Mainos

Nyt just hymyilyttää!

  • 2 292 107
  • 11 588

M.Rönkkö-83

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, New York Islanders
En missään nimessä ole vahingoniloinen kotikaupunkini joukkuetta kohtaan, mutta tein sellaisen yleisluonteisen havainnon, että Kärppien osio Jatkoajassa muistuttaa ihan IFK:n osiota menneiltä vuosilta. Kolmessa ensimmäisessä ketjussa vaaditaan jollekin potkuja ja sitten niiden lisäksi kirsikkana kakun päällä löytyy vielä Kaikille kenkää -ketju.

Onko muuallakin on olemassa tuo mystinen ”negasiipi”, joka aika ajoin nostaa päätään, vai olisiko sittenkin niin, etteivät IFK-fanit olekaan sen kriittisempiä kuin muidenkaan joukkueiden kannattajat, vaan kritiikkiä tulee paikkakunnasta riippumatta silloin kun siihen on aihetta?
Tulee Kärppien osiosta mieleen etenkin Peltosen toinen kausi. Se oli kyllä kauhea. Vuodenvaihteessa 22-23 meillä oli 33 pelatun ottelun jälkeen 43 pistettä ja sarjasijoitus 13. Enpä muistanut, että sukellus oli noin syvä. Kevät olikin sitten runkosarjan osalta tykki ja kerättiin 27 matsiin 54 pistettä.
 
Mäyräkoira

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK En gång-alltid-aina

Meillähän oli jumbofinaali Saipaa vastaan joulukuussa, joka voitettiin hikisesti jatkoajalla,
muistan miten helvetin tyhjää oli Nordiksella, siinä kohtaa oli sellainen fiilis että alkaako
loma jo maaliskuussa ? Spengler Cup käänsi sitten suunnan aika lujaa ylöspäin.
 
Maajohtaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

Oikein muistat. La 10.12 HIFK-Saipa, 40 min ja tilanne 0-0… ja;lla voitettiin 2-1. Silloin todettiin että aikamoista paskaa tarjoilee HIFK.
 
Vierailin sen kauden helmikuussa Mikkelissä jolloin voitettiin Jukurit 2-7, juttelin ennen peliä
paikkakuntalaisen hepun kanssa joka oli kovin ihmeissän miten Ville vielä voi olla päävalmentaja
eikä se saanut lähtöpasseja sinä syksynä ?

Missä tahansa muualla se olisikin varmaan tapahtunut,peli oli silloin todella karseaa kuraa josta
ei tullut yhtikäs mitään. Mutta oltiin kärsivällisiä, ja odotettiin niitä maaleja joita Ville lupasi kohta tulevan,
sekä ketsuppipullon avautumista.
 
Viimeksi muokattu:

Marleau

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Meillähän oli jumbofinaali Saipaa vastaan joulukuussa, joka voitettiin hikisesti jatkoajalla,
muistan miten helvetin tyhjää oli Nordiksella, siinä kohtaa oli sellainen fiilis että alkaako
loma jo maaliskuussa ? Spengler Cup käänsi sitten suunnan aika lujaa ylöspäin.

Joo SaiPa ollut jostain kumman syystä meille erittäin vaikea vastustaja, vaikka joukkue olisi kuinka itse ollut tuolla sarjan pohjamudissa. Muistaakseni viime kaudella SaiPa kaatui myös vasta 1-0 jatkoajalla Vesalainen rankkarilla ja toisessa pelissä tulikin sitten tappio.

Mutta tosiaan tuo kausi 2022-23 alkoi meidän kannalta ihan katastofaalisesti, kun tappioita tuli tasaiseen tahtiin itseään heikommille jengeille ja joulun aikaan se sijoitus taisikin olla jossain siellä sijoilla 12-14, jos nyt oikein muistan. Onneksi se talvi - ja kevätkausi sujuikin sitten paremmin ja muistan kun joukkue onnistui kipeämään runkosarjan kutospaikalle, josta päästiin Lukkoa vastaan puolivälierissä ja sarja kääntyikin hieman yllättäen meille.
 
Mäyräkoira

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK En gång-alltid-aina
Mutta tosiaan tuo kausi 2022-23 alkoi meidän kannalta ihan katastofaalisesti, kun tappioita tuli tasaiseen tahtiin itseään heikommille jengeille ja joulun aikaan se sijoitus taisikin olla jossain siellä sijoilla 12-14, jos nyt oikein muistan. Onneksi se talvi - ja kevätkausi sujuikin sitten paremmin ja muistan kun joukkue onnistui kipeämään runkosarjan kutospaikalle, josta päästiin Lukkoa vastaan puolivälierissä ja sarja kääntyikin hieman yllättäen meille.
Siinä Lukko-sarjassa alkoi vaan olemaan todellinen pelko perseessä , Tappara välierissä olikin sitten
tekemätön paikka, siinä ei patit enää riittäneet , yksi voitto mokattiin viime hetkillä, yksi sentään
saatiin mutta Nokia-areena oli täysin ylitsepääsemätön este.
 
Marleau

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Siinä Lukko-sarjassa alkoi vaan olemaan todellinen pelko perseessä , Tappara välierissä olikin sitten
tekemätön paikka, siinä ei patit enää riittäneet , yksi voitto mokattiin viime hetkillä, yksi sentään
saatiin mutta Nokia-areena oli täysin ylitsepääsemätön este.

Joo se Lukko-sarja olikin ihan äärimmäisen tiukka, kun tosiaan kolme Nordiksen matsia menivät kaikki jatkoajalle, joista Lukko käänsi yhden edukseen ja kaksi taas onneksi meni meille. Mutta se kuudes ratkaiseva peli kyllä pelotti kovasti, että jos olisivatkin se hävinneet, niin olisiko Lukko mahdollisesti kääntänyt sarjan kotia päin siinä Game Sevenissä Raumalla.

Muistan kun toi kuudes peli näytti vielä lopussa Lukolle kääntyvän, kun peli oli 0-2 heille, kunnes päästiin ihan lopussa tasoihin ja jatkoajalle. Muistan vieläkin sen, miten sitä meidän voittomaalia tarkastettiin pitkän aikaa videolta, kunnes se lopulta hyväksyttiin.
 
StadinSeebra

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NJ Devils

Tuo kuudes peli oli kyllä uskomaton, ja on yksi ikimuistoisimpia pelejä mitä Nordiksella olen kokenut. Harmi, että siitä(kään) keväästä ei enempää muistoja jäänyt.
 
Oli kyllä. Muistan kun peli oli vielä 0-2 Lukolle jossain 57-58 minuutin kohdalla, kunnes Melart kavensi 1-2 tilanteeseen ja sitten kun Taponen lähti maalilta, niin Koivistoinen iski ton tasoitusmaalin reilu minuutti ennen loppua. Jotenkin jäi mieleen, että meillä taisi olla silloin samat miehet järjestämässä sitä kavennus- ja tasoitusmaalia omalla osaamisellaan, kun molempien maalien aikana kentällä taisi olla tuolloin ainakin Pakarinen, Koivistoinen, Nättinen, Melart ja Rantakari.

Jatkoaikaa ei onneksi tarvinnut tahkota mitään tuntitolkulla, kun sitten tuon erään mylläkän päätteeksi Otto Paajanen onnistui survomaan kiekon jollain ihmeellä Lukon maaliin ohi Zagidulinin.

Oli Nordiksella kyllä aivan huikea fiilis tuolloin ja tämänlaista tunnelmaa sitä kaipaisi kyllä noihin kotipeleihin vähän useamminkin.
 
VSP73

Jäsen
Siinä Lukko-sarjassa alkoi vaan olemaan todellinen pelko perseessä , Tappara välierissä olikin sitten
tekemätön paikka, siinä ei patit enää riittäneet , yksi voitto mokattiin viime hetkillä, yksi sentään
saatiin mutta Nokia-areena oli täysin ylitsepääsemätön este.
Tappara-välierissä keväällä 2023 oli miehiämme saikulla ihan järkyttävä määrä, vieläpä tärkeimpiä pelaajiamme. Silti saimme peräkkäisten päivien kotimatsien jälkimmäisestä voiton! Siitä ekastakin oli voitto tulossa, mutta Motinin "kuuluisa" moka käänsi lopulta Tapparalle...
 
Stratman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Siinä Lukko-sarjassa alkoi vaan olemaan todellinen pelko perseessä , Tappara välierissä olikin sitten
tekemätön paikka, siinä ei patit enää riittäneet , yksi voitto mokattiin viime hetkillä, yksi sentään
saatiin mutta Nokia-areena oli täysin ylitsepääsemätön este.

Lukko oli kyntänyt syvällä koko kevään ja romahtanut selvästä sarjajohdosta kolmannelle sijalle. Me päästiin Kärppien viimeisen runkosarjamatsin perseilyn takia kuuden parhaan joukkoon, eikä tarvinnut pelata säälejä. Lukko oli luultavasti ainoa jengi, jonka IFK olisi pystynyt voittamaan sinä keväänä. Lukko oli aivan sekaisin ja sekin sarja olisi pitänyt voittaa 4-0, mutta jotenkin sekin onnistuttiin vetämään tosi tiukoille.

Tällä kaudella Kärpät näyttää toteuttavan IFK:n strategiaa. Kaikki näkevät, että valmentaja on aivan pihalla, mutta siellä vain potkitaan ukkoja ulos ja ostetaan uusia sisään. Joukkue on varmaan yhtä kallis kuin meidän viime kauden jengi ja menokin samanlainen.
 
Orava

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Lukko oli kyntänyt syvällä koko kevään ja romahtanut selvästä sarjajohdosta kolmannelle sijalle. Me päästiin Kärppien viimeisen runkosarjamatsin perseilyn takia kuuden parhaan joukkoon, eikä tarvinnut pelata säälejä. Lukko oli luultavasti ainoa jengi, jonka IFK olisi pystynyt voittamaan sinä keväänä. Lukko oli aivan sekaisin ja sekin sarja olisi pitänyt voittaa 4-0, mutta jotenkin sekin onnistuttiin vetämään tosi tiukoille.
Aika pessimistinen näkemys. Lukolle oli osunut heikompi jakso keväällä, mutta niillä oli edelleen materiaalin puolesta kova joukkue ja loistava maalivahti.

Meillä oli Kärppiä vastaan back to back pelit joissa kaikilla oli selvää että ne ratkaisee kumpi menee kuuden joukkoon. IFK voitti molemmat pistein 6-0 ja Kärppien selkäranka napsahti. IFK:kin sitten sössi vikoja matseja ja Kärpille mahdollisuuden, mutta eivät pystyneet siihen tarttumaan.
 
Niin kyllähän noita vähän huonompia jaksoja tulee yleensä väistämättä jokaiselle joukkueelle tossa pitkän runkosarjan aikana, kuten joskus jopa myös Tapparalle ja heille yleensä sarjan alkuvaiheessa, kunnes petraavat kovasti ja sen jälkeen heillä onkin aina yleensä sitä tasaisen varmaa suorittamista. Mutta tosiaan ei voinut kyllä mitenkään mielestäni sanoa sitä, että olisimme voineet mennä helposti Lukkoa vastaan jatkoon, kun olihan heidän joukkue tuolloin kovaa tasoa materiaaliltaan.

Zagidulin oli muuten tuolloin ihan loistava veskari ja on varmaan sitä edelleenkin, kun pelaa tällä hetkellä KHL:ssä. Hänet kyllä ottaisin koska tahansa meidän jengin maalin suulle, jos vaan maailmantilanne olisi erilainen ja jos tätä välirikkoa ei olisi meidän ja itänaapurimme välille koskaan tullut. Mutta kun se tilanne valitettavasti on mikä on, niin emme voi häntä hankkia ja se on vain hyväksyttävä.
 
Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
Tulee Kärppien osiosta mieleen etenkin Peltosen toinen kausi. Se oli kyllä kauhea. Vuodenvaihteessa 22-23 meillä oli 33 pelatun ottelun jälkeen 43 pistettä ja sarjasijoitus 13. Enpä muistanut, että sukellus oli noin syvä. Kevät olikin sitten runkosarjan osalta tykki ja kerättiin 27 matsiin 54 pistettä.
Kyllä mäkin toivon että Mäntymaa saa Kärppiin jonkun törkyisen pitkän jatkosopparin kans kuten Peltonen sai. Onpahan yksi kilpailija sitten vähemmän.
 
Stratman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Aika pessimistinen näkemys. Lukolle oli osunut heikompi jakso keväällä, mutta niillä oli edelleen materiaalin puolesta kova joukkue ja loistava maalivahti.

Meillä oli Kärppiä vastaan back to back pelit joissa kaikilla oli selvää että ne ratkaisee kumpi menee kuuden joukkoon. IFK voitti molemmat pistein 6-0 ja Kärppien selkäranka napsahti. IFK:kin sitten sössi vikoja matseja ja Kärpille mahdollisuuden, mutta eivät pystyneet siihen tarttumaan.

En nyt enää jaksa kaivaa lähes kahden vuoden takaisia ottelutuloksia, mutta kyllä Lukko oli aivan surkea koko kevään. IFK vei helposti kolme ensimmäistä peliä ja sitten kun piti tappaa koko sarja alkoi perseily. Onneksi Koivistoinen pelasti jengin. Toisaalta Tapparaa vastaan oltiin ihan vastaantulijoita, joten onko sillä nyt enää mitään merkitystä.
 
Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
WTF HIFK - FC Liverpool
Valitsin tämän ketjun koska en halua kyseenalaistaa mitään enkä haastaa ketään. Kun seuraa kilpailijoiden kilpavarustelua ulkomaalaispelaajien osalta, herää epätietoisuutta siitä miten meille ei vastaavan tason miehiä vahingossakaan ajaudu. Eikö Helsingin talousalue mahdollista Lappeenrannan, Tampereen, Oulun tai mitä niitä onkaan, tasoisia ulkomaalaisvahvistuksia. Pelaajabudjetin perusteella näin ei pitäisi olla. Vai onko Helsingin miljoona pönden 500k? Saipan uusien pelaajien statseja ja haastatteluja lukiessa tulee hyvä mieli siitä että Suomeen ja Liigaan on vetoa. Puolustukseen en odota ketään muuta kuin Sundia, jonka paluu lähenee päivä päivältä. Vahvistusten odottaminen on itsensä pettämistä. Jos jotain saisi pyytää niin se olisi urheilujohtajan oikea haastattelu. Ei sellaista missä jutellaan kavereiden kesken ja kirjataan jargonia ylös vaan oikea haastattelu. Organisaation olisi syytä miettiä suhtautuminen maksaviin asiakkaisiin uudestaan.
:)
 
Suosikkijoukkue
HIFK, Philadelphia Flyers
Vai onko Helsingin miljoona pönden 500k?
Varmaan kombinaatio seuraavista asioista nostavat HIFKn palkkoja:
+ palkan sivukulut, ylläpitomaksut (vuokra, edut)
+ talousalueen hintataso
+ odotus keskimääräisesti muuta maata korkeammasta palkasta ns. normitöiden tavoin

Pelaajatasolla samanlaisia eroavaisuuksia kuin NHL:ssä ei tietenkään muodostu saman tuloverotuksen johdosta, mutta itse asiassa alhaisemman kunnallisverotuksen vuoksi Helsinki ja Espoo ovat parhaimmissa tilassa vs. muut pelikaupungit. Sitä kautta 100 k€ palkalla tulee maksettua veroja jo muutama tonni vähemmän kuin vaikka Lappeenrannassa.

Toisaalta Helsingissä maksaa asunto enemmän, mutta tämä tarjotaan seuran puolesta ulkomaalaispelaajille. Sitä kautta landella seura voisi hyvin tarjota jopa Helsinkia kovempaa palkkaa, jos tulo-/kulurakenne olisivat muutoin identtiset.

Helsingissä eläminen maksaa pelaajalle enemmän minkä takia haluavat varmaan täällä parempaa palkkaa - mutta toisaalta joukkue kustantaa ainakin ulkomaalaispelaajien kohdalla ylläpidon ym. pakolliset menot joihin perusjantterilla menee valtaosa tuloista. Eli sekään ei selitä miksi ulkomaalaispelaajalle pitäisi maksaa HIFKssa enemmän. Olettaisi jopa, että pääkaupunkiseutu olisi helpompi myydä mielekkäänä paikkana vs. muut. Pääkaupunkiseudun pitäisi houkutella sellaisenaan ympäristön johdosta ettei Tamperetta lukuunottamatta tarvitsisi pelaajalle edes maksaa vaikka Lappeenrantaa enemmän - ennemmin päinvastoin (myös kotimaisten pelaajien osalta) kun lisäksi HIFK on uranosteen kannalta ennemmin Lontoon investointipankin internship kuin Pihtiputaan paikallispankki.

Se miksi HIFKn pitää maksaa enemmän palkkaa on nykyaikana mysteeri - lätkäjoukkueiden pelaajamarkkinoilla ei päde samat tarjonta-/kysyntälainalaisuudet kuin normaaleilla työmarkkinoilla. Töitä on suhteellisesti saatavilla laajemmalta alueelta samansuuruisilta palkanmaksukyvyiltään olevilta seuroilta (TPS, Kärpät, Ilves, Tappara, Rauma), mutta vastavuoroisesti pikkuseuroja on sen verran paljon ettei kyseessä ole pelaajien sanelemat markkinat, jossa työnantajan tarvitsisi lähteä Liigan sisällä palkkakosintaan.

HIFK ei ole mikään rahantekokone Toronton & Rangersin tavoin, joka voisi tarvittaessa maksaa yli markkinahinnan huippuyrityksen tavoin saadakseen haluamansa pelaajat. Eiköhän palkkakulujen korkeus selity paljon osaamattomuudella (1. ei tiedosteta pelaajan oikeaa nykyarvoa, maksetaan palkkaa meriittien, ei nykykunnon, perusteella. 2. hankitaan suhteellisesti enemmän turhia pelaajia joille maksetaan hieman muita enemmän -> vaikutus kertaantuu. 3. hankitaan suhteellisesti muita enemmän loukkaantumisherkkiä pelaajia. 4. harjoitellaan / huolletaan väärin ja pelaajat loukkaantuvat suhteellisesti enemmän. 5. pelaajatarkkailijat ovat muita huonompia, keskimäärin enemmän huteja), paniikilla (jokin edellämainituista toteutuu ja ostetaan pakkoraossa joko huonoa halvalla/kalliilla tai parhaimmillaan hyvää kalliilla) ja HIFK-tuotteen rikkinäisyydellä (suomalaisten keskuudessa kirii tietoa paremmasta palkanmaksusta ja tätä osataan vaatia, menestymättömyyden takia seura joutuu maksaan tamperelaisseuroihin nähden ekstraa tai HIFK ei ole ensimmäinen keskustelukumppani yms.).

Edit. mut nyt just hymyilyttää ettei HIFK ole kauden alun jälkeen tehnyt vielä yhtään hutihankintaa. Ruotsin apu ei tätä ollut, kun varmuudella halpa, ulostettiin ja joukkue menestyi hänen ollessa mukana.
 
Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan

Mieho? Oli mielestäni kamala huti.
 
Suosikkijoukkue
HIFK, Philadelphia Flyers
Mä en tiennytkään, että nämä ovat vain Helsingissä voimassa. Vittu, mä oon maksanu niitä ihan turhaan.
Hahaa - tarkennuksena piti kirjoittaa palkasta riippumattomista sivukuluista/ylläpitokuluista (vuokrat, erinäiset edut jotka mahd. kalliimpia pääkaupunkiseudun hintatason takia). Eli en tarkoittanut työnantajamaksuja.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös