Tietyssä mielessä keskustelu pyörii väärän otsikon alla ja siksi tavallaan vääristyy. Toisaalta keskustelu pikkujunnujen kohdalta siitä, pitääkö harrastaa yhtä vai montaa lajia, on aika turhaa. Kansainväliset vaatimukset huipulle pääsemiseksi ovat kasvaneet ja toisaalta vaatimustaso Suomen systeemissä pääsi hiipumaan.
Vaatimustason kasvu edellyttää sitä, että perustaitoja hankitaan määrätietoisemmin jo nuorena. Varsinainen tavoitteellinen harjoittelu urheilijaksi tuskin voi olkaa hirveän aikaisin. Jos en muista väärin niin 12v oli entisessä DDR:ssä oli jonkin sortin rajapyykki.
Toki ole siitä samaa mieltä, että päälaji on priorisoitava varsin nuorena. Se ei kuitenkaan ole ennenkään estänyt sivulajien harrastamista. Sikäli muiden lajien kieltäminen kuulostaa oudolta. Pitäisin sitä jopa vaarallisena. Epäilen, ettei yhden lajivalmentajan kompetenssi riitä rakentamaan urheilijan alkua.
Sitten vielä pari juttua: Kaikessa tässä humanismin hengessä olisi kuitenkin muistettava, että vaatimustason nousu syö tilaa ns. LateBloomereilta. Jos historia on ”vajaa”, jää potentiaalinen maksimitaso saavuttamatta..
Sitten itse otsikon alle: Vaikka olen perusasioista pitkälti samoilla linjoilla kuin Johtava ja siffa, niin syistä olen täysin eri mieltä. Väittäisin, että perussyy junnutuotannon hiipumiseen on jäähallien määrän kasvu ja tarkemmin: siihen ei osattu reagoida oikein.
Kun hallijäätä oli niukalti, oli paras A-ryhmä suppea. Silloin parhaat sparrasivat toisiaan ja reenit olivat siitä syystä kehittäviä. Kun joukkueiden määrä kasvoi, sekä valmennusresurssit että pojat hajaantuivat. Vaatimustason laskiessa poikien kehitys ”estyi” ja nyt korjataan satoa. Toki NS saattoi pahentaa kehitystä, mutta perussyy on muualla.
En usko, että hallien purkaminen olisi ratkaisu nykytilanteeseen, päinvastoin. Suuremmat massat pitäisi vaan osata hyödyntää. Siksi olen sitä mieltä, että nyt olisi ison remontin paikka. Tiukka ikäsidonnaisuus pitäisi vaihtaa tasosidonnaisuuteen. Että pienemmätkin paikkakunnat voisivat edelleen tuottaa pelaajia, olisi jokin joukkueen keski-ikään perustuva malli paikallaan. Toki siihen pitäisi sisällyttää ehto, että nuorimmilla olisi riittävästi peli-minuutteja.
Jollain tämän tasoisella systeemillä voitaisiin rakentaa sisäisesti tasavahvoja joukkueita ja toisaalta merkitys syntymäkuukaudesta vähenisi. En tarkoita, että tämä systeemi voisi jatkua lähellekään C:tä, mutta yli pikkujunnukauden kuitenkin.
Ihan oikeasti jotain olisi tehtävä ja jätettävä se peruutuspeiliin katsominen vähemmälle. Ajat ovat muuttuneet eikä entisistä ajoista voi ottaa enää liikaa oppia.
