Viime vuodenvaihteessa havahduin siihen, että voihan helvetti. Tässä ollaan nyt eletty jo viidellä eri vuosikymmenellä. Mutta sekään ei saanut tuntemaan itseäni yhtä vanhaksi kuin erään naisen kommentti vuosia sitten.
Olin siis 16-vuotiaana jossain amiksen työharjoittelujaksolla eräässä elekroniikkaliikkeessä joka oli osa isompaa kauppakeskusta. Kävin aina kahvitauolla hakemassa viereisestä kahvilasta kupillisen ja menin sitä juomaan henkilökunnan taukotilaan. Yhtenä päivänä muuan pentu meinasi kävellä päin ja hänen mutsinsa huomautti tälle, "varohan vähän kun sedällä on kahvia."
Se jäi pitkäksi aikaa vaivaamaan, että mikäs helvetin setä mä sulle olen. Setä saatana. En ollut sitä termiä aikasemmin kuullut käytettävän itsestäni.
Sama, viidellä vuosikymmenellä on eletty, mikä tuntuu matemaattisesti absurdilta kun tässä vielä on hiukan alle nelikymppinen :D
Sedäksi kutsuminen on kyllä sellainen herättävä kokemus, vaikkakin kyse on tietysti siitä että pienelle lapselle puhuttaessa moni vieras aikuinen on tietenkin luonnollisesti setä/täti. Itsekin jo reilu kymmenen vuotta sitten tähän törmästi, uimahallissa olin menossa pukemaan, niin vieressä oleva isä sanoi pienelle lapselleen että "väistäpäs vähän niin setä pääsee kaapilleen". Varmaan itsekin siinä muutaman sekunnin pyörin että mikä setä missä, olenko minäkin tässä nyt jonkun tiellä.. kunnes tajusin että minusta puhuttiin
Mutta kyllä sitä saa niin vanhaksi itseään tuntea nykyäänkin. Oma poika on viisivuotias, ja hänelle on esimerkiksi suuri hämmästyksen aihe, jos jossain laitteessa/pinnassa
ei olekaan kosketusnäyttöä :D että ihan tässä on pysähtynyt miettimään mihin maailmaan nykylapset syntyvät verrattuna kun minä olin viisivuotias. En ole alkanut edes kertomaan hänelle esimerkiksi mustavalkotelevisiosta, puhelinkopeista tai veivattan numerolevyn omaavista puhelimista..