Mainos

Olympiakarsinnat

  • 109 263
  • 479

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Talviolympialaisten 2026 Alkukarsinnasta puhuen se tosiaan jäi väliin viime vuonna melko pahasti.

Selkeyden nimissä laitan jokaisesta sen pelatusta lohkosta oman erillisviestinsä poikkeuksellisesti ajansäästön ja osin sen nimissä, että mikäli jutut venyisivät niin alkaisi tulla herjauksia viestin liikapituudesta.

Näin kävi esimerkiksi edellisten vastaavien yhteydessä asiayhteydestä riippuen sen nelisen vuotta sitten.

Tuolloin tosin aikaakin niitä otteluja oli käsitellä enemmän toisin kun nyt ei ole kiitos aivan näihin päiviin asti jatkuneiden muiden kiireiden.

Ja kun muutenkin siitä nyt muistaakseni tuli palautetta silloin, että ne vähän osui häiritsevästi keskiöön jolloin siinä siis saattoi häiriytyä jonkun tietyn karsintaottelun jälkipuinnin seuraava kun toinen lohko otteluineen saattoi osua toisen päälle tai katkaista juttuosuuden lyhyemmäksi.

Nyt ei siitä pelkoa ole.

Kunhan vain ehtisi erillisviestissä sitten vain käsitellä tilannetta paremmin.

Mikäli tämä vähän kokeiluluontoisena juttuna olisi parempi niin sitten jäänee ehkä tapa käyttöön jatkossakin paremmin.

Talviolympialaisten Esikarsinnasta sitten alkaen kun on niiden aika vain muutaman tunnin kuluttua!
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Talviolympialaisten 2026 Alkukarsinnasta puhuen tämä viesti on omistettu sille kuten omistetaan kaksi seuraavaakin viestiä.

Lohko K saa ensimmäisenä vuoronsa käsittelylistassa sen jäädessä nyt lyhyemmäksi kuin tavallista kiitos aikapulan ja siihen päälle jo seuraavan karsintatapahtuman ovella olemista.

Sama koskee muitakin lohkoja, mutta osassa niistä jutut ovat pidempiä kun ne jäivät käytännössä täysin käsittelemättä ajankohdassa eli viime joulukuussa.

Joulukuu kuten tammikuukin murheellisesti olivat itseltäni puolin ja toisin vähän liiankin kiireellisiä eikä tahti juuri ole helpottunut helmikuuksikin kun on ollut töitä, että myös kerta kaikkiaan kotimaisiin vanhempien päivien NHL-lähetyksiin liittyviä selvityksiä niiden ollessa hyvinkin työläitä.

Etenkin kun kaikki pienimmätkin yksityiskohdat olisi vain parempi saada selville 'yllätyslähetyksistä nk. Joutsenruudulla' ennen kuin niiden selvittäminen tai tietäminen käy kenties ehkä pysyvästikin mahdottomaksi!

Kun myös näitä aikalaisia niitä kertomassa ihan kunnolla muistavana keskuudessamme ei ihan hirveän paljon ole jäljellä ja vaikka olisikin juuri nyt kuten periaatteessa kyllä on niin aina heillä ei ole tietoja tai muistoja tarpeeksi tapahtumaa kumoamaan tai vahvistamaan.

Lisäksi osa näistä vanhimpien NHL-lähetysten kertojista on murheellisesti juuri itse olleet erittäin pieniä lapsia tai melkoisen nuoria juuri silloin kun näistä on ollut puhe joskin ilman muuta he sitten melko hyvin elleivät erinomaisestikin muista jo esimerkiksi 1980-luvun NHL-lähetyksiä YLE:ltä tai Kolmostelevisiosta.

Tosin tuokin 1980-luvun muistaminen tuntuu ajoittain todella pelottavan valikoivalta tai rajoittuneelta johonkin tiettyyn vuoteen lähetyksineen ja sitten on inttämistä ja väitettä riittänyt ennen sitten melkoisen vahvoja muita todisteita asiaan, että kyllä näin on tapahtunut ja lähetyksiä on näkynyt vaikka itse herra tai välillä ihan haastateltu rouvakaan ei asiasta itse niin muistaisi tai tietäisi!

Se NHL:stä kotimaisittain ja nyt Milano-Cortinan käsittelyn pariin Lohkossa K kun Talviolympialaisten Esialkukarsintaa 2026 ei koskaan pidettykään:

2022 Talviolympialaisten Alkukarsinta

Lohko K

14.12.2023

Bulgaria-Jään Pääskyt eli Eesti 0-21 (Tästä käytiin jo ajankohdassa eli 15.12.2023 oma suurempi keskustelunsa joten tämä ei tarvitse enempää mietteitä.)

Tunturihaukat/Jäähaukat eli Islanti-Jään Sarvikuonot eli Etelä-Afrikka 9-0 (Tästä käytiin jo ajankohdassa eli 15.12.2023 oma suurempi keskustelunsa joten tämä ei tarvitse enempää mietteitä.)

15.12.2023

Eesti-Etelä-Afrikka 9-2 (Hassunkuriset ennen toista erää olleet 'sirkusnumerot' 1-1 vaihtuivat vähemmän yllättäen toiseen erään kyllä ihan selviksi Jään Pääskyjen lähtökohtaisiksi voittonumeroiksi 6-2 ennen sitten lopullisia numeroita. Veteraani Lauri Lahesalukin pääsi maalin makuun ottelussa.

Harvoihin laukauksiinsa nähden eli tusinaan hyväksyttyyn nähden kohti maalia pääsivät Jään Sarvikuonot laukomaan niistä enemmistön juurikin toiseen erään. Jo tässäkin tosin Jään Sarvikuonot paransivat liikepeliään selvästi aloitukseen verrattuna. Ryan Boyd oli Jään Sarvikuonojen maalivahtina tähän otteluun.)

Islanti-Bulgaria 4-3 (Tässä oli omalla tavallaan jättiyllätys lähellä! Jäähaukat/Tunturihaukat hukkasivat välillä lähtökohtaisen selvänkin johtonsa otteluun eli vähän huonomman viimeistelyn osalta siis 2-0 johto vaihtui tasapeliksi ja isännille pelottavankin tiukaksi.

Ihan lopussa ottelua seurasi kuitenkin isäntien pelaajien suorittama paha niitti päin bulgarialaispelaajaa ja siitä körmyytyksestä etenkin Bulgarian aitiossa puhistiin pahoin ja protestiakin näytti tulevan!

Kun kuitenkin tämän turnauksen loppuun mennessä Bulgaria ei sitten kerta kaikkiaan tehnyt virallista protestia tapahtumasta niin isännät saivat sitten pitää siihen mennessä saavutetun täyden voittonsa.

Välillä kyllä osin rasittavien Islannin omien TV-selostajien suun tukkimiseksi todella olisi toivonut hyvin pitkästä aikaa usein karmaisevankin heikosti pelaavan Bulgarian voittoa. Lisäksi ei vain lopun törkeä taklaus vaan myös muutamakin muu viheltämätön ilmiselvä jäähy herätti jälleen keskustelua toimitsijalinjan työskentelytasosta.)

17.12.2023

Etelä-Afrikka-Bulgaria 4-1 (Tästä puhuinkin jo ajankohdassa, mutta puhutaan vielä vähän isommin nyt kertana kiellon päälle. Etenkin kun tämä oli historiallinen jääkiekkovoitto Afrikalle juurikin Talviolympialaisiin! Jään Sarvikuonojen Joaquim Valadas 19:sta arvoturnausta ja mahdollisesti tänä talvena tai kevättä kohti mennen lopputalvesta jo 20:ttä arvoturnausta pelaavana Jään Sarvikuonojen paidassa tänä vuonna 39 täyttävänä teki tuossa vaiheessa 38-vuotiaana sitten otteluun parikin maalia ja yhden maalisyötön.

Maalittoman, mutta säpinää silti täynnä olleen ensimmäisen erän jälkeen Jään Sarvikuonojen Joukkuekapteeni Uthman Samaai onnistui tekemään hyvän syötön Valadakselle mistä sitten seurauksena osattiin tehdä hyvä kiertokaarreluistelu, vaihtoehtopunninta syöttämistä varten tai ei, kääntö ja maali kun Andrea Karabadjakov Bulgarian maalin suulla ihmetteli sitten tilanteen menemistä vähän toisin.

Päätöserän alussa eli 41 sekuntia myöhemmin Luke Carelse sai riiston bulgarialaispuolustukselta, pystyi syöttämään jälleen Valadakselle ja Valadas kiitäen siitä sitten iski maalin. Valadas teki kyllä kypärätempunkin periaatteessa otteluun, mutta ikävä kyllä se tuomittiin paitsioksi kyseisen maalin suhteen.

Bulgaria valitettavasti alkoi olla viittä vaille täysin masentunut otteluun ehkä osin Islanti-ottelun yleisen mielipahan vuoksi, mutta muutenkin pohjamudissa oltiin.

Dion Phakathi tekikin sitten sen hyväksytyn 3-0 maalin Jään Sarvikuonoille ajassa 47.07 kun ensin oli jujutettu Bulgarian takalinjapuolustus täysin ja siihen päälle sitten päästy taktisesti järkevään yhdellä yhtä vastaan laukaisupaikkaan. Phakathi teki maalin yksin.

Päätösmaalin teki jo valmiiksi yritteliäs Carelse ja tämän tietysti syötti ilman muuta veteraani Valadas. Aikaa oli Jään Sarvikuonojen päätösmaaliin mennessä jäljellä 3 minuuttia 56 sekuntia.

Ryan Boydin historiallinen nollapeli yhtä historialliseen voittoon jäi 11 sekuntia ennen ottelun loppua haaveeksi, mutta se ei paljon kuin maailmanmestaruudelta tuntuneita riemujuhlia häirinnyt. Daniel Dilkovin maali jäi täysin murskatun ja maahan jääkiekollisesti poljetun Bulgarian ainoaksi lohduksi.)

Eesti-Islanti 6-0 (Robert Arrak osoittautui Jään Pääskyistä puhuen suoranaiseksi Jäähaukkojen/Tunturihaukkojen kauhuksi tähän otteluun kun peräti neljäkin maalia hän teki tähän otteluun. Lauri Lahesalu veteraanina onnistui myös tekemään yhden maalin. Kieltämättä ottelu oli tyhjentävänkin selvä ajoittain nk. Pääskyryhmälle. Huolimatta toki ensimmäisen erän johdon olemisesta vain 3-0.

Olisikohan nk. Haukkaryhmä vuorostaan haaskannut osin liikaa voimiaan jo Bulgaria-ottelun elvistelyyn jälkipuinteineen? Mene ja tiedä, mutta kyllähän nk. Etelänaapurimme ansaitsi mennä jatkoon.

Ainoa miinuspuoli jatkoon menemisessä oli kieltämättä Islannin oman TV-puolen ihan näpsäkän näköisen studioemännän itketys kun maalia ei tullut ja tunteisiin meni studiossa ehkä enemmän kuin itse muuten pelissä meni kenelläkään isännistä puhuen.

Toisaalta taas loppuipahan välillä rasittavuuksiin menevä omakehun ja uhon kuuntelu siihen mitä tuli paikalliseen TV-selostuksen tasoon.

Oli kyllä niin omahyväistä kehuminen Bulgaria-ottelun loppumetrien 'töötistä' puhumisesta muka vain pelitilanteella, että edes teoreettinen jatkoon meneminen heiltä olisi tuonut oksennuksen makua suuhun.)

Lohko K:n ottelut alkoivat aina paikallista aikaa Klo 15.30 ja Klo 19 kahtena ensimmäisenä päivänä ja päätöspäivänä paikallista aikaa ne alkoivat Klo 13.30 ja Klo 17 eli Klo 17.30 ja Klo 21 Suomen Aikaa kahtena ensimmäisenä päivänä ja päätöspäivänä ne alkoivat sitten tietenkin jo Klo 15.30 ja Klo 19 Suomen Aikaa.

Ottelut pelattiin Reykjavikin Jäähallissa eli tässä tapauksessa Laugardalur Arenalla.

Ja nyt muiden lohkojen pariin vielä kuin ehtii.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Talviolympialaisten 2026 Alkukarsinnasta puhuen tämä viesti on omistettu sille kuten on jo omistettu yksi edellinen ja vielä viimeinen seuraavaakin viesti.

Nyt vuoroon tulee ehkä dramaattisin muu lohko eli Lohko L jota ei ikävä kyllä ehditty käsitellä ajallaan kiireiden vuoksi eikä sinänsä juuri nytkään, mutta aikapulaan nähden teen kuitenkin voitavani.

Pidemmittä puheitta kas tässä mietteitä siitä lohkosta murheellisesti tosin tavallista aiottua lyhyempänä jossa nähtiin pettymyksiä kuin upeita viime hetken temppujakin:

Lohko L

15.12.2023

Seleccion Azul eli Espanja-Jään Elefantit eli Thaimaa 15-2 (Tässä oli hyvin pysäyttävää jo pelkästään se, että avauserässäkin mentiin 6-0 lukemissa. Mitään jakoja ei ollut tallotuilla Jään Elefanteilla tähän peliin. Tasoero oli ilman muuta huomattava, mutta välillä silti edes vähän toivoi Jään Elefanttien rauhoittuvan ja olevan edes helpottamatta turhaan Seleccion Azulin maalijuhlaa liikajäähyjen muodossa!

Ilman ylivoimamaalejakin olisi Seleccion Azul vienyt tämän ottelun nimiinsä eli tuolloin lukemin 9-2. Murheellista kyllä mikäli tätä luuli vain Jään Elefanttien myös alkujähmeydeksi niin tuli pettymään. Etenkin kun välillä tästä toki olosuhteet huomioiden valmiiksi pinteessä ilman muuta olleesta maasta tuli oikeammin puhuen kaiken tämän turnauksen pettymys. Espanjalle siis täydet pisteet heti alkuun.)

Ijs-Oranje eli Hollanti-Jään Ristiritarit eli Georgia 8-2 (Tästä on riittänyt keskusteltavaa ja riittäisi mikäli aika olisi toinen niin varmasti huomattavankin pitkäksi aikaa. Jään Ristiritarit kohtasivat kuitenkin kiistatta viimein lopullisen selvän voittajansa jääkiekossa. Se tietää kylmiä aikoja Georgialle sikäli kun se pääsisi MM-kisojen 1. Divisioonan pariin. Juuri nyt se olisi siellä vähän turhankin tuulisessa asemassa rajamaana sen sarjan ja MM-kisojen 2. Divisioonan väliltä puhuen.

Ilman muuta tosin Jään Ristiritarit parhaimmillaan saivat aikaan paljonkin jäällä ja painostus oli välillä huomattavakin ottaen huomioon Tillburg Trappers-tähdet ja muut vastaavat isäntien suhteen.

Murheellisesti siihen muistaakseni 3-2 tilanteen umpikarmea lurumaalin päästäminen Jään Ristiritareiden maalivahdin osalta Bartek Bisonin hyvästä hereillä olosta vieläpä nolosti Jään Ristiritareiden ylivoimatilanteesta tulleen karkauksen johdosta murskasi siihen asti välillä hyvinkin pitkään sinnitelleen Georgian ajatuksellisenkin unelman yllättämisestä pisteryöstöineen tai jopa jättipotin yllätysvoitollakin!

Alivoimalla isäntien tekemä maali oli jotain mistä Jään Ristiritarit eivät koskaan päässeet yli. Siten 2-1 ja 3-2 tilanne muuttuivat ensin vielä sinänsä menetteleväksi 4-2 tilanteeksi, mutta kolmas erä oli karmaisevin ja heikoin Georgialta aikoihin millään tapaa kansainvälisessä jääkiekossa. Sitä antoi hyvin vähän vain sinänsä anteeksi Hollannin huomattava tasoero.

Niin paljon tuli kaikenlaisia virheitä ja kieltämättä jo melkoisen konkarimaiselta joukkueeltakin loppui vain puhti kesken. Tämä oli murheellinen juttu, mutta siitä silloin uskottiin jatkettavan eteenpäin.

Päävalmentaja Revaz Tsomaialle tämä oli kova kokemus silmiä avaavana. Toisaalta kiitos koko hemmetin jahkailun pääsemisessä siihen, että pelaavatko Jään Ristiritarit lainkaan vai eivät koko turnauksessa niin tilanne oli menettelevä kun vasta viimeisenä täydennysjoukkueenakin he pääsivät mukaan. Tsomaia itsekin pohti vielä, että lähteekö hän pelaamaan vai ei.

Lopulta siirtyi hyvinkin tuoreeksi valmennusryhmän jäseneksi vaikka toki myös oli ehdolla Pelaaja-Valmentajaksikin vielä kerran. Nopeasti kaikki tapahtui hänelle sillä ennen tätä kaikkea puolitoista vuotta sitten hän oli vielä eläkettä lähestyvä Jään Ristiritareiden Joukkuekapteenikin.

Tilannetta ja harmitusta itseni osalta pahensi myös kieltämättä ärsyttävän ylimielinen isäntien TV-selostus mikä lähti toki tästäkin niin kovin laukalle seuraaviin peleihin.

Ikään kuin ei jo Islannin vastaava olisi jo ärsyttävää, mutta Hollannin TV:ssä ehkäpä vähän turhan maireiden formulasaavutusten myötä on viime vuosina mennyt sielläkin vähän yhtä turhan ylimieliseksi jääkiekkoselostuskin. Niin tai näin niin myös isännille tuli siis täydet pisteet.)

16.12.2023

Thaimaa-Hollanti 1-23 (Jään Elefantit yksiselitteisesti jäivät Ijs-Oranjen jyrän alle. Ei juuri tästä ottelusta voinut muuta sanoa. Alle puolivalotason temmollakin isännät viilettivät jäällä menojaan mennen. Kuitenkin ehkä tässä ottelussa kotiyleisön huudattamisen sijaan maalijuhlalla olisi pitänyt säästellä voimiaan. Espanjan kanssa kun ei olisi kannattanut liian kevyesti ottaa. Ensimmäisen erän 'vain' 1-6 lukematkin tiesivät jääkiekollista, pelillistä joukkomurhaa siihen paikkaan. Tosin huonompikin olisi voinut olla lopputulos.)

Espanja-Georgia 5-1 (Ottelun lopputulos näytti toki selvältä Seleccion Azulille, mutta se ei tullut niin helpolla kuin miltä näytti. Etenkin ensimmäiseen erään Seleccion Azulin johto ei ollut enempää kuin 1-0 ja ilman ylivoimamaaleja lopputulos olisi ollut enemmän sen 3-0 tai 3-1 tasoa oikeammin.

Jään Ristiritarit olivat pahimmillaan äärimmäisenkin väsyneitä Ijs-Oranje-ottelun painajaisen jälkeen joten sinänsä tämäkin oli imartelevampi Seleccion Azulille. Mikäli olisi kohdattu jo heti alkuun niin tuolloin lopputulos ja ehkä koko turnauskin Jään Ristiritareille olisi voinut olla toinen.

Keväällä MM-kisoissa omassa sarjassaan pelaten tällä kaksikolla oli tätä selvästi tasaisempi kohtaaminen. Jään Ristiritareiden taso jääkiekossa kulkeekin jo suurin piirtein kaksikon Espanja-Hollanti-välillä riippuen siitä, että miten sen haluaa nähdä.

Sillä on huippuluokan, mutta valitettavasti myös iäkkäämpään päin oleva miehistö joten tämäkin voi olla sen taakka myöhemmin. Etenkin kun se väsyy liikepelissä niin silloin toden totta tuntuu välillä siltä kuin Jään Ristiritareiden pelaajat luistelisivat kuin vertauskuvallinen haarniska yllään! Raul Barbo myös torjui pian jo Ander Alcainen jalanjäljissä erinomaisesti Seleccion Azulin maalilla!

Hieman myös toisin kuin ylimielisyyttä uhkuva Ijs-Oranje niin Seleccizon Azul lähti luottavaisena tästä kohti päätöstään. Yhteistyöhenkisyyttä korostettiin ja yritettiin hioa ketjupäitä yhteen selvästi tarkemmin kuin miten vielä välttämättä edes keväällä maan 100-vuotisjääkiekkojuhlankaan aikaan.)

17.12.2023

Hollanti-Espanja 3-4 (Ylpeys käy lankeemuksen edellä sanotaan. Näin kävi Ijs-Oranjelle Tillburg Trappers-miehistä, ennakkokohuista ja oletetuista muista supertähdistä ja kotijääedusta puhumattakaan! Täten Espanja oli kostanut tämän parivaljakon jääkiekollisen kilpailun yhteydessä myös niukan edellisiin Olympiakarsintoihin liittyvän tappionsa silloisessa erikoistapahtumassa eli Uusintaottelussa Nousemisesta.

Bruno Baldris huipensi muuten melkoisella tavalla tämän voiton josta Seleccion Azulin nk. Fiestaa oli todistamassa myös Baldrisin isäkin eli tietysti Seleccion Azulin vähän vanhempien päivien tuoreempi lähtökohtainen, tuleva legenda 1990-luvulta kuten osin jo 1980-luvultakin tuttuna eli Miguel Baldris!

Ainakin loppui Hollannin TV:n selostajien turhat leukailut ja ihme irvailut tämän karsintalohkon 'turhuudesta'. Ehkäpä ensi kerralla kannattaisi keskittyä siihen koko turnaukseen ihan jokaiseen otteluun ennen kuin suunnittelee liian maireita juhlia ennakkoon?

Siinä missä Hollannissa nyt jääkiekko vähän murheellisesti tämän myötä on joutunut sen lehdissä taas jonnekin nolouden ja naurunalaisuuden rajamaille niin Espanjassa tämä oli helkkaristi isompi juttu sen lehdissä ja televisioonkin tästä saavutuksesta juttua tuli! Tämä oli erinomaista jatkoa maan 100-vuotisjuhlan päätteeksi jääkiekossa ja tulevaisuuteenkin mikä on haasteellista ja edessä todella pian.)

Georgia-Thaimaa 10-0 (Jään Ristiritareiden kohdattua kovin turhauttavasti pienestä ennen pitkää isoiksi paisuneet tappiot ja jatkuvaa kokkapuhetta kansainvälisiltä epäilijöiltä kuunneltuaan liikaa vastasi hyvin tyhjentävällä turnauslopetuksella siihen kaikkeen.

Turnauspettymyksen viitta meni hyvin pitkälle kaikkiaan suurin piirtein noin Bulgarian tasolle masennuksessa menneelle Jään Elefanttien miehistölle. Tiedä sitten, että lieneekö myös ollut valmentajalähtöinen pelisopeutus ongelmana? Minne oikein unohtui viime Talviolympiakarsintojen romuluisempi luistelijatyyli?

Se tuntui osin muutenkin loistavan poissaololtaan turnauksessa ja se näkyi. Sillä pelillä mitä Jään Elefantit esittivät tässä turnauksessa niin Jään Sarvikuonot eli Etelä-Afrikka olisi kyllä peitonnut heidät kyllä myös pelissään. Niin tai näin ei jakoja ollut heillä ja Jään Ristiritarit saivat sentään edes hyvän turnauslopetuksen kaikkeen kokemaansa.)

Lohko L:n ottelut alkoivat avauspäivänä paikallista aikaa Klo Klo 20 eli Klo 21 Suomen Aikaa. Muut jäljellä olevat ottelut myös iltapäiväottelut sisältäen alkoivat paikallista aikaa Klo 16.30 ja Klo 20 eli Klo 17.30 ja Klo 21 Suomen Aikaa.

Ottelut pelattiin tietenkin Tillburgin Jäähallissa.
 

Pardus

Jäsen
Eesti-Islanti 6-0 (Robert Arrak osoittautui Jään Pääskyistä puhuen suoranaiseksi Jäähaukkojen/Tunturihaukkojen kauhuksi tähän otteluun kun peräti neljäkin maalia hän teki tähän otteluun. Lauri Lahesalu veteraanina onnistui myös tekemään yhden maalin. Kieltämättä ottelu oli tyhjentävänkin selvä ajoittain nk. Pääskyryhmälle. Huolimatta toki ensimmäisen erän johdon olemisesta vain 3-0.
Tästä on hyvä jatkaa puolen tunnin kuluttua Puolaa vastaan.

 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Talviolympialaisten 2026 Alkukarsinnasta puhuen tämä viesti on omistettu sille kuten on jo omistettu kaksi edellistäkin ja tämä on viimeinen viesti siihen.

Nyt vuoroon tulee Lohko M jota ei ikävä kyllä ehditty käsitellä ajallaan kiireiden vuoksi eikä sinänsä juuri nytkään, mutta aikapulaan nähden teen kuitenkin voitavani.

Pidemmittä puheitta kas tässä mietteitä siitä lohkosta murheellisesti tosin tavallista aiottua lyhyempänä jossa nähtiin pettymyksiä kuin upeita viime hetken temppujakin:

Lohko M

14.12.2023

Kroatia-Taiwan 6-1 (Tästä käytiin jo ajankohdassa eli 14.12.2023 oma suurempi keskustelunsa joten tämä ei tarvitse enempää mietteitä.)

Beli Orlovi Hokeja na Ledu eli Jään Valkokotkat eli Serbia-Buz Milli Hokeyi Takimi eli Turkki 5-0 (Tästä käytiin jo ajankohdassa eli 14.12.2023 oma suurempi keskustelunsa joten tämä ei tarvitse enempää mietteitä.)

15.12.2023

Kroatia-Turkki 6-2 (Tässä ottelussa aluksi Kroatia oli alakynnessä maalein 0-2, mutta peräti kaksi alivoimamaalia tasoitti tilanteen, toisessa erässä alakuloiseen ensimmäiseen erään nähden oltiin tasapelissä maalein 2-2 ja sitten johdossa maalein 3-2. Lopulta voitettiin ottelu selkeämmin ja Turkki oli matkalla turnauspettymykseksi.)

Taiwan-Serbia 0-6 (Isännät menivät menojaan tässä pelissä, mutta lähinnä vain epäonni esti nk. Raha-Kiinaa saamasta maaleja. Tosin jopa kroaatteihin verrattuna nyt oli tasoero jossain määrin vielä korkeampi. Ei kuitenkaan ylimaallisesti korkeampi.

Ennen pitkää varmasti kiitos erinäisten vaikeuksien nk. Raha-Kiina ottanee nämäkin maat jääkiekossa kiinni. Tosin siihen ja etenkin nyt viime vuosina parantaneeseen Serbiaan verrattuna on pitkä matka.

Kroatiassa on tosin erikoinen taantumavaihe ollut meneillään jo vuosia joten sen jatkuessa tilanne voi olla toinen. Ensimmäisessä erässäkin tilanne ei ollut enempää kuin 3-0 missään vaiheessa serbeille.)

17.12.2023

Turkki-Taiwan 1-3 (Mikäli koskaan epäiltiin sitä, että kykeneekö nk. Raha-Kiina lyömään jääkiekossa yhtään Meksikoa kovempaa maata enää koskaan tai onko kaikki ollut vain onnenkantamoista niin tämä helkutin varma taidonosoitus näytti tuon väitteen roskapuheeksi!

Tämä temppu saattoi tietyin ehdoin olla paljonkin hienompi juttu kuin sen noin neljän vuoden takainen täysmasentuneen Meksikon lyöminen luvuin 7-1.

Po-Yu Hsiaon pitäessä maalin suuta melkein puhtaana loppuun asti olivat kenttäpelaajat eli Jui-Yu Lin, Yo-Chen Lin ja Hung-Ju Lin kultaakin arvokkaampia suurteossa!

Hung-Ju Lin teki päätösmaalin yksin alivoimalla, mutta kahteen ensimmäiseen maaliin syöttäjät olivat Yen Shin-Chen ja Yi-Kuan Lin ja toiseen maaliin syöttäjät olivat Chou-En Sang ja Hung-Ju Lin ja näistä tietysti Lin teki päätösmaalin. Turkki jäi täten pisteettömien joukkoon miettimään syntyjä syviä Taiwanin jatkaessa myönteistä kehitystään kohti valoisaa tulevaisuutta.)

Serbia-Kroatia 4-0 (Balkanin kiekkokuninkuudesta tai kiekkoilun perintöprinssin asemasta käytiin kovaa kamppailua ja tällä erää Kroatiasta poiketen neljän vuoden takaa nyt Serbia pelaajineen vei pidemmän korren. Vasta päätöserässä alkoi maalijuhlat kun sitä ennen tilanne oli aina ollut enintään 1-0 isännille.)

Lohko M:n ottelut alkoivat aina paikallista aikaa Klo 15.30 ja Klo 19 paikallista aikaa eli Klo 16.30 ja Klo 20 Suomen Aikaa.

Ottelut pelattiin tietenkin Belgradin Jäähallissa eli tässä tapauksessa Pionirin Jäähallissa.

Seuraava viesti on tilinteon hetki tähän tapahtumaan toki reilusti myöhässä ja samalla tulee jo muuta kerrontaa toki jo harmittavasti tänään alkaneeseen Talviolympialaisten 2026 Esikarsintaan!
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Tähän viestiin tulevat viimein Talviolympialaisten 2026 Alkukarsinnan lopputilanteet pisteineen ja samalla tietenkin lohkotiedot nyt alkavaan ja jo alkaneeseenkin Talviolympialaisten 2026 Esikarsintaan kun tietenkin Talviolympialaisten 2026 Esialkukarsintaa ei koskaan pidetty:

Talviolympialaiset 2026 Alkukarsinta

Lohko K

Eesti 9 pistettä

Islanti 6 pistettä

Etelä-Afrikka 3 pistettä

Bulgaria 0 pistettä

Lohko L

Espanja 9 pistettä

Hollanti 6 pistettä

Georgia 3 pistettä

Thaimaa 0 pistettä

Lohko M

Serbia 9 pistettä

Kroatia 6 pistettä

Taiwan 3 pistettä

Turkki 0 pistettä

Vuoden 2026 Talviolympialaisten Esikarsintaan selvisivät nyt näistä lohkoista Eesti, Espanja ja Serbia.

Täten onneksi ei tarvinnut pelata neljän vuoden takaisia erikoisotteluja tyyliin Uusintaottelua Nousemisesta tai olla huolissaan turnausvenyvyydestä!

Talviolympialaisten Esikarsinnassa pelaavat maat kolmessa eri lohkossa.

Talviolympialaisten Esikarsinnassa pelaavat seuraavat maat:

2026 Talviolympialaisten Esikarsinta

Lohko G

Unkari

Japani

Jään Ritarit eli Liettua

Seleccion Azul eli Espanja (Espanja sijoittuu tähän lohkoon kuten olisi sijoittunut voittaessaan kieltämättä nolosti hävinnyt Ijs-Oranje eli Hollantikin.)

Lohko H

British Lions eli Iso-Britannia

Tricolori Hochei eli Romania

Jään Lohikäärmeet eli Kiina

Beli Orlovi na Hokej Ledu eli Jään Valkokotkat eli Serbia (Serbia sijoittuu tähän lohkoon kuten olisi sijoittunut voittaessaan Kroatiakin.)

Lohko J

Bialo-Czerwoni Hokeju na Lodzie eli Puola

Etelä-Korea

Ukraina (Onneksi tämä maa ei käymästään sodasta huolimatta vetäytynyt missään vaiheessa tässä talven mittaankaan.)

Jään Pääskyt eli Eesti (Eesti sijoittuu tähän lohkoon.)

Kaikkien eri lohkojen eli Lohko G, Lohko H ja Lohko J ottelut käynnistyvät tai ovat jo käynnistyneet tästä päivästä alkaen.

Mitkä kaikki pelataan yhtenevästi aikavälillä 8.2.2024-11.2.2024 kun poikkeukset tulevat välipäivissä ja siinä, että Lohkossa G kaikki pelit päättyy jo 10.2.2024 eli ylihuomenna.

Lohkossa G välipäiviä ei ole, mutta Lohkossa H välipäivä on 9.2.2024 eli huomenna ja Lohkossa J välipäivä on 10.2.2024 eli ylihuomenna.

Lohkot pelataan kaikkiaan siis seuraavalla tavalla niiden päättyessä viimeistään kaiken osalta sitä ylihuomiseen mennessä:

2026 Talviolympialaisten Esikarsinta

Lohko G

8.2.2024

Jään Ritarit eli Liettua-Japani

Unkari-Seleccion Azul eli Espanja

9.2.2024

Espanja-Japani

Unkari-Liettua

10.2.2024

Liettua-Espanja

Japani-Unkari

Lohko G:n ottelut alkavat tai ovat alkaneet avauspäivänä paikallista aikaa Klo 15 ja Klo 18.30 eli Klo 16 ja Klo 19.30 Suomen Aikaa.

Kahtena muuna päivänä ottelut alkavat paikallista aikaa Klo 16.30 ja Klo 20 eli Klo 17.30 ja Klo 21 Suomen Aikaa.

Ottelut pelataan tai niitä on jo pelattu Unkarin Budapestin alueella Tuskecsarnokin Jäähallissa.

Lohko H

8.2.2024

Tricolori Hochei eli Romania-Beli Orlovi na Hokej Ledu eli Serbia

British Lions eli Iso-Britannia-Jään Lohikäärmeet eli Kiina

10.2.2024

Romania-Kiina

Serbia-Iso-Britannia

11.2.2024

Kiina-Serbia

Iso-Britannia-Romania

Lohko H:n ottelut alkavat tai ovat alkaneet avauspäivänä paikallista aikaa Klo 16 ja Klo 20 eli Klo 18 ja Klo 22 Suomen Aikaa.

Kahtena muuna päivänä ottelut alkavat paikallista aikaa Klo 15 ja Klo 19 eli Klo 17 ja Klo 21 Suomen Aikaa.

Ottelut pelataan tai niitä on jo pelattu Iso-Britanniassa siellä päin kyseistä maata Walesissa tietenkin Cardiffin Jäähallissa eli sponsorin nimen mukaisella Vindico Arenalla.

Lohko J

8.2.2024

Bialo-Czerwoni Hokeju na Lodzie eli Puola-Jään Pääskyt eli Eesti (Serbian kilpailevan maajoukkuenimen vuoksi päädyin käyttämään tuota toista nimeä Puolalle. Sen ollessa yksin mukana nimitys tai vaihtoehtoinen muu nimi tuohon olisi ollut Bialo Orly na Lodzie tai oikein välttämättä sitten Bialo Orly Hokeju na Lodzie. Tietenkin niinä toisina Jään Valkokotkina. Jotka muuten näin ohimennen mainiten juuri nyt liitivätkin vallan mainiosti voittoon.)

Etelä-Korea-Ukraina

9.2.2024

Eesti-Etelä-Korea

Puola-Ukraina

11.2.2024

Ukraina-Eesti

Etelä-Korea-Puola

Lohko J:n ottelut alkavat tai ovat alkaneet avauspäivänä paikallista aikaa Klo 16.30 ja Klo 20 paikallista aikaa eli Klo 17.30 ja Klo 21 Suomen Aikaa.

Kahtena muuna päivänä ottelut alkavat paikallista aikaa Klo 16.30 ja Klo 20.15 paikallista aikaa eli Klo 17.30 ja Klo 21.15 Suomen Aikaa.

Ottelut pelataan tai niitä on jo pelattu Puolassa Sosnowiecin Jäähallissa eli Zaglebiowski Stadion Zimowyllä eli Zaglebiowskin Talvistadionilla.

Tuolle Sosnowiecin pelipaikalle on olemassa tietenkin myös sponsoripohjainen nimensä eli ArcelorMittal Park, mutta selvyyden nimissä nimitän sitä tässä yhteydessä mieluiten Sosnowiecin Jäähalliksi ja mikäli olisi olisi ihan pakko niin puolalaisperäisellä nimellä eli Stadion Zimowyllä.

Näillä puhein ei muuta kuin sitten jännittämään!
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Eilen pelattiin tosiaan ensimmäiset kaksi ottelua Lohkossa G, H ja J ja ne päättyivät seuraavasti kun puhutaan Talviolympialaisten Esikarsinnasta:

Lohko G

8.2.2024

Jään Ritarit eli Liettua-Japani 4-6 (Tästä ottelusta ei sitten säpinää uupunut! Aluksi Jään Ritarit menivät johtoon vain 14 sekunnin jälkeen ottelussa. Sittemmin ja parhaimmillaan Jään Ritareille johto oli jo 3-0. Mene ja tiedä miten olisi käynyt ellei Japanin omat kentälliset viimein olisi saaneet juonen päästä kiinni ja siirtyneet selvästi selkeämpään syöttelypeliin kuten hallitumpiin laukauksiinkin.

Maalivahti Yuta Narisawa onneksi myös piti päänsä kylmänä eikä niin alkanut panikoida kuten ehkä joku vähän vanhempien päivien maanmieskollegansa olisi myös ehkä niin menetellyt vastaavassa tappiotilanteessa.

Sittemmin jo ennen toisen erän loppua Japani oli tasoissa ja päällisin puolin huonosta ensimmäisestä erästä huolimatta ansaitsi voittonsa.

Jään Ritarit oli kyllä tämän turnauksen alkuun vähän katsomaton kortti ehkäpä vähän maalivahtipelinsä osalta kun ei oikein niin valmiutta tiedetty. Tosin mitä pidemmälle ottelu eteni niin väsymystäkin tuli. On paha sanoa, että miten jatkon käy.

Tässä pelissä jälleen ihan sen lopussa Jään Ritareilla alkoi sijoittumishahmottuma olla parempi ja osin senkin turvin saatiin tuo ottelun viimeinen kirimaali aikaan toki lopulta ehtimättä tuottaa onnea. Tosin pisteitä on pakko saada ja sinänsä mahdollinen Jään Ritareiden voitto olisi ainakin helpottanut Unkarin mahdollisuuksia entisestään jatkoon pääsemisestä.)

Unkari-Seleccion Azul eli Espanja 7-3 (Unkari ei onneksi katsellut ottelussa pitkään Seleccion Azulin nousukasmaista kiitoa. Tosin Seleccion Azulin tietyille taidoille on ehdottomasti nostettava hattua. Ensinnäkin alakynnessäkin tunnuttiin pysyvän ajoittain verraten terävänä kentällispelissä, keskialueellakaan homma ei mennyt peloksi eikä jahkailuksi ja kun ajattelee heidän kykytasonsa maaporukoita niin tuskin yksikään olisi kyennyt haastamaan Unkaria sen paremmin.

Hollanti Espanjan sijaan olisi voinut tuoda enemmän haastetta, mutta rajansa olisi ollut Ijs-Oranjellakin. Siten nähtiin maalijuhla unkarilaisittain mikä kieltämättä on verraten harvinaista nähdä. Kun se vähänkin ennen pitkää parempien maiden osalta se kuuluisa viimeistely on jotain niin perin vimmaisen vaikeaa kuten on Eestillä ja Suomellakin jääkiekossa!

Mielenkiintoista oli myös, että yksikään maalijuhlan tekijöistä Unkarille ei tehnyt kahta maalia enempää. Adam Vay oli Unkarin maalilla ja Raul Barbo elintärkeästi enimmäkseen vastaavasti Seleccion Azulin maalin suulla. Tosin Barbo vaihdettiin Marco Hernandeziin päätöserään Seleccion Azulin veräjää koskien.

Toki ainahan voi pienenä kauneusvirheenä kolmannesta erästä nollapelin jälkeen pitää sitä, että mitenkäs se Seleccion Azul nyt onnistui sen maalin tai useammankin verkkoon laukaisemaan?

Lienee kuitenkin parempi tämäkin tulos huonoimmillaankin kuin vaikkapa esimerkkinä vuoden 1992 MM-ohjelman oman sarjatason kisoista Unkari-Australia-nöyryytys kun siinä tosiaan oli yksi pahimpia alemman tason vastustajia muuttumassa Unkarille isommaksi kuin olikaan! Toki aikakin onneksi oli vallan helkkaristi toinen. Tästä kuitenkin on hyvä jatkaa eteenpäin täysin pistein.)

Sitten Lohko H:n tilanne:

Lohko H

8.2.2024

Tricolori Hochei eli Romania-Beli Orlovi na Hokej Ledu eli Serbia 4-0 (Tässä ottelussa alku oli tasaista, mutta sinänsä ottelu oli aina Tricolori Hochein heiniä. Tilannetta melkein helpotti jo silloin serbien jatkuvat jäähyt. Ensimmäinen erä silti päättyi maalittomana kiitos myös Arsenije Rankovicin hyvien torjuntojen. Tricolori Hochein maalilla ollut Zoltan Toke sai välillä olla verraten yksinäinen kun ei pahemmin torjuntoja ollut, mutta harmittavasti ei paljon tukeakaan!

Vähänkin parempi maa kun olisi ollut vastassa niin olisi voinut käydä kylmät moisella lähtökohtaisella väliin pitämättömyydellä. Ehkäpä tuo asenne korjautuu tai noin tehtiin vain siksi kun oli sen tason vastustaja kuin mitä Jään Valkokotkat Belgradista puhuen ovat.

Aina voi jossitella, mutta ei Kroatiakaan välttämättä olisi yhtään tämän paremmin menestynyt Tricolori Hocheita vastaan. Toinen erä avasi Tricolori Hochein maalihanat ja siitä eteenpäin ottelun kohtalo oli selviö heille. Täydet pisteet otettiin ja hyvä on jatkaa eteenpäin. Tietysti haastetta on vielä paljon edessä.

Tricolori Hochein osalta puhuen tässä joukkueessa on nähty, nähdään tai tullaan näkemään myös suomalaispelaaja eli Matias 'Mattias/Matyas/Matyaz' Haaranen myös 'Matsona' tuntien on jo vähän tätä aiemmin saanut kansalaisuuden ja täten on kyennyt astumaan Tricolori Hochein pelipaitaan.

Vähän vanhempien aikojen jääkiekkoon ja kuin Unkarin jääkiekollisen kilpailun muistaen juurikin Romaniaa kohtaan on 'Balkanin Hannu Hanhien' pelipaidassa sitten ehkä hyvä saada uutta liitoa alle. Verraten nuori kaveri on edelleen ja ehkä turnaus siitä piristyy kun nyt tähän otteluun oli vain syöttöpiste.

Nuo monet nimet mitä laitoin tuohon 'Matsosta' puhuen niin tietysti on hänen nimensä nimityksiä romanialaisista, unkarilaisista ja turkkilaisistakin sanomalehdistä kun ihan niin helposti ei pelkkänä Matiaksena noilla seuduin nimiä väännetä vaan enemmän vähän venyttävästi, mahtipontisesti tai sitten juurikin tuota z-äännettäkin suosivana. Serbeille turnauksesta näyttää muodostuvan sinnittelyä, mutta sen näkee sitten.)

British Lions eli Iso-Britannia-Jään Lohikäärmeet eli Kiina 10-1 (Leijonakollegamme nk. Sumujen Saarilta popsivat vallan äkkiä poskeensa Jään Lohikäärmeet. Toki alku oli vähän jähmeä, mutta jo tuolloinkin ottelun kulku oli vallan selvä vaikkakin 'vain' 2-0 oli ensimmäisen erän jälkeen tilanne.

Jään Lohikäärmeet vieraili tosiaan melko pitkällä leirillä Suomessakin ennen tätä turnausta ja vastusten tasoerokin on kiitos brittienkin viime vuosien ja tiettyyn rajaan asti jo melko pitkänkin jääkiekollisen parannuksen 'hieman' eri tasoa!

Toki hieman kuitenkin pahinta ahdinkoa lievittänee se seikka, että briteillä tuntuu tähän turnaukseen todella olevan jalkeilla lähelle niin parasta miehistöä kuin mitä löytyy. Lisäksi myös nuoriherra Liam Kirk on mukana tässä tapahtumassa joten sekin seikka riittänee tämän ottelun osalta pikatuomioon. Kuten myös Ben Bownsin hyvät torjunnat.

Pekingin Talviolympialaisten jälkeen nähtävästikin maassa riittänee sitten töitä sen jääkiekon saamiseksi kuntoon. Ehkä kuitenkin lopputapahtuman osalta homma menisi kohtuullisemmin.

Mikä tahansa muu tapahtuma tästä eteenpäin vaatisi kyllä enemmän tai vähemmän valtavia mokia niin isänniltä kuin osin myös Tricolori Hocheilta eli Romanialta. Se pelaisi kyllä Jään Lohikäärmeiden pussiin, mutta mikäli taso on tätä niin mitenköhän sitten todella kävisi Talviolympialaisten Karsinnassa varsinaisesti jos se sinne pääsisi?

Luotto ei ollut itselläni järin korkealla ennen tätäkään vaikka ehkä nyt odotin edes pienempää tappiota ja selvästi parempaa kentällisten sinnittelyä. Myös ilman muuta nyt brittien parhaimmistopelaajien mukana olemisesta huolimatta.)

Ja sitten vielä Lohko J:n tilanne:

Lohko J

8.2.2024

Bialo-Czerwoni Hokeju na Lodzie eli Puola-Jään Pääskyt eli Eesti 4-0 (Ikävä kyllä tämä oli se maa jonka edessä nk. Pääskyryhmän menestyksellisempi anti päättyi. Tosin ei liian halvalla eikä helpolla. Lisäksi maalivahti Villem-Henrik Koitmaa tuttuna 'Ville-Henkkana' teki kuitenkin parhaansa nk. Etelänaapurimme veräjänvahtina.

Jään Pääskyillä välillä ehkä vähän oli huono viimeistely, mutta toisaalta koko kiekonhallinta pitoineen tai laukauksineen maalia kohti oli enintään ottelun kestäessä ehkä sen kolmasosan jos sitäkään senkin perustuessa vain hyväksyttyihin lukemiin.

Siitä oli hyvin vaikeaa saada kunnon otepeliä aikaan otteluun. Lopullisen mahdotonta siitä tuli kolmanteen erään kun ei käytännössä voitu oikein tehdä mitään enää toisin.

Maali tai toinen olisi voitu vähän toisessa paikassa saada, mutta näin kävi tällä erää eilen. Lisäksi välillä Jään Pääskyt sai kiittää onneaan, että toimitsijat eivät viheltäneet ihan niin tiukkaan jäähyjä heille tai muutenkaan otteluun toisin kuin Unkarin tai Iso-Britannian vastaavissa tapahtumissa tällä hetkellä.

Toki juuri jäähyt puolin ja toisin piti avauserän maalittomana ennen sitten maalihanojen aukenemista puolalaisille.

Hallinta oli kuitenkin puolalaisilta ihailtavankin hyvää ajoittain ja selkeätahtista. Toki ihan ottelun lopun maali oli vähän niin ja näin kun sinänsä 3-0 voittokin olisi jo riittänyt, mutta kyllä tilaisuuteen tartuttiin kun niin kävi.

Saa nähdä, että miten sitten puolalaisten käy pian sielläkin juhlitaan maan omaa 100-vuotista jääkiekkohistoriaa ja sen juhlavuodeksi olisi mukava saada jo MM-kisoihinkin varsinaisestikin jotain todella odottamattoman hienoa aikaan!)

Etelä-Korea-Ukraina 0-4 (Tämä oli kyllä eilisillan yllätyksistä sinänsä suurin! Etelä-Korea hallitsi, yritti kaikkensa, laukoi minkä ehti kohti paljon sodasta kärsineen maan maalia, mutta välillä huono viimeistely ja melkein kuin elokuvamaisia ihme pelastuksia täynnä olleet ukrainalaistorjunnat maalivahdista tai tätä edeltäen puolustuksesta otteineen tekivät tyhjäksi kaiken.

Jopa edes sen hyvin kuuluisan yhden lohtumaalin saamisen tähän nöyryytykseen.

Häviö toki aina olisi ollut enemmän kuin inhottava juttu, mutta silloinkin se mieluummin olisi pitänyt kärsiä enemmän yhden maalin tappiolla oikeasti tasaiseen otteluun kuin juuri näin!

Ukrainan menestys kuitenkin oli keskellä alivoimaa vähempänäkin juurikin tarkoissa, keskitetyissä laukauksissa ja olihan heillä fyysinen aloiteotepelikin parempi tietyin ehdoin.

Hieman hidasta heillä oli toki reagointi ja jossain määrin onnea oli mukana.

Etenkin kun heillä oli myös välillä todellisia vaikeuksia saada johtoaan kasvamaan 1-0 asemasta parempaa kohti. Vähän pystyi vähättelemään myös sitä, että yksi Ukrainan maaleista tuli ylivoimasta. Tosin se oli hyvin vähän voitosta silti mitään pois.

Silti Etelä-Korean kompastuminen juurikin tällä hetkellä hyödyttää eninten Puolaa siihen mitä jatkoon pääsemiseen tulee. Toisaalta sitten herää kysymys siitä, että riittääkö Ukrainan voimat uudestaan tämän tason seisautukseen? Mikäli riittää tai edes pisteryöstöön niin tapahtumasta Puolassa tulisi mukavasti ainakin selvästi avoimempi.

Etelä-Korealle vain hyvin vähäistä balsamia haavoihin on muun muassa paljon ja välillä ehkä selvästikin ylihehkutettujen Jään Lohikäärmeiden eli Kiinan sitäkin rajumpi epäonnistuminen toki suoraan sitten jo briteille pahemmin jo luvuin 1-10!

Aasian mailla oli tosiaan epäonnistumista juuri nyt heti turnauksen alkuun ja saa nähdä, että parantuvatko otteet. Kiitos tämän kaiken Etelä-Korealla on edessään jatkoa ajatellen pakkovoitto ja sekään ei välttämättä riitä enää.)

Tänään Lohkossa H on välipäivä jolloin pistetilanne näin esimerkiksi Lohkoon G eli Unkarin lohkoon on seuraava ennen tämän päivän eli 9.2.2024 otteluja Espanja-Japani ja Unkari-Liettua kun Unkari on edellä tasapelistään huolimatta Japania kiitos näillä näkymin ihan vähän enemmän tehdyin maalein kuten myös vähän vähemmän päästetyin maalein ja kun muut joukkueet vielä ovat nollilla:

Unkari 3 pistettä

Japani 3 pistettä

Liettua 0 pistettä

Espanja 0 pistettä

Tänään ottelut jatkuvat seuraavasti Lohkoissa G ja J kun Lohko H:ssa pidetään juuri mainitusti välipäivää:

Lohko G

9.2.2024

Espanja-Japani (Seleccion Azulin yllätykset ja voimat päättyivät todennäköisen aika tavalla Unkari-otteluun. Ihmeenä kyllä pidän muuta vaikka onhan Japanin alkujähmeys mahdollista. Japani varmaankin ottaa tästä myös takuupisteet.)

Unkari-Liettua (Tämä voinee tarjota haastetta. Kun silloin tällöin Jään Ritareilla on paha tapa laittaa Unkariakin kohtaan tuntuvasti hanttiin. Jään Ritareiden heikkous lienee mahdollisesti maalivahtipelissä tai sitten siinä, että ei vain oikein käytetä oikein ulottuvuutta vaikka kykyjä siihen olisi. Jäähyilykin on välillä heidän ongelmansa.

Toisaalta Jään Ritarit yllättivät pahanpäiväisesti Japaninkin ja sellaista on parempi olla toistamatta Unkarin sitten.

Mikäli kaikki menisi uskomattomasti periunkarilaisen huonon päivän jääkiekon malliin jostakin syystä nyt sitten niin pisteryöstö lienee Jään Ritareille saavutettavissa.

Voiton menemisen suhteen edes ajatuksena Jään Ritareille saattaisi allekirjoittaneelta savu nousta korvista kun kerran muuten ei Jään Ritarit kyenneet nyt edes vaikka Japania yllättämään jolloin olisikin ehkä yksi 'riemuvoitto' voitu sallia heillekin.)

Lohko J

9.2.2024

Eesti-Etelä-Korea (Kiitos Ukraina-ottelun sössimisen penkin alle on Etelä-Korealla tästä ottelusta edessään pakkovoitto. Eikä sekään tietysti tilanteen tullen välttämättä riitä ellei sitten Puola-Ukraina-ottelu mene potin puolitukseksi pisteiden osalta. Jatkoajan tai pidemmän otteluajan niin tullessa eteen.

Etelänaapurimme nk. Pääskyryhmällä lienee nyt edessä melkoisen vaikea ottelu vaikka olisihan siitä kyllä tietysti mukava ottaa hieno mainevoitto kun montakaan vuotta ei ole esimerkiksi Etelä-Korean omista Talviolympialaisistakaan. Tämän näkee sitten, että mitä siitä tulee.)

Puola-Ukraina (Paljonkaan itsessään ei ole arvioissani muuttunut sen noin neljän vuoden takaiseen parivaljakon kohtaamiseen verrattuna. Molemmilla on etunsa ja hieman yllättäen Ukrainallakin on nyt menestyspisteitä kiitos odottamattoman Etelä-Korea-ottelun voittonsa. Potin puolitus pisteissä tai tällä hetkellä tilanteen vuoksi tämän ottelun Ukrainan häviäminen Puolalle lienee eniten Etelä-Korean mieluisin näkökantatapahtuma. Paljon siis on pelissä näillä mailla jatkon suhteen kenties.)

Lohko G:n ottelut alkavat paikallista aikaa Klo 16.30 ja Klo 20 eli Klo 17.30 ja Klo 21 Suomen Aikaa ja Lohko J:n ottelut alkavat paikallista aikaa Klo 16.30 ja Klo 20.15 eli Klo 17.30 ja Klo 21.15 Suomen Aikaa.
 
Viimeksi muokattu:

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Tällä hetkellä kun tietysti ottelussa Eesti-Etelä-Korea tilanne on 1-2 ja kun sitäkin sensaatiomaisemmin ottelussa Espanja-Japani tilanne on 2-3 kun viimeistä erää pelataan molemmissa niin on aika hieman katsoa muuta tilannetta koskien Talviolympialaisia 2026.

Kysymyksessä on tietysti Talviolympialaisten 2026 Esikarsinta ja lopullinen, varsinainen Talviolympialaisten 2026 Karsinta.

Itsessään eli Talviolympialaisten 2026 Esikarsinnassa sinänsä ei ole tapahtumana muuta erikoista läpivienniltään kuin se, että siinä on tavallista enemmän muita panoksia pelissä!

Syy siinä on se, että jo ennen pitkää sitten tämän vuoden kesän hyvin lopuksi ja syksyn aluksi kun pelataan väistämätöntä Talviolympialaisten 2026 Karsintaa niin siellä normaalisti pitäisi olla pelaamassa Valko-Venäjä.

Näin ei tietenkään ole kiitos Ukrainan Sodan jolloin siis Venäjä ja Valko-Venäjä ovat olleet ulkona tapahtumistaan joista siis toinen karsisi ja toinen olisi itse päätapahtumassa eli Talviolympialaisissa 2026 muuten normaalisti.

Tätä on vastustettu ja juttua riittäisi, mutta se menisi politiikan puolelle joten se siitä ja jääköön muille aihealueille.

Aikaa toki ilman muuta onneksi on pitämiseen päätöksessä ennallaan eli, että ne kyseiset maat pysyisivät ulkona.

Pelillisesti puhuen siis kun tietenkään päätöstä vielä ei ole tehty eikä toivottavasti tehtäessä sallita millään tavalla Venäjän tai Valko-Venäjän paluuta niin kyse on mahdollisesti ylimääräisestä pääsijästä varsinaiseen Talviolympialaisten 2026 Karsintaan.

Toivon mukaan kun Valko-Venäjä pysyisi ulkona niin sitten olisi kyse seuraavasta:

Talviolympialaisten 2026 Karsinnassa Valko-Venäjän oli tarkoitus pelata Lohkossa D yhdessä Slovakian ja Kazakstanin kanssa. Kuten myös yhden esikarsijan kanssa.

Kun näin ei ole ja toivon mukaan näin kävisi niin Lohkoon D luonnollisesti on yksi lisäpaikka vapaana.

On toki paha sanoa, että miten lisäpaikka mahdollisesti vuoden mittaan myönnetään.

Ja ennen kaikkea, että miten menetellään nyt ylihuomiseen mennessä loppuvan Talviolympialaisten 2026 Esikarsinnan paikkojen suhteen?

Voittajat tietenkin turnauksistaan pääsevät jatkoon, mutta miten myönnetään ylimääräpaikka?

Näillä näkymin kahdella eri tavalla se on mahdollista:

Parhaimpien lohkokakkosen väliltä yhteispistein sijoittuen niistä paras sitten ennen pitkää pääsee tai vähän ikävämmin niin, että vain tietystä turnauksesta nousee pelkästään sen yksittäinen lohkon toiseksi sijoittuja ja muiden lohkojen vastaavat jäävät rannalle.

Mikäli tämä olisi otettu esimerkkinä vuoden 2022 Pekingin Talviolympialaisten ajalta kuvitteellisesti suorituksena niin tähän 'Kiistalohkoon' missä siis on paikka tarjolla eli Lohkoon D niin sen sijoittumiskriteeri on määritelty paikkanumeron 6 perusteella.

Vuoden 2022 Pekingin Talviolympialaisten määrittelyssä se tarkoitti esimerkiksi sitä, että Lohko H:n voittaja eli tuolloin Puola Kazakstanin sössittyä nk. Hopealautastason voittonsa meni silloin vastaaviin karsintoihin Lohkoon D.

Tällä kertaa siis ja edellyttäen, että homma on sama kuin Pekingiin nyt näin poikkeuksellisesti niin juurikin Lohko H:n kakkonen voi nousta ainoana ellei muuta määritellä niin juurikin siitä lohkosta myös jatkoon Talviolympialaisten 2026 Karsintaan asti.

Toisin kertoen tämä voi koskea siis Iso-Britannian turnausta yksin.

Tai sitten ei.

Määrittelyssä onkin sitten miettimistä.

Ja sama onkin sitten väistämättä ehkä joskus myös Talviolympialaisten 2026 osalta Milano-Cortinaan kun 'Kiistalohko' sinne on tietysti Lohko C itse päätapahtumaan ja sinne ollaan sijoittamassa Yhdysvaltain seuraksi jo valmiiksi kahta muutakin Talviolympialaisten 2026 Karsinnasta selviytyjää.

Kun muuhun lohkoon eli Lohkoon B sijoitetaan yksi Talviolympialaisten 2026 Karsinnan selviytyjä niin vielä tuohon 'Kiistalohkoon' eli Lohkoon C tulisi kenties Talviolympialaisten 2026 Karsinnan mahdollinen lohkokakkonen ensisijaisena jo sen 'Kiistalohkosta' eli Lohkosta D.

Toki myös sitten Talviolympialaisten 2026 Karsinnan aikaan voi olla jälleen parhaimpien lohkokakkosten kesken muu ylimääräpaikka sitten jaossa vähän kuitenkin epäselvemmin tapahtumin tässä vaiheessa, mutta niistä parhain yhteispistein näillä näkymin muuten pääsee sitten itse päätapahtumaan Milano-Cortina d' Ampezzoon 2026.

Lähinnä tuo lohkomäärittely mietintöineen oli siis vedetty miten Pekingin Talviolympialaisissa 2022 tämä hoidettiin eli Slovakia ja Latviahan pelasivat Suomen ja Ruotsin kanssa Lohkossa C normaalisti ja Lohkoon B sijoittui yksin Tanska.

Tietenkin näin mikäli määrittely on yhä sama sitten sinne.

Ja ennen kaikkea tietty myös maailmanpoliittisesta tilanteesta riippuva!
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Eilen pelattiin jälleen kaksi ottelua Lohkossa G ja J kun Lohko H:ssa vietettiin välipäivää ja ne päättyivät seuraavasti kun puhutaan Talviolympialaisten Esikarsinnasta:

Lohko G

9.2.2024

Espanja-Japani 3-6 (Japani otti tästä puhtaan voiton jälleen kerran kuten piti, mutta kyllä Seleccion Azul painosti paljon japanilaisia. Etenkin ottelun alussa se oli Seleccion Azul mikä meni johtoon ensin! Samoin välillä kavennuksia nähtiin sitten alakynnessäkin. Toki kuten pelättyä, osin voimat menivät jo Unkari-otteluun siihen mitä ehkä jonkin asteen yllättämiseen tuli.

Eiki Sato aloitti Japanin maalilla, mutta hosumisen ja epäröintitason takia kun Espanja johti alun epämiellyttävästi niin vähäisestä johdosta huolimattakin Sato otettiin terävällä tavalla pois maalilta ja vaihdettiin Yuta Narisawaan.

Narisawa ei maaleja taakseen juuri päästänyt. Ainoakin sellainen oli pelottava eli päätöserän 3-4 maali siihen tilanteeseen. Narisawa kuitenkin jälleen kerran ihailtavasti piti päänsä kylmänä eikä tilanne haitannut.

Toisessa erässä tosiaan Japani aloitti alkujähmeyden jälkeen kirinsä kohti voittoa. Yksi muu tavallaan 'epäonnistuja' Japanin riveistä puhuen oli Yushiroh Hirano millä meni tunteisiin ja tuli sitten melko vältettävissä olleesta jäähystä tai sen mennessä ehkä 5 minuutin jäähyn piiriin vähän rauhoittavammalla tavalla siis pelikielto.

Sekään ei hetkeen imarrellut Japania kun normaalimpana pelipäivänä saati sitten hyvänä sellaisena Hirano on kyllä ihan pelimies ja maalintekijä tavalla joita ei hetkeen ole Japanissa nähty. Japani otti siis voiton ja kaikki on nyt Unkari-ottelusta kiinni.

Seleccion Azulin maalilla Raul Barbon sijaan tässä ottelussa ollut Marco Hernandez teki kaikkensa, mutta ei vain voinut tasoerolle sinänsä yhtään mitään. Ehkä välillä olisi ollut kuitenkin järkevämpää peluuttaa Barboa Hernandezin sijaan?

Kun kuitenkin Barbo melko tehokkaalla tavalla on Seleccion Azulin ykkösmokke ja nyt olisi ollut avainottelu. Tietenkin mikäli avain muutenkin on tulevaisuudessa kun tässä hetkessä niin silloin tietysti päätös taktisesti oli se ja sama tässäkin jutussa.

Niin tai näin on Seleccion Azulin suhteen sen aika vain välttää vain turnauksen viimeinen sija jos voi. Jään Ritarit eli Liettuakin kun on yhä pisteittä.)

Unkari-Liettua 7-1 (Kun jo yksi maalijuhla sinänsä on harvinaisuus isänniltä niiden maalien perille menemisen suhteen niin peräti kaksi sellaista lyhyen ajan sisään on sitäkin harvinaisempaa herkkua allekirjoittaneenkin makuun nähdä! Ehkä välillä oli lähteä turhaksi revittelyksi ja nyt todella tärkein on edessä eli ottelu Japania vastaan päätöspeliin. Kaikki on siitä kiinni.

Vaikka onhan tietysti vielä sinänsä tietyin ehdoin mahdollista päästä lohkon kakkostilallakin jatkoon niin se kaikki kuuluu laajempaan ja politiikkaakin sotkevaan kuvioon ja siihen Unkarin on vain parasta olla turvautumatta.

Vaikka maalijuhla oli runsas ja hieno niin Janos Haria huomioimatta yksikään pelaaja ei tehnyt siinä kahta maalia eikä sinänsä pilannut omien ketjukavereiden maalihaluja. Lisäksi yleinen syöttöpelikin toimi hyvin komeasti. Tämäkään kun ei joskus ole niin itsestään selvää Unkarilta.

Jään Ritareilla oli jälleen välillä ajoittain kyllä innokas kenttäpelaajiston kyvykkyys, mutta välillä luokaton puolustus tai sitäkin luokattomampi maalivahtipeli.

Tosin kuitenkin nyt pienenä myönteisyytenä tähän oltiin Unkarin kotijäillä joten tilanne sinänsä ei olisi voinut yhtään vaikeammin voitettavissa tai edes pisteryöstöä ajattelevassa mallissa. Jään Ritareiden ainokainen tuli muutenkin ylivoimalla. Sitä huomioimatta Unkarin maalivahti tähän otteluun eli Bence Balizs piti maalin puhtaana.

Unkarin tilanne onkin kerrottu ja siihen nähden Jään Ritarit koittavat nyt vain välttää viimeisen sijan tässä tapahtumassa sinänsä ja keskittyä ilman muuta parempaan sitten keväällä MM-kisojen omassa joukossaan.)

Ja sitten vielä Lohko J:n tilanne:

Lohko J

9.2.2024

Eesti-Etelä-Korea 2-4 (Tässä ottelussa riitti jännitystä ja välillä oli kyllä melkoista, että tuleeko sydänkohtaus kun oli sen verran paljon pelissä välillä. Etelä-Korealla oli mennä turnaus sysimustaksi välillä kokonaan kun tässäkin pelissä hankaluuksia osin riitti ja Eesti meni johtoonkin aluksi. Jään Pääskyt eivät myös hevin periksi antaneet myöhemminkään.

Lähinnä toisen erän jatkuvat jäähyt, osin vielä päätöseränkin tietty päättämättömyys vei aloitekyvyn yllätykseen ja ehkä osin myös niin nk. Pääskyryhmää kuin Etelä-Koreaakin vaivanneena oli huono viimeistely. Etelä-Korealla oli tosin enemmän maalipaikkoja otteluun, mutta epäonnen taso oli välillä pelottavankin lähellä Ukraina-ottelun möhläystä. Henrik 'Henkka' Virro oli nyt nk. Pääskyryhmän veräjänvahti.

Oliko se sitten virhe vai ei niin se riippunee tilanteesta ja mielipiteestä. Tosin Virrossa on enemmän jatko ja tuleva mielessä kuin ilman muuta nuorekkaassa veteraanissa veräjänvahtina eli Koitmaan Villem-Henrikissä tai myös 'Ville-Henkassa'.

Kun näin kävi niin sinänsä ikävä kyllä Eesti ei voisi ajatuksella itsessään hyötyä mitään jatkossa päätösottelussaan, mutta se voisi tuhota Ukrainan unelmat jatkoon pääsystä. Etelä-Korean suhteen taas edelleen ollaan melko pakkotilanteessa vaikka ilman muuta myös ajatuksella toisella sijalla voi päästä jatkoon.

Tosin tämä on kuten yllä Unkari-Japani-kaksikon tilanteen käsittelyssä käyden niin kiinni myös politiikkaa sisältävistä asioista eikä se välttämättä ole sinänsä toivottavaa. Toki parempaa kuin miten kävisi jos näin ei tehtäisi.

Kaikki riippuu siis päätöspäivästä Etelä-Korealle siinä, että selviäisikö se säikähdyksellä ja voisiko se jatkaa myös ilman mahdollista kulissiapua. Sinänsä se olisi parempi ihan vain mainehaitan vähentämiseksi. Kun muuten varmaankin taas ehkä herjoja tulee riittämään jatkoon tai kevättä kohti.)

Puola-Ukraina 2-3 (Rangaistuslyöntilaukauskilpailu tarvittiin voittajan selviämiseksi. Jälleen kerran paljon sodasta kärsinyt maa ponnisti paineen alla kohti uskomattomia sankariotteita ja alakynnestäkin kyettiin kampeamaan itsensä päätöserään mennessä jo hallitsevaksi osapuoleksikin kautta linjan!

Kaksi ensimmäistä erää oli toisin ja kun tietty aloitekyky meni Puolalta säpäleiksi niin siitä eteenpäin pasmat oli sekaisin ja tämän jälkeen paniikki oli kieltämättä sinänsä harvinaisena Puolalle ikävä juttu todistaa. Välillä oli kyllä ihme, että kykenivät edes tasapelin takaamaan ja pääsemään pistepotin puolitukseen!

Ja tämäkin kaikki kun aivan kuten viime Talviolympiakarsinnoissa Kazakstanille Pekingiin niin nyt Milano-Cortinaan oli tarjottu Puolalle nousua tästä lohkosta puhuen kuin hopealautasella silloin kun sitä ei ole tarjottu osin koronan jälkeiseen aikaan ja kielteisyyteen nähden Etelä-Korealle.

Pistepotin puolitus sentään tietää jännittäviä hetkiä päätöspäivälle ja antoi myös Etelä-Korealle mahdollisuuden vielä päästä suoraan jatkoon.

Tosin edelleen tilanne on sille lähes käytännön pakkovoittotasoa kun taas Ukrainalla sen päästessä pistepotin puolituksessakin voittajan asemaan tilanne on edelleen helpoin turnauksen päätöstä kohti mennen.

Dmytro H' rystytsin suojateille kun tämän saman kaverin länsimaisempi nimi yleensä on tunnettu tietenkin Dimitri Khristichinä niin tämä kaikki on ollut upeaa turnausta edelliskerran käytännön nollaturnauksen jälkeen!

Tuleeko nyt jatkopaikka ilman mahdollista kulissiapua muutenkin arkaluonteiseen poliittisuuteen muistaen? Sen näkee sitten päätöspäivänä kun tänään kieltämättä vähän jännitystä vähentäen juuri nyt on välipäivä!)

Tänään ottelut jatkuvat seuraavasti Lohkoissa G ja H kun Lohko J:ssä pidetään juuri mainitusti välipäivää:

Lohko G

10.2.2024

Liettua-Espanja (Tämä tuleekin olemaan viimeisen sijaan välttämisen keskinäinen ottelu. Kumpikin joukkue haluaa välttää viimeiseen asti olemasta tietysti sinänsä viimeinen.)

Japani-Unkari (Tästä onkin kyse tänä iltana eli noususta käytännön varman suoraan jatkoon. Etenkin kun häviäjälle on luvassa vain vähän parempaa normaalin sijaan eli edelleen vähän epävarma mahdollinen lisäjatkopaikka toisellakin sijalla. Tosin se on politiikkaa sisältävä päätös ja siinäkin olisi tietysti aina ongelmansa. Saa nähdä, että miten tässä käy!

Toivottavasti Unkarilla kotiyleisön edessä päästäisiin jatkoon vaikka onhan murheellista kyllä mokia kotiyleisön edessä nähty ennenkin. Muutenkin mahdollista MM-kevättä ajatellen on parempi, että jo nyt nähdään mieltä nostattava suorite sinne.

Mikäli Japani kuitenkin suorana jatkoon pääsee niin se olisi myös äärimmäisen loistava suoritus tavallaan kun muistaa senkin oman tasonsa vaikeudet joskus ratkaisupaikassa. Harmittavasti olisi tämä nousu ollut mahdollisesti sen toteutuessa parempi suorittaa vaikkapa Iso-Britannian tai Puolan lohkossa kun juuri tässä lohkossa. Sen näkee sitten tämän illan päätteeksi!)

Vielä Lohko H tähän loppuun otteluineen:

Lohko H

10.2.2024

Romania-Kiina (Tässä ottelussakin omalla tavallaan panosta riittää kun jatkosta puhutaan. Tricolori Hochei tarvitsee kaiken voitavan varmistaakseen sitten ratkaisuotteluun brittejä vastaan kaiken tarvittavan ja Jään Lohikäärmeet vuorostaan haluavat paikata runsaasti tallottua mainetta brittejä vastaan pelatun rökäletappion jälkeen. Saa nähdä, että tuleeko tästä ottelu vai synkkeneekö Jään Lohikäärmeiden maine entisestään.)

Serbia-Iso-Britannia (Tässä ottelussa isäntien kyllä pitäisi viedä tämä nimiinsä. Vieläkin selvemmin kuin mitä periaatteessa oli tavallaan odotukset Jään Lohikäärmeitä vastaan. Joskin nekin saattoivat olla vähän turhan ylihehkutettuja vaaratilanteiltaan ennakkoon.

Toivottavasti ei vain intouduttu haaskaamaan liikaa voimia maalijuhlaan kiinalaisia vastaan. Mikäli Jään Valkokotkat Belgradista yllättäisivät edes hyvin ajatuksella niin sankari siinä yllätyksessä olisi varman ehdottomasti maalivahti Arsenije Rankovic tai sinänsä tasolleen tarkka serbipuolustus.

Hyökkäyspelikin toimii niin kauan kun ei vain periserbityyliin vain aleta liikaa jäähyilemään tai ihan liian levottomaan kiekonroiskintaan ympärilleen paljon katsomatta.)

Ottelut tämän päivän peleihin alkavat tai ovat jo alkaneet paikallista aikaa Lohkoon G Klo 16.30 ja Klo 20 eli Klo 17.30 ja Klo 21 Suomen Aikaa ja Lohkoon H Klo 15 ja Klo 19 eli Klo 17 ja Klo 21 Suomen Aikaa.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Kun tällä hetkellä otteluihin Liettua-Espanja tilanne on ensimmäiseen nyt päättyneeseen erään erätauolle vielä vain 1-0 Jään Ritareiden eduksi ja Romania-Kiina tilanne on juuri toisen erän alettua kieltämättä mielenkiintoisesti kuitenkin käytännön Tricolori Hochein murskaotejohdossa vielä vain niukassa johdossa eli tilanteessa 2-1 niin on aika käydä läpi tämän Talviolympialaisten 2026 Esikarsinnan pistetilanteita.

Lohkoihin G ja H käydään tässä viestissä niiden pistetilanteet läpi kun Lohkoon J on välipäivä:

Talviolympialaisten 2026 Esikarsinta Pistetilanteet

Lohko G

Unkari 6 pistettä

Japani 6 pistettä

Espanja 0 pistettä

Liettua 0 pistettä

Vain Unkari ja Japani voivat enää nousta suoraan tai nyt edes mahdollisesti kulissien takaisen väännön myötä ennen pitkää kakkostilalla Talviolympialaisten 2026 Karsintaan.

Lohko H

Iso-Britannia 3 pistettä

Romania 3 pistettä

Serbia 0 pistettä

Kiina 0 pistettä

Tässä vaiheessa vielä tähän lohkoon tilanne on avoin, mutta käytännössä jatkopaikka tai jatkopaikat tilanteen mukaan ovat menossa British Lionsin ja Tricolori Hochein suuntaan. Kaikki muu olisi enemmän tai vähemmän suurtakin yllätystä tilanteen mukaan siinä mitä tulee pääsemisestä Talviolympialaisten 2026 Karsintaan.

Unkarin lohkossa on erityisesti panosta siksikin kun nyt on sen oman kotiturnauksen päätöspäivä!

Alkamisajat otteluille on jo kerrottu viime viestiin.

Kaikkiaan tämän päivän ottelut ovat hyvin selkeitä suurilta osin. Lohkojumbot taistelevat lähinnä jääkiekollisesta maineestaan ja kunniasta kun taas lohkojohtajilla on isot panokset otteluissaan.

Erityisen kovat ne ovat tietenkin ottelussa Japani-Unkari.

Kaikkien jääkiekon ystävien ja varsinkin vähän alempien sarjatason maiden ystävien kannattaa muutenkin pitää silmänsä auki sillä tämän ja huomisen päivän ottelujen jälkeen edessä on erittäin pitkä tauko siihen mitä tulee Talviolympialaisten Karsintojen jääkiekkoon.

Varsinainen Talviolympialaisten Karsinta kun pelataan vasta tämän vuoden elokuun ja syyskuun vaihteessa eli kesän päätteeksi ja hyvin syksyn aluksi päivämäärinä 29.8.2024-1.9.2024.

Se on siis myöhään kuten neljä vuotta sitten tai oikeammin vain kolme vuotta sitten pelattu vastaava!

Tuolloinhan syy lykkäykselle oli koronassa. Saa nähdä, että mikäli jotain poliittista veruketta viivykkeineen nyt tulisi kiitos Venäjän ja Valko-Venäjän ulosheiton jatkamisen kysymyksen kuten myös Ukrainan Sodan niin turnaushan voisi tietyin ehdoin sitten siirtyä tuostakin varmaankin niin pitkälle kuin mahdollista eli ensi vuoden vastaavaan ajankohtaan.

Sen näkee sitten.
 
Viimeksi muokattu:

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Eilen pelattiin jälleen kaksi ottelua Lohkossa G ja H kun Lohko J:ssä vietettiin välipäivää ja ne päättyivät seuraavasti kun puhutaan Talviolympialaisten Esikarsinnasta ja kun muistaa, että kyseessä oli myös Lohkon G päätöspäivä:

Lohko G

10.2.2024

Liettua-Espanja 2-0 (Tämä olikin verraten uskomattoman tiukka ottelu lohkojumbojen kesken vastoin ehkä oletettua Jään Ritarien jyräämistä Seleccion Azulia kohtaan. Taistelua oli puolin ja toisin, mutta välillä toki myös puhdittomuutta kun ei voitu enää oikein taistella ajatuksellisestakaan noususta suoraan tai kulissien takana ennen pitkää.

Seleccion Azul jäi nollille huolimatta muuten viimeinkin todella paljon kiekon hallussa pitämisestä kuten myös tietysti siitä, että lauottiin enemmän ottelussa vastustajan eli Jään Ritareiden maalia kohti.

Jään Ritareille viimein siis voitto, mutta kyllä kevättä varten sitten MM-puolelle oman tason karkeloihin pitää kyllä terävöittää tekemistä.

Toki tämän ottelun masennuksen tavallaan ymmärsi, mutta koko turnaustasolle on kyllä maalivahtipelin parannuttava ja kentällisissäkin on ollut kyllä todella paljon virheineen kestämistä. Toivottavasti tahti silloin on parempi.)

Japani-Unkari 2-1 (Miert?! Mi a Fasz Pokol?!! Mitä helvetin vittua tämä on?! Tällaiselta minusta kyllä tuntui vahvasti eilen ottelun jälkeen ja... välillä tekisi mieli lisääkin kiroilla, mutta olkoon tämän kerran nyt näin. Niin kuittaantuneelta tuntui kyllä tämän matsin jälkeen.

Tappio oli niukka, mutta odotin tätä enintään ehkä mikäli taas olisi pelattu brittejä vastaan tai oikein painajaismaisissa tunnelmissa Tricolori Hocheita eli Romaniaa vastaan.

Heilläkin kun on taso noussut ja sydänkohtaukset oli lähellä sen neljä vuotta sitten. Ja nyt ei selvitty jatkoon pääosin edes sitten Japanista!

Piru vieköön kun ainut syy miksi ihan vielä ei olla räjähdetty on se, että itsekin sinänsä olen jo kauan seurannut kuten odottanut Japanin jääkiekon tason nousua ja tämä ainakin oli siitä reilu osoitus.

Ja tietysti myös pitänyt maan jääkiekosta ja asemasta sen ulkopuolellakin merkittävän paljon. Ihan muissa elämän yhteyksissäkin.

Unkarille vaikuttaa jääkiekkoon kyllä vähänkin isoissa tapahtumissa jääneen epäonnen päälle myös lisäksi krooninen kotikisakirous tiettyihin todella merkittävän luokan ottelutapahtumiin!

Näin paljon viimeksi lienee ottanut pannuun Unkarin keskinäiskotiotteluista merkittävästä paikasta puhuen juurikin briteille häviö silloin pian kuusi kevättä sitten kun britit nousi sitten dramaattisella tavalla MM-kisoihin takaisin ensi kerran sitten vuoden 1994.

Unkarille kun lisäksi tarjottiin kaikkea kuin nk. Hopealautasella eli Unkarille kävi nk. Kazakit viime Talviolympialaisten Esikarsinnasta puhuen silloin Puolaa vastaan! Taisi sittenkin se revittely mennä edellisotteluissa liian pitkälle kun olisi pitänyt jättää homma vähän edes rauhallisemman tason rutiinityöksi.

Epäonneakin taas riitti kiitos periunkarilaisen, perieestiläisen ja kuin perisuomalaisen jääkiekon surkean viimeistelyn!

Ainut, murheellinen Unkarin maali peräti kahden maalirikkaan muun ottelun jälkeen tuli vain ja ainoastaan puistattavasti hikisesti ylivoiman turvin kun Csanad Erdely ja Bence Stipsicz syöttivät Istvan Sofronille joka sitten pisti kiekon maaliin ennen pitkää olleen Japanin torjuntasankarin eli Yuta Narisawan selän taakse.

Tämän piti murtaa Japanin selkäranka, mutta niin ei käynyt!

Hattua täytyy nostaa ehkä loppupelissä aivan tämän turnauksen parhaimmalle ja kylmäverisimmälle kaverille koko turnaukseen eli Yuta-sanille.

Milloinkaan ei Narisawalla kantti pettänyt turnauksessa. Ei edes pahimmankaan superhaasteen edessä vaan kiekkoa torjuttiin kun monien parempien maiden liigoissa konsanaan.

Torjunnat ja terävyydet tuntuivat pienen lisähaasteen edessä vaan nousevan entisestään! Olisikohan mikäli tätä vauhtia jatkuvat otteet niin Japanin mahdollisen edes ajatuksellisen seuraavan NHL-maalivahdin paikka?

Ei olisi Yutaka Fukufuji voinut parempaa manttelinperijää löytää hänen jälkeensä maalin suulle.

Paljon on tietysti kiitettävä myös näin Unkarin häviön jälkipelissä siltikin Japanin maalintekijöitä päätöserässä siitä, että tämä kaikki oli edes mahdollista heille eli Shogo Nakajimalle kun tämä maalisyöttö oli myös Japanin ylivoimalle mahdollinen Yushiroh Hiranon toimesta ja päätösmaali ratkaisevana kun Unkari ei siitä toipunut yleisöineen ja vetäytti maalivahtinsa eli Bence Balizsin liian myöhään pois maalilta yleensäkin eli tuli tietysti Jiei Hallidaylle Yuto Osawan ja Kento Suzukin syötöstä.

Jiei Hallidaysta kun puhutaan niin huolimatta ison meren toisen puolen maan sukunimeltä kuullostavasta tilanteesta huolimatta Jiei-san on kylläkin syntynyt Utsunomissa Tochigin alueella Japanissa ja on myös aloittanut uransa selkeämmin Japanissa joskin isommin jääkiekossa melko myöhään eli lukioaikaan Saitama Sakaen urheilujoukkueessa Japanin jääkiekkoilun opiskelijasarjoissa.

Josta sitten tietysti olisi ollut paikka Japanin jääkiekkoilun jatkokoulusarjaan ja käytännössä siitä eteenpäin kuin yliopistosarjoihin mennen, mutta tuolloin oli tietysti sopimus Yhdysvaltain alempiin sarjoihin sitten kovempi sillä hetkellä sellaisenaan jokunen vuosi sitten.

Sittemmin Jiei-san on tietysti pelannut kotimaisia liigoja kuin tietysti myös niiden ollessa jo osa Jääkiekon Aasian Liigaakin.

Näin siis kuitenkin kävi kun Unkari ei saanut pelastavaa tai edes siltikin mahdollista tappiota myöhentävää tasoitusmaalia milloin olisi vielä menty pistepotin puolitukseen.

Jatkoaika jäi pelaamatta, Unkari oli hävinnyt karmaisevasti taas kerran viimeistelemättömyyden ja pahoihin, pahoihin paikkoihin tulleiden jäähyjen takia ja Japani oli voittanut!

Lopullinen räjähdys itseltäni jäänee vielä myös toteutumatta siksikin, että kenties vieläkin Unkarin on ja mikäli se sinänsä menee niin on mahdollista nousta vielä kulissien takaisesti tämän turnauksen kakkostilallakin Jääkiekon Talviolympialaisten 2026 Karsintaan.

Se tosin ikävä kyllä jää jopa kansainvälistäkin politiikkaa sotkevan tilanteen mukaan suoritettavaksi jutuksi ja sama olisi koskenut Japania mikäli se olisi hävinnyt eilen illalla.

Unkarille tämä tuottaa hyvin vaikeaa kiekkokevään odotusta ja toivottavasti edes sitten saataisiin balsamia haavoille ja päästäisiin edes mahdollisimman pian takaisin varsinaisiin MM-kisoihin.

Se ainakin vähän parantaisi jälleen kovan kolauksen saanutta mainetta.

Japanille ainakin nyt on luvassa melkoinen haaste ellei sitten hetkeen kaikkein isoin kun muussa ei voi vaikuttaa ihan niin äkkiä niin sitten kesän lopulle ja syksyn alkuun tuossa viimeisessä rutistuksessa ennen Talviolympialaisia 2026 ja niihin pääsyä.

Ellei Japani nyt tietysti vielä järjestäisi keväällekin melkoista jymypottia!

Etenkin mikäli vain Narisawa-san pääsee maalille silloinkin torjumaan.

Kun näin on nyt käynyt niin ei muuta kuin Kampai sitten Nipponin miehille suorituksestaan!)

Ja sitten dramaattisesta Lohkosta G käsittelemään vielä Lohko H:n mietteet:

Lohko H

10.2.2024

Romania-Kiina 6-1 (Tässä pelissä Tricolori Hochei hallitsi alusta loppuun asti vaikka kieltämättä enemmän tai vähemmän alakynnessä olleet Jään Lohikäärmeet sinnittelivätkin ensin tasapeliin 1-1 ja sitten vain 1-2 tappioon asti. Kun Jään Lohikäärmeiltä sitten kokonaan liekki loppui muuttuen vain savuksi niin ottelusta tuli lopullisen lohduton heille.

Etenkin päätöserä oli viittä vaille jo lekkeripelin puolelle menevää heti kun Tricolori Hochein maalihanat lopullisen kunnolla aukesivat.

Kun näin kävi niin Jään Lohikäärmeiden edes ajatuksellinen pääsy vielä mahdollisesti kulissien takaisesti Talviolympialaisten Karsintaan 2026 kakkostilalla päättyi siihen.

Vielä on hirvittävän paljon töitä edessä jääkiekon saamiseen paremmaksi maassa ja tämäkin kuten edellisottelu oli karmeaa mainosta sille juuri viime Talviolympialaisia yleensäkin pitäneeltä maalta panostuksista huolimatta. Tricolori Hocheilla onkin kaikki nyt päätösottelusta brittejä vastaan nyt kiinni.)

Serbia-Iso-Britannia 0-11 (Arsenije Rankovic yritti Jään Valkokotkille Belgradista puhuen kaikkensa ja yli, mutta brittikollegojemme kotiluolassa eli British Lions Cavessa ei ollut toivoa heillä selvitä mitenkään.

Leijonienluolan suojatit antoivatkin laumalleen sen mitä se halusikin. Puhtaan selätysvoiton vailla mitään epäilyksiä mistään. Ensimmäisen erän jälkeinen 'vain' 0-1 briteille ei juuri muusta kertonut kuin hyvin puhtaasta säästelystä ensihätään ennen show-menoa.

0-4 tilanteen jälkeen Rankovic vaihdettiin vielä kakkosmaalivahtiin eli Lazar Iliciin. Siitä vaihdosta ei juuri mieli paremmaksi muuttunut.

Ainoa ehkä vähän huono puoli isäntien otteluun saattoi olla mahdollinen voimien tuhlailu liikaa yhtä mahdolliseen elvistelyyn vain yleisöhuudatukseksi. 71 laukausta kohti serbien maalia britit siis laukoivat siinä missä serbit enintään hyväksytysti sen tusinan kertaa brittien maalia kohti otteluun.

Kaikki jää nyt päätöspäivän ottelusta kiinni sitten Tricolori Hocheita vastaan.

Serbeille vuorostaan voisi olla edessä parhaimmillaan viimeisen tilan välttäminen turnaukseen sitten Jään Lohikäärmeitä vastaan. Paljon kärsineet kiinalaiset tosin eivät ihan välttämättä varmasti halua huipentaa nöyryytystään siihen, että vielä senkin häviäisivät.)

Laitetaan vielä loppuun näiden ottelumietteiden jälkipuinneiksi pistetilanteet näihin lohkoihin:

Talviolympialaisten 2026 Esikarsinta Pistetilanteet

Lohko G

Japani 9 pistettä

Unkari 6 pistettä

Liettua 3 pistettä

Espanja 0 pistettä

Lohko H

Iso-Britannia 6 pistettä

Romania 6 pistettä

Kiina 0 pistettä

Serbia 0 pistettä

Seuraavassa viestissä käsitellään vielä vähän lisää pistetilanteita kuten päätöspäivääkin.
 
Viimeksi muokattu:

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Tänä päivänä eli 11.2.2024 Talviolympialaisten Esikarsinnassa on päätöspäivä joten laitan tähän aiemmin kertomattomat kuten myös jo kerrotut pistetilanteet Lohkoista G ja H ja lisäksi laitan myös Lohkon J pistetilanteen päivitettynä ja kaiken päätteeksi vielä viimeisten mahdollisten ottelujen alkamisajat:

Talviolympialaisten 2026 Esikarsinta Pistetilanteet

Lohko G

Japani 9 pistettä

Unkari 6 pistettä

Liettua 3 pistettä

Espanja 0 pistettä

Tämä lohko on päättynyt. Se päättyi eilen. Japani nousee suoraan Talviolympialaisten 2026 Karsintaan kun taas Unkari jäi suorasta noususta rannalle odottelemaan mahdollista IIHF:n kulissien takaista päätöstä nousemisesta edellyttäen toki onneksi edelleen todennäköistä Valko-Venäjän ja Venäjän jatkettua osallistumiskieltoa.

Huonoimmillaan mikäli toki ja mikäli tilannetta ei ratkaista parhaiden lohkokakkosten voimin erikseen suhteellisesti niin silloin nousupäätös koskee tiettyä lohkoa ja jos ei lohkopäätös suosi Unkaria tai tätä lohkoa niin Unkarin pelit on päättyneet tähän.

Lohko H

Iso-Britannia 6 pistettä

Romania 6 pistettä

Kiina 3 pistettä

Serbia 0 pistettä

Vain Iso-Britannia ja Romania voivat enää nousta suoraan tai nyt edes mahdollisesti kulissien takaisen väännön myötä ennen pitkää kakkostilalla Talviolympialaisten 2026 Karsintaan.

Päätöspäivän ottelujen eli Kiina-Serbia ja Iso-Britannia-Romania alkamisajat ovat ennen pitkää tai jo alkaneiden kuten osin tätä kirjoittaessa lähelle päättyvinä tai jo päättyneinä etenkin ensimmäisten ottelujen osalta Klo 15 ja Klo 19 paikallista aikaa eli Klo 17 ja Klo 21 Suomen Aikaa.

Lohko J

Ukraina 8 pistettä

Puola 4 pistettä

Etelä-Korea 3 pistettä

Eesti 0 pistettä

Ukraina nousee suoraan Talviolympialaisten 2026 Karsintaan jolloin Puola ja Etelä-Korea jäivät suorasta paikasta rannalle. Nämä kaksi muuta maata taistelevat lähinnä keskimäärin enää kiitos mokiensa ja muutenkin osin Ukrainan yllätettyä tämän kaksikon tässä lohkossa tietysti vain mahdollisesta kulissien takaisesta IIHF:n päätöksestä nousemisen jatkopaikasta.

Huonoimmillaan mikäli toki ja mikäli tilannetta ei ratkaista parhaiden lohkokakkosten voimin erikseen suhteellisesti niin silloin nousupäätös koskee tiettyä lohkoa ja jos ei lohkopäätös suosi Puolaa, Etelä-Koreaa tai tätä lohkoa yleensäkään niin näiden kahden maiden pelit ovat sitten päättyneet jo tähän.

Päätöspäivän ottelujen eli Ukraina-Eesti ja Etelä-Korea-Puola alkamisajat ovat ennen pitkää tai jo alkaneiden kuten osin tätä kirjoittaessa lähelle päättyvinä tai jo päättyneinä etenkin ensimmäisten ottelujen osalta Klo 16.30 ja Klo 20.15 paikallista aikaa eli Klo 17.30 ja Klo 21.15 Suomen Aikaa.

Lohko J:n tilannetta poishuomioimatta päätöspäivälle muutoin Lohko H:ssa näin esimerkiksi taistellaan lähinnä jumbosijojen osalta maineesta ja kunniasta.

Toki paljon on päätöspäivänkin otteluissa panosta ja etenkin ottelussa Iso-Britannia-Romania.

Japani yllätti jo Unkarin, mutta pystyisikö samaan vielä peräti Tricolori Hocheikin British Lionsia vastaan? Mikäli pystyisi niin yllätyspaukku taitaisi tietyin ehdoin olla vielä Japanin vastaavaa suoritusta sinänsä kovempi kun toisaalta tietää kyllä Japanin nousseet jääkiekkokyvyt jälleen hetkeen ja varsinkin kun nyt briteillä on käytännössä jalkeilla kovin mahdollinen miehistö!

Tämän päivän jälkeen ei enää olekaan otteluja sitten ennen varsinaista Talviolympialaisten Karsintaa 2026 ja se on vasta tämän vuoden aikana niinkin myöhään kuin 29.8.2024-1.9.2024.

Eli kesän loppua ja syksyn alkua saa odotella ellei turnaus sitten valitettavan kansainvälisen poliittisen tilanteen vuoksi muuksi muutu.

PS. Tämä on erittäin poikkeuksellinen jälkikorjaus joten toivottavasti näin yksittäistapauksena näin nopeaan tilanteeseen ei tule sanomista, mutta olen päivittänyt muun muassa jo päättyneiden ensimmäisten ottelujen vuoksi muun muassa Ukrainan voiton myötä taulukon/taulukoita tilannetta vastaavaksi. Näin vältetään turha lisäviesti ainakin nyt tällä erää.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Lahen Pelsu, Dallas Stars, Leksand, Orlando Magic
Ukraina sitten otti ja meni olympiakarsintojen päätösvaiheeseen yli Puolan, joka pelaa juuri tällä hetkellä MM-kisoissa kaksi tasoa korkeammalla. Melkoinen sensaatio tuo Ukrainan rankkuvoitto Puolasta. Slava Ukraini!

Samaten Japanin 2-1 voitolla Unkarista irronnutta jatkopaikkaa voidaan pitää jonkinlaisena yllätyksenä. Pelasihan Unkarikin sentään hiljattain MM-kisojen päänäyttämöllä, kun taas Japani nousi vasta viime vuonna 1A-divisioonaan.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Tämän päätöspäivän ottelut tosiaan Talviolympialaisten Esikarsinnassa 2022 ovat melkoisenkin huikeita.

Etenkin oletettavien lohkovoittajien vastaavien osalta pelattavissa otteluissa.

Ennakkoarvioita kuten myös jo tiettyjen aikaisempien iltapäivän tai alkuillan otteluista tulee tähän alle kahdesta jäljellä olevasta lohkosta ja saa nähdä, että toteutuvatko ne tänään tai miten on jo käynyt:

Talviolympialaisten Esikarsinta 2026

11.2.2024

Lohko H

Kiina-Serbia 7-5 (Tämä ottelu päättyi vähän aikaa sitten viimeinkin hyvin niukkaan ja täpärään Jään Lohikäärmeiden voittoon Jään Valkokotkista kun puhutaan tietysti Belgradin vastaavista.

Viimeinen Jään Lohikäärmeiden voitto-osuma meni tyhjiin kun muuten tilanne olisi ollut voittolukemiin 6-5. Serbit painosti ja painosti kuten myös johtivat ottelua välillä kahden ensimmäisen erän ajan milloin pystyivät.

Vaikea turnaus tämä oli molemmille ja Jään Lohikäärmeille viittä vaille täydellinen nolaus. Onneksi ihan kruunua sentään se nolaus ei saanut näin Pekingin Talviolympialaisten 2022 perinnön jatkeeksi.

Silti työtä on hirvittävä määrä edessä, että kiinalainen jääkiekko jotenkin edes parantuisi. Kun vähän liikahehkutettua se on ollut näinä viime vuosina.

Serbeille vuorostaan tämäkin tulos lupaa edes menettelevän tasoa kevääksi MM-karkeloiden puolelle sille heille itselleen, mutta onhan heilläkin silti aika rankka sellainen odotettavissa.)

Iso-Britannia-Romania (Brittileijonien kovin koitos ja haaste alkaakin vähän alle puolentoista tunnin kuluttua. Toivottavasti Japani-Unkari-murhenäytelmä on katsottu ennakkoon ja Unkarin virheitä ennakkosuosikin asemassa ei vain toisteta.

Neljä vuotta sitten näinä päivinä Tricolori Hochei oli yllättää britit silloinkin pahanpäiväisesti sydänkohtauksen arvoisella tavalla ja Unkari silloin hienosti pudottikin britit jatkosta edellisissä vastaavissa karsinnoissa.

Tällä kertaa toivottavasti sinänsä brittiunelma eläisi ja päästäisiin reilullakin pelillä Talviolympialaisten 2026 Karsintaan. Mene ja tiedä kaiken päätteeksi, että onko näin!)

Lohko J

Ukraina-Eesti 5-3 (Se oli siinä. Mahtava suoritus Ukrainalta kun maa käy sotaa ja paljon on ollut kärsimystä kuten on jatkoonkin. Nyt jos koskaan maata pitäisi tukea, että voidaan edes nähdä tämän maan yrittävän oikeasti suorittaa jotain hienointa sitten mahdollisesti Salt Lake Cityn 2002 Talviolympialaisten jossa maa toden totta oli silloin mukana!

Kun näin kävi tietysti välillä ongelmista huolimatta niin Puolan ja Etelä-Korean suhteen heille ikävä kyllä jää enää jännitettäväksi kiitos virheidensä aiemmin turnauksessa niin mahdollinen kulissien takaisen väännön kautta tuleva lisäpaikka.

Mikäli se sitten todella valitaan suhteellisesti kaiken jälkeen tai sitten ennen pitkää erikseen osoitetaan paikaltaan tulevan juuri tähän lohkoon.

Jään Pääskyjen Mark Viitanen oli vielä pistää jännityksen pystyyn ajassa 55.53 kun tuolloin kavensi yksin tilanteeseen 4-3, mutta 2 minuuttia 20 sekuntia ennen loppua Ukrainan nousuvoiton suoraan 5-3 loppulukemin ratkaisi Olexander Peresunko Vitali Lialkan syötöstä.

Etelänaapurimme nk. Pääskyryhmän suhteen maalilla aloitti Villem-Henrik 'Ville-Henkka' Koitmaa, mutta vaihtui ennen pitkää selvästi nuorekkaampaan Henrik 'Henkka' Virroon veräjän suulla.

Veteraani Lauri Lahesalulle tämä ottelu hyvinkin saattoi olla ehkä viimeinen Pääskyjen paidassa olympiaotteluihin kun uralle mahtui toki pelaamista paljon myös Hopealeijonienkin paidassa silloin kun tuttu hopeisempi leijonakolmikko etelänaapurimme peliasua koristi.

Vaikka eihän sitä Lahesalusta koskaan tietysti tiedä, että mihin vielä vetreytyy kyseinen kaveri ja on jo vertynyt vaikka mihin tähän astikin. Hieno juttu siis Ukrainalle ja osin Eestillekin vaikka pisteittä jäätiinkin. Ukrainalle todettakoon vielä kerran, että Slava Ukrayini!)

Etelä-Korea-Puola (Kun Ukraina meni voittamaan Eestin niin ikävä kyllä tämän jännitysottelun taso simahti siihen. Tosin aivan täysin se ei ole vielä lässähtänyt sillä onhan vielä mahdollinen joskin ikävähkö kulissien takainen lisäpaikka on vielä tarjolla Talviolympialaisten 2026 Karsintaan.

Puolalle riittää sinänsä voitto suoraan kuin myös pistepotin puolituskin, mutta sitten mennään tietysti tarpeen tullen muuhun suhdevertailuun ja se ei olisi mukavaa välttämättä.

Etelä-Korean taas on pakko voittaa keinolla millä hyvänsä ja näistä kahdesta tavasta mieluiten suoraan. Näin voitaisiin edes välttää pahin mahdollinen muu nolaus vaikka noloa sinänsä on jo tietysti ollut jäädä ulos suorasta paikasta jatkoa koskien.

Toivottavasti edes mahdollisesti keväällä MM-kisojen vastaavalla puolella menisi paremmin kuin mitä nyt on mennyt näin.)

Kellonajat on kerrottu päätösotteluihin jo sitä edellisessä viestissä kun yksi on tullut oman aiemman viestini väliin.

Tämän toki kerroin jo neljä vuotta sitten, mutta toistetaan taas:

Yleensäkin noiden ottelujen jälkeen tauko on pitkä ennen elokuuta joten tänään kannattaa katsoa edes Talviolympialaisten Esikarsinnan 2026 ratkaisuottelut ilman muuta mikäli ei vain jostain syystä muuten ottelut itsessään kiinnostaisi tai ole kiinnostaneet tähän asti!
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Talviolympialaisten Esikarsinta 11.2.2024 Lohkoissa H ja J päättyi eilen dramaattisten käänteiden kautta seuraavasti:

Lohko H

11.2.2024

Kiina-Serbia 7-5 (Tämä ottelu käsiteltiin viime viestissä jo eilen.)

Iso-Britannia-Romania 7-4 (Brittileijonien kovin koitos ja haaste alkaakin vähän alle puolentoista tunnin kuluttua. Toivottavasti Japani-Unkari-murhenäytelmä on katsottu ennakkoon ja Unkarin virheitä ennakkosuosikin asemassa ei vain toisteta.

Neljä vuotta sitten näinä päivinä Tricolori Hochei oli yllättää britit silloinkin pahanpäiväisesti sydänkohtauksen arvoisella tavalla ja Unkari silloin hienosti pudottikin britit jatkosta edellisissä vastaavissa karsinnoissa.

Tällä kertaa toivottavasti sinänsä brittiunelma eläisi ja päästäisiin reilullakin pelillä Talviolympialaisten 2026 Karsintaan. Mene ja tiedä kaiken päätteeksi, että onko näin!

Näin mietin eilen ja unelma jäi eloon suoraankin siis menemisestä Talviolympialaisiin 2026. Tietenkin nyt vielä edessä on väistämätön Talviolympialaisten 2026 Karsinta. Brittileijonille yhteistä kaikkiin sen otteluihin lopulta oli se, että aina jostakin syystä kotiturnauksen jokaiseen otteluun sen ensimmäinen erä oli aina huono. Sittemmin toki muut erät sujuivat yleensä perin komeastikin.

Tricolori Hochei ei vain voinut pysyä British Lionsin kyydissä vaikka kaikkensa yrittikin ja kolmannessa erässä oli vielä tappelujakin mikä ei oikein ylevää ollut sellaisenaan heille.

Noin sen kaksi erää jossain määrin kyettiin kuitenkin olemaan haaste. Briteistä puhuen sinänsä olikin hyvä juttu kaikkiaan nyt ainakin suoraan pääsijän osalta se, että ei toistettu Unkarin virheitä Japani-Unkari-ottelun osalta samalla tapaa. Ottelun viimeisen maalin teki Tricolori Hochein suomalaisväriedustaja eli Matias 'Matso' Haaranen.)

Lohko J

11.2.2024

Ukraina-Eesti 5-3 (Tämä ottelu käsiteltiin viime viestissä jo eilen.)

Etelä-Korea-Puola 3-2 (Kun Ukraina meni voittamaan Eestin niin ikävä kyllä tämän jännitysottelun taso simahti siihen. Tosin aivan täysin se ei ole vielä lässähtänyt sillä onhan vielä mahdollinen joskin ikävähkö kulissien takainen lisäpaikka on vielä tarjolla Talviolympialaisten 2026 Karsintaan.

Puolalle riittää sinänsä voitto suoraan kuin myös pistepotin puolituskin, mutta sitten mennään tietysti tarpeen tullen muuhun suhdevertailuun ja se ei olisi mukavaa välttämättä.

Etelä-Korean taas on pakko voittaa keinolla millä hyvänsä ja näistä kahdesta tavasta mieluiten suoraan. Näin voitaisiin edes välttää pahin mahdollinen muu nolaus vaikka noloa sinänsä on jo tietysti ollut jäädä ulos suorasta paikasta jatkoa koskien.

Toivottavasti edes mahdollisesti keväällä MM-kisojen vastaavalla puolella menisi paremmin kuin mitä nyt on mennyt näin.

Näin mietin eilen ja kovan paikan tullen Etelä-Korea pystyi haasteen edessä toimimaan kaiken kaikkiaan kuten piti. Jatkoaika tarvittiin voittajan selviämiseen.

Ottelu oli tiukka ja vähän paremmalla onnella korealaiset olisivat lähteneet jo karkumatkalle täysiin pisteisiin aiemminkin, mutta puolalaiset puolustivat hyvin kuten suunnittelivat myös vastaiskunsakin.

Kun keskinäinen voitto täpärästi kaikkineen suoritettiin niin pääsi Etelä-Korea tässä vaiheessa myös vielä kenties kulissien takana käytävään kakkostilan nousijan valintaan mukaan. Jatkoaikaa oli jäljellä 1 minuutti ja 2 sekuntia kun Hyeongcheol Song teki ratkaisumaalin syöttäjinään Sanghoon Shin ja Sangwook Kim.)

Seuraavaan viestiin tulee vielä kaiken päätteeksi pistetilanteet.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Pistetilanteet lohkoissa olivat eilen pelattujen ottelujen jälkeen seuraavat niiden päätteeksi Talviolympialaisten Esikarsinnassa Lohkoissa G, H ja J kun näistä puhuen ensimmäinen niistä päättyi jo toissa päivänä ja kun onneksi neljän vuoden takaiseen verrattuna ei näin esimerkiksi tarvittu Uusintaottelua Nousemisesta tähän tapahtumaan muutenkin erikoistapahtumana:

Talviolympialaisten Esikarsinta 2026 Pistetilanne

Lohko G

Japani 9 pistettä

Unkari 6 pistettä

Liettua 3 pistettä

Espanja 0 pistettä

Lohko H

Iso-Britannia 9 pistettä

Romania 6 pistettä

Kiina 3 pistettä

Serbia 0 pistettä

Lohko J

Ukraina 8 pistettä

Etelä-Korea 5 pistettä

Puola 5 pistettä

Eesti 0 pistettä

Vuoden 2026 Talviolympialaisten Esikarsinnan päätteeksi voittajat ja nousijat Talviolympialaisten 2026 Karsintaan olivat näistä lohkoista suoraan Japani, Iso-Britannia ja Ukraina.

Miksi suoraan?

Siksi, että aivan kaikkea ei vielä tiedetä vuoden 2026 Talviolympialaisten Karsinnan tilanteista tai mahdollisesta maamäärästä sinne kiitos Ukrainan Sotaan liittyvän Venäjän ja Valko-Venäjän tilanteen.

Näistä nyt lähempi tilanne ennen pitkää ratkaistavana sellaisena koskee Valko-Venäjää.

Normioloissa kun se karsisi. Se on ollut osallistumisen sulun kiellossa kuten Venäjäkin siitä lähtien kun Ukrainan Sota laajamittaisena alkoi.

Juuri siksi siihen liittyvänä seikkana myös mahdollisesti tämän päättyneen Talviolympialaisten 2026 Esikarsinnan lohkokakkosille onkin jaossa ylimääräpaikka jatkoon!

Käyn läpi jonkin verran vertailuja ja yksityiskohtia tässä vaiheessa kun nehän voivat muuttua matkan varrella itse tapahtumaan vaikka kuinka. Siltikin on hyvä mielestäni käydä läpi taustoja jo nyt ennakkoonkin.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Kuluneena viime perjantaina kävin läpi tuolloin mietteitä koskien Talviolympialaisten 2026 Karsintaa.

Siinä mietin sen erinäisiä tilanteita koskien siihen osallistuvia maita ja ylimääräpaikkojakin sinne.

Talviolympialaisten 2026 Esikarsinta päättyi eilen ja toissa päivänä lohkotilanteen mukaan.

Kun näin kävi niin normaalioloissa erinäiset pääsijät ja lohkomäärittelyt olisivat sillä selvät.

Näin ei ole nyt kiitos Ukrainan Sodan tilanteiden.

Mikä tilanne oikein edes nousija Ukrainallekin on niin nähtäväksi jää.

Sen tilanne on välillä ollut paljon surkuteltua ja manattua parempi itse asiassa ihan lähiajoille ja lähipäivillekin asti, mutta tietenkin voi huolestuttavasti kääntyä koska tahansa hyvinkin vakavaksi ellei perin tuhoisaksi!

Ja jos ei nyt vielä tietenkään käänny kiitos talven niin mahdollisesti kevääseen tai kesään mennessä voi näin käydä ilman lisäapua!

Toisaalta on Ukraina saavuttanut hyviäkin asioita, mutta niistä toivon mukaan voisi keskustella Ukrainan Sodan aihealueessa heti kun ehtisi niin enemmänkin.

Pianhan murhenäytelmästä laajamittaisena sen alkamisesta on kaksi vuotta kulunut, mutta nyt aiheeseen jälleen:

Talviolympialaisten Esikarsinta 2026 on siis päättynyt ja voittajat sijoittuvat seuraaviin lohkoihin:

Lohko D: Ukraina

Lohko E: Japani

Lohko F: Iso-Britannia

Kuten viime viikon perjantaina jo puhuin niin kysymys on tämä:

Voittajat tietenkin turnauksistaan pääsevät jatkoon, mutta miten myönnetään ylimääräpaikka?

Näillä näkymin kahdella eri tavalla se on mahdollista:

Parhaimpien lohkokakkosen väliltä yhteispistein sijoittuen niistä paras sitten ennen pitkää pääsee tai vähän ikävämmin niin, että vain tietystä turnauksesta nousee pelkästään sen yksittäinen lohkon toiseksi sijoittuja ja muiden lohkojen vastaavat jäävät rannalle.

Mikäli tämä olisi otettu esimerkkinä vuoden 2022 Pekingin Talviolympialaisten ajalta kuvitteellisesti suorituksena niin tähän 'Kiistalohkoon' missä siis on paikka tarjolla eli Lohkoon D niin sen sijoittumiskriteeri on määritelty paikkanumeron 6 perusteella.

Vuoden 2022 Pekingin Talviolympialaisten määrittelyssä se tarkoitti esimerkiksi sitä, että Lohko H:n voittaja eli tuolloin Puola Kazakstanin sössittyä nk. Hopealautastason voittonsa meni silloin vastaaviin karsintoihin Lohkoon D.

Tällä kertaa siis ja edellyttäen, että homma on sama kuin Pekingiin nyt näin poikkeuksellisesti niin juurikin Lohko H:n kakkonen voi nousta ainoana ellei muuta määritellä niin juurikin siitä lohkosta myös jatkoon Talviolympialaisten 2026 Karsintaan asti.

Toisin kertoen tämä voi koskea siis Iso-Britannian turnausta yksin ja tuolloin nousija jo muutenkin olisi suoran nousun sieltä hävinnyt Tricolori Hochei eli Romania.

Tai sitten ei.

Määrittelyssä onkin sitten miettimistä.

Etenkin kun jo nyt vähän ulkopuolisesti Ukraina nousi Lohkon J voittajana Lohkoon D eli 'Kiistalohkoon' eli olisiko mahdollista, että mahdollisesti tämän perusteella kun nousut suoritetaan noin niin 'Kiistalohkoon' otetaan sitten vastaavasti myös jo nousulohkon perusteinen lohkokakkonen eli täpärästi Etelä-Korea myös suoraan sinne?

Silloin se tietäisi Tricolori Hochein eli Romanian jäämistä rannalle.

Erikoista kyllä tämän kertaisten Talviolympialaisten 2026 Esikarsinnan Lohko H voittaja eli Iso-Britannia sijoitetaan Pekingin 2022 Talviolympialaisten Esikarsinnan Lohko H voittajan Puolan vastaavasta jutusta poiketen Lohkosta D eli 'Kiistalohkosta' sittenkin Lohkoon F!

Lieneekö tuo lohkomäärittely siis suurten olympialaistason turnausten välillä aina kiertävä ja oma tapauskohtainen juttunsa?

Siltä ainakin vaikuttaa.

Mikäli kuitenkin nyt miettisi Talviolympialaisten 2026 Esikarsinnan yhteispisteellisiä, parhaita lohkokakkosia niin tällä hetkellä nämä maat olisivat vielä lisäpaikassa kiinni Talviolympialaisten 2026 Karsintaan:

Unkari: 6 pistettä

Romania: 6 pistettä

Etelä-Korea: 5 pistettä

Puola jäi juuri ulos kun on samat pisteet kuin Etelä-Korealla, mutta huonompi sija keskinäisellä tappiolla joten se tuskin tasapelistään huolimatta enää on mukana mitenkään tässä nousupaikkaa koskevassa kysymyksessä.

Etelä-Korealla on myös huonoimmat yhteispisteet tavallaan joten todennäköisempi yhteispistein nousija voisi vielä olla siis toinen kaksikosta Unkari tai Romania.

Mahdollisesti mikäli jokin tietty tilanne ratkaisisi niin esimerkiksi Unkarilla turnaukseen oli ihan vähän enemmän tehtyjä maaleja kuten myös vähemmän päästettyjä maaleja eli 15 tehtyä ja 6 päästettyä kun taas vertailuksi Romanialla oli ihan vähän vähemmän tehtyjä maaleja ja vähän sitä enemmän päästettyjä maaleja eli 14 tehtyä ja 8 päästettyä.

Mikäli ratkaisu tehtäisiin noin niin Unkari olisi siten vielä hyvin niukasta tappiostaan huolimatta Japanille siis jatkossa.

Voi kyllä myös olla ehkä sitten vaatimusten jälkeen, että jonkinlainen lohkokakkosten välinen ainakin kolmen maan karsintaturnaus suoritettaneen tänä kesänä ennen tuota Talviolympialaisten 2026 Karsintaan menoa otteluineen siihen päälle ehkä äärimmäisen vähäisellä mahdollisuudella karsintaturnaukseen lisättävällä Puolalla.

Tosin Jään Valkokotkilla ja IIHF:n herroilla ei ole korona-aikaisten monien vääntöjen takia mitenkään erityisen lämpimät välit kun siellä on monesti oltu napit vastakkain ja yleensä sitten ikävästi on IIHF:n herrat pitäneet itsepäisesti kantansa melkein joka juttuun mahdollisesta typeryydestä huolimattakin.

Puhumattakaan, että näitä vääntöjä lajin kattojärjestön ja puolalaisten kesken on ollut historiallisestikin perin monta!

Nämä ovat siis vaihtoehdot tällä hetkellä mielestäni.

Etenkin mikäli muuhun ratkaisuun ei päästä.

Mene ja tiedä, että miten tässä sitten käykään.
 
Viimeksi muokattu:

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Ja kuten tosiaan on käynyt niin Venäjä ja Valko-Venäjä pysyvät poissa MM-kisoista edelleen tämän päivän päätöksen nimissä tänä vuonna kuten ensi vuonnakin.

Lisäksi vaikka kieltämättä vähän typerän viivyttelevästi ja erikoisesti, aivan täysin vuorenvarmasti Valko-Venäjä ei pääse osallistumaan nyt tähän Talviolympialaisten 2026 Karsintaan ja samaan aikaan silti täysin Venäjän kohtalo jää avoimeksi vaikka se siis ilman muuta jää pois MM-kisoista tälle kuin ensi vuodellekin!

Se merkitsee sitä, että nyt on sitten juuri Talviolympialaisten 2026 Esikarsinnan lohkokakkosille niistä yhdelle vielä mahdollisuus nousta Talviolympialaisten 2026 Karsintaan.

Mitä tulee jatkettuun osallistumiskieltoon koskien Venäjää ja Valko-Venäjää kuten myös aivan lopullisen lopullista päätöstä näillä näkymin siitä, että mitä tulee Milano-Cortina d' Ampezzon vuoden 2026 Talviolympialaisiin niin Venäjän kohtalo selvinnee kieltämättä juurikin jahkailevan viivyttelevästi vasta ensi vuoden toukokuussa eli toukokuussa 2025.

Toukokuuhun 2025 mennessä tietysti myös tehdään päätös näiden Ukrainan Sodan ja muun Euroopan kuten ennen tuota laajamittaista sotaa Ukrainassa oleviin levottomuuksiin Puolaa kohtaan olleiden pääsyyllisten osallistumiskiellon jatkamisesta MM-kisoihin edelleen vähintään ainakin myös vuodelle 2026 vuosien 2024-2025 jälkeen.

Linkkiin päätöksestä pääsee tietenkin jo Jatkoajan itsensä julkaiseman uutisen perusteella tästä:

 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Venäjän ja Valko-Venäjän osallistumisen kieltosulun jatkaminen kansainvälisessä jääkiekossa kuten myös välittömästi jo nyt Valko-Venäjän jääminen ulos Talviolympialaisten 2026 Karsinnasta tarkoittaa tietenkin omalla tavallaan paljon.

Talviolympialaisten Karsinnassa pelaavat seuraavat maat kolmessa eri lohkossa:

2026 Talviolympialaisten Karsinta

Lohko D

Slovakia

Kazakstan

Itävalta

Unkari (Unkari sijoittuu tähän lohkoon. Varsinaisesti Unkari ei olisi päässyt tähän tapahtumaan enää mukaan, mutta Valko-Venäjän ulosheitto tarkoitti kaikkien vertailujen jälkeen parhaana muuna lohkokakkosena pääsyä ja ellei vielä nyt lähikuukausina muutoin päätöstä riitauteta varmaankin kesään mennessä kenties erinäisillä muilla lisäpäätöksillä niin Unkari on muutoin mukana.

Hieman mielenkiintoista ja varmaankin ehkä osin sen erinäisen turnauksen lohkokierron säännön mukaisesti puhuen tällä kertaa ratkaisu otettiin sitten Lohkon G perusteella missä Unkari oli mukana ja sama olisi koskenut Japania mikäli se olisi hävinnyt Unkarille lohkoratkaisussaan Talviolympialaisten Esikarsinnan puolella.

Mikäli menetelmä olisi ollut sama kuin miten Pekingin Talviolympialaisiin 2022 meneteltiin niin siellä ratkaisu otettiin Lohkon H perusteella ja arvioitu lohkokierto näihin kisoihin siis tämän tapahtuman osalta ennen tapahtunutta vaikutti olevan Lohkon J mukaan tapahtuva. Niin tai näin on Unkari siis mukana.

Riitauttajana kieltämättä nyt melkoisen nopeaan päätetyssä asiassa saattavat vielä toimia muut lohkokakkoset ulos jääneenä eli Romania ja Etelä-Korea lisättynä kenties Puolalla kun Puolalla oli vielä tasapeli erikseen Etelä-Korean kanssa mitä nyt se oli edellä kylläkin lopputaulukossa. Puolalla tosin arvioituna muutenkin olisi ollut kaikkein heikoin mahdollinen pääsy vielä tähän tapahtumaan kun oli tasoissa siis Etelä-Korean kanssa muutoin huonoimmin mahdollisin oheistuloksin.

Ennakkopäätöksenä tämän pysyessä voimassa siis myös ajatellen Milano-Cortina d' Ampezzon 2026 Talviolympialaisten päätapahtumaa Venäjän pysyessä siitä poissa siis juuri tähän turnaukseen ennen pitkää lohkokakkosen pitää olla siis yhteispistein suhteellisesti tai hyvin selvästi paras kaikkiaan päästäkseen vielä mukaan sinne Italiaan.)

Lohko E

Latvia

Ranska

Slovenia

Ukraina (Ukraina sijoittuu tähän lohkoon.)

Lohko F

Tanska

Norja

Iso-Britannia (Iso-Britannia sijoittuu tähän lohkoon.)

Japani (Japani sijoittuu tähän lohkoon. Näin myös Unkari olisi sijoittunut mikäli se olisi voittanut Japanin suorasta noususta puhuen niin tähän lohkoon.)

Vuoden 2026 Talviolympialaisten Karsinnan ottelut pelataan vielä tämän vuoden puolella, mutta ei esimerkiksi vaikka jo nyt maaliskuussa vaan vasta elokuussa syyskuulle ulottuen eli päivämäärinä 29.8.2024-1.9.2024 välisenä aikana yhtenevästi kaikkiaan.

Slovakiassa kuten myös Latviassa ainakin toistaiseksi ottelupaikat ovat tutut eli Bratislavan Jäähalli ja Riian Jäähalli, mutta Tanskan ottelupaikkakunta jäähalleineen ei ole vielä päätetty.

Ainakaan vuorenvarmasti. Välillä on kyllä ollut puhetta toki Aalborgin Jäähallista pitopaikkana, mutta voihan se vielä muuttua toiseksikin pitopaikaltaan.

Esimerkiksi Kööpenhaminan Jäähalliin tai Odenseen Jäähalliin voisi mennä ottelujen pitopaikka.

Sitovammin sen näkee sitten kun välillä joissain lähteissä Aalborg on jo pitopaikka ja joissakin sitten ei niin vielä ihan varmasti ole.

Väistämättä jossakin kohtaa tulee ehkä enemmänkin keskustelua ja mietteitä ilmi tästä.

Unkarin nousuasiaan ja mikäli vielä tässä vaiheessa tosiaan on tai tulisi olemaan todella sitovasti totta niin löytyi juurikin tämä slovakialaisen nettilehden juttu:

 
Suosikkijoukkue
Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendel Clark
Naganon olympialaisten alla Tiki Tikkanen lähetti TV:ssä terveisiä "koutsi Arajuurelle" et Tiki on aina valmis Luganoon. Siinä valossa on hyvä et seuraavat Olympiaskabat on Milanossa eikå Torinossa.... ja että Tiki ei enää ole aktiivikiekkoilijan särmässä. Muutoin Tiki vois olla valmis joukkueen mukana Tornioon... :)
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Talviolympialaisten 2026 Karsintojen Naisten puolesta puhuen siellä on viime aikoina ja päivinä liikehdintää tapahtunut.

Eräänlainen lähtökohtainen hyvin loppuohjelma turnaukselle oli mahdollista järjestää kun vihdoin ja viimein Jääkarhuttarien/Jääkarhumimmien Kotiluola eli Norjan Jääkiekkoliitto 90-vuotisjuhliaan viettävänä samoin kuin myös Hollannin Jääkiekkoliitto sitten Lady-Oranjelle/Vrouw-Oranjelle suostuivat lupalaput ja tulemisilmoituksensa antamaan liikkeelle!

Pitkään näyttivät välillä jopa, että eivät tulisikaan joten loppu hyvin kaikki hyvin!

Etenkin ja aivan varmasti Jääkarhuttarien/Jääkarhumimmien nousu viimein Naisten MM-kisojen varsinaiselle puolelle saattoi hyvinkin olla se seikka, että voitiin lupalappu viimein varmentaa myönteisestikin eikä vain erittäin masentuneen häviämistyylillä myöntyen tai pahimmillaan jopa sitten kieltäytyä tulemastakin.

Kun näin kävi niin Jääkarhuttaret/Jääkarhumimmit nähdään Talviolympialaisten 2026 Karsinnan puolella ja Lady-Oranje/Vrouw-Oranje nähdään Talviolympialaisten 2026 Esikarsinnan puolella.

Pitkien väittelyjen jälkeen ja ellei myöhäisilmoittautuneita ala tulla ennen pitkää loppukevääksi, kesäksi tai syksyksi kiihtyvällä tahdilla niin nähdään näitä tapahtumia ensi vuoden puolelle asti ulottuen kolmessa eri muodossa vaiheineen päivineen.

Naisille vaiheet ovat Talviolympialaisten 2026 Alkukarsinta, Talviolympialaisten 2026 Esikarsinta ja Talviolympialaisten 2026 Karsinta varsinaisesti.

Talviolympialaisten 2026 Esialkukarsinnan järjestämisestä on lähtökohtaisesti luovuttu kun ei niin paljon maita sitten niihin tullut, mutta jos tulee niin edes ajatuksella se järjestetään sitten ennen Talviolympialaisten 2026 Alkukarsintaa joka tapauksessa.

Pitkien neuvottelujen jälkeen noin päätettiin tehdä kun ei maita riittänyt pelaamaan tai venymistä pelättiin niin näillä mennään!

Harmi sinänsä, mutta onhan toki ääritapauksessa vielä jonkinlaisen äkki-innostumisen myötä mahdollista nähdä vielä yksi ennakkovaihe lisää.

Naisten suhteen Talviolympialaisiin 2026 Italiaan karsinnat suoritetaan kaikkiaan seuraavassa järjestyksessä kun muistaa, että näin alussa kaikkea vielä kisapaikkojakaan ei tiedetä, Italia kisaemäntänä tietenkin on mukana naisineen ja Venäjän naisten osallistumiskiellon pysyessä voimassa panoksia on sitten loppupuolella tätä kaikkea enemmän:

Jääkiekon Talviolympialaisten 2026 Naisten Alkukarsinta 7.11.2024-10.11.2024

Lohko J/A

Taiwan

Bulgaria

Kroatia

Vapaapaikkalainen? (Huomiona tähän on vielä, että edelleen neuvotteluja käydään varmuudella Naisten Esialkukarsinnan jäädessä järjestämättä ainakin yhden maan pääsemisestä naisineen mukaan suoraan sitten Alkukarsintaan.

Eniten neuvotteluja on käyty oleellisesti viimeisimmän muun kieltäytyneen ja oletuksella parhaimman joukkueen kanssa eli Hong Kongin naispuolen kanssa, mutta muitakin joukkueita on ollut kuten esimerkiksi miesten puolella historiaa tehneen Etelä-Afrikan vastaavien naisten kanssa.

Jään Sarvikuonojen naispuoli voisi hyvinkin yrittää historiaa tekevänä ensimmäisen Afrikan maan naispuolen osallistujana tähän lohkoon mukaan, mutta toki on mukavaa nähdä muukin yrittäjä. Kieltäytyjistä toistaiseksi lisää asiaa viestin loppuun.)

Lohko K/B

Latvia

Liettua

Romania

Thaimaa (Naiset tekevät jääkiekossa historiaa tämän maan suhteen näin osallistuen ja edellyttäen, että eivät peru tuloaan. Toisaalta miksi peruisivat kun Eestin naispuolikin kaatui jääkiekossa kun kaatui aiemmin tänä vuonna? Oma olisi kyllä vahinkonsa mikäli näin tekisivät. Toki Kaakkois-Aasian jääkiekkohistoriaa suorittaen turnaus on alkuun ja varsinkin tähän lohkoon sijoitettuna äärimmäisen vaikeaa.)

Lohko L/K2/C

Islanti

Turkki

Eesti

Serbia

Jääkiekon Talviolympialaisten 2026 Naisten Esikarsinta 12.12.2024-15.12.2024

Lohko F/D

Slovakia

Slovenia

Kazakstan

Voittaja ennen pitkää Naisten Alkukarsinnan puolelta

Lohko G/E

Hollanti (Viimein tuli tänne kun ilmoittautui. Ikävä olisi ollut olla tulematta.)

Iso-Britannia

Espanja

Voittaja ennen pitkää Naisten Alkukarsinnan puolelta

Lohko H/F

Etelä-Korea

Puola

Meksiko

Voittaja ennen pitkää Naisten Alkukarsinnan puolelta

Jääkiekon Talviolympialaisten 2026 Naisten Karsinta 6.2.2025-9.2.2025

Lohko C/G

Japani

Kiina

Ranska

Voittaja ennen pitkää Naisten Esikarsinnan puolelta

Lohko D/H

Ruotsi (Kyllä vain. Damkronornan töppäilyt näinä vuosina riitti sen ennen pitkää pudottamaan tänne. Toki äärimmäisen ihmeittä ja todennäköisesti ovat mukana Talviolympialaisissa. Tämäkin oli pieni kompromissi ja pakkotila sen jälkeen kun IIHF Damkronornan sarjapaikan oli korona-aikana pelastanut Naisten MM-kisojen varsinaiselle puolelle useamman muun maan naispuolen siitä liittoineen kuohuttua ja tehtyä siitä silloin protesteja.)

Tanska

Norja (Viimein tuli tänne kun ilmoittautui. Ikävä olisi ollut olla tulematta.)

Voittaja ennen pitkää Naisten Esikarsinnan puolelta

Lohko E/I

Saksa

Unkari

Itävalta

Voittaja ennen pitkää Naisten Esikarsinnan puolelta

Näin siis edetään ennen pitkää väistämättä sitten tilanteen kehittyessä eteenpäin vielä tässä vaiheessa.

Mahdollisesti kun Venäjän suhteen osallistumiskiellon jatkuessa yhtä mahdollisesti myös lisäpanoksena muu paras lohkokakkonen varsinaisen Karsinnan puolelta saattaa päästä mukaan Talviolympialaisten 2026 Naisten Jääkiekkoon.

Mukavaa olisi nähdäkin siellä joku riittävän tehokas ylimäärämaa.

Kieltäytyneitä maita olivat seuraavat, mutta muistaa pitää neuvotteluyhteyden vielä jatkuvan heidänkin suuntaan:

Hong Kong (Jo kieltäytyneistä parhaimpana pidettävä sellaisenaan naisineen, mutta eihän sitä koskaan tiedä suostumisesta vähän jälkikäteen.)

Australia

Belgia

Uusi-Seelanti

Etelä-Afrikka (Afrikka tekisi jälleen maanosana historiaa ja miehet näyttivät jo kerran esimerkkiä Talviolympialaisten Karsintojen puolella joten mikseivät sitten naisetkin näin pystyisi seuraamaan miehiä tässä? Tosin tasoero näytöissä aiemmin oli pelottavankin heikkoa ajoittain. Motivaatiota toki parantaisi suostumus riittävän ajoissa ja siitä seuraava tehoharjoittelu, mutta se jää Jään Sarvikuonojen oman nk. Kiekkoliiton tehtäväksi sitten Pretoriassa.)

Ukraina (Maassa on sota ja sekin ikävä kyllä näkyy haasteina. Toki mieltä parantaisi mikäli sisukkuutta löytyisi ja IIHF ja KOK tulisi tukirahoineen vastaan kuten tarpeen mukaan on tullut miestenkin puolella. Ikävä, mutta todennäköisesti paras ymmärrettävä poisjäänti.)

Pohjois-Korea (Kaikki on mahdollista tässä maassa niin kieltäytymisen kuin myöntymisenkin välillä. Mene ja tiedä jatkosta.)

Bosnia ja Hertsegovina (Tämä oli kieltämättä vähän murheellinen tilanne kun muistaa muun jääkiekon kehityksen, mutta ehkäpä mieli siitä muuttuisi?)

Israel (Tämä on myös murheellinen tapaus johtuen kansainvälisestä politiikasta ja edelleen niin olevinaan perua IIHF:n tämän talven ja kevään nk. Suojelukohusta. Maassa on ollut sotaisaa ja milloin ei ole niin hyvin levotonta kuitenkin joten ajatukset eivät järin vahvoilla ole kun miehissäkin on tiukkaa tehnyt sinänsä osallistuminen.)

Singapore (Tämä oli yllätys sinänsä kun mietin mahdollisesti heidän liittymistä mukaan yhtä aikaa Thaimaan kanssa myös Talviolympialaisten Karsintojen yrityksiin. Ehkä pienellä lisäsuostuttelulla tultaisiin mukaan?

Toisaalta tasoa ja innokkuutta rajoittanee Naisten MM-ohjelman debyytin oleminen 'vaatimattomalla' tolalla ja lisäksi kun edelleen maassa on tullut kiistaa IIHF:n tai KOK:n kanssa siitä, että saadaanko uusi nk. Olympiamittainen Jäähalli valmiiksi vai ei. Sitä mikäli ei olisi valmiina määräaikaan mennessä niin ei voi tietenkään osallistua.)

IIHF ja KOK mieluusti ovat painottaneet ylimääräisen löytyjän pelaamista mukana vapaapaikkaa koskien MM-ohjelman piirin maista eli mitään ihan täyttä yllätystä mallia vaikka Iranin naiset toki heidän kilpailukyvykkyydestään huolimatta vaikka nyt suhteessa maan miehiin nähden ei ikävä kyllä nähdä.

Näin ainakin on oletus.

Jatkoa seuraa!
 

vetoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Slovakia, Bolts
Olympiakarsintojen viimeinen vaihe pelataan nyt elo-syyskuun vaihteessa.

Bratislava, SVK (29.8-1.9.) | Slovakia, Kazakstan, Itävalta, Unkari
Riika, LAT (29.8.-1.9.) | Latvia, Ranska, Slovenia, Ukraina
Aalborg, DEN (29.8.-1.9) | Tanska, Norja, Iso-Britannia, Japani

Lohkovoittajat etenevät Italian olympialaisiin 2026.

* * * * *

Slovakian kiekkoliiton jäsenseurat äänestivät KHL-pelaajien mj-edustuksesta. 52 % kannatti, 38 % vastusti ja 10 % pidättäytyi äänestämästä. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että Slovakian seurat näyttivät vihreää valoa KHL-veijareiden pääsylle olympiakarsintoihin. Lopullinen päätösvalta on mj:n valmennusjohdolla.



Slovakian maajoukkueen pitkäaikainen pääkäskyttäjä Craig Ramsay vetää ainakin vielä nämä olympiakarsinnat. Pientä ihmetystä herättää se, että hän saapuu Pohjois-Amerikasta Slovakiaan vasta elokuun puolivälissä. Ei ainakaan liiallisesta sitoutumisesta voida syyttää. Tässä on kyllä vaaranmerkit, etä koko korttitalo luhistuu. Vanha herrasmies myöhäisessä vaiheessa Slovakian maaperälle, KHL-valintasirkus, Slovakian liberaalin urheilumedian ilotulitus ja liiallinen ennakkosuosikin asema. Mikä voisikaan mennä pieleen? Tässä on aito mahdollsuus, että Slovakiaa ei nähdä 2026 olympialaisissa lainkaan. Viime kerrallakin viisrinkulapaikka meni karsintaturnauksessa hyvin tiukoille.
 

vetoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Slovakia, Bolts
29.8-1.9. pelattaviin olympiakarsintoihin osallistuvat Slovakian NHL-pelaajista ainakin puolustaja Simon Nemec (New Jersey) ja hyökkääjä Tomas Tatar (New Jersey). Myös puolustaja Martin Fehervary (Washington) ja hyökkääjä Martin Pospisil (Calgary) ovat todennäköisesti käytettävissä. Lähde: Tomas Prokop / Twitter

Slovakian karsintajoukkueen kokoonpanon pitäisi olla selvillä tällä viikolla. Slovakia isännöi Bratislavassa yhtä karsintalohkoista, jossa muut maat ovat Kazakstan, Itävalta ja Unkari. Voittajalle on luvassa olympiapaikka Italian 2026 kisoihin.
 

Kuopionkukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Red Wings, ManU, Kups
29.8-1.9. pelattaviin olympiakarsintoihin osallistuvat Slovakian NHL-pelaajista ainakin puolustaja Simon Nemec (New Jersey) ja hyökkääjä Tomas Tatar (New Jersey). Myös puolustaja Martin Fehervary (Washington) ja hyökkääjä Martin Pospisil (Calgary) ovat todennäköisesti käytettävissä. Lähde: Tomas Prokop / Twitter

Slovakian karsintajoukkueen kokoonpanon pitäisi olla selvillä tällä viikolla. Slovakia isännöi Bratislavassa yhtä karsintalohkoista, jossa muut maat ovat Kazakstan, Itävalta ja Unkari. Voittajalle on luvassa olympiapaikka Italian 2026 kisoihin.
Olisihan tuo järkyttävä munaus jos ei tota klaaraa. Itävalta voisi haastaa. Vieläkö kazakeilla on kentällinen ylijäämä kanukkeja ja muita palkkasotureita? Ei taida muuten riittää.
 

Haidekkeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalpa, Jokipojat, Corey Perry
Olisihan tuo järkyttävä munaus jos ei tota klaaraa. Itävalta voisi haastaa. Vieläkö kazakeilla on kentällinen ylijäämä kanukkeja ja muita palkkasotureita? Ei taida muuten riittää.

Ei ole enää kazakeilla noita kanukkeja. Pari vuotta sitten menetti kaikki kaksoiskansalaiset edustusoikeutensa.
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Ilves vs HIFK
  • 1.74
  • 4.75
  • 4.25
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös