Mainos

Nyt vituttaa!

  • 3 131 174
  • 11 859
Suosikkijoukkue
Me olemme HIFK
Joo, nyt vituttaa. Vituttaa KHL-edarin puolesta, mutta tää koronatartunta/altistus oli odotettavissa ennemmin tai myöhemmin. Nyt tuli sit ennemmin. Ja sen kanssa on vaan elettävä. Meillä junnuissakin lähes joka tapahtumasta on joku/joitakin poissa flunssan vuoksi ja sitä myöten ovat menneet sitten korona-testiin. Tähän asti ollaan menty negatiivisella linjalla, mutta se päivä, kun paska osuu tuulettimeen tullenee vielä.

No, siitäkin sitten selvitään ja elämä jatkuu, vaikka karanteenien kautta. Nyt eletään vaikeita aikoja, mutta ei tää loputtomiin kestä. Kaikki järjestyy ajallaan ja kaikesta kyllä selvitään. Vuosi tai kaksi, 2021 tai 2022, ja sitten on rokotukset tms ovat jo turvallisella tasolla ja kaikki kyllä lopulta kääntyy hyväksi.

Mietin muuten viime yönäkin, kuinka meidän junnuja voisi kehittää tietyissä tilanteissa hyökkäysalueella entistä tehokkaammiksi ja tylymmiksi silloin, kun on paikka niitata ja laittaa kiekko maaliin. Kiekollinen taito, ymmärrys pelistä ja maalinteon tehokkuus korostuvat silloin ja siihen mietin pelinomaisia harjotteita. Katsoin myös KHL-edarin 6-0 voiton jälkilähetyksenä (nyt jo surullisen kuuluisasta Neftehimikistä) ja nautin näkemästäni. Laatuäijiä edarissa riittää ja hienoa oli katsoa, kun kiekko liikkui ns teipistä teippiin, vaikka junnuja ei edarissa tulla juuri näkemäänkään juuri sen huikean KHL:n taitotason vuoksi.

Nyt ei vituta enää, ainakaan ihan niin paljoa. Kaikesta selvitään. Cmo
 
Viimeksi muokattu:

Peluuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP

Nyt ei vituta enää, kaikesta selvitään. Cmo
Kyllä Jokereiden täytyy lähtee KHL-stä ja kauas. Neftehimikin koronavirushistorian tietäen voi sanoa heidän altistaneen ihan tieten tahtoen Jokeripelaajat. Vastikään oli joukkueessa jyllännyt korona ja eikun Helsinkiin pelaamaan ja kas kummaa matsin jälkeen iso lauma pelaajia koronaviruksen kantajia..Ei venäläisten kanssa voi tällaisessa tilanteessa pelata, ei näköjään edes Suomessa, saati sitten pitkin Venäjää..
 
Metsästäjä

Jäsen
Suosikkijoukkue
JVDT
Kuulin työkaverilta hienon teorian venäläisestä korona testistä. Koko joukkueelle ostetaan negatiivinen testitulos ilman testejä. On rehellisesti sanottuna vaikea olla uskomatta tätä teoriaa.
 
Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
Post-rock/ Post-punk
Kuulin työkaverilta hienon teorian venäläisestä korona testistä. Koko joukkueelle ostetaan negatiivinen testitulos ilman testejä. On rehellisesti sanottuna vaikea olla uskomatta tätä teoriaa.
Onkohan se se sama kauppa, mistä saa ostaa Ladan peräkontillisen ääniä?
 
Metsästäjä

Jäsen
Suosikkijoukkue
JVDT
Tämä raumalainen teoria ei päde, kun KHL-pelaajista merkittävä osuus on ollut positiivisen tuloksen antajia. Onkohan Jokerit aikalailla ainoa joukkue ilman koronaa (vielä).
Älä syytä kaikesta raumalaisia. Tarkempi tutkimus olisi paljastanut teorian turkulaiseksi. KHL tarvitsee varmaankin negatiivisia testituloksia vain päästäkseen Helsinkiin tai Riikaan. Se niistä teorioista ja hajatelmista...
 
sekolust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Lostedt, Ben-Amor
On tää kyllä yksi saatanan sarja.

Valko-Venäjällä vedetään miten vedetään ja lopulta saadaan matsi peruttua. Ei siirrettyä, ei mitätöityä tai mitään vastaavaa, vaan 5-0 tauluun ja ylipäätään vasta jokunen tunti ennen matsin alkua ylipäätään saadaan päätös. Venäjällä korona kaataa väkeä, toki tilastoihin päätyy mitä päätyy. Saadaan lopulta pelit Helsinkiin, pelataan yksi matsi ö-tason jengiä vastaan ja kahden viikon karanteenithan siitä napsahti. Helsingissä pelanneen jengin koronatartunnat sitten kummasti vähän laskevat ja reippaasti alle viikko Helsingin matsista saa tuo koronainen porukka tarjota ilmaiset pisteet pietarilaisille. Toki Jokerien karanteeni ei johdu KHL:n päätöksestä, mutta kuvastaa vain hyvin tätä kuraa. Kertoo oman tarinansa siitä, miten yhteisestä rajasta huolimatta eri maailmoissa tässä eletään.

Liigalla ei mene nyt hyvin, suoraan sanoen menee aika helvetin huonosti kun tartuntoja on tullut. Mutta karu fakta on se, että Liigassa meno kuitenkin perustuu Suomen käytäntöihin, tapoihin ja lakeihin. Ei tarvetta ottaa viismuna kuokkaan kun lopulta saadaan vapautus jättää diktaattorin tukemisesta välistä, samat koronasäännöt ja -rajoitukset kaikille, yhteinen agenda saada pelit käyntiin, pelata turvallisesti ja pitää jengit pystyssä. Ei Liiga ole täydellinen, kaukana siitä, mutta tämä kesä/syksy on kyllä näyttänyt sen, että kaikesta Liigan epätäydellisyydestä huolimatta Jokerien pitäisi pelata jotain muuta sarjaa kuin KHL:ää. Jos se Potanin on oikeasti niin hyvä tyyppi kuin yhdessä ketjussa kerrotaan, niin luulisi tämänkin oligarkin mesenaatin ymmärtävän ettei KHL, Jokerit ja nykyaika ole hyvä yhdistelmä.
 
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Red Wings, #65
Voi jumalauta. On tämä kausi yhtä vitun kärsimystä. Jatkuvasti otteluja siirretään ja perutaan.

Mitä muuta saattoi odottaa? Helpottaa paljon kun osaa suhtautua asiaan. Tämän tiesi jo etukäteen. Mun mielestä on silti parempi, että edes yritetään pelata, kun toinen vaihtoehto olisi ollut jättää kausi kokonaan väliin.

Minkäs tälle tekee.
 
YamahaGPR

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Voi persikka!

Lyhyellä varoitusajalla kyllä mennään, moni voi olla jo matkalla hallille.

Nyt kun Jokerit rupeaa olemaan kunnossa niin vastustajalla unohtunut käsienpesu... miten ihmeessä nämä pelit ehditään pelaamaan.
 
Eram

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KiVa, EVU
Tiedossa oli että näin voi käydä, mutta kyllä tämä silti ottaa aivoon. Kun koronan takia muukin elämä on melko rajattua, on pelipäivä juhlapäivä ainakin tässä taloudessa.
 
flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Näinköhän tää tänään peruttu Kunlun-peli pelataan joskus muulloin vai tuleeko tästä nyt ilmainen 5-0 voitto Jokereille?
 
Valle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, SJK, Jussittaret
Näinköhän tää tänään peruttu Kunlun-peli pelataan joskus muulloin vai tuleeko tästä nyt ilmainen 5-0 voitto Jokereille?

Aika vaikeaa näitä matseja on tunkea enää mihinkään. Toiselle voi käydä joku pelipäivä ja toiselle ei. Yhdelle perutulle matsille ei ole vieläkään löytynyt pelipäivää.
 
sekolust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Lostedt, Ben-Amor
Aika vaikeaa näitä matseja on tunkea enää mihinkään. Toiselle voi käydä joku pelipäivä ja toiselle ei. Yhdelle perutulle matsille ei ole vieläkään löytynyt pelipäivää.

Aavistuksen yli sata päivää maaliskuuhun ja 41 peliä pelaamatta. Väliin maajoukkuetauot (Venäjän turnauksen aikana KHL ei melko varmasti anna pelata edes ei-venäläisiä vastaa) ja hups, tässähän pitäisi pelata aika tiuhaan. Arviolta 85-90 päivään pitäisi siis reilu 40 matsia mahduttaa, uusien karanteenien uhka on ilmassa ja tuossa pitäisi pelata vähän siellä sun täällä. Not gonna happen, pakko noista on alkaa paukkua 5-0 tuloksia. Ei noille peleille löydy molemmille osapuolille sopivaa rakoa noin tiukassa aikataulussa ja joku 4-5 "automaattista tappiota" jo edes hieman tasaisi kuormitusta.
 
AC/DC MAN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Manchester United
Kyllä tää ottaa päähän. Olin just valmistautumassa hallille lähtöön. Sit Jokereilta tulee tekstiviestiä "Peli Kunlunia vastaan peruttu" Mitenkäs saadaan kausi läpi vietyä? Ei varmaan mitenkään
 
YamahaGPR

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kyllä tää ottaa päähän. Olin just valmistautumassa hallille lähtöön. Sit Jokereilta tulee tekstiviestiä "Peli Kunlunia vastaan peruttu" Mitenkäs saadaan kausi läpi vietyä? Ei varmaan mitenkään

Itse olin etäpäivään ehtinyt mahdutettua tennistä ulkokentällä kun oli niin hieno ilma, kevyt lenkki oli ajatuksen vetää vielä ennen 18:30 Jokerit peliä perään ja sitten jatkaa siitä kohti illan futismatsia... mutta ei niin ei... täytyy sanoa, että itseänikin oikein vitutti. Nyt on niin paska vuodenaika että jos ei näitä iltoja saa täytettyä lätkällä niin vähän tylsäksi helposti menee.
 
Mike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KäPa, NUFC
Ihmetyttää kyllä, että missä helvetin pullossa Kunlun on ollut etteivät saa kokoonpanoa läjään koronan jo sairastaneista pelaajista. Kipeät takaisin koneeseen ja loput askiin.
 
massaonvoimaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Mikä juttu siinä Marjamäki on ettei voida pelata kahta peliä putkeen kunnolla. Se esitys nimenomaan jää vajaaksi 60 minuuttiseksi. Tällä tumpuloinnilla pelataan vaikeampaa ohjelmaa itselle pudotuspeleissä.
 
Otacon

Aa eli nytten ku pelaajat kentällä tuhlaa paikat on se jollain tavalla meijän Marjiksen vika. Toissapäivän voitosta hehkutettiin taas O'neilliä ja pelaajia. Käy sääliksi Latea kun ei vaan voi voittaa missään tilanteessa :D
 
Otetaanpa pari juttua selväksi.

1.kehuin Marjamäkeä viime voitosta
2.pelin taso laski Jokereilla huomattavasti Dynamo pelistä ja kyllä se on meijän Marjiksen vastuulla on kun hän sattuu Helsingin Jokereiden päävalmentaja olemaan
3.Ilmiönä tämä on helvetin tuttu ja siksi jo hyvinkin turhauttava ja myös ennakoitava - vuoristorata siis.
4. Sääliksi ei käy yhtään jos mies saa parisataa tonnia siitä että valmentaa työkseen jääkiekkojoukkuetta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös