Mainos

Ottelut ja ”show”

  • 706 526
  • 2 737

Nutshell

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit Suomen kaukaloissa, Manchester United
Muistankohan ihan väärin, vai oliko joskus 2000-luvun taitteessa Gonna Fly Now'sta käytössä Maynard Fergusonin versio?
Sillä kaudella, kun Janne Lahti teki joka paikasta maalin oli ainakin tuo svengaavampi versio. Tuo alku on sen verran lame, että joku maalitorvi siihen pitäisi ainakin saada. Mutta en kyllä siltikään vaihtaisi.

Jännä juttu muutenkin, miten tavallaan merkityksellisiä hallissa soitettavat musiikit on. Itsekin tuli mietittyä kun tsetti pamahti postiluukusta, että vihdoin pääsee sitä ja sitä biisiä fiilistelemään hallissa, kun ei ollut vuosikausiin siellä ollut. Itse kuuluin esim Creedin My Sacrificen faneihin ja se oli pettymys, kun sitä ei kuulunutkaan ensimmäisen Nordis-pelin jälkeen. Oli pakko laittaa itse kotimatkalla soimaan. Yllättyneisyyteni jatkui, kun luin silloin täältä, että suurinosa piti vaihtoa hyvänä. Toisaalta minua ei haittaisi yhtään jos vaikka the pretender menisi sisääntulobiisistä vaihtoon, vaikka siihen Enter sandman kopioon mikä joskus oli, mutta täällä tuntuu aika suuri osa fanittavan tuota biisiä. Eli niin se taitaa mennä, että kaikista ei kaikki tykkää, mutta sitten on nuo muutamat missä vallitsee aika vahva yksimielisyys,. Esim juuri tuo maalilaulu, joka on ollut niin pitkään sama. Lisäksi Baker street ja It's bad you know pitäisi soittaa ennen matsia, mielellään kauemmin kuin n30sek, mutta sentään ovat vielä settilistalla.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Boi
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings

My Sacrificen poistuminen lähti siitä, että pelaajat toivoivat jotain menevämpää biisiä voittopelien jälkeen.

Mm. Gasellien "Mitä Mä Malagas" meni tuohon väliin aika hyvin, mutta aikansa kutakin. Nyt Paven Pidä Huolta iskee isosti.
 
Flip#51

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Sillä kaudella, kun Janne Lahti teki joka paikasta maalin oli ainakin tuo svengaavampi versio. Tuo alku on sen verran lame, että joku maalitorvi siihen pitäisi ainakin saada. Mutta en kyllä siltikään vaihtaisi.

Jännä juttu muutenkin, miten tavallaan merkityksellisiä hallissa soitettavat musiikit on. Itsekin tuli mietittyä kun tsetti pamahti postiluukusta, että vihdoin pääsee sitä ja sitä biisiä fiilistelemään hallissa, kun ei ollut vuosikausiin siellä ollut. Itse kuuluin esim Creedin My Sacrificen faneihin ja se oli pettymys, kun sitä ei kuulunutkaan ensimmäisen Nordis-pelin jälkeen. Oli pakko laittaa itse kotimatkalla soimaan. Yllättyneisyyteni jatkui, kun luin silloin täältä, että suurinosa piti vaihtoa hyvänä. Toisaalta minua ei haittaisi yhtään jos vaikka the pretender menisi sisääntulobiisistä vaihtoon, vaikka siihen Enter sandman kopioon mikä joskus oli, mutta täällä tuntuu aika suuri osa fanittavan tuota biisiä. Eli niin se taitaa mennä, että kaikista ei kaikki tykkää, mutta sitten on nuo muutamat missä vallitsee aika vahva yksimielisyys,. Esim juuri tuo maalilaulu, joka on ollut niin pitkään sama. Lisäksi Baker street ja It's bad you know pitäisi soittaa ennen matsia, mielellään kauemmin kuin n30sek, mutta sentään ovat vielä settilistalla.
Näköjään noinkin tuoreesti tosiaan:

Itse muistelisin, että tuo on alunperin ollut käytössä joskus Areenan alkuaikoina.

Mainitsemasi My sacrifice, Baker street ja etenkin It's bad you know ennen sisääntuloa ovat tosiaan sitä Areena-ajan ydintä. Joku pizza hut slice handussa katsomassa kun zamboni kruisaa hämyisessä pikkuhiljaa täyttyvässä Areenassa, ja odottamassa Virmasen seuraavan ahl-löydön debyyttiä. Hyviä aikoja!

Sisääntulobiisinä Pretender on meikäläisen mielestä jees, mutta olen digannut myös esimerkiksi Thunderstruckista ja Rock n roll pt2:sta. Jälkimmäisen esittäjä vaan on lievästi sanottuna törttöillyt itsensä epäsuosioon ja biisinsä boikottiin.. joskin ihan kuin tälläkin kaudella se soisi jonkun Mestis-jengin maalibiisinä (K-Vantaa?).
 
Caleidos

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Boston Bruins
Ihan mielenkiinnosta nyt kun gonna fly now tuli puheeksi, niin onko sen versiota muutettu tälle kaudelle että se alkaa ns. biisin alusta ja onko sille mitään syytä? Aikaisemmissa maalibiisi versioissa se on alkanut intro osuuden jälkeen ja omaan korvaan on toiminut paremmin. Nyt maalien jälkeen ei biisissä ikinä keretä edes kertosäkeistön alkuun asti.

Ja joo, on varmaan turhimpia valituksen aiheita tälle kaudelle, mutta aina voi vähän hifistellä.
 
Koppipelaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Nyt kun tätä Jaskan hattua tässä fiilistelee, niin pakko sanoa, että kyllähän toi versio toimii äärettömän hyvin.

Ja samaa mieltä @Caleidos kanssa, että lähempää kertsiä saisi nykyinen lähteä ja bonuksena vielä: goalhornit kuuluu Amerikkaan.
 
Loorz15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit | Huuhkajat | Teuvo Teräväinen
En nyt tiedä onko vähän arka aihe joillekin tästä keskustella, mutta haluaisin esittää oman mielipiteeni Jokereiden maalilaulusta. Gonna Fly Now on legendaarinen ja sinällään "ihan hyvä" maalilaulu, mutta mielestäni siitä puuttuu kaksi erittäin olennaista asiaa: ärsyttävyys sekä miten saadaan yleisö mukaan maalin jälkeiseen tunnelmaan.

Fanitkin alkavat melkeinpä heti maalin tultua ja torven loputtua laulamaan Seven Nation Armya (Linkki Jokereiden jakamaan Villen tarinaan) ja Gonna Fly Now nyt vaan soi siellä taustalla. Seven Nation Armysta tulee heti mieleen kolme erittäin hyvää asiaa: sitä on helppo laulaa mukana(fanit), sen tahdissa on helppo taputtaa(muu yleisö, jos ei halua laulaa) ja koko halli kun on siinä mukana, se on mielestäni vielä melko ärsyttävä vastustajalle. Tässä esimerkki New Jersey Devilsin jostain vanhasta maalilaulusta (tuo You Suck huuto vähän ylimääräinen).

En ole kovin perehtynyt muiden Mestis/Liigaseurojen maalilauluihin, joten en tiedä onko Seven Nation Army jollain jo käytössä. Muita ärsyttäviä ja "hyviä" maalilauluja on mielestäni Mestiksessä ehdottomasti TuTolla ja Liigasta tulee nyt mieleen rakas naapuri HIFK(todella ärsyttävä alku) sekä HPK. Pakko heittää vielä esimerkkinä Ruotsin uudehko(?) maalilaulu, joka nyt ei ehkä ihan Jokereille sopisi, mutta kaikessa ärsyttävyydessään aika toimiva maajoukkueelle.
Siis vaikka tämä onkin sinänsä aika kontroversaali mielipide, niin ymmärrän kyllä mitä tässä haetaan takaa. En tiedä onko aika kullannut itselläni muistot, mutta jotenkin tuntuu, että ennen on yleisö ollut maalin jälkeen paljon enemmän messissä ja hallissa ollut enemmän mökää kuin nyt. Nykyään tuntuu, että maalin jälkeen hallissa vallitsee jopa tietty kiusallisuus (englanniksi "awkward"). Ihmiset seisoo ja taputtaa, mutta ei oikein tiedä mitä tehdä/miten reagoida. Itseltäni lähtee kyllä aina Seven nation army kuin automaatiolla, mutta muuten on vähän semmoista seisoskelua/oleskelua havaittavissa maalin jälkeen.

Ja en siis halua missään nimessä vaihtaa maalibiisiä, varsinkaan johonki renkutukseen jonka tahdissa läpsiä käsiä yhteen, mutta tarkotukseni oli lähinnä nostaa esiin maalin jälkeistä, hieman erikoista, tunnelmaa. En tiedä onko kukaan muu kokenut tai huomannut samaa.
 
Shakermaker

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ihan mielenkiinnosta nyt kun gonna fly now tuli puheeksi, niin onko sen versiota muutettu tälle kaudelle että se alkaa ns. biisin alusta ja onko sille mitään syytä? Aikaisemmissa maalibiisi versioissa se on alkanut intro osuuden jälkeen ja omaan korvaan on toiminut paremmin. Nyt maalien jälkeen ei biisissä ikinä keretä edes kertosäkeistön alkuun asti.

Ja joo, on varmaan turhimpia valituksen aiheita tälle kaudelle, mutta aina voi vähän hifistellä.
Nyt hahmotan, miksi Nordiksella on tullut niin kotoinen olo maalin jälkeen: Maalibiisin versio ei olekaan eri kuin Hartwallilla, mutta se alkaa eri kohdasta. Ysärillä se alkoi juuri noin miten se nytkin alkaa, ja se tuo lapsuuden pelit mieleeni.
 
Kosmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sojy, Jokerit, Islanders, West Ham
Nyt hahmotan, miksi Nordiksella on tullut niin kotoinen olo maalin jälkeen: Maalibiisin versio ei olekaan eri kuin Hartwallilla, mutta se alkaa eri kohdasta. Ysärillä se alkoi juuri noin miten se nytkin alkaa, ja se tuo lapsuuden pelit mieleeni.
Kappale alkaa alusta pitäen sisältäen matalat torvet tai vastaavat soittimet. Juuri nämä torvet tuovat mieleen entiset ajat nordiksella.
 
Viimeksi muokattu:

Mordjinn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Biiseistä puhuessa pitää nostaa edellisessä Nordiksen IPK-matsissa DeeJiille hattua. Lopussa Jokerit sai 5min jäähyn tuomareiden arvottua videoidensa kanssa hetkisen. Videolta nähtynä ihan ansaittu rangaistus, mutta tietysti silloin koko halli buuasi ratkaisulle (tietty). Mutta ainakin allekirjoittanutta alkoi naurattaa kun hallissa samantien kajahti Black Sabbathin Iron Man joka alkaa:

"Has he lost his mind?
Can he see or is he blind?"
 
Huomasin saman, mutta en sitten viitsinyt tänne kirjoitella, kun lopulta taisi ollakin ihan ansaittu tuomio. Onneksi en ollut ainut, joka tämän huomasi.

Edit: typo
 
Viimeksi muokattu:

JammeR

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Huomasin saman, mutta en sitten viitsinyt tänne kirjoitella, kun lopulta taisi ollakin ihan ansaittu tuonio. Onneksi en ollut ainut, joka tämän huomasi.
Pelisilmää! I like it, I like it a LOT!
 
ketjuruletti

Jäsen
Suosikkijoukkue
yks jengi Stadista
Kappele alkaa alusta pitäen sisältäen matalat torvet tai vastaavat soittimet. Juuri nämä torvet tuovat mieleen entiset ajat nordiksella.
Aikanaan kun ekoja matseja 1991-92 -kaudella kävin katsomassa, meni jonkun aikaa ennen kuin meikäläinen tajusi, että siinä on joku ihme torvi-intro. Ei niitä kuullut kun meteli oli joka maalin jälkeen niin kova.

Mutta joo, tuo alusta asti soitettu versio on se oikea. Ei saa niin kiire olla ottelutapahtumalla. Ja Taisto Ketterer kuuluttamaan (hymiö).
 
Titaani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Ei taida enää ennen peliä soida Clawfingerin Out to Get Me? Soikohan se enää edes KHL-aikoina, en muista. Mutta se sekä R. L. Burnsiden It's Bad You Know ovat omat suosikkini. Pisteet pelaajille, jos eivät halua kuulla Creedin My Sacrifacea. Uskomattoman tylsä kappale.
 
syndi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, HJK-Hockey, NHL
Gonna Fly Now on Jokereiden sielulintu.

Ei, sitä ei vaihdeta mistään hinnasta.
Olkoon se asia, joka yhdistää fanit yli sukupolvien.

Omalla verkkokalvoilla se biisi vie lapsuuteen asti. Muistuu mieleen Nordiksen savuinen katto skidinä.

Toivottavasti se biisi raikaa seuraavat tuhat vuotta.
 
Jode

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Nyt kun keskustelu yltyi näistä hallilla soivista kappaleista, niin sattuuko kukaan tietämään milloin tämän biisin soittaminen on lopetettu? Youtube työnsi suosituksiin jokunen aika sitten ja vaikka olin koko biisin olemassaolon unohtanut niin heti tuli kylmät väreet! En tiedä muiden mielipiteitä kappaleesta mutta tää on isosti Jokeribiisi mulle! Propsit myös jos on antaa esittäjä/nimi kappaleelle!

ketjuruletti

Jäsen
Suosikkijoukkue
yks jengi Stadista
Nyt kun keskustelu yltyi näistä hallilla soivista kappaleista, niin sattuuko kukaan tietämään milloin tämän biisin soittaminen on lopetettu?
2011-12 kaudella nyt ainakin soitettu.

Ei tuota minun muistaakseni ihan viimeiseen liigavuoteen saakka soitettu, siis ainakaan pelaajaesittelyssä. Joissain ihan satunnaisissa random-matseissa muistelen kyllä tuon soineen erätauolla tai pelikatkolla vielä pitkälle khl-aikaankin, muttei mitenkään systemaattisesti.

Hieno zipale, en näkisi pahaksi vaikka jonain vuonna käytettäisiin taas pelaajaesittelyssä.
 
Koppipelaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Varmaan ite tullut vanhaksi, mutta noihin aikoihin osattiin vielä luoda autenttista Jokeri-fiilistä ja sähköä ennen show-timea. Tyylillä.

Nykyään vaan huudetaan muovia mikkiin. Hyvät naiset ja herrat, tässä kotijoukkue, Helsingiiiiiiiiiiiiin Jokeriiiiiit.

No joo, varmaan pakko koittaa päästä tästä yli, mutta khl-aika ja khl-matsit tulee liikaa mieleen liian monesta asiasta tänäkin päivänä.
 
Jack Daniel's

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uudesti syntynyt Jokerit, NY Islanders
Varmaan ite tullut vanhaksi, mutta noihin aikoihin osattiin vielä luoda autenttista Jokeri-fiilistä ja sähköä ennen show-timea. Tyylillä.

Nykyään vaan huudetaan muovia mikkiin. Hyvät naiset ja herrat, tässä kotijoukkue, Helsingiiiiiiiiiiiiin Jokeriiiiiit.

No joo, varmaan pakko koittaa päästä tästä yli, mutta khl-aika ja khl-matsit tulee liikaa mieleen liian monesta asiasta tänäkin päivänä.
Samaa mieltä, valitettavasti. Tosin luulen, että otteluiden alkushow:hun voidaan panostaa sitten paremmin, kun Helsinki Halli taas joskus vapautuu Jokerien käyttöön. Kuuluttajasta tulee aina vahvahkot k*l-fibat, mutta hoitaa hommansa ihan asiallisesti niin menkööt... Nordiksen otteluiden alussa nähtävässä videossa k*l-aika on sentään sivuutettu kokonaan.

"Pidä huolta" on erinomainen biisi matsien loppuun. Muistuttaa aina siitä, että ei tämä jääkiekko niin vakava asia ole kuitenkaan. Gonna Fly Now on pyhä, ei missään tapauksessa vaihtoon.
 
Museisti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Miksi maalilaulun pitäisi ärsyttää????
Siis tätä itsekin ihmettelen. Eikö maalilaulu ole suunnattu ennemmin juhliville kotijoukkueen kannattajille kuin niinkään murjottaville vastustajajoukkueen faneille? Omaan korvaan nämä "hassuttelee vastustajaa" sun muut lällättelevät renkutukset ovat todella juntteja ja aiheuttavat lähinnä myötähäpeää. Ehkä mulle musahommat ovat muutenkin olleet aina pyhiä eikä huumorimusiikki ole koskaan iskenyt.

Gonna Fly Now on ollut yksi niistä Jokereihin liittyvistä asioista, joista on voinut (melkein) aina olla ylpeä. Maalilauluista nopealla mietinnällä ainakin kotimaan kentillä kakkosena tulee Tapparan Live is Life. Eihän sekään mikään räjähtävä bilebiisi ole, mutta komea ja mukaansa tempaava sävellys silti.
 
Nutshell

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit Suomen kaukaloissa, Manchester United
Nyt kun keskustelu yltyi näistä hallilla soivista kappaleista, niin sattuuko kukaan tietämään milloin tämän biisin soittaminen on lopetettu? Youtube työnsi suosituksiin jokunen aika sitten ja vaikka olin koko biisin olemassaolon unohtanut niin heti tuli kylmät väreet! En tiedä muiden mielipiteitä kappaleesta mutta tää on isosti Jokeribiisi mulle! Propsit myös jos on antaa esittäjä/nimi kappaleelle!

En osaa sanoa, koska lopetettiin, mutta tuo jäljittelee Metallican The House Jack Builtia ja muistaakseni saman tekijän toinen, vuoden 2012 sisääntulobiisi Enter Sandmania. Hyviä riffejä kyllä!
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Sanotaan nyt ihan ensi alkuun, että Gonna Fly Now on allekirjoittaneelle punakeltaisen narrinpään ohella sen mittakaavan osa jokeriutta, etten toivo sen koskaan väistyvän maalilaulun paikalta. Juhlava ja nostalginen. -Mielestäni paras koko jääkiekossa. Allekirjoittaneella juuri maalilaulumme myötä on vuosien aikana kehkeytynyt erittäin läheinen suhde Rocky-elokuviin yleensä. Kun näen taistelun uuvuttaman Stallonen, näen Jokerit.

Yhtä lailla Seven Nation Army on painunut selkäytimeen, mitä "nyt vaan on hoilattava" maalin tullessa. Vieraspeleissä tämä nousee omiin sfrääreihinsä, kun kotiyleisö on hiljaa vierasmaalista kettuuntuneena ja punakeltainen kööri hoilaa White Stripesia.

En osaa sanoa, koska lopetettiin, mutta tuo jäljittelee Metallican The House Jack Builtia ja muistaakseni saman tekijän toinen, vuoden 2012 sisääntulobiisi Enter Sandmania. Hyviä riffejä kyllä!

Tässä tämä 2000-2010-lukujen vaihteessa ollut sisääntulobiisi. Enter Sandman-vaikutteet kuuluvat kieltämättä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös