Nuori Suomi ry

[P.Sihvonen]

Monipuolisuus syntyy tuossa nimenomaan siitä, että yhdistetään ammunta ja koripallo; yksilölaji ja joukkuelaji; henkisesti erittäin vaativa ja fyysisesti erittäin vaativa laji. Koripallon treenit ovat paljon monipuolisempia kuin ammunnan, vaikka se ei olekaan pelkkiä laukauksia. Hiihto tukee kumpaakin ja on siinä vähän epätodennäköisenä päälajina.

Ja kyllä, olen enimmäkseen ääripäiden väliltä, mutta ei minua haittaisi, jos junnu pelaisi loistavaa koripalloa ja ampuisi samalla aktiivisesti aina 12-14 -ikävuoteen asti. Se nimittäin onnistuu, jos on lahjoja. Silloin viimeistään kannattaa lopettaa ampumisen aktiivisesti ja keskittyä koripalloon, tai sitten hyvillä pohjilla yli 14 -vuotias laiska ampuja pystyy vielä nousemaan huipulle.

Pari kysymystä:

1) Sanot, "jos on lahjoja", mutta mitä olet mieltä, kun olen (ja muutama muukin nimerkki on) sitä mieltä, ettei ole olemassakaan mitään 'lahjoja'? On vain harjoituslahjakkuus....
2) Miksi palstalle ei ilmaannu esitystä monipuolisen lajivalikoiman kannattajien urapolkua lajipaletin suhteen? Mahtavatko sittenkin olla vain niitä palstan suunsoittajia, jotka eivät ole olleet siellä eivätkä tehneet sitä?
Johtava

 

[siffa]

En haluaisi taaskaan pilata kirjoitustasi turhaan faktoilla, mutta todettakoon kuitenkin, ettei Slovenia sentään jokaiseen jalkapallon suureen kv-turnaukseen ole selviytynyt. Slovenia on pelannut MM-kisoissa 2002 ja 2010 ja EM-kisoissa 2000. Lopputurnauksesta maa karsiutui vuosina 2004, 2006, 2008 ja 2012 sekä tietysti 90-luvulla. Maan harrastajamääriin nähden toki tuokin on ihan loistosaavutus. Tosin kun puhutaan vaikkapa Slovenian olympiamitalisteista, niin kaikki heistä taitaa olla Jugoslavian urheilujärjestelmän tuotteita, ainakin virallisesti.

Kiitos korjauksesta. Olisi kiva tietää, kuinka paljon Sloveniassa on jalkapalloilijoita. Itse laitoin veikkauksena, että Suomessa olisi jalkapallon harrastajia enemmän, koska meillä jalkapallo on harrastajamäärissä suurin urheilulaji. Sloveniassahan on riittävät harrastajamäärät useissa joukkueurheilulajeissa, joissa Slovenia on pärjännyt kansainvälisesti erinomaisesti. Slovenian asukasluku on 2 miljoonaa, mikä viittaa siihen, että tehokkaalla juniorijärjestelmällä on mahdollisuus päästä pienenkin kansan useissa joukkuelajeissa maailman huipulle. Slovenian urheilumenestys johtuu myös Jogoslavian ajoista, se on selvää. Kansan asukasmäärä on kuitenkin se, mitä se on ja siitä määrästä nuo useiden joukkueurheilulajien ja yksilölajien huiput on kehitetty.

Suomessa on juniorijääkiekkoilijoita riittävä määrä. On esitetty väitteitä, että meillä on Nuori Suomen myötä liikaakin junioripelaajia, jolloin huippujen tuottaminen vaikeutuu. Täällä virheellisesti väitettiin niin, että meidän 1986-1992 syntyneiden viime kaudella NHL:ssä pelanneiden pelaajien pieni määrä, neljä pelaajaa, johtuisi siitä, että me pienenä kansakuntana emme pysty kilpailemaan kovimpien kilpailijamaiden kanssa huippujen tuottamisessa. Ei meidän tarvitse Kanadan ja USA:n tasolle päästäkään, mutta kyllä Ruotsin tasoon päästäisiin varmasti, mikäli siihen panostettaisiin. Kaikki on kuitenkin aloitettava lapsista alkaen ja tulokset näkyisivät 10-15 vuoden päästä eli aikaa kuluisi sen verran, kun takapakkia on tullut Nuori Suomen vaikutuksesta.

 

[siffa]

Tai Hockey Night in Canadaa katsonut mummo.

Et vastannut kysymykseeni, mikä liittyy oleellisesti täällä käytyyn keskusteluun siitä, minkä ikäisenä olisi hyvä valita urheilulaji, jos tähdätään maailman huipulle. Walter Gretzkyn kirjan lukeneena voinet vastata tähän olennaiseen kysymykseen. Mitä Wayne-poika harrasti ollessan 2-6 vuotias. Nuo vuodethan ovat ratkaisevia lajitaidon hankinnan kannalta ja ne kantavat sitten myöhemminkin, niinkuin Pjx kirjoitti oman perheen kokemuksesta, vaikka tulisi pieni kyllästyminen matkan varrella päälajiin.

 

[Chilango]

Kysymys isalle ja pojalle.
Luettuani tuon pojan tarinan tuli mieleen etta mita molemmat tekisivat toisin jotta tulos olisi parempi?
Koska jos pelkastaan tuloksia katsoo niin tuo teidan metodi ns. kusi jos ei taysin niin ainakin lahes taysin.

 

[Keltainen Jaffa]

1) Sanot, "jos on lahjoja", mutta mitä olet mieltä, kun olen (ja muutama muukin nimerkki on) sitä mieltä, ettei ole olemassakaan mitään 'lahjoja'? On vain harjoituslahjakkuus....
2) Miksi palstalle ei ilmaannu esitystä monipuolisen lajivalikoiman kannattajien urapolkua lajipaletin suhteen? Mahtavatko sittenkin olla vain niitä palstan suunsoittajia, jotka eivät ole olleet siellä eivätkä tehneet sitä?
Johtava

1) Esim. kärsivällisyys ja pitkäjänteisyys ovat lahjoja niitä vaativissa lajeissa, ja niitä ei voi opettaa luonnostaan äkkipikaisille niin helposti, siksi äkkipikaisen on helpompi valita kahdesta lajista se vähemmän tylsempi, jossa huipulle pääsy on helpompaa. Älykäs=Pelinrakentaja. Isokokoinen=moderni maalivahti. Esimerkkejä on pilvin pimein. Jolla kulla on eräänkin musiikinopettajan mukaan "läskibasson soittoon sopivat sormet", joten miksi laittaa häntä polkemaan pedaaleja hevirumpuihin? Ei ärrä- ja ässävikaista saa laulamaan kauniisti ruotsia vaikka olisi kuinka kovaa harjoittelulahjakkuutta.

2.) Koska joskus, kun antaa jollekin (ei sinulle, mutta jollekin) yksinkertaiset ohjeet väärintehtyjen pyöristyslaskujen korjaukseen, henkilö haluaa, että laskutkin tehdään hänen puolestaan, eikä edes se riitä. Tässä on hieman samaa sivumakua ilmassa, jos ymmärrät.

Tosissaan kirjoitettuna: Eikö se nyt ilmennyt meikäläisen lajipaletin otsikosta ja rivien välistä? Mitä enemmän lajeja, sitä enemmän muuttujia, jotka pitää huomioida. Minulla oli vain kolme päälajia alun alkaen, ja niistä kehittyi hiton pitkä ja rönsyilevä teksti. Oikeassa monipuolisen urheilijan elämässä mennään sen mukaan, mitä tulee eteen ja urheiluharrastus rönsyilee samalla lailla. Mitä jos junnun koripallokaverit pelaavat vapaa-aikana puolitosissaan biljardia? Siitä sivulaji rentoon pikku- ja isolauantain illanviettoon ja ehkä pariin turnaukseen. Entä jos ampumaradalla on mahdollista harrastaa reserviläisten kanssa sotilaslajeja rynkyllä ampuen? Täysin eri maailma kuin kivääri- tai haulikkolajit. Koulussa on innokas kuulantyöntäjärinki välituntisin? Hitto, kun tulis pitkä ja monimutkainen viesti tälle foorumille. Yritä itse kirjoittaa sellainen ja huomio aivan kaikki vuosi kerrallaan.

Eli toisin sanoen, todella monipuolista urheilua ei voi suunnitella, se tulee automaattisesti. Sen takia on hyvä, että lajirajoja madalletaan ja päättäjät kehottavat monipuolisuuteen. Eikä tällainen päättäjien toiminta sulje pois vain yhteen lajiin keskittymistä.

 

[Vellihousu]

Uskallan väittää, että Koivut, Kapaset, Nummelinit ja Granlundit valitsivat poikiensa päälajin viimeistään silloin, kun pojat olivat 4-vuotiaita. Litmanen ja Forssel valitsivat päälajiksi jalkapallon, kun pojat olivat 2-vuoden ikäisiä.

Minä taas väitän että sinulta on jäänyt useampi mainitsemasi kirja lukematta tai sitten referoit niistä vain kohtia jotka tukevat omaa agendaasi.

Edit. Ennen kuin "sinulla ei ole komptenssia keskustella koska et ole Urheilulehden palkkalistoilla"-jankutus taas alkaa, niin kerrottakoon että minä olen lukenut mm. Wayne Gretzkyn, Teemu Selänteen, Jari Litmasen ja Mikael Forssellin elämänkerrat eikä yhdessäkään niissä puhuttu mistään lajivalinnan tekemisestä varhaisessa vaiheessa tavoitteena maailman huippu. Enneminkin niin että lapset menivät edellä ja aikuiset yrittivät pysyä perässä. Ei esimerkiksi Walter Gretzky jäädyttänyt kotitalonsa takapihaa tehdäkseen pojastaan maailmanhuipun vaan koska ei enää jaksanut seistä ulkona pakkasessa seuraamassa poikansa luistelua; kun kenttä oli takapihalla, hän saattoi "valmentaa" keittiön ikkunasta käsin. Ilmari Selänteen kirjassa taas isä sanoo suoraan että alkuperäinen motiivi Teemun ohjaamiselle urheilun pariin oli puhtaasti kasvatuksellinen, pojalla oli niin paljon luontaista energiaa että se haluttiin kanavoida johonkin. On ylipäätään saatanan absurdi ajatus että 70-luvun Suomessa olisi joku isä päättänyt tehdä pojastaan jossakin pallopelissä maailman huipun. Ehkä nykyään joku voi noin ajatellakin, mutta ei silloin. Tämä kaikki nyt vain kommenttina noihin "tulkintoihin".

 

[mjr]

Niin no, ilmeistähän on, että eräille keskustelijoille "faktat" ovat olemassa tukeakseen jo ennalta päätettyjä lopputulemia, ja elleivät tue, niin näitä ei katsota faktoiksi vaikka totta ovatkin. Tästä puheenollen, itse ketjun nimi on loistava: kuten keskustelussa on tullut seikkaperäisesti ilmi, on myytti NS:n olennaisesta vahingollisesta vaikutuksesta juuri se, myytti. Se kuitenkin sopii hyvin uppoavaksi raflaavaksi heitoksi debattiin, jossa useimmat eivät erityisen hyvin tunne ruohonjuuritason tilannetta, ja toki hyvin myös irtonumeroiden myyntiin ja huomiotaloudessa pärjäämiseen. Sääli vain että se tapahtuu todella hienon ja kannatettavan kansanurheiluaatteen kustannuksella.

 

[msg]

Shokkipaljastus: Urheiluseurat pulassa ja pahasti myöhässä! Nuori Suomi on jo soluttautunut päiväkoteihin!

 

[P.Sihvonen]

Eri mieltä

Kysymys isalle ja pojalle.
Luettuani tuon pojan tarinan tuli mieleen etta mita molemmat tekisivat toisin jotta tulos olisi parempi?
Koska jos pelkastaan tuloksia katsoo niin tuo teidan metodi ns. kusi jos ei taysin niin ainakin lahes taysin.

Ehkä sinun näkökulmasta metodi kusi, minun mielestäni ei. Jääkiekko on ollut minulle ammatti eri tavoin nyt 1986-2012. Vain syksystä 1995 kevääseen 1998 en saanut palkkaani jääkiekosta, koska istuin koulunpenkillä. Ihminen, jolle harrastuksesta on kasvanut työ, on ollut onnekas ja saa olla onnellinen. Ja minä olen hyvin onnellinen. Kun 1972 isäni jäädytti takapihan jään ja kun 1975 liityin Imatran Ketterään, niin en olisi uskonut, että tuosta mokomasta pelistä tulee minulle lopun elämän juttu, suorastaan identiteetti.

Enkä näin jälkikäteen tekisi mitään isompaa asiaa toisin. Pelaaminen meni niin kuin meni, se johti haluun valmentaa. Valmentaminen meni niin kuin meni, ja se johti tahtoon ruveta jääkiekkoanalyytikoksi. Kaiken keskellä perustin perheen ja kuin ihmeen kaupalla löytyi aikaa suorittaa tutkintokin. Ja edelleen, vaikka olen jääkiekkoanalyytikko, voin jatkaa ohessa valmentamista. Eikä sekään ole suljettu pois, ettenkö vielä joskus valmentaisi SM-liigassa.

Ja jos vielä kärjistän, mikä on tapani, niin on tämäkin huimaa, että palkka juoksee, kun kirjoitan jääkiekosta keskustelupalstalle. Se on jollakin tavalla etuoikeutettua. Ja iso kiitos kaikesta tästä jääkiekkoelämästäni kuuluu isälleni, joka pani pyörät pyörimään 1972 kantamalla selkä vääränä jäädytysvettä kentälle.

Johtava

 

[siffa]

Kysymys isalle ja pojalle.
Luettuani tuon pojan tarinan tuli mieleen etta mita molemmat tekisivat toisin jotta tulos olisi parempi?
Koska jos pelkastaan tuloksia katsoo niin tuo teidan metodi ns. kusi jos ei taysin niin ainakin lahes taysin.

Täällä on kerrottu käsittääkseni kaksi isän tarinaa, joissa isä on lähtenyt lastensa kanssa mukaan urheiluharrastukseen. Pääosa täällä on minun käsittääkseni vanhempia, jotka eivät ole olleet valmiita niihin satsauksiin, mitä esim. Suomessa nykyiselle Suomi-sarjatasolle pääseminen jääkiekkoilijalta vaatii aivan pienestä lähtien. Toisen lasten kanssa urheiluharrastukseen satsanneen tarinan on kertonut Pjx. Voin vain toistaa omalta osaltani yhä uudelleen sen, että tavoitteet toteutuivat moninkertaisesti poikieni jääkiekkouran suhteen. Tavoite oli erittäin kova eli nousta Imatran Ketterän II-disioonajoukkueen pelaajiksi. Jos ei tiedä jääkiekosta ja sen harjoittelemisesta mitään tai ei ole omakohtaisia kokemuksia siitä, mitä vaaditaan, kun tähdätään peräti kaupungin ykkösjoukkueen pelaajaksi II-disionatasolla, niin saattaa jopa väheksyä tätä meidän perheen kovaa tavoitetta. Korkeintaan 5% (hatusta vedetty oma arvioni) jääkiekkoilun harrastuksekseen valinneista pojista kehittyy II-disioona tason (Suomi-sarja nykyään) pelaajiksi. Meidän metodi ei kussut vaan tavoitteet ylittyivät moninkertaisesti. Molemmista pojista tuli SM-liigapelaajia, nuoremmasta MM-tason jääkiekkoilija (kolmen SM-kultamitalin lisäksi kolme MM-mitalia). Jääkiekko ei jäänyt kummankaan osalta pelaajauraan vaan molemmat ovat valmentaneet jääkiekkoa SM-liigatasolla. Hyvä ystäväni ja arvokkaiden neuvojen antaja, Hannu Kapanen, tapaa sanoa joinsuulaisittain, että tää laji vie hauttaan asti. Näin näyttää käyvän meidänkin perheen osalta.

Ilmari Selänteen kirja on kulunut perheen käsissä. Se on kirja erittäin vahvasta isän ohjaamisesta poikiensa urheiluharrastusten parissa. Selänteillä jääkiekko oli se päälaji koko ajan. Muut lajit jätettiin kelkasta aina silloin, kun ne olivat täyttäneet tehtävänsä hyvinä oheisarjoitteina jääkiekkoilijan taipaleella. Valmentajat korostivat junioreille koulun käynnin tärkeyttä, mutta Ilmari ja Teemu sopivat keskenään, että satsataan jääkiekkoon kaikki ja koulunkäyntiin vain välttämätön panostus. Insinööri Ilmari Selänne seurasi silmä tarkkana poikiensa harjoituksia ja palautepalaverit pidettiin aina iltaisin ennen nukkumaan menoa. Legendaarinen tarina Ilmari Selänteen kirjassa on se, kun isä huolestuu siitä, että Teemu ei luontaisesti tee maaleja vaan haluaa vain kuskata kiekkoa luistellen vastustajan maalille:"Luistelusta tuli Teemulle todellinen intohimo. Joskus tuntui hänen pelaamistaan katsoessa, että luistelu ja kiekon kanssa maalille pääsy olivat pääasioita ja itse maalilaukaus tahtoi jäädä sivuseikaksi. Tämä maalipaikkojen tuhlaus harmitti isää suunnattomasti (ja harmittaa edelleenkin), joten hän ryhtyi korostamaan itse maalinteon tärkeyttä ja vähättelemään ns. paikkojen merkitystä. Isän mielestä oli (ja on) paha juttu, jos Teemu oli tyytyväinen siihen, että oli luonut maalipaikkoja. Kehitys näet loppuu tyytyväisyyteen-maalithan ne ratkaisevat eivätkä maalipaikat!" Silloin käärittiin Selänteen perheessä hihat siihen maalintekoon, joka silloisin opein ja treenein on nähtävinä jälleen kerran maailman kovimmassa jääkiekkoliigassa, NHL:ssä.

 

[Fordél]

Ehkä sinun näkökulmasta metodi kusi, minun mielestäni ei. Jääkiekko on ollut minulle ammatti eri tavoin nyt 1986-2012.

Metodi ei todellakaan kussut, jos ajatellaan sen tarkoituksena olleen tarjota lapselle mahdollisuutta harrastaa ja toteuttaa intohimoaan. Niin moni isä tai äiti kantaa vettä jäädyttääksen kentän pojalle tai tytölle, jolle jääkiekosta tulee lopulta korkeintaan lepakkovuorojen harrastus tai penkkiurheilua. Tässäkin tapauksessa lopullinen läpimurto pelaajana tai valmentajana aivan terävimmälle huipulle on voinut olla hyvin pienestä kiinni. Kuitenkin todella harva siitä porukasta, joka lätkää lähtee harrastamaan, saa siitä edes jollain tapaa myöhemmin elantonsa. Tämä tuppaa monesti unohtumaan kun mietitään lastenkin harrastuksia. Hienoa siis, että joku saa töissään olla edelleen tekemisissä suuren intohimonsa kanssa. Aika harva meistä pystyy sanomaan samaa.

 

[TosiFani]

...Mitä Wayne-poika harrasti ollessan 2-6 vuotias. Nuo vuodethan ovat ratkaisevia lajitaidon hankinnan kannalta ja ne kantavat sitten myöhemminkin, niinkuin Pjx kirjoitti oman perheen kokemuksesta, vaikka tulisi pieni kyllästyminen matkan varrella päälajiin.

Mihin perustuu väite, että ikävuodet kahdesta kuuteen olisivat lajitaidon kannalta ratkaisevat?

Ymmärrän, että tuolloin lapsen motorinen kehitys on herkkyysvaiheessa, mutta miten se vaikuttaa lajitaitoon?? Motoristataitoa voi harjoittaa monilla eri tavoilla, tähän ei tarvita mitään tiettyä lajia.

 

[TosiFani]

...Ja jos vielä kärjistän, mikä on tapani, niin on tämäkin huimaa, että palkka juoksee, kun kirjoitan jääkiekosta keskustelupalstalle. Se on jollakin tavalla etuoikeutettua. Ja iso kiitos kaikesta tästä jääkiekkoelämästäni kuuluu isälleni, joka pani pyörät pyörimään 1972 kantamalla selkä vääränä jäädytysvettä kentälle.

Johtava

Esimerkilläsi ei ole mitään tekemistä aiheen kanssa. Se, että isäsi jäädytti kenttää vei sinut jääkiekon pariin, mutta sama olisi tapahtunut vaikka isäsi olisi aloittanut kentän jäädyttämisen pari vuotta myöhemmin.

 

[Fordél]

Esimerkilläsi ei ole mitään tekemistä aiheen kanssa. Se, että isäsi jäädytti kenttää vei sinut jääkiekon pariin, mutta sama olisi tapahtunut vaikka isäsi olisi aloittanut kentän jäädyttämisen pari vuotta myöhemmin.

Välttämättä ei olisi tapahtunut, mutta sitä emme saa koskaan tietää ja eipä sillä ole väliä tämänkään keskustelun kannalta.

 

[LaTe_Show]

Esimerkilläsi ei ole mitään tekemistä aiheen kanssa. Se, että isäsi jäädytti kenttää vei sinut jääkiekon pariin, mutta sama olisi tapahtunut vaikka isäsi olisi aloittanut kentän jäädyttämisen pari vuotta myöhemmin.

Pienelle alle-alakouluikäiselle lapsellehan on tärkeintä se, että saa olla ja tehdä yhdessä vanhempien kanssa oli se sitten jääkiekkoa, leipomista ja muuta. Saa touhuta isin ja äidin kanssa.

 

[Wäinö#16]

1) Sanot, "jos on lahjoja", mutta mitä olet mieltä, kun olen (ja muutama muukin nimerkki on) sitä mieltä, ettei ole olemassakaan mitään 'lahjoja'? On vain harjoituslahjakkuus....

Oletko oikeasti sitä mieltä, että kenestä tahansa voi tulla vaikkapa Gretzkyn tai Lemieuxin tasoinen pelaaja, kunhan vain harjoittelee tarpeeksi?

Halu ja intohimo pelaamista ja harjoittelua kohtaan on varmasti se tärkein asia kohti kehittymistä maailman huippua, mutta onhan se nyt päivän selvää, että henkilökohtaisilla ominaisuuksilla on huikea vaikutus lopputulokseen. Tietynlainen peliälykkyys on yksi erottava tekijä, samoin luontainen nopeus. Näitä ei voi parantaa loputtomasti vaikka tekisi töitä kuinka paljon ja liikaa ei voi myöskään panostaa vain yhteen osa-alueeseen ilman, että muut alkavat kärsiä. Mikäli luontainen nopeus, älykkyys ja intohimo yhdistyvät samassa paketissa, on vain taivas rajana. Ja huippuälykkyydellä voi paikata puutteita nopeudessa (esim. Lemieux) tai fysiikassa (Gretzky).

Kirjoitit, että oma tavoitteesi oli NHL:ssä. Jäikö siis tavoite vajaaksi vain sen takia, ettei löytynyt tarpeeksi intohimoa harjoittelua ja pelaamista kohtaan? Vai eikö isäsi patistellut tarpeeksi hommiin? Vai olisiko sittenkin niin, että myös tietyt synnynnäiset ominaisuudet eivät olleet tarpeeksi korkealla tasolla luontaisesti?

 

[P.Sihvonen]

Siffa on kaukaa viisas

Mihin perustuu väite, että ikävuodet kahdesta kuuteen olisivat lajitaidon kannalta ratkaisevat?

Ymmärrän, että tuolloin lapsen motorinen kehitys on herkkyysvaiheessa, mutta miten se vaikuttaa lajitaitoon?? Motoristataitoa voi harjoittaa monilla eri tavoilla, tähän ei tarvita mitään tiettyä lajia.

Siffa on tässä asiassa hieman kuin kertojan mukaan Jumala Tuntemattomassa sotilaassa: "Niin kuin hyvin tiedetään, on Jumala kaikkivaltias, kaikkitietävä ja kaukaa viisas." Etenkin siffa on kaukaa viisas, ja se taitaa perustua siihen, että hänen myllystään on tullut yksi monikertainen Suomenmestari ja kolminkertainen MM-mitalisti. Eli siffa on ollut siellä ytimessä katsomassa, miten homma menee.Ja siffa on selvästi vilkuillut myös sivuilleen, mitä muut kalstaisensa tekivät ja tekevät. Siksi siffan argumentointi on niin vahvaa. Vain PJx:n puheenvuorot ovat yhtä painavia.

Siffa tuntuu olevan sillä oikealla kannalla, että vaikka lajitaitojen kehittämisen primääri herkkyyskausi on noin 8-12-vuotiaana, niin 2-6-vuotiaana on mahdollista oppia myös kosolti lajitaitoja, ja mikä tärkeää, 2-6-vuotiaana tehty työ nostaa lähtötason 8-12-vuotiaaksi mennessä niin korkeaksi, että siitä on sitten hyvä jatkaa eteenpäin lajitaitaidon herkkyyskaudella.

Näyttäisi, että maailmalla trendi on, että on pakko tehdä lajitaidonkin suhteen tätä alustavaa työtä ja nostaa tasoa riittävästi lajitaidon suhteen ennen kuin siirrytään 8-12-vuotiaisiin. Tässä on se avainkohta, jossa suomalainen huippu-urheilu antaa nyt tasoitusta. Ainastaan se on yhtä vahva avainkohta, että suomalaiset antavat tasoitusta siinä, että meillä on kenties maailman paras antidopingtyö.

Korostan, että lajitaidot kehittyvät monta vuotta myös yli 12-vuotiaana. Ja heti perään lisään toki, että ne kehittyvät myös 2-6-vuotiaana, eli iässä, jota siffa aivan oikein korostaa.

Oma keskustelunsa jääkiekossa on se, että pitääkö jäällä olla taitoa hankkimassa ympäri vuoden. Etenkin Kanadassa tätä keskustelua käydään juuri nyt. Osa ammattilaisista on sitä mieltä, että kesä tai ainakin osa kesästä pitäisi pyhittää kesälajeille. Että vaikkapa vain yksi tai kaksi viikkoleiriä jäällä kesällä riittäisi. Tämä asetelma on rantautumassa myös Suomeen. Viime viikolla kuulin, kun eräs 10-vuotias juniori sanoi tänä kesänä käyneensä kolmella eri jääleirillä.

Minä olen hieman vanhanaikainen, kun ajattelen, että yksi viikon jääleiri riittää kesässä 6-12-vuotiaille. Mutta vasta aika näyttää, että olenko väärässä. Intuitioni sanoo, että olen väärässä. Urheilu on aavistukseni mukaan menossa siihen suuntaan, että tulevaisuus on mahdollismman varhaisen lajivalinnan ja eniten omassa lajissaan toistoja saaneiden urheilijoiden.

Eli taitaa olla niin, TosiFani, että siffa on varsinainen tietäjä ja meedio näissä asioissa.

Johtava

 

[TosiFani]

...Siffa tuntuu olevan sillä oikealla kannalla, että vaikka lajitaitojen kehittämisen primääri herkkyyskausi on noin 8-12-vuotiaana, niin 2-6-vuotiaana on mahdollista oppia myös kosolti lajitaitoja, ja mikä tärkeää, 2-6-vuotiaana tehty työ nostaa lähtötason 8-12-vuotiaaksi mennessä niin korkeaksi, että siitä on sitten hyvä jatkaa eteenpäin lajitaitaidon herkkyyskaudella...

Vaatiiko lajitaitojen kehittäminen 2-6 -vuotiaana keskittymistä jääkiekkoon? Käsittääkseni tuon ikäisen motoriset taidot kehittyvät monipuolisen urheilun avulla paremmin, kuin jääkiekkoon keskittymällä. Väittäisin, että erilaiset pallo- ja mailapelit sekä voimistelu kehittää 2-6 -vuotiaan enemmän jääkiekon lajitaitoja, kuin pelkästään jääkiekkoon keskittyminen.

 

[P.Sihvonen]

On vain harjoituslahjakkuutta 999:lle tuhannesta

Oletko oikeasti sitä mieltä, että kenestä tahansa voi tulla vaikkapa Gretzkyn tai Lemieuxin tasoinen pelaaja, kunhan vain harjoittelee tarpeeksi?

- Tässähän se lahjakkuuskeskustelun ongelma onkin. Jos jonnekin aivan absoluuttiselle huipulle onkin oltava jotain geeniperimää, niin se koskee vain aivan pientä eliittiä. Mutta tuo eliittiä koskeva keskustelu valuu alaspäin, ja olen kuullut kymmeniä kertoja etenkin vanhempien suusta sitten, kun homma on mennyt vikaan, että ei sillä meidän pojalla ollut lahjoja. Olen kuullut, kun eräs sukulaiseni selitteli sitä, miksi tytär ei päässyt oikeustieteelliseen opiskelemaan: ei ollut kuulemma lahjoja.

Siksi on järkevää ja älyllistä sanoa, että ainoa lahjakkuuden muoto on harjoituslahjakkuus. Kun sanoon näin, niin tämä pätee 999 ihmiseen tuhannesta.

Ja siksi toisekseen, en ole edes siitä varma, oliko Gretzky mitenkään ihmeellisen lahjakas. Miksi niin (muka) lahjakkaan pelaajan piti harjoitella enemmän kuin kukaan muu harjoitteli jäällä? Kun katsoo analyyttisesti ja kiihkotta Gretzkyn koko uran tekemisiä, on iso arvovalintakysymys, painottaako hänen tekemäänsä työmäärää vai "lahjakkuutta". Useimmiten ne, jotka ovat olleet siellä ja tehneet sitä, ovat taipuvaisia painottamaan edellistä. Ne, joilla oma tai lapsen urheilu-ura on mennyt pipariksi, ovat taipuvaisia alleviivaamaan jälkimmäistä.

Halu ja intohimo pelaamista ja harjoittelua kohtaan on varmasti se tärkein asia kohti kehittymistä maailman huippua, mutta onhan se nyt päivän selvää, että henkilökohtaisilla ominaisuuksilla on huikea vaikutus lopputulokseen. Tietynlainen peliälykkyys on yksi erottava tekijä, samoin luontainen nopeus. Näitä ei voi parantaa loputtomasti vaikka tekisi töitä kuinka paljon ja liikaa ei voi myöskään panostaa vain yhteen osa-alueeseen ilman, että muut alkavat kärsiä. Mikäli luontainen nopeus, älykkyys ja intohimo yhdistyvät samassa paketissa, on vain taivas rajana. Ja huippuälykkyydellä voi paikata puutteita nopeudessa (esim. Lemieux) tai fysiikassa (Gretzky).

- Siitä olen varma, ettei ihmisellä ole peliäly-geeniä. Ja tässä jos missä me olemme olleet Suomessa pihalla, kun olemme hokeneet, että peliäly on synnynäistä. Barclelonan juniorimyllyssä ei ajatella, että peliäly on synnynnäistä. Siellä harjoitellaan jokaikinen päivä peliälyä.

Kirjoitit, että oma tavoitteesi oli NHL:ssä. Jäikö siis tavoite vajaaksi vain sen takia, ettei löytynyt tarpeeksi intohimoa harjoittelua ja pelaamista kohtaan? Vai eikö isäsi patistellut tarpeeksi hommiin? Vai olisiko sittenkin niin, että myös tietyt synnynnäiset ominaisuudet eivät olleet tarpeeksi korkealla tasolla luontaisesti?

Olen analyysini siitä tehnyt, miksi kaikki tavoitteeni eivät toteutuneet. Mutta en ilmaise niitä julkisesti. Monissa syissä olisi selittelyn maku vaikka itselleni ne ovat faktoja. Kovat jätkät ja rautaiset urheilijat eivät selittele. Keskityn vain siihen, mitä ja miten teen jatkossa. Kaikki fokus on siinä, miten parannan alkavalla kaudella jääkiekkojournalismiani. On pakko tehdä päivittäin töitä, että Johtavan analyytikon asema säilyy ja että voin palvella suomalaista jääkiekkoa osaltani maksimaalisen hyvin.

Johtava

 

[eagle]

- Siitä olen varma, ettei ihmisellä ole peliäly-geeniä. Ja tässä jos missä me olemme olleet Suomessa pihalla, kun olemme hokeneet, että peliäly on synnynäistä. Barclelonan juniorimyllyssä ei ajatella, että peliäly on synnynnäistä. Siellä harjoitellaan jokaikinen päivä peliälyä

Tosin ihmisen aivoissa on eroja hahmottamiskyvyn suhteen. Eli tässäkin vaikka samoin harjoitellaan, niin toinen lapsi/nuori/juniori ei opi samoin kun toinen. Siis vaikka kaikki muu tehtäisiin "samoin".

Eli turha sinänsä odottaa että kaiken toistamalla tapahtuisi kaikki samoin.

Se on kuitenkin täysin selvää että oikein harjoittelemalla voidaan peliälyä kehittää ajt odella paljon. Kaiken pitää lähteä siitä että luodaan harjoitteissa pelinomaisia tilanteita, laitetaan pelaajat reagoimaan niihin, tekemään päätöksiä ja hahmottamaan tilaa&aikaa. Eli milloin teen, mitä teen ja miten teen.

Itse olin juniorina hidas(lähtönopeus)&kankea, mutta peliäly oli se millä yleensä pärjäsin(sekä tuntuma kiekkoon/palloon). Nyt itselle tulikin mieleen, että liittyikö ns. peliälyyni se että lapsena seurasin paljon jalkapalloa&jääkiekkoa televisioista&livenä. Tämä nyt ihan vain näin lapsiteemaan liittyen.

 

[P.Sihvonen]

Luistelemeaan oppii vain luistelemalla

Vaatiiko lajitaitojen kehittäminen 2-6 -vuotiaana keskittymistä jääkiekkoon? Käsittääkseni tuon ikäisen motoriset taidot kehittyvät monipuolisen urheilun avulla paremmin, kuin jääkiekkoon keskittymällä. Väittäisin, että erilaiset pallo- ja mailapelit sekä voimistelu kehittää 2-6 -vuotiaan enemmän jääkiekon lajitaitoja, kuin pelkästään jääkiekkoon keskittyminen.

Luisteleminen on ihmiselle epäluontaista hommaa. Ja luistelemaan oppii vain luistelemalla. Nämä kaksi asiaa ovat faktoja, jotka käytäntö on näyttänyt faktoiksi.

Tämän tähden suurin osa maailman huippupelaajista ja ihan SM-liigapelaajista on alkanut luistella jo verrattain kauan ennen varsinaista lajitaitojen herkkyysikää.

Käytännössä mikään muu kuin luistelu ei opeta luistelua. Mikään muu ei valmista halitsemaan ohuen ohutta terää liukkaalla jäänpinnalla kuin luistelu. Mailatekniikkaa esimerkiksi oppii myöhemminkin. Mutta jääkiekkoilun eritysipiirre lajina on tämä luistelu. Tämän tähden sanotaan, että "luistelu on kaikkein tärkein".

Johtava

 

[P.Sihvonen]

Tosin ihmisen aivoissa on eroja hahmottamiskyvyn suhteen. Eli tässäkin vaikka samoin harjoitellaan, niin toinen lapsi/nuori/juniori ei opi samoin kun toinen. Siis vaikka kaikki muu tehtäisiin "samoin".

Eli turha sinänsä odottaa että kaiken toistamalla tapahtuisi kaikki samoin.

Tämä on aivan selvää. Mutta silti epäoleellista. Siis se, että eroja aivoissa on. Joka tapauksessa on harjoiteltava kaikki ominaisuuksia. Ei jäädä mittimään, että minulla ei ole "lahjoja peliälyyn".

Ja oma juonteensa on se, että nämä lahjakkuuden alleviivaajat syylistyvät tajuamattaan aikamoiseen "rikokseen". Ei olla kaukana Tatu Vanhasen katsannosta, jossa on olemassa parempia rotuja ja huonompia rotuja. Lahjakkuuden alleviivaajat ovat niitä, jotka väheksyvät työntekoa varhaisesta lapsuudesta asti, syyttävät sitä jopa "kiinalaiseksi systeemiksi" - ja samalla ovat itse pahimmalla mahdollisella hetteiköllä.

Oletko, eagle, muuten huomannut tämän yhteyden: myöhäistä päälajivalintaa kannattavat ovat aina liki poikkeuksetta niitä, jotka alleviivaavat myös lahjakkuutta?

Se on kuitenkin täysin selvää että oikein harjoittelemalla voidaan peliälyä kehittää ajt odella paljon. Kaiken pitää lähteä siitä että luodaan harjoitteissa pelinomaisia tilanteita, laitetaan pelaajat reagoimaan niihin, tekemään päätöksiä ja hahmottamaan tilaa&aikaa. Eli milloin teen, mitä teen ja miten teen.

Se on juuri näin. Ja tämä on ollut fysiikka- ja tekniikka-keskeisessä harjoittelukulttuurissamme aivan kesanolla ainakin jääkiekossa, mutta varmaan muissakin peleissä. Tämän tähden minä olen halunnut muuttaa suuntaa ja alkanut kirjoittaa pelikirjoista.

Itse olin juniorina hidas(lähtönopeus)&kankea, mutta peliäly oli se millä yleensä pärjäsin(sekä tuntuma kiekkoon/palloon). Nyt itselle tulikin mieleen, että liittyikö ns. peliälyyni se että lapsena seurasin paljon jalkapalloa&jääkiekkoa televisioista&livenä. Tämä nyt ihan vain näin lapsiteemaan liittyen.

Ennemminkin luulen, että kyse on kompensaatiosta. Jos ei jalalla ehdi, on pakko hakea tuhansissa toistoissa toista reittiä, eli tapauksessasi pelisilmätekoja. Äidinmaidossa et pelisilmääsi saanut.

Johtava

 

[Watson]

Tosin ihmisen aivoissa on eroja hahmottamiskyvyn suhteen. Eli tässäkin vaikka samoin harjoitellaan, niin toinen lapsi/nuori/juniori ei opi samoin kun toinen. Siis vaikka kaikki muu tehtäisiin "samoin".

Se on kuitenkin täysin selvää että oikein harjoittelemalla voidaan peliälyä kehittää ajt odella paljon. Kaiken pitää lähteä siitä että luodaan harjoitteissa pelinomaisia tilanteita, laitetaan pelaajat reagoimaan niihin, tekemään päätöksiä ja hahmottamaan tilaa&aikaa. Eli milloin teen, mitä teen ja miten teen.

Itse olin juniorina hidas(lähtönopeus)&kankea, mutta peliäly oli se millä yleensä pärjäsin(sekä tuntuma kiekkoon/palloon). Nyt itselle tulikin mieleen, että liittyikö ns. peliälyyni se että lapsena seurasin paljon jalkapalloa&jääkiekkoa televisioista&livenä. Tämä nyt ihan vain näin lapsiteemaan liittyen.

Tämä on kuin omalta näppäimistöltäni. Oman pojan kaveripiiri (käytännössä lähinaapurusto) pelaa samoja lajeja samoissa joukkueissa. Ovat tehneet jo niin jo oikeastaan melkein siitä asti kun ovat oppineet kävelemään. Harjoitusmäärät ja -vuodet on melkein kaikilla identtiset, voidaan puhua korkeintaaan kymmenen prosentin eroista. Käyvät vapaa-ajallaankin pelailemassa yleensä samalla porukalla. Silti erot pelikäsityksessä, sijoittautumisessa ja pelin hahmottamisessa ovat valtavia. Nyt puhutaan siis hieman alle 10-vuotiaista kavereista. Osa on kentällä laput silmillä ja tilanne oikeastaan pahenee kun ollaan ns. pallollinen pelaaja. Silloin ei nähdä kuin vastustajan maali, vaikka oltaisiin omalla kenttäpuoliskolla, ei mitään toivoa että osattaisiin nostaa katsetta ylös, syöttää kaverille, puhumattakaan siitä että osataan syöttää tyhjään tilaan. Ja näille kavereille on kuitenkin pienestä pitäen opetettu peliä pelinomaisin harjoitten ja vältelty jonomuotoisia drillejä.

Sitten taas löytyy niitä kavereita jotka pystyvät pysäyttämään pelivälineen ahdistettuna, kierrättämään sitä puolustajan kautta alaspäin, hahmottamaan kenttää samalla kun kuljettavat jne. Itse en keksi tähän mitään muuta syytä kuin lahjakkuuden, harjoitusmäärissä kun ei ole käytännössä minkäänlaista eroa.

Eaglen viimeinen kappale on ehkä mielenkiintoisin. Olen huomannut että peliälyltään taitavimmat kaverit nimittäin katsovat pelejä televisiosta ja jopa analysoivat pelaajien tekemisiä. Laput silmillä pelaavat ovat tuskin koskaan katsoneet ainuttakaan matsia.

 

[TosiFani]

Luisteleminen on ihmiselle epäluontaista hommaa. Ja luistelemaan oppii vain luistelemalla. Nämä kaksi asiaa ovat faktoja, jotka käytäntö on näyttänyt faktoiksi...

Olet varmasti tässä oikeassa, mutta ei tämä silti muuta edellisen viestini sisältöä. Lapsen aikainen luistelemaan vieminen edistää varmasti hänen luistelutaitoa, mutta pelkkä luistelu ei riitä jääkiekon lajitaitojen kehittymiseen. Esimerkiksi tasapaino, kehonhallinta ja käsi-silmä koordinaatio kehittyvät hyvin erilaisten palloleikkien ja voimistelun avulla. Se, että 2-6 -vuotias lapsi keskittyy pelkästään jäällä olemiseen ja jääkiekon pelaamiseen ei anna hänelle poikkeuksellisia taitoja. Tässä kohtaa siffa ei ole edelläkävijä vaan yksikertaisesti väärässä.

 

[Keltainen Jaffa]

Olen nähnyt, kun 15 -vuotias kaveri kuukauden ammuskeltuaan radalla tulee ja voittaa jokaisen vuosikymmeniä treenanneen ampujan paikalliskisoissa, sekä kolme kuukautta myöhemmin voittaa SM-kisoissa ensimmäisen mitalinsa. Tälle jätkälle ei tarvinnut kuin osoittaa pyssyn vaarallinen pää, ja hän loistaa lajissaan. Voiko tämä olla treenilahjakkuutta, ilman treeniä?

Vai onko hän juuri se yksi tuhannesta, johon treenilahjakkuus ei päde? Mitä sitten, vaikka olisi? Jos hän ei olisi kaikenlaista kokeilemalla löytänyt itsestään ampumaurheilijaa, vaan isänsä olisi painostanut jääkiekkoon hänet, olisi meillä nyt keskinkertainen kiekkoilija eikä loistavaa ampujaa.

Tärkeä pointti: Aikainen lajinvalinta hukkaa piilotetut lahjakkuudet, monipuolisuus ja myöhäinen lajivalinta löytää ne edes silloin tällöin. Se yksi tuhannesta pitää löytää, jos halutaan tuottaa aivan maailman kirkkaimpia tähtiä.