On aika oluen

  • 686 313
  • 4 053

Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
En ole olutguru, mutta en tykkää juoda olutta lasipullosta. Ja vaikka olenkin hifistelyyn taipuvaisen, otan saunajuomaksi aina ihan peruslageria. Siitä menee kuitenkin puoli tölkkiä ensin ikeniin. Ihan turha tuhlata hyvää kamaa pelkkään janon sammuttamiseen.

Tuli kokeiltua eilen Kuohun kristalli-vehnää. Ihan kelpo kamaa lajissaan. Sääli, että menivät pilaamaan sen täysmaltaisensa.

Nikolai-brändi on aina kelvannut hyvin meikäläiselle. Ei parasta, mutta hyvää.
 

Outsider

Jäsen
En ole mikään varsinainen olutharrastaja, mutta välillä tulee ostettua saunajuomaksi jotain vähän erikoisempia oluita. Paras olut jota olen juonut on Nikolai 2012 vuosiolut. Oikeastaan aina, kun sauna on tarkoitus lämmittää, haen tölkin tätä olutta, joka suorastaan hivelee meikäläisen makuhermoja. Harmi, ettei tätä valmisteta, kuin tämän vuoden.

Mitä mieltä palstan olutgurut ovat tästä oluesta ja myydäänkö Suomessa muuta vastaavaa kellariolutta.

Tuota Nikolaita en ole maistanut, mutta maitokauppavahvuisena löytyy ainakin Nokian panimolta tämän kevään uutuus Keisari Kellari. Ei kyllä noussut omaksi suosikiksi, vaikka muuten Nokian tuotteista Elowehnä ja erityisesti Luomu on parasta mitä maitokaupoista saa. Kukko Pilsistä on myös kellari versio, mutta sen saatavuudesta en osaa sanoa, kun vahvuus oli muistaakseni 5,5%.
 

Gleb

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Kukko Pilsistä on myös kellari versio, mutta sen saatavuudesta en osaa sanoa, kun vahvuus oli muistaakseni 5,5%.

Se oli talvella Alkon juhla-pienpanimo-valikoimissa mutta sieltä jo loppunut, olutravintoloissa sitä on myös näkynyt hanassa ainakin kevään kuluessa mutta en tiedä onko tuon tarkoitus jäädä vakituisesti tuotantoon.
 

Orlando

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät

Ei ollut munkaan suosikki. Taisi olla jonkin verran tummempi, kuin Nikolai ja näin ollen täysin eri makuinen. Täytyypä sitä Kukkoa alkaa metsästämään jostain.

edit. Ei tarvikaan vissiin metsästää.
 

Outsider

Jäsen
Se oli talvella Alkon juhla-pienpanimo-valikoimissa mutta sieltä jo loppunut, olutravintoloissa sitä on myös näkynyt hanassa ainakin kevään kuluessa mutta en tiedä onko tuon tarkoitus jäädä vakituisesti tuotantoon.

Muistelinkin näin, että sitä ei ole missään pullo tavarana myynnissä. Itse maistoin sitä Taste of Helsinki tapahtumassa, kun tuli osallistuttua Laitilan panimon "olutakatemiaan". Tuossa tapahtumassa parhaiten käytetyt viisi euroa ja kiinnostavia juttuja ja jotain hyviä vinkkejäkin tarttui matkaan, kun puhumassa oli Heikki Kähkönen, jota voi jo varmasti hyvällä omatunnolla kutsua olutguruksi.

Nyt lasissa Urthel Samaranth 12 Quadrium Ale. Pitää tyhjentää viime kesän Belgian reissun tuliaisia, niin voi tuoda jotain tilalle tänä kesänä. Näin kesällä on mennyt enimmäkseen Brooklyn Lageria ja saksalaisia Hefe Weizeneita, niin ainakin näistä saa mukavaa vaihtelua. Voittaa ainakin viime viikonloppuna juodun Gulden Draakin, jossa häiritsi liika makeus, mutta uskoisin silti, että tämä toimisi huomattavasti paremmin syksyllä/talvella.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
St.Feuillenin Saison ja La Trappe ylivoimainen kärkikaksikko näissä viidessä.
Näitä on täällä sen verran kehuttu, että menin tuossa jussin jälkeen hakemaan molemmat. Ihastuin Saisoniin tykkänään, mutta La Trappe ei erityisemin säväyttänyt. Ehkä imaisin sen liian kylmänä, tiedä häntä, mutta joka tapauksessa Saisonia ostin samantien neljä purnukkaa lisää. Yhden tuossa jo imaisin äskettäin kitusiini. Hyvää.
 

mice

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Flames, Juventus, Parma
Tulipa käytyä Ahvenanmaan reissulla Stallhagenin panimolla testaamassa tarjolla ollut kavalkaadi läpi: III, Delikat, President pils, Baltic Porter, IPA, US Red Ale & Honungsöl. Ei Stallhagen omalla listalla ihan Suomen ykköspanimon viittaa saa harteilleen, mutta varsin hyviäkin tuotoksia joukossa oli. Kirkkaimpana tähtenä tietysti Baltic Porter.
 

Gleb

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Onkos kukaan ehtinyt käydä Rautatientorilla Suuret oluet - pienet panimot tapahtumassa? Tai ehkä jossain aiemmilla paikkakunnilla? Tarkoitus olisi huomenna mennä pyörähtämään ja viikon päästä onkin sitten edessä vähän isomman mittakaavan tapahtuma, kun suuntana on Berliinin olutfestivaalit.

Kävin eilen päivällä tuolla pyörähtämässä, on oikein mahtava tapahtuma. Paikalla on lähes kaikki aktiiviset kotimaiset pienpanimot edustettuna, poissa on lähinnä muutama panimoravintola sekä Stallhagen. Hyvä paikka tutustua uusiin tuotteisiin kun oluita myydään myös 0,2l annoksina. Huomion arvoisina panimoina paikalla ovat esimerkiksi uusi Rekolan Panimo jonka tuotteet ovat ensimmäistä kertaa missään myynnissä sekä ainoa ulkomaalainen,virolainen Taako jonka olut Pihtla Õlu on lähellä suomalaista sahtia. Tarjolla on tietysti vanhoja tuttuja suomalaisen olutmaailman parhaita tuotoksia kuten Plevnan Siperia, Vakka-Suomen SavuKataja ja Huvila X-Porter mutta tuli itse keskityttyä uusiin tuotteisiin, niistä suurimman vaikutuksen tekivät Stadin Cascadian Dark Ale joka on tumma voimakkaasti humaloitu olut, Beer Hunter'sin Saison De Randonneur josta myynnissä miedompi 4,5% versio sekä Bruuverin humalamehu Starboard IPA. Tapahtuman olutvalikoima löytyy suhteellisen täydellisenä Olutoppaasta, muutamat tuotteet ovat tosin jo Facebookin päivityksien perusteella loppuneet tai loppumassa ainakin Beer Hunter'slta mutta tilalle saattaa tulla sitten jotain uutta kivaa.
 

Outsider

Jäsen
Kävin eilen päivällä tuolla pyörähtämässä, on oikein mahtava tapahtuma. Paikalla on lähes kaikki aktiiviset kotimaiset pienpanimot edustettuna, poissa on lähinnä muutama panimoravintola sekä Stallhagen. Hyvä paikka tutustua uusiin tuotteisiin kun oluita myydään myös 0,2l annoksina. Huomion arvoisina panimoina paikalla ovat esimerkiksi uusi Rekolan Panimo jonka tuotteet ovat ensimmäistä kertaa missään myynnissä sekä ainoa ulkomaalainen,virolainen Taako jonka olut Pihtla Õlu on lähellä suomalaista sahtia. Tarjolla on tietysti vanhoja tuttuja suomalaisen olutmaailman parhaita tuotoksia kuten Plevnan Siperia, Vakka-Suomen SavuKataja ja Huvila X-Porter mutta tuli itse keskityttyä uusiin tuotteisiin, niistä suurimman vaikutuksen tekivät Stadin Cascadian Dark Ale joka on tumma voimakkaasti humaloitu olut, Beer Hunter'sin Saison De Randonneur josta myynnissä miedompi 4,5% versio sekä Bruuverin humalamehu Starboard IPA. Tapahtuman olutvalikoima löytyy suhteellisen täydellisenä Olutoppaasta, muutamat tuotteet ovat tosin jo Facebookin päivityksien perusteella loppuneet tai loppumassa ainakin Beer Hunter'slta mutta tilalle saattaa tulla sitten jotain uutta kivaa.

Olutopasta tulee aina välillä seurattua, joten sieltä luinkin jo kommentteja. Mutta kun sielläkään ei näkynyt mainintaan, niin kysynpä tässä, että missä hinnoissa noi 0,2l annokset suunnilleen olivat? Sen verran paljon tuolla riittää maistamattomia oluita, että tuskin on tarvetta juoda isompia määriä yhtä laatua. Kaiken kaikkiaan tapahtumasta on saanut lukea varsin positiivista palautetta, joten huomenna pitää olla heti 12 jälkeen paikalla, niin voi välttyä vähän mahdolliselta ryysikseltä.
 

Gleb

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Olutopasta tulee aina välillä seurattua, joten sieltä luinkin jo kommentteja. Mutta kun sielläkään ei näkynyt mainintaan, niin kysynpä tässä, että missä hinnoissa noi 0,2l annokset suunnilleen olivat?

Pääosin hinnat olivat 3-4€ / 0,2l
 

Bbird80

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Loistava tapahtuma. Ei tehnyt mieli tilata mitään isona, kun valikoima oli niin laaja. Plussat Vakka-Mestarin panimon erinomaiselle asiakaspalvelulle (reklamaation seurauksena piikki auki koko illan) ja bratwurstikiskan blondille. Ensi vuonna uudestaan.

P.S. Savukataja on h...vetin hyvä olut.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Tuli myös tänään pyörähdettyä SOPP:ssa ja onhan se aivan tajuttoman hieno ja tärkeä tapahtuma suomalaisen olutkulttuurin suhteen. Useampi ennestään tuntematon olut tuli maisteltua ja hyviä makuelämyksiä tuli vastaan. Tämän vuoden kokemuksen perusteella kolmikko Malmgård/Stadi/Beerhunters on kyllä kotimaisen oluen kärkeä. Toki esim. Plevnalla on esim. suurenmoinen Siperia, mutta silti. Parhaat oluet Suomenmaassa tekee pienemmät panimot. Kunpa suurempi yleisökin tajuaisi... toki hinta sanelee asioita tuossa, ikävä kyllä.

Anyway, upea tapahtuma tuo SOPP ja ensi vuonna uusiksi takuulla. Huomenna toki jatkuu, mutta voi olla, ettei ole taloudellista saumaa mennä.
 

Anselm Raato

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ajetaan Valtralla, Seattle Kraken
SOPP, hieno tapahtuma. Lahdessa kävin aiemmin kesällä ja Helsingissä torstaina.

Molemmissa sain kivasti sen noin 8 reittausta tehtyä. Vallan hieno on oluen taso Suomessa!

Viron vahvistusten olut oli kyllä todela ruman väristä... Petyin myös makuun joka oli liian voimakkaasti alkoholin makuinen.
 

SamSpade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ikurin Vire
Kesällä grillataan ja grilliruoan kumppanina on usein toiminut Intialainen Kingfisher olut. Sopivan kevyt ja vähän hedelmäinen maku. Alkosta löytyy.
 

Outsider

Jäsen
SOPP:sta sen verran, että muuten noin mainiossa tapahtumassa olisi ollut ihan suotavaa, että tiskin takaa olisi löytynyt ihmisiä ketkä tietävät myymistään oluista jotain. Osalla panimoista toki näin olikin, mutta tapahtuman luonteeseen nähden sen luulisi olevan itsestäänselvyys. Myös vesipisteen puute jäi vähän harmittamaan, mutta muuten palvelu kyllä pelasi nopeasti ja paljon hyvää olutta oli odotuksien mukaisesti tarjolla.
 

Girardi #5

Jäsen
Suosikkijoukkue
NY Rangers ja Kalapa
Eilen maistelin pari punaista Laitilan Kukkoa grillauksen kaverina.. kyllä se helle oluella taittuu!
 

J.Petke

Jäsen
Suomeen muutaman viikon lomalle ja kieltämttä suussa napsaa jo. Pitkästä aikaa saa kunnollista olutta ja tarkoitus onkin vierailla parilla tuopillisella ainakin Black Doorissa (hki), Wäinössä (hki), Kaisla (hki), Plevnassa (tre), Tuulensuussa (tre), O'Harasissa (tre), Birgerissä (hml).

Ehdottomana huippuna Black Doorissa Stadin Panimon Ultimator.
 

J.Petke

Jäsen
Sietääkö kysyä, että missä pääasiassa majailet jos kerran kunnon olutta ei saa?

Tällä hetkellä Maltalla. Kaupoissa ja baareissa on aina ne samat oluet (Carlsberg, Cisk, Corona, Guinness, John Smiths jne.) Newcastlea ja London Prideä olen tavannut yhdestä kaupasta mutta siihen se sitten jääkin. Ainiin, venäläisestä kaupasta saa jopa porteria. Stouteista tai muista ei puhettakaan koko saarella.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Kuulostaa kieltämättä aika heikolta. Maltaa ei siis voi nähtävästi suositella jos maltaista (hehehe) halajaa.
 

Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Tällä hetkellä Maltalla. Kaupoissa ja baareissa on aina ne samat oluet (Carlsberg, Cisk, Corona, Guinness, John Smiths jne.) Newcastlea ja London Prideä olen tavannut yhdestä kaupasta mutta siihen se sitten jääkin. Ainiin, venäläisestä kaupasta saa jopa porteria. Stouteista tai muista ei puhettakaan koko saarella.
Olen varmaan missannut jotain?
 

Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Nojoo. En vaan laske Guinessia näihin sillä sitä on saatavilla kaikkialla. Ja kun Guinnesskin on lopun kaiken aika mautonta niin nopeasti siihen on jo kyllästynyt.
Taisin saada juuri hyperventilaation. Kyse on kuitenkin suosikkijuomastani. Enhän minä tietenkään ala makuasioista kiistelemään.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös