Näissä kahdessa havaitsen pientä ristiriitaa. Mutta luulen ymmärtäväni ajatuksesi kyllä.
Olen osin samaa mieltä, mutta lienee hyvä selventää tuota metsästystapahtumaa tarkemmin. Ensinnäkin on todettava, että olet oikeassa, se on ristiritainen tilanne. Asiat eivät yleensä ole mustavalkoisia, eikä tämä tee tuohon asiaan poikkeusta. Väitän edelleen, että en missään nimessä nauti itse tappamisesta, vaan kaikki endorfiinit purkaantuvat muista syistä. Riistatilanteen tuoma jännitys juuri eläimen lähestyessa ennen ammuntatilannetta pitkän ja hartaan työnteon jälkeen purkautuu hyvänolontunteena vasta sitten, kun eläimen sydän ei enää lyö.
Mutta oletko koskaan miettinyt että vaihdat aseen kameraan tms? Vai onko tapon tuoma euforia sellainen mistä et halua luopua?
Jonkinlainen "eläimen voittaminen" metsästyksessäni on varmasti vahvasti läsnä. Luulen, että jos minut olisi pienestä pitäen opetettu valokuvaamaan, saisin saman euforian siitä, mitä nyt metsästyksestä saan. Vaikka lihansyönti olisi tässä tapauksessa "oikeuttava" syy perustella nuolen käyttöä kameran sijaan, myönnän auliisti että saan enemmän iloa irti riistan metsästämisestä lautaselle asti, kuin vaokuvien ottamisesta ja editoinnista. Jos tietäisin että ampuminen ei ole kannanhoidollista tai syötäväksi tarkoitettua, vaan ns. hupimetsästystä, en nauttisi siitä. Yksi ammuttu lintu riitti siihen, että tämäkin tuli itselleni selville. Monta kertaa on ollut mahdollisuus ampua mökin portailta erilaisia eläimiä täysin laillisesti, mutta en sitä ole tehnyt. Kai sitä jotenkin kokee, että myös eläimelle pitää antaa mahdollisuus. Useaan otteeseen olen tarkka-ammuntakiväärillä tutkaillut teeriä yli 500 metrin päästä tietäen, että osuisin kuolettavasti lintuun, mutta en sitä koskaan ole tehnyt.
Vai haluatko olla osallinen lihan tehotuotantoon mahdollisimman vähän ja täten mielummin ammut lihan itse ja olet valmis kärsimään omantunnontuskat.
Näin se aikalailla menee. Kyllä edelleen pyydän vaikkapa ampumaltani jänikseltä "anteeksi", kun lopetan sen. Se on yhtään dramatisoimatta brutaalia touhua mikä pitää osata tehdä oikein niin, että eläin kärsii mahdollisimman vähän. Innokkaana kokkina itse ammuttua riistaa syödessä kokee kyllä myös jonkinlaista tyydytystä. Kuten arvelitkin, ehkä omatuntoni ei kolkuttele samalla tavalla riistaa syödessä kuin silloin, jos pannulla olisi kaupan hyllyltä ostettua tehotuotettua kanafilettä. En usko että ilman metsästysharrastusta kokisin kaupan kanan syömisessä mitään ongelmaa, vaikka tätä toki mahdoton onkin todistaa.
Minulle metsästys on kaikkea muuta kuin sitä, että astuu ulos autosta, lataa aseen ja alkaa vartin päästä paukuttamaan paikalle ilmestyneitä sorsia. Ei sillä, että tuomitsisin tällaisen toiminnan, kunhan kerron miten itse harrastukseni koen. Lisättäneen vielä, että yksi onnistunut riistalaukaus pitää itselläni takanaan kymmeniä, jopa satoja tunteja sekä riistanhoitotyötä, että eläimen etsimistä. Metsästys on siis minulle kaikkea muuta kuin tappamista, oikeastaan päinvastoin. Tämä pakollinen paha on vain oleellisesti harrastuksessa läsnä, minkä kanssa on pakko pystyä elämään harrastusta jatkaakseen.
