Oulu – paska kaupunni?

  • 143 443
  • 530

Glove

Jäsen
Eikös paska kaupunni ole ihan originaalia oululaista perinnettä? Palijasjalakasena oululaisena en ainakaan miellä sitä mitenkään pilkkaamiseksi!

Perinteinen seinäkirjoitus, joka on ollut olemassa niin kauan kuin minä muistan. Oli jo omassa nuoruudessa siinä samassa paikassa. Nyt lähden kuitenkin lenkille tämän paskan kaupunnin kehutuille kevyen liikenteen väylille.
 

heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
No itse olen asunut niin Helsingissä (Pohjois-Haaga) kuin Espoossakin (Matinkylä). Nyt olen asunut Oulussa 15 vuotta ja en kadu valintaa yhtään. Otsikon voisi kääntää nimelle "Helsinki, todella paska kaupunki". Ei ole yhtään ikävä sitä ylimielisyyttä.
Kva tapa ilmoittaa ylimielisesti että ei ole ikävä ylimielisyyttä :-D
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Olin Oulussa yhden yön Lapin reissulla ja nyt on kaikki Suomen suurimmat kaupungit tullut nähtyä.

Se ihan ydinkeskustan seutu oli kivan näköistä. Paljon viihtyisän näköisiä ravintoloita ja kahviloita, sekä runsaasti elämää. Siellä varmasti viihtyisi jotain kesäiltaa viettäessä.

Auttamattoman pienihän tuokin lopulta kuitenkin oli. Vahvisti entisestään sitä käsitystä, että ei Suomesta löydy, kuin yksi kaupunki, joka kestää täysimittaisen vertailun Eurooppalaisiin kumppaneihinsa. Ja se on tietysti Helsinki.
 
Monet ovat kehuneet Kauppuri5-hampurilaisravintolaa, mutta pari kertaa siellä käyneenä en kauheasti pitänyt. Mielestäni räikeästi yliarvostettu ja paikanpäällä syöminen tuskaista, kun teiniheivi pauhaa taustalla.
Kauppuri oli hyvä joskus kymmenen vuotta sitten, kun Oulussa ei ollut hampurilaisskenessä muuta vakavasti otettavaa kilpailijaa. Nykyään on Roosterit ym. ajaneet täysin Kauppurin ohi.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Knox

Glove

Jäsen
Olin Oulussa yhden yön Lapin reissulla ja nyt on kaikki Suomen suurimmat kaupungit tullut nähtyä.

Se ihan ydinkeskustan seutu oli kivan näköistä. Paljon viihtyisän näköisiä ravintoloita ja kahviloita, sekä runsaasti elämää. Siellä varmasti viihtyisi jotain kesäiltaa viettäessä.

Auttamattoman pienihän tuokin lopulta kuitenkin oli. Vahvisti entisestään sitä käsitystä, että ei Suomesta löydy, kuin yksi kaupunki, joka kestää täysimittaisen vertailun Eurooppalaisiin kumppaneihinsa. Ja se on tietysti Helsinki.
Oulun ruutukaavakeskusta on vain himpun verran isompi kuin Porin. Asukasmäärässä ero on kuitenkin merkittävä.
 

Angelo Bronte

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät & Luleå HF
Ei "paska kaupunni" -termi ole mitenkään Oulua kohtaan pilkkaava, eikä sitä termin "keksijä" Kauko Röyhkä sellaiseksi missään vaiheessa ole tarkoittanutkaan. Lisätietoja vaikka googlesta. Termi ja ko. graffiti/tägi on kiva palanen kaupunkikulttuuria.

Oulu on mun mielestä heittämällä koko Suomen paras kaupunki, enkä aio enää ikinä muuttaa täältä pois.
 

Knox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers
Kauppuri oli hyvä joskus kymmenen vuotta sitten, kun Oulussa ei ollut hampurilaisskenessä muuta vakavasti otettavaa kilpailijaa. Nykyään on Roosterit ym. ajaneet täysin Kauppurin ohi.

Jep! Kauppuri oli ensimmäisiä paikkoja josta sai vähän parempia burgereita, tuolloin Amarillo taisi olla "pahin" kilpailija. Rooster on ollut oma suosikkini jo pidemmän aikaa, heittämällä parempi mitä Kauppuri5. Kauppuri5 on muutenkin jotenkin teennäinen paikka, vaikea selittää mutta joten sellainen "ollaan tosi rentoja ja nuorekkaita", mikä tökkii.
 

heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Minä tiivistäisin asian niin että Oulu on ihan ok taajama, mutta paska kaupunki.
 

heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

Brejk

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, ENCE
Miksi kaupunni kahdella n-kirjaimella? Varmaankin jokin pohjoissuomalainen juttu jota en ymmärrä näin porilaisena.
En asiaan hirveästi ole perehtynyt vaikka täällä "pohjoisessa" asunkin. Oletan kuitenkin että alkuperäisessä graffitissa on tapahtunut kirjoitusvirhe ja sen takia ylipäätään jäänyt elämään.

Vähän vastaava juttu on Kempeleessä Kempelehallin kyltti, jossa aikaisemmin luki Kempelehalii. Legendan mukaan kylttiin oli huonossa valaistuksessa kiinnitetty kirjaimet ja oli "i" ja "l" sekoittunut.

Kempelehallin kyltissä lukee nyt Kempelehalii – kunta saattaa hyödyntää positiivista kirjoitusvirhettä
 

olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
Oulun ruutukaavakeskusta on vain himpun verran isompi kuin Porin. Asukasmäärässä ero on kuitenkin merkittävä.

Ja tuosta ruutukaavakeskustastakin vain n. 1/3 on oikeasti sellaista keskustakeskustaa. Iso osa on parkkipaikkoja ja 3-4 kerroksisia asuintaloja, täysin uinahtanutta meininkiä. Jos haluaa nähdä millaisen kaupungin maalaisliitto tekee, kannattaa käydä Oulussa. Oulun ruutukaavassa asuu muuten ~14 000 ihmistä kaupungin kokonaisasukasmäärän ollessa 205 000. Ja kyseessä on tosiaan keskuskaupunki, ei mikään esikaupunki jollekin isommalle paikalle. Lieköhän tuo jo jonkin asteinen ennätys?
 

olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
Hurja tosijuttu kieltämättä. Oulu tuntuu aina suurelta kun ajattelee siellä asuvan sen parisataa tuhatta ihmistä. Ilmeisesti pelkässä keskustassa asuukin vain pieni murto-osa kaikista. Missä ne loput asuvat sitten?
Osa tuosta lukemasta selittyy runsailla kuntaliitoksilla (Oulun pinta-ala on hurja), mutta niistä n. 140 000 "aito-oululaisestakin" suurin osa asuu a) 60-70-lukujen ns. metsälähiöissä ja b)käytännössä kaikille uusille sukupolville rakennetuissa myöhempien aikojen väljemmissä pientalo- ja omakotilähiöissä. Oulu on lähes kokonaan lähiötä koko asutulta pinta-alaltaan.

Kuten tuolla aiemmin selitin, tilanne on kehittynyt nykyisen kaltaiseksi sen takia, että Oulu on pohjoisen pikkukuntien valuma-aluetta, jonne muuttaneet ovat haluneet maaseutumaiset tai vähintään yksityiset asuinolosuhteet enemmän kuin mitään oikeaa kaupunkielämää tai -kulttuuria. Omat seinät, oma piha, pari autoa. Keskustassa käydään työpaikan pikkujoulujen jatkoilla.
 

Janatuine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pohjoinen
Oulun keskustaa yritetään väkisin herättää kaupingin isien puheilla ei teoilla. Keskustan alueella on nämä noppakivikadut aivan järkyttävässä kunnossa, maalaiset varmasti tuntevat olonsa kotoisaksi vrt. traktorilla pelloilla. Ruuhka-aikaan keskustasta ei "pääse" autolla pois, siihen nähden miten joukkoliikenne pakottaa yksityisautoilijaksi.
 

teppana

Jäsen
Monet ovat kehuneet Kauppuri5-hampurilaisravintolaa, mutta pari kertaa siellä käyneenä en kauheasti pitänyt. Mielestäni räikeästi yliarvostettu ja paikanpäällä syöminen tuskaista, kun teiniheivi pauhaa taustalla. Paikallinen käytti myös kerran kesällä Sokerijussissa, joka sijaitsi aika lähellä sitä teatteria ja kirjastoa. Se oli oikein hyvä ravintola..

Sokeri-Jussi on kyllä hyvä ravintola. Hinta-laatu suhde on aivan huippu.
 

teppana

Jäsen
Perinteinen seinäkirjoitus, joka on ollut olemassa niin kauan kuin minä muistan. Oli jo omassa nuoruudessa siinä samassa paikassa. Nyt lähden kuitenkin lenkille tämän paskan kaupunnin kehutuille kevyen liikenteen väylille.

Tuo sama teksti ilmestyy kerta toisensa jälkeen seinälle. Se on maalattu umpeen jo sen kymmenen kertaa.
 

Sonny Burnett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Voi olla että olen väärässä mutta..

Oulun katukuvassa ei näy lainkaan spurguja? Jos nyt vertaan kesäisiin käynteihini esim Tampereeseen tai Turkuun.
 

Glove

Jäsen
Tuo sama teksti ilmestyy kerta toisensa jälkeen seinälle. Se on maalattu umpeen jo sen kymmenen kertaa.
Netistä selvisi, että teksti on ilmestynyt Valkealinnan seinään 80-luvulla. Itsekin muistelin sen nähneeni 80-luvun loppupuolella kun aloin enemmän liikkumaan kaupungilla. Jos se nyt on maalattu piiloon kerran vuodessa niin ei se kymmenen kertaa riitä. Kohta saadaan viettää viiskymppisiä, kun joku vaan osaisi sanoa tarkan vuoden milloin se on ekaa kertaa tehty.
 

olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
Voi olla että olen väärässä mutta..

Oulun katukuvassa ei näy lainkaan spurguja? Jos nyt vertaan kesäisiin käynteihini esim Tampereeseen tai Turkuun.

Tämä ei kyllä pidä paikkaansa. Valkean edusta on täynnä horjuvaa porukkaa lähes 24/7 ja valitettavasti myös huumeongelmat ovat muuttuneet katukuvassa näkyvämmäksi viime vuosina. Tai ainakaan en muista, että "hupparijengiä" olisi takavuosina ollut niin paljon kuin nykyään, vaikka olen asunut keskustassa jo kohta 7 vuotta.
 

Sonny Burnett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Tämä ei kyllä pidä paikkaansa. Valkean edusta on täynnä horjuvaa porukkaa lähes 24/7 ja valitettavasti myös huumeongelmat ovat muuttuneet katukuvassa näkyvämmäksi viime vuosina. Tai ainakaan en muista, että "hupparijengiä" olisi takavuosina ollut niin paljon kuin nykyään, vaikka olen asunut keskustassa jo kohta 7 vuotta.
Ok, eli kyllä Oulussa on siis tässä ilmiössä ison kaupungin meininki.
 

Eddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & kaikki karsintasarjat
Netistä selvisi, että teksti on ilmestynyt Valkealinnan seinään 80-luvulla. Itsekin muistelin sen nähneeni 80-luvun loppupuolella kun aloin enemmän liikkumaan kaupungilla. Jos se nyt on maalattu piiloon kerran vuodessa niin ei se kymmenen kertaa riitä. Kohta saadaan viettää viiskymppisiä, kun joku vaan osaisi sanoa tarkan vuoden milloin se on ekaa kertaa tehty.

Eikö alkuperäisen kirjoittanut Kauko Röyhkä, vai olenko ymmärtänyt joskus jotain väärin.
 

Glove

Jäsen
Eikö alkuperäisen kirjoittanut Kauko Röyhkä, vai olenko ymmärtänyt joskus jotain väärin.
Ei kai se Röyhkä sitä kirjoittanut. Taustalla toki on Röyhkän kappale "Paska kaupunki" Joka ilmeisesti kertoo Oulusta. Korjatkaa jos olen väärässä.

edit: Biisi on vuodelta 1986, joten 80-luvun lopulla teksti on seinään tullut jos nämä yllämainitut asiat pitävät paikkansa.
 

-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Monet ovat kehuneet Kauppuri5-hampurilaisravintolaa, mutta pari kertaa siellä käyneenä en kauheasti pitänyt. Mielestäni räikeästi yliarvostettu ja paikanpäällä syöminen tuskaista, kun teiniheivi pauhaa taustalla. Paikallinen käytti myös kerran kesällä Sokerijussissa, joka sijaitsi aika lähellä sitä teatteria ja kirjastoa. Se oli oikein hyvä ravintola..

Samaa mieltä ja lisäksi paikka on ärsyttävän pieni koppi, johon joutuu jonottamaan. Lähinnä kai Kauppuri5:n kulttimaineeseen liittyy se, että se oli ensimmäisiä kyseisen genren hampurilaisravintoloita, jotka Ouluun rantautuivat. Nykyään näitä "parempi kuin McDonalds"-osaston hampurilaisia saa lähes jokaisesta ravintolasta.

Erittäin iso kiitos @Nosebleed, @olkikuukkeli, @-Kantor- ja muut vinkeistä edellisellä sivulla!

Suuret Oluet Pienet Panimot -tapahtuman Oulun etappi oli heti loistava täky, jota ei jostain syystä löytynyt erilaisista pläräämistäni tapahtumakalentereista ollenkaan. Ravintolasuosituksistakin löytyi omat helmensä, joita en ole vielä Oulussa testannut.

Sellainen suositus tuli vielä mieleen, että jos haluaa syödä laadukasta merenelävä-painotteista ruokaa hienossa miljöössä, niin Ravintola Nallikari on kokeilemisen arvoinen paikka. Ja jos on virtaa hieman kuntoilla ennen syömistä, niin kävelyreitti Pikisaaren kautta Nallikariin on hieno.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös