Bafforosso
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- HIFK parhaimmillaan
22.3. oli hyvä päivä vuonna 1983.
Tänään sitä muistoa ei kunnioitettu, eikä ollut hyvä päivä.
Tänään sitä muistoa ei kunnioitettu, eikä ollut hyvä päivä.
Nyt kun piti vielä olla se kausi, jolloin sitä mestaruutta Nordiksella juhlittaisiin, kun saatiin riveihin Lehterä, Komarovia, Lindbohmia ja vaikka ketä.
Oli taas pakko kuunnella tuon OJ:n kommentit Jukuri-Kärpät pelistä. Jotenkin siinä tuntuis olevan valmentaja kuka saattaisi viedä oikeasti IFK:n päätyyn asti. Olisko saatilla seuraavan viiden vuoden aikana?Menit vanhaan halpaan. Siellä on ollut vaikka ketä maailmantähteä ja tulos on ollut ennenkin pannukakku. HIFK ei voita mestaruuksia, vaikka olisi laitettu 10 miljoonaa jengiin. Runkosarjan sijoituksesta jo näkee, milloin kannattaa alkaa toivoa. Tämä on ollut samaa paskaa, kun aina ennenkin ennen aikaisia kesälomia. Sijalta 6 ei olla noustu koskaan kärkikahinoihin, korkeintaa pronssipeliin häviämään.
Mestaruus tulee, kun siellä on osaava valmentaja. Niin se on ollu ennenkin.
Kattellaan 2050-luvulla, kun Tobbe on jäänyt eläkkeelle.
Menit vanhaan halpaan. Siellä on ollut vaikka ketä maailmantähteä ja tulos on ollut ennenkin pannukakku. HIFK ei voita mestaruuksia, vaikka olisi laitettu 10 miljoonaa jengiin. Runkosarjan sijoituksesta jo näkee, milloin kannattaa alkaa toivoa. Tämä on ollut samaa paskaa, kun aina ennenkin ennen aikaisia kesälomia. Sijalta 6 ei olla noustu koskaan kärkikahinoihin, korkeintaa pronssipeliin häviämään.
Mestaruus tulee, kun siellä on osaava valmentaja. Niin se on ollu ennenkin.
Kattellaan 2050-luvulla, kun Tobbe on jäänyt eläkkeelle.
Mulla on vuosikaudet ollut molempien kausareita pari-kolme kappaletta. Usko pois palstavelioletettuni, ei tuo ratkaisu helpottaisi oloa yhtään.Vituttaa kun piti täältä Vantaalta asti lähteä katsomaan tällaista peliä, jossa se peli oli aivan surkeaa ja sitten vielä kotimatka kestää aina sen oman aikansa, niin että ihan vähän aikaa sitten vasta pääsin himaan katsomasta tota kärsimystä, josta sitä odottaisi ja toivoisi iloa saavansa näin kausikorttilaisena.
Kyllä tossa vaan mieleen tuli matsin jälkeen, kun tuolla märässä vesikelissä tallasi taas kerran pettyneenä Nordikselta, että pitäiskö sitä ostaa ens kaudelle mieluummin se Kiekko-Vantaan kausikortti, niin olisi kotipelit huomattavasti lähempänä ja olisihan niissä Mestiksen Play offseissa sentään jotain näkemisenkin arvoista.
Nyt kun piti vielä olla se kausi, jolloin sitä mestaruutta Nordiksella juhlittaisiin, kun saatiin riveihin Lehterä, Komarovia, Lindbohmia ja vaikka ketä.
Ottelun selostaa S. Waheeb kera S. Liivikin. Ammatiosaamista ainakin selostamossa. Miten ton ammattiosaamisen saisi tartutettua meidän valmennukseen + pelaajiin?Huomisessa pelissä on satavarmasti lahtelainen Mertaranta selostamassa peliä. Aargh.
Ihan sama, ei se HIFK:n peliä muuksi muuta, vaikka olisi paavi selostamassa..
"Tuntuu, että pyöritään vähän liikaa kulmissa ja hierotaan ja hierotaan. Tämä homma kaipaa nyt karvapersemaaleja."
OP Uusimaan postgame-haastattelussa hyökkääjä Micke Åsten.”
Älkää helvetissä. Sanokaa joku Villelle vielä.
Miten tämä nyt unohtu, sori...22.3. oli hyvä päivä vuonna 1983.
Tänään sitä muistoa ei kunnioitettu, eikä ollut hyvä päivä.
"Tuntuu, että pyöritään vähän liikaa kulmissa ja hierotaan ja hierotaan. Tämä homma kaipaa nyt karvapersemaaleja."
OP Uusimaan postgame-haastattelussa hyökkääjä Micke Åsten.”
Älkää helvetissä. Sanokaa joku Villelle vielä.
3-7 luvassa siisVittu että vituttaa.
Lähden kohta hakemaan matsikaljat ja aloitan tinttaamisen samantien.
Oon peli alkaessa niin flänässä etten edes lopputulosta tule muistamaan, niin eiköhän IFK pistä kunnon hurlumhei meiningin päälle.
Ihan helvetin hyvä, että nauravat. Kyllä nää jutut noteerataan ja saadaan ehkä vihdoin jotain muutosta.Saatana kun noi pelikaanit nauraa tilanteiden jälkeen, ja ihan syystä.
Vituttaa yllättävän paljon Aleksi Rantalan naama.
En mä tuomareita syytä. Ihan itse IFK Peltosen johdolla kuoppaansa kaivaa.Ei pidä tuomareita liikaa syyttää, sillä kyllä se suurin syy siihen IFK:n menestykseen tai enemmänkin menestyksettömyyteen on siellä penkin takana ja erityisesti seurajohdossa, kun siellä vaan luotetaan siihen Villeen päävalmentajana, vaikka peli on ollut monta kautta tätä samaa paskaa.
Vaikka Åsten onkin ikisuosikkini, niin silti tulee mieleen onko hän yksi ikuisten tappioiden aiheuttaja? Tietämättään.
Micke on ollut vuosikymmenen mukana, häviämässä joka ikinen kevät. Aina päät riipuksissa lomille, siihen alkaa jo henkisesti valmistautua ja "tottua". Ei se niin kauheaa ole kun totuttelee. On siellä muitakin pitkän linjan häviäjiä, Jääskää ym. Ollaan taas siinä tilanteessa, että näistä herroista ei tule olemaan mitään apuja kelkan kääntämiseen. Ei ne ole ennenkään kääntäneet, vaan alistuneet lomille.
Sitten pukukoppiin tuodaan voittajia, maailmanmestaria, MVP:tä ym pelaajaa. Odotetaan, että nämä kurkot tuovat häviäjiinkin voittamisen kulttuuria. Mutta mitä tapahtuu? Häviämisen kulttuuri joka huokuu pukukopissa ja on imeytynyt Nordiksen pukukopin seiniin, on vahvempi kuin voittamisen kulttuuri. Juuri rinta rottingilla kulkenut mestari muuttuu varovaiseksi ja pelokkaaksi häviäjäksi, kun pukukopin ovi aukeaa. Häviäjien pelko on vahvempi, kuin voittajien itseluottamus.
Siksi, ja vain siksi, pukukopissa pitäisi tehdä täyssiivous. Seinät rouhitaan kuin kuolleen ruumin jälkeen ja valetaan uudelleen. Mädät omput heitetään ulos, jottei yksikään jää mädättämään ja tartuttamaan muita. Tuo häviämisen kulttuuri on sellainen, että aina siellä joku jatkaa sitä eteenpäin.
Sama täällä. Pelicans oli lapulla, mutta tasapelin kautta meni. Maailmassa ei ole tarpeeksi vittu-sanoja kuvastamaan tätä tunnetta. Joka olisi ilman hävittyä vetoakin. Vittu.Pitkäveto vituiksi! Toistaiseksi Pelsut on tarjonnut matsibisset, mutta nyt tuli omaan käkättimeen.