ElmerMoody
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- ✦ IFK ✦
Mua harmittaa ja vituttaa minä. Mä yleensä haluan ja jaksan pysyä positiivisena ja olen viimeiseen asti IFK:n ja sen yksilöiden takana niin hyvässä kuin pahassa, mutta nyt tämän vuoden puolella olen huomannut itsessäni sellaisia "aargh vittu kenkää kaikille" -fiiliksiä joita sitten yritän kovalla työllä tukahduttaa. Toki yksilöitä on matkalle mahtunut joita olen kritisoinut, mutta isossa kuvassa olen aina IFK:n takana.
Selityksiä tämän hetkiselle tilanteelle on vaikka kuinka paljon ja suuri osa niistä vielä ihan valideja, mutta samalla katselen kentällä todella nimivahvaa IFK:ta joka jopa noin 10 jätkän poissaolollakin on edelleen sellainen ryhmä että turkulaisilla pitäisi pyyhkiä lattiaa. Näin ei kuitenkaan tapahdu vaan kentällä nähdään IFK joka on vain selviytymässä ja näyttää suorastaan avuttomalta. Mitään toisteista järkevää ei saada pelissä aikaiseksi ja kaikki mahdolliset maalipaikat syntyvät lähinnä sattuman kautta. IFK on huono joukkue tällä hetkellä ja sitä on vaikea sulattaa. Jos korona on pilannut IFK:n joukkueharjoitukset niin että taktiikoita ei ole päästy hiomaan ja kaikki ennen vuodenvaihdetta opittu on koronasumun myötä unohdettu, niin sitten asioita pitää yksinkertaistaa. Yksinkertaisella taktiikalla keskialueen yli ja hyökkäyspäässä jokainen hyökkäys suoraan kohti maalia. Väkisin. Ei se ainakaan huonommin voi mennä kuin mitä nyt nähdään. Omassa päässä jokainen turkulainen mestataan joka hönkäiseekin meidän maalin suuntaan. Jos Liiga ei siitä tykkää niin voi voi. Ollaan ainakin IFK ja kaadutaan saappaat jalassa.