Jack Eichel yritti parhaansa, eikä Reinhart myöskään huono ollut. Sitten vaan kun muu joukkue oli pitkälti paskaa niin lopputuloksetkin olivat paskaa. Jos Ristolainen olisi päässyt pelaamaan jonkun hyvän veteraanipakin kanssa, niin kyllähän se itsessään olisi jo uraa siirtänyt oikeaan suuntaan. Nyt äijä vain laitettiin syvään päätyyn ja katsottiin miten onnistuu uiminen. Olisihan se paremminkin voinut mennä.
Näin jälkikäteen, kun katsoo esimerkiksi Eichelin ja Reinhartin keräämiä miinuksia Buffalossa, on vaikea ostaa argumenttia, että kyseinen kaksikko olisi ollut "hyviä pelaajia, jotka nostavat koko joukkueen tasoa". Ja joo, tiedän, että plusmiinus-tilasto tuntuu nykyään olevan pannassa kaikessa analyysissä, mutta aika karuja ovat silti lukemat. Reinhartilla meni vieläpä useita kausia ennen kuin alkoi edes pisteidenteko onnistua, vaikka kyseessä olikin koko oman draftinsa kakkosnimi.
Näiden lisäksi Dahlin nyt olisi viimeinen pelaaja, jota käyttäisin esimerkkinä argumentoidessani Ristolaisen epäonnistumisen olevan enemmän omaa kuin hänet draftanneen organisaation vikaa. Päinvastoin, edellisen neljän kauden aikana on näyttänyt siltä, että Buffalon organisaatio on ollut edelleen yhtä rikki kuin Ristolaisen aikana, kun jopa astetta kovempi talentti Dahlin on hukattu täysin. Tällä kaudella nyt sentään alkanut pelaaminen sujua, vaikka Buffalon käyrä onkin juuri kääntymässä, ja tämäkin kausi saattaa vielä pahimmassa tapauksessa mennä pannukakuksi Dahlinin osalta.
Olen aiemmin pohtinut paljon draftaamista ja kirjoittanut myös hieman omia mietteitäni draft-ketjuun. Lopputuloksena olen itse sitä mieltä, että nuorien pelaajien mene stymisessä on kaksi yhtä tärkeää asiaa: scouttaaminen ennen draftia (eikä pelkästään pelitaidot, vaan myös pelaajan luonne, kehittymiskyky jne.) sekä pelaajakehitys draftin jälkeen. Omana esimerkkinäni hyvin draftaavista organisaatioista toimivat Tampa Bay ja Carolina, jotka ovat molemmat tuoneet useita hyviä pelaajia liigaan alemmilta draft-vuoroilta tai kokonaan draftaamattomista pelaajista. Yhteinen nimittäjä useille näistä pelaajista on ollut parin vuoden pelaaminen AHL:ssä ja joka vuosi tapahtuva kehitys askel askeleelta. Tämä on eittämättä vahvan organisaation ja hyvän valmennuksen merkki.
Buffalo ja esimerkiksi Edmonton menisivät sitten tässä analogiassa janan toiseen ääripäähän. En vain suostu uskomaan, että näissä organisaatioissa olisi niin paljon huonompia AMMATTIscoutteja, että eivät tunnistaisi nuorten pelaajien pelitaitoja lähes samalla tavalla kuin hyvissä organisaatioissa. Silti näissä organisaatioissa on monen vuoden ajan epäonnistuttu lähes täysin kaikkien muiden kuin aivan draftin kärkipään pelaajien tuomisessa liigaan, ja monet noistakin ovat saattaneet epäonnistua ainakin jossain määrin odotuksiin nähden. Oma syyttävä sormeni osoittaa tässä kohtaa näiden organisaatioiden pelaajakehityksen suuntaan.
Enemmän kyse on siitä, että Ristolainen olisi hyötynyt siitä jos ura olisi mennyt vähän lähempänä sitä miten Darnell Nursella joka varattiin samana vuonna. Nursen ensimmäinen täydehkö kausi oli 2015-16 ja silloin pääsi pelaamaan esim. Sekeran takana/vierellä. Sitten seuraavalla kaudella Sekera, Klefbom, Russell ja Larsson pelasivat enemmän minuutteja. Ei Edmontonkaan mikään maaginen joukkue ollut tulloin, vaikka pääsikin pudotuspeleihin. Siellä oli kuitenkin veteraaneja edellä syömässä minuutteja ja opettamassa tavoille. Jos Buffalo olisi pitänyt Tyler Myersin niin ehkä Ristolaisen rooli olisi ollut kevyempi ja puolustuksessa olisi ollut muitakin.
Ja huom. käytin esimerkkinä Edmontonia jota ei yleisesti pidetä minään prospectien pelastuspaikkana. Ne oikeat huiput tietysti ottavat pelipaikkansa ja pärjäävät heikosta ympäristöstä huolimattakin (vaikka Dahlinkin meinasi mennä pilalle Krugerin valmennuksessa). Ei Ristolaisesta varmaan mitään selkeää ykkösparin pakkia olisi tullut siltikään, mutta eiköhän sieltä varma top-4 puolustaja olisi kuoriutunut.
Nursen urakehitys on mielestäni mielenkiintoinen vertailukohde Ristolaiselle. Itse kävin hieman samantyylistä keskustelua edellisviikonloppuna kaverini kanssa, mutta hain vertailukohtani hieman lähempää. Oma kysymykseni oli se, miltä Ristolaisen ura olisi näyttänyt, jos hän olisi vaihtanut paikkaa samoihin aikoihin samasta (siihen aikaan) SM-liigatasolla täysin sekaisin olevasta joukkueesta draftattuun, suurin piirtein samalla varausvuorolla ja samalla statuksella (nuorten maailmanmestari ja ratkaisupeleissä tärkeä pelaaja) operoivan Mikko Rantasen kanssa? Näin jälkikäteen on helppo todeta Rantasen pelälyn olevan valovuosia Ristolaista edellä, mutta minun on henkilökohtaisesti vaikea uskoa sitä, että Rantasesta olisi tullut maailman parasta laituria tuossa ympäristössä, jossa Ristolainen NHL-uransa aloitti. Toki Rantanen saattaisi edelleenkin olla Ristolaista parempi pelaaja, mutta ehkä erot eivät olisi niin suuria.
Coloradossa Rantanen ja seura tekivät järjestelmällistä kehitystyötä pienin askelin kohti huippua, mikä on tuntunut puuttuvan paitsi Ristolaiselta myös monelta muultakin Buffalon prospektilta. Tuskinpa monikaan odotti edes hyvin menneen AHL-kauden tai ensimmäisen NHL-kauden jälkeen Rantasesta kummoistakaan tekijää taalajäille, mutta niin vain asteittainen kehitys on kantanut hedelmää. Ristolaisen kohdalla tilanne on lähes päinvastainen, kun odotukset ovat kokoajan olleet tapissa - osittain melkein alusta asti osoitetun ison vastuun takia - ja jatkuvasti on niiden suhteen jouduttu pettymään.
Loppukaneettina sanottakoon, että en usko Ristolaisen tässä kohtaa uraansa enää hirveästi uusiutuvan pelaajana. Nykyisen palkkansa arvoinen hän ei tule luultavasti olemaan kertaakaan nykyisen sopimuksensa aikana. Luultavasti mies A-Macin tavoin pelailee NHL-uransa loppuun kaikessa rauhassa rajoitetussa roolissa, ja sen jälkeen katsotaan, onko vielä intoa lähteä Eurooppaa valloittamaan. Enkä epäile yhtään, etteikö olisi, kun sen verran intohimoinen treenaaja on kyseessä.