Näin. Optimistien täytyy jo ylittää järjen rajat yrittäessään sorvata tulevista kisoista jotain Suomen kannalta mieluista. Perseeseen meni nämä kisat. Koivun ja Filppulan menetystä ei mitata tehopisteillä, vaan joukkueen sisäisellä johtajuudella. Kumpikin olivat pelaajia parhaassa iässään ja heillä oli nykyjoukkueen kannalta tarpeeksi isot meriitit johtamiseen. Nyt niitä pelillisiä johtajia ei juuri ole.
Toki joukkueen menestysidea pohjautui muutenkin Raskin superpeleihin eli aika tavalla samalla konseptilla kuin taannoiset U20-kisatkin. Mutta sielläkin oli sentään pari ratkaisijaa, joista toinen tuli täysin puskista. Suomi on tietenkin siinä onnellisessa asemassa, että supertähdet puuttuvat ja tähdetkin. Parhaatkin ovat vain rivipelaajia NHL:ssä, vaikka sitten pari tulevaa superia joukkueessa onkin. Eli periaatteessa optimisti voi uskoa vaikka mihin: rohkea veikkaukseni on, että kisoista tulee jossittelijoiden kultakaivos, luultavasti Suomi pyörittää duracelpupuillaan pelejä näyttävästi ja vain maalit puuttuvat. Silloin on aina helppoa väittää, että ne tolpat olivat meitä vastaan kuten kaikki muukin.
Bergenheimin tilanne on jopa ilman faktoja (joita ei koskaan saada tässä maailmassa) aika selkeä. Asenne on kaverilla selvä, pitäkää tunkkinne. Kun en kelpaa ensiluokassa kisoihin, vaan kaikenmaailman janatuiset valitaan ensin, niin enpä sitten tule jälkijunassakaan. Ehkä en anna kaverille tikkaria tästä hyvästä, mutta asenteen ymmärrän. Sama asenne kuin OJ:lläkin. Ja mitä #¤%% oikein itketään, Erkka oli joukkueensa jo valinnut. SB ei kuulunut suunnitelmiin silloin, joten miksi hänen nyt pitäisi pelastaa joukkue. Sitä paitsi, kaikella kunnioituksella, Henrik Sedinin loukkaantuminen on hiukan eri kategoriassa kuin Suomen. Ehkä joskus tulevaisuudessa meilläkin on taas pelaajia, joiden pipejä täytyy oikein itkijänaisten kera pillittää.