Nostalgia-ketju

  • 82 314
  • 309

scholl

Jäsen
Scholl.

Muistanet varmaan sarjan nimeltä " Perhe On Paras ". !!!

Muistan, mutten katsonut kertaakaan, joten en tiedä millainen se on.

Vaikka tämän viestin schollille osoititkin, on minun huomautettava, että kaikkien komediasarjojen äiti ja isä oli Perhe on Pahin, jonka pääosassa oli Archie Bunker niminen hahmo. Tuo sarjahan on sittemmin uusittu, eivätkä vitsit enää jaksaneet naurattaa niin kuin silloin aikanaan. Muistan, että faija varsinkin oli aina katketa nauruun kun tuota katseltiin. Hänellä olikin kyllä suurin piirtein yhtä rasistiset mielipiteet kuin Archiella ;). Ehkä vitsit siksi upposivat.

Toi on ihan totta. Hesarissa kun luki, että tulee Perhe on Paras niin meillä ainakin mutsi ja faija sanoivat, että sen sarja nimi on Perhe on Pahin - Archie Bunker. Ei sitten tullut koskaan katsottua Perhe on Paras. Toinen vanha sarja oli Mennään Bussilla. Siinä se oli se Olivia ihan kassalla. Se oli ihmesarja muutenkin. Joku niistä bussikuskeista kävi tuuppaamassa jotain kotirouvaa aina silloin tällöin. Se rouva kai laittoi jotain pyykkiä narulle merkiksi, että nyt voi tulla käymään. En muista ihan tarkkaan.

Oletko muuten Scholl yhtään Michael J. Foxin näköinen ?

En käsittääkseni. Kädet kyllä vapisee skidisti joskus.
 
Jii

Jäsen
Suosikkijoukkue
musta & valkoinen
Toinen vanha sarja oli Mennään Bussilla. Siinä se oli se Olivia ihan kassalla. Se oli ihmesarja muutenkin. Joku niistä bussikuskeista kävi tuuppaamassa jotain kotirouvaa aina silloin tällöin. Se rouva kai laittoi jotain pyykkiä narulle merkiksi, että nyt voi tulla käymään. En muista ihan tarkkaan.

Sen sarjan hevosnaamainen bussikuski (oliko se Stan?) oli Lontoon Rae mainoksessa joskus 80-luvulla. "Nii Londoo raetta, niin londoo raetta." Hieno mainos. Oli varmaan ensimmäisiä silloin johon hankittiin oikein julkkis ulkomailta. Nyt kaiken maailman richardgeret näkyy päivittäin jossain mainoksessa.
 
scholl

Jäsen
Myydäänkö Chymoksen Lontoon Rakeita vielä? Se oli paras leffakarkki ikinä. Olen menossa tänään katsomaan Tali-Ihantalan, joten saiskohan sinne jostain Lontoon Rakeita. Nykyään jengi ostaa leffateattereissa irtokarkkeja. Se ei ole ollenkaan sama asia.

Vaikeinta oli tietysti osata avata pussi niin, etteivät kaikki tulleet syliin.

edit. aakkospusseissa oli samanlainen avausmekanismi, mikä johti siihen, että kaikki karkit olivat irrallaan taskunpohjalla. Kolmas suosikkikarkkipussi oli Roope Ankan Rahat.
 
Yläpesä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Mennään bussilla oli rerun-kierroksella pari vuotta sitten. Ajan hammas oli kyllä iskenyt tähän armottomammin kuin jo mainittuun Perhe on pahin-sarjaan tai Onnen Päiviin. Ehdoton kurkohan tuossa oli se hitlermäinen tarkastaja.
 
Fläppis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Myydäänkö Chymoksen Lontoon Rakeita vielä? Se oli paras leffakarkki ikinä.

Ei Chymoksen enää, mutta Fazerilla on kyseiset karkit hyllyssä. Hyviä on edelleen...
 
Yläpesä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Musta Pörssi-mainos:

Tampereen lyhytfilmifestivaaleilla oli joku vuosi sitten oma erikoisnäytöksensä 60-80-luvun telkkarimainoksista ja se oli loppuunmyyty. Sykähdyttäviä hetkiä mm. "Ajatar on Foorumissa", "Mitäs me tehtiin ennenkuin oli Flooraa..?" ja "Kiertäisin vähän mualimaa".
 
Cosmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
JB & KG
Tosin käytän nykyään yleensä rinteessä USA:n 2002 talviolympiajoukkueen lakkia. Ostin sen Chicagon keskustassa fanituotemyymälästä.

Joo, sellanen sininen Rootsin kotsa. Nämä olivat kova hitti SLC:ssä olympialaisten aikaan. Jengi jonotteli kauppoihin aamuisin, ja eioota saivat vastalahjaksi. Onnistuin itse saamaan omani eräältä paikalliselta mormonimimmiltä kun aikani vonkasin. Annoin lahjaksi mutsille, toivottavasti on tallella. Tällainen se muistaakseni oli: http://www.abqjournal.com/pix/olympics/1beret02-14-02.jpg
 
Cosmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
JB & KG
Neppisten lisäksi myytiin jotain mäkihyppyukkoja. Sukset olivat rautaa ja ukko jotain kumia. Sisällä taisi olla jotain metallia kuitenkin, kun äijän asentoa pystyi optimoimaan jotenkin. Oli miten oli, ukko tuleen ja mäkeä alas, ei siitä muuta hupia irronnut.

Entäs jojot sitten. Cokis-pullojen etiketeistä temppuohjeita ja eiku reenaamaan. Kävelevä koira ja keinu olivat bravuurejani, mutta lopetin puuhan siihen, kun joku amerikan suurus jossain ostarilla esitteli taitojaan, ja ukko heitti se jojon ilmaan metrien korkeuteen ja sitten se avasi takkinsa ja jojo tippui suoraan povariin. "Pankkitalletus" taisi olla tempun nimi. Lopetin lupaavan jojotusurani siihen ja rupesin ryyppäämään.
 
M10

Jäsen
Mulla oli ainakin Spriten professional, Fanta ja Cokis. Siis noista jojoista.

Osasin suihkulähteen, koiran, keinun ja lähetyssaarnaajan. Pankkitalletus oli mystiikkaa, jonka kuulemma kaupungin toisella laidalla joku oli joskus tehnyt onnistuneesti. Ei taatusti ollut.

Sitten oli todellakin näitä amerikan ihmeitä, jotka kävivät esittelemässä jojo-taitojaan kansalle. Yksi taisi esiintyä Jukolan K-marketin lastauslaiturilla. Samassa paikassa muuten, jossa Ridge piipahti helikopterillaan Hessu Reijosen kutsumana. Näin vain käden, kun naiset rynni.
 
julijussi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jack "matkalla" Kerouac
Neppisten lisäksi myytiin jotain mäkihyppyukkoja. Sukset olivat rautaa ja ukko jotain kumia. Sisällä taisi olla jotain metallia kuitenkin, kun äijän asentoa pystyi optimoimaan jotenkin. Oli miten oli, ukko tuleen ja mäkeä alas, ei siitä muuta hupia irronnut.

Entäs jojot sitten. Cokis-pullojen etiketeistä temppuohjeita ja eiku reenaamaan. Kävelevä koira ja keinu olivat bravuurejani, mutta lopetin puuhan siihen, kun joku amerikan suurus jossain ostarilla esitteli taitojaan, ja ukko heitti se jojon ilmaan metrien korkeuteen ja sitten se avasi takkinsa ja jojo tippui suoraan povariin. "Pankkitalletus" taisi olla tempun nimi. Lopetin lupaavan jojotusurani siihen ja rupesin ryyppäämään.

Mäkihyppyäijä tekee uutta tulemista ja niitä saa esim. täältä. Veikeitä leluja olivat, monen monta tuntia noita hyppyrimäkiä kasattiin ja väänneltiin äijää optimaaliseen lentoasentoon.

Itse muistan osallistuneeni paikallisiiin jojo-kisoihin kun nuo tuo kokis-jojoilu oli kuumimmillaan. Taitaapi vieläkin jonkun laatikon perällä olla kisoista voitettu kullanvärinen erikoisjojo. Kyseistä ala-asteiden diplomaattipassia ei saanut ostettua, sen sai vain kisoissa menestymällä. Jojoilu taitaa olla ainoa "urheilu"laji missä olen koskaan kohtuudella menestynyt.
 
Orman Mollis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins

Eikös tuon saman kultaisen jojon saanut myös tietyllä koodilla. Tämän koodin kun ilmoitti Coca-Colan asiakaspalveluun tai vastaavaan, niin postissa sai sitten upean kultaisen jojon!!

Itse muistan kuinka joku onnekas ala-aste aikoina sai tämän koodin käsiinsä, no kohta miltei jokaisella ala-asteen pojalla (myös minulla) oli Galaxy(?)- jojo!!
 
mikko600

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC, maapisteet, Captain Conker
He-Man

He-Man tarravihko!

Tuota tuli täyteltyä purkkapaketeista saatavilla tarroilla. Muistan kun joskus pöllin vielä naapureiden muksuille tarkoitetut purkat, jotta sain vihkosen täyteen. Nooh, olinhan kuitenkin ensimmäinen taloyhtiössä joka sai ko. vihon täyteen.

Taisipa noita muunkinlaisia vihkoja olla? Sen muistaa kyllä kuinka paljon niitä perkeleen paketteja piti availla jotta sai ne viimeiset tarrat kasaan...
 
mikse

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Manchester United, Edmonton Oilers
He-Man tarravihko!

Tuota tuli täyteltyä purkkapaketeista saatavilla tarroilla. Muistan kun joskus pöllin vielä naapureiden muksuille tarkoitetut purkat, jotta sain vihkosen täyteen. Nooh, olinhan kuitenkin ensimmäinen taloyhtiössä joka sai ko. vihon täyteen.

Taisipa noita muunkinlaisia vihkoja olla? Sen muistaa kyllä kuinka paljon niitä perkeleen paketteja piti availla jotta sai ne viimeiset tarrat kasaan...

Mulla on myös kyseinen He-Man vihko täynnä, samoin kuin 91- ja 92-vuosien MM-lätkän kansiot. Ja saatana, onhan ne ensimmäiset Hockey Liigatkin kaikki.
 
kovalev

Jäsen
Jossain pitäisi vielä olla vuoden -89, Ruotsin MM-kisojen tarravihko. Sergei Makarovin kuvan alla lukee " paras " ja kaikkien muiden neukkujen alla lukee " hyvä ".
Mutta Mika Niemisen kuvan alla lukee kansainvälisemmin " Is Best "

He-Man vihkokin oli, en tiedä onko enää. Sitten oli myös sellainen piirretty kuin " Mask ", ja siitäkin oli tarravihko.
 
Alamummo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool FC, Heiskanen, Lundell, Rantanen
Tampereen lyhytfilmifestivaaleilla oli joku vuosi sitten oma erikoisnäytöksensä 60-80-luvun telkkarimainoksista ja se oli loppuunmyyty. Sykähdyttäviä hetkiä mm. "Ajatar on Foorumissa", "Mitäs me tehtiin ennenkuin oli Flooraa..?" ja "Kiertäisin vähän mualimaa".
Muistan nämä kuin eilisen päivän. Lisäksi klassikoita ovat "Ajanmiehestä, Mikonkadulta" sekä se Coral-mainos, jossa veivataan lähes kaikki tuonajan tekokuidut "dralon, orlon, dacron.... jne jne".

Muistaako kukaan muuten 70-luvulta Retu-kenkiä, niitä vaaleanruskeita samettisia, joissa oli raakakumipohja? Olivat kyllä hyvät kengät, tosin sateella aina likomärät, kun goretexiä ei oltu vielä innovoitu. Onkohan niitä missään vaiheessa otettu uustuotantoon?

edit: t -> r
 
Viimeksi muokattu:

scholl

Jäsen
Entä Hanskin mainokset. Tai Lassilan Tosi On.

Harmi, että ruoka tuli puheeksi. Kokki Kolmonen oli jotenkin veemäinen tv-persoona.
 
hanu

Jäsen
Suosikkijoukkue
raitapaita
Muistan nämä kuin eilisen päivän. Lisäksi klassikoita ovat "Ajanmiehestä, Mikonkadulta" sekä se Coral-mainos, jossa veivataan lähes kaikki tuonajan tekokuidut "dralon, orlon, dacron.... jne jne".

Muistaako kukaan muuten 70-luvulta Retu-kenkiä, niitä vaaleanruskeita samettisia, joissa oli raakakumipohja? Olivat kyllä hyvät kengät, tosin sateella aina likomärät, kun gotetexiä ei oltu vielä innovoitu. Onkohan niitä missään vaiheessa otettu uustuotantoon?

Maikoksista tulee mieleen vielä ainakin "Aina on tilaa vielä yhdelle..." ja "Volkkari, Volkkari, Volkkari, ISII".

Itsehän olen Retut jalassa päässyt jopa ripille. Itsepäisenä kieltäydyin tuhlaamasta rahaa kertakäyttöisiin nahkakenkiin. Olihan minulla toki ne vihreat korkeapohjaiset ja -korkoiset kengät, mutta ne eivät jostain syystä rippikengiksi käyneet. Alban alta vilkkuivat lisäksi erittäin leveälhkeiset farkut, pukuun ei olisi ollut tosin varaakaan. Vuosi oli -74.

Retujen lisäksi oli myös Tahvot, joskaan en nyt saa päähäni minkä näköiset ne olivat. Ostaisin myös Retut heti, jos niitä joku alkaisi tehdä, olivat erittäin mukavat kengät, vaikkakaan eivät erityisen pitkäikäisiä. Yhdet Retut menivät puhki alle viikossa kevarin vaihdepolkimen nostoista ja isovarpaan tyveen kehittyi kunnon känsä sen kesän kuluessa. Kai se nostalgiaa on tämäkin.

Mieleen muistuu myös röyhelöinen vaaleanpunavalkoinen maripaitajäljitelmä, uudenvuoden tinasta itse kaiverretulla muotilla valettu saatanan painava peace-merkki, jota roikotettiin nahkahinassa kaulassa, sekä puukenkämuotivaihe, yhden talven kuljin villasukissa sekä numeroa liian isoissa puukengissä. Leveälahkeisia farkkuja käytettiin yhdessä vaiheessa Hai-saappaiden kanssa, niin että takareuna lahkeesta piti rypyttää saappaan varren sisään.

Kortsuista halvimpia olivat Onnit. Punaisella sydämmellä varustettu valkoinen paketti. Niitä piti hakea keskustan Aholaidasta, kun emme kehdanneet omasta lähikaupasta ostaa, kun naapurinmuija oli siellä töissä.

Tajunnanvirtaa tuli, en viitsi korjailla tökeröitä lauserakenteita.

t. hanu
 
Yläpesä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Hauskoja poimintoja hanulla! Nykypäivän pyörissäkään ei tunnu olevan fiilistä. Kekä on ajellu ensi metrinsä Jopolla? Mahtava mankeli vaikka pitikin polkea hanakasti. Tuon lisäksi taisi öljysoraa ropista myös Fleur Kombi (kukkakombi) nimisen keltaisen ihanuuden alla. Siis pienet renkaat ja istuin sekä sarvet korkealla.

Autoista lämpimiä muistoja (lapsen silmin) synnyttivät Taunus, Kupla, Anglia (takaikkunansa takia), Cortina, Vauxhall Viva ja Mini. Ei niin lämpimiä Mosset ja papan ensimmäinen Lada.
 
Eiköhän kaikilla yli kaksvitosilla ole ollut jossain vaiheessa oranssi jopo...jaa ei vai ? Mulla oli ainakin.

Mainoksista tulee mieleen "...Ladoja siellä...ladoja täällä...ladoja siellä..."
Sekä ilmeisesti postimyynniin helppoutta ihannoiva "...Postiostos on vaivaton...postiostos on huoleton...missä milloin vain...on postiostos ain..."
Kappale laulettiin erittäin duurivoittoisesti.
Lisäksi tulee mieleen 80-luvun hammastahnamainos, jossa hammaslääkärinä oli "salkkareiden" Jukka.
 
Vakio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Man City
Eiköhän kaikilla yli kaksvitosilla ole ollut jossain vaiheessa oranssi jopo...jaa ei vai ? Mulla oli ainakin.

Systerillä oli Jopo. Keltainen se muistaakseni oli. Mulla oli ihan tavallinen poikien pyörä, johon piti tietysti ostaa pitkä satula. Sellaisia (pitkiä satuloita) ei enää näe ollenkaan.

Nykyäänhän muuten taas myydään Jopoja, ainakin meidän Prismassa.
 
scholl

Jäsen
14" jopo taisi olla. Muistaakseni sininen. Seuraava koko oli sitten jo parempi fillari. Onneksi ei ollut koskaan noita pitkäsatulaisia fillareita. Se oli uskomatonta touhua. Pitkä musta satula ja räpätin pinnoissa.
 
Cosmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
JB & KG
Kekä on ajellu ensi metrinsä Jopolla?

Minä. Kyseessä oli toki vaaleanpunainen kulkine, ja ellen väärin muista, nimi oli Joponen, kun oli snadeille. Muistan elävästi vielä kun vedin ekat metrit ilman appareita. (En muista kuinka vanha olin, mutta EN ollut 15, jonka takia asian voisi muistaakin.)
 
HangoverFairy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Nuorta nostalgiaa!!

Nuoresta iästäni huolimatta nousee monet talviset ottelut paikallisen kyläkoulun jäällä mieleen.
Oli hienoa aikaa pelata vaahtosammuttimenkokoisena aikuisia vastaan ulkojäillä. Tikit otsassa, ranteet murteilla ja nilkat myös. Aina sattui ja tapahtui.
Kentällä huudettiiin ja itkua väännettiin pienempänä, mutta kuitenkin muutama tunti pelien jälkeen jäädytettiin jää hyvässä yhteistyössä.
Oli kyllä hienoja aikoja!
Eräskin henkilö menehtyi viime keväänä, jonka kanssa oli kovat kahinat jäällä.

Tuntuu, että nykyään on täysi mahdottomuus saada porukkaa kasaan. Tuttuja naamoja näkee vain harvoin.

Edit: Vauxhall Vivaa hienompaa autoa ei voi ajaa soratiellä!

Edit 2 Puhun kyläkouluista joissa oli 60 oppilasta, mutta pienellä ulkojäällä pyöri reilut 100 henkilöä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös