Mainos

Olympialaiset 2018, Pyeongchang

  • 410 119
  • 1 302
Tila
Viestiketju on suljettu.

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Ei sinänsä tietysti aiheeseen liity, mutta noin vuoteen 1980 asti jalkapallo oli olympialaisissa itse asiassa myös sen osaltakin melko arvostettu ja vasta pikemminkin siitä vuodesta eteenpäin tai suunnilleen ehkä vähän ennen tuotakin alkoi sen vähättely olympiatasolla kun taas MM-kisatasolla jalkapallo alkoi todella olla äärimmäisen arvostettua.

Jalkapallon osalta suomalaisittainhan olen joskus harmistunut todellakin sitä, että vuoden 1980 Suomen ainoaa itsenäisen ajan arvokisaturnausta jalkapallossa on vähätelty miesten tasolta puhuttaessa kun itsessään aikanaan se oli vähän siinä ja siinä joko arvostuksen tai arvostelun suhteen kun jalkapallo olympiatasolta oli juuri muuttumassa siihen vähätellympään suuntaan.

Jääkiekon Talviolympialaisista Etelä-Koreasta ja siitä puhuttaessa on todettava, että ensi vuoden osalta mikäli NHL ei aivan tosiaan aio pelata turnauksessa niin onhan tuo kieltämättä huono juttu vaikka voihan Suomen mahdollisuudet nyt myös parantuakin. NHL:n osalta pahalta näyttää, mutta mikäli vielä kesän lopussa tai syksymmällä vaikkapa syyskuun tai lokakuun alussakin tältä näyttää niin sitten voisin alkaa itsekin pitämään täysin tapahtumattomana NHL-pelaajien mukanaoloa Etelä-Koreassa ensi vuonna.

Muutenkin kieltäytymisten tapahtuessa aivan todella on vaikeaa nähdä myöskään Jään Lohikäärmeiden eli Kiinan Talviolympialaisissakaan sitten 2022... Kun vaikuttaa jotenkin jonkinlaiselta viime hetken kiristykseltä koko NHL:n linja ja niin kovin erikoiselta kun välillä ollaan oltu mielin kielin ja välillä on oltu pahimmillaan todella törkeitä oikeastaan kaikkia muita kansainvälisen kiekkoilun kattojärjestöjä kohtaan.
 
Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
Post-rock/ Post-punk
Niin no, en haluaisi leimautua olympialaisen jalkapallon suhteen vähättelijäksi. Kyllä kyseinen turnaus on tarjonnut hyvää jalkapalloa, jota on ollut jännittävääkin seurata.
 
riimu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Avs, Preds, Leijonat
Onhan tää kummaa touhua ja tavalliselle lätkäseuraajalle rasittavaa, kun erikseen pitää olla sata maksukanavaa, että näkee Liigaa, NHL:ää, sitten MM-kisoja ja Olympiakiekkoa. Näköjään futiksenkin Mestareiden liiga meni maksukanavalle kans.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
Ne niistä kisoista. Kaj Kunnas selostaa matsit.

http://m.iltalehti.fi/talviurheilu/201706212200224830_tl.shtml

Toivottavasti edes rahalla saa hörökorvan pois äänestä. Eli onhan maksupuolella joku muu selostaja, onhan?
Jos ei niin vittu mitä paskaa.
Eihän tuossa uutisessa lue että Kunnas selostaa yhtään mitään, vaan että Kunnaksella on näkyvä rooli jääkiekon ja lumilajien ympärillä. Aiemminhan tuli ilmoitus että jääkiekkopelit selostaa JP Jalo ja Oskari Saari TV5:llä ja Eurosportilla, joten eiköhän tuo Kunnaksen rooli ole ihan normaali toimittajan rooli, toki ns. kunnasmaisella twistillä höystettynä. Teemu, mäkin itken.

Hyvä että saadaan Kajtsu takaisin ruutuun, tuo vähän väriä tv-lähetyksiin omalla persoonallaan. Toivottavasti kysyy taas ekana ruotsalaisilta hävittyjen pelien jälkeen että tiesitkö että Teemu Selänteellä on kaikkien aikojen piste-ennätys olympialaisissa.
 
Huh no hyvä näin.

Itse en kaitsua kaipaa yhtään. Ei mitään tilannetajua ja suusta tulee jatkuvasti typeryyksiä. Tähän kun yhdistetään epämiellyttävä ääni ja olemus niin kiitos ei.
"Hän nappaa kiekon deodorantti reikäänsä.."
 
Suosikkijoukkue
SaiPa, LA Kings, KiPa-90, Brittifutis yleisesti
Nyt se on sitten lopullisesti varmaa, että puulaakiturnaus nähdään Koreassa, kun NHL julkaisi otteluohjelmansa. Sarja ei siis pidä taukoa turnauksen aikana. Tämä on niin väärin, mutta ainahan voi katsoa uudestaan ja uudestaan esimerkiksi Naganon puolivälierän ja Teemun kaksi maalia, Torinon välierän Venäjä vastaan, Vancouverin pronssipelin, legendojen viimeinen palvelus leijonille ja Sotshin tuhkimotarina kokonaisuudessaan. Kiitos noista muutamista ikimuistoisista hetkistä. Kylmät väreet kulkee edelleen, kun noita ja muita hetkiä muistelee.

Toivottavasti tämä päätös lisäisi pelaajien halua lähteä MM-kisoihin.
 
Toivottavasti tämä päätös lisäisi pelaajien halua lähteä MM-kisoihin.

Tuossahan voi käydä lopulta niinkin, että kevään MM-kisoihin ei ole kaikilla europelaajilla kiinnostusta, koska ovat jo pelanneet paria kuukautta aiemmin isommat kisat Koreassa. Ja taas toisaalta NHL-pelaajia saattaa kiinnostaa MM-kisat enemmän kuin yleensä, koska eivät päässeet Olympialaisiin mukaan. Eli teoriassa voi MM-kisoista muodostua tasoltaan huomattavasti kovemmat kisat kuin Olympialaisista, vaikka puhutaan arvostukseltaan ihan b-luokan kisoista verrattuna Olympialaisiin.
 
Tattari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kanta- ja Päijät-Häme "täältä jostakin" käsin...
Leijonien matka kohti Pyeongchangin olympialaisia on alakanut. leijonatfi-instagramin mukaan olympiaehdokkaat olivat jo kokoontuneena Helsingissä. Keitä mahtoi olla mukana?
 
Muutamalla suomalaisella NHL/AHL pelaajalla olisi nyt mahdollisuus tavoitella olympialaisia, mutta ei. Tehdään mielummin sopimus NHL:ään johonkin rupujengiin....ja sitten ihmetellään huonoa Suomen olympiamenestystä. Minusta on ihan turha kritisoida jotain Marjamäen valmennusta. Kyllä minusta pelaajien asenteessa näyttäisi olevan paljon parantamisen varaa. Kyllä ruotsalaisilla ja venäläisillä pelaajilla on hirveä kiire ja hinku olympialaisiin. Ovetchkin on jopa puhunut sopimusrikkomuksista, jotta pääsisi olympialaisiin.

Miksi näitä resursseja tuhlataan jääkiekkoon? Eikö olisi paljon fiksumpaa investoida nämä resurssit esim. hiihtolajeihin. Nämä urheilijat ovat aina uskollisia ja edustavat aina Suomea joka ikisessä arvokisassa tulevat olympialiset mukaan lukien?
 
Haidekkeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalpa, Jokipojat, Corey Perry

Niin. Tätäpä olen itsekkin miettinyt. Ei tarvitse oikeastaan ihmetellä yhtään miksi Suomella on niin surkean vähän arvokisavoittoja muihin suuriin verrattuna. Luulisi että änärimiehet haluaisivat voittaa edes kerrankin jotain Suomen paidassa. Esim. johonkin Triple Gold Clubiin tuskin kukaan suomalainen tulee koskaan pääsemään...
 
Ralph

Jäsen
Kyllä ruotsalaisilla ja venäläisillä pelaajilla on hirveä kiire ja hinku olympialaisiin.
Kuten kellä? Shipachov, Dadonov ja Antipin matkasivat NHL:ään mielummin kuin olisivat KHL:ssä pysyneet ja päässeet olympialaisiin. Kovalchuk olisi tahtonut NHL:ään, mutta ovi meni kiinni. Raduloville tarjottiin KHL:stä selvästi enemmän, pysyi NHL:ssä. Ovechkin toki on höpissyt mediassa sitä sun tätä, mutta tuskin yksi Ovechkin kattaa termiä "ruotsalaiset ja venäläiset".

Kuten mainittua, olympiajalkapallossa ei maailman tähdillä ole suurta kiinnostusta osallistua, mutta siitä ei itketä ja vikistä palstalla. Miksi jääkiekon osalta pitää sitten itkeä? Olympialaiset ei ole joka lajissa ykkösjuttu.
 
Ööö johtuiskohan siittä että jalkapallossa on jo kisat jossa kaikki parhaat on mukana.(MM, EM) Ja jalkapallossa on ikärajat Olympialaisissa.

Jääkiekossa asia on eri tällä hetkellä. World Cup on vielä säälittävä tekele eli jäljelle jää Olympialaiset. Siellä olisi kaikki parhaat mukana ja saisi samalla sen Olympiamitalin mikä on kuitenkin kova juttu. Oli laji sitten mikä tahansa. Jääkiekossa tämä on kova juttu joten turha kiskoa futista tähän mukaan.
 
Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
World Cup on vielä säälittävä tekele eli jäljelle jää Olympialaiset.
Niin, World Cup palautettaneen 2020 aikaisempaan formaattiinsa (kahdeksan maajoukkuetta). Silloin se ei enää olisi mikään säälittävä tekele vaan maailman selkeä ykkösturnaus.

Eipä se omaa kisatunnelmaani romuta, että olympialaiset pelataan laajennettuna EHT:nä, koska onhan siellä muitakin lajeja.
 
Ötökkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Panthers, Lentävä maalivahti
Kyllä NHL tavallaan ampuu itseään jalkaan tuolla. Ilmaiskanavilta tulevat olympialaiset tähtipelaajilla on parasta mainosta NHLää/lajia kohtaan.
 
Ciry

Jäsen
Suosikkijoukkue
le Club de hockey Canadien
Kyllä NHL tavallaan ampuu itseään jalkaan tuolla. Ilmaiskanavilta tulevat olympialaiset tähtipelaajilla on parasta mainosta NHLää/lajia kohtaan.
Kun kerta ilmaiskanavista puhut tarkoitat ilmeisesti Suomea, tietenkin näkyyhän muuallakin ilmaiseksi mutta ei todellakaan kaikkialla. Jenkeissä ainakin kaapelin vaatii. Kuinka paljon mielestäsi Suomessa on potentiaalista kasvu varaa NHL suhteen? Ja onko se merkittävää mielestäsi jos asetat itsesi NHL omistajien näkökulmaan? Vai olisiko sittenkin heidän taloudellusen intressien paino enemmänkin kotimarkkinoilla? Ja miten tämä näkyvyys sinun mielestäsi korreloituu tuottoina, kun KOK ei suostunut ottamaan NHL yhteistyökumppaniksi?
En minäkään väitä, että tämä olisi parasta pr:ä NHL:lle tai lajille, mutta en myöskään näe mitään suurta jalkaan ampumista NHL osalta, koska bisnekset pyörii ja rahaa tulee joka on pääsääntöinen tavoite pohjoisamerikkalaiselle urheiluorganisaatiolle.
 
Isäntä

Jäsen
Ja Suomessakin näkyvät ilmaiseksi ainoastaan Suomen ottelut sekä välierät, pronssiottelu ja finaali. Discoveryn myötä olisi kyllä Euroopan osalta jäänyt markkina-arvo mielestäni aiempaa huomattavasti pienemmäksi.
 
Suosikkijoukkue
SaiPa, LA Kings, KiPa-90, Brittifutis yleisesti
Vielä on toivoa, jotta parhaista parhaat kohtaavat Koreassa. Itse olen koko ajan pitänyt takarajana juuri Heinäkuuta, jolloin viimeksi ilmoitettiin päätös Sotshiin lähdöstä. Piristi kummasti sateista iltaa. Linkissä pisti silmään mm. Crosbyn tyytymättömyys nykyistä päätöstä kohtaan. Itse olen luullut, että hän ei tähän asiaan kantaa juurikaan ota. Toivottavasti maailman parhaan sana saa herrat vielä muuttamaan päätöstänsä.
Venäläislähde: NHL:llä vaihtoehtoinen sarjaohjelma, jossa on olympiatauko - Jääkiekko - Jääkiekko - Sport - MTV.fi
 
palle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Minnesota Wild, HIFK
Kysytäänpä täältä, kun edelleen näkee otsikoita Ovechkinin "loikkaamisesta" Olympialaisiin kesken kauden.

Jos NHL pysyy linjassaan, että NHL-pelaajat eivät osallistu Olympialaisiin, onko Ovechikinilla edes mahdollista pukea maajoukkuepaita päälle, vaikka kuinka ilmestyisi kisoihin paikalle? Korjatkaa jos olen väärässä, mutta eikö edustusoikeuteen vaadita IIHF:n siunaus? Ja IIHF taas tunnetusti kunnioittaa NHL:n päätöstä, eikä käsittääkseni anna pelilupaa NHL-pelaajille. Vai olenko ymmärtänyt jotain täysin väärin?
 
Kimmo Stasi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Vlasicilta erittäin hyvä ulostulo. Näitä nyt vaan lisää, niin ehkä se idioottimainen päätös saataisiin vielä muutettua. Paljon ei aikaa enää ole.

Kanadan tähtipakki järkyttyi olympiapäätöksestä – ”Tunnen vihaa NHL:ää kohtaan” « SuomiKiekko

Tämän kun luki, niin tuli melkein tippa linssiin. Niin kauniisti ja suurella sydämellä Vlasic puhui.

Ja samanaikaisesti tuli jotenkin todella surullinen olo, kun tajusin etten ole kuullut yhdenkään nuoremman sukupolven suomalaiskiekkoilijan suusta yhtä isänmaallista ja Suurta Jääkiekkosydäntä ilmentävää puhetta koskaan, missään yhteydessä. Jo ajatuskin moisesta tuntuisi tällä hetkellä oudolta. Viimeisimmät samaan sävyyn puhuneet suomalaiskiekkoilijat ovat Selänne sukupolvitovereineen (Timonen ja Numminen nyt ensimmäisenä tulee mieleen).

Ei ihme, että Suomen maajoukkueella on ollut hieman vaikeaa viime aikoina. Jos tunne ja joukkuehenki puuttuu, niin se näkyy vääjäämättä myös aneemisina suorituksina kentällä. Individualismilla ei jääkiekossa pitkälle pötkitä.

Patriotismi olisi saatava uuteen nousuun Suomessa, muuten ei näin piskuinen kansakunta pärjää missään.
 
Valapatto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves

No en tiedä. Tuollainen yltiöisänmaallinen paasaus nyt on aika amerikkaa, eikä oikein istu suomalaiseen kansanluonteeseen.

Yleisessä tiedossa on, että suomalaiset NHL-pelaajat haluaisivat pelata olympialaisissa ja kyllä se mulle ainakin on riittävä "todiste" isänmaallisuudesta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös