Mainos

Olympiakisat 2014: Voimasuhteet

  • 42 045
  • 143
Tila
Viestiketju on suljettu.

Footless

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Jaa. Kyllä minusta Hietanen on ollut huomattavasti enemmän kusessa kuin Lepistö. Esimerkiksi Kanadaa vastaan Hietanen oli omissa ihan lapanen.

Molemmilla ollut omat ongelmansa. Lepistöstä ehkä jäänyt enemmän mieleen kiekonmenetykset omissa ja keskialueella, kun ei ole luopunut ajoissa kiekosta.

Määttä ja Vatanen pelasivat eniten koko joukkueesta, joten sukupolvenvaihdos tapahtui vähän odotettua nopeammin.
 

larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina
Välieriin selvisivät asiantuntijapiirien nimeämät kolme ennakkosuosikkia turnaukseen, ja Suomi vei hienosti neljännen, hivenen auki olleen paikan toiselta kakkoskorin joukkueelta, kisojen isäntämaa Venäjältä.

Epäilen, että välieristä jälkimmäisessä Kanada tulee viemään USA:ta pelillisesti kuin kuoriämpäriä, maalien kanssa on tiukempaa, ehkä jopa tasaista. Joukkueiden lähestymistapa turnaukseen poikkeaa toisistaan kuin yö ja päivä. USA uskoo melko pohjoisamerikkalaiseen pelityyliin: nopeaan pelin kääntöön, pitkiin syöttöihin ja nopeisiin ratkaisuihin hyökkäyspäässä. Erittäin Bylsman näköistä kiekkoa. Se on toiminut ja USA on voittanut pelinsä yhtä lukuunottamatta reilulla maalierolla. Heikkoutena on ollut se, että USA:n lisäksi otteluissa saa tilanteita runsaanlaisesti myös vastustaja. USA:n puolustajien avauspeli ei toimi erityisen hyvin ja vastustajat ovat katkoneet kiekkoja keskialueella hyvällä prosentilla, liian hyvällä, että USA voisi samalla tavalla jatkamalla realistisesti pelata kahdesta voitosta.

Kanada on yrittänyt sopeutua isoon kaukaloon vähän liiankin perusteellisesti ja tehnyt harjoitusotteluista itselleen todella vaikeita. Vaikeuksista huolimatta Kanadan pelissä on paljon hyvää. Joukkue pyrkii pitämään hyökkäyspäässä kolme miestä kiekon alla ja käytännössä se eliminoi vastustajan ylivoimahyökkäykset tyystin. Kanada lähtee hyökkäyksiinsä kärsivällisesti, manageeraa kiekkoa erittäin huolellisesti keskialueella ja onkin pitänyt kaikkia vastustajia vastaan kiekkoa käsittämättömän suuren osan peliajasta. Lisäksi, olkoonkin, että ainoa jonkintasoinen vastustaja on ollut Suomi, Kanada on voittanut maalipaikat otteluissaan vähintään kahden suhde yhteen.

Kanadan ongelma on ollut hyökkäyspeli: laatupaikkojen luominen, kakkoskiekkoihin pääsy ja viimeistely. Nämä ongelmat voivat ratketa kuin itsestään, kun vastaan tulee ensimmäinen maa, joka yrittää itsekin hyökätä, eikä rakenna lihamuuria parin metrin säteelle omasta häkistään. Tai sitten eivät ratkea ja Kanadan tie nousee pystyyn. Vaikea sanoa. En kuitenkaan usko, että noita ongelmia enää harjoituksissa tai videopalavereissa ratkotaan, koska siinä tapauksessa ne olisi ratkottu jo.

Erittäin mielenkiintoinen ottelu luvassa ja varmasti tempoltaan kisojen kovin. Ehkä jopa ensimmäinen, jossa peli ei näytä lentokenttäkiekolta. Prossat kanukeille 60-40.

Toisessa (tai ensimmäisessä) välierässä kohtaavat sitten kisojen ylivoimaisesti kovin ennakkosuosikki ja myös vakuuttavinta peliä turnauksessa esittänyt Ruotsi sekä hienoisen yllätyksen Venäjää vastaan varamiehisenä järjestänyt Suomi. Ennakkoon tämä on ottelupareista selvempi, Suomella ei juuri neljännestä suurempia saumoja ottelussa ole, jos niitäkään. Ruotsi on vahvempi ihan jokaisella osa-alueella ehkä valmennusta lukuunottamatta. Myöskään maalivahtipelissä ei voida puhua merkittävästä erosta. Yhtä kaikki, muuten erot sekä materiaalissa että henkisessä kantissa ovat selkeitä ja voidaankin sanoa, että Ruotsin pahin vastustaja on Ruotsi itse. Ainoastaan lihapullapoikien ylimielisyys estää joukkueen marssin finaaliin (ja lopulta olympiavoittoon, niin surullista kuin se ehkä onkin).
 

Iggy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Riittääkö tämänpäiväinen esitys jo siihen, että myönnät tappiosi?

Ei taida riittää. Siis siihen et myöntäis olleensa väärässä ja tunnustaisi meidän olevan ylivertaisia jääkiekkoguruja häneen verrattuna.

Eiköhän sieltä tule kohta stooria kuinka ZB katsoi jääkiekköä ja universumia aivan uniikilla tavalla ja tappio Suomelle puolivälierissä varmistaa paremmat lähtökohdat tulevissa olympialaisissa joissa voidaan ajaa uusi nuorempi sukupolvi läpi ja täten he saavat aloittaa arvokisansa menestyksekkäästi ja tämä edesauttaa ruokkimaan itseluottamusta ja takaa dynastian alun.

On se ZB kyllä velho venäläiseksi ja jokainen joka elää tässä hetkessä on täysi amatööri.

*elektroninen high five MustatKortit kanssa*
 

HockeyForLife

Jäsen
Suosikkijoukkue
Wild
Toisessa (tai ensimmäisessä) välierässä kohtaavat sitten kisojen ylivoimaisesti kovin ennakkosuosikki ja myös vakuuttavinta peliä turnauksessa esittänyt Ruotsi

Minua Ruotsin peli on vakuuttanut vain turnauksen ensimmäiset 30min jolloin Tre Kronor teki puoleen tuntiin neljä maalia ja piti Tshekkejä täysin pilkkanaan. Sen jälkeen joukkueen meno ei ole kyllä millään tasolla vakuuttanut allekirjoittanutta.
 

Jaws

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, San Jose Sharks, Slovakia, Baltimore Ravens
Riittääkö tämänpäiväinen esitys jo siihen, että myönnät tappiosi?

No, eipä näissä olympialaisissa lopulta siitä ole kyse, että voittaako vai häviääkö keskustelun palstalla. Venäjä hävisi ja Suomi voitti. Mutta - jos nyt tehdään myönnytys, että kyllä, sinä olit oikeassa, minä väärässä. Mukava olla väärässä. Biljaletdinov sai kuin saikin hämmentävästi puolustuksen toimimaan paremmin kuin hyökkäyksen, ja Suomi pelasi fiksusti ja oli pelillisesti Venäjää paljon parempi. Kyllä, olit oikeassa ja siitä virtuaalinen tuoppi sinulle.

Itse asiassa veikkaan, että Biljaletdinov saa kenkää.

Tämän pitäisi olla selviö, siitä ei ole kahta sanaa.

Ei taida riittää. Siis siihen et myöntäis olleensa väärässä ja tunnustaisi meidän olevan ylivertaisia jääkiekkoguruja häneen verrattuna.

No sinä et olekaan mitään kovin moneen kirjoittajaan verrattuna.

Kyllä minä olen useampaankin otteeseen myöntänyt erheellisyyteni tällä palstalla. Voin vaikka kaivaa viestihistoriastani ne monet viestit, jossa olen myöntänyt olleeni väärässä. Tällä(kin) kertaa olin ja nyt vielä ihan ilokseni. En tajua tätä provokatiivista offtopic-viestiäsi sitten laisinkaan.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
No, eipä näissä olympialaisissa lopulta siitä ole kyse, että voittaako vai häviääkö keskustelun palstalla. Venäjä hävisi ja Suomi voitti. Mutta - jos nyt tehdään myönnytys, että kyllä, sinä olit oikeassa, minä väärässä. Mukava olla väärässä. Biljaletdinov sai kuin saikin hämmentävästi puolustuksen toimimaan paremmin kuin hyökkäyksen, ja Suomi pelasi fiksusti ja oli pelillisesti Venäjää paljon parempi. Kyllä, olit oikeassa ja siitä virtuaalinen tuoppi sinulle...

Haluan tehdä täysin selväksi, etten tullut asiasta vittuillakseni huutelemaan. Itse aihe ja väittely siitä oli kiinnostava: onnistuuko valmentaja B kokoamaan tähtensä yhden ja saman lipun alle.

En epäile hänen olevan huono valmentaja, hän vain epäonnistui samassa asiassa, missä tusina valmentajaa ennen häntä.

Sinä lähestyit - tulkintani mukaan - väittelymme aihetta alunperin herra Biljaletdinovin meriiteistä käsin, minä taas en funtsinut niinkään häntä, vaan sitä yksinkertaista faktaa, että 25 kpl venäläisiä tähtipelaajia ei ole koskaan ollut helppo ryhmä käsitellä.

Tuntuu kivalta olla kerrankin oikeassa, yleensä olen ihan kujalla.
 

Jaws

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, San Jose Sharks, Slovakia, Baltimore Ravens
Haluan tehdä täysin selväksi, etten tullut asiasta vittuillakseni huutelemaan.

Juu, en näin tulkinnutkaan. Sen sijaan tuon nimim. Iggyn viestin otin pelkästään puhtaasti vittuiluna, kirjoittaja tulee keskustelun ulkopuolelta huutelemaan täysin aiheettomia solvauksia. En arvosta.

En epäile hänen olevan huono valmentaja, hän vain epäonnistui samassa asiassa, missä tusina valmentajaa ennen häntä.

Minäkään en hänen kykyjään epäile. Pohdin vain, että onko tällä planeetalla lopulta ketään, joka saisi tuon maajoukkueen pelaamaan nimenomaan joukkueena. MM-kisoissa 2012 Biljaletdinov onnistui loistavasti, ja siksi minulla riitti uskoa myös siihen, että hän saisi homman pelittämään myös Sotshissa. Ei saanut.

Sinä lähestyit - tulkintani mukaan - väittelymme aihetta alunperin herra Biljaletdinovin meriiteistä käsin, minä taas en funtsinut niinkään häntä, vaan sitä yksinkertaista faktaa, että 25 kpl venäläisiä tähtipelaajia ei ole koskaan ollut helppo ryhmä käsitellä.

Tähän vastasinkin jo edellä. Harvassa ovat ne valmentajat, jotka saavat tuon tähtisikermän pelaamaan odotusten ja potentiaalin edellyttämällä tasolla.

Tuntuu kivalta olla kerrankin oikeassa, yleensä olen ihan kujalla.

Niin, saat ihan luvan kanssa olla tyytyväinen. Olit oikeassa, ja mikä hienointa, Suomi voitti.

Nimim. Iggy sai minulta tuossa pienen tölväyksen ja sitä hiukan kadun, sillä juuri olin katsonut Latvian matsista tallenteen ja kieltämättä oli pieni vittuuntuneisuus vielä päällä. Ei ollut pahalla mutta tahallaan - en minä nyt puhdasta vittuiluakaan ota vastaan ilman mitään järjellisiä perusteita.
 

Iggy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Juu, en näin tulkinnutkaan. Sen sijaan tuon nimim. Iggyn viestin otin pelkästään puhtaasti vittuiluna, kirjoittaja tulee keskustelun ulkopuolelta huutelemaan täysin aiheettomia solvauksia. En arvosta.

Ei ollut puhdasta, ehkä 80% vittuilua. Itse aiemmin sanoit, että ZB on paras valmentaja laittamaan venäjän tähdet pelaamaan tasollansa ja että et suostu asiasta edes keskustelemaan. Tämän jälkeen MustatKortit nosti esiin eht-turnauksen ennen olympialaisia joita et pitänyt missään arvossa. Itse nostin viime kevään mm-kisat joita et edes suostunut noteeraamaan.

Kuinka siis tulin keskustelun ulkopuolelta? Oma näkemyksesi perustui siis pelkästään 2012 mm-kisoihin? Kaiken relevantin vuoden sisään jätit huomioimatta ja ratsastit paikalle kertomaan yhden turnauksen perusteella kuinka ZB on turnauksen paras valmentaja ja asiasta ei edes keskustella?

Edit: sen verran sanoja takaisin, että kolmanneksi olit Zinetula Bilyaletdinovin rankannut
 

tapparammies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Jaa. Kyllä minusta Hietanen on ollut huomattavasti enemmän kusessa kuin Lepistö. Esimerkiksi Kanadaa vastaan Hietanen oli omissa ihan lapanen.

No, molemmat kuitenkin jaetussa kärjessä Suomen pakkien +/- -tilastossa lukemalla +3. Että sikäli lopputuloksellisesti ollaan varsin hienosti selvitty parin Lepistö-Hietanen touhuista. Ja kaiken kaikkiaan he ovat pelanneet puheisiin nähden todella hyvin ja saaneet paljon aiheetontakin kritiikkiä.

Muita +3:n pakkeja ovat Väänänen, Kukkonen ja Salo, +2:een tyytyvät Määttä ja Timonen. Vatasella on pakeista heikoin tilasto tässä suhteessa: +1. Alkupelien koomailut painavat samoin kuin Kanada-pelin jatkoaika ja se, että yv:ltä ei niitä plussia tule.

Äärimmäisen tasaiset statsit muutenkin Suomella tällä kertaa, kun joukosta ei oikein meinaa erottua kukaan. Määttä ja Vatanen ovat 4 tehopisteellä Suomen tehopakit, mutta sitten hyökkäyskalustossa neljän pisteen miehiä löytyy jopa kolmesta ensimmäisestä ketjusta (Selänne 2+2=4, +3; Ruutu 1+3=4, +4; Kontiola 1+3=4, +4) ja Granlund sitten pistekunkkuna 3+2=5, +3.

Ruutu ja Konna ovat samalla plusmiinustilaston kärkinimet Suomen joukkueessa, mutta mikä merkittävintä, enää yksikään pelaaja ei ole miinuksella kun Aaltonenkin pääsi eilisen maalinsa myötä lukemaan 0, muiden ollessa vähintään +1:n miehiä.
 
Toisessa (tai ensimmäisessä) välierässä kohtaavat sitten kisojen ylivoimaisesti kovin ennakkosuosikki ja myös vakuuttavinta peliä turnauksessa esittänyt Ruotsi sekä hienoisen yllätyksen Venäjää vastaan varamiehisenä järjestänyt Suomi. Ennakkoon tämä on ottelupareista selvempi, Suomella ei juuri neljännestä suurempia saumoja ottelussa ole, jos niitäkään. Ruotsi on vahvempi ihan jokaisella osa-alueella ehkä valmennusta lukuunottamatta. Myöskään maalivahtipelissä ei voida puhua merkittävästä erosta. Yhtä kaikki, muuten erot sekä materiaalissa että henkisessä kantissa ovat selkeitä ja voidaankin sanoa, että Ruotsin pahin vastustaja on Ruotsi itse. Ainoastaan lihapullapoikien ylimielisyys estää joukkueen marssin finaaliin (ja lopulta olympiavoittoon, niin surullista kuin se ehkä onkin).

No huh huh, mietin onko tuo tylyn kylmänviileää analyysiä, vaiko pessimismiä? Et siis anna juuri minkäänlaisia mahdollisuuksia Suomelle. Eli Ruotsilla on nimekäs joukkue joka on pelannut hyvin pikkumaita vastaan, ja hei no mitenkäs Suomi nyt muka Ruotsin voittaisi jääkiekossa, tai missään muussakaan?

Ruotsin tähänastiset pelit voi sivuuttaa ihan surutta, kun mietitään välierän voimasuhteita. Niillä aikaisemmilla otteluilla ei ole mitään yhteistä paineistetun Olympiavälierän kanssa.
Jo Tsekki-pelin alussa tiesi, että Ruotsi pikkuisen painaa kaasua, tekee pari maalia ja rullailee vapaalla mukavasti voittoon, ja niinhän siinä kävikin. Sitten sitä kuuluisaa järkevää pelaamista Boliviaa, Albaniaa ja Kirgisiaa vastaan.
Jos ruotsalaiset eivät pääse pahemmin ylivoimalle, he ovat täysin lyötävissä. Pakko sanoa, että tässä on aika paljon samaa kuin U20-finaalissa. ja toivottavasti onkin.


Olisi mukavaa jos USA ottaisi revanssin Kanadasta, enkä muutenkaan toivo Kanadan voittavan, se olisi liian selvä homma jos hakikantri voittaa olympiakultaa. Ja joku Sidney Crosby ratkaisee jatkoajalla.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Kyllähän tämän turnauksen voimasuhteita miettien ylivoimaisesti paras maalivahtipeli oli Latvialla.

Ihan käsittämätöntä venymistä Masalskisilta Sveitsi-peleissä ja eilinen nuorukainen taas pelasi yhden parhaista peleistä, mitä koskaan olen nähnyt veskan pelaavan. Kanadan Carey Price ylisti esitystä jopa parhaimmaksi maalivahtipeliksi, mitä on koskaan nähnyt.

Maalivahtiranking:

1. Latvia, ylivoimaisesti

2.-11. ynnä muut

12. Tshekki, samaten ylivoimaisesti. Heillä oli Alexander Salak lopulta vastuukassarina.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Olet liian kiltti minulle sanoessasi, että Slovakia onnistui muka paremmin.

Heh, oli itse asiassa äsken editoimassa viestiini Slovakiaa sijalle 11, mutta annetaan olla. :)
 

lomapäivä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins & Ilves
Ihan käsittämätöntä venymistä Masalskisilta Sveitsi-peleissä ja eilinen nuorukainen taas pelasi yhden parhaista peleistä, mitä koskaan olen nähnyt veskan pelaavan. Kanadan Carey Price ylisti esitystä jopa parhaimmaksi maalivahtipeliksi, mitä on koskaan nähnyt.

Nussitaan vähän pilkkua ja korjataan, että maalissa Latvialla oli eilen Gudlevskis :) Jos en minä, niin joku muu olisi tullut sanomaan.

Kanada ei isolla jäällä vakuuta, sanotte mitä sanotte. Näitä jätkiä kuitenkin joka päivä seuraa pienessä kaukalossa, niin sen on pakko olla se syy minkä takia nyt ei kulje. USA:n joukkue on rakennettu sopivaksi tälle lentokenttäkaukalolle, mutta en tiedä riittääkö se sitten loppupeleissä - veikkaan, että USA hopealle. Kultaa voittanee huomisen pelin voittaja.

Toki urheilussa kaikki on mahdollista.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Nussitaan vähän pilkkua ja korjataan, että maalissa Latvialla oli eilen Gudlevskis :) Jos en minä, niin joku muu olisi tullut sanomaan..

Kyllä mä tiesin, että Masalskis ei eilen pelannut. Masalskis pelasi mm. Sveitsi-matsit (0,5 gaa) ja eilisessä Kanada-matsissa pelasi tämä mainitsemani "eilinen nuorukainen", eli Gudlevskis.

Oli hassu juttu, kun ennen peliä ajattelin, että mitä ne nyt heittävän nuoren kundin susille, mutta mitä vielä: todellinen gladiaattori oli tämä Gudlevskis.
 

Apmp-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, TPS
Kyllä mä tiesin, että Masalskis ei eilen pelannut. Masalskis pelasi mm. Sveitsi-matsit (0,5 gaa) ja eilisessä Kanada-matsissa pelasi tämä mainitsemani "eilinen nuorukainen", eli Gudlevskis.

Oli hassu juttu, kun ennen peliä ajattelin, että mitä ne nyt heittävän nuoren kundin susille, mutta mitä vielä: todellinen gladiaattori oli tämä Gudlevskis.

Gudlevskis oli ja on yhä edelleen mielestäni ylivoimaisesti Latvian paras maalivahti ja pidinkin erittäin outona että Masalskis sai pelata näin paljon. Tai pidän outona sitä että Masalskis aloitti turnauksen. Eihän siinä tämän jälkeen tietysti mitään ongelmaa ollut. Tokihan tuo Gudlevskisin noin hyvä vire tuli yllätyksenä, mutta kyllä uskoisin, että siinä on Latvialle seuraava Arturs Irbe. Tai ainakin Skudra. Josta muuten tulikin mieleeni, että miksei Skudra edustanut Latviaa arvokisoissa juurikaan?
 

lomapäivä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins & Ilves
Kyllä mä tiesin, että Masalskis ei eilen pelannut. Masalskis pelasi mm. Sveitsi-matsit (0,5 gaa) ja eilisessä Kanada-matsissa pelasi tämä mainitsemani "eilinen nuorukainen", eli Gudlevskis.

Oli hassu juttu, kun ennen peliä ajattelin, että mitä ne nyt heittävän nuoren kundin susille, mutta mitä vielä: todellinen gladiaattori oli tämä Gudlevskis.

Hah joo katos, luulin ton sun "taas"-sanan tarkoittavan että Masalskis pelasi Sveitsi-ottelun jälkeen taas (uudestaan) huikean ottelun (Kanadaa vastaan). Tietysti olisi voinut päätellä, että 33-vuotias Masalskis ei välttämättä ole nuorukainen... Mutta joo, pahoittelut erheestä, jatkakaa.
 

Espen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Old time hockey like Eddie Shore
Josta muuten tulikin mieleeni, että miksei Skudra edustanut Latviaa arvokisoissa juurikaan?

Ainoan selityksen, jonka muistan kuulleeni oli että ei vain kiinnosta. Olisiko joutunut joskus 90-luvulla B- tai C-sarjan MM-kisoissa varaveskarin rooliin ja ottanut nokkiinsa tai arvellut että Irben ollessa mukana ei mahdu pelaamaan.

Taisi olla ainoa latvialainen joka kieltäytyi vielä vuosituhannen vaihteessa maajoukkueesta.
 

larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina
No huh huh, mietin onko tuo tylyn kylmänviileää analyysiä, vaiko pessimismiä? Et siis anna juuri minkäänlaisia mahdollisuuksia Suomelle.

Ei mulla ole mitään syytä olla pessimistinen näissä peleissä. Kunhan näkis hyvää kiekkoa.

Suomi pelasi hienon turnauksen, vaikka onhan sitä vielä yksi ottelu jäljellä. Joukkue on saanut itsestään tärkeissä peleissä kaiken irti. Ruotsia vastaan ei sitten auttanut edes vastustajan maalivahdin hörppy (vaikka ehkä Kärppäkin haluaisi pelata uusiksi sen Karlssonin siniviivavedon), vaan materiaaliero käänsi ottelun lopputulosta selvemmin Ruotsille.

Ruotsista on vähän vaikea sanoa. että mikä joukkueen taso loppujen lopuksi on. Joukkue tuntuu pelaavan ainoastaan niin hyvin kuin voitto edellyttää, eikä järjestänyt mitään näytöstä edes välieräottelussa. On tuo Ruotsin perustekeminen silti sen verran vakuuttavaa, että vaikea on olla pitämättä sitä suosikkina loppuotteluun.
 

Squit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja KaMa
En tieda onko kaikki samaa mielta, mutta tahan mennessa mielestani todella heikkotasoinen turnaus ollut:

- Slovakia, Thsekki, Sveitsi ja Venaja floppasivat.
- Itavalta havisi Slovenialle ja Norjakaan kiusannut yhtaan ketaan.
- Ruotsin ja Kanadan pelit ollut paskaa.
- Suomelle puhtaat paperit Venajan kaadon myota.
- Latvialle ja Slovenialle enemman tai vahemman plussaa.
- USA vakuuttavin.

Jos tarvisi laskea hyvatasoiset pelit, niin kirvesmiehen yhden kaden sormetkin riittaa vallan hyvin siihen ja on viela muutama varallakin. Toivottavasti mitalipelit toisivat edes jotain sapinaa.
 

larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina
Jos tarvisi laskea hyvatasoiset pelit, niin kirvesmiehen yhden kaden sormetkin riittaa vallan hyvin siihen ja on viela muutama varallakin. Toivottavasti mitalipelit toisivat edes jotain sapinaa.

Onhan kisoissa ihan jänniä pelejä pelattu, esim. Latvia - Sveitsi oli yllättävä thrilleri.

Kohta alkavasta jälkimmäisestä välierästä ennustan kovatempoisinta ottelua, mitä isossa kaukalossa on koskaan pelattu ja tullaan ainakaan neljään vuoteen pelaamaan. Kanada tulee pitämään alusta saakka ihan järjetöntä vauhtia ja kaasu pysyy pohjassa niin kauan kuin tarvii. Ehkä.
 

larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina
Tuolla seurantaketjussa esitettiin useammassakin viestissä näkemys siitä, että nämä ovat paskimmat kisat missä NHL-pelaajat ovat olleet mukana. Hyvä aihe, joka ansaitsee tulla keskustelluksi muuallakin kuin otteluseurannan lomassa. Syyksi esitettiin mm. peliformaattia ja nykyjääkiekon taktisuutta.

Itse olen samaa mieltä, paskaahan nämä kisat ovat olleet. Mutta mielestäni suurin syy on se, että jääkiekossa on nykyään kolme suurmaata, kärki on kaventunut ja terävöitynyt, kehitys kyseisen asian suhteen on vain kiihtynyt Vancouverista.

Vielä vajaat kymmenen vuotta sitten Venäjä ja Tsekki olivat varteenotettavia haastajia ja Slovakiallakin oli 2000-luvulla kisoissa todella kovia nippuja. Suomella on menossa sukupolvenvaihdos: timoset, selänteet ja salot kuuluisivat ikämieskisoisihin, mutta pelaavat valitettavasti materiaalin ohuuden vuoksi yhä Suomen a-maajoukkueessa.

Jos hyväksytään väittämä, että jääkiekon kansainvälinen kärki on kaventunut, niin mikä voisi olla syynä sille? KHL? En tiedä paljonko tsekkejä ja slovakeja kyseisessä sarjassa pelaa, mutta venäläisiä ei taida NHL:ssä pelata enää edes joukkueellista. Jatkakaa.
 

Flinck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Itse olen samaa mieltä, paskaahan nämä kisat ovat olleet. Mutta mielestäni suurin syy on se, että jääkiekossa on nykyään kolme suurmaata, kärki on kaventunut ja terävöitynyt, kehitys kyseisen asian suhteen on vain kiihtynyt Vancouverista.

Pakko tätä kompata. Kisojen alkaessa olin ihan innoissani että nyt on mahtavaa kiekkoa seurattavaksi moneksi viikoksi. Tänään ei edes Suomen peli kiinnostanut kauhiasti, kolmannen erän näin mutta yhtään ei kaduta etten aiemmin telkkarin ääreen ehtinyt. En tiedä mistä johtuu, mutta mielestäni kukaan ei ole ollut niin hyvä kuin luulisi. Yksilöistä siis. No ehkä Karlsson on ollut. Silti tuntuu että NHL:n runkosarjassa on parempia vääntöjä kuin näissä kisoissa ja eikai sen nyt niinkään pitäisi olla? Isompi kaukalo tekee pelistä pakosta hitaampaa? Ainoa syy minkä keksin. Lienee myös ehkä se oikea syy.
 

Espen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Old time hockey like Eddie Shore
Jos hyväksytään väittämä, että jääkiekon kansainvälinen kärki on kaventunut, niin mikä voisi olla syynä sille? KHL? En tiedä paljonko tsekkejä ja slovakeja kyseisessä sarjassa pelaa, mutta venäläisiä ei taida NHL:ssä pelata enää edes joukkueellista. Jatkakaa.

Lähihistoria 1991 ->.

Itäblokin kurjat olot heijastuivat pelaajatuotantoon. Entisen Neuvostoliiton ja Tsekkoslovakian maat tuottivat paljon huippupelaajia vielä 70-luvun ikäluokista, mutta 80-luvulla syntyneiden kanssa on ollut jo hiljaisempaa puhumattakaan 90-lukulaisista. Laivaa ei vieläkään ole saatu käännettyä joten etenkin Tsekille ja Slovakialle voi jopa MM-mitalin voittaminen olla työn takana lähivuosina.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Vielä vajaat kymmenen vuotta sitten Venäjä ja Tsekki olivat varteenotettavia haastajia ja Slovakiallakin oli 2000-luvulla kisoissa todella kovia nippuja...

Minä en varmasti ole tällä paltsalla tunnettu ainakaan venäläissympatioistani, mutta onhan Venäjällä ihan huikea materiaali. Siitä ei ole koskaan ollut kysymys, syyt ovat muualla.

Esim tämän päivän Kanada-USA- matsi oli peliltään sellaista, että taitavat venäläiset olisivat rakastaneet pelata vaahteralehtiä vastaan: ylivoimahyökkäys, toinen ylivoimahyökkäys, jättösyöttö keskialueella, kolmas ylivoimahyökkäys.

Venäjän kohtaloksi koitui joutuminen organisoitua joukkuepelaamista vastaan.

Olen muutenkin täysin eri mieltä kanssasi kärjen kaventumisesta, esim Suomen osalta olympiajengi vuoden 2018 kisoissa näyttää oikeinkin hyvältä näin etukäteen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös