Mainos

Ollakko vai eikö olla – kärppähuhut ja mutut

  • 4 720 150
  • 19 534

Horemheb18

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Westerholm on yksi Kärppien kaikkien aikojen epäonnistuneimpia hankintoja. Tästä ei kahta sanaa. Oli jo Lappeenrannassa kovassa laskusuhdanteessa tänne tullessaan.

No tottahan se on, että kaukana siitä mitä odotettiin.

Veinillä on nyt vaikeaa ja saattaa oikeasti haluta nyt Hillin kanssa tehdä yhteistyötä henkisten? Vaikeuksiensa kanssa ja Kyllä iskussa oleva Veini on aivan eri planeetalta kuin Westerholm.

Karhu pelannee nyt pitkään selkeänä ykkösenä.
 
Corona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Varmaan sitten kun sopivia vahvistuksia löytyy ja sopimuksista päästään yhteisymmärrykseen. Ei tämä ole mikään NHL-videopeli missä vaan poimitaan pelaaja vapaista agenteista.
Niimpä. Tai sitten ei löydy ollenkaan, kuten viime kevään siirtorajalla nähtiin.

Nyt pitäisi saada kaksin kappalein kärkiosaamista puolustukseen kesken kauden. Helpommin sanottu, kuin tehty.
 
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Kelpuuttaisin liikut Westerholm -> Saipa ja Vehviläinen -> Kärpät. Uskon, että Hilli voisi nostaa Vehviläisen mestaruuskauden loistoon ja onhan Veini jo aiemmin ollut halukas palaamaan Ouluun. Pakkeja tässä tarvitaan mutta tämä siirto tuskin maksaisi Kärpille paljoakaan. Westerholmia en näe mestaruusvahtina, en sitten millään.
Westerholmin perusominaisuudet nopeus, koko, reaktiot on kansainvälistä tasoa (EHT), MUTTA heikkoudet pilaa kokonaisuuden eli ylipelaaminen, sijoittuminen, henkinen(ailahteleva) ns. pelipää puuttuu = ei ole voittava! Parhaimmillaan paineettomassa paikassa, jossa jokainen piste on saavutus-> pienen resurssin joukkue. Jos ei riitä niin ei riitä, Hillin koulussakaan ei kaikkeen pystytä.
 
HokiJone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Luleå HF, tehtaan takuu
Westerholm on yksi Kärppien kaikkien aikojen epäonnistuneimpia hankintoja. Tästä ei kahta sanaa. Oli jo Lappeenrannassa kovassa laskusuhdanteessa tänne tullessaan.
No nyt on jo "vähän" yliampuvasti muotoiltu. Itse sanoisin, että ei varmaan onnistunut mutta ei myöskään epäonnistunut. Jossain välimaastossa.

En kyllä itsekään ymmärrä miksi keskitytään johonkin maalivahteihin, kun tarvittaisiin valmentajia, puolustajia ja hyökkääjiä. Toki tämähän on jo Ahon ajoilta tuttua, ostetaan jotain ihan muuta kuin missä se fokus pitäisi olla.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät

Tämmöistä tämä keskustelupalstalla ja varsinkin huhuketjussa on, eli keskitytään milloin mihinkin huhuun ja niin sen kuuluukin olla. Myllykoski sen sijaan on keskittynyt puolustuksen vahvistamiseen. Ei minua kuitenkaan haittaa, jos huhu Vehviläisestä pitää paikkansa, sillä sen verran haastetta Kärppien maalivahtiosastolla on alkukaudesta ollut. Ehkäpä tilaisuus on auennut ja siihen on tartuttu. En tiedä.
 
Micol

Jäsen
Westerholm on yksi Kärppien kaikkien aikojen epäonnistuneimpia hankintoja. Tästä ei kahta sanaa.
No ei helvetissä ole. Kärpissä on käynyt kääntymässä ties mitä kädettömiä turisteja vuosikymmenien aikana, eikä Westerholm kuulu todellakaan mihinkään pohjasakkaan. Viime kaudella runkosarjassa kuitenkin aivan kelpo 91,1 torjuntaprosentti. En minäkään häntä minään mestaruusvahtina pidä, mutta ei hän nyt mikään umpipaska sentään ole. Huonompiakin veskareita on Oulussa nähty.

Mutta yhtä kaikki. Westerholm tuskin kuuluu Kärppien ensi kauden suunnitelmiin, eikä varmasti pidäkään kuulua. Jos Karhusta kovempi tai samaa tasoa oleva maalivahti olisi mahdollista saada Kärppiin vielä tälle kaudelle, niin näkisin järkeväksi laittaa Niclas luiskaan, mutta muuten en. Veini tuskin on juurikaan Westerholmia parempi vaihtoehto, vaikka urheiluromantikon sydän kuinka läpättäisi ajatuksen kanssa...
 
oukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mikko Kaukokari
No ei helvetissä ole. Kärpissä on käynyt kääntymässä ties mitä kädettömiä turisteja vuosikymmenien aikana, eikä Westerholm kuulu todellakaan mihinkään pohjasakkaan. Viime kaudella runkosarjassa kuitenkin aivan kelpo 91,1 torjuntaprosentti. En minäkään häntä minään mestaruusvahtina pidä, mutta ei hän nyt mikään umpipaska sentään ole. Huonompiakin veskareita on Oulussa nähty.

Mestaruusvahdiksi hänet hankittiin. Siihen nähden aivan luokaton hankinta. Minäkin toivoin, että Hilli saisi hiottua timantiksi, mutta eipä saanut.
 
Teme91

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Näinhän tässä ollaan toimimassa. Reagoidaan, kun tarvetta on ilmennyt.
No olihan se nähtävissä ennen kautta jo.

Kuten Wilenius sanoi: ”Painavin virhe tehtiin jo kevään ja kesän aikana, kun Kärppien urheilujohto laski nykyisen puolustajapaketin olevan riittävän laadukas mestaruusjahtiin. Sitä se ei ole millään mittarilla.”
 
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Mestaruusvahdiksi hänet hankittiin. Siihen nähden aivan luokaton hankinta. Minäkin toivoin, että Hilli saisi hiottua timantiksi, mutta eipä saanut.
Samanlainen maku Westiksestä molarina kuin Janduksesta puolustajana. Tehtaan takuu olematon enkä ymmärrä, mitä ne Janduksessa näkee. Kunnon sählöjä molemmat eikä mitään käyttöä tulevalla kaudella-> eroon molemmista, koska ei ole leimaa ”VOITTAJA”
 
Eemil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Westerholm on yksi Kärppien kaikkien aikojen epäonnistuneimpia hankintoja. Tästä ei kahta sanaa. Oli jo Lappeenrannassa kovassa laskusuhdanteessa tänne tullessaan.
Mun mielestä taso on ollut se mitä pystyi odottaankin. Westerholmia on välillä yksittäisiä hyviä pelejä, mutta taso heittelee liikaa. "Kauhukahvasta" saa ottaa kiinni, jos Westerholm lähtee hakemaan kiekkoa maalin takaa. Westerholm nousee torjuntasennosta usein liian hitaasti ylös. Välillä on myös ylipelaamisen merkkejä.

Westerholm ei ole riittävän voittava vahti, kun tähdätään kärkeen. Liian monesti etenkin viime kaudella vastustaja tuli tasoihin - ei voittavan - maalivahtipelin takia.

Vehviläisen tilastot on heikot viime ajoilta, mutta kovat nuoremmilta vuosilta. Westerholmin tilastotkaan ei oo oikein ikinä säväyttänyt. Näen Vehviläisessä enemmän potentiaalia loppukauden ajalle.
 
Koodari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kyllä mullekin Veini kelpaisi oikein hyvin. Westerholmilla ei oikein Kärpissä ole lähtenyt eikä sitä luottoakaan hirveästi ole valmennukselta tullut. Edellisen matsin pelasi omastai mielestä hyvin vaikka torjuntaprosentti oli mitä oli, mutta kylllä sinne sekaan mahtui ihan huipputorjuntoja. Ei voi sanoa game savereita kun se peli hävittiin aika rumasti.

Uskon että Hilli saa Veinistä koulittua vielä huippuvahdin ja jos ei jostain syystä onnistu niin onhan meillä vielä Karhunen
 
Huml71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Niimpä. Tai sitten ei löydy ollenkaan, kuten viime kevään siirtorajalla nähtiin.

Nyt pitäisi saada kaksin kappalein kärkiosaamista puolustukseen kesken kauden. Helpommin sanottu, kuin tehty.
Hankalaa se on. Atlantin toiselta puolelta ei käytännössä saada ketään, sillä lupa-asiat laittavat vastaan. Viimeisimpänä tämän mainitsi Tommi Kerttulan podcastissa Lukon UTJ-Sahlstedt.

Heikoilla vesillä ollaan.
 
Kempton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Nick Ritchie
No ei helvetissä ole. Kärpissä on käynyt kääntymässä ties mitä kädettömiä turisteja vuosikymmenien aikana, eikä Westerholm kuulu todellakaan mihinkään pohjasakkaan. Viime kaudella runkosarjassa kuitenkin aivan kelpo 91,1 torjuntaprosentti. En minäkään häntä minään mestaruusvahtina pidä, mutta ei hän nyt mikään umpipaska sentään ole. Huonompiakin veskareita on Oulussa nähty.
Täysin samaa mieltä. Eiköhän Westerholm hommattu tänne parin vuoden ”projektiksi” ja katsottiin paljonko Hilli saa hänestä irti huonojen Saipa-vuosien jälkeen. Otteet paranivat ja suurimman osan ajasta oli ihan uskottava ykkösvahti. Vähän liikaa otteet kuitenkin ailahtelevat, ettei hänestä todennäköisesti voi tulla mestaruuden voittavaa maalivahtia. Tänäkään vuonna en kyllä montaa parempaa ”kakkosvahtia” löydä kuin Westerholm
 
oukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mikko Kaukokari
Täysin samaa mieltä. Eiköhän Westerholm hommattu tänne parin vuoden ”projektiksi” ja katsottiin paljonko Hilli saa hänestä irti huonojen Saipa-vuosien jälkeen.

Kyllä hankittiin ihan ykkösvahdiksi. Sen näkee ihan siitä, että muista ykkösvahtikandidaatteja ei ollut ennen kuin oli pakko.

Lisäksi tällä hutihankinnalla kustiin Niklas Kokko muualle. Anteeksiantamatonta.
 
Surukuku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sanaan Sepot ja muut jemeniläiset kiekkoseurat
Ei mitää Veinejä tänne. Karhunen on se mitä tarvitaan. Ensi kaudelle laskisin enemmänkin Vedenpään nimeen kakkosena ja Karhunen ykkösenä. Karhunen on kevätkauden takuumies siinä kohtaan se molari mitataan. Mitä lisää Veini tuo? Samaa kuin Westis.
Joo, kyllä aika on ajanut jo Veinin ohi huippuveskana eikä ole kummempi kuin Westerholmkaan. Kehotan, edelleenkin, katsomaan eteenpäin ja nuoriin kuten Vedenpää on.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
"Vahvistukset" tulevat olemaan jouluarpoja Tsekissä, Saksassa, Sveitsissä tai Ruotsissa flopanneista pelaajista. Jollain hannuhanhi tuurilla sieltä kuoriutuu joku yllätys, mutta kovin maltilliset on odotukset. Voi olla, että yjdellä eikä edes kahdella hyvälläkään pakilla päästä pelaamaan mestaruudesta. Puolustus vaatisi isompaakin remonttia eikä hyökkäyskään vakuuta neljän kärkiäijän takana. Sen lisäksi tehtaanedustaja Mäntymaan pitäisi saada peli-ideansa toimimaan.
 
verikuut

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suonen Veto
Hankalaa se on. Atlantin toiselta puolelta ei käytännössä saada ketään, sillä lupa-asiat laittavat vastaan. Viimeisimpänä tämän mainitsi Tommi Kerttulan podcastissa Lukon UTJ-Sahlstedt.

Heikoilla vesillä ollaan.
Uudet säännökset hankaloittavat kolmansien maiden kansalaisten työluvitusta, mutta onhan siellä rapakon takana iso läjä EU-passillisia pelureita, joista varmasti useampi joutuu miettimään, kiertääkö farmia bussilla taas koko kauden vai koittaisiko sittenkin uuteen nousuun Euroopassa.

Ulkomaalaisten työnteko-oikeus Suomessa määräytyy kansalaisuuden mukaan.

EU-kansalaiset, samoin kuin Norjan, Islannin, Liechtensteinin ja Sveitsin kansalaiset, saavat työskennellä Suomessa ilman oleskelulupaa.

Jos oikein tiukka paikka tulee niin Bobiorrit samaan jonoon oligarkkien kanssa Kyproksen passia ostamaan
 
VicDahlgren

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kyllähän se tarve nähtiin jo kesken edellisen kauden, mutta mitään ei tehty. Juusolan palkkaaminen ei ole askel mihinkään suuntaan.
No viime kaudellahan pakistolla otettiin pronssia. Varmastikin siinä osittain pakon sanelemana (pitkät sopimukset pakistossa) luotettiin/odotettiin kehitystä Jandusin, Paason, Pieniniemen ja kenties Peltosen osalta.

Kyllä mun mielestä ihan realistista oli odottaa, että samalla porukalla mutta tulivoimaisemmalla hyökkäyksellä ollaan taas välierissä.

Entäpä jos oltais hommattukin Tardifin ja Gardinerin sijaan pari kovanluokan puolustajaa? Nyt täällä sitten huudeltaisiin kun ei tehdä maaleja, että " on se kumma homma kun ei hyökkäystä vahvistettu kesällä enempää! kun MINÄ näin jo viime kaudella että eihän tämä tuu ens kaudella riittämään mihinkään."

Joku palstatietohan täällä taisi olla, että kesällä yritettiin liikuttaa puolustajaa tai kahta ulospäin siinä onnistumatta. Silloinhan varmasti määränkin takia olisi ollut liikennettä myös tulopuolella.

Onko sekään täysin poissuljettua, että Kärppätoimistolla on ollut jotain tietoa Ville Pokan tilanteesta jo hyvissä ajoin ennen kauden alkua? Täällä pelatessaan Pokka on kuitenkin liigan palkkakuninkaita, ja se liksa tuntuu jopa Kärppien pörssissä.

En oikein ymmärrä sitäkään, miksi Juusola ja sopimus saa täällä niin paljon rapaa osakseen. Kysymyksessä kuitenkin nuori kaveri, oma kasvatti ja käytännössä verkkaripalkalla pelaa. Tuo kilpailua pelipaikalle ja omaa kuitenkin jonkinlaisen potentiaalin.
 
1971

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Joku palstatietohan täällä taisi olla, että kesällä yritettiin liikuttaa puolustajaa tai kahta ulospäin siinä onnistumatta. Silloinhan varmasti määränkin takia olisi ollut liikennettä myös tulopuolella.
Näin minä kuulin, että paria puolustajaa tarjottiin muille seuroille. Sitä en tiedä, enkä ole edes kysynyt, että miksi eivät kelvanneet mihinkään? Oliko palkka liian suuri? Sanoivatko joillekin seuroille ei? Sanoivatko joillekin liigoille ei? Arvailen vain, syitä en tiedä.
En oikein ymmärrä sitäkään, miksi Juusola ja sopimus saa täällä niin paljon rapaa osakseen. Kysymyksessä kuitenkin nuori kaveri, oma kasvatti ja käytännössä verkkaripalkalla pelaa. Tuo kilpailua pelipaikalle ja omaa kuitenkin jonkinlaisen potentiaalin.
Ehkä juurikin siksi, että puolustukseen kaivattiin valmiita pelimiehiä. Ei potentiaalia.

Ei silti, Juusola pelasi hihfki-pelit todella hyvin ja on toki aiemminkin välillä väläytellyt sitä potentiaaliaan. Ei tähtiainesta, mutta ihan kelpo Liiga-puolustaja Juusolasta melko varmasti tulee? Tiikerinsilmää ja hauista lisää, niin kyllä se siitä.
 
HokiJone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Luleå HF, tehtaan takuu
En oikein ymmärrä sitäkään, miksi Juusola ja sopimus saa täällä niin paljon rapaa osakseen. Kysymyksessä kuitenkin nuori kaveri, oma kasvatti ja käytännössä verkkaripalkalla pelaa. Tuo kilpailua pelipaikalle ja omaa kuitenkin jonkinlaisen potentiaalin.
Varmaan Juusola lopulta sijaiskärsijänä, kun ihmiset ovat pettyneitä kun selkeään riittämättömään puolustukseen ei tullut ketään muuta. Onhan tämä(kin) varsinkin näin retrospektiivissä aika karsea moka Myllykoskelta.
 
Fedo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Coyotes
Varmaan Juusola lopulta sijaiskärsijänä, kun ihmiset ovat pettyneitä kun selkeään riittämättömään puolustukseen ei tullut ketään muuta. Onhan tämä(kin) varsinkin näin retrospektiivissä aika karsea moka Myllykoskelta.
Juuri näin. Mikäli tilanne oli tosiaan se, että puolustukseen oli mahdollista kiinnittää vain yksi uusi pelaaja tälle kaudelle, niin ei herran jestas sitä paikkaa voi "tuhlata" Juusolan tapaiseen raakileeseen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös