Oletko huono häviäjä?

[Tifosi]

Kysymys tuli mieleen kun selailin tuota mm-finaalin otteluseurantaketjua. Sveitsin voittoa minäkin toivoin mutta Sveitsin takia, en Ruotsin, kuten valtaosa tuntui toivovan.

 

[Bakaun Imaami]

Olen.

Pitää laittaa tähän vielä toinen rivi tekstiä. Häviäminen on hanurista. Onneksi olen voittaja.

 

[Surukuku]

Olen!

...ja se toinen rivi... Tappiossa itää kuitenkin aina voiton siemen, mutta kaikilla tuo siemen ei puhkea voiton kukkaan.

 

[Jussizip]

Riippuu tilanteesta ja siitä millaiset panokset on pelissä.

Voisin kyllä sanoa, etten ole huono häviäjä mutten kyllä hyväkään :)

 

[Syöttöpiste]

Vastasin viimeisen vaihtoehdon mukaisesti. Minulle ei tuota tuskaa todeta vastustajan joukkuetta paremmaksi, mutta Ruotsi ja Venäjä tekevät poikkeuksen. Ruotsalaisten ylimielisyys yltää joskus jopa epäurheilijamaisuuden tasolle. Se sapettaa kovasti. Toisaalta kun leijuu korkealla, on myös alas tippuminen viihdyttävää seurattavaa. Venäjästä en tykkää nyt muuten vain. Kotoisen SM-Liigan osalta ei muun kuin JYPin voitto tai mestaruus ole niin kova pala. Tai no ehkä KalPan ollessa parempi saattaa vähän harmittaa. En enää muista miltä se tuntuu, kun siitä on jo 22 vuotta.

 

[Jääkoneenkuljettaja]

Aina olen urheiluhenkeä osoittanut tappionkin hetkellä. Tosin sillä taas ei ole juuri mitään tekemistä jonkin kannattamani joukkueen tappion kanssa. En myönnä enkä kiellä siis yhtikäs mitään.

 

[Tifosi]

Vastasin itse "en myönnä", koska etsin aina syyn( joskus tekosyyn) suosikkini tappioon koska paremmilleen suosikkini ei voi hävitä koska parempia ei ole, mutta jos tekosyyteoriani ei kestä päivänvaloa niin pidän ne omana tietonani(useimmiten). Joten en myönnä mitään.

 

[Freya]

Rehellisesti kyllä myönnän jos turpaan tulee, mutta pakko sanoa että inhoan kyllä häviämistä ja siitä aiheutuu aina jonkin sortin vitutus. Ihan vaan vaikka kyseessä olisi jotkut mitättömät pallopelit juhannuksena takapihalla.

 

[Midnight Rambler]

Pitää tunnustaa, että olen. Koska voittamisesta on vielä vähemmän kokemusta, niin lienen vielä huonompi voittaja.

 

[SamSpade]

Olen, mutta pelaan pääsääntöisesti vain pelejä joissa on positiivinen odotusarvo, eli olen hyvä niissä.

 

[pehtoori]

Vastasin itse "en myönnä", koska etsin aina syyn( joskus tekosyyn) suosikkini tappioon koska paremmilleen suosikkini ei voi hävitä koska parempia ei ole, mutta jos tekosyyteoriani ei kestä päivänvaloa niin pidän ne omana tietonani(useimmiten). Joten en myönnä mitään.

Kerrankin jollain tällä palstalla on munaa puhua vilpittömästi totta ilman häivähdystäkään itseironiasta.

Valtaosan pelaamistani peleistä olen voittanut, joten tilastollisesti olen huono häviäjä.

 

[Jääkaappi]

Kyllä. Varsinkin jos olen itse mukana häviämässä.

Suosikkijoukkueen tappiot pystyy nykyään nielemään ihan hyvin.

 

[Lert]

Muutama vuosi sitten säbäjoukkueen kanssa olimme muutaman sekunnin päässä noususta ylempään sarjaan mutta sitten tuli takaiskumaali viime sekunneilla. Olimme vielä muutama minuutti aiemmin kahden maalin johdossa ja itse pääsin laukomaan vielä ylärimaan mutta eipä onnikaan ollut myötä. Tuntui aika pahalta mutta en kyllä kertaakaan osoittanut sitä ulospäin.

Penkkiurheilijana kun joku suosikkijoukkue häviää tärkeän pelin, saattaa mennä päivä tai pari pureskellessa tappiota ja joskus tulee kirjoiteltua ties mitä kommentteja jatkoaikaan siitä, kuinka vastustaja on ihan paska.

 

[Musta Nuoli]

En ole, pääsääntöisesti ainakaan. Jos toinen on urheilullisesti parempi, niin sitten sille ei vain mitään voi. Eri asia, jos koen tappion epäoikeudenmukaiseksi esimerkiksi tuomarin räikeän puolueellisuuden tai kyvyttömyyden takia tai sen takia, että toinen joukkue pelaa epäurheilijamaisesti ja pelin hengestä piittaamatta ja halveksii vastustajiaan.

Esimerkkinä edellisestä vaikkapa hyvin muistissa oleva MM-finaali 1994, jossa vitun kanadalainen koukkasi Jari Kurrin räikeästi nurin tuomarin pällistellessä lähistöllä (taisi olla klassiseen tyyliin viiksekäs jenkkituomari Kanadan apuna, kuten niin monta kertaa ennen vanhaan), iski läpiajoon ja tasoitti pelin. Sitten Kanada veikin mestaruuden rankkareilla, vaikka Suomi ei hävinnyt turnauksessa yhtään peliä varsinaisella peliajalla. En ole tätä antanut anteeksi tai unohtanut.

Sen sijaan esimerkiksi nyt päättyneiden MM-kisojen välierä Suomi-Ruotsi oli sellainen, että Ruotsi ansaitsi peliesitysten perusteella täysin voittonsa. Jos ei maalia saa tehtyä ja lähtee mukaan Ruotsin tarjoamaan kävelyvauhtiin, niin ei se Ruotsin vika ole.

Torino 2006 -finaali vituttaa edelleen katkerasti, mutta vain siksi, että Suomi hävisi oltuaan niin lähellä. Mutta siinäkin pelissä Suomella oli koko kolmas erä aikaa tehdä se tasoitusmaali, ei tuo mikään viime sekunnin tappio ollut. Eli turha se on miettiä Saku Koivun mailan katkeamisia kolmannen erän alussa, ei Saku loppuerää pelannut millään mailantyngällä. Erittäin katkera tappio, mutta ei Ruotsi Torinossa ollut millään sattumajoukkueella liikkeellä. Forsberg, Sundin, Lidström jne jne. Maailman parhaita jääkiekkoilijoita hekin.

MM-puolivälierätappio 2003 Ruotsia vastaan aiheutti lähinnä shokkitilan ja sekavan, epäuskoisen tunnetilan, mutta ei tuossakaan mitään kiistanalaista ollut. Se oli varmaa, että Suomi matsin häviäisi siinä vaiheessa kun Ruotsi oli maalin päähän tullut, loppu eli tasoitus ja voittomaali olivat vain kosmetiikkaa. Kaikkihan tuota matsia katsoneet varmasti näkivät ja aistivat tämän tunnetilan ja totaalisen jäätymisen ja tiesivät, ettei vääjäämätöntä kohtaloa voi enää muuttaa. Finaalissa toivoin Ruotsin voittoa, Kanada sen hieman kyseenalaisesti sitten vei.

Jos olen itse urheilemassa, mitä tapahtuu erittäin harvoin, niin en odotakaan koskaan ketään voittavani. Jos näin tapahtuu vaikkapa pöytätenniksessä (viimeksi voitin kolmen miehen pingis- ja grillisessioturnauksessa kaikki), niin olen iloisesti yllättynyt, mutta tappion tullessa asialla ei ole suuremmin väliä. Enemmän voi harmittaa, jos pelaa itse päin persettä eli vielä huonommin kuin mitä on odotettavissa.

 

[alwahla]

Olen tosi huono häviäjä ja koska en ole oikeastaan tottunut edes voittamaan, olen huono siinäkin. Aina tappion koittaessa aloitan itsesyyttelyn ja analysoinnin siitä, mikä meni vikaan. Käsittelen tappioita joskus jopa vuosia ja minun on hankala löytää tappiosta mitään hyvää.
Olen yleensä aina sijoittunut milloin missäkin kilpailussa jonnekin keskivälin huonommalle puolelle.

 

[tinkezione]

En ole huono häviäjä, mutta huonot voittajat saavat veren kiehumaan nanosekunnissa.

 

[tsajari]

Kyllä minä aika huono häviäjä olen. Suosikkijoukkueeni tappioiden kanssa pystyn elämään, mutta jos itse olen häviämässä niin se on paha paikka. Syyt useimmiten on jossain muualla kuin minussa itsessäni. Urheiluvälineet, tuomarit, vastustajan pelaaminen.. Toisaalta, onneksi voitan tai olen mukana useammin voittamassa kuin nielen tappion katkeraa kalkkia.

Olen myös huono myöntämään, että olen surkea häviäjä. Tämä lienee ensimmäinen kerta, ja sekin tulee nimimerkin takaa internetissä.

 

[Hemingway]

En ole huono häviäjä, vaan poikkeuksellisen hyvä. Miksi stressata jostain leikin tuloksesta?

Harrastuksissa lähden vetämään, kun hommasta tulee liian vakavaa. Jos aikuinen tekee leikistä totta (huippu-urheilukin on leikkiä), niin ihan kaikki ei ole kotona.

 

[peruspata]

Häviämisen tunnetta saa inhota, ehkä jopa vihata. Raja menee siinä, että oman suorituksen heikkoutta ja/tai vastustajan hyvyyttä ei saa vihata. Ne vain myönnetään ja matka jatkuu kohti seuraavia kohtaamisia.

Totuus on varsinkin joukkuepeleissä, että joskus hävitään minun hyvän suorituksen jälkeen ja joskus voitetaan minun huonon suorituksen jälkeen. Kentällä pelaavat myös oma viisikko edessäni sekä vastustaja.

 

[Lätkä-Bongari Iso-E]

En ole huono häviäjä enkä oikein jaksa masentua vaikka se oma seura ei nyt pärjäisi. Tottakai jos voitan tai oma seura voittaa niin olen erinomainen voittaja. Tämä koskee siis joka ikistä harrastustani, lautapeliä ja ym seurapelejä illanistujaisissa. Myös suosikki joukkueitani sekä MM-joukkuetta lajissa kuin lajissa.

Hyvä häviä ja hyvä voittaja!

 

[Vanha Len]

En todellakaan ole huono häviäjä henkilökohtaisella tasolla kisaillessa mutta erittäin kilpailuhenkinen jo pienistäkin asioista ja tahto on aina voittaa. Pelataan sitten lautapelejä, pihapelejä tai mitä vain leikkimielisiä kisailuja niin kilpailuhenkisyys nostaa päätään enkä halua olla edes kakkonen. Luonne vain on tällainen. Voitoilla en retostele ja hävineenä otan asian rehdisti. Nuorempana tosin olin hieman kiivaampi jos tuli tappio mutta en näyttänyt tätä muille.

Oman suosikkijengin häviöstä kuitenkin mieli menee maihin ja vituttaa. Joskus tuon asian esille huonona häviäjänä mutta sekin menee linjalle "haistakaa vittu" jne. Tuo menee ohi kuitenkin suht nopeasti. Elän vaan niin tunteella mukana.

Vastauksena kysymykseen siis...olen osittain huono häviäjä.

 

[Turha Kaukalo]

Vaikka häviämistä on tullut hartaasti harjoiteltua niin tekisi silti mieli sanoa HAISTAKAA VITTU HURRIHINTTARIT. Menen kohta avautumaan ruotsalaiselle Förlängning-foorumille jos sellainen on olemassa vai mikä vitun Vi spelar hockey tillsammans med mamman -homomesta lienee. Ärsyttää myös se, että jostain syystä muutama asiapeluri karsasti Jalosen jellonia vaikka "Jari Kurri on kaikkien arvostama tienavaaja, suomalaisen jääkiekon messias, jumala ja paavi". Näinköhän? Muutenkin ihan paskat kisat. Ruotsin cheerleaderitkin rumia ja Globen tyhjä myös finaalissa. Ruotsalaiset ei ansainnu voittoa. Homo-Sedinit. En myönnä olevani huono häviäjä.

Edit. Myönsin sittenkin.

 

[Nötkötti]

Ruotsalaiset ovat harvinaisen homoa sakkia. Vituttaa tollanen pelleily kun voitto tulee niin sitten ei vastustajaa kunnioiteta yhtään. Päällimäisenä mieleen tulee, tuo "kultakypärä-gate" ja taisi olla Mannheimin kisat kun pronssipelissä ottivat aikalisän ja maalivahdin vaihdon sitä varten että pääsee voittoa vetämään etukäteen.

Muutenkin ruotsalaisten urheiluhenki on eniten anaalista koko maailmassa.
ks. Den glider in, ja tuttisuinen leijonan pentu.

En ole huono häviäjä, paitsi silloin kun Ruotsi voittaa Suomen tai kun Ruotsi voittaa kultaa jostain, tai silloin kun Pelicans voittaa SaiPan.

 

[benicio]

Olen niin hyvä häviäjä, että voittaja kokee huonoa omatuntoa voitostaan ja se kuulemma vituttaa. Suosittelen tätä tapaa, ns. win-win-sitzuatzion.

 

[Murmeli]

Vain poikkeustapauksissa olen huono häviäjä. Yleensä tappio (joita tulee jatkuvasti niin omien suosikkijoukkueiden kuin omien harrastusten kautta) aiheuttaa suurta inhoa omaa huonoutta kohtaan. Voittaneeseen vastustajaan en kyllä kohdista kiukkuani juuri koskaan. Tuomareihin mahdollisesti mutta suoranainen tappiosta tuomarien syyttäminen on todella harvinaista.