Leijonan lämmittely on ohi
Kun usean sukupolven joukkue on ollut yhdessä kaikkiaan kaksi päivää niin ei pitäisi nillittää mistään sen jälkeen kun on voitettu olympiakaukalossa neljän maalin erolla. Annetaan leijonalauman poikien ja pappojen tutustua pari päivää lisää ja katsotaan miten se peli sitten sujuu.
Kun Suomi aloittaa kisat nihkeästi niin se lupaa hyvää loppukisoja ajatellen; sisulla saatana noustaan suosta! Muistakaa kuokka ja jussi ja isänmaa! Muistakaa talvisota ja Raatteentie, Koskelan Vilho ja Mannerheim! Muistakaa kuinka leijonanpartainen Mietaa ja pojat lykkivät Innsbruckin metsissä seitkytkuus - ja kuinka Nykäsen Matti, kotkan lailla liisi ylitsemme Sarajevon taivaalla kasineljä!
Nyt on lyöty Leijonalle luistimet jalkaan, kiedottu siniristilippuun ja lämmitelty helpon saaliin kanssa. Leijona lepää hieman ärsytettynä, kasvattaa luonnetta, kerää ilmaa keuhkoihinsa. Pedon kiehuva adrenaliini alkaa pian kerääntyä kuin padon äärelle, sitä alkaa virrata joka suunnasta suoniin yhä enemmän ja enemmän, leijona alkaa nousta, matala ärinä voimistuu – ja juuri sopivalla hetkellä, peto aistii saaliinsa ja - adrenaliini RÄJÄHTÄÄ ja vyöryy pedon läpi tsunamin lailla ja silloin; Suomileijona karjaisee sellaisella voimalla että ääniaalto kaikuu Uralin yli raastaen pihlajat juurineen maasta, karjunta vierii mantereen halki puhkuen kanadanvaahteroistakin lehdet ilmaan, repien tähtiliput saloistaan ja paiskoen valkopäämerikotkat taivailta tantereeseen. Oi Suomileijona, sun hetkes koittaa! Sun leijonanharjas on kullanvärinen!
Tämä leijonalauma on minusta mielenkiintoisempi kuin pitkään pitkään aikaan, henkilökohtaisesti ehkä kiinnostavampi kuin koskaan aiemmin siitä lähtien kun olen olympialaisia katsonut. Jo ikäjakauma tekee tästä todella mahtavan joukkueen, ääripäinä tietysti ensimmäisiä miesten maaotteluita pelaava Määttä versus Selänne, elävä legenda jonka salama on yhä kirkas. Tämä joukkue edustaa vanhan sukupolven loppua ja uuden alkua samaan aikaan joten tämä on täydellinen hetki kirjoittaa Suomileijonan olympiahistoriaa kun karvaturkin alla on virtaa vanhaa viisautta ja nuoruuden intoa.
Sami Vatanen! Toivon todellakin että nämä ovat viimein ne Sami Vatasen kisat. Voin kuvitella miten Samia on syönyt rotan lailla katsoa menneinä keväinä eri kisoja telkkarista. Nyt on Vatasella elämänsä hetki!
Mennäänpä ajassa taaksepäin, aina vuoteen 1996 ja vaikkapa helmikuun loppuun: kello lähenee iltayhdeksää, alle 5-vuotias pojankolttonen Sami Vatanen istahtaa hikisenä sohvalle palattuaan juuri Halssilan ulkojäiltä tai pihahöntsistä katsomaan urheiluruutua. Pian ruutuun ilmestyy NHL:n maalikooste edellisyöltä kun Teemu Selänne on heittänyt hattutempun San Josen verkkoon. Sinä ohikiitävänä hetkenä pikkupojan mieleen tulee fläsäri kaukaa tulevaisuudesta, ajatus ja kirkas mielikuva, unelma josta tulee päämäärä – ja 17 vuotta myöhemmin tuo pikkupoika luistelee olympiajäällä ja heittää pitkän avaussyötön saman Teemu Selänteen lapaan, hetkeä myöhemmin kiekko on maalissa. Kukaan ei voi monistaa tuota täyttymyksen tunnetta jotta jokainen voisi sen kokea mutta olen todella onnellinen Vatasen puolesta että hänelle se suotiin. Se on varmasti jotain jonka hän muistaa koko elämänsä ajan. Nyt on Sami sinun tähtihetkes, näytä koko maailmalle unelmat todeksi sen pikkupojan puolesta!
Nyt on hieman lämmitelty, kohta päästään suolaamaan turskalle haisevia viikinkejä. Leijonan tulee antaa noille raakalaisille yhtä paljon armoa kuin norjalainen kalastaja joka kävelee jäällä naureskellen avuttoman hylkeenpoikasen viereen, lyö tälle kairan niskaan ja raahaa kituvaa vauvahyljettä torpalleen. No, kyllä se eläinrääkkäjän hymy hyytyy kun mökin liepeiltä löytyy hangesta leijonan jäljet.
Näistä tulee ikimuistoiset kisat.
