Mainos

Ostoksilla nettikaupassa

  • 181 570
  • 568

scholl

Jäsen
Mitä mieltä olette vuoden alusta voimaan astuvasta muutoksesta, jossa Tulli alkaa periä arvonlisäveroa entistä pienemmistä Euroopan ulkopuolisista nettiostoksista? Kysymys on retorinen, sillä totta kai kyseessä on kuluttajan kannalta aivan järjetön uudistus.

Lakiin pitäisi ehdottomasti saada ainakin se muutos, että rahtikuluja ei saa sisällyttää alvin piiriin. On aivan naurettavaa, että jos tilaan vaikka 20 dollarin hintaisen tuotteen ja maksan postikuluja toiset 20 dollaria joudun maksamaan arvonlisäveron 40 dollarin mukaan.

Mielestäni se on nimenomaan kuluttajan kannalta oikea muutos. Se ei aseta unionin alueen kauppoja huonompaan tilanteeseen ja sitä kautta vaikuttaa paitsi valtion verotuloihin niin myöskin työllisyyteen. Muutenhan voitaisiin sanoa, että ok kaupassakaan ei tartte maksaa alvia, jos vero on alle 10 euroa.

Suurin epäkohta alalla on se, että Amerikassa postimyynti- ja internetkauppa on verotonta, jos se tapahtuu sellaiseen osavaltioon, jossa puljulla ei ole toimintaa. Iänikuisen supreme court tapauksen säätelemä homma ja Amazon etc. ovat käyttäneet tuota hyväkseen hankkiakseen paremmat toimintaedellytykset kuin mitä niillä firmoilla on, jotka toimivat myös fyysisesti niissä osavaltioissa. Nykyisessä taloustilanteessa toi toki tulee tiensä päähän ja parin vuoden päästä tulee varmaan liittovaltiotasolla laki, joka lopettaa tuon kikkailun ja kymmeniä miljardeja alkaa kertyä ylimääräistä sales taxia.

Rahdin suhteen voin olla samaa mieltä siinä tapauksessa, jos rahtiyrittäjän hinnat ovat alvillisia. Vastustan verojen maksamista kahteen kertaan, mutta en ymmärrä, miksi rahti pitäisi noin muuten olla veroton. Muutenhan itsekin tekisi mieli vaatia, että voin tehdä vaikkapa konsultointia verottomana, jos joku tekee kuljetushommiakin. Enemmänkin rahdissa pitäisi pohtia sitä, onko järkevää tilata joku tuote sellaisesta ostospaikasta, joka veloittaa kuljetuksesta hyvin suuren osuuden prosentuaalisesti sen tuotteen myyntihinnasta. Eli jos tilaa 20 yksikköä maksavan tuotteen niin kannattaa tilata se paikasta, joka veloittaa kuljetuksesta kaksi yksikköä tai vaihtoehtoisesti kerätä ostoksia yhteen niin että suuremman kertatilauksen jolloin tuolla 20 yksikön rahdilla tuleekin vaikkapa 200 yksikön tilaus.

Siitä voimme keskustella, onko Suomessa liian korkea arvonlisävero, mutta on hieman outoa keskustella siitä, minkä takia on väärin, että veroa joutuu maksamaan jostakin tuotteesta, kun kaikista muistakin tuotteista joutuu maksamaan.
 

Raúl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Brittien Amazonista pitäisi tilata dvd ja tähän liittyen kysymys:

Täytyykö kaupan tiedoissa lukea "International & domestic delivery rates and return policy", jotta se toimittaa Suomeen? Muistaakseni aikaisemmin tilausta ei ole edes saanut hyväksyntävaiheeseen, mikäli kauppa ei toimita Suomeen. Nyt kokeilin myös sellaista kauppaa, jonka tiedoissa oli vain "Domestic delivery rates and return policy" ja pääsin kuitenkin siihen tilauksen hyväksyntävaiheeseen ilman ongelmia.

Hinnoissa olisi vain hieman eroja.
 

calvin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maailman myrkyllisin jääkiekkojoukkue
Brittien Amazonista pitäisi tilata dvd ja tähän liittyen kysymys:

Täytyykö kaupan tiedoissa lukea "International & domestic delivery rates and return policy", jotta se toimittaa Suomeen? Muistaakseni aikaisemmin tilausta ei ole edes saanut hyväksyntävaiheeseen, mikäli kauppa ei toimita Suomeen. Nyt kokeilin myös sellaista kauppaa, jonka tiedoissa oli vain "Domestic delivery rates and return policy" ja pääsin kuitenkin siihen tilauksen hyväksyntävaiheeseen ilman ongelmia.

Hinnoissa olisi vain hieman eroja.
Muistaakseni omalla kohdalla tuotetta lisättäessä ostoskoriin on jo tullut ilmoitus ettei toimiteta Suomeen jos kauppa ei toimita Suomeen. Tiedä sitten miten aukoton systeemi on...
 

naapuri

Jäsen
Palstahan on täynnä raavaita karjuja ja tosimiehiä joten en tiedä löytyykö täältä apua, mutta kokeillaan. Mun pitäis lähettää kukkia ystävänpäiväksi Madridiin ja tuossa jo eräällä sivulla sain homman maksua myöten lähes valmiiksi, paitsi että maksamisesta ei tullut mitään. Pitäisi Kontulan Amexia eli Visa Electronia käyttäen saada kukat lähtemään, onko kellään hyviä ideoita. Uuden kortin hankkiminen ei ole sellainen. Kokemuksia? Hyviksi todettuja kauppoja?
 

naapuri

Jäsen
On ne espanjalaiset ovelia. Päätin jo kerran luovutettuani yrittää vielä kerran ja valitsin hieman kalliimman kimpun ja pari pikkujuttua vielä puskan kylkeen mukaan. Hopsankeikkaa, sehän onnistui. Kunhan eivät nyt mokaa toimitusta. Olen itse menossa Madridiin maaliskuun puolessa välissä, ja lupaan polttaa koko kaupan jos ei kukat ole perillä oikeana ajankohtana.
 

naapuri

Jäsen
Klousaan tämän kukkalähetyskeissin seuraavaan: tänään aamupäivällä soittivat kyseisestä kukkakaupasta ilmoittaakseen että olivat saaneet tilaukseni. Alun hankaluuksista ruusuiseen loppuun. Melkoista palvelua Espanjassa, tuskin täältä tundralta soitellaan mihinkään.
 

Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS
Markantalo.fi:stä tuli tilattua tavaraa. Onko kellään kokemusta luotettavuudesta?
 

Goljat

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, PattU
Onko kokemuksia ebay:sta. Tilasin jenkeistä elektroniikkakomponentteja sellasen parin kympin arvoisen paketin. Minkälaisella aikataululla tuota olisi lupa odotella?
 

kyykäärme

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Onko kokemuksia ebay:sta. Tilasin jenkeistä elektroniikkakomponentteja sellasen parin kympin arvoisen paketin. Minkälaisella aikataululla tuota olisi lupa odotella?

Riippuu ihan myyjästä. Tuolla on satoja tuhansia myyjiä. Myyjät käyttävät eri kuriirifirmoja toimitukseen.

Nopein paketti on minulle tullut alle viidessä arkipäivässä. Hitain kesti yli kaksi kuukautta, kun tuli laiva- ja maarahtina. Se oli kyllä iso laatikkokin.
 

HAL9000

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki tamperelaiset käy paitsi Ilves
Viikon verran jälkijunassa hyppään tänne, mutta kommentoinpa kuitenkin:

Täytyykö kaupan tiedoissa lukea "International & domestic delivery rates and return policy", jotta se toimittaa Suomeen? Muistaakseni aikaisemmin tilausta ei ole edes saanut hyväksyntävaiheeseen, mikäli kauppa ei toimita Suomeen. Nyt kokeilin myös sellaista kauppaa, jonka tiedoissa oli vain "Domestic delivery rates and return policy" ja pääsin kuitenkin siihen tilauksen hyväksyntävaiheeseen ilman ongelmia.

Olet tulkinnut aivan oikein. Jos myyjä ei ole enabloinut toimitusta ulkomaille, näkyy vain tuo "Domestic delivery rates and return policy", ja saat virheilmoituksen jos yrität tilata toiseen maahan esim. briteistä Suomeen. Tosin ei tuokaan ole vielä maailmanloppu, kannattaa tuollaisessa tilanteessa esim. laittaa Amazonin kautta viesti myyjälle ja kysyä, suostuisiko tämä ehkä sittenkin toimittamaan Suomeen. Oman kokemukseni mukaan on aika 50-50, suostuuko myyjä tuollaiseen. Ja joissain tapauksissa suostuu (postikulujen takia) vasta sitten, kun olen luvannut maksaa vähän korkeamman hinnan kuin alkuperäinen pyynti. Onko se sitten järkevää, no, ainakin siinä tapauksessa, jos kyseessä keräilykama, jota ei muualta saa ehkä ollenkaan. Jonkin erikoisemman CD-boksin kanssa olen niin joskus tehnytkin.

Sitten britti-Amazonista tilatessa kannattaa tietysti vielä huomioida se, että vaikka ostaakin co.uk:sta, niin jos tavaran lähetyspaikka on EU:n vapaakauppa-alueen (tai mikä se nyt virallisesti onkaan) ulkopuolella - esim. tavara tuleekin vaikka USA:sta tai Jerseyn saarelta - voipi joutua tullissa makselemaan vähän lisää, ennenkuin saa paketin hyppysiinsä.
 
Viimeksi muokattu:

Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tilasin keskiviikkoiltana britti-Amazonista kaksi CD:tä ja levyt tulivat tänään lähettipojan kantamana kotiovelle. Noinkohan ne toimittavat ne nykyään aina? Postikulut 3 puntaa. Ei paha.
 

Outsider

Jäsen
Tilasin keskiviikkoiltana britti-Amazonista kaksi CD:tä ja levyt tulivat tänään lähettipojan kantamana kotiovelle. Noinkohan ne toimittavat ne nykyään aina? Postikulut 3 puntaa. Ei paha.

cdon.com ilmoitti lähettäneensä mulle muutaman cd:n viime viikon keskiviikkona, ei näy eikä kuulu. Noinkohan ne toimittavat ne nykyään aina?
 

Kyynhakkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki Seinäjokelaaset "palloolu" joukkueet ;o)
Saatana, jonkinverran juilii nyt tuo DealExtreme...
Pari eri pakettia on jossain, toinen maaliskuun lopulla tilattu lähetys näyttäisi olevan jo kiinanmaalta lähdössä track toimii, mutta toinen joka tilattu maaliskuun alussa on jossain jumissa, trackissä HK= HongKong on vaihtunut SG = Singapore. Pari kertaa chättäilly DX asiakaspalvelun kanssa joka on aikalailla yhtätyhjänkanssa... Ei kai auta muutakuin odottaa josko paketit saapuisivat.
Singaporen posti herjaa tämmöistä; INFORMATION RECEIVED
(This is not an acknowledgment of the physical receipt of the stated Registered Article) WTF?
 

kananlento

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Pittsburgh Penguins, ManU, NP Ice Hawks
INFORMATION RECEIVED
(This is not an acknowledgment of the physical receipt of the stated Registered Article) WTF?

Tämähän ei tarkoita vielä mitään muuta kuin että kyseiseen postiin on tullut tieto, että paketti on tulossa. Sitä ei kuitenkaan ole vielä poimittu/viety Postiin. Muutaman kerran harmittanut neitn kautta tilatessa, kun eivät saa pakettia hoidettua postiin vaikka väittävät lähettävänsä seuraavana päivänä tilauksesta. Onneksi pääosin toimii kuitenkin hyvin.

Olisiko muuten HK:n vaihtuminen Singaporeksi johtunut siitä, että kyseinen lafka pitää tilaamaasi tuotetta eri varastoissa ja se oli loppu HK:sta?
 

tomageeni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Canadiens, Suomi, finska nhl spelarna
Saatana, jonkinverran juilii nyt tuo DealExtreme...
DealExtremen kanssa kannattaa varautua tähän. Muutaman kerran olen sieltä jotakin tilannut ja toimitusaika ollut jonkinlaisella satunnaisjakaumalla 2vk - 2kk. Ärsyttäväähän se on 2kk odotella että tuleeko paketti vai ei, mutta eipä niistä paljon tarvitse maksaakaan.
 

Murmeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Vancouver Canucks
Systeri ois tilaamassa vaatetta EU:n ulkopuolelta. Hintaa kyseiselle ostokselle tulee melkein $400 ja tullilaskurin mukaan tullimaksua tulisi yli 120 euroa. Onko kellään kokemusta tämäntyyppisestä tilanteesta? Onko tuo summa ihan validi vai pystyykö sitä välttämään mitenkään?
 

kyykäärme

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Systeri ois tilaamassa vaatetta EU:n ulkopuolelta. Hintaa kyseiselle ostokselle tulee melkein $400 ja tullilaskurin mukaan tullimaksua tulisi yli 120 euroa. Onko kellään kokemusta tämäntyyppisestä tilanteesta? Onko tuo summa ihan validi vai pystyykö sitä välttämään mitenkään?

Välillä paketit tulevat tuurilla läpi tullin, välillä ne taas jäävät kiinni, ja joutuu maksamaan. Maksusta suurempi osa on alv. Voi hyvin tulla noin paljon maksettavaa.

Kaikki Norjasta, Sveitsistä ja Australiasta minulle tulleet paketit olen joutunut hakemaan tullipostista. Noista maista en enää tilaa mitään kalliimpaa.

Amerikan paketeista nykyään ainoastaan ehkä n. 1/10 on mennyt tulliin. Syy lienee se, että nuo tulevat lähes aina jonkun muun kuin Itellan kautta.

Väärennetyllä kuitilla tietty voisi yrittää petkuttaa, mutta tuskin menee läpi. Nuo ovat sen verran kokenutta porukkaa nuo tullipostin virkailijat.
 

Jackie Moon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vihreet ja punaset.
Systeri ois tilaamassa vaatetta EU:n ulkopuolelta. Hintaa kyseiselle ostokselle tulee melkein $400 ja tullilaskurin mukaan tullimaksua tulisi yli 120 euroa. Onko kellään kokemusta tämäntyyppisestä tilanteesta? Onko tuo summa ihan validi vai pystyykö sitä välttämään mitenkään?

Kymmeniä kertoja olen tilaillut pitkin maailmaa ja kahdesti on romut jääny tulliin. Kiinasta 7" soitin autoon ja japanista aito samuraimiekka. Soitin jäi varmaankin sen arvon takia ja miekka taas haluttiin tarkistaa lailliseksi tullissa. Kaikki mahdolliset vaatteet, kengät ja summuut on tulleet läpi. Eikä toki haittaa jos myyjä ruksaa paketin lähetyslapusta kohdan [X] Gift... Ja jos ei postikulut ole ihan hirveät niin tilaa si kuteet eri paketeissa. Varmasti tulee parit postikulut halvemmaksi kuin se että 400 simpukan arvoinen laatikko jää tulliin. Varmemmin tulee tullista läpi pienemmät ja edullisemmat paketit.
 

obi-wan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hammarby IF, HC Andersen, HC Jatkoaika
Kun perittävän alv:n raja muuttui, muuttui tullinkin toiminta huomattavasti tarkemmaksi.

Väärennetystä kuitista jää helposti kiinni. Katsovat penteleet nettisivuilta että kun "täällä tämä maksaa tuplasti enemmän". Kahdesti tuollaista todistanut lyhyen ajan sisällä viereisellä tiskillä kun olen itse ollut oman puljun pakaaseja ollut noutamassa. Saattavat pyytää myös maksukuitin Paypalin tai luottokortin tapahtumasta.

Nettikaupat myöskään eivät helposti lähde tuolle gift-linjalle. Kuitenkin lähettävät pakettiensa tiedot sähköisten järjestelmien kautta ja onhan se pikkasen hassua jos vaikka American Eagle lähettäisi suomalaiselle lahjoja.

Eli kannattaa vaan laskea aina nuo tullit mukaan ja mahdollisesti yllättyä positiivisesti jos tuleekin sukkana läpi. Jos lähtökohtana on välttää tullit ja verot niin monesti joutuu pettymään.

Itella joka hoitaa tullipostia saa lähetysten tiedot monessa tapauksessa sähköisesti ja käytännössä tällä pystyvät ohjaamaan esimerkiksi jonkun tietyn kaupan paketit kaikki tullausprosessiin.

Ja laskukaava siis:

(Ostohinta + rahdit) * tullin kuukauden muuntokurssi valuutalle *1,12 (vaatteiden tulli) * 1,24 (alv)
 

obi-wan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hammarby IF, HC Andersen, HC Jatkoaika
Amerikan paketeista nykyään ainoastaan ehkä n. 1/10 on mennyt tulliin. Syy lienee se, että nuo tulevat lähes aina jonkun muun kuin Itellan kautta.

Tässä kannattaa huomioida että monessa amerikkalaisessa verkkokaupassa jossa esim joko UPS tai DHL kuljettajana, tullit ja muut on upotettu toimituskuluun eli kuriiri hoitaa tullauksen.

Eräälle palstaveljelle selvittelin Old Navyn maksuja ja siinä oli juurikin näin.
 

Balrog

Jäsen
Suosikkijoukkue
Erilliset saarekkeet
cdon.com ilmoitti lähettäneensä mulle muutaman cd:n viime viikon keskiviikkona, ei näy eikä kuulu. Noinkohan ne toimittavat ne nykyään aina?

Minulle tuli äskettäin yksi dvd ja kirja ihan ajallaan cdon.fistä, minne sinun cd:t lopulta joutuivat ?
 

Outsider

Jäsen
Minulle tuli äskettäin yksi dvd ja kirja ihan ajallaan cdon.fistä, minne sinun cd:t lopulta joutuivat ?

Tämähän meni tosiaan sangen loistavasti. Paketti tuli lopulta muutaman päivän päästä, mutta avatessa ensimmäiseksi sattui käteen joku dvd mitä en todellakaan ollut tilannut. Tilasin siis useamman cd:n ja yllättäen juuri se tärkein levy puuttui ja tilalla oli joku random tv-sarja. No ei muuta kun asiakaspalveluun viestiä ja sieltä luvattiin lähettää puuttuva levy mahdollisimman pian. Mahdollisimman pian tarkoitti tässä tapauksessa tasan viikkoa, mikä on mielestäni kyllä pikkuisin liian kauan, vaikka niitä paketteja tuotaisiin soutamalla sieltä ahvenanmaalta. Ja kun nyt hyvään alkuun kerran päästiin, niin käydäänpä läpi sitten seuraavakin tilaus. Sain tuosta edellisestä mokasta hyvityksenä 5 euron alennus koodin ja päätin hyödyntää sen saman tien ja tilasin kaksi cd:tä. Paketti tuli taas jossain viikossa, mikä ilmeisesti on nykyisin se normaali toimitusaika ko. puljulle. Hauskinta tässä koko keississä oli tietysti se, että tällä kertaa toisesta levystä tuli pelkät kuoret, joten ei muuta kun taas yhteyttä asiakaspalveluun ja taas uusi viikon odottelu. Aika paljon tuolta on tullut tilattua erityisesti vanhempia levyjä halpojen hintojen takia, mutta nyt meni kyllä kyseinen liiteri boikottiin, varsinkin kun toisella kerrallakin se "mahdollisimman pian" tarkoitti uutta viikon odottelua, että sain lopulta sen levynkin tyhjien kuorien lisäksi, vaikka mainitsin erikseen, että kyseessä oli toinen peräkkäinen virhe heidän puolesta ja haluan sen levyn oikeasti nopeasti.

Levykauppa Äx sen sijaan toimitti lupauksiensa mukaisesti viimeisimmän tilaamani levyn julkaisupäiväksi kotiin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös