Nykäsen Matti

[Jesus Shaves]

Vuosi 1981. Junnujen hiihtokisojen jälkeen katselin kun norjalaisessa hernerokkasumussa yritettiin vetää läpi suurmäen kisaa. Rohkeus oli varmasti koetuksella, kun hyppääjät yrittivät hahmottaa edes hyppyrin keulaa. Telkkarissa (kyllä, väri) näkyi vain harmaata kun kaverien lentoa yritettiin kuvata. Moni hyppääjä otti lennon varmistellen ajoissa alas, Matti ei. Nuori suomalainen tuli, näki ja voitti. Oliko henkisen kantin kovuutta vai suurta nuoruuden uhkarohkeutta, sitä en tiedä. Mutta sen tiedän, että oli yksi suurimpia urheiluelämyksiä mitä muistan. Ja aika hyvin muistankin.

Matti Nykänen, rautainen urheilija, haavoittuva ihminen. RIP

Eikö tuo ollut vuonna 1982? Tuon Holmenkollenin kisan muistan itsekin jollain tasolla. Ainoastaan siitä kun tuli hyppyrin nokalla hyppääjän nopeus ruutuun tiesi kilpailijan olevan ilmassa.

Melkoinen kisa kyllä oli.

 

[sekolust]

Mä voin olla huono ihminen tai jotain, mutta henkilökohtaisesti ei nyt ihan hirveästi tämä(kään) kuolema paljoa liikuttanut. Viinapirun kanssa pitkään paininut ja muutenkin tötöillyt mies kuolee alta kuuskymppisenä, ei mikään suuri yllätys. Oli joo omassa lajissaan suvereeni, mutta kun edes se laji ei muhun iske. Jotenkin tuntuisi teennäiseltä vedellä näiltä pohjilta jotain surupukua päälle ja ottaa osaa tähän joukkosurentaan.

Varmasti Nykäsen urheilu-uralla ja/tai uran jälkeinen toiminta "viihdemedian" (tai sosiaalipornon) kasvokuvana ovat vaikuttaneet monen yksilön elämään siinä määrin, että näille Nykäsen poislähtö on kova paikka. Ja siihen heillä on oikeus, en yhtään halua tätä väheksyä.

 

[Robin Big Snake]

Viime perjantaina kuvatun videon perusteella maksa aivan sökönä. Siihen viittaa myös vatsakivut joita valitellut.

Koko elämänsä ryypänneillä yli 50-vuotiailla olemus vastaavanlainen. Turvotusvatsa kuin ilmapallo kun maksa ei toimi ja naama turpoaa siinä samalla.
Kun olisi mennyt sairaalaan nesteenpoistoon ja lopettanut juomisen niin olisi voinut vielä elää vaikka 10-15 vuotta uusilla elintavoilla.

Mikä Nykäsen kuolinsyy siis oli?

 

[LuKi]

Eikö tuo ollut vuonna 1982? Tuon Holmenkollenin kisan muistan itsekin jollain tasolla. Ainoastaan siitä kun tuli hyppyrin nokalla hyppääjän nopeus ruutuun tiesi kilpailijan olevan ilmassa.

Melkoinen kisa kyllä oli.

Oli tietysti. No vuosi sinne tai tänne, mutta mielikuva on elävä.

 

[San Jose Shark #50]

Vuosi 1981. Junnujen hiihtokisojen jälkeen katselin kun norjalaisessa hernerokkasumussa yritettiin vetää läpi suurmäen kisaa. Rohkeus oli varmasti koetuksella, kun hyppääjät yrittivät hahmottaa edes hyppyrin keulaa. Telkkarissa (kyllä, väri) näkyi vain harmaata kun kaverien lentoa yritettiin kuvata. Moni hyppääjä otti lennon varmistellen ajoissa alas, Matti ei. Nuori suomalainen tuli, näki ja voitti. Oliko henkisen kantin kovuutta vai suurta nuoruuden uhkarohkeutta, sitä en tiedä. Mutta sen tiedän, että oli yksi suurimpia urheiluelämyksiä mitä muistan. Ja aika hyvin muistankin.

Matti Nykänen, rautainen urheilija, haavoittuva ihminen. RIP

Aika kultaa muistot. Kattelin juuri Wikistä sen 1982 Oslon MM-suurmäen tuloksia ja joku tuiki tuntematon Norski pääsi ihan Matin kantaan. Itävaltalainen Armin Kogler jäi kolmanneksi, jo 11 pisteen päähän. Joukkuemäessäkin Suomen 4. hyppääjän ollut Nykänen pelasti pronssimitalit. Kolmen kierroksen jälkeen Suomi oli yli 20 pistettä DDR:n perässä. Nykänen nosti Suomen 10 pistettä DDR:n edelle. Kertakaikkiaan upea kaveri. Ei tule enää toista samanlaista. Levätköön rauhassa.

 

[San Jose Shark #50]

Toinen merkittävä piirre Nykäsessä on se, että hän ikään kuin asetti raamit suomalaisen juorulehdistön toiminnan ällöttävimmille piirteille. Ehkä vahingosta vähän viisastuneena (?) Tukiainen sentään on jätetty rauhaan. Sosiaaliporno on vastenmielistä ja toisten vakavista ongelmista komedian tekeminen ei naurata ainakaan minua.

Tuksu on täydellinen nobody ja tyrkky. Ei sen tekemisistä kukaan ole kiinnostunut jos ei itse itseään tyrkytä seiskalle ja vast. roskalehdille. Mutta enpä olisi uskonut että Matti ehtii lähtemään ennen ex vaimoaan.

 

[El Gordo]

Aika kultaa muistot. Kattelin juuri Wikistä sen 1982 Oslon MM-suurmäen tuloksia ja joku tuiki tuntematon Norski pääsi ihan Matin kantaan. Itävaltalainen Armin Kogler jäi kolmanneksi, jo 11 pisteen päähän. Joukkuemäessäkin Suomen 4. hyppääjän ollut Nykänen pelasti pronssimitalit. Kolmen kierroksen jälkeen Suomi oli yli 20 pistettä DDR:n perässä. Nykänen nosti Suomen 10 pistettä DDR:n edelle. Kertakaikkiaan upea kaveri. Ei tule enää toista samanlaista. Levätköön rauhassa.

Olympiakullat Sarajevossa ja Calgaryssa taisi ainakin tulla reilulla erolla kakkoseen. Muisteleisin jotain 15 pinnan voittomarginaalia.

Myös Planican lentomäen MM 1985 oli varsin ylivoimainen näytös.

Itsekään en Oslon sumukisaa enkä vielä Sarajevoakaan oikein muista kunnolla, mutta vuodet 85-90 seurasin tarkkaan ja fanitin. Hieno maailmanennätys 191 metriä ja tietysti Calgaryn pöydänputsaus on kohokohtina mielessä. Niitä kisoja noustiin yöllä katsomaan, ja ylivoimasta huolimatta jännää oli varsinkin suurmäen kisassa. Hyppyyttivät nimittäin ekalla kierroksella liian kovilla vauhdeilla, ja pelkona oli että menee montun pohjalle. Mutta Matti hallitsi tilanteen.

MM-kisoista olisi voinut tulla enemmänkin, mutta -85 taisi olla joku loukkaantuminen alla, -87 riidat hiihtoliiton kanssa ja mäkiviikolta kesken lähtö, -89 vissiin jo harjoittelu jäi vähemmälle kun edellisvuonna oli voittanut kaiken. Silti noistakin 3 kisoista jokaisessa nappasi henkilökohtaisen mitalin. Joukkuekullan lisäksi, mikä tuolloin oli Suomelle selviö aina.

 

[San Jose Shark #50]

Engelbergissä 84 jm-kultaa (Pusenius, Kokkonen, Puikkonen, Nykänen) 85 Seefeldissä jm-kultaa (Ylipulli, Kokkonen, Nykänen, Puikkonen) 87 jm-kultaa (Nykänen, Nikkola, Ylipulli, Suorsa), 89 jm-kultaa (Nikkola, Puikkonen, Nykänen, Laakkonen) 91 Nykänen ei enää ollut MM-joukkueessa ja nelikko Nikkola, Ylipulli, Hakala, Laakkonen ylisi hopealle.

84 Sarajevon olympialaisissa ei ollut joukkuekisaa mutta Matti voitti suurmäen ja oli normaalimäessä hopealla
88 Calgaryn olympialaisissa Matti putsasi pöydän.
92 Albertvillessä oli sit Toni Niemisen vuosi. Kvartetti Nikkola, Laitinen, Laakkonen ja Nieminen voittivat myös joukkuekisan.

 

[DAF]

Aika kultaa muistot. Kattelin juuri Wikistä sen 1982 Oslon MM-suurmäen tuloksia ja joku tuiki tuntematon Norski pääsi ihan Matin kantaan.

Ei Olav Hansson kyllä "tuikituntematon" mäkihyppyä seuranneille voi olla. Useamman kauden aivan ehdotonta mc-huippua.

 

[San Jose Shark #50]

Ei soita mulle kelloja tuo Hanssonin nimi. Noista Oslon joukkuemäen voittajista lähinnä muistan Per Bergerudin nimen. Myös Suomen aloittaja Korhonen on ihan outo (hyppääjä. Poliitikko Korhonen on toinen juttu). Itävallan nelikosta Wallner on oudon kuuloinen nimi. Kogler, Neuper ja Felder tuttuja samoin DDR:n Freitag. Jens Weissflog ei tainnut vielä tuolloin mahtua DDR:n jengiin.

 

[Roger Moore]

Mä voin olla huono ihminen tai jotain, mutta henkilökohtaisesti ei nyt ihan hirveästi tämä(kään) kuolema paljoa liikuttanut. Viinapirun kanssa pitkään paininut ja muutenkin tötöillyt mies kuolee alta kuuskymppisenä, ei mikään suuri yllätys.

Tänään töissä puhuttiin tästä, ei tuo tosiaan mikään ylläri varmastikaan lääketieteen näkökulmasta ollut. Kroppa on kuitenkin ollut melko kovilla aika pitkään ja elimistöä on niin sanotusti voideltu sen verran tehokkaasti että ihmekös tuo jos sanoi itsensä irti. Toki kuolinsyytä en tiedä, mutta ei varmaan ole mikään yllätys jos selviää että sydänkohtaus tai vastaava.

Oli joo omassa lajissaan suvereeni, mutta kun edes se laji ei muhun iske. Jotenkin tuntuisi teennäiseltä vedellä näiltä pohjilta jotain surupukua päälle ja ottaa osaa tähän joukkosurentaan.

Itse olen mäkihyppyä seurannut paljon, mutta eipä Nykäsen urheilu-uran saavutukset ole omalle elinajalle osuneet vaan olen saanut todistaa ainoastaan tätä hyppyuran jälkeistä sekoilua. Olin 9kk ikäinen kun Nykänen lopetti urheilu-uransa joten siinä mielessä esimerkiksi Mika Myllylän kuolema kosketti itseäni enemmän.

Mikäli Janne Ahosesta aika jättää omana elinaikanani niin siinä on varmaan mäkihyppääjistä se kenen poismeno varmasti jollain tasolla koskettaa. Mutta yksilöllisiä juttujahan nämä.

En tiedä miten Nykänen itse ajatteli, mutta kyllähän mies taisi kuitenkin kohtalaisen saappaat jalassa kuolla. Sääli kyllä että esim. omalle ikäluokalle Nykäsen urheilusaavutukset on ihan kaukainen asia ja puheeksi nousee ainoastaan ne uran jälkeiset sekoilut, vaikka tuollaisella rekordilla varustettuna sen urheilu-uran pitäisi kyllä nousta tämän viihdepaskan edelle. Noh, itsehän mies elämänsä eli.

Nykäsen biiseistä muuten Mäkikotka ja Häkkilintu on oikeasti ihan hyvä biisi tarinaltaan. Laulaminenhan siinä on ihan järkyttävää, mutta jos sanoja kuuntelee niin siinä on ihan idea. Masahan oli joutunut linnaan siinä kun tuo biisi tuli ulos, joten siinä mielessä ihan ajankohtainen vaikka varmaan mieluummin olisi jättänyt sen tekemättä.

 

[BitterX]

Tuntuu siltä, että suomalaiset ovat aina kiintyneet poikkeuksellisen paljon urheilijoihin, jotka ovat menestyessään antaneet oman persoonansa näkyä tekemisessään ja / tai toimineet omien arvojensa mukaan. Esimerkkeinä voisi mainita vaikkapa Mika Myllylän, Janne Ahosen, Seppo Rädyn, Kimi Räikkösen, Mika Häkkisen ja Matti Nykäsen. Räikkösestä ja Ahosesta voisi ehkä jossakin mielessä sanoa, että he juuri eivät ole antaneet persoonansa näkyä julkisuudessa, mutta he ovat puolestaan toimineet arvojensa mukaan ja katsoneet, että heidän henkilökohtaiset asiansa eivät kuulu medialle ja julkisuudelle pätkääkään. Nykäsen, Rädyn, Myllylän ja Häkkisen haastatteluista sai taas aina kuvan, että he eivät vedä mitään roolia mediassa, vaan ovat siellä juuri semmoisia, kuin ovat muutenkin. Omilla tavoillaan aitoja persoonia, jotka eivät mediajargonia edes halunneet / halua hallita.

Koska elin lapsuuteni 80-luvulla, Matti oli minulle Jari Kurrin ohella suurin urheilusankari. Siksi hänen kuolemansa koskettaa, vaikka hänen elämäntavat huomioiden se ei lopulta suuresti yllätä.

Kun Matilla ei elämä ollut hallussa urheilu-uran jälkeen ja osin sen aikanakaan, kirjoitettiin hänestä paljon paskaa mediassa. Pitkälti omasta syystään, mutta osin myös syyttäkin. Matista tuli jossakin määrin kansakunnan narri, jonka edesottamuksista haluttiinkin lukea. Mutta keskusteluissa ihmisten kanssa heijastui kuitenkin aina se, että Matin toivottiin saavan viimein rauhan itsensä ja elämänsä kanssa. Hänelle välillä naurettiin, hänen puolestaan oltiin milloin iloisia, milloin surillisia ja hänelle oltiin välillä vihaisia. Kyllähän tuo välittämiseltä kuulostaa.

Viimeisinä vuosina tuntui, että jonkinlaisen tasaisuuden ja seesteisyyden hän viimein onnistuikin saavuttamaan, vaikka kokonaan korkki ei mennytkään kiinni. Jos ja toivottavasti kun näin oli, niin hän sen tuon kaiken turbulenssin ja paskan jälkeen ansaitsi. Olisi vain suonut, että sitä olisi jatkunut pidempäänkin.

Rauhaisaa lepoa, Matti!

 

[Eino_Mies]

Näin jälkeenpäin voidaan todeta, että Nykänen oli myös tavallaan 80-luvun yhtenäiskulttuurin tuote. "Koko kansan Matti". Samalla vuosikymmenellä oli esim. musiikin saralla "Dingo-hysteria". Ei 2000-luvulla tällaisia ilmiöitä enää juuri synny.

Miettikääpä: Iivo Niskanen voi periaatteessa saavuttaa vielä talviurheilussa lähes yhtä suuret meriitit kuin Nykänen aikanaan.

Hiihtouransa jälkeen Iivo alkaisi dokaamaan, hakkaamaan vaimojaan, ryhtyy laulajaksi ja miesstrippariksi Seuran- ja Seiskan-lehden sponssaamana kestojulkkiksena? Myisikö tällainen "kansallissankarin" tarina enää? No tuskinpa.

Matti joutui osin tahtomattaankin valtakunnan sirkuspelleksi, jolla riitti siipiveikkoja ja perskärpäsiä ympärillä. Rentturomantiikka kukki ja lööppejä syntyi, vaikka useimmiten mies itse oli usein henkisesti ja fyysisesti romuna.

Jotenkin tuli mieleen Matin kohtalosta yhtymäkohtia myös prinsessa Dianan kohtaloon. 80-luvulla maansa seuratuimpi julkkiksia. Nuori ihminen joutuu jatkuvaan mediamylläkkään. Masentuu, käyttäytyy itsetuhoisesti ja salamavalot seuraa häntä joka paikkaan. Kansa janoaa uusia juoruja ja keltainen lehdistö lyö vettä myllyyn.

Nykyisenä some-aikana huippu-urheilijat, kuninkaalliset, pop-starat jne. tuskin enää synnytävät sellaista pitkäkestoista, yhteenliimaavaa hypeä että jotkut heistä nousisivat yhtä voimakkaasti kansakunnan kaapin päälle, kuten esim. Matti Nykänen.
Hänelle urheilumenestys oli siunaus, mutta myös valtava taakka.

Uskallan väittää, että meille 80-luvun nuorille Matti Nykänen ja esim. Mauno Koivisto olivat yhtä suuria sen ajan merkkihenkilöitä. Osa kansan kollektiivista tajuntaa. Nyt molemmat ovat jo siirtyneet historian lehdille.

Perässä tullaan, sitten joskus.

 

[pernaveikko]

Jouduin ruotsalaisten kanssa pubiin. Ottivat ihan itse puheeksi, josko nostaisimme maljan Matille. Niin teimme.

Kiitos kaikesta, Matti.

 

[-pasi-]

Tänään töissä puhuttiin tästä, ei tuo tosiaan mikään ylläri varmastikaan lääketieteen näkökulmasta ollut. Kroppa on kuitenkin ollut melko kovilla aika pitkään ja elimistöä on niin sanotusti voideltu sen verran tehokkaasti että ihmekös tuo jos sanoi itsensä irti. Toki kuolinsyytä en tiedä, mutta ei varmaan ole mikään yllätys jos selviää että sydänkohtaus tai vastaava.

Matilla myös vähän aikaa sitten todettiin diebeetes ja taisi joku vesiscoteri onnettomuus olla myös kesällä jossa käsiin tuli joku tulehdus. Samalla taidetiin tuo diebetes löytää. Ei siis itsellä mitään hajua näistä lääketieteellisistä asioista, mutta voisi kuvitella että matti on vähän semmoinen joka menee joka suuntaan kun olisi ehkä pitänyt tässävaiheessa rauhoittua ja antaa elimistön palautua paremmin. Kun näitä muita vaivoja riitti niin äkkiä kyllä jää huomaamatta vaikka joku mahdollinen sydänvaiva tai muu sairaus joka siinä rinnalla ehkä kytenyt. Diebeetes itsestään varmaan jo aika paljon voi tehdä ja varsinkin ennenkuin sen täysin saa hallintaan.

 

[Sistis]

Samalla taidetiin tuo diebetes löytää. Ei siis itsellä mitään hajua näistä lääketieteellisistä asioista, mutta voisi kuvitella että matti on vähän semmoinen joka menee joka suuntaan kun olisi ehkä pitänyt tässävaiheessa rauhoittua ja antaa elimistön palautua paremmin.

Kyllähän diabetes on sellainen sairaus, että elämäntavat kannattaisi ehdottomasti tarkistaa. Nykäsellä diabetes oli ilmeisen paha, kun joutui hetimiten piikittämään insuliinia. Usein kakkostyypin diabetesta pystyy hoitamaan ihan ruokavaliomuutoksilla. Toki kai on mahdollista, että Nykänen olisi sairastunut ykköstyypin diabetekseenkin, mutta se on kai hänen iässään varsin harvinaista. Siinä tuo insuliinin piikitys tulee heti alusta asti kuvioihin. Sitä en sitten tiedä, että voisiko tuo sairaus johtua siitäkin, että sisuskalut olivat jo niin hajalla?

Yhtä kaikki, Matti kai pyrki uutisten mukaan hoitamaan diabetestaan, mutta ei elämäntapojaan. Alkoholiin hän suhtautui yhtä mutkattomasti kuin ennen:

Juon, jos janottaa. Ei se ole yhden tai kahden tai useamman tölkin päälle, Matti kertoo.

Seiska: Matti Nykänen sairastui diabetekseen - piikittää itseään päivittäin: ”Juon jos janottaa”

 

[DAF]

Uskallan väittää, että meille 80-luvun nuorille Matti Nykänen ja esim. Mauno Koivisto olivat yhtä suuria sen ajan merkkihenkilöitä. Osa kansan kollektiivista tajuntaa. Nyt molemmat ovat jo siirtyneet historian lehdille.

Ei edes mikään esim., vaan nimenomaan nämä kaksi. Vuosikymmenensä täysin ylivoimaiset julkisuuden henkilöt ja kollektiivitajunnan henkilöt.

Toki Nykäsessä on urheilullisesti eroa vaikkapa Niskaseen tai Mika Myllylään - kukaan suomalainen ehkä Paavo Nurmen aikojen ei ole olympialajissa ollut yhtä ylivoimainen lajissaan. Ei Iivo, ei Janne Ahonen tai Toni Nieminenkään lyhyen aikansa suhteen mäkihypyssä, ei Lasse Viren tai Pertti Karppinenkaan. Matin kanonisointiin liittyy yhtenäiskulttuurin lisäksi myös tämä hämmästyttävä ylivoima.

 

[Pavlikovsky]

Suomalaiseen sielunmaisemaan on kuulunut aina myös tietynlainen yksilöurheilun glooria, jos puhutaan aivan tavallisesta veronmaksajasta ja Pihtiputaan Pertistä ja Maskun Martasta. Heissä on jotain aivan ilmeistä mystiikkaa ja salamyhkäisyyttä, mutta myös samalla he ovat henkilöitä, joihin hyvin tunteikkaasti on aina samaistuttu. "Mieto toi voiton Suomeen saunasta käsin", "Myllylä karjui ja hiihti tajunnan rajamailla maailmanmestaruuden Suomeen", "Nykäsmatti liiteli Suomen maailmankartalle", "Hannes Kolehmainen juoksi Suomen maailmankartalle", "Jarno Saarinen, Paroni Suomesta", "Kimi totesi, että menen paskalle ja voitan maailmanmestaruuden", "Häkä totesi että Frentseeni lyödään tänään ja Ralffikin jää taakse". Esimerkkejä on lukemattomia.

Etenkin suuriin ikäluokkiin on aina vedonnut suuret yksilöurheilusankarit kaikessa rämäpäisyydessään ja puolihulluudessaan. Heihin osataan myös osoittaa pettymystä, mutta myös mutta heidän puolestaan ollaan perin liikuttuneita, kun onnistutaan. He saavat paljon anteeksi ja he ovat jo legendoja eläessään. Ei Nykänen olisi moista seikkailutarinaa olisi saanut elämällään aikaan joukkueurheilijana. Onhan meillä ollut omat "Nykäset" joukkueurheilun puolestakin aina Matti Hagmanista ja Arto Tolsasta lähtien, mutta eivät he suurta kansaa ole puhutelleet niin vaikka meille joukkueurheilun ystäville nämä ovat tavallaan henkilöinä samantapaisia ikoneja. Hieman epäreilu asetelma, mutta näinhän sen on. Ei ole sattumaa, että vuoden urheilijoiden valinta on "hieman" kallellaan yksilöurheiluun.

Mutta kuten todettua, asetelmat tasoittuvat ja kun ikäluokat vaihtuvat, ei yksilöurheilun kuninkuus ole enää itsestäänselvyys. Jos Iivo tai Mäkäräinen laittaisivat uran jälkeen ranttaliksi, en usko, että ihan vastaavaa myllytystä edes nähtäisiin. Mene ja tiedä.

 

[Roger Moore]

Toki Nykäsessä on urheilullisesti eroa vaikkapa Niskaseen tai Mika Myllylään - kukaan suomalainen ehkä Paavo Nurmen aikojen ei ole olympialajissa ollut yhtä ylivoimainen lajissaan. Ei Iivo, ei Janne Ahonen tai Toni Nieminenkään lyhyen aikansa suhteen mäkihypyssä, ei Lasse Viren tai Pertti Karppinenkaan. Matin kanonisointiin liittyy yhtenäiskulttuurin lisäksi myös tämä hämmästyttävä ylivoima.

Kai tuon Lasse Virenin nyt voisi tähän Nykäsen ja Nurmen kastiin nostaa. Toki enää Moskovassa 1980 ei ollut enää voittaja, mutta olihan tuo aika tykitystä -72 ja -76 olympialaisissa. Eikös Viren ollut ennen Mo Farahia viimeisin joka on voittanut sekä viiden tonnin että kymppitonnin juoksun kaksissa perättäisissä olympialaisissa?

EDIT:

Näköjään Farah ja Viren ovat ainoat jotka tähän ovat pystyneet.

EDIT2:

Niin ja joo Samppa Lajunen toki Salt Lake Cityssa 2002 kolme kultaa.

 

[L. Paraske]

moninkertaisten olympiavoittajiemme hengissä oleva kaarti on kovin vähälukuinen. Mitä heitä nyt googlaamatta muistuu mieleen? Lasse Virén, M-L Kirvesniemi, Iivo Niskanen, Pertti Karppinen, Samppa Lajunen, Toni Nieminen ja kahdesti joukkuekultaa hypännyt A-P Nikkola. Joku jäi ehkä mainitsematta, mutta yhtä kaikki, vähintään kahdesti olympiakultaa voittaneita nyt elossa olevia suomalaisia ei niin järin montaa ole. Edes kertaalleen kultaa voittaneiden vastaavasta listasta ei tulisi tavattoman pitkää.

Kun Heikki Hasun listaan lisää, niin eiköhän se ole valmis.

Tähän myöhempään keskusteluun kommenttina, että en minäkään edes Vireniä nostaisi tuohon Nykäsen ja Nurmen kategoriaan. Tottakai neljä olympiakultaa on huikea juttu, ja sen mahdollisti parhaan vireen ajoittaminen juuri oikeaan paikkaan. Mutta ei Lasse muuten noina parhaina vuosinaan hallinnut juoksukisoja mennen tullen (eli olisi voittanut vähän huonompanakin päivänä) kuten nuo kaksi muuta. Tarkoitan siis samanlaista suorittamista kuin Johaug esittää tällä hetkellä tai Björgen parhaina kausinaan naisten hiihdossa. Karppinen oli myös lähes omaa luokkaansa tottakai, mutta ei missään vaiheessa ylivoimainen johtuen lähinnä Peter-Michael Kolbesta.

 

[Rocket Richard]

Hyviä kirjoituksia tullut jo ylenpänä, mutta heitetään nyt omakin lusikka soppaan mukaan.

Mä olen sen verran nuori, että Matti oli ehtinyt urheilulliset urotekonsa jo tehdä siinä vaiheessa, kun vartuin nuoreksi. Kuitenkin jo silloin 1990-luvun alussa Matti tuli valitettavan tutuksi paskalehtien palstoilta, mutta vanhemmat sitten kertoivat minkälaisesta miehestä on kysymys. Matin saavutukset ovat vain nousseet sitä mukaa ylemmäs mitä vanhemmaksi on itse kasvanut. Varsinkin kun suomalainen mäkihyppy on jo tovin laahannut maita pitkin. Kerrassaan mahtava ura ja oli hienoa nähdä, että juuri tähän otettiin mediassa eilen kiinni, eikä niinkään siihen kaikkeen paskaan, mikä tuli uran jälkeen.

Matti Nykäsen voisi tiivistää oikeastaan niin, että kyseessä oli varmasti pohjimmiltaan hyväntahtoinen, herkkä ja osin lapsenmielinen mies, joka jäi oman maineensa vangiksi ja antoi sitten lehdille sitä itseään, mitä ne halusivat. Vaikka Matti ei omien sanojensa mukaan tykännyt julkisuudesta, tuntui mies jollakin tapaa siitä kuitenkin nauttivan. Oli hienoa, että ihmiset edelleen muistivat, vaikka eivät ehkä ihan siitä, mistä Matti itse olisi halunnut. Hyväntahtoista miestä käytettiin häikäilemättä hyväksi ja se muiden hyöty Matista on varmasti moninkertainen rahassa mitattuna, mitä Matille itselleen jäi sukan varteen. Toki ihan mukavasti näytti tuohta jäävän myös uran jälkeen käteen, ei sillä.

Kuolema tuli yllätyksenä, sillä jotenkin ainakin itselleni oli jäänyt kuva, että elämä on nyt aika tasaista polkua. Ilmeisesti kuitenkin kuppi maistui edelleen turhan hyvin ja kyllähän se kroppa sitten lopulta pettää, kun kynttilää poltetaan molemmista päistä. Ei tuo keikkailukaan mitään helppoa hommaa ole, oli sitten Matin musiikista ihan mitä mieltä tahansa. Erittäin kuluttava ammatti ja jos vielä kuppia kiskoo siihen päälle, niin eihän sitä vajaa 60-vuotiaan miehen kroppa enää kestä. Epäilen, että vähän sama kävi Matille kuin enovainaalleni eli vuosikymmeniä jatkunut dokaaminen poltti kropan ja sydämen loppuun ja vaikka suoranainen kuolinsyy ei viinaan liittyisikään, niin se on silti se kaiken alku ja juuri.

Kepeät mullat Matti ja kiitos kaikesta. Elit kuten parhaaksi itse näit. Teit hyviä ja huonoja valintoja, mutta niinhän me kaikki. Meidän tavallisten huonot valinnat eivät vain tule julkisuuteen asti ja kuluta sitä kautta.

 

[eriatarka]

Uskallan väittää, että meille 80-luvun nuorille Matti Nykänen ja esim. Mauno Koivisto olivat yhtä suuria sen ajan merkkihenkilöitä. Osa kansan kollektiivista tajuntaa.

Mainittakoon myös Keke Rosberg.

 

[adolf]

Mä olen sitä sukupolvea joka ei Matista todistanut kuin näitä viinanhuuruisia vuosikymmeniä.

Harmi sinällään, koska Ilmeisesti hän kuitenkin oli parhaimmillaan niin ylivoimainen, että ennen kisaa oli kyse vain siitä että kuinka suurella marginaalilla Nykänen voittaa. Tuollaisia urheilijoita ei montaa Suomessa ole ollut.

Sääli että ei tuota alkoholismiaan saanut missään vaiheessa kuriin.

 

[DAF]

Kai tuon Lasse Virenin nyt voisi tähän Nykäsen ja Nurmen kastiin nostaa. Toki enää Moskovassa 1980 ei ollut enää voittaja, mutta olihan tuo aika tykitystä -72 ja -76 olympialaisissa. Eikös Viren ollut ennen Mo Farahia viimeisin joka on voittanut sekä viiden tonnin että kymppitonnin juoksun kaksissa perättäisissä olympialaisissa?

EDIT:

Näköjään Farah ja Viren ovat ainoat jotka tähän ovat pystyneet.

EDIT2:

Niin ja joo Samppa Lajunen toki Salt Lake Cityssa 2002 kolme kultaa.

Voittivat olympiakultaa, muttei kumpikaan mainituista henkilöistä ollut vastaavalla tasolla ylivoimainen aivan koko lajissa.

 

[DAF]

Mainittakoon myös Keke Rosberg.

Keke oli merkittävä ja seurattu urheilija, mutta ei hän pääse kansakunnan kollektiivitajunnassa ja suosiossa edes samalle sivulle.