Opeth

[Osmo Rapeli]

Voin laskea jouluna kaikkien pisteet Excelillä ja julistaa Opethin parhaat levyt -rankingin kaikista vastanneista.

 

[M10]

1. Blackwater Park (varmaan paras albumi mitä koskaan on tehty)

Aamen.

Kuuntelin eilen Blackwater Parkin läpi ja edelleenkin, 20 vuoden kuuntelemisen jälkeen, monttu on auki kuinka voi tehdä noin nerokkaan albumin. Äärimmäistä kauneutta, äärimmäistä synkkyyttä ja äärimmäistä taituruutta, kaikkea sovitettuna yhteen tinkimättömällä taidolla.

Sick liaisons raised this monumental mark
The sun sets forever over Blackwater Park

 

[Eddie]

No yritetään

1. Blackwater Park (Bleak on ensimmäinen biisi, kun aloin joskus ymmärtämään Opethia ja ihmettelemään tätä hienoa musiikkia. Se kliinilaulun alkaminen tuntui vähän samalta kuin Final Countdownin kuuleminen ekaa kertaa joskus pikkupoikana, kun Kärpät teki Raksilassa maalin.)
2. Damnation (Niin upeaa ja kaunista musiikkia)
3. Deliverance (Tämä vaan maistuu itselle)
4. The Last Will And Testament (Kokonaisuus on käsittämättömän hyvä. Ei tarvi skippailla mitään. Alle jääviltä levyiltä löytyy parempia biisejä, kuin tällä on, mutta tämä kokonaisuus ja levyn tunnelma on mahtava.)
5. The Ghost Reveries (Vähän epätasapainoinen levy, mutta muutama timantti)
6. Watershed (Vähän sama kuin yllä)
7. In Cauda Venenum (Se versio, jossa Width of Circle on mukana. Minusta tuon levyn paras biisi. Ihastuin tuohon pari vuotta sitten enemmän kuin mihinkään sitten Watershedin.)
8. Still Life (Ihan ok, mutta en voi sille mitään, että tuntuu vähän tylsältä paikoin ja ajatus alkaa harhailemaan)
9. Heritage (Slither on hyvä ja jokunen hyvä rauhallisempi teos. Vaikeaa on kuitenkin ollut päästä sisään tähän levyyn.)
10. Pale Communion (Jokunen hyvä biisi, ei mitään erikoista)
11. Scorcherer (Nimibiisistä tykkäsin aikanaan. Vähän haasteellinen levy. On siellä jotain)
12. My Arms, Your Hearse (Jos olisin löytänyt Opethin silloin ysärillä, olisin ehkä tykännyt enemmän ja rankkaisin varmaan korkeammalle. Sellainen heikompi versio Still Lifesta)
13. Morningrise (Nämä on näitä, joita en oikein jaksa mitenkään kuunnella)
14. Orchid (Sama kuin yllä.. ei vaan riitä edes kärsivällisyyttä yrittää tykätä tästä jotenkin.)

 

[Rinksu]

Kuuntelin eilen Blackwater Parkin läpi ja edelleenkin, 20 vuoden kuuntelemisen jälkeen, monttu on auki kuinka voi tehdä noin nerokkaan albumin. Äärimmäistä kauneutta, äärimmäistä synkkyyttä ja äärimmäistä taituruutta, kaikkea sovitettuna yhteen tinkimättömällä taidolla.

Onhan tuo mestariteos.

Ja Bleak on kyllä jotain aivan käsittämätöntä.

"Night falls again, taking what's left of me..
Slight twist, shivering corpse..."

Tohon vaihdokseen puhtaista ördeen en kyllä tule kyllästymään koskaan. Ja se on vasta yksi upea asia yhdessä upeassa biisissä kokonaisuudessaan aivan upealla levyllä.

 

[smugu]

Kyllähän tää uusi levy ekalla kuuntelullakin toimi hyvin. Tykkäsin silti jälkipuoliskosta enemmän ja etenkin viimeisestä biisistä. Ehkä kaipaan niitä kauniita ja vähän rauhallisempia Damnation aikaisia sävellyksiä sitten tai jotain?

Väyrynen rummuissa toimii loistavasti. Todella virheetöntä soittoa. Ei ollut itselleni ennen Opethia tuttu kaveri ollenkaan.

Edit. Niin ja helmikuun helsingin keikalle liput ostettu jo silloin kun tulivat myyntiin.

 

[Spire]

Kanssapalstalaiset ovat nyt sen verran vuolaasti kehuneet Blackwater Parkia, että kuuntelin sen läpi. Ennen tätä en ole kuunnellut Opethia lainkaan. Oli se hyvä, The Drapery Falls jäi ensikuuntelulla suurimmaksi suosikiksi. En kuitenkaan päässyt niin hyvin sisälle että nostaisin tämän kaikkien aikojen parhaaksi, mutta sen verran taidokasta soitantaa että otan toisenkin albumin kuunteluun yhtyeeltä. Oli synkkää ja melankolista, kuten odottaa saattoi.

 

[maken veivi jr.]

Kanssapalstalaiset ovat nyt sen verran vuolaasti kehuneet Blackwater Parkia, että kuuntelin sen läpi. Ennen tätä en ole kuunnellut Opethia lainkaan. Oli se hyvä, The Drapery Falls jäi ensikuuntelulla suurimmaksi suosikiksi. En kuitenkaan päässyt niin hyvin sisälle että nostaisin tämän kaikkien aikojen parhaaksi, mutta sen verran taidokasta soitantaa että otan toisenkin albumin kuunteluun yhtyeeltä. Oli synkkää ja melankolista, kuten odottaa saattoi.

Itse nostaisin tuolta levyltä Blacwater Parkin ja Bleakin ihan Opethin parhaiksi kappaleiksi.

Moni muukin tainnut nämä kappaleet mainita, kun tästä levystä ollut puhe.

Bleakin kertosäe ja Blacwater Parkin loppu ovat aika huikeita.

 

[Jarnan Rysty]

Kanssapalstalaiset ovat nyt sen verran vuolaasti kehuneet Blackwater Parkia, että kuuntelin sen läpi. Ennen tätä en ole kuunnellut Opethia lainkaan. Oli se hyvä, The Drapery Falls jäi ensikuuntelulla suurimmaksi suosikiksi. En kuitenkaan päässyt niin hyvin sisälle että nostaisin tämän kaikkien aikojen parhaaksi, mutta sen verran taidokasta soitantaa että otan toisenkin albumin kuunteluun yhtyeeltä. Oli synkkää ja melankolista, kuten odottaa saattoi.

Minäkin otin testiin ja vaikutti ihan hyvältä. En hirveästi ihan kaikista muista ole saanut kiinni kun tapahtuu ehkä vähän liikaa kaikkea omaan makuun, mutta tuossa oli enemmän tarttumapintaa itselle.

 

[Siivu]

Blackwater Park on kyllä puhdasta kultaa. Sinänsä typerää lähteä mestariteoksesta pilkkomaan yhtään mitään, mutta itselläni kohdassa 6:41 alkavat harmoniat lyövät 101 kertaa sadasta välittömät kananlihat. Linkkaan tahallaan reilun puoli minuuttia etupeltoon, koska se on juonesta kiinni saamisen kannalta välttämätöntä.

Bleak

 

[Rinksu]

Yleisen Opeth-keskustelun inspiroimana Deliverance pitkästä aikaa koneeseen ja onhan tämä levyn nimikkobiisi satojen kuuntelunjenkin jälkeen aivan täyttä rautaa.

Tässä on kyllä siivu, jossa musiikilliset kohokohdat seuraa toinen toistaan sellaisella vauhdilla, että alkaa jo uuvuttaa. Upeita riffejä toinen toisensa perään, loistavia siirtymiä jyräävästä metallista kevyeen ilmaisuun. Pitkä biisi, mutta eteenpäin mennään kuin kuulalaakereilla. Esimerkki siitä kuinka sujuvasti saadaan myös näinkin pitkä, moniosainen siivu. toimimaan.

Ja onhan tämä rumpali Martin Lopezilta myös sellainen veto, että oksat pois. Pieniä mahtavia jazzahtavia nyansseja siellä täällä jyräämisen lomassa ja tuo legendaarinen outrohan kuorruttaa kakun vielä.

Ja löytyyhän tältäkin levyltä vielä päälle Master's Apprentices ja A Fair Judgement esimerkiksi. Hieno levy se on tämäkin.

 

[Osmo Rapeli]

Sorceressilla tosiaan yksittäiset biisit nousevat varsin korkealle koko bändin tuotannossa, vaikka koko levy ei ole erityisen korkealla. Etenkin Strange Brew ja Era, joista SB on niin rankka ja synkkä kuin voi ilman death-örinä-osuuksia olla. Hitaat pianokohdat tuovat mieleen italialaiset kauhuelokuvat ja slovenialais-italialaisen Devil Doll-bändin, kylmät väreet joka kerta. Olen varmaan ennenkin suositellut, mutta suosittelen: Devil Doll (Slovenian band) - Wikipedia

Jälkimmäinen taas ei ole mikään pastissi, mutta siitä tulee sellainen "Dark Side of The Rainbow" mieleen, Rainbow'n sukulaismaisemissa ollaan.

Linkki: https://www.youtube.com/watch?v=jeJCpV01Xk8

Linkki: https://www.youtube.com/watch?v=05JnwyKaXY4

 

[Jancky]

Olen Opethia aina seuraillut etäältä ja nyt tullut tutustuttua tarkemmin yhtyeeseen. Taas se kuuluisa kysymys että miksi en ole kuunnellut aiemmin enemmän? Noh, onneksi nyt löytyi.
Harmi kun helmikuun keikka loppuunmyyty.

 

[-Kantor-]

Mielestäni Opeth onnistui yhdistämään rauhallisen ja raskaamman ilmaisunsa eheimmiksi keitoksikseen Ghost Reveries ja Watershed -albumeillaan. En tiedä tuliko paljon hehkutettu Blackwater Park kuunneltua puhki julkaisuaikoinaan, mutta noista hieman vanhemmista levyistä tuntuu, että Still Life päätyy soittimeeni huomattavasti useammin.

 

[Straight Edge]

Toistan kyllä itseäni pahasti, mutta ei mitään JÄRKEÄ siinä, miten hyvä tämä uusin levy on.

Helvetti, kun en ennättänyt lippuostoksille. Oli jotain "muuta" koko ajan, ja sepä sitten jäi. Täällä sitten lipun hankkineet kilvan riekkuvat, kuinka hyvä konsertti olikaan. Saakeli.