Onko Iltalehden juttu hakatusta jokerifanista täyttä potaskaa?

  • 36 672
  • 127

scholl

Jäsen
Kirjoitin aiemmin Ihmettelyketjuun seuraavan viestin:

Vammaisten epäonni on asia, jolle ei pitäisi naureskella, mutta kyllä ihmettelen Iltalehden uutista siitä, että sokea jokerifani sai helsinkiläisravintolassa kuonoonsa Kärppä-faneilta. Otteluhan pelattiin Oulussa, joten miksi oululaiset olisivat muka lähteneet Helsinkiin ravintolaan. Ja toisekseen yhtä epätodennäköistä että sokeat katsoisivat jääkiekkoa kuin että kuurot kuuntelisivat kolmea tenoria. Lisäksi jos on kerran sokea niin mistä tietää, että onnittelee baarin tungoksessa oululaisia. Hänhän on voinut onnitella toista jokerifania, joka täräyttänyt nyrkillä. Jotenkin ei jaksa uskoa enää tänä päivänä noihin iltapäivälehtien juttuihin. Sen verran epäuskottavia ovat.

Eli veikkaisin nyt, että juttu on potaskaa.
 
Old TJ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
En nyt ole jutun tiimoilta kaikkea tonkinut, mutta jäi mietityttämään tuo isän mielenlaatu mikäli tarina oikeasti olisi tosi.

Lähdetäänpäs tällaiseen ajatusleikkiin, että olet parikymppisen sokean isä ja reissussa (vai asumassa) jenkkilässä. Saat pojaltasi viestin, että Kärppäfani on lyönyt poikaa baarissa turpaan.

Mitä teet tällaisessa tilanteessa? Tulisiko sinulla ensimmäisenä mieleen olla yhteydessä Iltalehden toimitukseen? Allekirjoittaneella nyt ei ainakaan.

Old TJ
 
Creed Bratton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tuzzi kirjoitti:
OLET ASIAN YTIMESSÄ! Käy katsoo Kärpät Mediassa-ketjua kuinka muutama jokerikannattaja veti koko Kärppien fanitoiminnan lokaan tämän jutun myötä. Nyt jos juttu paljastuu vedätykseksi, niin anteeksipyyntöjä otetaan vastaan. Ja vaikka juttu olisi tottakin, niin kuten sanoit, kyseessä yksi fani.

Kröhöm Tuzzi hyvä, samaan tapaan Kärppäläiset jatkoajan keskustelupalstalla ovat haukkuneet koko Jokereiden fanitoiminnan täydeksi paskaksi, koska muutama jokeripaitainen henkilö päätti haukkua oulua jossakin finaalissa. Aivan samaa yleistämistä tapahtuu myös teidän päässä.

Yleensä kylläkin nämä yleistäjät ovat aina yhdet ja samat henkilöt.

edit: tässä mahtava esimerkki

oukka kirjoitti:
Jokerifanien hieno juoni mustamaalata toisia kääntyikin heitä itseään vastaan. Iltalehdelle pisteet.

Tarinan keksinyt "fanin isä" sietäisi hävetä.

Varmasti koko Jokerien fanitoiminta tuomaksesta ja Zerosta lähtien ollut tuota suunnittelemassa.
 
Viimeksi muokattu:

Tuzzi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
macnevis kirjoitti:
Kröhöm Tuzzi hyvä, samaan tapaan Kärppäläiset jatkoajan keskustelupalstalla ovat haukkuneet koko Jokereiden fanitoiminnan täydeksi paskaksi, koska muutama jokeripaitainen henkilö päätti haukkua oulua jossakin finaalissa. Aivan samaa yleistämistä tapahtuu myös teidän päässä.

Yleensä kylläkin nämä yleistäjät ovat aina yhdet ja samat henkilöt.

Kyllä olet oikeassa. Mutta sillä halusin tuosta mainita, että vaikka kuinka pahoinpitely olisi yhden vinksahtaneen ihmisen teos, sitä ei voi olla linkittämättä Oulun Kärppiin. Heti kun lehdessä kirjoitettiin Jokerifani/Kärppäfani niin maine sai kolauksen.

Valitettavasti kaikki eivät osaa olla yhdistämättä näitä tapahtumia fanclubeihin ja erityisesti seuroihin ja tämäkin palsta toimii hyvänä esimerkkinä (kuten juuri osoitit). Katsellaan kuka tässä sopassa on puhunut totta ja toivottavasti joku tästä joutuu syntipukiksi. Mutta todellakin merkilliseltä juttu vaikuttaa tuon uutisen perusteella.
 
Juu itse sinällään ymmärrän täysin Arposen osallistumisen tähän, koska Kärppien brändi (sorry vaan IFK-fanit) kärsii tästä huomattavasti. Jokainen ihminen joka tuon lööpin näkee kaupoissa niin tulee tuon myös muistamaan ja heti Kärppien maine menee heikommaksi, joka myös pahimmillaan saattaa vaikuttaa jonkun potentiaalisen lipun/fanitavaran ostajan mielipiteeseen. Yhtälailla Virmasen tai kuka niitä markkinointihommia Jokereissa tekeekin kannattaisi kiinnostua tuosta, koska jos tuo tosiaan selviää feikiksi, niin myös Jokereiden jo tähän mennessä pahoin kärsinyt imago menee vielä heikommaksi.
 
Rankkari

Jäsen
#76 kirjoitti:
Seuran selityksen? Onko oululainen seura vastuussa, mitä joku joukkueen pelipaitaa päällään kantava henkilö tekee Helsingissä? Kuka tahansa saa kannattaa mitä tahansa seuraa ilman sen suurempia vastuita, mutta seuran tulisi olla vastuussa kaikkien potentiaalisesti seuraa kannattavien toimista?

Vilkaisin artikkelia ja tapahtumapaikaksi mainittiin baari, joten lapsukaisesta ei ole kyse ja jutussakin kerrottiin, että kyse oli yhdestä lyönnistä. Mukiloinnista en puhuisi vaikka juttu olisi tottakin, mutta iltapäivälehdet otsikoivat lööppinsä ja juttunsa tietoisesti huomiotaherättävästi.

Oli tapaus totta tai ei, niin se kerro mitään Kärppä- tai Jokerit-kannattajista tai jossain tietyssä paikassa asuvista ihmisistä. Se kertoo tästä yhdesät ojasta ja hänen isästä sekä mahdollisesti lyöjästä, jos sellainen on ollut. Mikäli joku haluaa tehdä suurempia johtopäätöksiä näiden kolmen ihmisen sukupuoleen, ikään, harrastuksiin yms. seikkoihin, niin tulisi muistaa etteivät ne ole mitään kosmisia totuuksia.

Luin nyt ensimmäistä kertaa iltapäivälehden jutun kokonaan. Edelleen ihmettelen mm. miten muka kukaan paikallaolijoista ei olisi nähnyt tapahtumaa. Asian luulisi olevan kohtuu helppo selvittää heti paikanpäällä? Itse haluaisin selvittää asian perusteelisesti, olisin sitten asianomainen, asianomaisen isä, baarinpitäjä, tai seuran edustaja. Tällaiset vähän sinnepäin mustamaalaamiset haiskahtavat pahalta, moneen suuntaan.
 
Suonikohju

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Reds, Oulun Kärpät
Lievässä hapotuksessani aukaisen jatkoajan ja mitä lasittuneet silmäni näkevätkään. Sokea jokerifani hakattu, mitä vittua. Hei, hei sen tuuli vei. Jos näin on tapahtunut niin mahtavampi homma. On jollakin äälilllä ollut siimat sekasin. Vaikka vakava asia onkin kyseessä, niin tuo juttu haisee tänne Ouluun asti, vaikka täällä paska jo haiseekin valmiiksi.

Pelit on pelattu ja filmaamiset filmattu. Hiiva maistuu ja jokerifanit on ihania. Taas kaupungille ja hanat kaakkoon. Pankaa ne iltalehet saunan pesään.

rai rai..
 
Xteemu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Yksittäistapaukset ovat tietenkin yksittäistapauksia, eikä niistä pidä syyllistää ihmisiä, jotka eivät ole olleet niihin osallisia.
Siitä huolimatta seurojen ja niiden fanijoukkojen pitää aina olla valmiita katsomaan peiliin, antavatko ne tilaa ylilyönneille. Luodaanko sellaista ilmapiiriä, jossa heikosti itsensä hillitsevän tai pahassa jurrissa olevan miehen on helppo ottaa se yksi typerä askel yli rajojen?
Ylilyöntejä ja yksittäistapauksia ei synny läheskään niin paljon, jos niitä ei sallita eikä vähätellä.
Toinen asia on sitten arvioida yksittäistapausten takana vallitsevaa meininkiä. Miten hallin perusyleisö suhtautuu vierasjoukkueen kannattajiin? Miten hallin henkilöstö käyttäytyy vieraita kohtaan? Sanonpa vaan, että halleissa on eroja.
 
Unkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool FC
Jos minkä tahansa seuran fani, tai kuka muu tahansa yhtä pönttö lyö urheilubaarissa sokeaa, niin saa varmasti semmoisen sakihivuutuksen että oksat pois. Joten jos juttu olisi totta, makaisi lyöjä nyt teholla tai tunnistettavana ruumishuoneella. Eli täyttä potaskaa.
Oliskohan jo aika panna iltapulut boikottiin jääkiekkoa seuraavien taholta. Ehdotan, että kukaan jatoaikaa seuraava ei osta enää näitä roskalehtiä. Tehdään ketju jossa kommentoidaan kuinka panna on pitänyt.
 
DarkTower

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pool, NHL, MMA, Kärpät
Karpolla on asiaa ohjelmassa tuli juuri uusintana OIKEA juttu sokeasta, joka oli kuskina kauppamatkalla ja vielä humalassa yli 2 promillea. Eikä mitään sataa metriä vaan useita kilometrejä. Se juttu oli tosi. Tottakai hauska juttu, sai ajokieltoa 3kk. Mutta jutun pääpointti oli se että jokin tässä maassa on pielessä välillä.

Ja en halveeraa sokeita, en voi käsittääkkään miten he tulevat toimeen näkemättä mitään ja arvostan ja kunnioitan heidän vajaavaisuuttaan yli kaiken.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Unkka kirjoitti:
Jos minkä tahansa seuran fani, tai kuka muu tahansa yhtä pönttö lyö urheilubaarissa sokeaa, niin saa varmasti semmoisen sakihivuutuksen että oksat pois. Joten jos juttu olisi totta, makaisi lyöjä nyt teholla tai tunnistettavana ruumishuoneella. Eli täyttä potaskaa.
Oliskohan jo aika panna iltapulut boikottiin jääkiekkoa seuraavien taholta. Ehdotan, että kukaan jatoaikaa seuraava ei osta enää näitä roskalehtiä. Tehdään ketju jossa kommentoidaan kuinka panna on pitänyt.

Tuon Kalevan päivityksen mukaan juttu onkin totta tms. Iltalehden dirikka vakuuttelee, että asia tarkastatettiin monta kertaa. Kinnostaisi silti tietää, että miten se on tarkastettu?
- Jos kukaan ei ole nähnyt lyöntiä, niin kuka sen on todistanut? Yleensähän "asian tarkastaminen" tarkoittaa sitä, että tapahtuman vahvistaa jokin riippumaton osapuoli, ja tämä "todistajalausunto" laitetaan lehteenkin vaikka nimettömänä
- MIksi tapahtumapaikkaa ei mainita ?
- Iltalehti on päättänyt ilmeisesti uskoa yksinomaan yhden osapuolen kertomusta ILMAn mitään muuta näyttöä tapahtuneesta. Jos mitään rähinää ei olekaan ollut, niin kuinkas asia saadaan kumottua? Näin minkäkin eilen metsässä leijonan ruokalahdella jne, mutta se juoksi jo pois

Hemmetin ikävä ja raukkamainen tapaus kuitenkin, jos se on totta, olipa tekijä kuka tahansa. Ei tämä olisi tosin ollut kuin yhden palstan uutinen parilla rivillä tai tuskin sitäkään, jos ei olisi liittetty jääkiekkofinaaliin.
 
DarkTower

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pool, NHL, MMA, Kärpät
Kuulostaa ihmeelliseltä koko juttu. Menee naurettavuuksiin koko asia. Mitä tässä nyt uskoo?

Jos kyseinen fani on todellakin lyönyt tätä ihmistä, munat pois ja linnaan. Helvetin törkeää toimintaa. Niinkuin kirjoitin aikaisemmin, kusipäitä löytyy joka joukkueen faneista. Mutta itsekkin pyydän, ei yleistämistä. Niinkuin Iltalehden keskustelupalstoilla uhkailtiin vetää pataa jokaista Kärppäkannattajaa. Ei mitään järkeä.

Nyt ei auta kuin odotella mitä todellakin on tapahtunut.
 
ahee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Jotkut ihmettelevät, että miten sokea on voinut tunnistaa kärppäfanin. Jos on sokea pidemmän aikaa, niin kyllä sitä väkisinkin oppii tuunistamaan ihmiset muusta kuin ulkonäöstä. Ja sitten jotkut ihmettelee, että miksi Helsingissä on Kärppäfaneja. no onhan siellä vaikka kuinka niitä etäkärppiä ym. Veikkaisin että joku Kärppäfani on huitaissut Jokerifania(jonka ei tiennyt olevan sokea) koska ihmetellyt sen lähestymistä. Sitten tämä yksi isku on muutettu hakkaukseksi.
 
DarkTower

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pool, NHL, MMA, Kärpät
ahee kirjoitti:
Veikkaisin että joku Kärppäfani on huitaissut Jokerifania(jonka ei tiennyt olevan sokea) koska ihmetellyt sen lähestymistä. Sitten tämä yksi isku on muutettu hakkaukseksi.

Ei kuitenkaan riitä selitykseksi. Sokea tai ei, todella paskamaista toimintaa jos näin on käynyt. Vituttaa tommoiset "ihmiset".
 
ahee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
DarkTower kirjoitti:
Ei kuitenkaan riitä selitykseksi. Sokea tai ei, todella paskamaista toimintaa jos näin on käynyt..
totta...
 
Probert

Jäsen
scholl kirjoitti:
Vammaisten epäonni on asia, jolle ei pitäisi naureskella, mutta kyllä ihmettelen Iltalehden uutista siitä, että sokea jokerifani sai helsinkiläisravintolassa kuonoonsa Kärppä-faneilta. Otteluhan pelattiin Oulussa, joten miksi oululaiset olisivat muka lähteneet Helsinkiin ravintolaan. Ja toisekseen yhtä epätodennäköistä että sokeat katsoisivat jääkiekkoa kuin että kuurot kuuntelisivat kolmea tenoria. Lisäksi jos on kerran sokea niin mistä tietää, että onnittelee baarin tungoksessa oululaisia. Hänhän on voinut onnitella toista jokerifania, joka täräyttänyt nyrkillä. Jotenkin ei jaksa uskoa enää tänä päivänä noihin iltapäivälehtien juttuihin. Sen verran epäuskottavia ovat.
Kysehän voi olla näkövammaisesta ihmisestä, joka kuitenkin näkee jotain ja pystyy seuraamaan ottelua baarissa. Eli ei ole täysin sokea ja nauttii pelin seuraamisesta fanien keskellä. Ja onhan pohjoisesta muuttaneita Kärppien kannattajia Helsingissä vaikka kuinka paljon, itsekin törmäsin näihin juntteihin Helsingin keskustan yökerhossa mestaruusyönä.
 
Speller

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät ja HIFK
Loppua ei siis Jokeri-fanien itkulle tällä kaudellä kuulu. Kyllä tämä
Iltalehden ja Jokeri-fanien viimeinen mustamaalausyritys on kaikessa surkuhupaisuudessan aivan käsittämätön uutisankka.

Odottelemme virallista anteeksipyyntöä Iltalehden ja Jokeri-fanien taholta.

Tästähän voisi kehitellä ensi kauden Kärpät-Jokerit peliin kuitin.

Kärppäfanit olisivat pukeutuneet Jokerien pelipaitaan.
Pelipaitojen selässä lukisi FANI !
Pelaajilla olisi Valkoiseksi maalatut jääkiekkomailat vasemmassa kädessä.
Oikeassa kädessä olisi mäyräkoira (opaskoira).
Koiran kyljessä lukisi vie mut maalille.
 
Dieppe

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Tämähän on Ultrille ja muille sankareille kuin lottovoitto. Tätä voidaan käyttää keppihevosena kun oma porukka seuraavan kerran keksi jotain "nerokasta". "Ei saa yleistää, koska Kärppäfanejakaan ei saanut leimata tämän tapauksen takia"

Nyt on kuitenkin hyvä muistaa pari seikkaa. Jos jokerifania on lyöty on kyseessä ollut yksi lyönti ja yksi lyöjä. Korostan kuitenkin että mikäli teko on tapahtunut on se raukkamainen ja törkeä, muttei kuitenkaan vertailukelpoinen mihinkään joukkohölmöylyyn, jota eräiden toimesta silloin tällöin tapahtuu.
 
Unbreakable

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Old TJ kirjoitti:
En nyt ole jutun tiimoilta kaikkea tonkinut, mutta jäi mietityttämään tuo isän mielenlaatu mikäli tarina oikeasti olisi tosi.

Lähdetäänpäs tällaiseen ajatusleikkiin, että olet parikymppisen sokean isä ja reissussa (vai asumassa) jenkkilässä. Saat pojaltasi viestin, että Kärppäfani on lyönyt poikaa baarissa turpaan.

Mitä teet tällaisessa tilanteessa? Tulisiko sinulla ensimmäisenä mieleen olla yhteydessä Iltalehden toimitukseen?
Allekirjoittaneella nyt ei ainakaan.

Old TJ

Old TJ puhuu asiaa. Jos minulla olisi sokea poika ja tällaista tapahtuisi hänelle, niin kuka hemmetti alkaa ekana soittamaan ulkomailta Iltalehden toimitukseen??? Pikkuisen haiskahtaa koko homma, etten sanoisi.
 
Xteemu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Unbreakable kirjoitti:

Ei se varmaan ekana sinne ottanutkaan yhteyttä. Itse seurasin vierestä, kuinka torstai-iltana etsittiin puhelimitse vastuunkantajia Jokerifanien matkanjärjestäjistä. Tämä tapahtui runsas tunti matsin päättymisen jälkeen. Pojan isähän oli saanut käsityksen, että poika oli ollut Oulussa fanimatkalla. Niinpä vastuunkantajaakin haettiin Jokerifaneista. Myöhemminhän sitten tarkentui, että välikohtaus ei ollutkaan tapahtunut Oulussa.
 
-Mercury-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Unbreakable kirjoitti:
Jos minulla olisi sokea poika ja tällaista tapahtuisi hänelle, niin kuka hemmetti alkaa ekana soittamaan ulkomailta Iltalehden toimitukseen??? Pikkuisen haiskahtaa koko homma, etten sanoisi.

Jotenkin jäi noita juttuja lukiessa sellainen kuva että myös sinne toiseen lööppilehteen olisi oltu yhteydessä, mutta nämä olivat sitten kyselleet vähän enemmän ja jättäneet jutun julkaisematta.
 
mikse

Jäsen
Suosikkijoukkue
Juniorijääkiekko
chris kirjoitti:
Pistin jo toiseen ketjuun, että olin kavereideni kanssa Chelseassa katsomassa matsia ja juttelimme matsin jälkeen pitkään erään sokean Jokeri-fanin kanssa. Baari oli jo puolityhjä, kun hän vielä istui pöydässämme, eikä silloin ollut mitään tapahtunut. Lähes kaikki lätkäfanit olivat jo lähteneet, kun poistuimme baarista.

Eli tältä osin täpötäydessä baarissa tapahtunut mukilointi on täyttä potaskaa.

Jep, juuri näin. Baari oli kyllä ehdottomasti tyhjenemään päin, kun vielä katsoimme Elitserienin viidettä finaalia. Sokea kundi oli ainakin silloin eli noin kymmenen-puoli yhdentoista aikoihin täysin kuosissa.
 
miq$u84

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, LA KINGS
Minä taas en ymmärrä sitä, että kuinka täällä voidaan arvostella jutun kirjoittajien ammattitaitoa huhupuheiden perusteella. Miten se nyt olikaan, pata kattilaan soimaa.

On tämä totta tai ei, niin onhan tässä kyseessä vakava juttu. Mitään anteeksi pyyntöä ei tule, koska kukaan ei voi osoittaa jutun olevan palturia. Ei tästä maasta löydy sellaista todistajaa, joka voi sanoa, että tämä on ollut vedätystä. Paitsi tietenkin vedättäjä itse, mikäli sellaista edes on.

Ja kyllä sekin ihmetyttää, että miksi jonkun Kärppä-leiristä täytyy puolustautua tästä asiasta. Ei kukaan Jokereiden puolelta ottanut mitään kantaa Hämeenlinnan hallin vandalisointiin, aika vähissä oli puheet Jyväskylässä tapahtuneesta hulinoinnista, eikä ketään oikein kiinnostanut sekään, että 500 ihmisistä sai pakkoliikkeen käteensä ennen kuin viimeinen Jokerit-HPK oli päättynyt. Miksi kuitenkin Kärppien täytyy näin toimia? Jos Suomesta ei löydy yhtään pahoinpitelyyn syyllistynyttä Kärppä-kannattajaa niin ihmettelen. Ei niistä muista tapauksista ole mitään kuulunut.

Jos Suomen vapaa media ei hotsita niin ei muuta kun tarkastelemaan tilannetta Venäjälle. Aina joukkoon mahtuu muutama mätä juttu, mutta edes kaikki oleellinen kerrotaan.
 
Suosikkijoukkue
Susanna Pöykiö
Itse asiassa, eikös tällainen ketju kuulu vapaan puolelle?

En nimittäin ymmärrä, mitä tällaisella haetaan. Ensiksikin, taustat tuntien (Kalevan ja Iltapulun jutut luettuna)... on pakko kysyä pari kysymystä lisää?

- Mitä sokea saa pelistä?
- Miten sokea voi varmasti sanoa jonkun Kärppä-kannattajan vetäneen häntä pataan?
- Mitä vittua?

Oikeasti. Uskomaton tarinahan tämä on. En kiistä etteikö olisi täysin mahdollinen, paljon ja paljon uskomattomampia tapahtuu koko ajan. Mutta silti, kun itse luin tuon Iltalehden jutun... tuli heti mieleen, että tämä on kyllä joku todella huono vedätys.

Miksi ei rikosilmoitusta tehtäisi? Silminnäkijöitähän löytyy, sillä itse asianomistaja ei sellainen ole, mutta hänen havaintojen perusteella sellaisia olisi.

Jos se näyttää siltä, haisee siltä ja maistuu suussa maistamattakin siltä. Onko se paskaa?

EDIT: Jos Kärpät vielä joskus mestaruuden voittaa, tuleeko tämän jälkeen lööpit siitä, kuinka Kärppä-kannattaja poltti kirkon, uhrasi Virmasen fledan Gilleten nimiin, piilotti Pentin kengät ja vielä kaiken kukkuraksi kieltäytyi valtakirjan hyväksymisestä jos ei suurvisiirin paikka aukea heti?
 
Tuzzi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
miq$u84 kirjoitti:
Ja kyllä sekin ihmetyttää, että miksi jonkun Kärppä-leiristä täytyy puolustautua tästä asiasta. Ei kukaan Jokereiden puolelta ottanut mitään kantaa Hämeenlinnan hallin vandalisointiin, aika vähissä oli puheet Jyväskylässä tapahtuneesta hulinoinnista, eikä ketään oikein kiinnostanut sekään, että 500 ihmisistä sai pakkoliikkeen käteensä ennen kuin viimeinen Jokerit-HPK oli päättynyt. Miksi kuitenkin Kärppien täytyy näin toimia? Jos Suomesta ei löydy yhtään pahoinpitelyyn syyllistynyttä Kärppä-kannattajaa niin ihmettelen. Ei niistä muista tapauksista ole mitään kuulunut.

http://www.kaleva.fi/plus/juttu651233_page0.htm

Seppo Arposelta pyydettiin asiasta kommenttia. Tämä kertoo mielestäni koko homman jujun: Kärpät vedettiin hommaan mukaan jonkin "fanin" töppäyksen toimesta. JOS tämä töppäys on vain kusetusta, niin tottakai Arponen haluaa selvittää asian. Itsekin haluaisin tietää mustamaalataanko yhdessä Suomen luetuimmassa iltapäivälehdessä omaa yritystäni - ilman syytä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös