Suomen pelit alkavat huomenna. Koska Suomea ei pidetä kisoissa ennakkosuosikkina ja koska joukkueen heikkoudet ovat hyvin tiedossa, tarkastelen asioita mieluimmin vahvuuksien kautta.
1) Maalivahdit. Näiden varassa Suomi joko menestyy tai kaatuu. Jos maalivahtimme on 95 prosentin mies, se tarkoittaa käytännössä sitä, että kuvitteellisessa kanadamatsissa Suomen maalia kohti ammutuista 40 laukauksesta tulee kaksi maalia. Ja jos maalivahtimme on 90 pinnan kaveri, niitä maaleja tulee neljä. Jokainen pystyy kuvittelemaan, kummassa vaihtoehdossa Suomella on edes pienet saumat menestykseen.
2) Liike. Oletan, että Suomi jatkaa suomalaisella pelitavalla, joka on tuttu jo 20 vuoden takaa. Liike on tärkeintä. Suomi tulee luomaan paljon ainakin jonkinmoisia maalipaikkoja ja peleistä tulee taas viihdyttäviä.
3) Duunarimentaliteetti. Uskon, että jokainen mies tekee kentällä parhaansa ja yritystä riittää.
4) Sarjaohjelma. Jonkun Dalin tai Forrest Gumpin hengenheimolaisen suunnittelema ohjelma on taas Suomen puolella. Kunhan pikkumaat voitetaan selvästi, ollaan jo aika lähellä suoraa jatkopaikkaa. Ja sopivalla ristiinpelaamisella saadaan vielä Suomea heikompi maa vastaan puolivälieriin.
5) Ja tietenkin ennakkoasetelmat. Suomi on kaikissa joukkuelajeissa suorastaan kyllästyttävän samanlainen: kun joukkuetta ei pidetä juuri minään, silloin se yllättää kaikki (vrt. koripallo). Ja päinvastoin, kun joukkue on suosikki ainakin joidenkin mielissä (U20 v. 2013), niin sehän romahtaa. Sama pätee myös yksilölajeihin näissäkin kisoissa, valitettavasti.
Minulle nämä kisat ovat selkeät välikisat tuloksellisesti. Mutta silti Suomen joukkue on mielenkiintoisempi pitkään aikaan. Vaikka en pitänyt Selänteen valinnasta alkuperäiseen joukkueeseen, Teemu on kieltämättä paikkansa joukkueessa nyt ansainnut. Teemua ei voi laittaa neloseen. Ykkösketju tulee olemaan erittäin mielenkiintoinen seurattava: ensimmäistä kertaa seuraava supertähtemme esiintyy maajoukkueessa kaiken lisäksi Legendan kanssa. Voiko parempaa symboliikkaa ja viihdettä toivoakaan!
Ylipäätään Barkovin ja Määtän otteiden seuraaminen riittää minulle mainiosti. Olen myös nähnyt niin monta olympialaista ja maistanut menestyksen huumaa kotikatsomoissa, että joku toivoton mitalinmetsästys on ainakin omalta kohdaltani vailla mielenkiintoa. On parempi nauttia peleistä kuin saada itselleen slaagi tietyistä asioista.
Samaa suosittelen muillekin Jatkoajan kirjoittajille. Nauttikaa peleistä, älkää marisko pelaajimme epäonnistumisista vaan kehukaa pikemminkin onnistumisia. Onhan se nyt puupäällekin selvää, ettei Suomen pakkeja voi verrata Erik Karlssoniin eikä hyökkääjiä Henrik Zetterbergiin. Pidetään ne odotukset realistisina, ehkäpä joukkue taas yllättää positiivisesti. Antoisia kisoja kaikille!