Olympiakisat 2014: Suomi

  • 2 236 284
  • 6 559
Tila
Viestiketju on suljettu.

LeonJ#21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi, Tappara, Sabres, PuLa-Aho, #65
KHL-ukot kehiin koska he ovat sisäistäneet Venäläiset pelaajat joita muissa Euroopan joukkuiessa tulee olemaan paljon.

Näin ainakin Slovakian maajoukkueessa, Venäjällä ja Tsekeillä. 100% varmasti. Mutta pronssiinkiin pääsyn kannalta varmasti toivot, että olympialaisissa usein aiemminkin ''hapuilevasti'' pelannut Ruotsi, isossa kaukalossa vaikeuksissa lyhyellä valmistautumisella (ennakko-odotukset yleensä) olevat Kanada ja USA eivät onnistu odotuksien mukaisesti. Varsinkin USA ja Kanada sen huomasi jo Torinossa, kuinka heillä ei roolituksien kannalta hommat pelanneet ja niitä ns profiloituneita roolipelaajia ei löydy alemmilta paikoilta. (Nämä siis esimerkkinä niistä mitalikandidaateista, joilla ei varpilla ole KHL miehiä)

Suomella on toki kaikkeen hyvät mahdollisuudet, jopa kultaan, mutta jos ihan realistisesti ajatellaan, oli kaukalo sitten ''lentokenttä'' tai ''olohuone'' niin kova työ saadaan siihen pronssiinkin tehdä, tunnettiin/sisäistettiin kuinka hyvin ikinä se KHL-pelaajien pelityyli tahansa, niin ei se meitä pidemmän päälle omassa pelissä auta yhtään sen enempää kuin pelata pelkkiä NHL miehiä vastaan, joita vastaan sitten tulee olemaan paljon kovempaa lähinnä fyysisyyden puutteen vuoksi.

Toki onhan se suuren suuri etu tietyille KHL-pelaajillemme, joista suurimpina tähtinä ehdottomasti juuri Lehterä, Kontiola ja Komarov, varsinkin Komaroville, että tuntee yleensäkin miten päästä pelaajien ihon alle ja mitä kieltä käyttää esim pehmittääkseen Radulov. Mutta omasta mielestäni ei silti voida sivuuttaa yhtään potentiaalista kisaehdokasta NHL-pelaajistakaan, NHL:ssä kun voisi tuostakin kolmikosta pelata kuka vaan, mutta siellä jo pelaavistakin, meillä löytyy ihan iskukykyinen ryhmä nuorineen ja heidän tiettyine erityisominaisuuksineen, että jo ihan roolituksenkin kannalta meiltä löytyy sieltä ihan kelpo mixaus jengiin. Vanhemmat pelaajatkin, ei heitä voi sivuuttaa ihan kokemuksenkaan vuoksi. Jos S.Koivu ja T.Selänne pudotetaan koneesta pois ei todellisia henkisiä johtajia jää jäljelle, kuin mahdollisesti M.Koivu, S.Salo, K.Timonen (ehkä?). Sekin voi toki joillekin riittää, mutta nämä kokeneet konkarit ovat ehdottoman tärkeitä tuomaan erilaisia perspektiivejä rauhoittamisesta ja voittamisesta (S.Koivu Maajoukkueen vakiokapteeni, Habsinkin 11 kautta, ja maailmanmestari, silti tärkeä kahden suunnan pelaaja; T.Selänne kaiken nähnyt veteraani ja Stanley cupin voittaja, paineensietokyvyn tiukassa paikassa, väitän olevan NHL parhaimmistoa, HOX!! NHL:n vanhin pelaaja).

Valitettavasti vallitsevan pakkipulan vuoksi taidamme idästä kyllä tarvita aika monta jätkää lopulliseen kisakoneeseen, ja siksi ainakin tämä puoli on muihin nähden melko heikolla tolalla. Raakileista kun ei ole tekijäksi vielä näissä karkeloissa, ehkä MM-kisoihin jälleen ''kokeilu'' mielessä voisi heittää jo enempi nuoria PA:sta ja KHL:stä kuin olympialaisiin.

Näkisin siis loppujen lopuksi kuitenkin, että NHL miehet ovat kuitenkin vielä Sotshissa ne meidän avaintekijät mahdolliseen mitaliin, eivät KHL- äijät, vaikka heitäkin tarvitaan, ainoastaan puolustuksen osalta voi olla toisin, mikä huolestuttaakin kuten todettua aikalailla. Veskat ja hyökkäys kuitenkin kokonaisuutena hoitakoon homman himaan.
 
MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
...

Kyllähän toi joukkue laittaisi kanukeille vetelät pöksyihin. Tuntematonta pelkäävät kaikki.

Tjaa, mielestäni tuo luomasi joukkue ei todellakaan ole mitenkään niin heikko, kuin ilmeisesti itse tunnut ajattelevan.

Tuohon runkoon muutama täsmävahvistus NHL:n puolelta - sellainen 4-6 kpl ja olisin ihan tyytyväinen Suomen joukkueeseen Sotshissa.

Tyyliin yksi kappale veskareita (Rinne tai Rask), pari puolustajaa ja kolme hyökkääjää.

Olen sitä mieltä (ilmeisesti eri mieltä, kuin sinä), että porukasta Lehterä, Kontiola, Komarov, Aaltonen, Niko Kapanen saisi koottua ihan kilpailukykyisen porukan Sotshin isoon kaukaloon.
 
SUomen sijoitus tulee olemaan korkeintaan se pronssi ja ehkä sitten seuraavissa kisoissa voidaan miettiä jo parempaa tulosta jos innokaille yllättäjille annetaan paikat eikä niille kalen saunakavereille.

Enpä lähtisi ihan hirveän ruusuista kuvaa maalailemaan Suomen mahdollisuuksista sen enempää vuoden 2018 kuin vuoden 2014 olympialaisissakaan. Näkisin, että molemmissa kisoissa ikäluokkien 1985-1991 pelaajat tulevat olemaan aika suuressa roolissa. Keitäs kansainvälisen tason huippuja Suomella on noissa seitsemässä ikäluokassa, jos maalivahteja ei lasketa?
 
Waqu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Dallas Stars
Uskomatonta että täällä tosissaan höpötellään joukkueeseen jotain Kukkosta, Jalasvaaraa ja Hietasta. Samaan aikaan höpötetään, että ei nuoria joilla ei ole näyttöjä MM-kisoista. Edellämainituilla toki on näyttöjä kisoista, pääasiassa huonoja joten he ovat hyvä valinta?
Tiedän kyllä, että pakkitilanne on heikko, mutta pitääkö jonkun Kukkosen tasoa testata vielä korkeammalla tasolla kun ei riitä heikompiinkaan kisoihin. Kuvottaa ajatuskin siitä, että joku Kukkonen sekoilee omassa päässä kun Hietasen Juuso on eka lämännyt sitä Rick Nashia polvisuojaan siniviivalta.
Kaikki nämä kolme pelaajaa ovat kyllä tietyllä tasolla hyviä pelaajia, se taso ei vain ole olympialaiset tai edes MM-kisat.

En rupea nyt tekemään listausta siitä ketkä kuuluisi ottaa, mutta ei se tilanne nyt herranjumala niin huono ole että tästä kyseistä kolmikosta joku tulisi edes mietintään.

SM-liigasta en kelpuuttaisi olympialaisiin pakeista kuin Väänäsen Ossin, äijällä ei tule tiukassakaan paikassa paska housuun ja osaa hommansa. Tuskin yrittäkään kovemmassa paikassa mitään yli omien taitojensa.
 
Deko

Jäsen
Suosikkijoukkue
St. Louis Blues
Tuohon runkoon muutama täsmävahvistus NHL:n puolelta - sellainen 4-6 kpl ja olisin ihan tyytyväinen Suomen joukkueeseen Sotshissa.
Tyyliin yksi kappale veskareita (Rinne tai Rask), pari puolustajaa ja kolme hyökkääjää.

Filppula - M. Koivu - Ruutu
Pesonen - Kontiola - Aaltonen
Komarov - Lehterä - Enlund
Osala - Koskiranta - Hartikainen
Savinainen

Timonen - Salo
Lepistö - Hietanen
Mäenpää - Väänänen
Kousa

Rask
Vehanen
Engren

Rannalla jäisivät NHL-miehistä mm. Rinne, Lehtonen, Niemi, Vatanen, Granlund, Korpikoski, Selänne ja S. Koivu. Mutta mitä väliä, pääasia että suurimmalla osalla pelaajista on kokemusta isosta kaukalosta ja MM-kisoista.
 
Muhkea

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, NHL:n suomalaiset
Enpä lähtisi ihan hirveän ruusuista kuvaa maalailemaan Suomen mahdollisuuksista sen enempää vuoden 2018 kuin vuoden 2014 olympialaisissakaan. Näkisin, että molemmissa kisoissa ikäluokkien 1985-1991 pelaajat tulevat olemaan aika suuressa roolissa. Keitäs kansainvälisen tason huippuja Suomella on noissa seitsemässä ikäluokassa, jos maalivahteja ei lasketa?

Miksi kuitenkaan pitäisi ottaa sellaisista ikäluokista, joissa yleinen taso on erittäin alhainen, pelaajia, jos 90-luvun ikäluokatkin ovat jo pelimiehen iässä 2018?

Nopeasti mietittynä muutamia potentiaalisia, junnu- tai A-maajoukkueissakin pyörineitä, pelaajia silloiseen joukkueeseen on:

Hyökkääjiä: Aaltonen (85), Korpikoski (86), Joensuu (87), Komarov (87), Lehterä (87), Hartikainen (90), villinä korttina Rajala (91)
Puolustajia: Melart (89), Järvinen (89), Vatanen (91)
Maalivahteja: Rask (87), Ortio (91)

En tiedä, unohdinko jotain olennaista pelaajaa. Maalivahtiosasto on luonnollisesti Raskin takia huikea, mutta muut osa-alueet ovat karmean kapeita. Näistäkään pelaajista ei nimenomaan Raskia lukuunottamatta kukaan ole lyönyt itseään kunnolla läpi NHL:ssä. Hyvin hankala on nähdä, että he muodostaisivat silloin reilun neljän vuoden päästäkään vahvaa runkoa joukkueeseen. Edelleen yksi kärkiketjuista rakentunee 83-ikäluokan Koivun ja Ruudun (jos on ehjänä) varaan, ja siinä kirittäjinä saattaa olla saman ikäluokan Jokista ja Leinoa, jos pystyvät pitämään paikkansa NHL:ssä. Sitten voi vain toivoa, että esimerkiksi Komarov tai Joensuu nousevat vielä uudelle tasolle. Puhumattakaan Lehterästä, kun pisteitä tekeviä senttereitä on hyvin vähän.

Jos pitäisi nyt heittää arviota, niin joukkue voisi näyttää esim tältä.

Aaltonen (33) - Barkov (22) - Granlund (~26)
Korpikoski (31) - Filppula (33) - Leino (35)
Jokinen (35) - Koivu (35) - Ruutu (~36)
Joensuu (30) - Komarov (31) - Hartikainen (28)
Pulkkinen (26)

Pitkänen (34) - Ristolainen (23)
Vatanen (26) - Määttä (23)
Järvinen (29) - Melart (~29)
Hakanpää (25)

Rask (30)
Rinne (34)

Ei tuo nyt ikärakenteeltaan enää mikään junnuporukka kuitenkaan olisi. Puolustus olisi toki nuori, mutta ei Vatasen, Ristolaisen ja Määtän läpimurrot neljän vuoden sisällä kovin kaukaiselta tunnu. Vatanen joko nousee merkittävään rooliin NHL:ssä tai pelaa Euroopassa, mutta joka tapauksessa lienee selvä tapaus silloisiin olympialaisiin. Ristolainen ja Määttä taas tuntuvat todennäköisimmiltä pelaajilta ainakin alempiin pareihin NHL:ssäkin, mutta potentiaalia kummallakin on kärkipareihin asti. Vaan kylmä totuus on, että vaikka pelaajat eivät edes löisi itseään huipulle, puolustuksessa tulee tapahtumaan nuorennusleikkaus, koska huippupakkeja ei Suomella enää ole.

Näiden pelaajien lisäksi on tulevissakin drafteissa mahdollisia korkeita varauksia, mutta en jaksa uskoa, että todella nuoria pelaajia kuitenkaan olympialaisiin kovin helposti otetaan. Siksi en uskaltanut kokoonpanoon mahduttaa esim. Saarelaa, Kapasta tai Puljujärveä.

Edit: no ainakin heti alemmasta viestistä bongasin Korpikosken, jonka olin unohtanut listasta.
 
Viimeksi muokattu:

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
... Mutta mitä väliä, pääasia että suurimmalla osalla pelaajista on kokemusta isosta kaukalosta ja MM-kisoista.

Eihän tuo ollut se pointti, vaan se että kyllähän KHL-pelaajiakin runkona käyttäen ihan kelpo joukkueen saisi. Steegil laittoi omasta mielestään "vitsinä" tuota KHL-kokoonpanoa ja minä taas olen sitä mieltä, ettei näytä hassummalta ollenkaan.

Otetaan toki MG:tä ja Korpikoskea mukaan, jos ovat kunnossa, mutta ihan ok jengi saadaan ilmankin, kuten itse jo luonnostelit.
 
J.A.V.

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP (sympatiat SaiPalle), Leijonat, Kazan, NHL
Kyllä Suomella on huono tilanne, jos Liigasta pitää naarata pakkeja Sotshiin. Toisaalta tähän tilanteeseen ollaan tultu sattuman kautta Pitkäsen loukkaantumisen ja Lydmanin lopettamisen johdosta.

Nyt pitäisi antaa KHL-miehille vastuuta ja ottaa myös Sami Vatanen mukaan, jos pelaa änäriä. Määttä voisi olla seitsemäs pakki, jota voidaan peluuttaa kokeellisesti alkupeleissä. Silloin puolustus olisi mukavasti koossa seuraavasti:

Timonen - Salo
Vatanen - Hietanen
Mäenpää - Jalasvaara
Määttä
 
Miksi kuitenkaan pitäisi ottaa sellaisista ikäluokista, joissa yleinen taso on erittäin alhainen, pelaajia, jos 90-luvun ikäluokatkin ovat jo pelimiehen iässä 2018?

Ei pakko tietenkään ole ottaa pelaajia mistään tietystä ikäluokasta. Mutta jos nyt ajatellaan, että jääkiekkoilijalle otollisinta aikaa on esim. ikävuodet 20-35, niin ei sellainen maajoukkue kovin häävissä tilanteessa ole, jolla ei ole yhtäkään 27-33-vuotiasta kansainvälisen tason huippua.
 
Zalmonella

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman lukko
Ei hitto, nyt se venäläistyminen on alkanut. Venäläisiä pelaajia joka joukkue täynnä, ja Suomessa surkutellaan kun yksi joukkue myytiin Venäjälle. Muissa maissa jopa maajoukkue on myyty! (boldaus oma...)

Joo. Vai että S. Koivu helposti korvattavissa KHL- kavereilla. Jaaha. Saku Koivu oikein roolitettuna mahtuu hyvin vielä Suomen olympiajoukkueeseen: tuomaan johtajuutta ja pelaamaan vaikeita alivoimia ja aloituksia. Kukas KHL- kaveri sen homman hoitaa?
Itse haluan Selänteen sen sijaan näyttävän kuuluvansa joukkueeseen, mutta että viime kaudella ala-arvoinen? Älä nyt viitsi. Oikeasti.

Kapanen hoitaa sen tontin varmasti.

Ja Selänteen tulisi saada pelaamalla se paikka eikä menneiden meriittien vuoksi. Toki on myönnettävä ettei Suomelta löydy toista hänen kaltaista ja tasoista kaveria mutta olosuhteet ja näytöt huomoiden ne paikat sinne tulisi jakaa.
 
vink

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Itse en jättäisi Karalahtea pois mistään hinnasta, kunhan on terveenä ja kunnossa. Kyllä sinne arvokisoihinkin jo pelkkä pelote tarvitaan. Osaa Jere pitää päänsä kylmänä kun sikseen tulee. Liigastahan hänkin koneeseen noussee.

En myöskään jättäisi Kristian Näkyvää pois laskuista. Ossi Väänäsen kaltaisia liidereitä joukkueessa on Mikko Koivun muodossa, mutta kiekollista osaamista ja ylivoimapeloitetta viivalle ei ole tarjolla. Karalahti-Näkyvä pelottaisi fyysisyydellään ja taidoillakaan kovempiakin maita. Viime kaudellahan Krisu oli SM-liigan parhaimpia puolustajia, nuori kundi vasta ja ehtii kehittyä reilusti ennen olympiakisoja.

Lotta Hintashan kertoi Me Naisissa, että Kristian haaveilee NHL-kommenuksesta tulevaisuudessa, Sotsin olympialaiset ovat oiva näytönpaikka nuorelle nimelle. Karalahden opetuksessa meillä on Krisussa tuleva huippupuolustaja maajoukkueeseen.
 
morukara

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Eihän se Steegilin europorukka näyttänyt ollenkaan pahalta. Kyllä sillä porukalla kevyesti mentäisiin Sotshissa puolivälieriin eikä mitalipelitkään olisi niin kaukaa haettua kun yhdestä voitosta on poikki. Vaikka NHL:ssä pelaakin keskimäärin kovemmat pelaajat, ei ne useimmat suomalaiset NHL-kenttäpelaajat ole valitettavasti lähelläkään tähtitasoa, joten se ero euromiehiin ei useimmilla ole kummoinen.

Pitää osata suhteuttaa pakkien tasokin oikein. Ristolainen pelasi viime kauden SM-Liigassa eikä erityisesti häikäissyt (52 ottelua, 3+12, -7). Nyt muutamaa kuukautta myöhemmin hän pelaa Sabresissa. Onko hänestä tullut yhtäkkiä parissa kuukaudessa, jatkoaikaslangilla todeten, järkyttävän paljon parempi kuin viime kaudella? Tuskinpa, mutta tämäkin osoittaa miten äkkiä pelaajan Sotshi-osakkeet ja status raketoivat kun palkanmaksaja vaihtuu: normi euroliigapakista olympiakelpoiseksi alta aikayksikön.
 
En rupea nyt tekemään listausta siitä ketkä kuuluisi ottaa, mutta ei se tilanne nyt herranjumala niin huono ole että tästä kyseistä kolmikosta joku tulisi edes mietintään.

SM-liigasta en kelpuuttaisi olympialaisiin pakeista kuin Väänäsen Ossin, äijällä ei tule tiukassakaan paikassa paska housuun ja osaa hommansa. Tuskin yrittäkään kovemmassa paikassa mitään yli omien taitojensa.

Sanoit, että et ala mitään listausta tekemään, mutta jospa kuitenkin alkaisit. SM-liigasta kelpuutat vain Väänäsen ja KHL:stä ilmeisesti et ketään koska esim. Hietanen ei mielestäsi mitenkään päin mahdu mukaan. Hietanen on kuitenkin paras puolustajamme KHL:ssä. Mistä raavit kasaan loput 6 puolustajaa Väänäsen lisäksi? Kuulen mielelläni lisää.
 
Steegil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1967-2014, Ducks sympatiat Coyotes & Jets
Eihän se Steegilin europorukka näyttänyt ollenkaan pahalta. Kyllä sillä porukalla kevyesti mentäisiin Sotshissa puolivälieriin eikä mitalipelitkään olisi niin kaukaa haettua kun yhdestä voitosta on poikki. Vaikka NHL:ssä pelaakin keskimäärin kovemmat pelaajat, ei ne useimmat suomalaiset NHL-kenttäpelaajat ole valitettavasti lähelläkään tähtitasoa, joten se ero euromiehiin ei useimmilla ole kummoinen.

Riippuu mihin vertaa. Esimerkiksi Suomen europorukka on heikompi joukkue kuin Sveitsin tuleva olympiajoukkue. Norjan nyt Suomi voittaisi eurojengilläkin.
 
erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Uskomatonta että täällä tosissaan höpötellään joukkueeseen jotain Kukkosta, Jalasvaaraa ja Hietasta. Samaan aikaan höpötetään, että ei nuoria joilla ei ole näyttöjä MM-kisoista. Edellämainituilla toki on näyttöjä kisoista, pääasiassa huonoja joten he ovat hyvä valinta?
Tiedän kyllä, että pakkitilanne on heikko, mutta pitääkö jonkun Kukkosen tasoa testata vielä korkeammalla tasolla kun ei riitä heikompiinkaan kisoihin. Kuvottaa ajatuskin siitä, että joku Kukkonen sekoilee omassa päässä kun Hietasen Juuso on eka lämännyt sitä Rick Nashia polvisuojaan siniviivalta.
Kaikki nämä kolme pelaajaa ovat kyllä tietyllä tasolla hyviä pelaajia, se taso ei vain ole olympialaiset tai edes MM-kisat.

En rupea nyt tekemään listausta siitä ketkä kuuluisi ottaa, mutta ei se tilanne nyt herranjumala niin huono ole että tästä kyseistä kolmikosta joku tulisi edes mietintään.

SM-liigasta en kelpuuttaisi olympialaisiin pakeista kuin Väänäsen Ossin, äijällä ei tule tiukassakaan paikassa paska housuun ja osaa hommansa. Tuskin yrittäkään kovemmassa paikassa mitään yli omien taitojensa.

No esimerkiksi tämä nimeämäsi Kukkonen on pelannut urallaan kahdeksat MM-kisat ja kahdet olympialaiset. Mitalejakin on kertynyt yhteensä viisi kappaletta. Lisäksi Kukkonen veti NHL-urallaan jokaisen kauden siten, että sesongin päätteeksi tehotilasto oli plussan puolella. Kukkonen on myös aloittanut tämän kauden liigassa melko vakuuttavasti ja ei ole mitenkään väärin sanoa, että hän on ollut sarjan paras suomalaispuolustaja tähän mennessä. Jos tällainen pakki on varaa sivuuttaa kokonaan Sotshi-spekulaatioista, niin siinä tapauksessahan pakkitilanne on selkeästi parempi kuin Vancouverin aikaan.

Juuso Hietanen taas on tällä hetkellä Suomen johtava Euroopassa pelaava puolustaja, joka tahkoaa Euroopan kovimmassa sarjassa yli 25 minuutin keskiarvolla. Taitaa olla myös yksi KHL:n parhaista maalintekijöistä pakkien osalta näin alkukaudesta. Ja ainakin omasta mielestäni hän oli viime kaudella kokonaisuudessaan Leijonien ykköspakki. MM-kisat menivät alakanttiin, mutta EHT:llä ja MM-leirityksessä oli vakuuttava.

Nyt olisi ihan hauskaa kuulla ne seitsemän tai kahdeksan pakkia, jotka sinusta tulisi valita kisoihin. Timonen, Salo, Vatanen ja Väänänen lienevät selviä nimiä, mutta ketä ne muut ovat? Liigasta ei ilmeisesti kukaan, niin vaihtoehdoiksi jäävät kai sitten Tuukka Mäntylä, Sami Lepistö, Janne Niskala, Teemu Laakso, Mikko Mäenpää, Topi Jaakola, Ilkka Heikkinen, Anssi Salmela, Ville Lajunen, Rasmus Ristolainen, Olli Määttä, Joonas Järvinen ja Ilari Melart. Enpä tiiedä, itse en näe tuosta listasta juurikaan löytyvän Kukkosta tai Hietasta parempia puolustajia. Valtaosa ei ole edes samalla tasolla, jotkut jopa kaukana siitä.
 
morukara

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Riippuu mihin vertaa. Esimerkiksi Suomen europorukka on heikompi joukkue kuin Sveitsin tuleva olympiajoukkue. Norjan nyt Suomi voittaisi eurojengilläkin.
Yksilöinä Suomen eurojoukkue painisi Sveitsin kanssa samassa kertaluokassa, vaikka Sveitsin pakisto onkin kieltämättä laadukkaampi. Joukkueesta puhuminen on toinen asia, ja niitä ei voi arvioida jos joukkue ei ole pelannut yhdessä. Käytännössä Suomen europorukka olisi Sveitsin ja Slovakian kertaluokkaa, joka riittää haastamaan isommat kun kaikki menee putkeen.

Kuten itse sanoit, niin Norja kaatuu tuollakin porukalla Itävallasta puhumattakaan. Vaikka Kanada ei kaatuisi (tai ei muuten pääse suoraan puolivälieriin), saa noilla kahdella voitolla helpon neljännesvälierävastustajan. Yksittäisessä puolivälierässä voi käydä miten vaan kuten kaikki tiedämme, eikä starpoweri riitä jos peli ei mene putkeen. Materiaaliedulla on vaikea voittaa edes sarjaplayoffeja, vaikka on saanut harjoitella yhdessä pitkän kauden ajan.
 
Penner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks
Nyt jos pitää arvata olympiajoukkue mun mielestä niin tässä se tulee;

T. Ruutu - M. Koivu - J. Jokinen
Bergenheim - S. Koivu - Selänne
Granlund - Lehterä - Filppula
Komarov- O. Jokinen - Korpikoski
Joensuu

Timonen - Salo
Vatanen - Väänänen
Lepistö - Hietanen

Suurin osa noista nimistä luulis pääsevän kisoihin. Filppulaa ja Jokista voi laittaa muihinkin rooleihin, OJ mahtuu mun joukkueeseen sanokaa mitä sanotte. Kolmospakkipari on ihan auki kyllä, mutta heitin nyt tuon kaksikon siihen.

Olympialaiset ei mun silmissä ainakaan ole mikään kokemusta hakevien pelaajien paikka vaan sinne pitää olla näyttöjä. Määttää, Barkovia, Ristolaista yms en vaan vielä näe joukkueessa. Tässä vaiheessa se joukkue vaan näyttää tämän tapaiselta.

Penner
 
Noitarumpu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Tuomo Ruutu taitaa olla saikulla pitempäänkin, vai? Sillä kaverilla noita loukkaantumisia piisaa jatkuvasti, joten ei taida olla käytettävissä Sotshissa. En ihmettelisi, ikävä kyllä.

Kukkosen dissaus on joillain mennyt kyllä överiksi. Siellä se Lasse puolustaa niinkuin ennenkin ja hyvä niin:)
 
Dissonanssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Moderaattorit
Pitää osata suhteuttaa pakkien tasokin oikein. Ristolainen pelasi viime kauden SM-Liigassa eikä erityisesti häikäissyt (52 ottelua, 3+12, -7). Nyt muutamaa kuukautta myöhemmin hän pelaa Sabresissa. Onko hänestä tullut yhtäkkiä parissa kuukaudessa, jatkoaikaslangilla todeten, järkyttävän paljon parempi kuin viime kaudella? Tuskinpa, mutta tämäkin osoittaa miten äkkiä pelaajan Sotshi-osakkeet ja status raketoivat kun palkanmaksaja vaihtuu: normi euroliigapakista olympiakelpoiseksi alta aikayksikön.

Eli siis morukara on ilmeisesti nähnyt Ristolaisen pelaamista paljonkin TPS:ssä sekä nyt Sabresissa? Vai syyllistytäänkö tässä siihen virmasmasan tilastoscouttaukseen (pienenä vinkkinä voisin kertoa, että TPS oli viime kaudella aika sekaisin oleva porukka, eikä siellä oikeastaan kukaan loistanut). Olen aikaisemmin tuonut esille jo sen seikan, että kannattaa miettiä sellaista vaihtoehtoista skenaariota, että Barkov ja Ristolainen olisi vaihtaneet jengejä viime kaudella, ja arvioida, olisiko sillä ollut jotain vaikutusta tilastoihin. Just for thoughts...
 
Jupe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
T. Ruutu - M. Koivu - J. Jokinen
Bergenheim - S. Koivu - Selänne
Granlund - Lehterä - Filppula
Komarov- O. Jokinen - Korpikoski
Joensuu

Timonen - Salo
Vatanen - Väänänen
Lepistö - Hietanen

Totta tosiaan, Sotshi lähestyy ja yllä olevalla jengillä voisi lähteä tavoittelemaan mitalia. Puolustavaa sentteriä huutaa. Olisiko Niko Kapasesta 13. hyökkääjäksi, kokeneena voisi hypätä isompaankin rooliin.

Pakkeihin tämä homma näyttää kaatuvan jos johonkin, tuossa ei ole varaa enään yhtenkään loukkaantumiseen. Parin saikun myötä pakisto olisi katastrofi.

Ketkä yllä mainituista hyökkääjistä pelaa yv.ssä viivaa joukkueessaan?
Sen luulisi olevan avainsana yv:n tulivoimaan ja onhan tämä 4-hyökkääjän käyttö Erkan kuvioissa?

_
 
Kyllä Suomella on huono tilanne, jos Liigasta pitää naarata pakkeja Sotshiin.

Suomella on huono tilanne pakkien suhteen vaikka mitä tekisi. Nyt on tosin valoa tunnelin päässä Määtän, Ristolaisen ja varauksin Vatasen muodossa. Pakko tosin ollakin jos Pitkäsestä ei tule kalua ja Timonen sekä Salo lopettavat niin hups Suomella ei ole yhtään NHL-tason pakkia.
 
Kiekura

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP

Boldattu ihmetyttää sillä Vatanen on noista kolmesta varma kisapakki ellei loukkaannu. Ristolainen ja Määttä saa aika paljon todistella, että pääsee.

Itse kyllä toivon, että Ristolainen pääsee joukkueseen
 
erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Se nyt on Sotshia ajatellen aika lailla yhdentekevää, pelaako vaikkapa Ristolainen Buffalossa, Rochesterissa vai TPS:ssä. Ei hänen hyvyytensä tai tasonsa jääkiekkoilijana voi olla siitä kiinni, minkä Buffalon seurajohto näkee hänen kohdallaan järkevimmäksi ratkaisuksi pitkällä aikavälillä. NHL-joukkueen kutospakki ei ole yleisesti ottaen yhtään sen parempi kuin isossa roolissa AHL:ssä tai runkomiehenä KHL:ssä pelaava kaveri. Johan se nähtiin vuoden 2011 MM-kisoissa, että pienen roolin NHL-vahvistukset Lepistö ja Salmela muodostivat joukkueen epävarmimman ja oikeastaan myös kokonaisuudessaan heikoimman pakkiparin.
 
Boldattu ihmetyttää sillä Vatanen on noista kolmesta varma kisapakki ellei loukkaannu. Ristolainen ja Määttä saa aika paljon todistella, että pääsee.

Tuo oli enemmän katsaus yleistilanteeseen lähitulevaisuudessa kuin niinkään Sotshin kisoihin. Vatanenhan noista vielä tällä hetkellä paras pakki on.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös