Mainos

Nuuska- ja tupakkaketju

  • 2 329 222
  • 4 130
Suosikkijoukkue
Susanna Pöykiö
Ensi viikolla olisi tarkoitus suunnata kohti Haaparantaa. Nuuskakairan tukku on tullut vuosien varrella tutuksi, mutta osaako arvon palstaveljet antaa vinkkiä missä muualla Haaparannassa kannattaa paatuneen pussihuulen käydä tsekkailemassa tarjontaa? Ilmeisesti sinne parikin uutta alan liikettä on avattu viime aikoina...?
Nuuskakairan Tukku on edelleen voimissaan ja tämän Netto Lågprisin kylkeen ilmestyneen Snuskungenin tms. vuoksi hinnat ovat tulleet ilahduttavasti alas. Kannattaa toki käydä tarkistamassa päivän hinnat molemmista ennen ostopäätöstä. Yleensä toki hintaerot ovat niinkin dramaattisia, että sen vajaan kilometrin siirtymä bensaa polttoaineena käyttävän auton kanssa kuittaavat hintaeron olemattomiin.

Valikoimassa on välillä eroja kylläkin: Odensin Extra Stark lakua ei ollut tarjolla kolme viikkoa sitten kummassakaan, mutta Kungenin puolella lupailivat seuraavalle viikolle. Kävin kaksi viikkoa tämän jälkeen molemmissa ja yllättäen sitä olikin vain Tukussa ja hintakin oli ihmeellisellä tavalla palannut inhimilliseksi, vaikka Tukun isäntä olikin tulikivenkatkuista puhettaan Venäjän mafiasta ja kaikesta kerennyt viljellä, kun Odensista ja hinnoista olimme aiemmin puhuneet.

Kilpailu on vain hyvästä, joten ihan se ja sama kumpaan mennet: hinnat ovat taas kohdallaan veronkorotuksesta huolimatta. Eri merkkien saatavuuden kanssa on vain tuurista kiinni, että kummassa natsaa.
 

Cactus

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Sharks
Vikingistä en tiedä, mutta Siljalla on maalis-huhtikuun ajan Ettan tarjouksessa. 3 tornia 93,90 €. Siis Turku-Tukholma linjalla, kai se sama on Helsingistä Tukholmaankin.

Oli muuten noussut Siljalla(kin) hinta. Vikingillähän hinta on ollut jo pidempään 40,5 € / torni (tykkinuuska), Siljalla nyt mm. Ettan ilman tota tarjousta 39 €. Pussinuuskan hinta oli ilmeisesti pysynyt samana, 34 €.


Tämä on varma tieto Siljalta vielä tämän kuukauden? Kaveri lähtee tuossa parin viikon päästä Siljalla Stokikseen ja ajattelin antaa rahat tuohon kolmeen tukkiin (ei nyt tarvetta enemmälle) mutta siihen liittyen kysymys; Saako tuohon kolmeen torniin sekoittaa esim 2tolppaa irtoa ja torni pussia? Ja jos saa niin myydäänkö Siljalla tai laivalla ylipäänsä Ettanin portion whitea? Itselle ei oikein putoa nuo normaalit pussit.

Miten pahasti muuten nuo Ettan tornien hinnat vaihtelee laivoittain? Toinen kaveri oli viikko sitten Siljalla ja kertoi Ettanin irtonuuskatolpan hinnaksi 36,90e?
 

Trenchtown

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Loppukuusta pitäisi käydä risteilyllä. Ihan hetkeen en ole viikinkilaivalla ollut, joten osaisko joku antaa suosituksia? Hinta ei ole ykkösprioriteetti.

Niin että mitäs tuolta sitten löytyykään? Ei aina jaksaisi sitä "omaa merkkiä" niin josko kerrankin ostaisi jotain muuta, mutta mitä. Ja mikä sitten on Vikingin valikoima? Paljon kehuttua Romeo&Juliaa ostan ainakin, mutta saako Vikingiltä esim. Generalin extra strongia tai Camelia? Entä onko muita suosituksia? Ja pussinuuskasta siis kyse.
 

Śmierć

Jäsen
Suosikkijoukkue
NY Islanders & Frans Nielsen + Karhu HT
Niin että mitäs tuolta sitten löytyykään? Ei aina jaksaisi sitä "omaa merkkiä" niin josko kerrankin ostaisi jotain muuta, mutta mitä. Ja mikä sitten on Vikingin valikoima? Paljon kehuttua Romeo&Juliaa ostan ainakin, mutta saako Vikingiltä esim. Generalin extra strongia tai Camelia? Entä onko muita suosituksia? Ja pussinuuskasta siis kyse.

Montecristoa on tullut ainakin itse ostettua noilta paateilta. Plussana voinen sanoa sen, että pussikoko on mukavan iso.
 

Noutaja#9

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Itä-Helsingin Noutajat
Tämä on varma tieto Siljalta vielä tämän kuukauden? Kaveri lähtee tuossa parin viikon päästä Siljalla Stokikseen ja ajattelin antaa rahat tuohon kolmeen tukkiin (ei nyt tarvetta enemmälle) mutta siihen liittyen kysymys; Saako tuohon kolmeen torniin sekoittaa esim 2tolppaa irtoa ja torni pussia?

Olin pääsiäisenä laivalla ja ostin 12 tornia Ettania + laatikon siideriä. Maksoi 400,5 €. Sen verran olin hyvässä nousussa, että hinta jäi katsomatta mutta äsken laskin (94 € x 4) + se siiderilaatikko) hinta on se 400 €. Eli kyllä on varmaa tietoa.

Toiseen kysymykseen ei olekaan enää varmaa vastausta. Mielestäni saa sekoittaa, sillä kummatkin on tarjouksessa. Kannattaa kuitenkin varmistaa kassalta.
 

Aces High

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Red Wings, HIFK Gimmat, THFC
Tämä on varma tieto Siljalta vielä tämän kuukauden? Kaveri lähtee tuossa parin viikon päästä Siljalla Stokikseen ja ajattelin antaa rahat tuohon kolmeen tukkiin (ei nyt tarvetta enemmälle) mutta siihen liittyen kysymys; Saako tuohon kolmeen torniin sekoittaa esim 2tolppaa irtoa ja torni pussia? Ja jos saa niin myydäänkö Siljalla tai laivalla ylipäänsä Ettanin portion whitea? Itselle ei oikein putoa nuo normaalit pussit.

Tunti sitten kotiutuneena Symphonylta ja kuusi tolppaa pussi-Ettania "rikkaampana" voin vahvistaa että tarjous on vielä tämän kuukauden voimassa. Whiteä ei ainakaan tuolla ollut, enkä muista muillakaan laivoilla nähneeni.
 

Cactus

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Sharks
Mitähän mahtaa maksaa pussinuuskatornit laivalla nykyään? Tuliko vuoden vaihteessa jotain korotuksia taas? Itse muistaisin viimeksi hinnan olleen jotain 31-33e tukilta perus Generalin whitea tai Göteborgin rapea. Elikkä onko muuttunut?
 

Epsri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Mitähän mahtaa maksaa pussinuuskatornit laivalla nykyään? Tuliko vuoden vaihteessa jotain korotuksia taas? Itse muistaisin viimeksi hinnan olleen jotain 31-33e tukilta perus Generalin whitea tai Göteborgin rapea. Elikkä onko muuttunut?

36,90 ettani ja rape tais olla vajaa 35e ainaki serellä. Tarjouksilla pääsee alle sataseen ostamalla kolme tornia.
 
Viimeksi muokattu:

Germanicus

Jäsen
Suosikkijoukkue
*HIFK* Germanicus Julius Caesar Claudianus
Götegorgs Rape

Hih, akka meinasi laskea allensa, kun ilmoitin hälle, että ostin sitten pari purkkia nuuskaa. Viisi vuotta olen ollut polttamatta ja nyt sitten yksi alainen tarjosi biittiä ja minähän otin tarjouksen vastaan. Parikymmentä vuotta on vierähtänyt siitä, kun viimeksi tätä tököttiä olen huuleni pistänyt. Emäntä on varma, että kohta alkaa myös spaddu kärytä (ei muuten ala!). Aika vahvaa kamaa tämä kyllä on, enkä oikein tiedä oliko tässä kokeilussa mitään järkeä, mutta näillä mennään.
 

Vanhapuuma

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYPinkylä, Suomen maajoukkueet, IF Gnistan

motamoro

Jäsen
Mikä on nuuskan käytön laillisuusaste ulkomailla (Unkarissa)? Viikonlopun yli kestävälle matkalle lähdössä ja ikävä se aika olisi kokonaan ilmankaan olla. Saako lentokoneeseen viedä ihan käsimatkatavaroissa ja tuleeko paikallinen poliisi pamputtamaan mahdollisesti käyttöä havaitessaan?
 

Lavis

Jäsen
Kaverini on lähdössä Nizzaan, mutta lentää sinne Tukholman ja Kööpenhaminan kautta, niin saako hän ostaa nuuskaa jo meno matkalla vai vasta palatessaan? Paljonkohan mahtaa maksaa Arlandan kentällä torni nuuskaa ja minkälaista nuuskaa Tanskassa myydään sekä minkä hintaista?
 

Matick

Jäsen
Suosikkijoukkue
Florida Panthers, Kärpät
Jakobssonsia voin suositella kaikille vahvan nuuskan ystäville. Muilla kokemuksia?

Aamubiitti huulessa kyseistä tavaraa (Jakobsson melon strong) ja ei tämä nyt kovin tujulta vaikuta. Eiköhän thunder ole vahvempaa tavaraa (sitäkin löytyy tällä hetkellä)? Hyvin karkkimainen maku ja vähämehuista nuuskaa, kuten kaikki jakobssonit mitä olen kokeillut. Maku on todella hyvä jos tykkää näitten karkkipurkkien mausta, sillä tuote ei maistu yhtään nuuskalta. Plussaa isoista pusseista. Tää on ihan jees.
 

Cactus

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Sharks
Mikä on nuuskan käytön laillisuusaste ulkomailla (Unkarissa)? Viikonlopun yli kestävälle matkalle lähdössä ja ikävä se aika olisi kokonaan ilmankaan olla. Saako lentokoneeseen viedä ihan käsimatkatavaroissa ja tuleeko paikallinen poliisi pamputtamaan mahdollisesti käyttöä havaitessaan?


Eikait se edelleenkään ole laitonta missään. En ole ainakaan kuullut. Käyttö siis. Kuitenkin ihan EU:ssa myytävä tuote vaikkakin vissiin virallisesti yhdessä maassa erityisluvalla. Vaikka saahan sitä todella monesta muustakin maasta ja ihan EU:ssakin. Ja jotenkin uskoisin että Unkarissa ainakin jotkut ymmärtävät mistä on kyse. Eihän täällä kotimaassakaan varmaan kaikki tiedä mitä on purkissa jonka kyljessä lukee Ettan.

Itse lähdössä ensikuussa Roomaan vajaan viikon reissulle ja kyllä mä nuuskat mukaan otan, en nyt helkkari sen takia tupakoimaan taas rupea!! Tosin pussinuuskaa otan mukaan. Ajattelin että olisi vähän asiallisempaa flygarissa sen käyttö sekä kun dallaa pitkin Italiaa niin ei tarvitse paakkuja kadulle sylkeä jonka seurauksena tulisi paikallinen poliisi pamputtamaan :D Elikkä itse sanoisin että rohkeasti mukaan vaan. Toki jos joku kuten varmaan onkin viisaampi kuin minä niin valaisee asiaa enemmän?
 

Vanhapuuma

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYPinkylä, Suomen maajoukkueet, IF Gnistan
Saako lentokoneeseen viedä ihan käsimatkatavaroissa ja tuleeko paikallinen poliisi pamputtamaan mahdollisesti käyttöä havaitessaan?

Olen monta kertaa seilannut lentokoneilla ympäriinsä - viimeksi viikko sitten, ja nuuskaa kantanut käsimatkatavaroissa useammankin purkin kera, eikä kertaakaan ole tullut mitään ongelmia. Lisäksi olen vienyt jenkkeihin kolme tornia nuuskaa matkalaukussa, siinäkään ei ollut ongelmia (paitsi jostakin syystä jenkkien tulli pölli mun sakset ja jätti lapun, jossa luki virallisen lapun sivussa "sorry sir, no scissors". En edelleenkään käsitä, mitä haittaa niistä matkalaukussa oli - vai kuvitteliko ne, etten voi matkakohteesta ostaa saksia ja alkaa terrorisoimaan ameriikoja saksilla).

Kaverini on lähdössä Nizzaan, mutta lentää sinne Tukholman ja Kööpenhaminan kautta, niin saako hän ostaa nuuskaa jo meno matkalla vai vasta palatessaan? Paljonkohan mahtaa maksaa Arlandan kentällä torni nuuskaa ja minkälaista nuuskaa Tanskassa myydään sekä minkä hintaista?

Minä ostin Arlandan kentältä nuuskaa, kun oli jatkoyhteys Ameriikoihin. Ihan mennessä sai ostaa jo. Tuolloin Arlandan kentällä oli hemmetin hyvää 02:sta, eli pitkuruista pussia strong-versiona, ja lisäksi Lucky Striken Strong Portionia, joka oli myös ihan hyvää kamaa (vahva tupakanmaku - mutta aika kosteat pussukat, toisaalta parempi kuin liian kuiva joka ei tunnu missään).
 

Cactus

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Sharks
Uskon että tämä herättää paljonkin mielipiteitä. Mitä mieltä on jatkoajan nuuskaajat? Nuuskan valmistus halutaan kieltää Ruotsissa

Kertokaa te viisaammat, voisiko tämä mennä läpi, saattaisiko Ruotsi taipua tähän? Vaikealta ainakin tuntuu kuvitella että tämä a) menisi läpi b) jos menee niin Ruotsi myöntyy ja nuuskanvalmistus loppuu jolloin nuuskat haetaan vaan muualta, vai??
 

Lunatico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Sain sakot kun en turvavyötä käyttänyt, tyhmä minä, mutta sitten kun autosta nousin ja menin poliisiauton luo, niin olen melko varma siitä, että sillä sakkoa kirjottavalla kytällä oli nuuskapurkki siinä autossa hanskalokeron paikkeilla :D
 

Trenchtown

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Pakko vähän mehutella tässä ketjussa, kun osui silmiin. Ensi sunnuntaina on taas pitkästä aikaa kunnon nuuskaa. Camelia nyt ainakin, sekä Montecristoa. Molemmat siis pussikamaa, en ole vielä päättänyt, että mitä lösiä tilaan. Tekisi kyllä pitkästä, pitkästä aikaa mieli tilata ihan Ettania, wanhojen aikojen muistoksi. Noh, joka tapauksessa tulen taas vähän aikaa toimeen noilla mitä tilaan. Sweet.
 

Necrolyte

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Leijonat, Caps
Tilata - mistä? Kenties tämä:

http://www.snusexpress.com/

Minä en ole vielä uskaltautunut tilaamaan mistään nettikaupasta, koska pelkään niiden jäävän tulliin aika herkästi. Hinnatkin tullee postikulujen kanssa aika roimiksi. Facebookissakin näkyy olevan jonkun uuden nuuskakaupan fanisivu, johon hieman perehdyin, mutta eiköhän siinäkin sama riski ole olemassa.

Jaa, ei sitä FB-sivuakaan enää ole. Aina meitä nuuskamiehiä sorretaan, mutta röökiä saa imeä kyllä ihan vapaasti. :(

Alkaa omat varastot käydä vähiin, joten jostain olisi poikaa saada lisää. Jos ei muuta niin alan vetää noita nikotiinittomia ja aina samalla nicorettea suuhun, jotta saisi jonkunlaisen korvikkeen.
 

Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs
Sain sakot kun en turvavyötä käyttänyt, tyhmä minä, mutta sitten kun autosta nousin ja menin poliisiauton luo, niin olen melko varma siitä, että sillä sakkoa kirjottavalla kytällä oli nuuskapurkki siinä autossa hanskalokeron paikkeilla :D

Mitä sitten? Ei siinä mitään kiellettyä ole ja toiseksi kyllä ne poliisitkin ihan yhtä paljon käyttävät nuuskaa kuin ketkä tahansa muutkin ihmiset.
 

Trenchtown

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tilata - mistä?

Minä ainakin tarkoitin tilaamisella sitä, että kerjään ruotsinlaivalla töissä olevan kaverin roudaamaan mulle nuuskaa. Voisihan sitä itsekin risteilylle lähteä, mutta siellä tuppaa menemään rahaa ihan helvetisti ja vähän päälle. Helpompaa siis maksaa frendille vähän vaivanpalkkaa ja saada nuuskat toimitettua kotiin saakka.
 

bozik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kertokaa te viisaammat, voisiko tämä mennä läpi, saattaisiko Ruotsi taipua tähän? Vaikealta ainakin tuntuu kuvitella että tämä a) menisi läpi b) jos menee niin Ruotsi myöntyy ja nuuskanvalmistus loppuu jolloin nuuskat haetaan vaan muualta, vai??
Viisautta täällä ei ole näkynyt, mutta EU-maailmassa kaikki on mahdollista. En kuitenkaan millään usko, että ainakaan nopealla aikataululla tapahtuu yhtään mitään. Sen tiedän varmasti, että Ruotsin nuuskateollisuus tulee panostamaan lobbaamiseen vahvasti ja heillä on jo nyt kohtuullisen paljon tuke EU:ssa ja etenkin parlamentissa. En muista olenko jo maininnut, mutta pikantti yksityiskohta. Eräs ruotsalainen MEP pitää parlamentin työhuoneessa jääkaappia ja myy sieltä nuuskaa omakustannehintaan halukkaille. On kuulemma valmis vastaamaan, jos joku hänet oikeuteen haastaa ;)

Nuuskan puolustajia on parlamentissa enemmänkin, yhtenä mm. Suomen/RKP MEP Carl Haglund, joka on valmis aktiivisesti ajamaan nuuskan myynnin uudelleen avaamista Suomessa. Se laajempi tuki nuuskalle on sitten saatavissa lähinnä Etelä-Euroopan maista, sillä siellä on vastaavia tuotteita ja perinteitä paljon ja hehän haluavat niitä suojella. Nuuskalla on Ruotsissa useamman sadan vuoden perinteet ja voidaan puhua jopa nuuskakulttuurista. Sama juttu voi etelässä olla esim. tiettyjen erittäin vahvojen alkoholijuomien tai tupakan nauttiminen erilaisissa paikallisissa muodoissa. Näitä ollaan valmiita puolustamaan ja siinä Ruotsilla on vahva argumentti, miksi vain yksi tietylle alueelle keskittynyt nautintatapa halutaan kieltää, eikö samalla tulisi kieltää kreikalta ouzot, ranskasta vaikkapa viinit, hollannista huumausaineet jne.

Mutta koska EU on ihmeellinen maailma niin aika ratkaisevaa tulee olemaan Ruotsin hallituksen kanta. Jos asettuvat nuuskaa puolustamaan niin vähintään 10 vuotta siihen pystyvät. Toisaalta koska kyse on politiikasta niin EU:lla on paha/hyvä tapa tällaisissa tapauksissa ostaa ruotsailaiset poliitikot yhteen rintamaan lupaamalla jotakin hyvää muualta.

Käytännön elämästä nuuska tai nuuskaaminen ei Suomesta tai Ruotsista lopu. Siirrytään vaan omatuotantoon ja onhan jo nyt netistä tilattavissa valmis paketti, jolla nuuskan voi mukana tulevien ohjeiden mukaan tehdä itse. Niin kauan kuin tupakkaa (tupakan lehtiä) on saatavilla on nuuskan tekeminen helppoa. Ja sitten kun tupakka hävitetään maailmasta voi alkaa itse viljellä kessua ;)
 

Lavis

Jäsen
Ihan mielenkiinnosta kysyn, että onko Thunder Frosted Loose (Snus Information) -nuuskaa vaikea saada Ruotsista ja tarkemmin ottaen Tukholmasta? Erään henkilön pitäisi sitä ensi viikoksi toimittaa tänne kotiin asti, mutta kuulemma vaikea löytää. Kellään tietoo, mistä tätä kyseistä nuuskaa voisi saada? Entä onko mitään muita hyviä nuuskia olemassa, näiden "laiva"-nuuskien ohella? Ja irtotavaraa tietenkin.

(linkki vie snus.com -sivustolle)
 

Bragu2Nordis

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ihan mielenkiinnosta kysyn, että onko Thunder Frosted Loose (Snus Information) -nuuskaa vaikea saada Ruotsista ja tarkemmin ottaen Tukholmasta? Erään henkilön pitäisi sitä ensi viikoksi toimittaa tänne kotiin asti, mutta kuulemma vaikea löytää. Kellään tietoo, mistä tätä kyseistä nuuskaa voisi saada? Entä onko mitään muita hyviä nuuskia olemassa, näiden "laiva"-nuuskien ohella? Ja irtotavaraa tietenkin.

(linkki vie snus.com -sivustolle)

Kävelymatkan päässä T-Centralenista löytyy erinomainen nuuskakioski Kungstobak. Osoite on Kungsgatan 68, joka sijaitsee Kungsgatanin ja Vasagatanin risteyksessä. Valikoima on laaja ja ihmettelen jos ko. tuotetta ei löydy. Itse en pysty tota frostedia vetämään paria purkkia enempää ellei ole pakko, omaan makuun skruf stark lös on paljon miellyttävämpi. Taitaa muuten nykyään löytyä extra starkkinakin skruffin löysää. Jos nikotiinin määrällä ei väliä niin röda lacket on erinomainen merkki sen muovailuvahamaisen koostumuksen ansiosta.
 

Brenahan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lennu
Hei tällainen kysymys, kun ystävä lähtee huomenna Siljalle. Kyseessä taisi olla Europa paatti. Saako kyseiseltä laivalta Generalin Onyxia? Ja jos saa mihin hintaan ollut viimeksi ? Ja jos kyseistä tavaraa ei ole myynnissä, niin onko muita "vahvempia" Sterkkiä ym. ?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös