Oletko huono häviäjä?

[Ribals]

Kyllä. Mitä isommat panokset, sitä enemmän vituttaa häviäminen.

 

[Klose16]

Häviäjät puhuu häviämisestä. Voittajat keskittyy voittamiseen.

 

[Hippi Hiiri]

Tästä tuli mieleen:

Älykkyyttä ei ole mitattu mutta shakki-pelissä kumpikin jonkun voiton sai ennenkuin hyvin nopeasti todettiin että pelin pelaaminen ja erityisesti se että jompikumpi siinä häviää ei parisuhteen onnellisuutta kasvata.

Häviämistäkin voi varmaan opetella. Nimittäin olin ennen helvetin huono häviämään mitään, mutta kova kilpailemaan, joten niitä tappioitakin tuli. Eri lajien mailoja on mutkalla kelpo määrä, mykkäkoulua pidetty, sikailtu tappioasemassa, itketty koulun urheilukilpailuissa ja isälle hävittyjen tennismatsien jälkeen. Tuntuu, että nyt nuo kokemukset alkavat kantaa hedelmää. Viimeiseen neljään-viiteen vuoteen on nimittäin mennyt kuppi nurin tappion jälkeen ainoastaan kerran, vaikka kaikenlaisia bakkanaaleja on tullut tänäkin aikana hävittyä. Sillä kerralla tosin sitten appelsiinit lensivät pukukopin seinään yhtä komeassa kaaressa kuin hammassuojat metsään, pukukopin nippusidelukko aukesi ilman saksia, en juuri puhunut ensimmäiseen kuuteen tuntiin tappion jälkeen ja lopulta join tajun kankaalle ja sammuin bussiin. Mutta lapsena vastaava oli siis viikoittaista (ei juominen, he he he), joten eteenpäin on menty.

 

[dana77]

Tästä tuli mieleen

Vince Lombardilla oli asiasta viisaus, jonka varsinkin joskus jaoin auliisti:
http://quotes.lifehack.org/media/quotes/quote-Vince-Lombardi-show-me-a-good-loser-and-ill-730.png

Toinen on tietenkin tämä Ron Swansonin näkemys
https://s-media-cache-ak0.pinimg.com/564x/db/45/b3/db45b33202fb97c8adb6b868f03d0cbf.jpg

no joo, ehkä sitä näillä kilometreillä on jotain oppinut. ja jopa joutunut opettamaan.

 

[Kirjoittelija]

Aina oli kyllä väkeä, joka pää punaisena puhkui, huusi ja teutaroi tämmöisistäkin asioista. Ei heistäkään koskaan mitään tullut, joten raivoisat tunnereaktiot eivät korreloi millään lailla sen suhteen, kenestä tulee ammattilainen tai edes hyvä lajissaan. Ne kertovat vain siitä, ketkä todennäköisemmin päätyvät Alibin kanteen koska eivät pysty hillitsemään itseään edes pikkuasioissa kuten urheilun harrastamisessa.

Mun luokalla oli yläasteella yksi urheilija. Kerran opettaja toi liikunnan tunnillemme noin 5-vuotiaan poikansa pelaamaan kanssamme hetkiseksi lätkää. Pojan annettiin tehdä pari maalia, koska siitä tulee pikkuvesselille hyvä mieli. Kun ne pari maalia oli tehty, alkoi luokkamme ainoa urheilija huutaa pää punaisena: "Mitä vitun pelleilyä tää oikeen on? Ruvetaan nyt saatana pelaan!"

Sittemmin tästä pojasta tuli pituushypyn MM-pronssimitalisti, mitä pidän kohtalaisen kovana saavutuksena suomalaisen urheilun mittapuulla. Kun kerroin hänen kanssaan samaa urheilulukiota käyneelle työkaverille aikanaan tästä tapauksesta, kertoi tämä työkaveri, että siellä urheilulukiossa tuollainen äärimmäisen vahva kilpailuvietti oli enemmän sääntö kuin poikkeus. Siksi liikunnan tunnilla saatiin herkästi sota aikaan, vaikka olisi pelattu sellaista lajia, jota kukaan ei varsinaisesti osaa.

 

[Runtulin]

Häviämisen pitää vituttaa ja se saa vituttaa, mutta samaan aikaan voi olla hyvä häviäjä ja nauttia hyvästä urheilusta (puhun nyt siis vain urheilusta). Hentusen missattu rankkari ja perättäiset jatkoerätappiot IFK:lle vituttaa vieläkin, mutta samaan aikaan voi todeta, että ne ovat olleet yksiä hienoimpia urheilutapahtumia, joissa olen läsnä ollut. Hyvää häviäjää korpeaa samanaikaisesti niin perkeleesti, mutta kuitenkin ymmärtää itse urheilutapahtuman olleen hieno.

 

[dana77]

Kun kerroin hänen kanssaan samaa urheilulukiota käyneelle työkaverille aikanaan tästä tapauksesta, kertoi tämä työkaveri, että siellä urheilulukiossa tuollainen äärimmäisen vahva kilpailuvietti oli enemmän sääntö kuin poikkeus.

Tästä vankasti samaa mieltä. Mitä olen junnuja valmentanut, niin kyllä se niin on että ne joille tappiot ottaa kaikkein kovimmille ovat juuri niitä kilpailuhenkisimpiä kavereita ja ihan sattumalta ne ovat myös ne parhaat pelaajatkin.

 

[Prof. Puck]

Kun tuossa muutaman vuoden takaisessa viestissä tuli tuomittua vaimo huonoksi häviäjäksi (aiheesta..) niin nyt on aika laittaa itseni likoon... Olen äärimmäisen kilpailuhenkinen, ja teen kyllä kaikkeni (suurin piirtein sallitun rajoissa) ettei tappio kohtaisi ja sen vuoksi esimerkiksi (joukkuelajeissa) joukkuekavereiden velttoilu vituttaa suunnattomasti ja on yksi iso syy sille miksi en puulaakia ja höntsää juuri enää harrasta. Tavaroita en kyllä muistaakseni ole koskaan paiskonut tai rikkonut.. no ehkä muutaman mailan aikanaan nuorempana. Häviäminen ei myöskään vituta niin paljon jos en itse pelaa (esim suosikkijoukkueen häviö).

Lapseni ovat myös käyneet ehkä tarpeettomankin kovan koulun aikanaan läpi, sillä säälivoittoja ei liiemmälti allekirjoittaneelta irronnut kuin ihan äärimmäisissä poikkeustapauksissa. Tosin he ovat jälkikäteen tunnustaneet että ihan hyvä niin, sillä silloin (harvoin) kun minut onnistuivat voittamaan, oli riemu (ja pottuilu) luokkaa "pohjaton". Nyt on toki jo niin, että monessakin lajissa jälkikasvu pesee minut reilusti. Viimeksi kävin uintikisan kuopukseni kanssa ja vaikka hän antoi minullle 350 metrin kisaan 50 metriä etumatkaa, niin silti hän onnistui voittamaan, vieläpä törkeästi kiusaten.. saavutti minut jo reilun parinsadan metrin uinnin jälkeen ja ui viimeiseen 30 metriin saakka minun kannoillani psyykaten ja hiillostaen kunnes pyyhkäisi lentäen ohi. Minä olin maalissa ihan hapoilla ja likka vaan naureskeli lähes hengästymättä Se onkin kummallinen tunne, kun samaan aikaa ottaa häviö kupoliin ja on ylpeä voittajasta. Huhtikuussa on uusinta-kisa ja valehtelisin jos väittäisin etten ole treenannut! Jos häviö taas koittaa niin seuraavaksi täytyy keskittyä niihin lajeihin, joissa olen (ainakin vielä) parempi!

 

[Linnankundi]

Itse olen loistava häviäjä, häviän miltei aina. Oikeasti olen jossakin määrin kilpailuhenkinen, mutta tappio ei juurikaan tunnu missään. Itse kilpailu ja varsinkin joukkuelajeissa on se juttu. Itse en oikein ymmärrä ihmisiä, joilta kuuppa ei kestä häviämistä. Tottakai silloin kun voitolla/tappiolla on suuri merkitys, niin ymmärrystä jonkin verran löytyy, mutta käyttäytyä pitää osata silloinkin.

 

[Sanainen arkku]

Välillä meni nuorena överiksi. Pelasin sählyä maalissa niin, että vastustajan pelaajat joutuivat ensi kohtaamisen jälkeen kiinnittämään palloa enemmän huomionsa minuun. Halusin, että maalillani oli vittumaista käydä ja että sinne tuleminen olisi vähän vaarallista.

Koskaan en tietääkseni ketään fyysisesti satuttanut, mutta yhden mailan väänsin poikki ja muutaman psyyken sain säröille.
Erikoisnumero oli palloon syöksyminen sellaisella ajoituksella ja sellaisessa asennossa, että syntyi kontakti missä teknisesti en rikkonut sääntöjä mutta vastustaja joutui vaaralliseen kontaktiin.

Idioottimaisin maneeri oli maalin potkaiseminen karvaajan eteen. Ulosajon väärti, ja ikävä kyllä jäi aina tuomarilta havaitsematta. Lopetin, kun kerran olin tekemässä temppua hyvälle ystävälleni. Tajusin siinä hetkessä jotain ja sen jälkeen olen käyttäytynyt kuin gentlemanni. Jos kohta toisinaan kuskaillut kokemattomia dumareita kehumalla ja ehdottamalla empivälle kaverille ratkaisuita suoraan ja epäsuorasti. Jälkimmäinen niin, että tietyissä päivänselvästi jäähykynnyksen ylittävissä asioissa alkanut mesomaan muuria kuntoon vaparia varten tms. Myös toimitsijoihin olen vaikuttanut tuomarina opitulla äänenpainolla niin, että jäähyn ajanotto juoksi myös aikalisän ajan.

Pelin päättyessä olen hyväksynyt tilanteen. En ole tuhonnut ovia tai paiskonut tavaroita. Yhden kerran sutkautin tuomarille punakortin arvoisesti loppusummerin jälkeen mutta sekään ei sisältänyt epäurheilijamaista vihjausta puolueellisuudesta, vaan keskittyi tuomarisuorituksen yleiseen tasoon. Tai, no ehkä vähän siihen, mitä se suoritus kertoo suorituksen tekijästä. Tyhmä teko kuitenkin. #viimeisensanansyndrooma

 

[Kirjoittelija]

...

Tulee väkisinkin mieleen, että kun töissä joutuu kuuntelemaan 40 tuntia viikossa hermoja raastavaa akkojen narinaa, on pääkopalle terveellistä pistää vahinko kiertämään sitten sählykentällä.

 

[A Siente]

Riippuu miten häviää. Jos se johtuu siitä ettei vain pärjää, niin se on ihan ok. Ei siinä mitään, jonkun on hävittävä. Jos siihen liittyy jotain mikä on kyseenalaista, niin silloin vituttaa.

 

[Individual]

En ole kilpailuhenkinen, mutta sitten kun johonkin kilpaan lähden esim. ammatillisessa mielessä, niin kyllähän se häviäminen vituttaa ja isosti. Ehkä siinä tulee syytettyä paskaa tuomaristoa ja taivaan kappaleiden asentoa, vaikka häviäjä ja häviön syyt löytyy ihan peiliin katsomalla. Muutaman hetken asiaa työstettyäni lupaan itselleni parantaa asioita. Vittu.

 

[Sanainen arkku]

Tulee väkisinkin mieleen, että kun töissä joutuu kuuntelemaan 40 tuntia viikossa hermoja raastavaa akkojen narinaa, on pääkopalle terveellistä pistää vahinko kiertämään sitten sählykentällä.

Voi tulla mieleen, mutta kuvaillut tapaukset ovat alanvaihtoa edeltävältä ajalta.
Se aiempi työura on syy siihen, miksi pidän julkisen sektorin päiväkotityöntekijöiden purnaamista suhteellisuudentajuttomana.

 

[adolf]

Noh, enpäs tiedä. Riippuu kait vähän asiasta. Nuorempana olin surkea häviäjä ja se näkyi esimerkiksi siinä että piti aina olla oikeassa ja oli mahdotonta myöntää olevansa itse väärässä. Olin varmasti todella rasittava jankkaaja. Tuossa mielessä olen kehittynyt mielestäni aika paljonkin.

 

[Musta Nuoli]

Tästä vankasti samaa mieltä. Mitä olen junnuja valmentanut, niin kyllä se niin on että ne joille tappiot ottaa kaikkein kovimmille ovat juuri niitä kilpailuhenkisimpiä kavereita ja ihan sattumalta ne ovat myös ne parhaat pelaajatkin.

Pelatkoon ja riidelköön sitten keskenään jossain seuraharkoissa tai wannabe-ammattilaiskuvitelmissaan. Suurimmasta osastahan ei koskaan kumminkaan mitään alasarjojen staraa kummempaa tule, jos tulee sitäkään. Ei ainakaan sitten tule, jos ei kykene yhtään prosessoimaan sitä tosiasiaa, että tappioita tulee aina ja kaikille joskus.

On se ns. kiva jos on kilpailuhenkisyyttä mikäli aikoo lajia pidemmälle harrastaa, mutta ei raivopäisellä remuamisella ja itsehillinnän puutteella pitäisi olla mitään asiaa esimerkiksi koulujen liikuntatunneille, joissa ideana on enemmänkin liikunnallinen kasvatus ja kuntoilu, ja jossa pitäisi oppia myös kontrolloimaan itseään yhteisön sisällä. Sellainen on paljon olennaisempaa kuin se, että yhdestä viidestä miljoonasta tulee MM-pronssimitalisti tai joka kymmenestätuhannesta(?) SM-liigapelaaja.

Mutta tietysti (liikunta)opettajien lellikit saivat ainakin minun aikanani ja varmaan nykyäänkin kiukutella pää punaisena ja leikkiä primadonnia ja kyykyttää koulutovereitaan jos näitä ei huvittanut jättää kaikkea kentälle jonkun jokaviikkoisen joutavan liikuntatunnin pesis-, jalkapallo- tai sählyhöntsän aikana. Eivät he koskaan sitä edes tajunneet, että isolle osalle oli liikuntatunnin "lopputulos" yksi ja sama kunhan tuli liikuttua sopivasti ja liikkuessa tuli vähän hiki. Vähän sama kuin kilvoittelisi jossain musiikin tunnilla ja räyhäisi siitä, jos joku toinen oppilas laulaa nuotin vierestä jotain yhteistä kuorolaulua. Tai toinen ei muistaisi kuviksen tunnilla mikä on doorialainen ja mikä joonilainen pylväsmalli ja kilpailuhenkisempi taiteilijanalku vetäisi siitä herneen nenään.

 

[dana77]

Pelatkoon ja riidelköön sitten keskenään jossain seuraharkoissa tai wannabe-ammattilaiskuvitelmissaan. Suurimmasta osastahan ei koskaan kumminkaan mitään alasarjojen staraa kummempaa tule, jos tulee sitäkään. Ei ainakaan sitten tule, jos ei kykene yhtään prosessoimaan sitä tosiasiaa, että tappioita tulee aina ja kaikille joskus.

Kiitos tästä luvasta, välitän tiedon eteenpäin. On ihan totta, että suurimasta osasta ei tule mitään (mikä onkin varsin kannustava ja inspiroitava sanoma kaikille nuorille). mutta eiköhän sillä samalla kilpailuhenkisyydellä ole elämässä merkitystä muuallakin kuin pelikentillä. Jos ei ole väliä miten pärjää, niin varmasti ei pärjää fagotinsoitossa, piirakanleipomisessa tai datsunin rassaamisessakaan. Tai koulussa. Tai työssä.

Siitä samaa mieltä, että nuo pelikentät ovat ehdottomasti parhaita pelikenttiä opetella pettymyksiä käsittelemään ja sen takia eikun lisää vaan.

 

[Barnes]

Kyllä olen, joskin olen oppinut häviämään paremmin. Pikkunaperona saatoin viskoa pelilaudat, mailat ja sun muut huitsin vittuun, nykyisin tyydyn voimakkaaseen kiroiluun ja elehdintään.

 

[Turha Kaukalo]

Kyllä olen, joskin olen oppinut häviämään paremmin. Pikkunaperona saatoin viskoa pelilaudat, mailat ja sun muut huitsin vittuun, nykyisin tyydyn voimakkaaseen kiroiluun ja elehdintään.

About sama. Penkkiurheiluun tämä huono luuserointi tunkeutuu myös, kun Kalla ohitti Kristan loppusuoralla v. 2014 niin potkaisin kissan raapimislautaa. Siitä tuli sanomista.

Nyt Iivo jätä se paska!

 

[pernaveikko]

En ole, mutta hannuhanhet joskus harmittaa ja niiden kuittailu. Kuittailevat asioista mistä eivät itse ymmärrä.

Usein erilaisissa peleissä on matemaattisesti vain ja ainoastaan yksi järkevä ratkaisu. Jos se tuottaa tappion, niin sillä kertaa kävi näin. Pidemmän päälle siinä ei niin käy, mutta joillain on vaikeuksia ymmärtää se.

Luulevat pääsevänsä vielä ihon alle ja tyhmillä ihmisillä on kyllä kyky sellaiseen, vaikka muuta eivät osaa.

 

[Captain K]

En ole, mutta hannuhanhet joskus harmittaa ja niiden kuittailu. Kuittailevat asioista mistä eivät itse ymmärrä.

Usein erilaisissa peleissä on matemaattisesti vain ja ainoastaan yksi järkevä ratkaisu. Jos se tuottaa tappion, niin sillä kertaa kävi näin. Pidemmän päälle siinä ei niin käy, mutta joillain on vaikeuksia ymmärtää se.

Luulevat pääsevänsä vielä ihon alle ja tyhmillä ihmisillä on kyllä kyky sellaiseen, vaikka muuta eivät osaa.

Tuli tästä mieleen että pelaatko pokeria netissä tai livenä?

 

[Shard]

En ole, mutta hannuhanhet joskus harmittaa ja niiden kuittailu. Kuittailevat asioista mistä eivät itse ymmärrä.

Usein erilaisissa peleissä on matemaattisesti vain ja ainoastaan yksi järkevä ratkaisu. Jos se tuottaa tappion, niin sillä kertaa kävi näin. Pidemmän päälle siinä ei niin käy, mutta joillain on vaikeuksia ymmärtää se.

Luulevat pääsevänsä vielä ihon alle ja tyhmillä ihmisillä on kyllä kyky sellaiseen, vaikka muuta eivät osaa.

Veljeni pelaa nettipokeria ja on juuri tuollainen. Edit. Siis samanlainen kuin sinä.

 

[BlackWolf]

Olen äärimmäisen paska ja vittumainen häviäjä, mutta vain paskempi olisin häviäjänä, jos antaisin muiden tietää sen, että minä olen aivan vitun paska häviäjä. Sillon häviäisin kahdesti ja siihen ei minusta ole, siksi seison selkä suorana ja toimin kuin en olisi huono häviäjä ja nauran kaikille itkupotkuraivari-tyypeille. Koska he eivät ole huonoja häviäjiä, he ovat huonompia kuin huonot häviäjät, koska eivät voi myöntää hävinneensä.

 

[Musta Nuoli]

Kiitos tästä luvasta, välitän tiedon eteenpäin. On ihan totta, että suurimasta osasta ei tule mitään (mikä onkin varsin kannustava ja inspiroitava sanoma kaikille nuorille). mutta eiköhän sillä samalla kilpailuhenkisyydellä ole elämässä merkitystä muuallakin kuin pelikentillä. Jos ei ole väliä miten pärjää, niin varmasti ei pärjää fagotinsoitossa, piirakanleipomisessa tai datsunin rassaamisessakaan. Tai koulussa. Tai työssä.

Siitä samaa mieltä, että nuo pelikentät ovat ehdottomasti parhaita pelikenttiä opetella pettymyksiä käsittelemään ja sen takia eikun lisää vaan.

Pointti oli enemmän siinä, että se on minusta yleishyödyllisempää, että esimerkiksi koululuokasta valtaosa oppisi harrastamaan liikuntaa aikuisiälle asti omaksi ilokseen ja pelailemaan oman kuntonsa ylläpitämiseksi kuin se, että koululiikuntatunneilla mentäisiin niiden "junioritähtien" kiukutteluiden ehdoilla siitä tosiasiasta huolimatta, että junnusarjoissa mitä tahansa lajia harrastavista vain aniharva jatkaa edes ykkösdivari- tai pääsarjatasolle, suuremmista pelikentistä puhumattakaan.

Normaalia kilpailuhenkisyyttä ei tule minusta sotkea mihinkään egoistisen narsismin ruokkimiseen varsinkaan jos/kun on kyse koko ikäluokan toiminnasta. Seuravalmennuksessa voivat sitten pikku-Zlatanit ja pikku-patriklaineet vääntää. Kiva toki, jos jollain on sitten oikea yhdistelmä huippulahjakkuutta, vanhempien isoa varallisuutta ja riittävää treenaushimoa, siitä voi sitten seuratakin jotain, jota voi katsoa telkkarista.

Minusta olisi parempi, jos 99% koululaisista ei tulisi yhtään mitään ammattilaisurheilun ja "tosissaan pelaamisen" saralla mutta samasta porukasta tulisi aikuisena liikuntaa ja kuntoilua harrastavia kansalaisia, joille eri lajit, matsit ja treenit merkitsisivät muutakin kuin pelkkää voittamista ja raivareita jos ei voita. Fagotinsoittoa, piirakanleipomista tai Datsunin rassaustakin voi tehdä omaksi ilokseen ja harrastuksekseen, ei vain ammatikseen. Näistäkin saa toki tehdä ammatin itselleen, erityisesti klassisen musiikin soittoa täytyykin treenata armottomasti pienestä pitäen, mutta enpä ole kuullut esimerkeistä joissa vaikkapa koulujen musiikkitunneilla mentäisiin jonkun pikku-Mozartin ehdoilla ja tämä saisi raivoten vaatia "tiukempaa soittoa" kun tarkoitus olisi oppia jotain musiikista.

 

[dana77]

Pointti oli enemmän siinä, että se on minusta yleishyödyllisempää, että esimerkiksi koululuokasta valtaosa oppisi harrastamaan liikuntaa aikuisiälle asti omaksi ilokseen ja pelailemaan oman kuntonsa ylläpitämiseksi kuin se, että koululiikuntatunneilla mentäisiin niiden "junioritähtien" kiukutteluiden ehdoilla siitä tosiasiasta huolimatta, että junnusarjoissa mitä tahansa lajia harrastavista vain aniharva jatkaa edes ykkösdivari- tai pääsarjatasolle, suuremmista pelikentistä puhumattakaan.

Tavoite on varmasti ihan hyvä, mutta onko siitä faktaa että miten siihen parhaiten päästään? Ihmiset ovat tietenkin erillaisia, mutta kun itse kasvoin tietyn vaiheen pikkukylällä, niin aika kovalla prosentilla sieltä tuli keskimääräistä parempia ja innokkaampia urheilijoita koska ne vähemmänkin lahjakkaat tarvittiin peleihin ja siten heitdät käytännössä suostuteltiin/otettiin vaikkapuoliväkisin mukaan.
Onko siis paras keino tasapäistäminen ja varmistaminen ettei kukaan vain häviä, vai se että niidenkin kilpailuhenkeä ruokitaan, joilla ei sitä luonnostaan. Ei kai kukaan lähtökohtaisesti oikeasti tykkää sauvakävelystä enempää kuin kunnon urheilusta mikäli jälkimmäiseenkin on valmiudet kunnossa? Ja onko se nyt sitten keltään muulta pois jos joku kilpailuhenkisempi siellä pelin jälkeen sitten kiukkuilee? Mark Messiermäinen joukkuekaverin turpaan vetäminen ei tietenkään kuulu minnekään.