Opeth

[M10]

Ihan odotetunlainen, ok keikka. Eli ei mikään ikimuistoinen.

Bändin nähnyt 8 kertaa livenä ja ekaa kertaa ohjelmassa rumpusoolo. Tulipahan aika puskista kesken Porcelain Heartin. Kaikki kunnia kainalodödö-axelle, mutta toivottavasti jäi myös viimeiseksi rumpusooloksi. Kuten Migu sanoikin, myös ihan liian ylipitkä rummutus.

Encorena vedetty varusteiden esittely ylipitkine kosketinsoitin-ihmettelyineen oli major-luokan turn off. Kuusi lampaanpersettä sille. Muutenkin nuo venytetyt biisien väliset tauot mukahassutteluineen ovat aika hanurista.

Illan positiivisinta antia olivat:

+ Akustinen Throat Of Winter (vai mikälie)
+ Deliverancen kolmosbiisi minkä nimeä en tähän hätään muista
+ Face Of Melinda

A5:een bassosoundit oli aika heikot.

**

Itselle tuo Heritage on kyllä auennut ihan täysin, mutta ei se silti läheskään Opethin paras levy ole. Sellanen ihan ok kasin levy.

 

[turo-urpo]

No tarkoitin tuossa kohtaa lähinnä Pain of Salvationin Road Salt Twota ja Steven Wilsonin Grace for Drowningia.

Joo on nuo molemmat jollakin tavalla tuttuja. Vaikea sanoa vielä juuta tai jaata kummastakaan, kun niin vähän kuunteluja takana. PoS ei ainakaan enää kuulosta siltä miltä Remedy Lanen, Perfect element I:n sun muiden aikana. No nykyään Leprous Norjasta hoitaa sen vanhalta PoS:lta kuulostamisen.

Steven Wilsonin uudesta muistan sen verran, että se aukeaa ehkä vähän hitaammin kuin Porcupine Treen levyt Blackfieldistä puhumattakaan. Eiköhän tuokin ajan mittaan aukene. Kuitenkin olen Wilsonin tuotoksista yleensä tykänny melko paljonkin. Tosin Porcupine Treen viimesin oli ehkä vähän pettymys aikasempiin verrattuna.

Off topiciks meni koko viesti. Pitäis varmaan perustaa joku yleinen muusiikki keskustelu-ketju, jos sellasta ei jossain syövereissä ole jo valmiiksi

 

[sampio]

Pidin tuota erittäin vakuuttavana keikkana ja Opethin pehmeä puoli on ihan tervetullutta. Deathpäiden narina aiheuttaa ainoastaan hilpeyttä. Vähän laajuutta siihen musiikkitottumukseen, kiitos.

En ole vielä uusia biisejä juuri kuunnellut, mutta tuli vain mieleeni, että jos pitää erityisesti örinän ja puhtaiden osuuksien yhdistelyistä niin eikö saisi olla harmissaan, että pojat laulelevat vain puhtaita? Muutakin musaa on kuin örinää, mutta kyllä mua ainakin risoo, jos ei enää Opeth örise niinkusta ollenskaan.

 

[Ted Raikas]

En ole vielä uusia biisejä juuri kuunnellut, mutta tuli vain mieleeni, että jos pitää erityisesti örinän ja puhtaiden osuuksien yhdistelyistä niin eikö saisi olla harmissaan, että pojat laulelevat vain puhtaita? Muutakin musaa on kuin örinää, mutta kyllä mua ainakin risoo, jos ei enää Opeth örise niinkusta ollenskaan.

Nohh, bändi on tämänhetkisen linjansa valinnut ja mielestäni hyvä, että se pitää, eikä yleisön aiheuttamasta paineesta kompromissina heitä edes sitä yhtä örinää sisältävää biisiä jotta nämä olisi tyydytetty.

Uusi levy on tosiaan metallisuuksiistaan huolimatta hyvinkin 70-luvun progen henkinen tuotos joka ei siis sisällä lainkaan örinää. Sen materiaali oli luonnollisesti isoin siivu tuosta keikasta ja sen tukena oli sitten eri albumeilta napsaistu mukaan puhtain vokaalein laulettuja biisejä. Mielestäni nuo luo yhtenäisyyden siihen settiin ja ihan satunnaiset örinät olisi siellä seassa olleet jokseenkin päälleliimattu seikka ja juuri sitä yleisön miellyttämistä.

Nostan hattua Opethille, että ovat tietoisesti jättäneet yhden keskeisen elementtinsä pois. Kaikki ei sitä uskaltaisi tehdä. Vaikka nyt toki on bändejä jotka on muuttaneet tyyliään ihan tyystin ajan saatossa.

Lisäksi jos nyt tosiaan yhtään on kiertueen settilistoja netistä katsellut, niin niitä örinäpohjaisia biisejä ei ole ollut, joten olisi kummaa jos Helsingissä niitä olisi löytynyt.

Örinää vastaanhan minulla ei ole mitään, pidän bändeistä joissa sitä on ja olen käynyt kuuntelemassa livenäkin. Toimiihan se puoli Opethissakin kas kun Åkerfeldt on teknisesti lahjakas, vaikka suosikkejani on juuri esim. Damnation levyistä ja monet puhtailla vokaaleilla lauletut biisit.

Eli summa summarum: hämmästelen jos jollekin tuli oikeasti ihan täytenä yllätyksenä, että death metal korahduksia ei tällä kiertueella kuulla.

Tulevasta ja tulevista kiertueistahan ei sitten taas tiedä mitä ne pitää sisällään.

 

[haunted shores]

Sen lisäksi, että allekirjoitan kaiken Ted Raikkaan ylläolevasta tekstistä, tuon vielä esille sellaisen lisähuomion, että Åkerfeldtin örinäpuoli on ollut aivan viime aikoina (Bloodbath, Opethin Watershedin jälkeiset kiertueet) melkoisen huonossa jamassa.

Mikaelin murina on ollut erittäin työlään kuuloista ja ihan rehellisesti kaukana siitä tasosta, millä oltiin vielä esim Ghost Reveriesin jälkeisillä Suomen vierailuilla.

Siltä kantilta en ollut sinänsä yllättynyt, että örinät katosivat liverepertuaaristakin.

Uusi levy on osoittautumassa parhaaksi sitten Blackwater Parkin aikojen. Ja kun Opethin uran aikaisemmat tähtihetket omasta mielestäni sijoittuvat akselille Morningrise - My Arms Your Hearse - Blackwater Park, on erittäin hienoa huomata, että bändi on löytänyt kirkkaimman luomisvoimansa uudelleen.

 

[Rinksu]

Mikaelin murina on ollut erittäin työlään kuuloista ja ihan rehellisesti kaukana siitä tasosta, millä oltiin vielä esim Ghost Reveriesin jälkeisillä Suomen vierailuilla.

Kun tuon Royal Albert Hallin konserttitaltionnin on nähnyt, ei voi olla eri mieltä. Melko kamalan kuuloista on.

Minullekaan tuo örinä ei ole mikään elämän ja kuoleman kysymys. Itse asiassa olen aina vähän karsastanut örde-laulua. Opeth on sitten ollut selvästi itselleni se yksi iso bändi, joka on selvästi laajentanut katsantakantaani suuntaan ja ördepuoleenkin olen alkanut suhtautua vähän positiivisemmin.

Tästä uudesta levystä ei kuitenkaan ole mielestäni tullut haastajaa niille parhaille (BP, Still Life, Damnation). Ja mielestäni ongelmat menevät enemmän tuonne biisien kirjoitus puolelle. Levy on mielestäni enemmän pätevän artistin laatima 70-luvun progen traileri, kuin sarja toimivia biisejä. Ja se 70-luvun esittely sitten parsitaan kasaan jonkinlaisilla soitinfiilistelyillä.

Opethissa olen arvostanut nimen omaan tuota sävellys-ja sovituspuolta. Esim. Bleak on mielestäni yksi hienoimmista biiseistä nimeen omaan tuon upealla tavalla rullaavan sovituksensa vuoksi. Kaikki osuu todella hienosti ja saumattomasti paikalleen.

Tällä uutukaisella siis tämä puoli on hieman kadoksissa. Biisit ovat enemmänkin kasa ihan hyviä ideoita, mutta sävellyksistä puuttuu sitä Åkerfeldmaista särmää. Siis niinkuin edellisestä parista levystäkin.

Mutta toki arvostan yritystä ja miksei tämä Opethin uusi linjakin jatkossa voisi poikia jonkun BP:n kaltaisen teoksen. Toivotaan parasta. Arvostan kuitenkin artisteja, jotka uskaltavat kokeilla uutta. Usein tämä kuitenkin johtaa siihen, että osa faneista nostaa kytkintä.

 

[Miguel]

Lisäksi jos nyt tosiaan yhtään on kiertueen settilistoja netistä katsellut, niin niitä örinäpohjaisia biisejä ei ole ollut, joten olisi kummaa jos Helsingissä niitä olisi löytynyt.

En ole katsonut muita settilistoja, mutta olin osannut varautua örinän puutteeseen. Suurin harmitus johtui siitä, että keikan dynamiikka alkoi puolivälin paikkeilla hajota noihin ylipitkiin kikkailuihin, minkä vuoksi mm. Fair Judgement jäi ainakin mulle harmittavan irralliseksi kokemukseksi. Ja sama laimeus jatkui keikan loppuun. Keikka on näemmä maistunut monille, mutta oli se myös monille pettymys, enkä usko sen menevän pelkän örinän puutteen piikkiin. Eiköhän Heritagen ilmestyttyä moni lipun ostaja tiennyt mitä odottaa.

 

[Slite]

Ilmeisesti tällä nykyisellä kiertueella myös örinäpuoli on taas mukana? Onkos palstalaisilla tietoa, että missä kunnossa Mikaelin ääni tänä päivänä on?

 

[Footless]

Opethin tulevan levyn Pale Communionin eka sinkku Cusp of Eternity julkaistiin tänään ja on kuunneltavissä täältä. Omaan korvaan vieläkin väsyneempää paskaa kuin Heritage ja levy jää näillä näkymin hankkimatta.

 

[Ted Raikas]

Tjaa, minusta tuo taas kuulosti paremmalta kuin about mikään Heritagella, mutta tehdään nyt kokonaisarvio vasta sitten kun levy on julkaistu ja sen on päässyt kuulemaan. Ei tuo kappale nyt mitenkään tajuntaa posauttanut, mutta äkkiseltään tuntuisi, että askel parempaan suuntaan.

 

[Joona D]

Hyvä biisi tämä uusi, mutta toistaa kyllä mielestäni liikaa Heritagea. Ja Heritagessahan siis ei mitään vikaa ole, Opethin yksi parhaista levyistä. Mutta ehkä tälle uudelle platalle pitäisi taas keksiä jotain uutta. Hyvä biisi kuitenkin, ja onhan tässä oma uudenlainen poljentonsa. Hyvää sieltä varmaan taas tulee.

 

[Red Machine]

Hirveetä. Deliverance& Watershed. Sen jälkeen suunta on ollut vain alaspäin.

 

[Siivu]

Muutaman kerran olen ehtinyt uuden sinkun pyöräyttää ja vaikka Heritage oli minulle melko kova pettymys ja tämä on selvästi enemmän jatkumoa sille, kuin paluuta vanhaan, niin jokin tässä taas sieppaa mukaansa ihan eri tavalla.

Kassan kautta sitä on kuljettava elokuussa, vaikka uutta Blackwater Parkia on turha toivoa. Onhan Åkerfeldt varovasti lupaillut uuden levyn hieman edeltäjäänsä rankemmankin olevan.

 

[Slite]

Jokaisella bändillä on oma aikansa, jolloin luovuus on parhaimmillaan. Opethilla tämä aika näyttää loppuneen melko lailla kymmenisen vuotta sitten, enkä enää mestariteoksia tältä suunnalta odottele. Ihan mukavaa musisointia, mutta ideat tuntuvat olevan vähissä ja tuotanto on melko tunkkaista. Tietysti tätä voi herra Å. sanoa hakevansakin, mutta näyttää siltä että ei laatuun ei vaan jakseta enää oikein panostaa.

Mitä luulette, kuinka suuri osuus menneiden aikojen mestariteoksiin ja nimenomaan kirjoitusprosessiin oli riveistä vuosien saatossa poistuneilla musikanteilla?

 

[Siivu]

Täällä jo varmaan tiedetäänkin, että Pale Communion valahti etuajassa nettiin. Hyvä, että vuoti ja sai kuunnella ennalta. Täytyy vetää edellinen kommenttini takaisin ja todeta levyn jäävän tällä kertaa hankkimatta.

Musiikillisesti taatusti laadukas teos, joka varmasti kestää kuuntelua, mutta tämä Opeth ei minua enää puhuttele.

Ellei Heritage napannut, suosittelen pyöräyttämään tämänkin pari kertaa ennen ostopäätöstä.

 

[Osmo Rapeli]

On todella hyvä progen ystävälle tämä Pale Communion. Reilulla kymmenellä kuuntelulla selkeästi edeltäjäänsä ehjempi kokonaisuus. Siinä missä edellinen oli enemmän sellainen tribuuttilevy deeppurpleille ja muille, nyt on kokonaisuus ehjempi. Parhaimmillaan nousee melkoiseen lentoon tämä levy. Vielä on vähän auki, kuinka kestää - jääkö tästä kaipaamaan yhtä kauhallista hulluutta ja vimmaa? Perkeleen hyvältä tuntuu nyt, ja puhun musiikista, en pakaroideni hieromisesta.

Kolme ekaa raitaa erityisen hyviä. Samoin "Voice of Treason".

 

[Joona D]

Samaa mieltä, että uusi albumi on kyllä ehjempi ja selkeämpi kokonaisuus kuin Heritage. Musiikillisesti pidän kyllä silti enemmän Heritagesta. Kyllä tämäkin on hyvä albumi, mutta ei löydy samalla tavalla koukkuja ja soitonnallisia hienouksia kuin Heritagelta. Lisäksi se on ikävä tosiasia, että Åkerfeldtin lauluääni ei aivan natsaa tällaiseen musiikkiin. Ei sinänsä haittaa että örinä on jäänyt Opethilta pois, mutta kyllä Åkerfeldt on vaikuttavampi örisijä kuin laulaja.

 

[M10]

Ei sinänsä haittaa että örinä on jäänyt Opethilta pois, mutta kyllä Åkerfeldt on vaikuttavampi örisijä kuin laulaja.

Ei taida olla enää. Mikaelin lostava örinä kesti sen 1996 - 2005.

Opeth teki parhaat levynsä vuosituhannen vaihteessa. Etenkin Blackwater Park ja Deliverance ovat suoranaisia mestariteoksia. Minä hyväksyn ja tykkään tästä uudesta Opethistakin, mutta eihän tämä anna lähellekään niitä kiksejä mitä ne vanhat levyt Morningrisesta Ghost Reveriesiin. Nyky Opeth on kuin melkein eri bändi. Ja onhan siinä eri soittajatkin paria lukuun ottamatta. Lopezin menetys oli valtava Opethille.

Allekirjoitan täysin mitä Awe Pale Communionista kirjoitti. Parempi se on kun Heritage.

Kuuntelin äsken Ghost Reveriesin ja vittu kun kuullosti hyvältä.

 

[Osmo Rapeli]

Joo, kicksit ovat kenties vähän erilaisia tässä ja aiemmissa. Ja levyt todellakin erilaisia. Eikä parhaiden kanssa samanlaisia varmasti tule. Hyviä, muttei samanlaisia.

MUTTA, sen sanon nyt, notta perkele poijjaat, "Moon above, sun below" on yksi Opethin parhaita biisejä koskaan. Tässä on sitä samaa synkkää oopperaa, missä Opeth on parhaimmillaan. Toimisi varmaan myös örinäosuuksilla, mutta mitään en tähän kaipaa. Huh, etenkin tuo soolo on ihan älytön!

Juutbuubissa: Moon Above, Sun Below - Opeth - YouTube

 

[Ilmari Ahde]

Ylipappi Åkerfeldt kuoripoikineen tarjoilee semmoisen ehtoollisen, että ymmärrän jos osalla nauttijoista jää öylätti kiinni kitalakeen ja viini menee väärään kurkkuun. Itselläni on sen verran syntiä harteilla että otan useammankin kierroksen.

 

[Rambonator]

Nostellaampa ketjua suosta. Itse tuli kesällä hurahdettua Opethiin pahasti. My Arms, Your Hearse levystä asti on kaikki tullut kokeiltua/kuunneltua. Varsinkin väli Blackwater Park - Watershed on todella kovaa kamaa. Jos jonkin moista rankingia pitäisi tehdä, olisi se jokin tämän tapainen:

1. Blackwater Park
2. Watershed
3. Ghost Reveries
4. Damnation
5. My Arms, Your Hearse
6. Still Life
7. Deliverance
(8. Pale Communion)
(9. Heritage)

Kaksi viimeistä sulkuihin, koska molemmat tullut kuunneltua ainoastaan kahteen kertaan, niistä kummoista mielipidettä en osaa sanoa. No, sen osaan sanoa että Heritageen ei tee mieli palata enää ollenkaan, niin onnettomalta se kuulosti. Pale Communion täytyy ottaa vielä uudelleen kokeiluun, potenttiaalia levyssä ainakin jonkun verran oli.

Tuli käytyä myös elämäni ensimmäisellä Opeth keikalla. Tuolla Kulttuuritalon keikalla tosiaan olin. Ghost Reveries levy soitettiin siellä kokonäisuudessaan. Levy toimi livenä helvetin hyvin. Highlightina tästä setistä The Baying of the Hounds ja Reverie/Harlequin Forest. Varsinkin jälkimmäinen yllätti, kun levyllä ei ihan terävintä kärkeä ole, mutta livenä tosiaan toimi. Toisesta setistä parhaimpana jäi mieleen Damnationin rauhallinen To Rid the Disease, Murhaavan raskaasti alkava The Masters Apprentices ja encorena tullut The Lotus Eater, joka oli mielestäni samalla koko keikan paras biisi. Uuden levyn The Cusp of Eternity toimi livenä myös hyvin, siitä syystä tuota levyä ehkä uusiksi täytyisikin kokeilla. Blackwater Park -biisiä toivoin mutta ei tullut eikä haittaa, keikka oli silti mahtava kokemus. Keikkapaikkana Kulttuuritalo sopi Opethille loistavasti. Olikos muita Jatkoajan Opeth diggareita paikalla Kulttuuritalon keikalla?

 

[Rinksu]

Nostellaampa ketjua suosta. Itse tuli kesällä hurahdettua Opethiin pahasti. My Arms, Your Hearse levystä asti on kaikki tullut kokeiltua/kuunneltua. Varsinkin väli Blackwater Park - Watershed on todella kovaa kamaa. Jos jonkin moista rankingia pitäisi tehdä, olisi se jokin tämän tapainen:

No, perskeles, pistäppä nyt samalla vauhdilla Orchid ja Morningrise myös pyöräytettyä. Vähän raa'empaa menoahan nuo kautta linjan ovat ja kyllähän Åkerfeldt vielä tuossa vaiheessa etsi omaa säveltäjän identiteettiään vääntämällä vähän turhankin sekaiseksi meneviä eepoksia, mutta kyllähän siinä nuoruuden hurjuudessakin viehätyksensä on. Varsinkin Orchidin In the Mist She Was Standing ja Morningrisen The Night and the Silent Water ovat sellaisia eepoksia, että alta pois.

 

[Rambonator]

No, perskeles, pistäppä nyt samalla vauhdilla Orchid ja Morningrise myös pyöräytettyä. Vähän raa'empaa menoahan nuo kautta linjan ovat ja kyllähän Åkerfeldt vielä tuossa vaiheessa etsi omaa säveltäjän identiteettiään vääntämällä vähän turhankin sekaiseksi meneviä eepoksia, mutta kyllähän siinä nuoruuden hurjuudessakin viehätyksensä on. Varsinkin Orchidin In the Mist She Was Standing ja Morningrisen The Night and the Silent Water ovat sellaisia eepoksia, että alta pois.

No, otin neuvostasi vaarin ja otin Morningrisen kuunteluun. Ja helvetti, nyt viiteen kertaa kuunneltuna tämä on aivan mahtava levy! Vaikka Åkerfeldtin örinät eivät ihan sillä tasolla olekkaan mitä esimerkiksi Blackwater Parkilla, korvataan se kyllä upeilla melodioilla. Muutenkin TODELLA melodinen levy verrattuna muihin levyihin, mikä ei todellakaan ole huono asia. Nectar ehkä ainoa biisi mikä ei vielä ole täysin lähtenyt, mutta mainitsemasi The Night and the Silent Water ja varsinkin mahtava Black Rose Immortal ovat aivan loistavia kipaleita. Tuossa Black Rose Immortalissa ei tuo yli 20 minuutin pituus haittaa yhtään, todella nopeasti aika vierähtää. Täytyypä levy laittaa kyllä oikein ostoon levykokoelmaani. Jotenkin olin ollut sellaisessa käsityksessä ettei nämä kaksi vanhinta levyä olisi oikein uudempien tasolla, mutta paskan marjat! Ainakin tällä Morningrisella on potentiaalia ihan bändin parhaimpien levyjen joukkoon. Kiitoksia siis suosituksesta! Nyt takaisin Morningrisen pariin.

 

[rapster]

Olikos muita Jatkoajan Opeth diggareita paikalla Kulttuuritalon keikalla?

Rikon radiohiljaisuuden tännekin ja ilmiannan itseni. Joku puhui ympyrän sulkeutumisesta, ja itsellä oli aika samat fiilikset ennen keikkaa. Opeth tuli nähtyä ekaa kertaa livenä syksyllä 2005 Tavastialla, ja hitto että oli kova. Juuri sitä ennen ilmestynyt levy jäi monen muunkin mieliin viimeisenä mestariteoksena Opethin tuotannossa. Istumakeikka soundeistaan joskus paskana tunnetulla Kultsalla, tiedossa koko levy ja päälle pitkä veto muita biisuja. Monestakin syystä jopa jännitti etukäteen, ja yllättävän paljon.

Ghost reveries meni ihan hitonmoisissa fiiliksissä. Lavalle oli raahattu kynttelikköjä, ja tupa oli täysi. Itselle vieras paikallaan istuminen yllättäen auttoi keskittymään itse musiikkiin, jota Opeth oli selvästi harjoitellut salaa. Bändi oli soitantaan tottuneellekin varsin tiukassa vireessä. Vedot olivat silti tunteella vedettyjä, ja meno oli hartaan keskittynyt. Varsinkin Grand Conjuration oli niin luja, ettei enää kiinnostanut yhtään, että senkin jälkeen tulee yksi biisi. Reverie/Harlequin forest oli ihan törkeän kova, samoin kuin Baying of the Hounds.

Tämän jälkeen nähtiin vielä varsinkin ilmoitettuun (2 h) nähden yllättävän lyhyeksi jäänyt setti, jossa vedettiin muutama vanhempi ja muutama uudempi biisi. Kaikki meni hienosti, mutta Ghost reveriesin 1:1 mallinnuksesta jäi päällimmäisenä mieleen ällistys, jota ei pystynyt poistamaan Master's Apprentices tai To Rid the Disease aivan hyvistä uusista vedoista puhumattakaan. "Åke" Åkerfeldtin lavakomiikka oli joitakin aiempia keikkoja paremmin sordinoitu ja hallussa, ja esitys keskittynyt. Hyvä näin. Ne lätkäläpät olikin jo täydellisen nähty (sori Jatkoaika).

Ihan kiva nähdä mitä tekevät seuraavaksi. Mutta niin se vain on, että Opeth on muuttunut uskomattoman lahjakkaasta, rajoja rikkovasta death metal -bändistä oikein hyväksi progebändiksi. Ja kuten M10 totesi jo joskus aiemmin tässä ketjussa, Opeth menetti rytmistään ja sielustaan todella ison palan Lopezin jättäessä aikanaan bändin.

Olis kyllä kiva kuulla yhtä nerokasta, sielukasta ja raivokasta musiikkia mistä tahansa populäärimusiikin genrestä. Ainakin raskaassa progevaikutteisessa rockissa tai metallissa Katatoniat, Dark Tranquillityt ynnä muut ovat parhaimmillaankin olleet vain kapeita aavistuksia tämän porukan loistoon verrattuna. Ehdotuksia?

 

[Ollakseni]

Olis kyllä kiva kuulla yhtä nerokasta, sielukasta ja raivokasta musiikkia mistä tahansa populäärimusiikin genrestä. Ainakin raskaassa progevaikutteisessa rockissa tai metallissa Katatoniat, Dark Tranquillityt ynnä muut ovat parhaimmillaankin olleet vain kapeita aavistuksia tämän porukan loistoon verrattuna. Ehdotuksia?

No King Crimsonia vaan soimaan ja jos Tool ei ole vielä tuttu niin soittimeen vain. Tai sitten Swans, joka on jotain hävyttömän nerokasta. The Seer ja To Be Kind ovat aika järkyttävän kovia molemmat ja vielä tuoreita. Toki siltä kelpaa kaikki levyt soittoon.