Nuori Suomi ry

[Fordél]

Miten niin Sandell harrasti monipuolisesti? Jos harrastaa alppihiihtoa ja futista, niin ei se nyt mitään kovin monipuolista harrastamista ole. Se on täysin normaalia, että lapsella on yksi kesä- ja yksi talvilaji.

Koska Sandellilta kysyttiin haastattelussa, että oliko hänellä muita harrastuksia kuin alppihiihto. Sandell vastaa, että hänellä oli paljon harrastuksia ja hän teki pienenä ihan kaikenlaista liikuntaa. Vahviten hän nostaa esille kuitenkin jalkapallon, jota harrasti siis 15-vuotiaaksi asti. Eli kyllää sen harrastuspohjan voi sanoa olleen monipuolista. Paljon eri juttuja on touhuttu vaikka tärkeimpinä ovat olleet alppihiihto ja jalkapallo.

 

[PJx]

Äkkiseltään ajateltuna homman selvittäminen ainakin Suomessa onnistuisi kyselytutkimuksella, kohteena vaikka kaikki Mestistä ja sitä korkeammalla tasolla pelaavat pelurit.

Tuskin maksaa vaiva, sillä tämä tieto lienee suurelta osin kasassa. Muun muassa junnujen mj-kavereiden tausta on tiedossa.

Oma takapuolituntuma Tampereen kokoisesta kylästä, valituista ikäluokista, on, että hyvin monen paikallisen Asm:ään päässeen vanhemmat tuli nähtyä kaukalon laidoilla jo kun pojat olivat alle kouluikäisiä (paikallisia on jo muuten A:ssa yllättävän vähän). Suuri osa oli jo silloin isossa roolissa... Jos myöhään aloittaneita paikallisia oli, niin he tulivat luultavasti pienempien seurojen kautta. Liikkuvaan junaan ei ollut juuri tungosta ulkoapäin myöhään aloittaneista ennen C:n SM:ää (paitsi ympäristökunnista).

Kuuluisiko mennä näin? Tuskin, mutta minkäs teet. Ihan turhaa pohtia sitä, milloin on kehityksen kannalta myöhäistä aloittaa. Ratkaisevaa on, pääseekö ajoissa mukaan junaa ennen kuin se on karannut asemalta. Jos ei, niin isolla paikkakunnalla tuskin saa riittävää valmennusta.

 

[siffa]

Alppihiihto näyttää Suomessa olevan laji, missä huiput ovat aloittaneet lajin harrastamisen hyvin nuorena lapsena. Tämä on mahdollistunut vain lasten perheiden tuella. Marcus Sandell meni isänsä kanssa mäkeen 3-vuotiaana. Nyt, 23 vuotta myöhemmin, hän on vaativassa urheilulajissaan maailman huipulla.

Maailman huipulle tähtää myös saman seuran, Grankulla IFK Alpin, Victor Malmström. Victor oli mäessä suksilla ensimmäistä kertaa 2 vuoden ja 8 kuukauden ikäisenä Kirkkonummen Peuramaalla. Kilpailemisen Victor aloitti 7-vuotiaana nykyseurassaan. Jalkapallo oli myös Victorilla mukana usean vuoden ajan. Yläasteen jälkeen Victor meni lukioon Kuusamoon. Victor pitää alppihiihtoa monipuolisena lajina, jolloin sitä voi harjoitella monipuolisesti. Victorilla on ollut apuna henkinen valmentaja 16-vuotiaasta asti. Victorin uraa ovat haitanneet kaksi pahaa polven loukkaantumista, joista 2011 tapahtuneesta vei kuntoutua 1,5 vuotta. Victor korostaa sitä, että ilman vanhempiaan, jotka ovat olleet tukena pienestä pitäen, tämä ei olisi ollut mahdollista. Lähde: Länsiväylä 4.12.2012.

 

[erku]

Alppihiihto näyttää Suomessa olevan laji, missä huiput ovat aloittaneet lajin harrastamisen hyvin nuorena lapsena.

Juuri näin. Kyllä se vain on niin, että tällaisissa korkeat tekniset vaatimukset omaavissa lajeissa on vitsa jo pienenä väännettävä. Fysiikkapainoitteisia lajeja ajatellen voidaan korjuslaisuuden hengessä kokeilla eri lajeja vaikka 15-vuotiaaksi saakka, mutta uinnin, alppihiihdon, tenniksen, jalkapallon, koripallon ja taitoluistelun kaltaisissa lajeissa on jo hyvin nuorena pitkälti keskityttävä siihen päälajiin. Tokikaan varhaisen lajivalinnan ei tässä kohdin pidä tarkoittaa sitä, että kaikkien muiden lajien harrastaminen loppuu kokonaan, mutta pitkälti sen valitun päälajin ehdoilla on mentävä, siis jos huipulle mielii.

 

[Fordél]

Juuri näin. Kyllä se vain on niin, että tällaisissa korkeat tekniset vaatimukset omaavissa lajeissa on vitsa jo pienenä väännettävä. Fysiikkapainoitteisia lajeja ajatellen voidaan korjuslaisuuden hengessä kokeilla eri lajeja vaikka 15-vuotiaaksi saakka, mutta uinnin, alppihiihdon, tenniksen, jalkapallon, koripallon ja taitoluistelun kaltaisissa lajeissa on jo hyvin nuorena pitkälti keskityttävä siihen päälajiin. Tokikaan varhaisen lajivalinnan ei tässä kohdin pidä tarkoittaa sitä, että kaikkien muiden lajien harrastaminen loppuu kokonaan, mutta pitkälti sen valitun päälajin ehdoilla on mentävä, siis jos huipulle mielii.

Jep, samoilla linjoillahan tässä ollaan. Tärkeää on ymmärtää eri lajien vaatimukset, mutta samalla pitää huoli monipuolisesta harrastamisesta ja riittävästä liikunnasta, jotta lapsen fyysinen kehitys on mahdollisimman monipuolista. Kaikkein tärkein asia on, että mennään lasten ehdoilla. Jos lapsella on intoa harrastaa vaikka balettia ja judoa niin antaa palaa vaan. Ei lähdetä vanhempina tai valmentajina turhaan rajoittamaan lasten harrastamista vaan kannustetaan monipuolisuuteen ja suureen liikuntamäärään.

 

[P.Sihvonen]

Korjaan virheen

Kaikkein tärkein asia on, että mennään lasten ehdoilla. Jos lapsella on intoa harrastaa vaikka balettia ja judoa niin antaa palaa vaan. Ei lähdetä vanhempina tai valmentajina turhaan rajoittamaan lasten harrastamista vaan kannustetaan monipuolisuuteen ja suureen liikuntamäärään.

Tuossa edellä on yksi niin perustavaa laatua oleva virhe tai oikeammin sudenkuoppa, että se on minun kokeneena juniorivalmentajana, neljän lapsen isänä ja oman peliuran tehneenä korjattava, tai ainakin tehtävä huomautuksia ja asetettava reunaehtoja.

Jos perheet jättävät sillä tavalla lapsensa "heitteille", että lapsi saa itse aivan vapaasti päättää harrastuksestaan, hän joutuu kierteeseen, jossa laji vaihtuu aivan liian tiheään ja lopulta peräti koko innostus harrastamiseen ja jopa liikkumiseen katoaa.

Ja mitä vanhempana ja vanhemmaksi lapsi lopettaa yhden ja aloittaa taas seuraavan urheiluharrastuksen, sitä heikompi on ennuste. Lapsi nimittäin intuitiivisesti urheilun parissa suhteuttaa harrastamisensa kahteen asiaa: puhtaasti itse lajitaitoihin (vain osaaminen tuottaa mielihyvää, osaamattomuus ei) ja omien lajitaitojen tason suhteessa muiden harrastajien lajitaitoihin.

Olen törmännyt liikaa perheisiin, joissa se oma kultamussukka saa vaihtaa lajiaan lähes samantien, kun edellisen lajin piirissä ei ollutkaan niin kivaa. Pahimmillaan lajia vaihdetaan kesken kauden. Siinä kohdassa vanhempien pitäsi osata sanoa ne kultaiset sanat, jotka kuuluvat: Ainakin tämä kausi katsotaan loppuun asti. Jos lopetat, niin lopetat aikaisintaan kauden päätteeksi keväällä. Jo noilla sanoilla on usein hyvä taikavaikutus.

Tässä puheeksi ottamallani ongelmatiikalla on sitten paljon laajempiakin, suorastaan yhteiskunnallisia vaikutuksia. Me aikuiset tiedämme, ettei töissä ole joka päivä superkivaa. Ja silti niitä töitä pitää vain tehdä. Urheiluharrastus opettaa parhaimmillaan käsittelemään eteen tulevia vaikeuksia ja olemaan sinnikäs.

On totaalisen väärä käsitys, että urheiluharrastus olisi lapselle joka päivä ja kerta superkivaa, saati, että sen pitäisi olemalla olla superkivaa. Urheiluharrastuksen ehkä tärkein kohta on se, kun kaikki menee pieleen ja tekisi mieli lopettaa koko homma, mutta kovan tsemppaamisen kautta vaikeudet selätetään ja sen jälkeen maailma hymyilee.

Kärjistäen: suomalaisten lasten ja nuorten liikkuminen ei lisäänny eri lajeja vaihtelemalla ja kokeilemalla, vaan pysymällä yhden päälajin piirissä ja sitten harrastamalla kylkeen yhtä tai kahta sivulajia.

 

[haunted shores]

Olen kyllä Sihvosen kanssa täysin samaa mieltä ylläolevasta.

Ennen kuin aletaan puhua täydestä vapaudesta hyppiä lajista ja harrastuksesta toiseen, pitää tehdä sevlväksi tähdätäänkö nuorena/aikuisena tulokselliseen urheiluun vai trendikkääseen harrastamiseen. Ensimmäiseen tähtääminen ei tietenkään aina johda tavoitteeseen.

Mikäli tavoitteena on ihan oikeasti menestyä jossain lajissa, kyllä yksi oleellisimmista asioista joita vanhemmat voivat lapselle opettaa on pitkäjänteisyys. Tähän ei kuulu lajien välillä seilailu jatkuvalla syötöllä lapsen fiiliksen mukaan. Jos taas päämäränä on joka tapauksessa vain nuorena aikuisena ydinkeskustan ykkössalin näyteikkunalla seisoskelu kahden tonnin trendivaatteissa, niin sittenhän sillä ei ole niin väliä.

Itsestänihän ei koskaan aikuisiällä sitten tullutkaan huippu-urheilijaa, vaikka jonnekin 16-17 vuotiaaksi asti se oli omalla kohdallani selkeä ykkössuunnitelma tulevaisuuden varalle. Ei se harjoituksiin, salille tai lenkille lähtö läheskään joka kerta miellyttänyt, mutta ainakin omalla kohdallani selkeä tavoite minut sinne jäähallin liepeille kuitenkin ajoi. Eikä siis balettitunnille.

Suomessa puhutaan omasta mielestäni liian vähän lasten ja nuorten kuullen siitä, mitä huippu-urheilu vaatii ja minkälaisia asioita koko siihen maailmaan liittyy. Sitten kun mielikuvat ovat olleet mukavan sunnuntaiharrastuksen tasolla ja arki lyö naamalle, niin monia lupauksia menetetään huippu-urheilun puolelta graafisen suunnitelun, huilun soiton, salibandyn tai rantapummailun osastolle.

 

[Jusupov]

Suomessa puhutaan omasta mielestäni liian vähän lasten ja nuorten kuullen siitä, mitä huippu-urheilu vaatii ja minkälaisia asioita koko siihen maailmaan liittyy. Sitten kun mielikuvat ovat olleet mukavan sunnuntaiharrastuksen tasolla ja arki lyö naamalle, niin monia lupauksia menetetään huippu-urheilun puolelta graafisen suunnitelun, huilun soiton, salibandyn tai rantapummailun osastolle.

Tämä on ehdottomasti totta. Karri Kivi on nyt U20-valmentajana sanonut sen hyvin että jos haluaa NHL-pelaajaksi, on harjoiteltava kuin NHL pelaaja. Jos nuori haluaa SM-liiga pelaajaksi, on hänen harjoiteltava kuin Liiga-pelaajan. Jatkumona sanoisin tavallaan sen saman myös 12 vuotiaille jotka silmät kiiluen ja sen hetkisellä maailmankuvalla sanovat tulevaisuuden toiveeksi juuri tuon NHL:n. Tietävätkö he mitä se vaatii ja jos sinne haluaa niin mitä pitää tehdä. Fiksuus kaikessa, eli laadukas ja monipuolinen tekeminen, mutta fokus tavoitteessa ja sen mukaisessa asioissa pysyminen. Muistetaan myös se koulu, mutta annetaan se mahdollisuus tavoitella sitä huippua.

 

[mjr]

Hulluhan toivoo lapselleen uraa huippu-urheilijana. Joku 1/1000 lopulta sellaisen saa ja ehkä tälläiselle harvinaiselle poikkeusyksilölle asia on sen valtavan vaivan arvoinen, mutta tunnustan kyllä itse arvostavani koulusivistystä ja hyvää ammattiuraa paljon enemmän kuin huippu-urheilijaksi tulemista omien lapsieni kohdalla. Puhumattakaan siitä valtavastä riskistä, kun kaikkein ddr:läisinkään panostus kaiken muun kustannuksella ei välttämättä tuo sitä menestystä. Paras yhdistelmä olisi ehkä pärjääminen niin rahattomassa lajissa, että koulunkäynti ja ammatti ovat itsestäänselvyyksiä...

 

[erku]

Minusta tuo koulun ja tavoitteellisen urheilemisen asettaminen vastakkain ei ole kovin järkevää. Esimerkiksi yläaste- ja lukioiässä koulupäivät ovat keskimäärin sen kuusi tuntia pitkiä. Sen lisäksi jos harjoittelee sen 3-5 tuntia päivässä urheilun ehdoilla, niin vielä jää sellainen noin 14 tuntia aikaa muuhun. Toki valtaosa tästä menee nukkumiseen, mutta ei tuollainen elämä nyt mielestäni mitään ultimaattisia uhrauksia vaadi.

Onhan meillä tälläkin hetkellä oivia esimerkkejä siitä, että huippu-urheilun ja vaativienkin opintojen yhdistäminen onnistuu. Esimerkiksi maajoukkuehiihtäjä Laura Mononen on koulutukseltaan lääkäri. Samoin estejuoksun nuorten Euroopan mestari Oona Kettunen kirjoitti useamman laudaturin ja nyt opiskelee Jyväskylän liikuntatieteellisessä. Toki kaikki ei tähän halua tai pysty, mutta kyllä nämä esimerkit puoltavat sitä, että mahdollista se on. Se on kyllä valitettavaa, että varsin moni liigakiekkoilija tuntuu viettävän vapaa-aikaansa lähinnä pleikkarin ja netin parissa, vaikka opiskelemiseen olisi hyvin aikaa. Ja onhan kiekossakin toki hyviä esimerkkejä siitä, kuinka seurat satsaavat pelaajien opiskelumahdollisuuksiin ja jopa kannustavat heitä siihen. Ainakin Jyväskylässä Jyp tekee käsittääkseni tiivistä yhteistyötä paikallisten korkeakoulujen kanssa.

 

[Espen]

Tässä on havainnollistettu syitä Islannin nykyiseen loistavaan jalkapallomenestykseen:

How come Iceland are so good all of a sudden? : Sportblogg Ã￾slands

Kenttäolosuhteet on laitettu kuntoon:

In January 2002 there were only five artificial grass pitches, one football hall and seven or eight mini pitches in the whole country. Today we´ve got seven full size football halls, three smaller sized football halls, 22 full sized artificial pitches and about 150 smaller pitches in towns around the country.

Valmentajien koulutukseen on satsattu:

297 coaches attended courses in 2007, the last year of the banking boom, but after that the numbers have risen quite dramatically, especially in 2010 when 630 people attended coaching courses in the country. A whooping 0,2% of the population.

As of 2012 520 coaches have finished the KSI B/UEFA B degree, 165 the KSI A/UEFA A degree and a further nine have finished the UEFA Pro degree. These numbers are pretty high, especially considering that only 92 first-teams competed in the division structure, and then i´m taking into account both men´s and women´s teams. There are only 92 head-coaching jobs. This means that other coaches go into the youth structure,

Asenne urheilemiseen kunnossa.

what characterizes Icelandic athletes is for example: joy of playing, they´re great team players, ambitious and they always have a believe that they can get better.

Youngsters in Iceland tend to have many weekly practices. At six years old, they already might have 3-4 practices a week, and that´s only playing football. Many kids are in many sports at the same time, football, handball, basketball, athletics etc. On top of that they have mandatory sports classes in school twice every week, conducted by teachers educated in physical education.

 

[TosiFani]

Minusta tuo koulun ja tavoitteellisen urheilemisen asettaminen vastakkain ei ole kovin järkevää. Esimerkiksi yläaste- ja lukioiässä koulupäivät ovat keskimäärin sen kuusi tuntia pitkiä. Sen lisäksi jos harjoittelee sen 3-5 tuntia päivässä urheilun ehdoilla, niin vielä jää sellainen noin 14 tuntia aikaa muuhun. Toki valtaosa tästä menee nukkumiseen, mutta ei tuollainen elämä nyt mielestäni mitään ultimaattisia uhrauksia vaadi...

P. Sihvosen kanssa täysin samaa mieltä, vanhemmat valitsevat lastensa harrastuksen ja jo kasvatuksen takia on hyvä vaatia jonkin verran pitkäjänteisyyttä.

Ajatuksesi ja esimerkkisi ovat virheellisiä, koska ne koskevat lahjakkaita oppilaita. Pentti Perusoppilas joutuu tekemään huomattavasti enemmän töitä koulumenestyksensä eteen kuin sinun ajatusmallisi lahjakkaat oppilaat. Lisäksi kun harjoittelun aiheuttama väsymys pudottaa suoritustasoa koulussa, ollaan ongelmissa. Suuri enemmistö joutuu asettamaan koulun ja urheilun vastakkain.

 

[P.Sihvonen]

Koulu ja jääkiekkoilu ja niiden yhdistäminen

A) Peruskoulusta ja lukiosta/ammattikoulusta selviäminen kunnialla ei vaadi lahjakkuutta - riittää, että tekee tunnin läksyjä joka päivä säännöllisesti. Ympäristön merkitys korostuu niin, että pitää olla aikuisia (opettajat ja/tai vanhemmat), jotka opettavat opiskelemaan ja hieman valvovat, että tuo tunti toteutuu. Ainoa lahjakkuuden muoto opiskelemisessa on tuo "ympäristö". Sen myönnän, että se ei ole aina kunnossa.

B) Liigapelaajaksi ei vaadita mitään niin ihmeellisiä lahjoja. Siinäkin tarvitaan ympäristö, joka kannustaa, opastaa ja mahdollistaa noin 20 tuntia liikuntaa lapsesta asti viikottain ja lisäksi ehto on, että jääkiekko on valikoitunut päälajiksi riittävän aikaisin.

A:n ja B:n yhdistäminen ei ole ylivoimainen juttu. Aika kyllä riittää. Tähänkin yhdistämiseen tarvitaan oikea "ympäristö". Sen myönnän, että tämän kohdan toteutumiseen tarvitaan vahvemmin "ympäristöä", jossa on ymmärrystä sekä kohdille A että B.

 

[TosiFani]

...A:n ja B:n yhdistäminen ei ole ylivoimainen juttu. Aika kyllä riittää. Tähänkin yhdistämiseen tarvitaan oikea "ympäristö". Sen myönnän, että tämän kohdan toteutumiseen tarvitaan vahvemmin "ympäristöä", jossa on ymmärrystä sekä kohdille A että B.

Näinhän minä juuri sanoin. Tunti päivässä läksyjä ja puolitoista tuntia harjoittelua on aika monesti liian suuri paketti, varsinkin kun tätä pitäisi tehdä useamman vuoden ajan.

 

[Oijennus]

On totaalisen väärä käsitys, että urheiluharrastus olisi lapselle joka päivä ja kerta superkivaa, saati, että sen pitäisi olemalla olla superkivaa. Urheiluharrastuksen ehkä tärkein kohta on se, kun kaikki menee pieleen ja tekisi mieli lopettaa koko homma, mutta kovan tsemppaamisen kautta vaikeudet selätetään ja sen jälkeen maailma hymyilee.

Tähän on pakko heittää omakohtainen kokemus asiasta ja samalla kertoa, että olen yllä olevan asian kanssa täsmälleen samaa mieltä.
Itse muistan kuinka aikanaan kesäharjoittelu kaudella rupesi jo keskiviikkona vituttamaan valmiiksi, kun tiesi, että lauantaina on tiedossa ns. Pyynikin ihanat. Lauantai koitti ja aamut olivat erityisen vaikeita päästä sängystä ylös ja lähteä kohti helvettiä. Mutta voi perkele sitä oloa mikä oli lauantain rääkin jälkeen, sitä tunnetta ei oikeasti voi sanoin kuvailla, mutta hyvälle tuntui.

Itselläni suurimmat ongelmat olivat nimenomaan kesäharjoittelu tai siihen motivoituminen. Edelleenkin olen sitä mieltä, että kyllä nuorillekin olisi hyvä antaa kesäaikaan jonkin verran täysvapaata jolloin motivaatio harjoitteluun säilyy. Tuon täysvapaata aikana ei kuitenkaan menetä mitään, mutta nuoren urheilijan pääkoppa pysyisi paremmassa kunnossa, kun välillä voisi vain olla hyvien ystävien seurassa miettimättä, että en voi tänään valvoa, kun huomenna pitää tehdä sitä ja tätä.

Koulun ja harrastuksen sovittaminen on paljon kiinni taustoista ja nuoresta urheilijasta itsestään. Tässä tullaan siihen, että taustajoukkojen pitää pysyä realisteina ja ymmärtää koulun merkitys ja tukea nuorta urheilijaa myös koulun suhteen.

 

[Ribarista ylös!]

Tämän kaiken kiteytti Jyrki Heliskoski jo jokunen vuosi sitten erittäin osuvasti; yhteen kouraan mahtuvat ne, joiden kannattaa treenata kaksi kertaa päivässä ja kaikkien loppujen kannattaa lukea läksyt kahteen kertaan päivässä. Teemu ei saanut edes lakkia mutta Jari sai. Ja Ville sai kanssa, pääsi Kauppakorkeaan mutta valitsi sitten jotain muuta....

 

[Mänizeri]

Urheiluharrastuksen....

Mielenkiintoinen termi tämä urheiluharrastus. Ainakin TPS:ssä taitaa olla tällä hetkellä muutama urheiluharrastaja, koska harrastaminenhan mielletään toiminnaksi, jonka motivaattori on jokin muu kuin raha, yleensä kiinnostus harrastettavaa aihetta kohtaan.

Kärjistäen: suomalaisten lasten ja nuorten liikkuminen ei lisäänny eri lajeja vaihtelemalla ja kokeilemalla, vaan pysymällä yhden päälajin piirissä ja sitten harrastamalla kylkeen yhtä tai kahta sivulajia.

Mites se päälaji sitten löydetään, ellei kokeilla eri asioita? Ei kai sitä "tikkaa heittämällä" saada "oikeaa" lajivalintaa tehtyä. Ymmärrän kyllä pointtisi, eli siinä kohtaa kun lähdetään seuratoimintaan, niin pyrittäisiin sitten pysymään valitulla tiellä... Väitteesi on kyllä periaatteessa ostettavissa, mutta löytyykö sille muuta näyttöä, kuin se mitä edellä mainitsit? Ajatuskulkuna kyllä looginen ja olen kanssasi samaa mieltä siitä, että lapset tarvitsevat matkan varrella pettymyksiä voidakseen edes joskus tuntea mielihyvää onnistumista. Tunneskaala pitää olla käytössä koko "leveydeltä".

 

[LaTe_Show]

A:n ja B:n yhdistäminen ei ole ylivoimainen juttu. Aika kyllä riittää. Tähänkin yhdistämiseen tarvitaan oikea "ympäristö". Sen myönnän, että tämän kohdan toteutumiseen tarvitaan vahvemmin "ympäristöä", jossa on ymmärrystä sekä kohdille A että B.

Näin yleisenä huomioina ja keskustelun kannalta olisikin varmaan viisainta, että kun junioriurheilusta puhutaan, niin olisi äärimmäisen tärkeää myös ilmaista mihin ikäryhmään kirjoituksellaan viittaa, kun tuo junioriurheiluhaitari on äärimmäisen iso vaikka G -A-junioreiden välillä.

Eli mihin ikäryhmään viittaat viestilläsi?

Tähänkin yhdistämiseen tarvitaan oikea "ympäristö". Sen myönnän, että tämän kohdan toteutumiseen tarvitaan vahvemmin "ympäristöä", jossa on ymmärrystä sekä kohdille A että B.

Ympäristö = perheen tukema, pojan oma tahtotila/motivaatio.

EDIT: Ai niin, laitetaan nyt vielä ketjun aiheeseen liittyen...

Siinäkin tarvitaan ympäristö, joka kannustaa, opastaa ja mahdollistaa noin 20 tuntia liikuntaa lapsesta asti viikottain...

Tämä on 20 tuntia on sattumoisen sama määrä mitä Nuori Suomi suosittelee urheilijapolussaan... http://www.nuorisuomi.fi/files/ns2/Urheiluseurat/NS_hyvaurheilu_500.jpg

 

[P.Sihvonen]

Peruskoulusta alkaen

Näin yleisenä huomioina ja keskustelun kannalta olisikin varmaan viisainta, että kun junioriurheilusta puhutaan, niin olisi äärimmäisen tärkeää myös ilmaista mihin ikäryhmään kirjoituksellaan viittaa, kun tuo junioriurheiluhaitari on äärimmäisen iso vaikka G -A-junioreiden välillä.

Eli mihin ikäryhmään viittaat viestilläsi?


EDIT: Ai niin, laitetaan nyt vielä ketjun aiheeseen liittyen...

Tämä on 20 tuntia on sattumoisen sama määrä mitä Nuori Suomi suosittelee urheilijapolussaan... http://www.nuorisuomi.fi/files/ns2/Urheiluseurat/NS_hyvaurheilu_500.jpg

Jos se ei käynyt viestistäni ilmi, tarkoitan sitä ikäryhmää ja siitä asti, joka aloittaa peruskoulun. Ja sen jälkeen opinnot ja pelaamisen voi yhdistää niin kauan kuin pelit jatkuvat.

20 viikottaista tuntia on universaali ohjesääntö, jota ei ole keksinyt Nuori Suomi enkä minä.

Nuori Suomi -hengessä ei kuitenkaan syntynyt aikoinaan riittävän laadukasta urheilua. Ja lisäksi Nuori Suomi -hengessä Jääkiekkoliiton suosittelemat maksimimäärät harjoittelulle ja peleille jättivät aivan liikaa liikuntaa ja urheilua sinne kotien ja vapaa-ajan kontolle. Nuori Suomi -hengessä pojat eivät rakastuneet jääkiekkoiluun siinä määrin, että se olisi ajanut lapset ja nuoret riittävään omatoimiharjoitteluun.

Nythän tilanne on paranemaan päin, kun ei ole enää varsinaisesti Nuori Suomea. On se VALO. Sitä mukaa on hieman valoa tunnelin päässä. Jääkiekkoliittokin on ottanut aivan oikein rajusti etäisyyttä niihin karmesiin Nuori Suomi -hengessä tehtyihin 90-luvun linjauksiin. Urheilu on alettu palauttaa urheiluun ja kilpailua kilpailuun.

 

[P.Sihvonen]

Hesarissa oli muuten huikea artikkeli HPK:n lupaanvan nuoren maalivahdin Juuse Saroksen isästä Pekasta. Isä-Pekka viheltäää pian tuhannennen korismatsinsa pääsarjatasolla. Se on pallopelien ennätys.

Sydämeni läikehti urheilun lämpöä, kun luin artikkelin viimeisen sitaatin, puhe kääntyi Juuseen.

Isä kertoo: "Juuse venytteli omatoimisesti 15 minuuttia joka aamu olohuoneen lattialla viitosluokasta ysille asti. Valmentaja oli sanonut kesäleirillä, että pitäsi venytellä joka päivä. Juuse on tosi määrätietoinen, mutta tekee asiat silti rennosti."

Huikea juttu. Miettikää. Nuori poika. 15 minuuttia yli tuhantena aamuna ennen kouluun menemistä. Laittakaa kohdallenne. Jokaikinen aamu paitsi sen yhden kerran, kun isä unohti herättää pojan ja poika raivostui ja suuttui siitä isälle.

Ja tietojeni mukaan Juuse kirjoittaa keväällä ylioppilaaksi.

Ylipäätään meidän on jatkossa ymmärrettävä (huippu)urheilun pohjaa entistä syvällisemmin. Huippu-urheiluun voi kasvaa vai kovalla määrällisellä ja laadullisella työllä, joka alkaa mahdollisimman nuorena, mieluusti ihan lapsena leikin varjolla.

Kerron ensi viikolla lisää Saroksesta lehdessä.

Silloin selviää, että Saros aloitti maalivahdin hommansa nuorempana kuin Tiger Woods omat toimensa tahollaan.

(Huippu)urheilu ei ole mitään rakettitiedettä. Urheilijaksi tullaan urheilemalla. Ja nykyään tuntuu korostuvan se, että isät ja äidit ovat mukana luomassa olosuhteita.

 

[LaTe_Show]

Jos se ei käynyt viestistäni ilmi, tarkoitan sitä ikäryhmää ja siitä asti, joka aloittaa peruskoulun..

Ei käynyt ilmi, siksi kysin.

Tosiaalta tuokin haarukka on (pelottavan) suuri kun puhutaan 6-17 vuotiasta yhtenä homogeenisenä ryhmänä.

Ja nykyään tuntuu korostuvan se, että isät ja äidit ovat mukana luomassa olosuhteita.

Mitä tarkoitat?

 

[P.Sihvonen]

Oletko pelannut ja opiskellut?

Tosiaalta tuokin haarukka on (pelottavan) suuri kun puhutaan 6-17 vuotiasta yhtenä homogeenisenä ryhmänä.

Jos olet itse pelannut lätkää ja käynyt samalla koulua 6-17-vuotiaana, niin tiedät hyvin, ettei asetelmassa ole mitään "pelottavaa".

Oletko pelannut ja opiskellut samalla?

Tai onko lapsesi pelannut ja opiskellut?

Tai onko sukulaisissasi kyseisiä tapauksia?

Tai edes lähipiirissäsi?

Kun olen ollut siellä ja tehnyt sitä, niin homma on hyvin yksinkertainen.

On ihan sama olla 6-vuotias koululainen ja lätkäjunnu kuin vaikkapa 10-vuotias koululainen ja lätkäjunnu kuin vaikkapa 13-vuotias koululainen ja lätkäjunnu kuin vaikkapa 17-vuotias koululainen ja lätkäjunnu. Kaikissa pätee sama periaate. Sekä koulu hoituu että lätkä. Koulussa edetään ja kasvetaan vuosi vuodelta. Samoin lätkässä. Mennään porras portaalta. Jos ymmärrät, tässä katsannossa kyse on juurikin epäilemästäsi homogeenisestä ryhmästä. Käsillä oleviin ja tuleviin tehtäviin kasvetaan tekemällä päivittäin töitä molemmilla saroilla.

 

[Oijennus]

Pitää kuitenkin muistaa, että harjoittelutunnit ja opiskelujen vaativuus kasvaa iän myötä, joten ei ole ihan yksi yhteen verrata 6-vuotiasta tai 14-vuotiasta urheilijaa/koulun kävijää. Myös vapaa-ajan puolelta tulee iän myötä tiettyjä haasteita.

 

[LaTe_Show]

Jos olet itse pelannut lätkää ja käynyt samalla koulua 6-17-vuotiaana, niin tiedät hyvin, ettei asetelmassa ole mitään "pelottavaa".

Käytin termiä "pelottavaa" kuvailemaan tapaasi käsitellä 6-vuotiaan ja 17-vuotiaan tilannetta samanlaisena/-kaltaisena.

Ja nimenomaan koska olen itsekin pelannut, itsekin opiskellut ja valmentanut, ja lisäksi tällä hetkelläkin valmennan ja toimin junnuisänä niin tiedän miten haastavaa se on. Se vaatii sitoutumista koko perheeltä ja äärimmäisen hyvä ajankäyttöä että -suunnittelua.

On ihan sama olla 6-vuotias koululainen ja lätkäjunnu kuin vaikkapa 10-vuotias koululainen ja lätkäjunnu kuin vaikkapa 13-vuotias koululainen ja lätkäjunnu kuin vaikkapa 17-vuotias koululainen ja lätkäjunnu.

Tulee aikaa jolloin sinulla on tarpeeksi kokemusta junioritoiminnasta niin valmentajana kuin ennenkaikkea junnuisänä, että sinäkin ymmärrät sen tosiasian, että mitä vanhemmaksi juniori tulee, sitä suuremmaksi tulee haasteet ei ainoastaan ajallisesti mutta myös pedagogisesti että psykologisella tasolla.

Mutta tosiaan, palataan tähänkin, eli:

Ja nykyään tuntuu korostuvan se, että isät ja äidit ovat mukana luomassa olosuhteita.

Mitä tarkoitat?

 

[P.Sihvonen]

Pitää kuitenkin muistaa, että harjoittelutunnit ja opiskelujen vaativuus kasvaa iän myötä, joten ei ole ihan yksi yhteen verrata 6-vuotiasta tai 14-vuotiasta urheilijaa/koulun kävijää. Myös vapaa-ajan puolelta tulee iän myötä tiettyjä haasteita.

Juuri noin. Ja juuri tuohon yritin ottaa kantaa. Että lapsi ja nuori kasvaa iän myötä ja on porras portaalta valmis seuraaviin tehtäviin. Oikeastaan 14-vuotiaan on helpompi käydä koulua kuin 6-vuotiaan, kun viimeksi mainittu aloittaa ekalla. Ja samoin 14-vuotiaan on helpompi treenata neljä kertaa viikossa ja pelata pari peliä ja käydä mahdollisesti aamuisin koulun jäällä neljä kertaa viikossa kuin 6-vuotiaan totutella seurassa kahteen tai kolmeen jääharjoitukseen. Yleisestihän ajatellaan väärin päin, että 14-vuotiaalla olisi haastavampaa, mutta ei se niin ole. Ja yleisestihän ajatellaan, että se on tärkeämpää, mitä tehdään 14-vuotiaana, mutta se on vain osatotuus. Myös lähtö ja lajin tavoille opetteleminen ovat äärimmäisen tarkeitä. Mitä nuorempana vitsa väännetään, sitä alttiimpi aivot on oikeansuuntaisille muutoksille.

Urheilun ja huippu-urheilun yhtälö on lopulta hyvin yksinkertainen.