Nostalgia-ketju

  • 82 334
  • 309

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Tulipas muuten tuolta pornolehti- ja kaljakätköketjusta mieleen, että "Vieläkö on metsäspurgujaaa? Ja vieläkö jossain, känniläinen, laulaa ja tanssii delirium-päissään? Vangita puistokemistin kytät tänään voi, vieläkö metsäaukiolla spuge joi?"
S-Marketin nurkalla spuget ovat. Joku yhteisasunto heillä on, mutta ansaitsevat kyllä nimityksen spurgu ammattinsa vuoksi. Porukan päivä koostuu S-Marketissa istumisesta, West-sätkän (joissain tapauksissa myös Bonuksen kultaisen ja Pall Mallin) käärimisestä sekä luonnollisesti bulkkikaljan juomisesta. Ohikulkevat ihmiset saavat osansa kemistien tajunnanvirrasta, joka aaltoilee parikymppisenä saavutetusta Suomen mestaruudesta hienoon uraan arvostetuissa ammateissa. Elämän ääripäät ovat siis tulleet tutuiksi.

Nuorisolle spurgut ovat arvokas luonnonvara, mikäli kaveripiirissä ei ole täysi-ikäisiä röökin ja alkoholin välittäjiä. Heidät saa halvalla ja toisinaan täysin ilman maksua hakemaan halutut tuotteet. Sekakäyttäjät ja muut nistit ovat helvetin arvaamattomia, siksi heiltä ei kannata moista palvelusta pyytää.

Spurguilla ja romaneilla on täälläpäin mielenkiintoinen symbioosi. Ravikansa pyörittää pulsutaksia, josta asiakkaat maksavat ostamalla kaljaa (usein alaikäiselle) kuskille ja jotain muuta hyödykettä. Oikein rahoissaan oleva ammattilainen uskaltautuu julkisen liikenteen kyytiin, ja siitähän show alkaa etenkin jos kyseessä on kouluvuoro. Spurgu tajuaa voivansa kertoa elämäntarinaansa bussilastilliselle koululaisia ilman häiriötä! Tytöt he, ihme kyllä, jättävät rauhaan, joten naisten kunnioittaminen on kotona iskostettu. Pojille sitten opetetaankin kaikki naisen iskemisestä.

Eivät kovin mukavia ihmisiä, mutta suht harmittomia toisin kuin vaikkapa baarien iäkkäät kantikset, jotka ovat tottuneet saamaan kaiken anteeksi, ja lyhyellä sytytyksellä olevat bensalenkkarit.
 

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Liekö nostalgia oikea määritelmä, kenties onkin.

Joskus sitä kattoo jotain 80-90 -luvun leffaa, siitä voi herätä joku muisto tai tunne vuosien takaa. Tai miettiä, että ketkäs näistä on jo poistunut keskuudestamme. Osin musiikin kanssa sama juttu.

Sitten on tällasta keskipitkän matkan nostalgiaa kun jotkut pitkään kestäneet ja viihdettä tarjonneet proggikset tulee tiensä päähän. Esim. Myytinmurtajat, Top Gear.

Jännä kattoa näitä vanhempia jaksoja, jo 13. kausi 2009 jossa Usain Bolt vieraana. Sellanen fiilis, että muistot jää ja jaksot aina katsottavissa jotain kautta, mutta Clarkson, May ja Hammond ei enää koskaan ratsasta auringonlaskuun Butch Cassidyn mailla.
 

Buster

Jäsen
Videovuokraus.

Siellä 70-luvun loppupuolella ja 80-luvun alussa elokuvastudiot havaitsivat, että mehän voidaan tehdä lisää rahaa myymällä elokuvia videokasetilla suoraan kuluttajien kotiin. Vielä 70-luvulla videonauhuri oli kallista ylellisyyttä ja sen hinta saattoi olla 6 000 markkaa - tai helposti enemmänkin - mikä vastasi tavallisen tallaajan kahden kuukauden palkkaa. 80-luvulla videonauhurit alkoivat yleistyä, niiden hinta tuli alemmas ja suosituimmaksi formaatiksi alkoi vakiintua VHS. Lisäksi myös videonauhureita sai vuokrattua.

Kun ostit sen kalliin videonauhurin, tarvitsit tietenkin vielä kasetteja katseltavaksi ja sitä myötä naamalle lävähti toinen ongelma. Elokuvat olivat törkeän kalliita. Yhdysvalloissa studiot laittoivat kasettien hinnaksi jopa yli 100 dollaria, koska heidän näkemyksensä mukaan yhtä kasettia tulisi todennäköisesti katsomaan useampi henkilö.

Monet ihmiset huomasivat bisnesmahdollisuuksen. Ostan 3 kappaletta Terminator 2:sta, 3 kappaletta Ghostbustersia jne. ja alan vuokraamaan näitä elokuvia asiakkaille. Ajan kanssa tienaan ostohinnan, jolloin siirryn tuottamaan puhdasta voittoa. Elokuvastudiot nostivat oikeuskanteen vuokraamoita kohtaan, joka eteni aina Yhdysvaltain korkeimpaan oikeuteen. Siellä päätettiin tuolloin tiivistettynä, että kun tekijä on myynyt teoksensa, ostaja on vapaa tekemään ostamallaan teoksella tahtonta mukaan. Kuitenkin, studiot saivat jalansijan videovuokrauksessakin, koska kunnianhimoisimmat vuokratoimijat tekivät suoraan diilejä studioiden kanssa. Te studiot myytte meille 3-5 dollarin kappalehinnalla 100 kappaletta Terminator 2:sta, 100 kappaletta Ghostbustersia ja vastikkeeksi saatte meiltä prosentteja vuokratuotoista. Joten kun muiden toimijoiden parit ehkä 50-75 dollarilla ostetut Terminatorit olivat kaikki aina vuokrattuina ja hyllyt humisivat tyhjyyttään tarjonnasta, niin naapurissa oli aggressiivisesti laajentuva iso vuokraamo, jolla oli hyllyissään tuhansittain elokuvia ja sata kappaletta niitä kuumia Terminator 2:sia vuokrattavaksi nyt ja heti. Pian nämä isot suoraan studioilta hankkivat aggressiiviset ketjut söivät pienet passiiviset perheyritykset. Sitten vajaan parin vuosikymmenen päästä tulikin kulutettavan median muuttuminen fyysisestä sähköiseksi.

Mutta muistan ne perjantait, kun lähdettiin paikalliseen videovuokraamoon ja äiti sanoi, että saat valita ihan minkä tahansa elokuvan haluat. Vaihtoehtoja tuntui olevan hyllyillä loputon määrä (kai niitä nyt joku vähän yli sata edes oli) ja ne oli järjestelty genreittäin, sekä genrejen sisällä ne olivat vieläpä aakkosjärjestyksessä. Astelin tietenkin toimintaelokuvien luokse ja mittailin katseellani kasettien kansikuvia. Vielä tukan omaava Bruce Willis katseli kauhuissaan räjähtävää pilvenpiirtäjää, tai ehkä hänen tulevaa uraansa, ja kannessa luki miehekkäästi suussa sointuva Rai Haart. Sylvester Stallone pullisteli paidatta leveässä haara-asennossa liekkimeren keskellä raketinheitin käsissään. Hypistelin käsissäni näitä jämeriä ja avattaessa kivasti naksahtavia kansia tutkien tarkasti, mitä merkintöjä ja kuvia niiden sivu- ja takapuolilta löytyi. Tässä pienen ihmisen tarkassa, sekä perinpohjaisessa valintaoperaatiossa vierähti varmasti vajaa puoli tuntia, kun aina löytyi toinen toistaa viekoittelevampia kansikuvia. Luonnollisesti samaisten viekottelevien väkivaltaisten kansikuvien vuoksi lupauksia vedettiin takaisin ja ensimmäiset valintani torjuttiin. "Mitä jos kävisit tuolla lasten osastolla katsomassa, mitä sieltä löytyy?". No enkä mene, minä olen pyssyleikeistä pitävä pojankoltiainen ja minä haluan katsoa, miten yksi steroideilla pumpattu mumisija voittaa yksin Vietnamin sodan ja tappaa viihdyttävästi satakunta kasvotonta vietnamilaisvilliä, sekä petturillisen komentajansa. Lopulta lainasin Martin Campbellin Zorron naamion ja neiti tiskin takaa otti antamani kannet, ja pujahti takahuoneesta hakemaan itse videokasetin. Vuokraus kirjattiin listaan, johon annettiin joitain kontaktitietoja - ihan vain että elokuva siis saataisiin joskus mahdollisesti takaisinkin. Lyhin ja halvin vuokra-aika taisi olla vuorokausi, jona aikana katsoin Zorron naamion kolme kertaa. Luonnollisesti jos leffaa ei palautettu ajallaan, niin siitä seurasi myöhästymismaksu. Eihän ilman sitä kukaan mitään palauttaisi ajallaan, jos koskaan. Joissain paikoissa saattoi myös joutua maksamaan pienen korvauksen, mikäli ei ollut viitsinyt kelata elokuvakasettia takaisin alkuun. Miettikääpä dvd-aikakauden lapset sitä ja siinä kelaamisessa vierähti vissiin useampikin minuutti perusvauhdilla. Myöhemminhän tuli hifistelyvideoita, joissa oli nopeutettu kelaustoiminto ja kuvanlaadun automaattista eheytystä ynnä muuta.

Mutta se oli omanlaisensa hieno kokemus. Sulla on ihan ensimmäisenä joku asia, jota sä odotat innokkaasti koko viikon. Sitten sinne lähdetään kotoa perjaintai-iltana mahdollisesti useamman hengen voimin autolla, polkupyörällä, kävellen. Katsellaan hyllyistä löytyvää tarjontaa hypistellen niitä fyysisiä kopioita, jutellaan ihmisten kanssa ja vaihdetaan katsomisvinkkejä. Parhaissa tapauksissa pitäjä on asiaan perehtynyt taiteen ystävä, joka osaa suositella sinulle omaan makuun sopivaa tavaraa - siis järkevä "jos pidit tästä, saatat pitää tästä". Sitten jokainen joukosta valkkaa sieltä oman makunsa mukaisen elokuvan ja jos tyttöystävä tulee sieltä romanttisten komedioiden hyllyköstä Julia Roberts -elokuva kourassa, niin tiesi lopettaa suhteen samantien siihen paikkaan.

Rakastan sähköistä maailmaa ja sen joustavuutta, mutta siinä on omanlaisensa tunne pitää jotain konkreettisesti käsissä. Sen arvo ja merkitys on jotenkin ihan heti eri luokkaa, kun se on hauraana ja kolisevana siinä edessä kosketeltavana. Se on minun yksi ja ainoa kopio - jos ei omista kaksia videoita. Ja voi sitä hämmästyksensekaista uteliaisuutta, kun se videovuokraamon täti laittoi kerran lastenelokuvan kansiin isojen aikuisten elokuvan, kansankielellä pornoa. Eivät ehtineet edes vaatteita ottaa pois, kun keittiöstä liikkeelle lähtenyt sensuuri iski television sammuksiin.

Edelleen videot ja videokasetteja omistavana, onhan se kuvanlaatu kasa paskaa. Sitten kun se katsomalla kulutettu videonauha vielä jostain syystä katkesi tjs. ja sitä askarreltiin kasaan. Eikä se laatu hirveästi parempi ollut varhaisissa dvd-elokuvissa. Nostalgisoinkin enemmän tuota kokemusmaailman ja taas yhden ihmisen arjen sosiaalisen aspektin sukupuuttoa. Nyt pääsen yksin Netflixiin koska haluan ja missä tahansa, tarjontaa on ja jos jokin ei miellytä, niin lopetan sen heti ja etsin jotain muuta kiinnostavaa pysytellen mukavuusalueellani. Elokuvat ovat asettuneet myös tukevammin kulutustavaraksi, kun ei niitä omia fyysisiä kopioita tarvitse pyörittää kerta toisensa jälkeen. Liian vähän malttaa keskittyä loistaviinkaan elokuviin, koska tarjolla on aina jotain uutta ja kuukausimaksulla se uusi ei maksa mitään.
 
Viimeksi muokattu:

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, KTP
Oli se aika hieno fiilis, kun sai vihdoin vuokralle Jedin Paluun joskus 80-luvulla. Se oli aina ns. menossa, mutta viimein tärppäsi. Sitten kun mentiin 90-luvulle, niin tuli oltua myös videovuokraamossa tiskin toisella puolella Voi olla nostalgista höpinää, mutta kun nykyään pystyy kai katsomaan leffoja rannekellostakin, niin kaikkea leimaa sellainen kertakäyttöisyys. Hankala selittää, mutta pitää olla joku Louhimiehen Tuntematon, tai kenties uusi Bondi, että leffan saapuminen on tapaus. Kyllähän elokuvista puhutaan, kuten minäkin nyt, mutta jotenkin on sellainen tunne, että ei ne aiheuta kaikki enää samanlaista värinää kuin ennen. Vaikka niitä katsotaan kait enemmän kuin koskaan.

Lisäksi ne ihan huippuleffat maksoivat vuokraamoyrittäjälle aika lailla ja vähän sitten vuokraajallekin hyllyssä, eli oli se sellainen päätös ja hankinta, ettei ihan paskaa leffaa viitsinyt ottaa, siksi keskustelu kävi kuumana aina. Vaikka toki kympeistä markka-aikana vain puhuttiin. Ja on kai siinä sekin, että nyt on ihmisten ajasta tappelemasta monta muutakin asiaa. Ja kuten @Buster tuossa edellä sanoo, niin leffan vuokraaminen perjantaina saattoi hallita keskustelua koko kouluviikon ja toki sitten seuraavankin, kun se leffa oli sitten nähty. Ja ah, sitä jupinaa, jos joku ei ollut kelannut filmiä alkuun ennen sen palauttamista, kuten hyvin tapoihin kuului. Ja jokainenhan meistä on paikannut poikki mennyttä vhs-nauhaa teipillä, puhdistanut videonauhurin äänipäitä, ajanut koneessa puhdistuskasettia, josta muistaakseni ei ollut koskaan mitään hyötyä ja vuokrannut, tai saanut jonkun esittelykasetin, jossa on pätkiä uusista leffoista. Ja kuinka vangitseva oli opus, jossa pienellä präntillä oli tuhansia leffoja luettelona näyttelijä- ja ohjaajatietoineen ja välillä jotain kuvia.

Ja kuinka paljon vanhemmat valvoivat (lue= ei yhtään) sitä mitä ne perheen teini-ikää lähestyvät nauhurilta katsoivat. Ainakin meillä videokirjaston ylläpito tuli mun kontolle hyvin varhaisessa vaiheessa, eikä vanhemmilla ollut mitään käsitystä enää mitä sieltä löytyi Fulcin italosplättereistä alkaen. Kun tosiaan nauhureiden hinnat laskivat, niin niitä tuli sitten useampaan huoneeseen kodeissa ja tämä mahdollisti sen, että joka ainoa vuokraus tallennettiin myös itselle ennen kuin em. huippuleffojen kohdalla tuli kopiosuojaa sun muuta. Ja sitten myös kopiosta otettiin kopio ja kopion kopiosta. Se oli hauskaa näin jälkikäteen ajateltuna, että kuinka pitkälle se paska laatu kelpasi, kunhan siitä leffasta vain jotain näki. Nyki, venyi, paukkui ja oli mustavalkoinen, koska värit olivät jääneet matkalle jonkun kymmenennen kopion kohdalla. Tuota splatter/gore-osastoa tuli treidattua jonkin verran aikoinaan.

Silloin kun videobuumi toden teolla alkoi Suomessa nousukauden ja nauhureiden hinnan laskun myötä, niin ei kait niin pientä tupakkakioskia, missä ei seinällä olisi edes muutamaa vuokraleffaa ollut tarjolla. Sen jälkeen markkinoita taisi hallita lähinnä Film Town ja Kotikatsomo ja sen jälkeen Makuuni, joka sai surullisen kunnian nähdä ja kokea koko vuokrausbisneksen alasajon. DVD piristi markkinoita, mutta sitten tuli suoratoistopalvelut ja ei kai Makuunista muuta hankittu lopulta kuin irtokarkkeja siihen Netflix-katseluun. Oma tarinansa on myös hysteerinen videolaki 1986 (?), joka raiskasi elokuvaa taidemuotona enemmän kuin mikään muu Suomessa koskaan täysin mielivaltaisen saksimisen ollessa enemmän sääntö kuin poikkeus.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
HIFK
Videovuokraamoista VHS-pornoon. Ai että kun runkkaaminen oli vielä nautinnollista matkasta nauttimista, missä tekijät päättivät mille runkataan.

Kasetti valittiin sen mukaan mitä kannessa näkyi, ne vilisivät aikansa supertähtiä. Asia Carreraa, Chasey Lainia, Jenna Jamesonia, Lisa Annia. Vanhemmilla on tietysti omansa.

Videon alussa oli mainokset, mistä jo pääsi tunnelmaan ja haaveili siitä, että jonain päivänä vielä minäkin tuota videoa katsellen runkkaan.

Alkuteksteissä pienet clipit siitä mitä tuleman piti. Sitten nautinnollinen matka läpi ohuen juonen kohtaus kerrallaan nautinnollisen onanian siivittämänä, jos oli hätäinen, purki paineensa jo alkumetreillä ja jatkoi tovin päästä, tai sitten odotti sitä tiettyä kohtausta mistä jo luvattiin.

kelausnappiin koskeminen oli huijausta. Lopulta sitä päätyi voimakkaaseen laukeamiseen, pikainen katse ympärille onko jäänyt kiinni, vaikka peli olisi jo menetetty. Sitten itsensä siistiminen häpeän puna poskilla, puolen tunnin päästä oli jo valmis uusintaan.

Nykyään sitä voi valita liian tarkkaan.
 

vastaantulija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Määrätietoisesti HPK
Videovuokraus

Ai että, todella nostalginen viesti, kiitos siitä.

Itsellenikin on tämä videovuokrauskulttuuri ollut todella iso asia pienestä lähtien, kun 80-luvun alussa vuokrattiin aina silloin tällöin Esselte MovieBox, eli nauhuri ja muutama video. Jossain vaiheessa hankittiin sitten tietysti se oma videonauhuri ja pikku- @vastaantulija oli tuttu näky Hämeenlinnan videovuokraamoissa koluamassa hyllyjä. Siihen aikaan siellä oli päätoimijoina Vekkeli ja Video1 nimiset mestat. Jälkimmäinen oli musiikki- ja elokuva-alojen monitoimimiehen Arno Carlstedtin omistama, ja siellä tykkäsin enemmän käydä. Enkä vähiten siksi, että Arno oli mukava mies ja aina riitti aikaa jutella kaikkien kanssa. Sainpa usein ihan ilmaiseksi lainaan sellaisia mainoskasetteja, missä oli kymmeniä elokuvien trailereita.

Ei ollut siihen aikaan ihan niin justiinsa ne K-16 ja K-18 merkinnät, ainakaan enää sitten kun oltiin jo toisella kymmenellä menossa. Toki muistan, kun tuli ensimmäinen Terminator-leffa, niin voi vitsi se kansikuva. Se oli vaan pakko saada ja sen lainaamiseen tarvittiin faija paikalle. En muista kuinka paljon täyty kinuta, että sain sen katsoa, mutta sitten se lainattiinkin monta kertaa ennen kuin elokuvasensuuri poisti sen vuokraamoista. Moneen kertaan lainattiin toki ne ratkiriemukkaat Poliisiopistotkin. Ja tunnustetaan, että kyllähän meilläkin aika varhaisessa vaiheessa oli kahdet videot, joilla sitten surutta kopioitiin hyllyt täyteen näitä vuokravideoita itselle.

Surullista oli tietysti kun Filmtown ja Makuuni vyöryivät kaupunkiin ja jyräsivät nämä pienemmät toimijat pois markkinoilta. Mutta voi pojat, se valikoiman määrä noissa liikkeissä. Siellä on tullut taas vietettyä melkonen määrä elämästä tonkimassa hyllyjä ja etsimässä jotain kiinnostavia leffoja.

Elokuvasensuuri toi sitten vielä uuden vivahteen tähän, eli suuri osa leffoista, mitä on silloin 80-luvun lopulla katsonut, on ollut tökerösti saksittua. Jostain niitä leikkaamattomia ja tekstittämättömiä piraatteja sitten hankittiin. Ainakin jostain Keltaisen Pörssin ilmoituksista niitä bongailtiin ja ostettiin. Ne oli ihan kultaa. Myöhempinä vuosina tietysti tuli valtavasti vastaan näitä 80-luvun lopun leffoja, mitä oli aikanaan nähnyt vain leikkaamattomana, ja niitä sitten päiviteltiin, että ai tollanen kohta oli tosta leikattu.

Rakastan sähköistä maailmaa ja sen joustavuutta, mutta siinä on omanlaisensa tunne pitää jotain konkreettisesti käsissä.

Näin se on mullakin. 2000-luvun alkuun asti elin VHS-aikaa, kunnes siirryin DVD-maailmaan. Se valtava kopioitujen VHS-leffojen vuori pysyi kyllä kotona hyllyssä vielä muutaman vuoden, mutta olihan se kuvanlaadun ero niin suuri, että alkoi kiinnostus niihin hiipua. Jossain vaiheessa lähti kaikki roskiin, kun oli jo mahdollisuuksia myös ostaa vanhempia leffoja DVD-versioina. Vuokraaminen pysyi kuitenkin uudempien leffojan kanavana, eli sen verran hintatietoinen olin, että en ala mitään 20 euroa maksamaan yhdestä leffasta, vaan ostaminen keskittyi vanhempiin leffoihin.

Vuosien varrella on monet kerrat saanut harventaa tuota DVD-vuorta, kun säilytysmahdollisuudet on rajalliset, mutta paljon niitä on vieläkin. Nyt tulee oikeastaan vain Blu-Ray versioita ostettua, kun niissä on jo paljon valikoimaa ja laajalla hintaskaalalla.

Nyt pääsen yksin Netflixiin koska haluan ja missä tahansa, tarjontaa on ja jos jokin ei miellytä, niin lopetan sen heti ja etsin jotain muuta kiinnostavaa pysytellen mukavuusalueellani. Elokuvat ovat asettuneet myös tukevammin kulutustavaraksi, kun ei niitä omia fyysisiä kopioita tarvitse pyörittää kerta toisensa jälkeen. Liian vähän malttaa keskittyä loistaviinkaan elokuviin, koska tarjolla on aina jotain uutta ja kuukausimaksulla se uusi ei maksa mitään.

Nykypäivän kuva on tietysti juuri tämä ja on näissä ohjelmakirjastoissa valtavasti hyviäkin puolia, mutta huomaan itsekin muuttuneeni hyvin lyhytjännitteiseksi, joka katsoo jotain vartin alusta ja sitten jatkaa etsimään jotain muuta. Ostan kuitenkin edelleen paljon, koska se tunne on vaan tärkeä, että on omia leffoja kaapissa.

Mutta palataksemme vuokraamiseen, niin kyllähän se riipaisi nähdä videovuokraamojen alasajo. Ja vaikkei nyt ihan hulluna kaipaa sitä, että ne leffat joutu aina palauttaan seuraavana päivänä, niin kyllä sitä videovuokraamossa oleilua, kansien tutkimista ja valitsemista kaipaa. Ei toi puhelimen näytön vierittely ohjelmakirjastoissa nyt ihan samalta tunnu. Eikä se valitseminen, kun koko ajan on mahdollisuus perua valintansa.

Oi vuokraamot...
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Mulla on erittäin kaksijakoiset muistikuvat vuokraamoista, nimittäin juuri ne lapsuuden 80-luvun lopun ja ysärin alun nurkkakioskit, joissa viikkorahat käytiin tuhlaamassa vuokra-vhs:ään ja irtokarkkeihin. Tuhmille hyllyille teki mieli vilkuilla, mutta ei ilennyt, kun kioskia pitänyt takatukkainen setä kyyläsi tiskin takana, ettei mitään sujahda poikain taskuun. Ja siinä toisessa kioskissa ostettiin irtokarkit nimenomaan irtokarkkeina, kun yrmy rouva yksittäisiä kinuskikuulia pyynnöstä lasikulhosta kalasteli.

Sitten muutimme maalle, jossa etäisyyksien vuoksi tuli erittäin harvoin mitään vuokrattua, ja porukoiden uskoontulo vähän myöhemmin telkesi vuokraamot säppiin kymmeneksi vuodeksi. Kun sitten jo vaimoni kanssa asuessani seuraavan kerran marssin vuokraamoon, kyseessä oli Makuuni. Hauskoja muistoja niistäkin. Vittumaista oli, kun odotettu leffa oli viety jo, ja sitten tuijotettiin karkkipussin kanssa vaihtoehtoa kädenlämpöisten sijaisehdokkaiden joukosta. Mutta olihan siinä oma fiilis koukata raskaan viikon jälkeen Makuunin tai Filmtownin kautta hakemassa joku odotettu uutuus ja karkkeja messiin.
 

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Nostalgia iskee jaloille, kun huomaat että täällä vapaassa lähes kaikki ketjut, joita seuraa Koronan ulkopuolella ovat liki täyttä nostalgiaa. Hieman huolestuttavaa, ajattelin että tämä nostalgiavaihe tulee vähän myöhemmin kuin ennen 40v päiviä. Mitähän seuraavaksi; alan kuuntelemaan radio nostalgiaa? Hyi helvetti.
 
Suosikkijoukkue
Pelicans, Karhubasket KEspoo sekä Crocodiles
Mulla on erittäin kaksijakoiset muistikuvat vuokraamoista, nimittäin juuri ne lapsuuden 80-luvun lopun ja ysärin alun nurkkakioskit, joissa viikkorahat käytiin tuhlaamassa vuokra-vhs:ään ja irtokarkkeihin. Tuhmille hyllyille teki mieli vilkuilla, mutta ei ilennyt, kun kioskia pitänyt takatukkainen setä kyyläsi tiskin takana, ettei mitään sujahda poikain taskuun. Ja siinä toisessa kioskissa ostettiin irtokarkit nimenomaan irtokarkkeina, kun yrmy rouva yksittäisiä kinuskikuulia pyynnöstä lasikulhosta kalasteli.

Sitten muutimme maalle, jossa etäisyyksien vuoksi tuli erittäin harvoin mitään vuokrattua, ja porukoiden uskoontulo vähän myöhemmin telkesi vuokraamot säppiin kymmeneksi vuodeksi. Kun sitten jo vaimoni kanssa asuessani seuraavan kerran marssin vuokraamoon, kyseessä oli Makuuni. Hauskoja muistoja niistäkin. Vittumaista oli, kun odotettu leffa oli viety jo, ja sitten tuijotettiin karkkipussin kanssa vaihtoehtoa kädenlämpöisten sijaisehdokkaiden joukosta. Mutta olihan siinä oma fiilis koukata raskaan viikon jälkeen Makuunin tai Filmtownin kautta hakemassa joku odotettu uutuus ja karkkeja messiin.
Itsellä oli vielä kaverin kanssa joku käsittämätön tarve tehdä kaikista vuokratuissa leffoista kopiot molemmille. Aina välillä vuokrattiin 3 tai 4 leffaa.
loppu tulemana oli että omistin jossain vaiheessa noin 150-200 VHS kasetillista elokuvia. Aivan järjetöntä puuhaa...240min kasettiin meni se 2 elokuvaa. Ei siinä mutta kun asuttiin vielä naapureina ja molemmilla melkein kaikki samat elokuvat :)
 

laalki

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Philadelphia Flyers
Itsellä oli vielä kaverin kanssa joku käsittämätön tarve tehdä kaikista vuokratuissa leffoista kopiot molemmille. Aina välillä vuokrattiin 3 tai 4 leffaa.
loppu tulemana oli että omistin jossain vaiheessa noin 150-200 VHS kasetillista elokuvia. Aivan järjetöntä puuhaa...240min kasettiin meni se 2 elokuvaa. Ei siinä mutta kun asuttiin vielä naapureina ja molemmilla melkein kaikki samat elokuvat :)

Sama kokemus aikanaan, kun polttavat DVD-asemat yleistyivät ja levyt olivat halpaa kuin leipä. Hirveät polttotalkoot, ehkä reilut 100 leffaa tuli poltettua alennetulla DVD-laadulla, kun kaksikerroksista polttoa ei ollut. Töissä tuli printattua ja leikeltyä kaikkiin kannet vielä. Leffoista tuli sitten katsottua ehkä viisi. Jossain muutossa ne lensivät lopulta roskiin. Ei mitään järkeä, matka oli selvästi tärkeämpi kuin päämäärä.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Viimeksi muokattu:

Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Olen alkanut viimeisen vuoden aikana kaivata hemmetisti lankapuhelimia. Jokainen tv-sarja, jossa ihmisiä ei saada mistä vain kännykällä kiinni, aiheuttaa kummaa kaihoa.

Myös valokuvat olivat ainutlaatuisempia.
 
Suosikkijoukkue
Tappara, Setämiehet
Olen alkanut viimeisen vuoden aikana kaivata hemmetisti lankapuhelimia. Jokainen tv-sarja, jossa ihmisiä ei saada mistä vain kännykällä kiinni, aiheuttaa kummaa kaihoa.

Myös valokuvat olivat ainutlaatuisempia.
Juurikaan mistään emme ole samaa mieltä, mutta tähän viestiin vastaan vähäeleisellä, hyväksyvällä, nyökkäyksellä.
 

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
TV-ohjelmat olivat ennen parempia. No, eivät kyllä oikeasti olleet, mutta lineaarisen television hallitessa vielä 2000-luvulla oli selvää, mitkä sarjat PITI katsoa: OC, Serranon perhe, Teho-osasto, CSI-sarjat, maalaiskomedia, Salkkarit (jota monet häpesivät katsoen silti), Lost, Idols ja mitä kaikkea nyt olikaan.

Telkkarin persoonat olivat valtavia tähtiä, joku Bjurströmkin käsittääkseni oli markkamiljonääri Bumtsibumin juontamisella. Nykyisin kaikkia tuntuu lähinnä vituttavan se, että Leppilampi, Pimiä ja Paasonen ovat joka helvetin ohjelmassa.
 

Orvo Muusi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
TV-ohjelmat olivat ennen parempia. No, eivät kyllä oikeasti olleet, mutta lineaarisen television hallitessa vielä 2000-luvulla oli selvää, mitkä sarjat PITI katsoa:
Sitte ku mennään vielä ajassa taaksepäin niin oli Dallasta ja Twin Peaksia. Jopa iltapäivälehdissä pohdittiin kuka ampui JR:ää :)
 

Useful Idiot

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Eilen muisteltiin tyttöystävän kanssa View Masteria. Mulla oli muksuna ainakin Alf (avaruusolio) aiheisia kiekkoja ja otin viikonlopun projektiksi netistä noita metsästää. Joskus kirppareilla View Mastereita on tullut vastaan, mutta ei vain ole tajunnut ostaa ja oikeasti onhan tuo älyttömän siisti laite. Onkohan muilla kokemuksia?
 

SilentMan

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Giants, Minnesota Timberwolves
1980-luvun puolen välin kesien kauhuelokuvasarjat ovat asia, jota monet sukupolveni leffafriikit muistelevat lämmöllä. Christopher Leen Draculat ja Boris Karloffin Frankensteinit porautuivat pikkupojan tajuntaan unohtumattomasti. Harmi ettei Yle Teema ota työstettäväkseen kunnon kauhuelokuvasarjaa.
 

Kipinä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalaiset
Nykyisin kaikkia tuntuu lähinnä vituttavan se, että Leppilampi, Pimiä ja Paasonen ovat joka helvetin ohjelmassa.

Noin kymmenen vuotta sitten, Paasonen oli YleX:llä vieraana ja ne oli jostain saanut käsiinsä Paasosen videohakemuksen ensimmäiseen Idolsiin. YleX soitti sen lähetyksessä ja siinä Paasonen perusteli miksi hänet pitäisi valita juontamaan Idolsia. Paasonen perusteli, että tv-ohjelmat on täynnä samoja vanhoja naamoja ja pitää saada uusia kasvoja telkkariin. Paasonen voisi ottaa oppia omasta perustelustaan ja jäädä pikkuhiljaa itse pois telkkarista.
 

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Nostalgiasta puheen ollen. Bumtsibum palaa Iltalehden mukaan jälleen televisioon. Vähemmän yllättäen ohjelma on siirtynyt musiikkikentän ylivoimaiselle ykköselle eli Neloselle. Jaana Pelkonen (nostalgiahuomio: Tilt-Jaanasta on kasvanut kunnon MILF) juontaa, joten Bjurströmin naminamia ei tälläkään kertaa.

Että semmosta. Kalle Lindrothin Bumtsibum oli karmeaa sähellystä, joten odotukset eivät ole korkealla. Etenkin kun ohjelmaan kaivetaan kaikki ne Suomipopin kymmenen artistia.

Ylipäätään kaipaisin jotain Jyrkin tai Lista TOP 40:n tyylistä musiikkiohjelmaa (onko Yle hereillä?) televisioon. Yksi Vain elämää on riittävästi, joskin SuomiLove menee koska siinä on ihan tavallisia ihmisiä, ei näitä karaokeformaatteja tarvitse joka viikko esittää.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Paasonen perusteli, että tv-ohjelmat on täynnä samoja vanhoja naamoja ja pitää saada uusia kasvoja telkkariin. Paasonen voisi ottaa oppia omasta perustelustaan ja jäädä pikkuhiljaa itse pois telkkarista.

Aika yleinen argumentti. Heikki Silvennoinenkin kertoi Kummelin suosion huipulla (1990-luvun puolivälissä), että viihteen tekijöiden pitää tajuta lopettaa ajoissa. Esimerkkinä hän käytti Pirkka-Pekka Peteliusta, jonka naamaan suomalaiset ovat kyllästyneet, eikä kukaan nauraisi, vaikka tämä kertoisi miten hyvän vitsin tahansa. No, reilu neljännesvuosisata myöhemmin Kummeli tekee edelleen sketsejä. Niin se mieli muuttuu, eikä sillä niin väliä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös