Tämä taitaa olla eräänlainen pleijariketju, joten sopinee tänne parhaiten, vaikkei viestini yltiöoptimistinen olekaan (liittyy silti "nothing is over" -uskomiseen). Uskooko joku vielä, että IFK:n on mahdollista saada joku muu semifinaalivastustaja kuin Kärpät? Onneksi olkoon uskonne lujuudesta. Vaatisi tässä vaiheessa joko Lukon tai Ilveksen neljää voittoa putkeen.
Vielä pari viikkoa sitten moni oli sokea välttämättömän tuntuiselle Kärppäsemifinaalille ja iloitsi, että kunhan sijoille 5-6 päädytään, on kaikki vielä "omissa käsissä", samalla ehkä laiskasti ajatellen, että "ehkä joku tiputtaa jonkun ja Kärpät vältetään". Monikaan ei tuntunut tajuavan, että ainakin sijalta 6. se on automaattisesti Kärpät, jos myös Tappara menee semeihin. Ja miksei menisi. En ymmärrä miksi niin moni iloitsi tuosta 6. sijasta, sillä itselleni se oli raskas pettymys. Onhan tämä toki yhä omissa käsissä eikä mitään ole vielä menetetty.. Mutta uskotteko tosiaan, että tämä jengi pystyy Kärppiä voittamaan? Olen miettinyt tätä (Kärppäsemifinaalia ja mahdollisuuksia selviytyä siitä voittajana tai tyytyväisenä) aika paljon viimeiset kuukaudet. En vain mitenkään pysty uskomaan, että pystyisi neljää voittoa raapimaan. Se olisi rehellisesti sanottuna huomattavasti isompi ihme kuin Lake Placidin Miracle on Ice. Ihan sama oikeastaan mulle enää olisiko se "ansaittu" voitto. Se nyt vaan lienee mahdoton voitto.
Tässä Pelikaanisarjassa on vain ja ainoastaan hävittävää ja hävettävää. Siitä kuuluu mennä - ja siitä on mentävä - jatkoon. Silti nämä pleijarit oli hävitty jo viikkoja sitten. Kaikki oli ihan faktuaalisesti omissa käsissä (päästä sille kolmannelle sijalle ja saada mahdollisuuksien rajoissa oleva Tappara semifinaalivastustajaksi, ja sitä kautta saavuttaa menestykseksi ja voitetuksi laskettava hopea) vielä peräkkäisiin HPK- ja Pelicans-peleihin saakka, toki yhtä lailla voittoja menetettiin jo aiemmin kaudella maalivahtien epävarmuuteen, loukkaantumisiin ja jälleen kerran puolivälin joukkueella kauteen lähtemiseen eli joukkueen jumppaamiseen lopulliseen uskoonsa vasta viime metreillä.
Nothing is over! - yet it is. Olen aina ajatellut, ettei mitään voi saavuttaa jollei siihen usko. Joskus olen uskonut aivan mahdottomiin - joihin kukaan muu ei ole uskonut - ja saavuttanut näennäisesti täysin mahdottomia asioita. Mutta ilman uskoa ei kukaan ole koskaan mitään saavuttanut tai voittanut. IFK:n menestyksen (se finaalipaikka) suhteen multa on jostain viime kesältä saakka puuttunut usko tähän kauteen, vaikka tuossa loppukaudesta toivonkipinä hetkeksi taas syttyikin. Koitan nyt suhtautua näihin pleijareihin jonkunlaisena ryminäpronssikampanjana, mutta tässäkin on joutunut paljon pähkäilemään ja kyseenalaistamaan, että onko pronssi edes minkäänarvoinen saavutus? Pronssin on kai oltava jokaisen loogisesti ajattelevan entiteetin mielessä korkein mahdollinen saavutettava(?) - ja pronssia olen aina pitänyt todella tylsänä ja mitäänsanomatomana lohdutuspalkintona.. Pitäisi kai vain oppia tyytymään.
Ehkä sitä täytyy vain antautua hirmuliskoille, tyranneille ja rexeille. Rakentakoot valtakuntansa. Ilman omaa tahtoa, hyväksymällä kaiken tapahtuvan, voi olla jatkuvasti voittaja..
Tätä tyytymistä voi verrata moneen. Puoluepolitiikassa vasemmisto, sinivihreät, persut/giniset vaisuudet tms suhtautunevat vaalikampanjaansa vuodesta toiseen vastaavanlaisesti. On aivan turhaa unelmoida isoimmasta salkusta, joten ehkä joku lohdutuspalkintokin voisi tuoda edes jotain onnea, saavutuksen ja tyytyväisyyden tunnetta elämään. Jotkut kuulemma soveltavat tätä samaa jopa rakkauselämäänsä! Itselleni kaikki tällainen tuntuisi erittäin vieraalta, kun on kyse jostain sydämenasiasta. Jos olisi kyse pelkästä rahasta tai muusta joka tuntuu jokseenkin kylmän laskelmoivalta, olisi asiaan helpompi suhtautua kaiken maailman prisoner's dilemmojen ja Nashin equilibriumien kautta. Vakaumuksen, keskeisimpien arvojensa ja uskomustensa - tai Uskon, Toivon ja Rakkauden - suhteen muu kuin täysillä all in tuntuu väärältä. Ja kaikki muu paitsi voitto häviöltä.
Kotona sarja tilanteeseen 1-3 ja voisihan sitä hypätä myös Lukon peesiin. Lukon neljä suoraa voittoa olisi sentään hieman lähempänä Lake Placidin ihmeen mittasuhteita.
Vielä pari viikkoa sitten moni oli sokea välttämättömän tuntuiselle Kärppäsemifinaalille ja iloitsi, että kunhan sijoille 5-6 päädytään, on kaikki vielä "omissa käsissä", samalla ehkä laiskasti ajatellen, että "ehkä joku tiputtaa jonkun ja Kärpät vältetään". Monikaan ei tuntunut tajuavan, että ainakin sijalta 6. se on automaattisesti Kärpät, jos myös Tappara menee semeihin. Ja miksei menisi. En ymmärrä miksi niin moni iloitsi tuosta 6. sijasta, sillä itselleni se oli raskas pettymys. Onhan tämä toki yhä omissa käsissä eikä mitään ole vielä menetetty.. Mutta uskotteko tosiaan, että tämä jengi pystyy Kärppiä voittamaan? Olen miettinyt tätä (Kärppäsemifinaalia ja mahdollisuuksia selviytyä siitä voittajana tai tyytyväisenä) aika paljon viimeiset kuukaudet. En vain mitenkään pysty uskomaan, että pystyisi neljää voittoa raapimaan. Se olisi rehellisesti sanottuna huomattavasti isompi ihme kuin Lake Placidin Miracle on Ice. Ihan sama oikeastaan mulle enää olisiko se "ansaittu" voitto. Se nyt vaan lienee mahdoton voitto.
Tässä Pelikaanisarjassa on vain ja ainoastaan hävittävää ja hävettävää. Siitä kuuluu mennä - ja siitä on mentävä - jatkoon. Silti nämä pleijarit oli hävitty jo viikkoja sitten. Kaikki oli ihan faktuaalisesti omissa käsissä (päästä sille kolmannelle sijalle ja saada mahdollisuuksien rajoissa oleva Tappara semifinaalivastustajaksi, ja sitä kautta saavuttaa menestykseksi ja voitetuksi laskettava hopea) vielä peräkkäisiin HPK- ja Pelicans-peleihin saakka, toki yhtä lailla voittoja menetettiin jo aiemmin kaudella maalivahtien epävarmuuteen, loukkaantumisiin ja jälleen kerran puolivälin joukkueella kauteen lähtemiseen eli joukkueen jumppaamiseen lopulliseen uskoonsa vasta viime metreillä.
Nothing is over! - yet it is. Olen aina ajatellut, ettei mitään voi saavuttaa jollei siihen usko. Joskus olen uskonut aivan mahdottomiin - joihin kukaan muu ei ole uskonut - ja saavuttanut näennäisesti täysin mahdottomia asioita. Mutta ilman uskoa ei kukaan ole koskaan mitään saavuttanut tai voittanut. IFK:n menestyksen (se finaalipaikka) suhteen multa on jostain viime kesältä saakka puuttunut usko tähän kauteen, vaikka tuossa loppukaudesta toivonkipinä hetkeksi taas syttyikin. Koitan nyt suhtautua näihin pleijareihin jonkunlaisena ryminäpronssikampanjana, mutta tässäkin on joutunut paljon pähkäilemään ja kyseenalaistamaan, että onko pronssi edes minkäänarvoinen saavutus? Pronssin on kai oltava jokaisen loogisesti ajattelevan entiteetin mielessä korkein mahdollinen saavutettava(?) - ja pronssia olen aina pitänyt todella tylsänä ja mitäänsanomatomana lohdutuspalkintona.. Pitäisi kai vain oppia tyytymään.
Ehkä sitä täytyy vain antautua hirmuliskoille, tyranneille ja rexeille. Rakentakoot valtakuntansa. Ilman omaa tahtoa, hyväksymällä kaiken tapahtuvan, voi olla jatkuvasti voittaja..
Tätä tyytymistä voi verrata moneen. Puoluepolitiikassa vasemmisto, sinivihreät, persut/giniset vaisuudet tms suhtautunevat vaalikampanjaansa vuodesta toiseen vastaavanlaisesti. On aivan turhaa unelmoida isoimmasta salkusta, joten ehkä joku lohdutuspalkintokin voisi tuoda edes jotain onnea, saavutuksen ja tyytyväisyyden tunnetta elämään. Jotkut kuulemma soveltavat tätä samaa jopa rakkauselämäänsä! Itselleni kaikki tällainen tuntuisi erittäin vieraalta, kun on kyse jostain sydämenasiasta. Jos olisi kyse pelkästä rahasta tai muusta joka tuntuu jokseenkin kylmän laskelmoivalta, olisi asiaan helpompi suhtautua kaiken maailman prisoner's dilemmojen ja Nashin equilibriumien kautta. Vakaumuksen, keskeisimpien arvojensa ja uskomustensa - tai Uskon, Toivon ja Rakkauden - suhteen muu kuin täysillä all in tuntuu väärältä. Ja kaikki muu paitsi voitto häviöltä.
Kotona sarja tilanteeseen 1-3 ja voisihan sitä hypätä myös Lukon peesiin. Lukon neljä suoraa voittoa olisi sentään hieman lähempänä Lake Placidin ihmeen mittasuhteita.