Mainos

Onko täällä lääkäriä?

  • 807 121
  • 2 685

UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
Enemmän ehkä stressaa ja mietityttää tähän tästä eteenpäin liittyvä lääkärissä ja tutkimuksissa ramppaaminen.

Tässä haluan jotenkin pitää peukkuja. Itse olen tähän asti hypettänyt kaikkea hoitoani, mutta nyt osuu hyvinvointialueiden totuudetkin kasvoihin. Onneksi varmimpana pohjana on säilyt juurikin nämä säännölliset kontrollit. Olen luonteeltani nykyään sellainen, ettei äitien ja isien huolehtivat sävyt ole se juttuni, vaan lääkäreiltä kuultavat totuudet.

Suvussani psoriakin jonkin verran ja virnistelen jo kauhulla, että kai tuonkin saan vikalistalleni.
 
Bianconeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins, Juventus
Onko täällä ollut väellä nivustyrää? Tämä kiinnostelisi siksi että epäilen itselläni voisi tuommoinen olla. Pientä tuntemusta oli jo viime viikolla nivusen alueella ja jatkuu edelleen, mutta tuo ei mitenkään älyttömän kipeä kuitenkaan ole eikä mitään pattia tai turvotusta edes näy kipualueella.

Kiinnostaisi myös tietää että voiko tuo olla jokin muu lihaskalvo tai vastaava tulehdus? Tuo kipeä kohta joka jonkun verran säteilee koko kroppaan on oikeassa nivusessa "jänteessä" joka menee vatsalihasten alapuolella kyljestä haaroihin (nivusiin).

Googlettelin myös itse (tämä on aina hyvä ratkaisu) ja oma diagnoosini olisi ehkä enempi "urheilijan tyrän" suuntaan viittaava kuin nivustyrä juurikin tuon näkyvän turvotuksen puutteen vuoksi.

Mutta onko siis arvon foorumisteilla ollut edellä mainittuja ongelmia ja minkälaisia oireet olivat? Lisäksi kiinnostaa tietää hoitokeinoista ja oliko lopulta joka tapauksessa viisainta mennä lääkärille?
 
Uleåborgir

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Päätalo, Huovinen, Sympathy For The Devil
Heräsin juhannustorstaina eli eilen 20.6.2024 julmettuun horkkakohtaukseen, ja kasasin kaikki vällyt mitä sängystä löytyi ylleni. Olo oli niin paha, että en pystynyt ottamaan kipu- ja kuumelääkettä. Hampaat kalisivat kuin maakiilakone, urpoille tiedoksi että sillä piikataan esimerkiksi asfalttia. Ei ollut puhettakaan että olisin kyennyt lähtemään terveyskeskukseen.

Sitten kun olin saanut lääkettä, tässä tapauksessa Panadol Zappia 1000 mg, olo hieman helpotti. Pystyin mittaamaan ruumiinlämmön, se oli +39,3⁰C. Horkkakohtauksen aikana mahtoi +40⁰C olla paperia. Olin varma että olen Aarne- tai Bertta -ifulenssassa tahika koronassa.

Mutta kuumepa otti katosi kuin tšekki Laanilan Nesteeltä parin-kolmen tunnin jälkeen. Testit eivät näyttäneet mitään lentsuja. Eilen illalla oli kipenen kotja ja hyytynyt olo, ja jätin harrastukset välykseen.

Mikähän perkele tuollaisen voi aiheuttaa ja mistä lie ehkä oire?
 
Zaster

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Keuhkokuume, muistaakseni ihan on nyt ensimmäistä kertaa. Viikko reilun 38 kuumetta, muuten nämä ihan perus kuumeen kylkiäiset, lihakset ja kurkku kipeänä jne.

Työnantajalle kun ei mitään saikketodistuksia tarvitse toimitella, niin venähti tämä lääkärille meno. No onneksi sitten viimein tuli mentyä ja tohtori nappasi koppia tilanteesta, labraa ja keuhkokuvia ja diagnoosi olikin sillä selvä. Tulehdusarvot olivat niin koholla että pohti jopa passittamista yöksi sairaalaan, mutta kun yleiskunto oli kuitenkin ihan hyvä niin pääsin lähtemään kotiin. Nyt vedetään sitten kahta eri antibioottikuuria ja tuntuukin jo että lääkkeet auttavat, kuume ainakin on laskenut.

Keuhkokuume, se on vienyt monta vanhempaa ja pitkäaikaissairasta sukulaista viimeiselle matkalle, joten jos nyt otan tästä kamppailusta voiton, otan se nöyränä vastaan tiedostaen että joskus asiat voivat mennä vielä toisin.
 
Rl

Jäsen
Tuli käytyä testolabroissa ja arvot olivat seuraavanlaiset.
S-testo vapaa 242. Viitearvot 220-800
S-sukupuolihor.sit.glob 43. Viitearvot 18-54
S-testo 17.1. Viitearvot 9.2-31.8.
Ikää reilu 30 ja terveet elämäntavat lukuunottamatta pientä ylipainoa. Yleislääkärin mielestä arvot ovat normaalit, tuntuu itsestä hullulta että ollaan näin lähellä alarajaa ainakin yhdessä arvossa tässä iässä. Pitäisikö tästä varata aikaa asiaan erikoistuneelle vai uskoa että kaikki on ok?
 
Cloaca Maxima

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Philadelphia Flyers

En ole lääkäri, mutta...

Itselläni S-testo vapaa oli vieläkin alhaisempi, 230 ja taidan olla muutaman vuoden sinua vanhempi. Nämä katsottiin sisätautien erikoislääkärin toimesta muiden selvittelyiden yhteydessä ja hänen mielestään tulos on täysin normaali eikä nähnyt aihetta jatkoselvittelyille.

Ei tietenkään tarkoita, että sama tilanne sinulla mutta lähinnä vertailuna että yksistään tuo arvo ei sinällään vielä kerro paljoa, kokonaisuus ratkaisee.
 
Glove

Jäsen
Tuli käytyä testolabroissa ja arvot olivat seuraavanlaiset.
S-testo vapaa 242. Viitearvot 220-800
S-sukupuolihor.sit.glob 43. Viitearvot 18-54
S-testo 17.1. Viitearvot 9.2-31.8.
Ikää reilu 30 ja terveet elämäntavat lukuunottamatta pientä ylipainoa. Yleislääkärin mielestä arvot ovat normaalit, tuntuu itsestä hullulta että ollaan näin lähellä alarajaa ainakin yhdessä arvossa tässä iässä. Pitäisikö tästä varata aikaa asiaan erikoistuneelle vai uskoa että kaikki on ok?

Ei ne hötkyile tuon kanssa. Minulla niitä on useampi vuosi seurattu. Nyt kun kaikki arvot meni reilusti alle viitteiden niin pääsin erikoislääkärille. Korvaushoito aloitettiin viimeinkin, mutta enpä minä vielä mitään kummempia vaikutuksia ole huomannut yhden Sustanon annoksen jälkeen.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Rl

Shardik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Avs, Mestis
Tuli käytyä testolabroissa ja arvot olivat seuraavanlaiset.
S-testo vapaa 242. Viitearvot 220-800
S-sukupuolihor.sit.glob 43. Viitearvot 18-54
S-testo 17.1. Viitearvot 9.2-31.8.
Ikää reilu 30 ja terveet elämäntavat lukuunottamatta pientä ylipainoa. Yleislääkärin mielestä arvot ovat normaalit, tuntuu itsestä hullulta että ollaan näin lähellä alarajaa ainakin yhdessä arvossa tässä iässä. Pitäisikö tästä varata aikaa asiaan erikoistuneelle vai uskoa että kaikki on ok?
Normaaliarvot on juurikin sitä, eli normaalia. Nuo määritetään niin, että 95 % terveistä henkilöistä menee tolla välille. Eli ihan terveistäkin pieni osa voi olla noiden ulkopuolella. Olisin tämän kanssa ihan rauhassa.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Pitäisikö tästä varata aikaa asiaan erikoistuneelle vai uskoa että kaikki on ok?
Kaikki on ok.

En oikein tiedä mistä tämä testojen mittaamisen villitys on saanut alkunsa mutta yleensä tämän tyyppisissä jutuissa joku hyötyy rahallisesti.
 
Rl

Jäsen
Kaikki on ok.

En oikein tiedä mistä tämä testojen mittaamisen villitys on saanut alkunsa mutta yleensä tämän tyyppisissä jutuissa joku hyötyy rahallisesti.
Lähtenyt siitä kun monet oireet täsmäävät mataliin testoarvoihin ja täydelliset verenkuvat ym on otettu jo aiemmin. Yksi asia mikä voidaan poissulkea jälleen. Ja itse en tästä lystistä juurikaan köyhtynyt, työpaikan lääkärin lähetteellä kun operoitiin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös