Oletko erityisen huono jossakin?

  • 15 191
  • 136

Franck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Itse olen kanssa aivan järkyttävän huono piirtämisessä ja ylipäänsä kaikissa käsitöissä, en todellakaan ole mikään käytännöllinen ihminen. En tiedä sitten liittyykö tuohon silmä-käsi koordinaatioon, koska taas olen kaikissa kädellä pelattavissa pallopeleissä todella hyvä, ja uusien tekniikoinen oppimisessa ei ole ongelmia.
 

Uleåborgir

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Päätalo, Huovinen, Sympathy For The Devil
En tiedä sitten liittyykö tuohon silmä-käsi koordinaatioon, koska taas olen kaikissa kädellä pelattavissa pallopeleissä todella hyvä, ja uusien tekniikoinen oppimisessa ei ole ongelmia.

Ai niinkö esimerkiksi taskubiljardissa, no ähhihi.

Koulun liikuntatunneilla vihasin ankarasti koripalloa. Erittäin turha laji, koska olen niin huono siinä.
 

Kumielvis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Paltamon Pantterit
Vaikka olenkin aina ollut hyvä piirtämään ja tykännyt tehdä lyijykynä & tussitöitä olen aina inhonnut maalaamista, olen siinä todella huono eikä pensseli tunnu koskaan tottelevan. Tiedän, mitä haluan saada aikaan, hahmotan sen mielessäni ja kun yritän maalata kuvan kankaalle tulee siitä onneton tuherrus, tätä seuraa yleensä melkoinen vitutus ja maalausyritysten siirtäminen taas vuodella-parilla. Lisäksi käsialani on pysynyt samanlaisena, eli huonona, ala-asteelta asti. Tuolle onnettomalle töherrykselle tulee aina välillä naurettua, että on se kumma kun ei saa noita onnettomia harakanvarpaita kummempaa jälkeä aikaiseksi, viimeisimpänä kun hain kassaduunia ja piti jättää yhteystiedot lapulle enkä saanut itsekään omasta käsialastani selvää.

Olen myös todella huono huolehtimaan omasta syömisestäni. Kyse ei ole siitä, että ahmisin, vaan usein tulee ihan huomaamatta pidettyä n 12h taukoja syömisestä. Joinain vapaapäivinä tajuaa että kello alkaa olla ilta 9 enkä ole syönyt vieläkään mitään.
 

Balrog

Jäsen
Suosikkijoukkue
Erilliset saarekkeet
Piirtäminen ja laulaminen eivät suju minulta alkuunkaan, muistan vieläkin musiikinopettajani hyvin vakavan ilmeen ala-asteella laulaessani laulukoetta opettajani edessä.
 

ronkpukki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Liverpool FC, Toronto (seurailen)
Suuntavaisto. Tutuissa paikoissa menee ihan miten vaan, muuta hiemankin oudommassa maastossa - tai jopa kaupungissa - voin lähteä 180 astetta väärään suuntaan. Olen kyllä yrittänyt tarkkailla auringon suuntaa ynnä muuta, mutta valitettavasti sekin tulee mieleen vasta jälkeenpäin.

Tonen heikkous on tarkempi siivoustyö. Imurointi ja muu sujuu järjestelmällisesti ja jopa keskimääräistä paremmin, mutta pienien yksityiskohtien kuten hanat, kylppärinhyllyt ja lavuaarit tuntuu tuskaiselta ja työn jälki on kakkosluokkaa.
 

Timbit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Canucks, BC Lions
Täältä ilmoittautuu yksi lisää huonojen piirtäjien leppoisaan joukkoon. Piirtämistaitoni ei ole kehittynyt sitten sen jälkeen kun täytin kymmenen, eikä se kyllä paljoa kehittynyt sitä ennenkään.

Laulutaidostani sanon sen verran, että en enää riko lakia, jos laulan ääneen. Kehitystä on siis tapahtunut.

Vaikka olen matemaattisesti lahjakas, niin koodata en osaa. Se ei vaan uppoa jakeluun. Ei kyllä uppoa kovin moni muukaan insinööritaito. Tästä huolimatta pystyn ymmärtämään insinöörejä, ja kääntämään heidän puheensa ihmisen ymmärtämään muotoon.

Kaksi kertaa kokeiltuani voin sanoa, että olen todella huono lumilautailija. Kerran olen selvinnyt noin 800 metriä pitkän rinteen kertaakaan kaatumatta alas asti.
 

alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK
En osaa viheltää. Vuosien harjoittelukaan ei ole auttanut, joten on pitänyt oppia tulemaan toimeen ilman tuota taitoa.
 

rosba70150

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Raha-asioissa olen aivan käsi. Jossain välissä kuukautta huomaan että palkkapäivään on viikko, rahat on finito ja laskuja vielä vino pino. Pari vuotta tässä olen koittanut korjata asiaa, mutta tuntuu siltä että ei se meinaa korjaantua. Varsinkin jos koneeseen kaadetaan vähän viinaa niin olen erityisen rahoissani ja seuraavana aamuna perse auki.
 

SamSpade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ikurin Vire
Raha-asioissa olen aivan käsi. Jossain välissä kuukautta huomaan että palkkapäivään on viikko, rahat on finito ja laskuja vielä vino pino. Pari vuotta tässä olen koittanut korjata asiaa, mutta tuntuu siltä että ei se meinaa korjaantua. Varsinkin jos koneeseen kaadetaan vähän viinaa niin olen erityisen rahoissani ja seuraavana aamuna perse auki.

Jos olet aamulla kännireissun jälkeen "perse auki" niin voisi olettaa että rahaa on massissa enemmän kuin lähtiessä?

Ei vaan. Tuohon on apuja. Pidä kirjaa jokaisesta menostasi. Kirjaa kaikki ylös, joka ostettu kahvikin.
Näet minne rahat menee.
Avaa toinen tili (mielummin konttori joka on kaukana ja eri ryhmää kuin nykyinen) johon ei ole verkkopankki tunnareita eikä korttia.
Tee automaattinen pysyvä siirto sinne joka kuukausi xx euroa ja päätä ettet koske niihin kuin hätätapauksessa.

Nordealla on muuten näppärä "säästöpossutoiminto" kytkettävissä käyttöön. Jokainen pankkikortilla maksettu ostos siirtää xx euroa toiselle Nordeassa olevalle tilille. Ei tuota juuri huomaa mutta olen laittanut 1€ summaksi joka siirretään joka maksamisen yhteydessä. Joka kuukausi tälle säästötille on kertynyt muutama sata euroa.
 

Mälkiä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilmoitetaan lähiviikkoina
Olen aivan käsittämättömän huono tekemään solmuja. En esimerkiksi osannut vielä ekaluokallakaan solmia kengännauhoja. Lisäksi kaverini on näyttänyt ehkä yli kymmenen kertaa minulle miten tehdään solmu virvelin perukkeeseen. Siis se suhteellisen yksinkertainen solmu, jossa on suurinpiirtein kolme vaihetta tms. Eipä onnistu vieläkään.

Kengännauhat osaan kuitenkin jo solmia.
 

Turha Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, RM, Hyvinkään Tahko, Leijonat
Olen aivan käsittämättömän huono tekemään solmuja. En esimerkiksi osannut vielä ekaluokallakaan solmia kengännauhoja. Lisäksi kaverini on näyttänyt ehkä yli kymmenen kertaa minulle miten tehdään solmu virvelin perukkeeseen. Siis se suhteellisen yksinkertainen solmu, jossa on suurinpiirtein kolme vaihetta tms. Eipä onnistu vieläkään.

Kengännauhat osaan kuitenkin jo solmia.

No niin. Kiitosta vaan tästäkin.

Pikkuserkku opetti mulle ennen kouluun menoa, miten kengät solmitaan ns. helposti, yksinkertaisesti, eli tehdään kummankin nauhan päähän rusetti ja sitten rusetit solmitaan. Olin valitellut kaverille että helvetin hankalaa tämä kenkien solmiminen. Tuohon aikaan ei olisi ollut edes tarralenkkareita, mikä lie onni, sillä jos olisi ollut niin en osaisi nyt edes yksinkertaisesti solmia kengännauhojani.

Ottaen huomioon, että käytännössä joka päivä oli eräässäkin elämänvaiheessa sidottava luistimet jalkaan niin olisi ollut kieltämättä ikävää huudella huoltajaa joka ikinen ilta (ja aamu) paikalle kun luistimet olisi pitänyt saada käyttökuntoon. Sitä häpeän määrää! "Vasen pakki" -vitsi olisi ollut taajaan käytössä ko. pukukopissa. Ylivoimassa ei olisi syötetty vaikka olisin ollut hyvällä laukaisusektorilla. Onneksi ura loppui jo ennen kuin pääsi kunnolla alkamaankaan, että vältyin em. häpeöiltä. Ja toki auttoi sekin, että osasin solmia luistimennauhani. Vaikka yksinkertaisella tavalla vain. Mutta silti.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös