Opeth

[Timbit]

Minulle eilinen oli ensimmäinen kerta, kun Opethin livenä näin eikä levyjäkään ole tullut hankittua. Sen verran olen kyllä kuunnellut, että tiesin, minkätyylistä musiikkia odottaa. Todella hienosti bändi loi tunnelmaa, ahdistuksesta melkein hilpeyteen. En ole koskaan ollut örinälaulun ystävä, enkä sellaiseksi tullut eilenkään, mutta onneksi nuo örinät eivät ole se ainoa tapa jolla solisti esiintyy. On muuten aika pätevä kaveri laulamaan. Asia, mikä eniten nyppi, oli välispiikit. Okei, suurin osa yleisöstä oli paikalla Dream Theaterin takia (henkilökohtainen huomautus: tottakai!), mutta ei sitä silti tarvitse joka biisin jälkeen ja jokaista ennen pyydellä anteeksi ja kertoa, että varmaan soitetaan taas tämäkin päin vittua. Oli siellä teidänkin fanejanne paljon paikalla, ja eilen saitte niitä varmasti lisää, joten rohkeasti vaan räyhäkkä äijä-asenne esiin!

Bigelf oli aika hauska bändi. Vähän sellainen Black Crowes plays Black Sabbath with anxiety. Tuo olisi kiva nähdä jollain festareilla.

 

[tinkezione]

Asia, mikä eniten nyppi, oli välispiikit. Okei, suurin osa yleisöstä oli paikalla Dream Theaterin takia (henkilökohtainen huomautus: tottakai!), mutta ei sitä silti tarvitse joka biisin jälkeen ja jokaista ennen pyydellä anteeksi ja kertoa, että varmaan soitetaan taas tämäkin päin vittua. Oli siellä teidänkin fanejanne paljon paikalla, ja eilen saitte niitä varmasti lisää, joten rohkeasti vaan räyhäkkä äijä-asenne esiin!

Todistit juuri Mikael Åkerfeldtin omintakeista huumoria, eli kovin tosissaan noita "probably this is going to suck as well" ei kannata ottaa. Opeth ei ole mikään räyhäkkä äijäbändi, vaan viljelee kosolti kornia itseironiaa mainion soittelun lomassa.

 

[M10]

Opeth oli huhtikuussa soittanut 20-vuotisen taipaleensa kunniaksi melkoisen super-keikan Lontoon Royal Albert Hallissa. Setti koostui kahdesta osasta, ensin Blackwater Park kokonaan (!) ja sitten jokaiselta muulta levyltä aikajärjestyksessä yksi biisi. Settilista oli siis

The Leper Affinity
Bleak
Harvest
The Drapery Falls
Dirge for November
The Funeral Portrait
Patterns in the Ivy
Blackwater Park

Forest of October
Advent
April Ethereal
The Moor
Wreath
Hope Leaves
Reverie/Harlequin Forest
The Lotus Eater

Täältä voi lukea hyvän arvostelun keikasta.

Tuon keikan kun saisi DVD:lle...

 

[mikko600]

Tuon keikan kun saisi DVD:lle...

Muistaakseni Infernossa tai Soundissa oli juttua tuosta keikasta, ja kyllä, kamerat oli mukana. Eli todennäköisesti tullaan näkemään DVD-muodossa.

 

[PG]

Opeth oli huhtikuussa soittanut 20-vuotisen taipaleensa kunniaksi melkoisen super-keikan Lontoon Royal Albert Hallissa. Setti koostui kahdesta osasta, ensin Blackwater Park kokonaan (!) ja sitten jokaiselta muulta levyltä aikajärjestyksessä yksi biisi.

Soittivat kuudessa paikassa näitä 20th Anniversary keikkoja. Yllä mainittu settilista soitettiin kaikissa näissä konserteissa. Ainakin Lichtburgin keikalla Essenissä oli myös kamerat mukana ja aika paljon näyttivät kuvaavan, joten eiköhän sieltä jotain virallisempaa julkaisua ole tulossa.

Lichtburg, Essen 01.04.2010:
Opeth - Funeral Portrait

Opeth - April Ethereal

 

[mikko600]

Noh niin Opethia pukkaa DVD:lle, eli pistetään suoraan tiedote:

Ruotsalainen Opeth juhlistaa 20 vuotista uraansa julkaisemalla live-tallenteen viimeisimmältä keikaltaan Lontoon kuuluisalta Royal Albert Hallilta. "In Live at The Royal Albert Hall" -CD/DVD julkaistaan 22.9. ja teos on hurja testamentti Opethin menestyksestä progressiivisen metallin saralla!

Uransa aikana yhtye on julkaissut yhdeksän albumia. Opethin progressiivinen luova henki on pitänyt pintansa järkkymättä ja kuljettanut yhtyettä läpi Evolution XX: An Opeth Anthology -kiertueen, joka vei ruotsalaiset titaanit kuudelle maailman ainutlaatuisimmista ja upeimmista lavoista. Uudella live-julkaisulla fanit pääsevät yhdelle niistä myös omalla kotisohvallaan.

"In Live at The Royal Albert Hall" nauhoitettiin 5.4.2010 ja se pitää sisällään kaksi settiä. Ensimmäisessä osassa yhtye keskittyy esittämään 2000-luvun materiaaliaan ja toisessa osassa vuoron saa vanhempi materiaali. Tallenteen kesto on kokonaisuudessaan lähes kolme tuntia!

Yhtyeen keulakuva Mikael Åkerfeldt palaa muistoissaan taltiointihetkeen: "Royal Albert Hallin keikka oli varsin taianomainen. Unelmamme toteutui ja nyt jälkeenpäin se tuntuu unenomaiselta. Tallenne on kolmas live-julkaisumme ja täytyy sanoa, että se on henkilökohtainen suosikkini. Muistellessani tuota iltaa ja kaikkia siellä soittaneita muusikoita, palaa mieleeni myös monta hienoa hetkeä 20 vuotta kestäneeltä uraltamme. Tämä paketti on myöhästynyt synttärilahja - nauttikaa siitä!"

Biisilista:

Set 1
· THE LEPER AFFINITY
· BLEAK
· HARVEST
· THE DRAPERY FALLS
· DIRGE FOR NOVEMBER
· THE FUNERAL PORTRAIT
· PATTERNS IN THE IVY
· BLACKWATER PARK

Set 2
· FOREST OF OCTOBER
· ADVENT
· APRIL ETHEREAL
· THE MOOR
· WREATH
· HOPE LEAVES
· HARLEQUIN FOREST
· THE LOTUS EATER

 

[Siivu]

Miksi tutustun tähän vasta nyt? Olenko asunut umpiossa tähäastisen elämäni? Ovatko musiikkia kuuntelevat kaverini mulkkuja tai vaan tyhmiä?

Silkkaa huikeutta! Ei hetkeä, ettei joku melodia pyörisi päässä. Blackwater Park, Damnation, Ghost Reveries ja Watershed hyllyssä. Ja lisää tulee sitä mukaa kun edelliset saa pureskeltua.

Jessus minkä fiiliksen musiikista voikaan saada. Toivottavasti bändi nähdään ensi kesänä Suomessa. Missä vaan ja milloin vaan, pakko päästä paikalle.

 

[Koirapoika]

Miksi tutustun tähän vasta nyt? Olenko asunut umpiossa tähäastisen elämäni? Ovatko musiikkia kuuntelevat kaverini mulkkuja tai vaan tyhmiä?

Silkkaa huikeutta! Ei hetkeä, ettei joku melodia pyörisi päässä. Blackwater Park, Damnation, Ghost Reveries ja Watershed hyllyssä. Ja lisää tulee sitä mukaa kun edelliset saa pureskeltua.

Kysymyksiin käy vastaus kyllä. Tuon kattauksen kylkeen vielä The Roundhouse Tapes, siinä on sen luokan livesoitantoa että hattu päästä vaikka ei käyttäisi.

 

[Miguel]

Jessus minkä fiiliksen musiikista voikaan saada. Toivottavasti bändi nähdään ensi kesänä Suomessa. Missä vaan ja milloin vaan, pakko päästä paikalle.

Mahdollisilta kesäkeikoilta ei kannata liikaa odottaa. Rutiininomainen tunnin tykitys, 5-6 kappaletta, eikä ulkoilma palvele tunnelmaakaan.

Ehdin nähdä Opethin kolme kertaa ulkoilmassa ennen ensimmäistä klubikeikkaa. Tuplasti pidempi setti, tuplasti parempi keikka. Edelliseltä sivulta lähtien on aika vahvasti kuvailtu edellistä neljän keikan kiertuetta. Olipahan helvetin kovaa tavaraa.

 

[Rinksu]

Kysymyksiin käy vastaus kyllä. Tuon kattauksen kylkeen vielä The Roundhouse Tapes, siinä on sen luokan livesoitantoa että hattu päästä vaikka ei käyttäisi.

Eikä sovi unohtaa Lamentations-liveä, millä soittaa vielä Martin Lopez. Kaksiosainen setti, jonka eka puolisko on kevyt (koko Damnation+Harvest, varsinkin Closuren fiilistely-versio uppoaa meikäläiseen mukavasti) ja toinen puolisko sitten näitä jyräysbiisejä. Lista keskittyy Blackwater Parkin, Deliverancen ja Damnationin biiseihin. Huikeutta alusta loppuun.

 

[M10]

Per Viberg jättää Opethin ja seuraava levy, mikä julkaistaan tulevana syksynä, jää bändin viimeiseksi.

Opeth

 

[er_bai_wu]

Tä? Eihän tuo nyt mikään bändin viimeinen albumi ole tuon mukaan? Ja miksi olisi?

 

[Veikko40]

Per Viberg jättää Opethin ja seuraava levy, mikä julkaistaan tulevana syksynä, jää bändin viimeiseksi.

Mistä sait mieleesi että Opeth lyö pillit pussiin?
Opethin sivuillahan vain sanotaan, että Per teki loistavaa duunia edelliselle levylle, joka jää hänen osaltaan viimeiseksi Opethin kanssa.

Kas täsä:
"We wish Per the best, and he did a splendid job recording keyboards for the last record, which stands as his final recording with Opeth.”

 

[M10]

Juu, näköjään luin pikaisesti väärin.

 

[Ted Raikas]

Opethin tuleva levy Heritage ei sitten sisälläkään death metal piirteitä ollenkaan, eli sitä kautta örinälauluakaan ei kuulla.

Jutusta voi lukea lisää tuosta Infernon blogikirjoituksesta.

Enempi 70-luvun hengessä mennään erinäisin progevaikuttein, mitä nyt on toki Opethista löytynyt aiemminkin. Nyt kai sitten vielä laajemmalti liikutaan niissä kuvioissa. Mielenkiintoista kuulla minkälainen levy sieltä tulee. Aiempi örinätön levy, eli Damnation on itselleni suuri suosikki jossa ei heikkouksia paljon löydy. Se toki on aika akustispainotteinen, tämä tuleva levy lienee nyt sisältää vähän enemmän säröä kuitenkin. No sen kuulee sitten aikanaan.

On muuten todella upea levynkansi Heritagella: Opeth - Heritage

 

[cosmic_rodeo]

On muuten todella upea levynkansi Heritagella: Opeth - Heritage

On ainakin erilainen. Onko sen kenkää saaneen kosketinsoittajan pää muuten putoamassa puusta tuossa kuvassa? Hyvää symboliikkahuumoria, jos näin on.

Vaikuttaa melko lupaavalta tuon Infernon blogin perusteella. Watershed poukkoili vielä hieman turhan paljon deeämmän ja progen välillä, joten jospa sieltä tällä kertaa ehyt albumikokonaisuus saataisiin.

 

[er_bai_wu]

Todennäköisesti tulee pirun hieno levy, ja vaikka olen vannoutunut "örinän" ystävä, niin olen samaan aikaan yhtä vannoutunut proge/lynyrd-mies; siksi Opeth on ollut fuusiona niin pirun hieno akti.

Katsellaan, mutta en ehkä ole sikäli tyytyväinen, että tuo "örinä" olisi pakko jättää pois. Ja jos kerran kuolonmetalli kyllästyttää, niin miksi sitten olla vaikkapa Bloodpathissa? Toivon mukaan syynä ei ole kaupallisuus.

 

[M10]

No niin, ensimmäinen "tiiseri" tulevalta proge-painotteiselta Heritagelta on julkaistu.

Opeth – “The Devil’s Orchard”

Aika sellaista kun odotinkin. Todella kiinnostavan kuulloista!

 

[Ted Raikas]

Katsellaan, mutta en ehkä ole sikäli tyytyväinen, että tuo "örinä" olisi pakko jättää pois. Ja jos kerran kuolonmetalli kyllästyttää, niin miksi sitten olla vaikkapa Bloodpathissa? Toivon mukaan syynä ei ole kaupallisuus.

Jos kuvauksia luki ja niistä sai käsityksen 70-luvun henkisestä huuruilusta ja progeilusta, niin ei se ihan vastaa käsitystäni kaupallisuudesta. Pikemmin tuolla voisi kuvitella dödömättöön tykästyneiden ihmisten karkoittamisella. Kyllä luulen, että se raskas metallisuus on sen verran iso juttu tänä päivänä musiikkimaailmassa, että jos kaupallisuutta haluaa niin panostaa siihen ja sopivalla sykkeellä.

Voin tietty olla väärässä, mutta aika näyttää. Odotan itse mielenkiinnolla levyä ihan juuri siitä johtuen millaista se on tyyliltään. Mitään en ole siitä kuunnellut, enkä kuuntele ennen kuin koko levy on käsillä. Olen todennut jokseenkin paremmaksi vaihtoehdoksi, ettei liikaa kuuntele mitään singlejä ja varsinkaan sampleja etukäteen. Häviää jotain olennaista levykuuntelusta ja jos joku sinkku on puhkisoitettu jo valmiiksi, niin se hyppää väärällä tavalla esiin kokonaisuudesta.

 

[Miguel]

Nostellaanpas ylös, kun alkaa fiilikset hahmottua itsenäisyyspäivän keikan pitkissä jälkimainingeissa.

Jäi nimittäin paska maku. Heritagella on huonot hetkensä, mutta levy on parhaimmillaan hyvä ja varsinkin pikkupöhnässä mainiota kuunneltavaa, eikä tuo settilistakaan huono ollut, mutta...

Ne välispiikit. Åkerfeldt on parhaimmillaan hauska, mutta aina rönsyilevä, ja nyt meni täysillä överiksi. Yli kaksituntisesta keikasta meni aivan järjettömän paljon aikaa kaikkeen välikikkailuun instrumentaalisooloja myöten. Axenrotin rumpusoolo Porcelain Heartissa oli ihan kiva mutta tuplasti ylipitkä. Yritä siinä nyt fiilistellä seesteistä progetunnelmaa, jos yhden biisin alkaessa on ehtinyt unohtaa mikä edellinen oli.

Paljon yleisöä lähti pois ennen encoreja, eikä ainakaan liikenneruuhkan takia. Ja moni lähti encoreiden alkaessakin, kun sieltä tuli "vain" Folklore. Hieno biisi, mutta maistui siinä vaiheessa kaiken hörhöilyn jälkeen todella laimealta. OK, ei örinää, hyväksytään tämä teema, mutta miten olisi vaikkapa Harvest, Harlequin Forest tai Windowpane? Te olitte jumankauta jäähallissa soittamassa 40 euron pääsylipuilla - ei voi tulla yllätyksenä, että yleisö haluaisi vähän enemmän herkkua vanhoilta levyiltä! Aika kovan levyn saavat seuraavaksi tehdä, että jaksaisi seuraavasta Suomen-vierailusta innostua.

 

[Ted Raikas]

Niin eri tavoin voi konsertin kokea. Itselleni tuo oli positiivinen yllätys. Nyt toki täytyy suoraan todeta, että en ole Opethia aiemmin livenä kuullut syystä ja toisesta. Oli siis ensimmäinen kerta kun bändiä kuuli ja kun tuo setti oli rakennettu hiukan kevyemmän Opethin varaan, niin örinöitä ei kaivannut kyllä hetkeäkään ja yksikin sellainen biisi olisi rikkonut setin rakenteen. Kuulin kyllä, että soraääniä niiden puuttumisesta tuli ja pakko kyllä vaan hymyillä. Jos yhtään oli asioista ottanu etukäteen selvää, niin pystyi arvelemaan, että se puoli on jätetty toistaiseksi pois. Pelkästään uuden levyn materiaalin tulisi soittaa kelloja sen suhteen.

Opeth teki siis oikean ratkaisun tuota myöten.

Tuo Heritage ei nyt ole vieläkään oikein auennut, vaikka ei nyt kehno levy olekaan. Jäänyt silti auttamatta monen muun tänä vuonna ilmestyneen 70-luvulta ammentavan progealbumin varjoon. Keikalla tuo materiaali kyllä iski paljon paremmin.

Omalla kohdalla siis oikein miellyttävä progesessio ja erityisesti akustisuudet miellytti korvaa. Toki ne spiikit ja soolot oli pitkiä, mutta kyllä ne minua viihdytti ja soolot oli hienoja kautta linjan.

Pidin tuota erittäin vakuuttavana keikkana ja Opethin pehmeä puoli on ihan tervetullutta. Deathpäiden narina aiheuttaa ainoastaan hilpeyttä. Vähän laajuutta siihen musiikkitottumukseen, kiitos.

***

Lämppärinä ollut Pain of Salvation oli tietysti totutun kovaa settiä, mutta saavuttiin sen verran myöhään, että keikasta (joka nyt muutenkin oli lyhyt) oli valtaosa mennyt. Ihan en päässyt meininkiin siis mukaan (lisäksi oli istumapaikka). No onneksi ensi vuonna Pain of Salvationia kuulee sitten livenä pidemmän kaavan kautta, kun lupailivat tulevansa kiertämään yhdessä Von Hertzen Brothersin kanssa. Sinne siis. Timanttinen livebändi.

 

[Miguel]

Deathpäiden narina aiheuttaa ainoastaan hilpeyttä. Vähän laajuutta siihen musiikkitottumukseen, kiitos.

Mähän olen sellainen puritaani-deathpää, ettei mitään rajaa! Kuten varmaan tiesitkin...

 

[Ted Raikas]

Mähän olen sellainen puritaani-deathpää, ettei mitään rajaa! Kuten varmaan tiesitkin...

Joo, varmasti itkeä vollotit ja poljit jalkaa siellä permannolla niin, että mäiske kävi. Kuulin sen sinne lehtereille saakka, kun Opethi veti herkkiä akustisuuksiaan ja naureskella hihittelin hippipartaani!

(nojuu, en nyt tarkoittanut sinua, muistaakseni sinulla on todella laaja musamaku ja monessa kohtaa aika samoja lemppareita kuin minullakin?)

 

[turo-urpo]

Jäänyt silti auttamatta monen muun tänä vuonna ilmestyneen 70-luvulta ammentavan progealbumin varjoon.

Voisitko mahdollisesti vihjata mitä tuon tyylisiä levyjä on tullu. Meillä tuntuu menevän musiikkimaku usein aika hyvin yhteen (joskus vaikka puoli kahteen). Ehkä voisin taas kerran yllättyä positiivisesti niin kuin monta kertaa aikaisemminkin jatkoaikalaisten levysuosituksista.

Opethin uusinta oon yrittäny muutaman kerran kuunnella, mutten vielä oo saanu siitä kauheesti irti. Oon kyllä tällä hetkellä sellasessa musiikin ylitarjonta tilanteessa, että mieli tekis tutustua kymmeniin ja taas kymmeniin bändeihin ja levyihin, mutta ei aika vaan yksinkertasesti riitä keskittyä kaikkiin kunnolla. Onneks musiikki on ikuista ja elmääkin pitäis olla vielä jokunen vuosi jäljellä, etteiköhän tässä kerkeä vielä levyn jos toisenkin kuunnella.

Periaatteessa tuon uuden levyn pitäisi jotenkuten upota meikäläiseen kun kuitenkin enemmän tykkään Opethin noista rauhallisemmista, ei örinä biiseistä. Damnation on ainakin helkkarin kova levy. Useiden kuuntelujen jälkeenhän se yleensä vasta kunnolla selviää, mitä mieltä levystä oikeesti on.

 

[Ted Raikas]

Voisitko mahdollisesti vihjata mitä tuon tyylisiä levyjä on tullu. Meillä tuntuu menevän musiikkimaku usein aika hyvin yhteen (joskus vaikka puoli kahteen). Ehkä voisin taas kerran yllättyä positiivisesti niin kuin monta kertaa aikaisemminkin jatkoaikalaisten levysuosituksista.

No tarkoitin tuossa kohtaa lähinnä Pain of Salvationin Road Salt Twota ja Steven Wilsonin Grace for Drowningia, jotka on molemmat todella rautaisia albumeja ja kokonaisuuksia. PoS:lla on omat rosoisen seiskytlukuiset saundinsa ja vaikutteensa viimeisimmillä levyillä, retroa hyvällä tavalla ja ainakin Led Zeppeliniä olen kuulevinani noissa, myös The Doorsia (joka nyt ei tietenkään ollut niinkään 70-lukua) ja Tom Waitsia noin muutamia mainitakseni. Wilsonilla taas on King Crimson -vaikutteita uudella soolollaan.

Voi olla, että olet nuo albumit kuunnellutkin, mutta jos et, niin ihmeessä tutustumaan. Molemmat kyllä säväytti Opethin uutukaista enemmän. Yhteistä tosiaan koen noilla kaikilla olevan se tietty retroilu ja 60- ja 70-lukujen saundeista ammentaminen. Vähän väkisinkin niitä tulee verrattua jossain määrin keskenään, kun vieläpä aika samoja aikoja ovat ilmestyneet.

***

Damnationista kyllä samaa mieltä. Hemmetin kova levy. Se harmitti ja oikeastaan oudoksutti, ettei Opethin livesetti oikein pitänyt mitään sisällään tuolta levyltä.