Pelaajien tason määrittäminen ei ole niin yksinkertaista kuin monet antavat ymmärtää. On tietysti helppoa vetää mutkat suoriksi ja olla ajattelematta aivoillaan, mutta tosielämä on paljon monimutkaisempaa kuin "pelaaja X ei päässyt NHL:ään ja on siksi huonompi kuin pelaaja Y" tmv.
NHL:ssä ei automaattisesti pelaa parhaat pelaajat. Eka syy tietysti on että KHL:ssä on joitain pelaajia jotka halutessaan voisivat pelata NHL:ssä, mutta NHL:ssä ei pelaa edes kaikki Pohjois-Amerikan parhaat. Ei yksinkertaisesti ole mitään tapaa millä pelaajat voisi rankata absoluuttiseen paremmuusjärjestykseen, koska pelaajan taso ole mikään videopelimäinen attribuuttilukujen keskiarvo.
Pelaajan taso riippuu ajanhetkestä, joukkueesta, pelitavasta, roolista, ketjukavereista ym ym. Usein nähdään miten pelaaja "nousee uudelle tasolle" kun tämä pääsee toiseen joukkueeseen, toisenlaiseen rooliin tai saa sopivammat ketjukaverit. Joskus taas seuravaihdon jälkeen ei suju mikään. Todelliset huiput (kuten Crosby ja Malkin) ovat niin hyviä että menestyvät ympäristötekijöistä riippumatta, mutta suurin osa NHL-pelaajista ei kuulut tuohon ryhmään.
AHL:ssä ja Euroopassa on pilvin pimein pelaajia jotka pärjäisivät NHL:ssä, mutta eivät vain sovi mukaan, koska paikkoja on tarjolla rajallinen määrä. Nyt joku ajattelee että he eivät ole NHL:ssä koska eivät ole kyllin hyviä, mutta se on lapsellinen ja yksinkertainen ajattelutapa. Saadaakseen paikan NHL:stä ei riitä että on yhtä hyvä kuin siellä olevat pelaajat, pitää olla parempi. Duckseillakin on Norfolkissa läjä pelaajia jotka ovat sujuvasti stuntanneet ylhäällä vaikka ei ole nimeä eikä status, mutta ei se hyvä pelikään riitä.
Asiaan liittyy myös business. Ei seura voi dumpata monivuotisella miljoonasopimuksella olevaa pelaajaa katsomoon jonkun kaksisuuntaisella ELC/RFA-sopimuksella olevan tieltä. Sen miljoonapalkkaisen vätyksen myyntiarvo pitää saada hilattua sille tasolle että miehestä päästään eroon. Myynti/vaihtoarvo ei todellakaan nouse dumppaamalla tämän katsomooon tai AHL:ään. Leino on yksi esimerkki tästä. Ei Leinoa voi syrjäyttää Sabres kokoonpanosta ilman että on paljon parempi ja mielellään lisäksi nuori lupaus, jolla on toivoa kehittyä paljon lisää. Onhan Leino poppareitakin syönyt, mutta ei joku samantasoinen kaveri KHL:stä pysty syrjäyttämään häntä.
Seurat antavat eniten näytönpaikkoja niille, joilla näkevät olevan kehityspotentiaalia nostaa arvoaan. Jos seuralla on samantasoinen nuori ykköskierroksen varaus ja KHL:stä tullut 25v pelaaja, on selvää että ensinmainittu saa paremmat mahdollisuudet vaikka KHL-pelaaja ei ko. ajanhetkenä ole yhtään huonompi. Barkov meni heittämällä Floridan joukkueeseen ja se tapahtui siksi koska hän on nuori, hyvä ja häneltä odotetaan tulevaisuudessa paljon. Jos hän olisi 10 vuotta vanhempi, pelannut samalla tavoin Liigassa, ei hän todellakaan olisi mennyt Floridan kokoonpanoon ainakaan samalla tavoin.
Sopimusrajoitukset. On aika tyhmää väittää että esimerkiksi Hartikainen ei ollut kyllin hyvä NHL:ään hänen käydessään Pohjois-Amerikassa. Oikea ilmaus on että hän ei saanut vakiinnutettua paikkaansa Oilersissa. Tätä ei pitäisi tarvita selittää tällä foorumilla, mutta asia ei ole vissiin kaikille selvä: varattu pelaaja ei voi tehdä sopimusta kuin sen seuran kanssa jolla on hänen oikeutensa. Hartikaisen ainut mahdollisuus oli Oilers, eli 3,3% kaikista seuroista. On aika todennäköistä että Hartikainen sopisi pelaamaan jossain muussa porukassa.
Seurojen etu on pitää nuoret pelaajat kasvamassa korkoa vaikka AHL:ssä ja odottaa jos heistä kehittyisi hyviä pelaajia omiin tarpeisiin tai kauppatavaraksi. Oilersilla ei siis ole hyvää syytä treidata Hartikaisen oikeuksia, koska on parempi vain odottaa jos niiden arvo vaikka nousisi. Ei siinä ajatella Hartikaisen parasta, eli nappaako tätä AHL. Hartikaisen on parempi olla KHL:ssä kunnes 1) hänen oikeutensa myydään jonnekin jossa hänellä on paremmat mahdollisuudet 2) Oilersissa on paremmat näytönpaikat ja mahdollisuudet 3) hänestä tulee UFA, jolloin hän voi mennä missä on kysyntää ja saumat päästä näyttämään taitonsa.
On tuuristakin kiinni että saa hyvän näytönpaikan hyvään aikaan. Niemi sai tsänssit Chicagossa ja käytti ne. Lopputulos on historiaa. Raannalla kävi säkä kun ensin Khabibulin hajosi ja sitten vielä Crawfordkin pidemmäksi aikaa. Nyt hän on päässyt näyttämään että homma sujuu NHL:ssäkin. Eri asia on mihin Raannaan lupaava alku johtaa, mutta hän on ainakin saanut nopeasti hyvän näytönpaikan. Rämö teki fiksusti kun pelasi KHL:ssä ja kun tuli hyvä paikka iskeä, hän teki sopimuksen Flamesin kanssa ja taistelee nyt ykkösvahdin paikasta. Tämä ei olisi onnistunut jos hän hän olisi ei olisi ollut UFA.
Moni muu suomalainen maalivahti ei ole saanut vastaavaa mahdollisuutta, eli ei ole päässyt edes kakkosvahdiksi. Nuorilla tulokkailla se on vaikeinta kun ei ole varaa valita seuraa. Sohvien miesten mielestä KHL:ään meneminen voi olla maitojunaan hyppäämistä, mutta jääkiekko on heille ammatti, eli sillä olisi kiva tienata mielellään enemmän kuin $70k AHL:n raskaassa bussiliigassa, koska pelivuosien määrää ei voi ennustaa. Amatöörikiekossa haaveillaan vain pokaaleista, mutta ammattilaisille kiekko tuo myös leivän. Ovatko nämä AHL:ssä pelaavat tai Eurooppaan palanneet molarit Raantaa huonompia? Sitä ei vain tiedetä ilman että he pääsevät pelaamaan kunnolla ylhäällä. Säkääkin siis tarvitaan.
Huippupelaajia tämä ei koske, koska he vain ottavat paikkansa, mutta suurin osa NHL-pelaajista kuuluu ryhmään joka joutuu taistelemaan paikoistaan, eivätkä todellisuudessa välttämättä ole tasoltaan edellä kilpailijoita AHL:stä tai Euroopasta. Vakiinnutettu paikka, vanhat meriitit ja monivuotinen yksisuuntainen sopimus ovat hyviä valtteja joilla NHL-paikkaansa voi puolustaa tulokkaita vastaan.
Oma lukunsa on erot pohjoisamerikkalaisen ja eurooppalaisen jääkiekon välillä. Isoin ongelma eurooppalaisille on kyetä kyllin fyysiseen peliin, mikä käytännössä edellyttää kokoa tai korvaavia avuja. Vatanen olisi KHL:ssä varmaan omassa elementissään, mutta NHL:ssä hänellä on mennyt aikaa että on saanut kerättyä fyysisyyttä ja oppinut miten kompensoida koon puutetta. Ei pelaajalla ole siis mitään yhtä tasoa tässäkään mielessä, vaan se riippuu siitäkin miten ja missä pelataan.
Yksi vaikuttava tekijä on kehittyminen. Vaikka NHL:ssä on keskimäärin kovempi vastus, kehittyy Komarov paremmin Dynamossa isossa kiekollisessa roolissa kuin rouhimalla Torontossa. Sama pätee Hartikaiseenkin. Yksipuolisessa roolissa pienellä peliajalla on vaikea kehittyä vielä kun pelejä on joka toinen päivä. Lisäksi jääkiekkoilija haluaa pelata ja paljon. Kannun voittaminenkin tuntuu erilaiselta kun on isossa roolissa eikä vain joku taklauskone.
Tuli aika pitkä viesti, mutta siinä on jotain näkemyksiä miksi pelaajien karsinointi on vaikeaa ja miksi liiallista asioiden yksinkertaistamista pitäisi välttää. Ajattelu on kyllä raskasta, mutta se kannattaa.
Edit. loppuun yksi esimerkki. Duckseissa Teemu on kakkosketjussa ja Saku kolmosessa. Tässäkin säikeessä monet pitävät Teemua itsestään selvänä Sotsiin mutta Sakua ei. Todellisuudessa asia on päinvastoin. Saku on pelillisesti hyvinkin NHL-tasoa ja oikeasti hyvä roolissaan. Teemu taas roikkuu kakkosessa/kokoonpanossa lähinnä nimellä ja vanhoilla näytöillä.
