Mainos

Olympiakisat 2014: Suomi

  • 2 247 094
  • 6 559
Tila
Viestiketju on suljettu.

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Niin no kyllä kai Miettinen aika hyvin pelasi myös vuoden 2002 MM-kisoissa, kun ensikertalaisena takoi yhdeksään matsiin 2+4.

Sinälläänhän näissä keskusteluissa tuppaa aina asiat vähän kärjistymään. Toki Miettinen on jossain määrin ollut floppi arvokisoissa keskimäärin, mutta ehkä se, että hän on suunnilleen antanut kasvot sille suomalaiselle pelaajatyypille, joka aina maalipaikassa ampuu päin veskan rintapanssaria, on jossain määrin kohtuutonta.

Vertailun vuoksi on hyvä pohtia vaikkapa Jussi Jokisen arvokisanäyttöjä. Neljä vuotta sittenhän oli suuri skandaali, kun hänet jätettiin valitsematta olympialaisiin. Todellisuudessa maajoukkuenäyttöjen perusteella tuo pudottaminen oli ihan oikeutettua. Ei Jussikaan ollut ennen tuota pelannut kuin yhdet hyvät arvokisat, nimittäin vuoden 2006 MM-kisoissa. MM-kisat 2005, olympialaiset 2006 ja MM-kisat 2008 menivät varsin keskinkertaisin ottein. Sen jälkeen 2010 MM-kisoissa Jokinen pelasi myös heikohkosti. Kotikisoissa 2012 syntyi hyvät tehot, mutta pelillisesti hän oli selkeästi ykkösketjun heikoin lenkki ja madiassa sekä fanien keskuudessa miestä vaadittiin pois ykkösestä kesken kisojen. Kokonaisuudessaan Jussin maajoukkueura ei ole nähdäkseni mitenkään oleellisesti loisteliaampi kuin Miettisen Antinkaan.
 

Zalmonella

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman lukko
Ei pidä paikkaansa. Ainoa kerta kun Miettinen on pelannut maajoukkueessa hyvin on silloin kun hän pelasi samassa ketjussa Niko Kapasen ja Niklas Hagmanin kanssa, en nyt muista minkä vuoden kisat olivat. Vancouverin olympialaisissa ei peli otteillaan pitänyt Miettisenkään olla mukana, mutta Jalosen luottomiehenä hän oli mukana kisoissa tehden yhden maalin ja senkin todella tärkeään paikkaan kun Suomi kavensi Yhdysvaltoja vastaan tilanteeksi 6-1 kolmannen erän puolivälissä.

Eikös hän vetänyt myös muutama vuosi sitten jossain EHT-höntsässäkin ja muistaisin, että oli aika hyvä noissa kinkereissä.
 

olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
Kotikisoissa 2012 syntyi hyvät tehot, mutta pelillisesti hän oli selkeästi ykkösketjun heikoin lenkki ja madiassa sekä fanien keskuudessa miestä vaadittiin pois ykkösestä kesken kisojen. Kokonaisuudessaan Jussin maajoukkueura ei ole nähdäkseni mitenkään oleellisesti loisteliaampi kuin Miettisen Antinkaan.

Öhm. Muistelisin, että ennen kisoja Jokinen oli - ainakin JA:n raadin toimesta - aikalailla tuomittu juurikin aikaisempien mj-näyttöjen vuoksi. Kun pisteitä ei ihan heti alkanut syntyä, jupina yltyi, eikä juurikaan hiljentynyt vaikka Jokinen oli joukkueen parhaimmistoa ja tehokkaimpia pistemiehiä koko loppukisojen ajan.

Siitä olen kyllä samaa mieltä, että Miettisen Antin kohtalo koko kansan sylkykuppina on tyly ja epäoikeutettu. Jokisen asema vale-Messiaana on ihan yhtä epäreilu ja miehestä itsestään riippumaton.
 

morukara

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Tässä keskustelussa on esitetty paljon ketjukoostumuksia ja lähes poikkeuksetta kaksi viimeistä ketjua on ollut puolustavia tyypiltään. Ei sillä että siinä pahaa olisi, mutta onkohan siitä tällaisessa turnauksessa oikeasti hyötyä?

Heikompia maita (Itävalta, Norja) vastaan on sama millaiset ketjut ja pelaajat on, koska Suomi luultavasti vääntää ne rutiinivoitot. Sitten on vuorossa Kanada. Ei Suomi voi kuvitella pelaavansa parilla ketjulla nolla nollaa kun isossa kaukalossa vastassa on useita Stamkos-Crosby-St. Louis -tasoisia ketjuja. Paremmat mahdollisuudet nolla nollaan on jos kiekko on omalla joukkueella ja nimenomaan vastustajan päädyssä.

Heikompia maita vastaan jarrukenttiä ei siis tarvita ja huippumaiden huippuketjuja vastaan jarrutteleminen on kuin jäisi odottamaan milloin tärähtää omiin. NHL:ssä se on vähän eri asia, koska siellä on joka porukalla kärkikentälliset ja heikommat alemmat ketjut keskittyvät enemmän pörräämään päästä päähän (näin karrikoidusti).

Sotsissa huippumailla on siis neljä huippukenttää, joita vastaan on vaikea puolustaa jos ei ole kiekkoa. Suomella voisi olla parhaat mahdollisuudet huippumaita vastaan jos kaikki neljä kenttää olisivat hyvin liikkuvia ja hyviä kiekollisesti. Jos pyörä ei vedä, se jarruttaa. Erkkakin on kyllä puhunut että Suomi tulee pelaamaan nopeaa kiekkoa - saa nähdä mitä se tarkoittaa käytännössä.

Miten muut näkevät näiden alempien ketjujen roolit?
 

Espen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Old time hockey like Eddie Shore
Miten muut näkevät näiden alempien ketjujen roolit?

Nykyisin lähes kaikki parhaiden liigojen pelaajat osaavat puolustaa, koska se kuuluu tämän päivän pelisapluunaan. Toisin oli ennen, silloin kun Matikaisen Pena toi rooliajattelun maajoukkueeseen.

Kanadan ja Venäjän tapaan mukaan siis maalintekoon pystyvä nelosketju. Parempi pitää itse kiekkoa kuin kyykätä omassa päässä.
 

jannet85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Carolina Hurricanes
Vertailun vuoksi on hyvä pohtia vaikkapa Jussi Jokisen arvokisanäyttöjä. Neljä vuotta sittenhän oli suuri skandaali, kun hänet jätettiin valitsematta olympialaisiin. Todellisuudessa maajoukkuenäyttöjen perusteella tuo pudottaminen oli ihan oikeutettua. Ei Jussikaan ollut ennen tuota pelannut kuin yhdet hyvät arvokisat, nimittäin vuoden 2006 MM-kisoissa. MM-kisat 2005, olympialaiset 2006 ja MM-kisat 2008 menivät varsin keskinkertaisin ottein. Sen jälkeen 2010 MM-kisoissa Jokinen pelasi myös heikohkosti. Kotikisoissa 2012 syntyi hyvät tehot, mutta pelillisesti hän oli selkeästi ykkösketjun heikoin lenkki ja madiassa sekä fanien keskuudessa miestä vaadittiin pois ykkösestä kesken kisojen. Kokonaisuudessaan Jussin maajoukkueura ei ole nähdäkseni mitenkään oleellisesti loisteliaampi kuin Miettisen Antinkaan.

Tartun tuohon J.Jokiseen: Torinossa 2006 J. Jokinen täydensi ketjua, joka oli oikeastaan pudotuspeleissä vähintään yhtä tärkeässä roolissa kuin ykkösketju. Jussi Jokinen oli Peltosen ja Olli Jokisen ketjussa periaatteessa samassa roolissa kuin Lehtinen eli täydensi heitä hyvin, joten en kyllä voi millään ilveellä edes keskinkertaisena tuota esitystä pitää!

Sitten yksi huomio Miettinen-J.Jokinen- vertailussa: J.Jokinen on yleensä tärkeissä otteluissa pelannut hyvin ja noussut esille toisin kuin Miettinen. 2012 MM-kisoissakin J.Jokinen loisti melkeinpä parhaiten pronssipelissä, vaikka se sitten hävittiinkin, samoin kuin Torinon olympiafinaalissa, vaikka sekin hävittiin. 2012 MM-kisoissakin Jokinen nosti selkeästi rooliaan, kun kovat pelit alkoivat. Tähän ei Miettinen ole koskaan kyennyt.
 

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Tartun tuohon J.Jokiseen: Torinossa 2006 J. Jokinen täydensi ketjua, joka oli oikeastaan pudotuspeleissä vähintään yhtä tärkeässä roolissa kuin ykkösketju. Jussi Jokinen oli Peltosen ja Olli Jokisen ketjussa periaatteessa samassa roolissa kuin Lehtinen eli täydensi heitä hyvin, joten en kyllä voi millään ilveellä edes keskinkertaisena tuota esitystä pitää!

No eri lailla me sitten asiaa tulkitsemme. Itse näin niin, että Jussi oli nimenomaan selkeästi tuon ketjun heikoin lenkki, joka hukkasi todella paljon maalipaikkoja. Onhan Jusan tehopisteetkin tuossa turnauksessa aika naurettavan heikot Peltosen ja Jokisen tehoihin verrattuna. Eikä Jokinen nyt mikään Lehtisen kaltainen kahden suunnan pelaaja tuolloin ollut, vaan ennemmin Peltonen tuossa ketjussa sitä roolia hoiti.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Ville Leino, kuusi ottelua 0+1 ja -2.

On se kova ja varmaan vie kisapaikankin jonkun toisen nenän edestä, "änäri-mies" kun kuitenkin on.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Ville Leino, kuusi ottelua 0+1 ja -2.

On se kova ja varmaan vie kisapaikankin jonkun toisen nenän edestä, "änäri-mies" kun kuitenkin on.

Kaipa Leino on fantasiarosterien kakkosketjuissa, vähintään. Tekihän hän sentään kovat playoffs-tehot joskus vuonna miekka ja kilpi. Ja onhan yhden syöttöpisteen saalistaminen maailman kovimmassa liigassa toki aina kovempi saavutus kuin mikään muu ja kompensoi mukavasti sitä, ettei hänellä ole aikuisten arvokisakokemusta ollenkaan. Eikä Leinon pitäisi olla kovin rasittunut liiasta peliajastakaan, tänäänkin alle 10 minuutin peliaika eli sellaista nelosketjun perustasoa NHL:n huonoimmassa joukkueessa.

Minulla ei ole mitään Ville Leinoa vastaan ja minulle kävisi oikein hyvin se, että mies leimahtaisi liekkeihin ja alkaisi pistämään kiekkoa pömpeliin uudestisyntyneenä valtaisalla itseluottamuksella. Mutta eipä se siltä tunnu, ja on selvää, että top6-ketjuihin hänellä ei ole mitään asiaa. Ja alempiin ketjuihin löytyy muitakin miehiä.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Ketjuissa ei mielestäni suuria yllätyksiä. Yllättävin on ehkä kapteenisto. Komarov kantaa C-kirjainta ja varakapteeneina toimivat Kukkonen ja Lehterä.

Erkun viesti oli Karjala-turnauksen ketjussa, mutta kommentoin sitä kuitenkin tänne, koska kapteenistosta voi tehdä myös johtopäätöksiä siitä, ketkä ovat Westerlundin silmissä ns. luottopelaajia. Toki olympiajoukkueessa kapteenisto on ihan eri, mutta C-kirjain rinnassa Komarovilla kertoo minusta siitä, että Leksan kisapassi on viittä vaille leimattuna. Myös pelipaikka eli kolmosketjun laita tässä turnauksessa saattaa olla olympialaisissakin Komarovin tontti.

Kukkonen on kapteenistossa jo pitkän linjan mies, ja eiköhän Lassenkin olympiamatka ole melkoisen lähellä, jos ei loukkaantumisia satu. Valmentajien luottomiehiä arvokisoissa vuosikausia, mihinkäs tämä olisi muuttunut. Kovasta alkukaudestakaan ei ole haittaa.

Lehterän A-kirjain on mielenkiintoinen. Ainakin nyt on vastuuta annettu, ja jos Lehterä vastaa huutoon, niin sentterivalinnat käyvät mielenkiintoisiksi. Voi hyvinkin olla, että Westerlundin peräänkuuluttama "nopea, luisteleva Suomi" tarkoittaa sitä, ettei Suomella ole olympialaisissa mitään hidasta, puolustavaa jarruketjua vaan että nelosenkin tarkoitus on luistella rivakasti. Ainakin 13. tai 14. hyökkääjäksi Lehterästä varmasti olisi tuomaan vaihtoehtoja jos joku loukkaantuu tai floppaa pahoin.
 

Taitopelaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, New York Rangers
Tällä hetkellä oma rosterini olisi suunnilleen samanlainen, mitä se oli kesällä. Ehkä pieniä muutoksia tekisin, mutta mikäli kaikki avainmiehet ovat terveenä, niin Suomi saa vielä jokseenkin kilpailukykyisen joukkueen kisoihin.

Maalivahdit:
Tuukka Rask
Antti Niemi
Joku nuorehko potentiaalinen tulevaisuuden huippuveskari

Kentälliset:
Jussi Jokinen - Mikko Koivu - Valtteri Filppula
Kimmo Timonen - Sami Salo

Mikael Granlund - Jori Lehterä - Tuomo Ruutu
Juuso Hietanen - Sami Vatanen

Leo Komarov - Saku Koivu - Teemu Selänne
Olli Määttä - Jere Karalahti

Jesse Joensuu - Olli Jokinen - Lauri Korpikoski
Ossi Väänänen - Sami Lepistö

Ylimääräiset hyökkääjät: Aleksandr Barkov, Petri Kontiola

Tuomo Ruudun pelituntuma on hieman heikko, joten hän tippuu hierarkiassa suhteellisen kuuman Jussi Jokisen taakse. Jokinen ei ole liiemmin maajoukkueessa loistanut, mutta yhteisen historian vuoksi laittaisin hänet tällä hetkellä ykkösketjuun nuoremman Koivun ja Filppulan vierelle. Mikäli Ruutu ei vakuuta NHL:ssä, niin hänen paikastaan kilpailevat paluun tehnyt Bergenheim, Hagman ja toisaalta näkisin myös mieluusti Aaltosen kisoissa.

Jori Lehterä on ollut pari-kolme vuotta aivan maaginen Euroopassa, joten hänet täytyy ehdottomasti hyökkäävään rooliin laittaa. Granlund on kiekollisesti taitava pelaaja, joka taitaa myös puolustuspään velvoitteet. Ruutu on parhaimmillaan oiva työmyyrä heidän rinnalleen, mutta toisaalta Selänne voisi olla hieno snaipperi iskemään häkkejä kahden taitopelaajan rinnalla.

Saku Koivulle näen edelleen käyttöä puolustuspään rooleissa ja kolmoskenttä voisi tuollaisenaan edelleen olla yllätysvalmis. Neloseen en kovin mielelläni Olli Jokista laita, mutta toisaalta hänen kokemuksellaan hän voisi olla suhteellisen luotettava nelossentteri. Mikäli peli ei luista, niin Barkov tai Kontiola pääsevät varmasti koettamaan hänen paikalleen.

Pakit ovat mitä ovat. Timosen ja Salon taso on vuosi vuodelta hieman tippunut, joten Pitkäsen poissaolo on iso takaisku. Täytyy vain toivoa, että kaikki puolustajat pelaavat ylärajoillaan kisoissa.

Kokoonpanosta uupuu varmasti useita pelaajia, joilla on mahdollisuus kisoihin, mutta tällaisella kokoonpanolla tällä hetkellä lähtisin Sotshiin.
 

Wiesellike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks & Kärpät
Hyvin pitkälti Taitopelaajan kanssa samoilla linjoilla.

Jussi Jokinen - Mikko Koivu - Valtteri Filppula
Kimmo Timonen - Sami Salo

Lauri Korpikoski - Jori Lehterä - Mikael Granlund
Sami Vatanen - Jere Karalahti

Tuomo Ruutu - Saku Koivu - Teemu Selänne
Olli Määttä - Ossi Väänänen

Jesse Joensuu - Olli Jokinen - Leo Komarov

Tuukka Rask
Antti Niemi

Tällaisella lähtisin itse tällä hetkellä. Neljä tasaista ketjua, joissa kaikissa ratkaisukykyä.
 

Jupe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Hyvännäköisiä rostereita tänne tipahtelee mutta nyt parissakin putkeen Jori Lehterä 2.sentterinä, jos Jorin lento on näin kovaa koko pallon parasta suomi-joukkuetta koottaessa niin odotan Lehterältä dominointia Karjala-turnauksessa ja selvää eroa paremmuudessa esim Petri Kontiolaan. En ole Lehterän pelejä paljoa nähnyt mutta jotenkin miellän Lehterän ongelmaksi tämän ehdon onnistumisesta olla hyökkäävässä kentässä. Olisiko kuitenkin edellä mainittu Konna parempi peluutettavaksi alemmissa kentissä, tai jopa N.Kapanen.

Barkovkin on tipahtanut rostereista pois kun on parin päivän ajan pelannut kiikaritehoilla ja hiukan puristanut mailaa. Mielenkiintoista seurata porukan reagointia päivän kunnon mukaan.

Mulla on kutina että Erkka lähtee vähän liiankin kokeneella(vanhalla) joukkueella Sotshiin, taitaa olla Teemua ja Sakua, ja Niko Kapasta, Olli Jokista jne. Ainoa nuoruuden innolla potkiva lienee Granlund.

_
 

Steegil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1967-2014, Ducks sympatiat Coyotes & Jets
Mulla on kutina että Erkka lähtee vähän liiankin kokeneella(vanhalla) joukkueella Sotshiin, taitaa olla Teemua ja Sakua, ja Niko Kapasta, Olli Jokista jne. Ainoa nuoruuden innolla potkiva lienee Granlund.

Sama pelko minullakin, mutta pelkoni koskee ihan eri pelaajia. Nummelin ja Karalahti nyt etunenässä. Selänne nyt on ihan pelillisellä panoksellaan varma kisapelaaja ja Olli Jokisen älytöntä haukkumista en ymmärrä lainkaan. On surullista, että suurin osa on jättämässä Ollia pois joukkueesta samalla kuin koko kansan vävypoika T.Ruutu on lähes jokaisessa listauksessa ykkösketjussa.
 

scholl

Jäsen
Mulla on kutina että Erkka lähtee vähän liiankin kokeneella(vanhalla) joukkueella Sotshiin, taitaa olla Teemua ja Sakua, ja Niko Kapasta, Olli Jokista jne. Ainoa nuoruuden innolla potkiva lienee Granlund.

_

olen vähän samaa mieltä. Tosin en vertaisi Ollia Sakuun tai Teemuun. OJ olisi hyvä nelosketjun sentteri, S.Koivu ja Selänne pitäisi jättää pois joukkueesta, samoin Niko Kapanen, jota tuskin kukaan enää kehtaa edes ehdottaa mukaan.
 

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Itse en ymmärrä tätä, että monet sijoittavat Olli Jokisen nelosketjun keskelle. Viime olympiakisoissahan OJ silmin nähden turhautui kyseiseen rooliin ja sitten varsin mielenosoituksellisella tavalla vielä lopetti maajoukkueuran onnistuneen pronssipelin jälkeen. Omasta mielestäni Jokinen ei ole sellaista pelaajatyyppiä, joka hevillä pelaa nöyrästi pientä roolia, vaan hän on parhaimmillaan silloin, kun nauttii suuresta vastuusta. Lisäksi nelossentteri noin normaalisti on sellainen, joka aloittaa hyvin ja pelaa isoa roolia alivoimassa. Jokinen on sentterikandidaateistamme ehkä heikoin aloittaja ja ennemmin ylivoimapelin kuin alivoimapelin taitaja. Ja onhan OJ:n +/- saldot uran varrelta sellaiset, että mistään kahden suunnan ekspertistä ei voi puhua.

Eli itse näen niin, että jos Olli joukkueeseen mahtuu, niin silloin roolin tulisi olla ennemmin hyökkäävissä katjuissa. Ennemmin mielestäni vaikka kakkosketjun laitaan kuin nelosen keskelle. Nelosketjun keskelle vanhempi Koivu tai Kapanen ovat nähdäkseni huomattavasti sopivampia pelaajia kuin OJ.
 

jeani

Jäsen
Filppula, Kontiola ja Granlund ovat parempia senttereitä kuin Mikko Koivu. Miten niin moni laittaa hänet ykköskentän keskelle. Hän on kapteeniainesta ja joukkueen esimerkillinen johtaja, mutta ykköskenttään vain perinteisellä yliarvostuksellaan... Mies on kuin luotu puolustavampaan rooliin, kolmoskenttään.
 

Boulerice

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boogaard(R.I.P) ja Twist
Filppula, Kontiola ja Granlund ovat parempia senttereitä kuin Mikko Koivu. Miten niin moni laittaa hänet ykköskentän keskelle. Hän on kapteeniainesta ja joukkueen esimerkillinen johtaja, mutta ykköskenttään vain perinteisellä yliarvostuksellaan... Mies on kuin luotu puolustavampaan rooliin, kolmoskenttään.

Kontiola parempi kuin Koivu? Mitä sieniä sä olet oikein vetänyt?
Koivu on pisteissä kakkosena suomalaisista änärissä ja myös selkeästi paras aloittaja. Ilmeisesti et ole katsonut montaa wildin peliä tällä kaudella kun arvioit koivun olevan vasta neljänneksi paras sentteri suomen maajoukkueessa.

Edit. Sen verran vielä, että Koivua parempi Kontiola on pelannut jostain syystä huonommalla pistekeskiarviolla viimeiset pari kautta heikommassa khl:ssä? Outoa vaikka on parempi.
 
Jussi Jokinen - Mikko Koivu - Valtteri Filppula
Kimmo Timonen - Sami Salo

Lauri Korpikoski - Mikael Granlund - Tuomo Ruutu
Sami Vatanen - Jere Karalahti

Leo Komarov - Saku Koivu - Teemu Selänne
Olli Määttä - Ossi Väänänen

Jesse Joensuu - Olli Jokinen - Sean Bergenheim

Tuukka Rask
Antti Niemi
 

Taitopelaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, New York Rangers
Itse en ymmärrä tätä, että monet sijoittavat Olli Jokisen nelosketjun keskelle. Viime olympiakisoissahan OJ silmin nähden turhautui kyseiseen rooliin ja sitten varsin mielenosoituksellisella tavalla vielä lopetti maajoukkueuran onnistuneen pronssipelin jälkeen. Omasta mielestäni Jokinen ei ole sellaista pelaajatyyppiä, joka hevillä pelaa nöyrästi pientä roolia, vaan hän on parhaimmillaan silloin, kun nauttii suuresta vastuusta. Lisäksi nelossentteri noin normaalisti on sellainen, joka aloittaa hyvin ja pelaa isoa roolia alivoimassa. Jokinen on sentterikandidaateistamme ehkä heikoin aloittaja ja ennemmin ylivoimapelin kuin alivoimapelin taitaja. Ja onhan OJ:n +/- saldot uran varrelta sellaiset, että mistään kahden suunnan ekspertistä ei voi puhua.

Eli itse näen niin, että jos Olli joukkueeseen mahtuu, niin silloin roolin tulisi olla ennemmin hyökkäävissä katjuissa. Ennemmin mielestäni vaikka kakkosketjun laitaan kuin nelosen keskelle. Nelosketjun keskelle vanhempi Koivu tai Kapanen ovat nähdäkseni huomattavasti sopivampia pelaajia kuin OJ.
Tämä tekstinpätkä Olli Jokisesta on kuin omasta suustani. Fakta on kuitenkin se, että Olli Jokinen ei ole lähellekään sitä tasoa nykypäivänä että taistelisi kahden ensimmäisen sentterin paikasta olympialaisissa. Parempia senttereitä löytyy Euroopasta saakka (Lehterä, Kontiola). Olli Jokisella ei sujunut Jukka Jalosen kanssa, joten syynä ei pelkästään ollut se että häntä peluutettiin nelosen keskellä. Uskoisin, että Jokinen nielisi roolin kuin roolin, mikäli hänet joukkueeseen valitaan. Mikäli Kontiola ja Lehterä pelaavat hyvän Karjala-turnauksen nyt, niin voi olla hyvin mahdollista ettei Jokista nähdä ollenkaan kisoissa.

Barkov on vähän sellainen kaveri, että hänet täytyy ehdottomasti ottaa mukaan, mutta varmaa paikkaa aloittavassa kokoonpanossa en vielä hänelle antaisi. Mikäli pelit jatkuvat hyvin pari seuraavaa kuukautta, niin silloin hänelle voisi tarjota paikkaa kolmosessa tai nelosessa.
 

kesätyttö69

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dufvan Lukko, JYP(ilman Tyni&Virtanen)
Suomi Sotshissa 2014

Eikös Westerlund sanonut jossain että nyt ottaisi euroopasta 7-8 pelaajaa. Mielenkiintoista nähdä ketä tippuisi pois mutta pahoin pelkään että esim Granlund ja Barkov, Määttä ja Ristolainen olisi pois kuvioista kokonaan koska Westerlund lienee aika konservatiivinen valinnoissa. Ketä nuo euroopasta sitten olisi? Varmaankin Kukkonen, Väänänen, Lehterä, Komarov ja joku 3s maalivahti.. Kontiola? Komarov lienee 100% varma ja kuuluukin joukkueeseen mielestäni ehdottomasti, samoin Kukkonen.
 

Gags

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Kyllähän Erkalla on aikamoinen savotta edessään, Sotshin joukkuetta valitessaan. Tällä hetkellä ihan pomminvarmoja ei liene kuin kourallinen, niin paljon on ollut loukkaantumisia ja epävireistä pelaamista. Veikkaan että pomminvarmoja valintoja ovat Kari Lehtonen, Mikko Koivu, Valtteri Filppula, Ossi Väänänen, Jere Karalahti ja Jarkko Ruutu.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
...Jere Karalahti ja Jarkko Ruutu...

Mitäs komiikkaa tämä on vai onko multa mennyt jotain ohi?

Ruutu nyt ei ainakaan ole kisoissa, ei sitten mitään jakoa.

Karalahti oli tänään pahoissa vaikeuksissa, Lasse Kukkonen ja Väänänen olivat huomattavasti parempia..

Ja Kari Lehtonen? Wtf? edit. ellet sitten tarkoita mv-valmentaja Kari Lehtosta, se voidaan kyllä jossain roolissa ottaa, hyvä koutsi.
 

Giroux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Philadelphia Flyers
Ja Kari Lehtonen? Wtf? edit. ellet sitten tarkoita mv-valmentaja Kari Lehtosta, se voidaan kyllä jossain roolissa ottaa, hyvä koutsi.

Siis että torjuntaprosentilla 93,7% operoiva Dallas Starsin ykkösmaalivahti ei olisi lähes varma nimi joukkueeseen? Taistelee ehkä (kolmosvahdin) paikasta Niemen kanssa, mutta mielestäni Karilla on edge siinä kun pelaa heikomman puolustuksen takana ja dominoi silti. Ei kannata nyt muistella mitään Skoda-kisoja vuodelta 2012.
 

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Eikös Westerlund sanonut jossain että nyt ottaisi euroopasta 7-8 pelaajaa. Mielenkiintoista nähdä ketä tippuisi pois mutta pahoin pelkään että esim Granlund ja Barkov, Määttä ja Ristolainen olisi pois kuvioista kokonaan koska Westerlund lienee aika konservatiivinen valinnoissa. Ketä nuo euroopasta sitten olisi? Varmaankin Kukkonen, Väänänen, Lehterä, Komarov ja joku 3s maalivahti.. Kontiola? Komarov lienee 100% varma ja kuuluukin joukkueeseen mielestäni ehdottomasti, samoin Kukkonen.

Granlund nyt lienee selvä valinta kisoihin, mutta nämä NHL-tulokkaat ovat kiistatta heikossa asemassa siinä mielessä, että heillä ei maajoukkuekokemusta ole nimeksikään. Eivätkä herrat ole onnistuneet dominoimaan nuorten arvokisoissakaan mitenkään erityisesti. Erkka on korostanut useaan otteeseen, että vähintään yhdet MM-kisat pitäisi olla alla ennen olympialaisia ja vain poikkeustapauksissa toimitaan toisin. En mitenkään jaksa uskoa siihen, että koko kolmikko Barkov, Määttä, Ristolainen olisi mukana olympiakilpailuissa.

Euroopasta nyt luonnollisestikin pakit ovat suhteessa vahvimmilla. Änäristä tulee todennäköisesti se 3-4 pakkia, niin sehän tarkoittaa jo sitä, että europakeille jää 4-5 paikkaa avoimeksi. Väänäsen, Kukkosen, Hietasen ja Lepistön ajattelisin olevan vahvimmilla näitä paikkoja jaettaessa. Hyökkääjistä Komarov lienee liki varma nimi Euroopasta. Pihlström myös on vahvoilla kovan maajoukkuehistorian ansiosta ja siksikin, koska änärissä alaketjujen duunarit ovat pelanneet kovin rikkonaista kautta. Lisäksi Euroopassa on monta vahvaa sentteriä, joista nyt ainakin yhden voisi ajatella selviävän kisoihin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös