Olympiakisat 2014: Suomi

  • 2 236 347
  • 6 559
Tila
Viestiketju on suljettu.

Verilepakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Se miksi olen alkanut tekemään tuollaista maalipaikkatilastoa, on juuri tämä ettei tarvi ihmetellä kakkossyötön puuttumisen tai ansaitsemisen perään, kun niistä tulee isommassa otannassa lähes täysin irrelevantteja pelaajan peliesityksen suhteen.

Hienosti olet jaksanut nähdä vaivaa, mielenkiintoista luettavaa. Lisää vaan.
 

tallaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Maalintekijöitä tarvitaan aina. "Jos sä kaks per peli teet, niin se on sitten ihan sama miten muuten esiinnyt pelissä"

Joo, vähän ihmetytti itseänikin, että kaksi maalia (ja eikös siellä tolppakin ollut yhtenä viidestä kudista?) ja muutenkin ihan pirteä ja odotuksia parempi esiintyminen (vaikkei nyt Kanada vastassa ollutkaan) plussille asti riitä. No, kaikista pelaajista ei voi tykätä, vaikka Suomen paidassa pelaisivatkin, niin se taitaa mennä. Ja mikäs siinä, kyllä tänne mielipiteitä mahtuu.

Aikamoista hasardoimista oli tänään tosiaan puolustuspäässä eikä mielestäni kyllä hyökkäysvitjatkan juuri tukea antaneet siihen, vaikka varsinaiset miinukset pakeille menivätkin. Näistä itseä kovasti kiinnostavasti pelaajista Sami V oli tosiaan hieman kaksijakoisella esityksellä liikkeellä, mutta hyökkäyssuunnan esitykset olivat onneksi sitten tuosta porukasta ylivoimaisesti kovimpia. Oli muuten aika monta nättiä avausta. Toivoisin ehkä kovempia maita vastaan Samilta sitä, että keskittyisi nimenomaan siihen ja jättäisi "numppanousut" (kuten joku täällä totesi) vähemmälle tai kokonaan pois. YV:llä sitten aktiivisemmin.

Granlund ja Barkov olivat kieltämättä hyviä. Ja nyt näyttää siltä, että ehkäpä Jokisen Jussikin onnistuu hyvän vireen saattelemana näissä kisoissa hyvin, joten yllättävänkin positiivisin mielin eteen päin.
 

olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
Siinä kiekko meni muistaakseni Barkov -> Kontiola -> Granlund -> Kontiola -> Maali, joten ei kakkossyöttöä Barkoville. Ja toki tuo riparinkaltainenkin saattaa tilanteeseen vaikuttaa.

Harvinaisen typerä sääntö muuten. Lähetät vaikka pelaajat 2-1 yv-hyökkäykseen, jossa he tekevät kaksi syöttöä keskenään=ei pistettä tilanteen luomisen kannalta olennaiselle pelaajalle.
 

tapparammies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
J.Jokinen, 1+1+6+4+0 = 12
Aaltonen, 0+1+5+3+0 = 9
Kontiola, 1+0+0+2+2 = 5

Jussi Jokinen oli lähellä Suomen parasta pelaajaa tänään. Todella hyvässä iskussa on, luo ja osaa hakea paikkoja. Kontiola oli jotenkin hukassa, vaikka maalin tekikin, Aaltonen paljon paljon näkyvämpi, etenkin ekassa erässä. Onko tuossa nyt Konnan rooli olla maalinedusmies, kun pari merkintää tuli, ei mikään ideaali jos näin on?

Ansiokkaat tilastot, mutta tuossa on virhe:

Aaltonen, 0+1+5+3+0 = 9
Kontiola, 1+0+0+2+2 = 5

Pitäisi varmaankin olla:

Aaltonen, 0+0+5+2+0 = 7
Kontiola, 1+1+0+3+2 = 7

Vai lasketaanko "luotua maalipaikkaa" erikseen, jos tilanteeseen liittyy lisäksi syöttöpiste?
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Immonen teki kaksi maalia ja laukoi kerran tolppaan. Kaikista Suomen pelaajista hankkiutui ehkä hanakimmin maalipaikoille, josta osoituksena maalintekopaikkojen määrä. Ei kukaan viimeistele 100% tehokkuudella ja jos Immosen pelin näki jonain muuna kuin plussana, täytyy epäillä lajituntemusta jo jonkin verran. Kysymysmerkki lienee siinä, pystyykö Immonen pitämään tasonsa kovia maita vastaan tuolla varsin puutteellisella liikkeellään.

Näinpä juuri. Laskin sen 9 paikkaa Immoselle, joista 2+0. Tuollaiseen esitykseen ei kyllä pidä olla mitään muuta kuin tyytyväinen.
 

tuffgong

Jäsen
Siinä kiekko meni muistaakseni Barkov -> Kontiola -> Granlund -> Kontiola -> Maali, joten ei kakkossyöttöä Barkoville. Ja toki tuo riparinkaltainenkin saattaa tilanteeseen vaikuttaa.

Tuossa tilanteessahan maalivahtikin taisi koskea Barkovin jälkeen kaksi kertaa kiekkoon, kun torjui Granlundin laukauksen ja Kontiolan veto taisi mennä maalivahdin pakaran kautta maaliin. Joten ei tuosta oikein voi syöttöä antaa, maalia kuitenkin edelsi koko ketjulta hyvä ja hieno pyöritys.
 

larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina
Joo tämä oli ehdottomasti Vataselta eeppinen virhe. Timonen toki pelasi tilanteen täydellisesti ja Samin olisi pitänyt toimia samalla tavalla.

En minä sitä, etteikö vastustajan ylivoimahyökkäyksessä olisi tapahtunut virheitä aiemmin. Jäljellä oleva pelaaja voi yrittää pelastaa tilanteen maalivahdin kanssa, eikä epäonnistumista sinänsä voi näiden piikkiin laittaa.

Lähinnä vaan, että kun Ylen kommentaattori ja monet täällä ovat sysänneet vikaa maalia Raskin niskaan, niin mielestäni se oli yhdessä luistimesta pompanneen kanssa vähiten otettavissa. Olisi ehkä ollut otettavissa, jos Vatanen olisi pelannut syötön, mutta kun pelasi johnnyboychukmaisesti itsensä kahville, niin eipä siinä maalivahdilla sitten enää ole muuta kuin yrittää näyttää hyvältä. Rask tosin epäonnistui.
 

Le Dang

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins
Jussin NHL-vire näyttää Itävalta-pelin perusteella jatkuvan myös isossa kaukalossa. Tämä tietää hyvää jo siltä osin, että jos Teukan jalka alkaa painaa, niskan kanssa ongelmat jatkuvat tai kiekko ei löydä reppuun, on päikseen vaihtaminen Jussin kanssa helppoa. Molemmat kun ovat maalintekijöitä, jotka osaavat kelpo tavalla puolustaa myös supertähtiä vastaan. Tietenkin myös muut ketjuruletit ovat täysin mahdollisia, mutta tämä on ainakin yksi helppo vaihto, jossa kakkoseen ja neloseen ei tarvitse puuttua.

Rudilta odotan kyllä jonkinasteen Leijonasydänhurmosvirettä. Sen takiahan mies mukana on. Nyt jalka näytti olevan sitä samaa Mestis-tasoa kuin valtaosan kaudesta Hurricanesissa. Siellä on Salminen nälkäisenä odottamassa vuoroaan, jos tulosta ei tule.
 

arska07

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins, Kärpät, Patrik Laine
Hyvä alku Suomelta vaikka omissakin kolisi, niin myös vastustajan verkko heilui. Eihän tästä nyt tosiaan vielä mitään voi sanoa suuntaan eikä toiseen sillä vastustajana oli kuitenkin Itävalta. Kanada-peli antaa jo viitteitä siitä millaisessa iskussa Leijonat tässä turnauksessa ovat. Pääasia että voitto tuli!
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Ansiokkaat tilastot, mutta tuossa on virhe:

Aaltonen, 0+1+5+3+0 = 9
Kontiola, 1+0+0+2+2 = 5

Pitäisi varmaankin olla:

Aaltonen, 0+0+5+2+0 = 7
Kontiola, 1+1+0+3+2 = 7

Vai lasketaanko "luotua maalipaikkaa" erikseen, jos tilanteeseen liittyy lisäksi syöttöpiste?

Ei lasketa erikseen, vaan se syöttö on samalla luotu paikka. Ja jos tilastoista joku syöttöpiste myöhemmin korjataan, niin se todennäköisesti on jo merkittynä luotuna paikkana. Sinänsä summan ei pitäisi vääristyä mihinkään, ja yksittäisen pinnan puuttuminen virheenkin kohdalla menee paljon merkityksettömäksi. Varmasti mokiakin tuolla on.

Kenellekään ei voi tulla kahta merkintää samasta tilanteesta. Yleensä jokaisesta tilanteesta tulee vain 2 merkintää, paikan saaneelle ja paikan luoneelle. Joskus joku luo paikan täysin yksin ja siitä ei luontimerkintää tule. Jos taas on pitempi syöttökuvio, jossa ne syötöt oleellisesti vaikuttaa tilanteen syntymiseen, niin sitten voi tulla useampikin merkintää.

Ja jos tehtään täydellinen viisikkomaali, kuten suomen 8-4 yv-osuma oli, niin koko kentällinen voi saada yhden merkinnän.

Granlund - maali
Timonen - syöttö
Vatanen - syöttö
Barkov - maski
Immonen - maski

Tuo 8-4 oli mielestäni koko ottelun masterpiece, jossa jokainen äijä vaikutti omalla tekemisellään maalin syntymiseen. Oli uskomattoman hienoa nähdä, ilman sen kummempaa yhteistreeniä, miten loistavasti sekä Barkov, että JJokinen osasivat reagoida Granlundin sivuttaisliikkeeseen vasemmalle, hakeutumalla itse kohti laukaisulinjaa oikealle. Kun molemmat äijät oli laukaisulinjalla, niin helppo neppi verkkoon. Näitä viiden pisteen tilanteita tulee ehkä kerran 200:sta, eikä se oikein muuten edes voi tulla kuin maalin syntyessä, jossa nuo syöttöpisteet jaetaan.


EDIT:

Jaa niin siellä on siis minulla merkattuna Aaltoselle joku haamusyöttö, mutta merkkasin sen jostain tilanteesta 100% oletuksella, että tuosta tulee selvä syöttöpiste. Virallisiin tilastoihin ei tullut, mutta sen voi siirtää sinne luodun paikan merkinnäksi, joka ei tuota Aaltosen paikkojen yhteissummaa muuta mihinkään.


EDIT:

NIIN SE IMMONEN OLI MASKISSA, EI JOKINEN!
 
Viimeksi muokattu:

HockeyBoy66

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Olihan se hiukan kaksijakoinen matsi. Maaleja tehtiin, mutta omissakin soi muutaman kerran turhan helposti. Norjaa vastaan oltava ehdottomasti tarkempi, koska sieltä löytyy myös ratkaisukykyinen ykkösvitja ja kokonaisuutena Itävaltaa kurinalaisempi jengi.

En kuitenkaan usko Raskin pelin olevan mitenkään erikoisemmin sekaisin. Muistetaan kuitenkin, että eka peli vasta ja leveä kaukalo, aikaero ym. kaikki muut pienet lisätekijät. Varmasti saa pelata Kanada pelin ja tulee olemaan takuulla oma itsensä. Peli ei veskareihin tule kaatumaan, vaan kyllä ne ongelmat poikii sitten sieltä kenttäpelaajista jos jostakin.

Onneksi on lyhyt turnaus ja se voi jopa olla jossain kohtaa Suomen etu. Kuten Tami jaksaa aina vääntää, niin "win the right games" on pelin henki. Suomi on yleensä hitsautunut joukkueena hyvin yhteen maajoukkuepeleissä eikä meiltä onneksi löydy itänaapurin pepsi-veljesten kaltaisia egoja pilaamassa joukkueen yhteishenkeä. Toivon mukaan se tiiveys löytyy sunnuntaihin mennessä, koska Kanukeille ei ole varaa antaa yhtään ylivoimahyökkäyksiä tai lahjasyöttöjä.

Norja peliin pitää kyllä parantaa. Etenkin muutamat sankarit, mm. Tuomo Ruutu ja omassa päässä Sami Salo. Toivon mukaan ukot vertyy kun saa pelejä alle. Onneksi nuoremmat jätkät näyttää kantavan vastuuta jopa enemmänkin kuin olisi uskonut ennakkoon. Kanada peli on sitten se eka mittari, josta voi jo päätellä sen, onko Suomesta oikeasti pelaamaan 4 parhaan porukassa loppupeleissä.
 

Rubicon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tehohanat aukesivat laajalla rintamalla mikä on hieno asia ja joukkoon mahtui useampi komeasti tehty maali. Lisäksi oli lukuisia paikkoja, joista olisi voinut maalata, mutta kun kahdeksan maalia kertyy saldoksi ei paljon tuhlailusta ole järkeä valittaa. Itävallan puolustuspeli oli ihmeellisen heikkoa, ei noin avoimilla ovilla ole mitään mahdollisuutta tässä turnauksessa heikon materiaalin omaavalla joukkueella. Kun Suomenkin peli oli puolustussuuntaan varsin vaiheessa, oli peli melkoista sekoilua paikoitellen molemmissa päädyissä kenttää. Tapahtumarikasta ja viihdyttävää seurattavaa se toki oli. Ensimmäinen erä oli ääriesimerkki tästä, erän viimeisellä minuutilla Suomi hoiti pelin sitten jo käytännössä kotiin. Toinen erä oli melko hyvää kontrollointia Suomelta, mutta viimeisessä ote sitten lipsui taas enemmän.

Helkkarin hyvä, ettei Mertaranta ole remmissä, olisi saatu maalivahtikriisi vauhtiin oikein toden teolla heti pelin aikana. Viimeiset kymmenen minuuttia olisi ainakin kulunut siihen kun Mertsi päivittelee Raskin esitystä ja statusta joukkueessa jatkossa ja saa kansan kauhun partaalle kotisohvilla maalivahtiemme suhteen. Nytkin oli pientä yritystä tähän suuntaan studiossa ja selostamossa, mutta onneksi tolkku pysyi suurinpiirtein vielä touhussa mukana. Raskille ikävä avauspeli, mutta Kanadaa vastaan sitten uudestaan ja sen pelin jälkeen voidaan sitten heittää kirveet kaivoon ja painaa paniikkinappula pohjaan, jos siltä näyttää. Nyt vielä ihan rauhassa ja suunnitelman mukaan, Rask-Lehtonen-Rask-peluutuksella.

Barkovilta erittäin kova debyytti, toisaalta ihmekö tuo kun kaveri on jo johtava sentteri NHL-joukkueessa. Suojaus- ja syöttötaito jo tuon ikäisenä parempaa kuin lähes kaikilla muilla suomalaisilla. Harmi jossei saanut tilastoihin lopulta kuin 0+1, ei oikein korreloi esityksen kanssa. Määttä ei vastaavaan debyyttiin kyennyt (paitsi tehollisesti), mutta ei tässä syytä huoleenkaan vielä ole.

Sen sijaan Määtän pakkipari Sami Salo oli hidas, kankea ja epävarma. Vancouverista jäi jo sellainen mielikuva, ettei Salosta oikein hyötyä ollut ja tämänpäiväinen esitys ei todellakaan ollut olympiatasoa. Joo, on iäkäs ja kokenut kaveri ja aikaero varmasti painaa, mutta vahvasti epäilen kykeneekö Salo vakuuttaviin peleihin näissä(kään) kisoissa. Minkälainen on Salon kausi ollut NHL:ssä, pelejä kun en ole katsonut niin ei uskalla pelkästään tilastojen perusteella todeta, ettei sielläkään ole kummoisesti kulkenut. Samaan hengenvetoon kritiikin jälkeen, on todettava silti, ettei tuonne ketään muutakaan tällä hetkellä ole Salon tilalle heittää, eikä Salo tietenkään edes ensimmäinen pakki ole, joka rosterista ulos lähtisi.

Molemmat Jokiset olivat hyvällä tasolla, JJokinen lähinnä vain hyökkässuuntaan, mutta siellä sitten tapahtui paljon hyviä asioita. OJ:ta kuormitettiin mukavasti ja samaa trendiä kannattaa varmasti jatkaa. Siellä on nyt Chieffi paikalla Sotshissa. Ketjuna Korpikoski-OJ-Ruutu vain arveluttaa edelleen, jos tuolla meinataan jatkaa, kun ei oikein tunnu tasapainoiselta ja toimivalta kombinaatiolta ainakaan isoon kaukaloon.

Tuomo Ruudun roolia pitääkin pohtia vakavasti, itse en monen muun tavoin olisi ennen kisoja noinkaan isoon rooliin miestä asettanut ja ainakin ensimmäinen peli kulki varsin samoja latuja kuin tämä kausi muutenkin. Toisaalta tekisi mieli penkittää Ruutu Norjaa vastaan, toisaalta kun miettii Kanada-peliä johon Ruutu kuitenkin taas tulisi mukaan niin ehkä se olisi parempi Norjaakin vastaan yrittää availla lukkoja ja räpätä jopa joku räkämaali sinne norskien verkkoon.

Summa summarum, paljon pitää Suomen pelin muuttua ja kehittyä tulevien päivien aikana. Tällaisella hassuttelulla ja maalintekokilpailulla kuten eritoten ensimmäisessä erässä, tullee noutaja lähes joka kerta kuutta-seitsemää parasta vastustajaa vastaan. Vaikka sinänsä viihdyttävää katsottavaa onkin.
 

-Niks-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit.
Tokihan Kanada peli on iso mittari josta näkee missä mennään, mutta ei se nyt mitään lopullista onneksi ratkaise. Kyseessä on vain yksi peli ja kuolemanpeleissä sitten voi taas tapahtua mitä vain.

Toivonkin että Kanukki pelissä Suomi ei parastaan vielä esitä. Tsekkiäkin pidän vielä erittäin isona arvoituksena, veikkaan että tulee vielä "yllättämään" vaikka vaikuttivatkin Ruotsin edessä heikoilta.
 

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Lähinnä vaan, että kun Ylen kommentaattori ja monet täällä ovat sysänneet vikaa maalia Raskin niskaan, niin mielestäni se oli yhdessä luistimesta pompanneen kanssa vähiten otettavissa. Olisi ehkä ollut otettavissa, jos Vatanen olisi pelannut syötön, mutta kun pelasi johnnyboychukmaisesti itsensä kahville, niin eipä siinä maalivahdilla sitten enää ole muuta kuin yrittää näyttää hyvältä. Rask tosin epäonnistui.

Raskin maali se nyt ei ainakaan ollut eikä asiasta tarvitse mielestäni edes keskustella. Tästä huolimatta Raskin sekä muidenkin Suomen veskareiden pitää olla lähes koko ajan maagisessa vedossa jos näissä kekkereissä halutaan pärjätä.

Olisihan Vatanen toki tuossa tilanteessa voinut pelata selkeästi syöttöä tai vetoa pois, mutta kyllähän alanmiehet tuollaisesta paikasta pakkia ja maalivahtia rokottavat jos asiansa osaavat.
 

tapparammies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
EDIT:

Jaa niin siellä on siis minulla merkattuna Aaltoselle joku haamusyöttö, mutta merkkasin sen jostain tilanteesta 100% oletuksella, että tuosta tulee selvä syöttöpiste. Virallisiin tilastoihin ei tullut, mutta sen voi siirtää sinne luodun paikan merkinnäksi, joka ei tuota Aaltosen paikkojen yhteissummaa muuta mihinkään.

Siis tuo "Aaltosen syöttöpiste" oli siis se Kontiolan syöttöpiste, joka tilastoistasy myös puuttui. Aaltonen olisi saanut tilanteesta 2. syötön, mikäli sellaista olisi tarjottu, mutta Jokisen maalin tullessa 2. reboundista (toinen Kontiolan vedosta, toinen omasta), ei 2. syöttöä enää Aaltosellekaan annettu, vaikka tilanne oli sinällään ansiokkaasti luotu.

Aaltonen luo siis Kontiolalle maalipaikan, josta tämä vetää niin nopeasti, että sekä selostaja, että näköjään 90% Jatkoajasta katsoi tilanteen väärin. Tuomarit olivat kuitenkin tilanteen tasalla.
 

Chespa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Jää-Ahmat & HPK
Kun tuon Aaltosen peliä kattelee niin ei voi olla miettämättä että jos kaveri olis ees pikkasen parempi viimeistelijä niin olis pelannu jo useamman kauden änärissä.
 

Tornados

Jäsen
Kokonaisuudeltaan Suomen peli ei aivan vakuuttanut mutta tietysti 8 maalia oli positiivinen saldo. Suomen peleissä tulee varmaan kisoissa muutenkin normaalia enemmän maaleja kun puolustajatkin ovat parempia hyökkäyssuuntaan.

Omat plussat ja miinukset:

+++ Granlund: Koivun loukkaantuminen taisi olla hyvä juttu Granlundille kun mies on NHL:ssäkin saanut lisävastuuta ja on selkeästi loistovireessä.

++ Immonen: Ottelun yllättäjä. Kaksi maalia ja pirteä peliesitys vaikka saikin melko vähän peliaikaa

+ Vatanen: Mies on omassa päässä välillä vaikeuksissa mutta hyökkäyssuuntaan loistavia esityksiä.

--- Hietanen: erittäin vaisu esitys, itse odotin paljon parempaa. Toivottavasti peliesitykset paranevat jatkossa tai muutoin päätyy katsojaksi Kanada-peliin.

-- Korpikoski: Luistin liikkuu tehokkaasti mutta toiminta vaikuttaa vähän tehottomalta.

- Rask: Ykkösmaalivahdin asema horjuu. Peli oli hyvin vaikea maalivahdille mutta esitys ei ollut kuitenkaan toivotunlainen. Toivottavasti ehtii sopeutua isoon kaukaloon ajoissa.

Muita huomioita:
- Selänne vaikutti pirteältä alussa ja kuuluu joukkueeseen ollessaan pelikunnossa.

- Barkovin esitys ihan mukava mutta parantamisen varaakin vielä jäi. Ykkössentterin tehot saisivat olla suuremmat kuin 0+1 jos joukkue tekee kahdeksan maalia.

- Kenttä vaikuttaa tosi suurelta ja se varmasti vaikuttaa pelaamiseen.

- SM-liigan pelaajilta (Aaltonen, Kukkonen ja Väänänen) melko vaisu esitys mutta se ei ollut suuri yllätys.
 

Beergenheim20

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, Jokerit, OJ
Elikäs siis Lehtonen aloittaa huomenna maalilla, ans kattoo miten puolustus pelaa Garyn edellä. Ja samalla varmistunee Niemen 3. veskarin tontti, iltalehti kun tuntui ennen kisoja varmuudella tietävän, että Lehtonen olisi se popparinsyöjä. Kari ja OJ yhdessä kusseet toimituksen muroihin.
 

Carlos

Jäsen
Kenttä vaikuttaa tosi suurelta ja se varmasti vaikuttaa pelaamiseen.

Eikä ole mikään ihme, Venäjä haluaa voittaa kultaa kotikisoissaan. Venäläiset ovat tunnetusti hyviä luistelemaan ja erittäin taitavia, tältä pohjalta iso kaukalo luo etulyöntiaseman. Eikä lie myöskään sattumaa että Venäjällä on aika paljon KHL-jengiä mukana joukkueessa, tästäkin syystä. Ovat valmiiksi tottuneet isoon kaukaloon, ovat valmiiksi oikealla aikavyöhykkeellä, ja silti tasoltaan ihan/lähes NHL-kastia.

Vastaavasti USA ja Kanada eivät yleensä pärjää mitenkään älyttömän hyvin isossa kaukalossa.

Suomella on pullat hyvin uunissa, koska on NHL-jengiä riittävästi, ja samalla myöskin KHL:stä oma porukkansa. Vastaavasti esim. taas Sveitsillä on loistavat NHL-vahvistukset, myöskin yllättävän kovat NLA-rivimiehet, mutta KHL-jengi puuttuu. Saa nähdä onko tässä ratkaiseva ero esim. Suomeen.

Tulee jännät kisat.
 

vink

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Ja jos tehtään täydellinen viisikkomaali, kuten suomen 8-4 yv-osuma oli, niin koko kentällinen voi saada yhden merkinnän.

Granlund - maali
Timonen - syöttö
Vatanen - syöttö
Barkov - maski
JJokinen - maski

Tuo 8-4 oli mielestäni koko ottelun masterpiece, jossa jokainen äijä vaikutti omalla tekemisellään maalin syntymiseen. Oli uskomattoman hienoa nähdä, ilman sen kummempaa yhteistreeniä, miten loistavasti sekä Barkov, että JJokinen osasivat reagoida Granlundin sivuttaisliikkeeseen vasemmalle, hakeutumalla itse kohti laukaisulinjaa oikealle. Kun molemmat äijät oli laukaisulinjalla, niin helppo neppi verkkoon. Näitä viiden pisteen tilanteita tulee ehkä kerran 200:sta, eikä se oikein muuten edes voi tulla kuin maalin syntyessä, jossa nuo syöttöpisteet jaetaan.

Samaa mieltä muuten tästä maalista, mutta oletko nyt täysin varma tuosta Jussi Jokisen osallisuudesta?
 

Hyytiäinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
KeuPa & Ottawa
En edes yritä väittää ettei olisi värilaseja päässä mutta silti pari kommenttia:

Miksi Jarkko Immonen? Ei Immonen huono ollut, mutta mies tuhlasi mielettömän monta maalintekopaikkaa, joten en voi nähdä häntä hirveän suurena plussana.

-MM-kisoissa 2011 Immonen oli pistekunkku ja reilu 2v myöhemmin kovemmassa turnauksessa nelosketjun sentteri. Eli Jarkko hoitaa kyllä roolin kuin roolin. Kaks maalia kuitenkin tässä pelissä ja jälkimmäinen tuli kun pääs Selänteen paikalle ylivoimaan.

Vatanen ansaitsisi hyökkäyspelistään parikin plussaa, mutta mielessäni kummittelee ensimmäisen erän alun hasardisyöttö oman maalin eteen suoraan itävaltalaisen lapaan.

-olihan se kauhea hasardi ja mä olen varma et Vadu tulee saamaan vielä paljon paskaa niskaansa tämän turnauksen aikana. Aiheesta ja aiheetta. Vatanen kun ei ole mikään peruspakki.

Olli Määttä ja Sami Vatanen pelasivat varsin hyvin pelin, mutta etenkin ensimmäisessä erässä kiekko poltteli välillä pahasti lavassa ja tuli harhasyöttöjä. Kokonaisuutena kuitenkin plussan puolella, mutta ensimmäisen erän haparoinnit pudottavat arvosanaa sen verran, että aivan parhaiden joukkoon en heitä nostaisi.

-kannattaa kuitenkin muistaa ettei Määttä ole pelannut aikuisten sarjoista kuin Mestistä eurooppalaisessa kaukalossa. Saattaa toki näkyä jossakin. Ja molemmat ovat nuoria jannuja ja ensimmäistä kertaa näin isoissa ympyröissä. Molemmat pelasivat kuitenkin mielestäni rohkeasti vahvuuksillaan.

Vatanen oli tänään kaikkien hasardien ja riskipelaamisten äiti, mitä kahteen ekaan erään tulee. Jos jatkaa tuolla tavalla Kanadaa, USA:ta, Ruotsia, Tsekkiä tai Venäjää vastaan, kyyti tulee olemaan aivan käsittämättömän kylmää.

Ei näin, Sami. Ei todellakaan näin. Itävalta oli joukkueena hidas, ja Vatanen ehti usein nopeudellaan paikkaamaan omia kömmähdyksiään, mutta kovat maat rokottaa niin julmasti, että tällaisille "nummelinmaisuuksille" ei yksinkertaisesti jää varaa.

Kiteytettynä: Suomi ei voi pelata kovia maita vastaan neljällä hyökkääjällä tasakentällisin.

-samalla voidaan myös miettiä pitäiskö esimerkiks pakkipareja muokata pelityylien mukasesti tasasemmiks. Minusta esim. Väänänen-Vatanen ei olis hassumpi. Timonen on kuitenkin lähes yhtä innokas hyökkäämään kuin Vatanen, mistä osotuksena Itävallan neljäs maali. Ja edelleen voidaan miettiä mitä on haluttu saada kun Vatanen joukkueeseen valitaan. Vatanen ei todellakaan ole mikään peruspakki.
 

Markiisi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Opettavainen matsi.

Nyt on Erkalla paljon opetusmateriaalia mitä näyttää videolta jätkille tulevia matseja varten. Ottelussa oli paljon hyvää ja voitto tuli lopulta helposti. Liiankin helposti, koska välillä puolustettiin kuin päätösvihellys olisi vain sekuntien päässä ja se kostautui kahden viimeisimmän Itävallan maalin muodossa. Suomi pelasi kolmannen erän hakien maaleja aktiivisesti, mutta samalla jättäen oman maalinsa ja keskikentän turhan haavoittuvaiseksi. Norjaa vastaan pitäisi jo kääntää peliä enemmän puolustusvoittoiseksi , mutta samalla pitää tuo nopea ja tehokas hyökkäyspeli mahdollisimman paljon samalla tasolla kuin tänään. Tämä siis jo sunnuntaita silmällä pitäen. Lisäksi näkisin, että vaikka Norjalla ei muutamaa samanlaista tähtipelaajaa kuin Itävallalla ole, niin norskit ovat kokonaisvaltaisesti parempi joukkue ja heillä on laadukkaampi kokonaisuus. Tässäkin mielessä olisi siis erinomaista jos pystytään huomenna tekemään myös Norjaa vastaan kovalla teholla maaleja.

Erkka pistää varmasti puolustuspelaamisen ja keskialueen sumpun kovempaan tikkiin Kanadaa ja muita kovempia maita vastaan. Paljon kertoi mielestäni se, että hyvin pelannut pakkipari Kukkonen-Väänänen ei tässä pelissä hirveästi omaa maalia ollut siivoamassa ja näyttämässä isännän otteita, mutta veikkaanpa, että he ovat juurikin sillä sota-alueella toimimassa kun kovat maat tulevat vastaan. Rask saa nauttia niin sanottua "rutiköyhän miehen" Boston-puolustuksesta kun Ossi ja Lasse pistää Sidneytä ja kumppaneita pussaamaan venäläistä jäätä sunnuntaina. Samaa uskon Määtästä ja Salosta, Määtältä on jo nähty ilkeyttä maalin edessä tällä kaudella ja Salollakin on siihen isolla ruhollansa potentiaalia. Keskikentällä miestä tiukempaan vartiointiin ja tarkkaavaisuutta, kanukeilla on "hiukan" enemmän jätkiä tekemään samaa mitä Grabner teki tänään.

Sitten pieni loppuhuomio lopputurnauksesta. Jos Suomi tekisi "ihmeen" ja menisi finaaliin asti, niin se kyllä vaatisi sen, että meidän nuoret tähdet pelaisi huipputurnauksen ja löisivät kaikki muut tähdet laudalta. Mielestäni Suomelle ei riitä mikään tasaisesti hyvä jengi, vaan Barkov-Granlund kaksikolta vaaditaan turnauksen tähdistöön vieviä otteita ja samalla pelaajien kuten Vatanen ja Aaltonen, pitää päästää pelaamaan omilla vahvuuksillaan vaikka heikkouksia löytyykin. Jos nämä pelaajat eivät pelaa elämänsä peliä ja iltalehdet huuda näitä vähintääkin seuraaviksi Jeesuksiksi turnauksen päätyttyä, niin sitten se on voi voi ja lämmin leipä. Ei ole Koivuja, Lehtistä tai Nummista, se on pojat nyt teistä kiinni. Ei paineita.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös