Nuori Suomi ry

[siffa]

Viikonlopun (11.-12.1.2014] Ilta-Sanomat oli jälleen asian ytimessä, kun se kertoi pikkuleijonien sankarivanhempien kertomuksia lastensa kasvutarinoista MM-mestareiksi. Luulisin, että lähes kaikille tähän viestiketjuun kirjoittaneille osuivat silmiin Ilta-Sanomien viikonlopun lehden lööpit nuorten mestarileijonien lapsuustarinoista. Olen odottanut etenkin näiden kiinalaisilmiö-arvostelijoiden nostavan kaikki lehdessä olleet lasten kasvutarinat nyt tänne esiin, mutta yhtä hiljaista on ollut kuin Kummolan Jääkiekkoliiton laatuprojekti Nuori Suomen arvostelun jälkeenkin.

Itse tyydyn vain referoimaan otteita Juuso Hongan Matti-isän kertomuksesta pikku-Juusosta, joka on otsikoitu "Tutti suussa jo jäällä": "Maailmanmestariksi kasvetaan jo vaippaiässä. Luistimet istuivat kultapakin jalkaan luontavasti jo silloin, kun vaahtosammuttimen kokoinen poika opetteli vielä kävelemään. Julius oppi luistelemaan alle parivuotiaana. Käsittämätöntä, mutta siellä poika paineli tutti suussa jo jäällä, hekottelee isä Matti Honka. Matka nuorten maailmanmestariksi jatkui Jyväskylän Viitaniemen tekojäällä aivan kotitalon nurkalla. Sinne jääpallokentälle kävelivät meidän pojat joka ikinen päivä kuten ankanpojat konsanaan, muistelee Matti Honka. Jyväskylän Diskoksessa junioreita valmentaneen isän mukana pikku-Julius sai kosketuksen myös jäähallielämään. Julius oli aina mukana hallilla ja hänestä tuli äärimmäisen kova harjoittelija. Palo päästä jäälle oli ihan uskomaton. Lauantaisin hän saattoi vetää neljät treenit. Hän kävi kysymässä eri joukkueiden valmentajilta, pääsisikö hän ylimääräisenä mukaan. Matti Hongan mukaan tuskin on sellaisia poikia, jotka ovat olleet enemmän jäällä kuin Julius". Julius Hongasta kertovan jutun yhteydessä on iso kuva Juliuksesta lepäämässä 1997 Jyväskylän Hippoksen harjoitushallissa 1997 sivukirjoituksella "Junnu, tyyny, tutti ja kypärä".

Kiitän Jyväskylän IS-toimittaja Tapani Linnaa erinomaisesta jutusta Julius Hongasta. Näitä vaan lisää, niin tietoisuus erityistaitoja vaativien urheilulajien vaatimasta harjoittelusta tulee aina suurempien joukkojen urheilua seuraavien kansalaisten tietoisuuteen.

 

[Z-hän elää]

Reality check, osa 7895

Ip-lehtien suurkulutus ei kuulu henkilökohtaisiin prioriteetteihin maailmankuvan rakennuksessa tai edes uutisseurannassa, mutta Pikkuleijonista ainakin Juuse Saroksen vanhemmat ovat kertoneet sitä samaa tarinaa kuin Sasha Barkovin, Teemu Selänteen, Granlundin veljesten ja joka ikisen muunkin: tuetaan muksua ja annetaan pojan (tai tytön) painella menemään, kun kerran haluaa. Jäällä, tenniskentällä, futiksessa, sählyssä, yleisurheilussa ja missä nyt ikinä. Vain yhteen lajiin keskittymisestä on alettu puhua aikaisintaan murrosiän kynnyksellä ja urheilusta mahdollisena ammattina paljon myöhemmin.
Huippu-urheilijoiden tai huipulle matkalla olijoiden ohella nämä vanhemmat ovat selkeästi kasvattaneet hyvin käyttäytyviä, henkisesti vahvoja, muita kunnioittavia, asiallisesti esiintyviä ja tasapainoisia nuoria (tai jo vähän vanhempia:) miehiä, joilla ei liene ongelmia selvitä tolkuissaan uran jälkeenkään.

Kiina-ilmiössä pannaan kaksivuotias "huippujuniorien tuotantolinjalle" toteuttamaan itsetunnoltaan vajavaisten vanhempien (yleensä isien) ja/tai valmentajien pyrkimyksiä yhteen lajiin hirttyneenä vaippaiästä lähtien; alle 7-vuotiaana hiomatta jääneitä yhden lajin päivittäisiä tuntejahan ei koskaan saa takaisin ja peli on menetetty. Metodilla ilmeisen tehokkaasti siirretään myös sen itsetunnon, henkisen kantin ja ehjäksi ihmiseksi kasvamisen puute seuraavaan sukupolveen, kun lapsen arvo riippuu urheilumenestyksestä palopostin kokoisille välttämättömissä kerrasta poikki -karsintaryhmissä - ja ylipäätään muiden tahdon/pyrkimysten/katteettomien toiveiden toteuttamisesta.

Toki jossain Kiinassa hommaan on rutkasti muitakin syitä (poliittis-taloudellis-yhteiskunnallis-kulttuurisia) eikä vanhemmillakaan usein ole kauheasti valinnanvaraa - kuten ei totalitaarisissa järjestelmissä koskaan. Mutta se on jo huomattavasti isompi kuin tämän ketjun asia.

 

[TosiFani]

Viikonlopun (11.-12.1.2014] Ilta-Sanomat oli jälleen asian ytimessä, kun se kertoi pikkuleijonien sankarivanhempien kertomuksia lastensa kasvutarinoista MM-mestareiksi. Luulisin, että lähes kaikille tähän viestiketjuun kirjoittaneille osuivat silmiin Ilta-Sanomien viikonlopun lehden lööpit nuorten mestarileijonien lapsuustarinoista. Olen odottanut etenkin näiden kiinalaisilmiö-arvostelijoiden nostavan kaikki lehdessä olleet lasten kasvutarinat nyt tänne esiin, mutta yhtä hiljaista on ollut kuin Kummolan Jääkiekkoliiton laatuprojekti Nuori Suomen arvostelun jälkeenkin...

Lapsen tukeminen urheiluun on täysin eri asia, kuin sinun edustama varhaisen ykköslajin valinta ja systemaattinen harjoittelu käyntiin 3 - 4 -vuotiaana -ajattelu.

 

[Colisee Pepsi]

Jääkiekko on HARRASTUS n. 14-15 v. asti!

...mutta Pikkuleijonista ainakin Juuse Saroksen vanhemmat ovat kertoneet sitä samaa tarinaa kuin Sasha Barkovin, Teemu Selänteen, Granlundin veljesten ja joka ikisen muunkin: annetaan pojan (tai tytön) painella menemään, kun kerran haluaa. Jäällä, tenniskentällä, yleisurheilussa, futiksessa, yleisurheilussa ja missä nyt ikinä. Vain yhteen lajiin keskittymisestä on alettu puhua aikaisintaan murrosiän kynnyksellä ja urheilu-uran mahdollisuudesta paljon myöhemmin...

Tähän liittyen, viime perjantain HPK-TPS -pelin Nelonen Pron studiossa olivat vieraina U-20 mestarivalmentaja Karri Kivi ja HPK:n valmennuspäällikkö Timo Lehkonen. Samassa yhteydessä haastateltiin erätauolla myös Pekka Sarosta.
Sarosta kompaten molemmat studiovieraat olivat sitä mieltä, että nuorten olisi kehittymisen kannalta tärkeää HARRASTAA mahdollisimman montaa lajia, eikä lajivalintaa tarvitse eikä edes ole syytä tehdä ennen "teini-ikää" (täsmennys "teini-iälle": Lehkosen mielestä 14 v. ja Kiven mielestä 15 v.). Molemmat toivat tämän kannan hyvin vahvasti esille, ja painottivat tuttuun tapaan sitä, että joukkueen treeneissä et pysty kehittymään huipulle - täytyy olla palo ja into harjoitella/höntsäillä/leikkiä kirkonrottaa ohjattujen harjoitusten ulkopuolella.
Siis avainsana, jonka molemmat poimivat Pekka Saroksen haastattelusta: ANTAA pojan HARRASTAA mahdollisimman monipuolisesti!

Samassa lähetyksessä haastetaltiin myös mv-valmentaja Kari Lehtosta, joka antoi tunnustusta Jääkiekkoliiton tuelle ja toiminnalle - taisipa mainita myös Nuori Suomen yhtenä tekijänä eikä suinkaan arvostellut sitä. (saatoin kuulla toki väärinkin, koska olin juuri jääkaapilla - voisiko joku haastattelun katsonut joko vahvistaa tai kieltää kuulemani?)

 

[Z-hän elää]

Tähän liittyen, viime perjantain HPK-TPS -pelin Nelonen Pron studiossa olivat vieraina U-20 mestarivalmentaja Karri Kivi ja HPK:n valmennuspäällikkö Timo Lehkonen. Samassa yhteydessä haastateltiin erätauolla myös Pekka Sarosta.
Sarosta kompaten molemmat studiovieraat olivat sitä mieltä, että nuorten olisi kehittymisen kannalta tärkeää HARRASTAA mahdollisimman montaa lajia, eikä lajivalintaa tarvitse eikä edes ole syytä tehdä ennen "teini-ikää" (täsmennys "teini-iälle": Lehkosen mielestä 14 v. ja Kiven mielestä 15 v.). Molemmat toivat tämän kannan hyvin vahvasti esille, ja painottivat tuttuun tapaan sitä, että joukkueen treeneissä et pysty kehittymään huipulle - täytyy olla palo ja into harjoitella/höntsäillä/leikkiä kirkonrottaa ohjattujen harjoitusten ulkopuolella.
Siis avainsana, jonka molemmat poimivat Pekka Saroksen haastattelusta: ANTAA pojan HARRASTAA mahdollisimman monipuolisesti.

Niinpä, ja eihän tätä kukaan reaalimaailmassa junnujen kanssa toimiva, jotain nähnyt/tehnyt ja sanojensa takana seisova tolkun kiekkoihminen koskaan kiistä.
Tympii kerrata samoja asioita x:n kerran, mutta Nuori Suomi -systeemi on koko ajan ollut tarkoitettu nimenomaan alle murrosikäisille lapsille (13/11-vuotiaat) - eikä helvetissä olisi ylemmäs kuulunutkaan. Se, että sen periaatteilla ryhdyttiin spedeilemään jossain B-junnuissa asti (sic), oli monen muun asian ohella ihan Jääkiekkoliiton omaa perseilyä.

 

[siffa]

Kun Ilta-Sanomat on ansiokkaasti tehnyt juttuja Suomesta ja Kanadasta jääkiekkolapsien harrastuksen aloittamisista vanhempien johdolla hyvin varhaisessa iässä, niin yhden kysymyksen toivoisin toimittajien vielä vanhemmille tekevän. Se on se, että minkä ikäisinä lapset/juniorit/vanhemmat tekivät päätöksen lajivalinnasta? Timo Lehkonen puhui studiossa laadukkaan jääkiekkojuniorin isänä, että ERIKOISTUMINEN jääkiekkoon on tehtävä 14-vuotiaana. Timo Lehkosen Väinö-poika (14v?) seuraa serkkunsa Artturin jälkiä taitavana junioripelaajana. HPK:n parhaat 12-vuotiaat treenaavat ja pelaavat pelejä nykyään ja ovat jo Väinön aikana pelanneet niin paljon, että on vaikea kuvitella siinä iässä olevan/olleen mahdollista harrastaa samalla määrin mitään toista urheilulajia. Oheisharjoittelua voidaan tehdä useammankin lajin parissa, niinkuin esimerkit Kanadasta ja Suomesta ovat osoittaneet.

 

[Wäinö#16]

Edellisen viikon Veik...Urheilusanomissa oli laaja juttu belgialaisesta futiksesta. Jutussa pyrittiin selvittämään mitä Belgiassa on tehty oikein, että maan futis on saatu lentoon. Paljon on toki kyse resursseista ja Belgiassa junnutoimintaan panostetaan erittäin paljon. Maasta löytyy esim. kahdeksan ns. futiskoulua, joissa pelaajat pystyvät harjoittelemaan päivittäin 2h kouluajalla. Näihin akatemioihin kerätään maan lahjakkaimmat pelaajat, mm. kaikki junnumaajoukkuepelaajat. Lisäksi huippuseuroilla on omat akatemiansa.

Belgiassa on panostettu hyvin paljon akateemiseen tutkimukseen koskien junnu-urheilua. Näiden tutkimusten perusteella oli tehty mm. sellaiset johtopäätökset, että voittaminen on pienemmissä junioreissa yliarvostettua ja johtaa helposti valmentajien toimesta ylilyönteihin. Tähtäimet tulisi olla ikäluokan valmiuksien mukaisessa harjoittelussa ja tämän takia mm. sarjataulukoita ei tietyissä ikäluokissa pidetä ollenkaan. Lisäksi kaikilla pelaajilla on puolen pelin takuu eli jokaisen pelaajan tulee pelata vähintään 50% pelistä. Esim. 6-7-vuotiailla oli tutkimuksissa huomattu, että tuon ikäiset keskittyvät lähinnä vain tekemään pallolla omia juttujaan ja sen takia pelit tuon ikäisille ovat 2 vs. 2 -pelejä. 11-12-vuotiailla optimaalisin pelaajamäärä taisi olla 8-9. Pelaajia arvioitaessa tutkittiin kuutta eri ominaisuutta, joiden perusteella yksilöitä pyrittiin arvioimaan siten, että yksilökohtaiset erot esim. fysiikassa tai kasvukäyrässä eivät vaikuttaisi arvioon. Myös Belgiassa oli huomattu se, että perinteisessä arvioinnissa "parhaat" pelaajat olivat usein alkuvuodesta syntyneitä isokokoisia pelaajia.

Aika paljon tutun kuuloisia asioita, jotka mm. tässä ketjussa on monen kirjoittajan toimesta manattu alimpaan helvettiin. Hyvä esimerkki objektiivisen tutkimuksen tekemisen tärkeydestä myyttejä purkaessa.

 

[LaTe_Show]

HPK:n parhaat 12-vuotiaat treenaavat ja pelaavat pelejä nykyään ja ovat jo Väinön aikana pelanneet niin paljon, että on vaikea kuvitella siinä iässä olevan/olleen mahdollista harrastaa samalla määrin mitään toista urheilulajia.

Kun kerta näytät tietävän niin kysytään:

- kuinka monta tuntia D2:silla on ohjattuja treenejä?
- kuinka paljon arvioisit perus D2-junnun käyttävät "omaa aikaa" treenaamiseen?
- kuinka monta harjoitustapahtumaa on joukkueella akselilla toukokuun loppu -> huhtikuun loppu?

 

[siffa]

Kun kerta näytät tietävän niin kysytään:

- kuinka monta tuntia D2:silla on ohjattuja treenejä?
- kuinka paljon arvioisit perus D2-junnun käyttävät "omaa aikaa" treenaamiseen?
- kuinka monta harjoitustapahtumaa on joukkueella akselilla toukokuun loppu -> huhtikuun loppu?

Asiallisia kysymyksiä kaikki. Vielä lisäisin sen, että kuinka paljon pelejä D2AAA-juniorit pelaavat kauden aikana? Treenit voisi jakaa vielä jäätreeneihin ja oheisharjoituksiin. Kertokoon tämän sitten nimimerkki Petteri Sihvonen, kun tämän kertainen kakku on lusittu, jos D2AAA-juniorivalmentajana näkee tälläisen infon tarpeelliseksi. Itselleni on tullut se mielikuva, että D2AAA-juniorit eivät kovin paljon ehdi koulun ja perheiden kanssa yhdessä vietettyjen lomien lisäksi muita urheilulajeja ykköskategorian lajeina harrastaa. Toki näistä toivoisi muidenkin reaalimaailmassa toimivien juniorivalmentajien (pää- ja apuvalmentajat), joukkueiden johtajien ja huoltajien sekä poikien vanhempien kertovan täällä.

 

[Jusupov]

Vastataan tähän nyt oma esimerkki, koska toimin tämän ikäluokan vastuuvalmentajana.

Meillä on kaksi pelijoukkuetta, AAA ja A.

Joukkueellamme on viikossa keskimäärin 4-5 jäätapahtumaa. Pelijoukkueilla on 0-1 kotipeliä viikossa (vieraspelit ei tässä laskennassa mukana). Jolloin meille jää jääharjoitus tapahtumia 2-3 kertaa viikkoon.

Jokaisen jääharjoituksen yhteydessä meillä on 40-45min oheisharjoitus. Se koostuu monipuolisesta tekemisestä, jolla pyritään vahvistamaan urheilevan/jääkiekkoilevan nuoren fyysisiä ominaisuuksia. Kehonhallinta, liikkuvuus, motoriikka, koordinaatio, voima (omalla keholla), kestävyys, nopeus jne.. Myös erilaiset melko pienessä tilassa pelattavat pallopelit ovat ohjelmassa (sään salliessa), koska pelit myös kehittävät pelisilmän lisäksi eri ominaisuuksia. Oheiset sisältävät eri osioita 10-15 min erissä pienryhmissä. Esimerkki eilisestä -> 15 min alkulämpö (eri liikkeitä kropan herättämiseksi ja paikkoja auki + liikkuvuutta) - 10 min lihaskuntoa keskivartalolle - pienryhmissä 10 + 10min. Toinen ryhmä askeltikkailla nopeus/koordinaatio liikkeitä, toinen ryhmä kimmoisuutta/räjähtävyyttä aita hypyillä. Vaihto puolessa välissä.

Lisäksi joukkueella kerran viikossa 60min ohjattu painijarjoitus painivalmentajan johdolla painiseuran tiloissa.
Tämä otettu osittain sen takia lisäharjoitukseksi mukaan ohjelmaan, koska useimmat AAA tason pelaajat eivät harrasta muuta lajia enään. Aikaa kyllä riittäisi mielestäni.

Pelejä ennen tehdään myös 30-40 min ohjattu alkulämpö/oheinen. Pääasia että pelaajien fokus pysyy asiassa, mutta samalla vähän voi kehittää fysiikkaa.

Jääharjoitukset (jäänajo pois ajasta) 50min tai 80 min. Ja näitä 2-3 kertaa viikossa. Tavoite jäällä on että jokaisella pelaajalla olisi laadukasta tekemistä paljon, oman tasoisten kanssapelaajien kesken. Vaatii paljon suunnittelua, mutta palkitsee eniten ja treenaamisen tehokkuus säilyy.

Pelejä pyritään pelaamaan mahdollisimman paljon, mutta välillä pitää muistaa harjoitellakkin. Syksyllä pelasimme tähän ikäluokkaan nähden aika paljon, nyt tahtia hieman hiljennetty, mutta kevättä kohden taas pelimäärää ja tahtia nostaen. Eli joka viikolle pyrittiin saamaan AAA tasolle myös yhden sarjapelin lisäksi yksi harjoituspeli. Liiton sarjasysteemi on niin vitsikästä touhua, jossa pelataan tuo yksi peli per viikko tahdissa ja se ei ole riittävästi. Vaatii tietty taas ponnisteluja mutta uskon että aikanaan palkitsee poikia.

Tämän joukkueen taitojen ja tason ulosmittaaminen tapahtuu vasta parin vuoden päästä, johtuen monista syistä. Terävintä kärkeä emme saavuta, mutta työnteolla voidaan saavuttaa jotain aikaan poikien puolesta. Jos ei edes yritetä ja aseteta tavotteita, voi allekirjoittanut siirtyä seuraamaan jääkiekkoa sohvalle tai katsomoon.

Yhteenveto laajan selkkauksen jälkeen.

-Viikossa ohjattua tekemistä (oheinen, jää, peli) n. 7-10h

-Omatoimista tekemistä pojat tekevät (juttelujen perusteella) keskimäärin muutaman tunnin viikossa. Lähinnä nyt talvella ulkojäällä tapahtuvaa touhua. Ja tämä on huolestuttavaa, määrä pitäisi olla huomattavasti suurempi.

-Tapahtumat toukokuun alusta -> seuraavan vuoden huhtikuun loppuun laskin nyt 4 x viikossa, jossa yksi 6 viikon täysihuili (juhannus - heinäkuun loppupuolelle). 46 (viikkoa) x 4 = 184 kpl tapahtumia, määrä on ehkä hieman suurempi todellisuudessa mutta antaa vähän suuntaa.

- Pelejä AAA joukkueella ollut tähän päivään mennessä tällä kaudella 41 kpl.

Siinä yksi D2 ikäluokan esimerkki

 

[Mänizeri]

-Omatoimista tekemistä pojat tekevät (juttelujen perusteella) keskimäärin muutaman tunnin viikossa. Lähinnä nyt talvella ulkojäällä tapahtuvaa touhua. Ja tämä on huolestuttavaa, määrä pitäisi olla huomattavasti suurempi.

Jos ajatellaan tyypillistä arkiviikkoa (ma-pe) ja viikonloppua, niin miten paljon ohjattujen harjoitusten kautta mielestäsi syödään aikaa siltä omatoimiselta tekemiseltä?

Jos ajattelee normaalia päivää, niin aamupäivästä tuon ikäiset ovat koulussa, tulee läksyjä jotka toivon mukaan tehdään. Tämä syö kellonajan, joka on arviolta kello 08:00 - 15:00 (oletus koulupäivän pituudesta 5-7h). Jos illalla on ohjattu harjoitus jäällä kello 18:00 (?), halllille tullaan 1-1,5h ennen tekemään oheisia(?)... Jossain välissä pitää syödä, matkustaa hallille... Ei ole ihan helppoa ujuttaa omatoimista tekemistä "peruspäivään", jotta jaksaa suorittaa treeneissä valmentajan toivomalla tasolla. Tai jos jäälle mennään edellä mainittua aikaisemmin, sen jälkeen ei välttämättä enää lähdetä jäille, kun kouluhommat painaa päälle ja sitten onkin ilta.

Viikonloppuna ottelupäivänä ei liene suositeltavaa tehdä mitään raskasta ennen ottelua.

Äkkiseltään ajateltuna on 2 päivää viikossa, jolloin viikottainen vaje määrässä pitäisi ajaa kiinni.

Otin nyt kantaa asiaan määrän kautta, en laadun.

E: kauden ulkopuolinen aika on sitten erikseen, mutta silloinkin on ohjattua harjoittelua?

 

[siffa]

Vastataan tähän nyt oma esimerkki, koska toimin tämän ikäluokan vastuuvalmentajana.

Kiitos Jusupov! Erinomainen yhteenveto seurasi D2 junioreiden toiminnasta. Juniorijääkiekkojoukkueen harjoittelu on 12-vuoden iässä hyvin monipuolista, vaikka muita urheilulajeja ei harrastettaisikaan. Erityisen hyvänä pidän teidän viikottaisia painiharjoituksia, sillä paini on yksi monipuolisimpia kropan ominaisuksia vaativa laji niinkuin on jääkiekkokin.

Näitä reaalimaailmassa toimivien valmentajien, huoltajien, joukkueiden johdon ja vanhempien kokemuksia olisi hyvä nähdä täällä lisää.

 

[TosiFani]

...Siinä yksi D2 ikäluokan esimerkki

Miten teillä suhtaudutaan poikaan, joka jättää harjoituksia väliin toisen harrastuksen takia?

 

[Jusupov]

Jos ajatellaan tyypillistä arkiviikkoa (ma-pe) ja viikonloppua, niin miten paljon ohjattujen harjoitusten kautta mielestäsi syödään aikaa siltä omatoimiselta tekemiseltä?

Äkkiseltään ajateltuna on 2 päivää viikossa, jolloin viikottainen vaje määrässä pitäisi ajaa kiinni.

Pätkin tekstiä vähän välistä, mutta ohjatulla toiminnalla syödään aika vähän meidän joukkueen kohdalla minun mielestäni. Toivoisin enemmän myös omaa kekseliäisyyttä tekemiseen, keinot on ja löytyy jos on halua. Kuitenkin n.18h/viikossa olisi hyvä liikkua tuossa iässä, eikä mitään selityksiä mutkun mutkun... n.18h viikossa, jolloin huonoimmillaan me (jääkiekko joukkue) tarjoamme siitä sen 7h, koulu vajaat 2h. Jää 9 h omatoimista!!

Olemme opetelleet poikien kanssa kehittymisen kolmiota, ja olen parhaani mukaan pyrkinyt opettamaan mitä se tarkoittaa ja vaatii.

Viikonloppuna ottelupäivänä ei liene suositeltavaa tehdä mitään raskasta ennen ottelua.

Itse ajattelen tässäkin tapauksessa vähän sillain että voitto/tappio sinne tänne tässä vaiheessa ei ole ratkaisevaa. Tuohon ajatteluun lähden vasta kun alamme pelaamaan kansallista kilpasarjaa. Sitä ennen minua ei haittaa että pelaaja vetää vaikka 2 tuntia ulkojäällä ja tulee sen jälkeen peliin. Kunhan muistaa syödä oikein ja nukkuu yöllä riittävästi. Erästä peliä ennen maalivahti oli ollut 3h telinevoimistelun tyyppisessä temppuilijutussa, missä saa omatoimisesti temppuilla. Ei edes näkynyt pelissä että olisi väsynyt.

Miten teillä suhtaudutaan poikaan, joka jättää harjoituksia väliin toisen harrastuksen takia?

Lyhyenä vastauksena vastaan että tuetaan harrastamaan myös muutakin jos pojalla on joku muu harrastus. Tällä hetkellä tämän joukkueen kanssa ajatukseni on se että kunhan jääharjoittelussa poika on edes puolissa paikalla viikossa, se riittää. Jos syy poissaololle siis on toinen harrastus ( siinä peli/ harjoitus).


Tässä taas vaan meidän esimerkkejä tilanteista.

 

[tuffgong]

Näitä reaalimaailmassa toimivien valmentajien, huoltajien, joukkueiden johdon ja vanhempien kokemuksia olisi hyvä nähdä täällä lisää.

Tässä esimerkki F1 ikäluokan joukkueesta jota tulee seurattua läheltä.

- jääharjoitukset 2-3 kertaa viikossa. Ennen jokaista harjoitusta oheiset n.30 minuuttia (koordinaatio, motoriikka, lihaskunto omalla painolla, liikenopeus, liikkuvuus, lajinomaisetliikeradat, peliasento yms.) mikäli harjoitus kestää 1h harjoituksen jälkeen kuntopiiri 15 min. 1,5 h jään jälkeen venyttelyt.

- 1 kerta viikossa oheisharjoituksena paini tai koripallo, joukkue jaettu kokonsa takia kahteen ryhmään jotka käyvät oheisissa vuoro viikoin. Nämä oheiset ovat paikallisten seurojen vetämiä. Joka viikko tulee siis joko paini tai kotia.

- 1-2 peliä viikossa riippuen jäähatjoitusten määrästä.

- joukkueella on myös "oma" jalkapallojoukkue joka toimii paikallisen seuran siipien alla. Jalkapallossa toimintakausi on huhtikuun puolesta välistä lokakuuhun jonka aikana harjoitellaan 2-3 kertaa viikossa ja pelataan alueen sarjaa jolloin pelejä tulee n. yksi viikossa. Jääkauden ollessa käynnissä joukkue harjoittelee jäiden määrästä riippuen 1-2 kertaa viikossa käytännössä tämä tarkoittaa huhti- ja syyskuuta. Heinäkuussa pidetään n. 3 viikon tauko. Jalkapallokauden ollessa käynnissä ei ole painia/ koripalloa.

Tässä lyhyesti kännykällä raapustettuna.

 

[Atthe]

Tässä esimerkki F1 ikäluokan joukkueesta jota tulee seurattua läheltä.

(Paljon tekstiä)

Tämä muuten kuulostaa aika hyvältä. Eri lajeja, monipuolisuutta ja vaihtelua. Kokemuksesta sanon että nuoremmissa nuo jääkiekko-jalkapalloilijat pelaa älyttömän kovalla pelikurilla muihin joukkueisiin nähden ja siinä näkee sen merkityksen, että vaikka pelaa jalkapalloa vain puolivuotta sen vuoden sijaan, niin hyvällä pelikurilla ja urheilullisuudella saa kovia tuloksia aikaan, vaikka taitotaso olisi hieman jäljessä. Otettu huomioon se että nuorille 6 krt/vko yhtä samaa lajia maistuu puulta aika nopeasti.

 

[LaTe_Show]

Tämä muuten kuulostaa aika hyvältä. Eri lajeja, monipuolisuutta ja vaihtelua.

Juuri näin, kiitoksia Jusupov:lle, tuffgong:lle ja Atthe:lle. On ilahduttavaa lukea näiden reaalimaailmassa toimivien valmentajien, huoltajien, joukkueiden johdon ja vanhempien kokemuksia siitä miten seurat tukevat lasten monipuolista harjoittelua ja eri lajien harrastamista nuorena.

Loistavina esimerkkeinä vaikka Jari Kurri, Teemu Selänne, Teuvo Teräväinen, Petr Cech...

 

[J.Grönvall]

Juuri näin, kiitoksia Jusupov:lle, tuffgong:lle ja Atthe:lle. On ilahduttavaa lukea näiden reaalimaailmassa toimivien valmentajien, huoltajien, joukkueiden johdon ja vanhempien kokemuksia siitä miten seurat tukevat lasten monipuolista harjoittelua ja eri lajien harrastamista nuorena.

Loistavina esimerkkeinä vaikka Jari Kurri, Teemu Selänne, Teuvo Teräväinen, Petr Cech...

Sekä se, että 10 h viikossa päälajia ei estä ketään harrastamasta muita lajeja, mikä on ollut koko homman pointti. Se ei silti huipulle pääsemiseen todennäköisesti vielä riitä, eli sitä omatoimista pitäisi olla sitten ja paljon. Eli aikainen lajivalinta on HUIPULLE tähtäävälle nuorelle tärkeää. Loistavana esimerkkinä vaikka Aleksander Barkov Jr.

Ennen vanhaan lopullinen päätös tehtiin siinä vaiheessa, kun aika ei enää riittänyt siihen, että pelaisi lätkää ja futista ykkösissä, eli usein 13-15-vuoden iässä.

Muistaakseni Strömsö-ohjelmassa olivat vieraana Aleksei Jeremenko Sr ja Aleksandr Komarov, molemmat entisiä urheilijoita. Heidänkin viestinsä oli selvä, eli lasten ehdoilla on menty mutta tehty myös hyvin selväksi mitä ammattilaisuus vaatii (käsitin siis niin, että jos sen tien valitsee niin se on kuljettava sitten loppuun). Eikä Barkovien kohdalla varmasti ole luisteltu myöskään.

Maailma on nykyään avoin ja se tarkoittaa, että kilpailua tulee huipulle aina vaan enemmän. Kyllä se mielestäni vaatii määrätietoista tekemistä entistä nuorempana, JOS HALUAA HUIPULLE. Ja kuten on satoja kertoja toistettu niin se on eri keskustelu kuin nuorten liikkuminen ylipäätään. Esimerkkeinä jalkapallo ja tennis ovat jo nyt sellaisia lajeja joissa pitää erikoistua nuorena. Huipulle pääseminen noissa lajeissa vaatii lahjojen lisäksi niin järjettömän määrän toistoja.

Mistään Kiina-malleista on aivan turha jeesustella. Monipuolinen harjoittelu toki tukee aina urheilijan kasvamista, eli ei tässäkään kannata tyhmäksi heittäytyä.

23-vuotiaana uransa lopettanut, lupaava tennispelaaja Harri Heliövaara totesi, että kyllästyi siihen matkustamiseen minkä huipulla pelaaminen vaatii. Tuota ennen on jo täytynyt tehdä hirveä määrä työtä päästäkseen edes sille tasolle, että pienempiä kisoja voi kiertää. Ja sen tietää, että sekin on vaatinut jo vuosia sitä, että on tennispelaaja 24/7.

 

[P.Sihvonen]

15-21 tuntia

Olen yksi reaalimaailmassa toimivista jääkiekkojuniorivalmentajista, valmennan 12-vuotiaita.

Täällä kyseltiin harjoitus- ja pelimääristä jossain vaiheessa.

Omalla joukkueellani on viikossa 4+2 jääharjoitusta ja kaksi peliä.

On neljä joukkuejääharjoitusta ja yksi Future Stars -jää ja yksi Taitojää.

Ennen jokaista jäätreeniä tehdään fysiikkaharjoitus ja jokaisen jään jälkeen on myös fysiikkaa. Kaksi kertaa viikossa fysiikkaharjoitukselle ennen jäätä on varattu puolitoistatuntinen, jonka vetää voimistelun puolella meritoinut koutsi.

Viikonpäivistä torstai on vapaapäivä.

Tällä laskuopilla, kun otetaan huomioon koulun kaksi liikuntatuntia, saamme kasaan urheilua ja liikuntaa ohjatusti noin 15 tuntia viikossa.

Nyt, kun ulkojäät ovat luistelukunnossa, suurin osa pelaajista saa kokoon 19-21 tuntia viikossa.

Coach P.Sihvonen

P.S. (edit) Pelejä kaudessa pelaamme noin 65 - 75. Ylipäätään pelimäärät suomalaisessa juniorijääkiekkoilussa ovat kasvaneet ilahduttavasti siitä, mitä ne olivat 1996 - 2008.

 

[siffa]

P.S. (edit) Pelejä kaudessa pelaamme noin 65 - 75. Ylipäätään pelimäärät suomalaisessa juniorijääkiekkoilussa ovat kasvaneet ilahduttavasti siitä, mitä ne olivat 1996 - 2008.

Merkittävä muutos on pelimäärissä tapahtunut sitten Jääkiekkoliiton laatuprojekti Nuori Suomen aikoihin vuosina 1996-2008. Jääkiekkoliiton ohjeet olivat noina vuosina:"D2-junioreista muodostetut pelijoukkueet voivat joukkueena pelata kauden mittaan sellaisen määrän otteluita, että jokaista pelaajaa kohti tulee ENINTÄÄN 30-35 peliä. Joukkueen johtaja tai hänen nimeämänsä henkilö on velvollinen pitämään kirjaa pelaajien pelaamista otteluista. Valmennuspäälliköllä on oikeus milloin tahansa kauden aikana tarkistaa minkä tahansa pelaajan osalta ko. määrä". Kanadassa parhaiden 8-vuotiaiden joukkueiden juniorit pelaavat kaudessa 70-80 ottelua (Vesa Rantanen IS-Veikkaaja 22/2011).

 

[P.Sihvonen]

Epäonnistunut liitto

Merkittävä muutos on pelimäärissä tapahtunut sitten Jääkiekkoliiton laatuprojekti Nuori Suomen aikoihin vuosina 1996-2008. Jääkiekkoliiton ohjeet olivat noina vuosina:"D2-junioreista muodostetut pelijoukkueet voivat joukkueena pelata kauden mittaan sellaisen määrän otteluita, että jokaista pelaajaa kohti tulee ENINTÄÄN 30-35 peliä. Joukkueen johtaja tai hänen nimeämänsä henkilö on velvollinen pitämään kirjaa pelaajien pelaamista otteluista. Valmennuspäälliköllä on oikeus milloin tahansa kauden aikana tarkistaa minkä tahansa pelaajan osalta ko. määrä".

Niin, siinähän Suomen Jääkiekkoliitto meni pahasti metsään, kun se ilmaisi pelaajille ja joukkueille enimmäismääriä. Urheilussahan pitäisi puhua vähimmäismääristä.

Urheiluhistoriallisesta näkökulmasta on mielenkiintoista, miksi Jääkiekkoliitossa tätä pelimäärää määritteli, linjasi ja paimensi nimenomaan Nuori Suomi -päällikkö eikä valmennuspäällikkö. Ja sitten Nuori Suomi erikseen palkitsi ja mainitsi Jääkiekkoliiton (ja Palloliiton) esimerkillisestä toiminnasta. Jälkikäteenhän Jääkiekkoliitossakin sitten herättiin siihen, että toiminta oli mennyt liialliseksi puuhasteluksi.

En saa tajutuksi, miksi lapsien liikkumisen ja urheilemisen määrää RAJOITETTIIN Nuori Suomi -päällikön toimesta Jääkiekkoliitossa - ja sitten Nuori Suomi järjestönä piti lätkäväen toimintaa vieläpä esimerkillisenä.

Vahvimpana Nuori Suomi -aikana 1995 - 2008 lätkäjunnujen urheilu- ja liikuntamäärät olivat tasoilla, jotka hädin tuskin takasivat sen liikkumisen ja urheilemisen vähimmäismäärän, joka pitää kunnolla terveyttä yllä. Urheilemisen kanssa sillä ei ollut kunnolla mitään tekoa.

Jääkiekkoliitto ja Nuori Suomi epäonnistuvat rajusti liitossaan. Edellinen haki yhteiskunnallista hyväksyttävyyttä ja sitä mukaa lisääntyviä harrastajamääriä jälkimmäinen vipusimenaan ja samalla edellisen tavoite oli pelin ja harjoitusten tuominen ulkoa sisätiloihin eli jäähalleihin, ja jälkimmäisen piirissä ei ollut ammattisilmää nähdä, että lasten ja nuorten omaehtoinen liikkuminen vapaa-ajalla harjoitusten ja pelien ulkopuolella on romahtamassa. - Ja niihin oloihin sitten lykättiin suosituksia harjoittelun ja pelaamisen enimmäismääristä!

Kansainvälisesti pienenä lajina jääkiekkoilu toipuu nopeasti Nuori Suomi -harharetkestään. Sen sijaan jalkapalloilun tilanne on arvioni mukaan huomattavasti kamalampi. Futiksen puolella aiheutetut vauriot ovat kauaskantoisempia.

"Kaikki pelaa" ja "Puolen pelin takuu" ovat suomalaisen urheilu- ja liikuntahistorian kaksi ehkä kamalinta slogania. Ne symbolisoivat junioriurheilumme erään aikakauden alennustilaa.

Eikä sovi ajatella, että Jääkiekkoliitto ja Palloliitto olisivat tulkinneet jotenkin väärin tai omintakeisesti Nuori Suomi -ideologiaa, koska Nuori Suomi oikein kiitti näitä liittoja esimerkillisestä työstä aatteensa hyväksi.

Ja miksi tuohon menneeseen aikaa pitää yhä uudelleen sitten palata näissä keskusteluissa? Siksi, että ymmärtäisimme, mikä meni vikaa ja siksi, että oppisimme jatkossa välttämään vastaavia kardinaalivirheitä suomalaisen urheilun piirissä. On nimittäin yhä viljalti urheilun vaiheilla väkeä, joka ei ymmärrä, millainen katastrofi Nuori Suomi oli urheilullemme.

Vaan onneksi korjausliikkeitä on jo tehty. Tunnen tilanteen täsmällisesti juniorijääkiekkoilun suhteen. Nyt siffa mainitsemassasi D2-ikäluokassa tiedostetaan, että hyvä vähimmäismäärä pelejä kaudessa on sellaiset 60-70 matsia eli tuplat verrattuna huonoihin aikoihin. Kun keskustelen juniorivalmentaja-kollegoiden kanssa, saan kuulla, että järjestään pelataan ja harjoitellaan huomattavasti enemmän kuin heikkoina vuosina.

Enää suomalaisella jääkiekkoilulla ei ole niskassaan Nuori Suomi -käsijarruvaikutusta. Ja hyvä niin.

 

[Wäinö#16]

"Kaikki pelaa" ja "Puolen pelin takuu" ovat suomalaisen urheilu- ja liikuntahistorian kaksi ehkä kamalinta slogania. Ne symbolisoivat junioriurheilumme erään aikakauden alennustilaa.

Kuinka kommentoit sitä faktaa, että Belgiassa on lanseerattu jalkapallon junioripuolella aivan vastaavat takuut? Taustalla on laajat Belgian yliopistoissa tehdyt tutkimukset junioriurheilusta. Mielenkiintoisia tutkimustuloksia oli muitakin, joihin toki olet varmastikin junioriurheilusta kiinnostuneena henkilönä tutustunut. Tietyissä sarjoissa ollaan luovuttu mm. sarjataulukoista.

Tämä kaikki selviää Urheilusanomien laajasta jutusta koskien Belgian jalkapalloa ja sen nousua viime vuosina kohti maailman jalkapallokärkeä. Jutussa mainittiin myös, että iso kanto kaskessa on ollut mm. vanhan liiton valmentajat, joita on ollut vaikea saada uusien tuulten taakse. Muutosvastarinta on siis voimakasta.

On älyllistä epärehellisyyttä kuvitella, että junioriurheilun ainoa totuus löytyisi sieltä "reaalimaailman valmentajien" keskuudesta. Koulukuntia on monia, samoin mielipiteitä. On hyvä muistaa, että myös urheilua ja junioriurheilua voidaan tutkia akateemisin menetelmin ja tieteen keinoin, jolloin on mahdollista saada objektiivista tietoa, sen sijaan että mentäisiin 70-lukulaisella perstuntumalla, periaatteella että näinhän sitä on ennenkin tehty, pojat on poikia, urheilu urheiluun jne. Tämä on tukeutumista myytteihin ilman, että asioista oikeasti otettaisiin selvää.

 

[eagle]

Kuinka kommentoit sitä faktaa, että Belgiassa on lanseerattu jalkapallon junioripuolella aivan vastaavat takuut? Taustalla on laajat Belgian yliopistoissa tehdyt tutkimukset junioriurheilusta. Mielenkiintoisia tutkimustuloksia oli muitakin, joihin toki olet varmastikin junioriurheilusta kiinnostuneena henkilönä tutustunut. Tietyissä sarjoissa ollaan luovuttu mm. sarjataulukoista.

Tämä kaikki selviää Urheilusanomien laajasta jutusta koskien Belgian jalkapalloa ja sen nousua viime vuosina maailman jalkapallokärkeä. Jutussa mainittiin myös, että iso kanto kaskessa on ollut mm. vanhan liiton valmentajat, joita on ollut vaikea saada uusien tuulten taakse. Muutosvastarinta on siis voimakasta

Samoin juuri tuolla sarjataulukoiden poistamisella on pyritty siihen, että tavoitteena on kehittää pelaajia, ei voittaa yksittäistä sarjaa. Suomessakin tätä näkee useassa lajissa. Fokus on vain voittamisessa, aivan nuorista saakka.

Ja ei, en sano etteikö olisi tärkeää myös haluta voittoa, mutta sen pitää olla pelaajien halua, ei valmentajien. Valmentajille tuloksien pitäisi olla "yhdentekeviä", kunhan pelaajat kehittyvät mahdollisimman hyvin.

Belgiaa sivuten Hollannissa joskus todettiin, että "meidän nuorten mj:t ei välttämättä saa parhaita tuloksia, mutta meidän tavoite onkin kehittää mahdollisimman hyviä aikuispelaajia". Sama Belgiassa siis tavoitteena, ei voittaa 12-vuotiaana otteluita, vaan voittaa 22-vuotiaana otteluita.

 

[Isorumailkeä]

"Kaikki pelaa" ja "Puolen pelin takuu" ovat suomalaisen urheilu- ja liikuntahistorian kaksi ehkä kamalinta slogania. Ne symbolisoivat junioriurheilumme erään aikakauden alennustilaa.

Eikö seuraavan lainauksen ensimmäinen lause kertoisi siitä, että "Kaikki pelaa" myös Kanadassa?

“Hockey Canada’s Fair Play Code says all kids are supposed to play the same amount of ice time, but not every shift is the same in length: penalties and injuries may cause a coach to juggle lines and change things on the fly.” Often the parents who complain the loudest about their kids not playing enough are the ones whose children skip practices. “But kids develop in practice, where they’re constantly on the ice doing something. In a game, they’re only out there every third shift, and sometimes, they’re not even touching the puck. If you have a choice between attending the game or the practice, and you’re truly there for the development of your child, attend the practice.”

Kyseessä on pieni pätkä artikkelista vuodelta 2010 joka keskittyy pääasiassa lapsen harrastuksen ja vanhempien suhteeseen (ja tässä erityisesti jääkiekkoon liittyen). Harrastavan lapsen vanhempien kannattaa lukea kokonaan, löytyy tästä. Tämä "Hockey Canada's Fair Play Code" löytyy muuten useammankin juniorijoukkueen verkkosivuilta ja sieltä löytyy seuraava ohje valmentajille:

I will ensure that all players get equal instruction, support and playing time.

Nyt menee hieman ohi NS-aiheen, mutta tässä toinen pienten kiekkoilijanalkujen vanhemmille sopiva Toronto Sunin artikkeli viime syyskuulta.

 

[P.Sihvonen]

Minun on mahdoton kommentoida muiden maiden tilannetta eri lajien osalta. On täsmällisempää, kun kommentoin vain sitä asiaa, jonka tunnen ja tiedän.

Tohdin sanoa itseäni asiantuntijaksi 12-vuotiaiden jääkiekkokysymyksessä.

Suomessa junioripelaajat saivat 1995 - 2008 pelata Suomen Jääkiekkoliiton Nuori Suomi -päällikön ohjeiden mukaan vain 30-35 ottelua ja jääharjoittelumääriäkin pyrittiin rajaamaan jonnekin kolmen paikkeille per viikko.

Nuo määrät ovat aivan naurettavia, niiden pohjalta ei voi alustaa lapsia ja nuoria kunnon urheilemisen ja lätkänpeluun tielle. Tulokset nähtiin siinä, miten heikot ikäluokat meille kasvoivat 1985 - 1992 -ikäluokissa, jos asiaa arvioidaan huippujääkiekon näkökulmasta.

Nykyään, post-Nuori Suomi -aikana, 12-vuotiaissa pelataan noin 70 ottelua ja treenataan jäällä 4-6 kertaa viikossa ja päälle tulevat jokapäiväiset fysiikkatreenit. Nykyään kilpailu on palannut kilpailuun ja urheilu urheiluun jääkiekkoilussamme.