Olipahan aikamoisen paska esitys IFKlta ja jatkopaikka meni aivan ansaitusti vierailijoille. Miten Rödan ylivoimapelaaminen (ja viimeistely) voi taas olla nähdyn kaltaista kuraa?
Off-topicia mutta onneksi Stögön soppari päättyy tähän kauteen.
Mä olen aika kyllästynyt tähän tiettyjen kirjoittajien negailuun. Jos nyt lähdetään ihan ketjun aiheesta liikkeelle, niin: Totta kai sen kuuluukin vituttaa, jos pudotaan, mutta nyt voisi kyllä katsoa vähän metsää puilta. Ensinnäkin: olisin helvetin paljon enemmän huolissani, jos IFK ei saisi edes paikkoja luotua. Sekin olisi tuolla repaleisella paskakokoonpanolla täysin mahdollista, mutta eihän asia onneksi näin ole. IFK loi tänään aivan riittävän paljon paikkoja, jotta edes se yksi tai kaksi maalia olisi saatu värkättyä. Tietysti, jos tarkastellaan pelkästään teksti-tv:n kautta, niin näyttäähän se pahalta, ettei viimeiseen 11 erään ole tehty kuin yksi maali, mutta pelit nähneenä tuo asia ei ole ihan niin masentava. Muun muassa Johanssonilla oli helvetin hyvä paikka niitata lopussa peli tasoihin ja kuka tietää, miten olisi käynyt.
Joukkueurheilussa kaikki vaikuttaa aina kaikkeen. Ikinä ei saisi mennä loukkaantumisten taakse, mutta eihän se nyt jumalauta voi olla vaikuttamatta, jos puolet hyökkääjistä on sivussa. Joka saatanan peliin kokoonpano elää ja jokainen vittuakaan joukkuepeleistä tajuava ymmärtää, että silloin homma muuttuu todella vaikeaksi. Eikä tuo tämän illan vastustajakaan ole sieltä helpoimmasta päästä. Kaikesta huolimatta IFK haastoi Linköpingin miehekkäästi, eikä 1-1-tilanne varsinaisen peliajan jälkeen olisi ollut mikään vääryys.
Ja mitä nyt Törmäseen tulee, niin mä sanon mielummin niin päin, että toivottavasti jatkaa. Aika hyvin saanut tuosta repaleisesta kokoonpanosta irti. Mitä luulette, että jos vaikka Kärpillä olisi sama määrä ukkoja sivussa, että miten silloin kävisi. Kärjen tuntumassa ollaan Liigassakin, vaikka hyvä on, ettei Nybarikin ole joutunut jo tositoimiin kentälle.
Yksittäinen tappio tai tulos sinne tai tänne. Kokonaiskuvassa IFK:lla on vitun kova jengi tähän kotimaan sarjaan ja jos vain päästään täydellä kokoonpanollla vääntämään edes parikin peliä, niin arvostellaan sitten, jos homma ei toimi. Ugh!