Voisikohan johtua siitä että suomalaiset ovat noin yleisesti ottaen pohjimmiltaan rehellistä kansaa? Kyllä minä ainakin ottaisin mieluummin rehellisen tappion kuin vilpillisen voiton. Ja mielestäni jokaisen itseään kunnioittavan ihmisen pitäisi tehdä samoin. Rehellisyys maan perii jne.
Scholl jo tähän vastasikin tyhjentävästi, mutta eivät suomalaiset ole sen rehellisempää kansaa kuin muissakaan länsimaissa. Toki täältä puuttuu räikeän avoin korruptio ja systemaattinen toisten kusettaminen/varastelu/valehtelu (ellei ota tietyn nimeltä mainitsemattoman vähemmistöryhmämme kulttuurisia ominaispiirteitä huomioon), mutta "maan tapa" ja systeemiin rakennettu korruptio Suomeakin vaivaa. Monessa muussa Euroopan maassa kiinni jääneet kusettajat ja epäilyksen alle joutuneet johtajat/poliitikot eroavat lähes automaattisesti itse, täällä sen sijaan eivät.
Mitä urheilusuorituksiin tulee, niin kyllä sitä kotimaassakin eri lajeissa vedetään sääntöjen rajamailla ja tietoisesti niitä rikkoen. Pesäpallon sopupelijupakat, murtomaahiihtäjien surkuhupainen doping-puuhastelu, jääkiekon käskyttämiset ja sen sellainen tuntuu olevan suomalaisessa urheilussa arkipäivää.
Toki sinänsä arvostan minäkin ns. rehtiä peliä tasapuolisilla säännöillä paljon enemmän, mutta toisaalta vaikkapa nyrkkeilyn käytännöt ovat suht samat kaikille: kotikentällään ennakkosuosikkina/tittelin haltijana ottelevalla on etulyöntiasema haastajaan nähden, olivat ottelijat mistä maasta tahansa.
Jos lajissa vain on tuomareita mukana antamassa pisteitä, niin aina jää jossiteltavaa. Taitoluistelu on selkein esimerkki, mutta niin on myös suomalaisten rakastama mäkihyppy, jossa tuomarit ovat vuosien saatossa antaneet jos jonkinlaisia pisteitä suuntaan ja toiseen. Eihän se oikein sinänsä ole, mutta viime kädessä harva muistaa vuosien päästä tuomaripisteitä.
Voittoa ei pidä hakea keinolla millä hyvänsä, vaikka niin usein sanotaankin. Raja menee siinä että toimitaan sääntöjen puitteissa. Helenius voitti puolueellisen tuomaroinnin takia ja that's it. Helenius itsehän on tuossa pelissä pelkkä pelinappula ja varmasti yritti voittaa matsin ihan rehellisestikin.
Heleniushan ei voittoa hakenut keinolla millä hyvänsä, ja hän toimi täysin sääntöjen puitteissa. Niin kauan kun ei eteen tuoda kiistämättömiä todisteita esim. tuomarien lahjomisesta ja epäreilusta sääntöjen rikkomisesta, niin Helenius-Chisora -matsissa on toimittu täysin sääntöjen ja lajin vallitsevan käytännön mukaan. Tasaväkisessä väännössä pisteet kääntyivät niukasti Heleniukselle. Ne olisivat voineet kääntyä myös Chisoralle yhtä niukasti, mutta näin ei käynyt, joten Helenius on sääntöjen puitteissa mestari. Ei hän itse itselleen pisteitä jakanut tai yrittänyt mitään kusetusta.
Ammattinyrkkeily, vaikka onkin urheilua, on mielestäni enemmän kuitenkin viihdettä. Siis siinä mielessä että eihän tuolla mennä missään asiassa urheilu edellä vaan raha ratkaisee.
Mikäpä ammattiurheilu ei olisi pelkkää viihdettä, jossa rahalliset arvot yleensä ratkaisevat paljon enemmän kuin urheilulliset arvot. Raha pitkälti ratkaisee suomalaisessa jääkiekossakin, jossa välitetään erittäin vähän urheilullisista arvoista, itse asiassa vielä vähemmän kuin nyrkkeilyssä.
Otetaan pari esimerkkiä. SM-liigaan nouseminen: liiga oli pitkään kokonaan suljettu siinä pelossa, että kilpailukykyiset divari/Mestis-seurat saattaisivat urheilullisesti kohota ylöspäin ja tiputtaa SM-liigan heittopusseja. Sitten se avattiin ja järjestettiin liigakarsinnat. Ensin SM-liigassakin oli playout-pelejä kompensoimassa Mestiksen kovia playoffs-pelejä. Sitten Sport olikin äkisti lähellä nousua, joten systeemiä hankaloitettiin entisestään. Mestiksessä kyllä on playouteja sarjan kahden viimeisen joukkueen kesken, mutta liigassa ei playouteja nähdä.Nykyisellään vain SM-liigan jumbo karsii.
Sillä aikaa kun Mestiksen nousukandidaatti vääntää pleijareita jopa 15 peliä peräkkäin, SM-liigan jumbo lepäilee ja kuntouttaa avainpelaajiaan. Mestis-mestari voi mestaruuden ratkettua joutua matkustamaan kahden päivän sisällä SM-liigajoukkueen kotikaupunkiin. Mestis-mestarin on koottava itsensä lähes yhdessä yössä, unohdettava voitetun mestaruuden aiheuttama hyvänolontunne ja oltava väsymyksestä huolimatta valmiina vieraspeliin. Onhan tämä epäreilu asetelma nousua hakevalle joukkueelle, paljon luonnottomampi asetelma kuin vaikkapa Ruotsissa, jossa Elitserienin pari viimeistä pelaa karsintasarjaa Allsvenskanin parhaita vastaan. Samanlaista se on nyrkkeilyssäkin: haastajan on oltava todella paljon kovempi ja valmiimpi kuin mestarin/ennakkosuosikin.
Jääkiekosta vielä toinen esimerkki: säälipleijarit. Mitä urheilullista siinä on, että ensin pelataan ahneuksissaan ylipitkäksi venytetty runkosarja ja sitten joltain sijalta 9. voidaan päästä finaaliin asti? Jalkapallossa on sikäli fiksumpi systeemi, että siinä runkosarjan voittaja on Suomen mestari, piste. Sen lisäksi on pudotuspelisysteemillä käytävä Suomen Cup. Nämä ovat urheilullisempia vaihtoehtoja kuin jatkuvasti paisuvat pleijarisysteemit, jotka on lanseerattu lähinnä taloudellisista syistä.