Mainos

Norjan verilöyly 22.7.2011

  • 244 442
  • 1 070

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Muistat oikein. Norjassa ei ole elinkautista. Joskin median mukaan siellä on myös mahdollisuus pitkittää vankeusrangaistusta, jos tekijä todetaan edelleen yhteiskunnalle vaaralliseksi. Ja veikkaisin, että näin myös tapahtuu.

Minusta Norjan malli on paljon parempi kuin Suomen malli. Suomessa on muodollisesti "elinkautinen" eli yleensä siis 12-14 vuotta, joskus 18 vuottakin, joka on siis lyhyempi kuin Norjan ns. määrämittainen tuomio. Norjassa , johon ei sisälly mitään automaattista tuomion puolittamista hyvän käytöksen takia kuten Suomessa. Toki Norjassakin voi päästä ehdonalaiseen murhasta, mutta esim. Burzum-yhtyeen Varg Vikernes (joka puukotti bändikaverinsa Euronymouksen) istui 21 vuoden kakustaan 16 vuotta. Uskoisin, että Breivik istuu täydet 21 vuotta ja sen jälkeen tuomiota jatketaan 5 vuoden erissä varsin pitkälle.

Suomen elinkautisen toinen perimmäinen ongelma on siinä, että kun tuomion on saanut, niin muista rikoksista (vaikkapa lomilla tehdyistä törkeistäkin rikoksista) ei saa yhtään mitään lisätuomiota. Tuomiot kyllä käsitellään oikeudessa, mutta sitten vain todetaan, että tuomitulla on jo elinkautinen jne, jolloin vaikkapa lomilla tapahtunut ryöstö/raiskaus tai jopa tappo kuittaantuu sillä. Toki armahdus/ehdonalainen saattaa hieman lykkääntyä, mutta kuten Valjakkalankin tapaus osoitti (6-7 vankilapakoa ja aseella riehumista siinä sivussa), niin eivät ne vaikuta kuin vähäsen vapautumiseen.

Tuomioiden pitäisi olla aina siis määrämittaisia (vaikkapa murhasta 20-40 vuotta) ja uusien rikoksien pitäisi tulla kumulatiivisesti niiden perään. Eli jos Teppo Tappaja pistää lomallaan jonkun kylmäksi, niin Teppo Tappaja saa sitten tuomionsa perään täysimittaisena tappotuomion, joka istutaan päivästä päivään. Sama jos tulee hieman raiskailtua, niin ei kun lisää vuosia tuomioon.
 

Puscutractori

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Harri Olli, rahaton ManC, NP#32, DEFC #62
Miksi muista vangeista olisi Breivikille vaaraa?

Oli miten oli, uskon, että tuomiota jatketaan niin kauan kuin Breivik elää. Kun kerran elinkautista ei Norjassa ole mutta lainsäädäntö sallii tuomion jatkamisen, sitä varmasti käytetään.
 
Ei kyse ole vartijoiden armelijaisuudesta vaan Brejvikille tehdyistä järjestelyistä vankilassa...Kuitenkin "vastapainoksi" isommasta sellistä hän ei tule olemaan juuri tekemisissä muiden kanssa kuin vankilahenkilökunnan ja ilmeisesti jotkut SPR:n ym. tyypit käy välillä hänen kanssaa rupattelemassa.

No eikö sen vankilahenkilökunnan kanssa toimiessa sitten ole mahdollista törmäillä vahingossa oven karmeihin? Itse en olisi tuosta niin varma kuin sinä.
 

Puscutractori

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Harri Olli, rahaton ManC, NP#32, DEFC #62
No jos sulla on omaa ensi käden tietoa vankiloiden sisältä siitä, miten siellä kohdellaan 77 ihmistä tappaneita joukkosurmaajia tai vaikkapa poliisimurhaajia, niin kerro toki meillekin.

Miksi joukkosurmaajille tai poliisimurhaajille pitäisi olla jonkinlainen kaksoisrangaistuskäytäntö, jossa ensin lainsäädäntö tuomitsee ja sitten vielä vankilaympäristö tuomitsee jonkinlaisella omankädenoikeudella? Eihän tällaista käytäntöä ole muillekaan rikollisille.
 

pakki3000

Jäsen
Suosikkijoukkue
-
No jos sulla on omaa ensi käden tietoa vankiloiden sisältä siitä, miten siellä kohdellaan 77 ihmistä tappaneita joukkosurmaajia tai vaikkapa poliisimurhaajia, niin kerro toki meillekin.

Sä meinaat ettei kenties tulisi julkisuudessa suhteellisen kova haloo tuollaisesta!? Ja voit olla ihan varma näiden juttujen tulevan ilmi asianajajan tms. välityksellä.

En sillä etteikö varmaan tekisi jonkun mieli vahingoittaa kyseistä herraa tai kyseisen kaltaisia. Kuitenkin kyseisen kaltaisen henkilön ollessa kyseessä ei varmasti haluta antaa mitään sympatian aiheita aseeksi.
 

Fordél

Jäsen
No eikö sen vankilahenkilökunnan kanssa toimiessa sitten ole mahdollista törmäillä vahingossa oven karmeihin? Itse en olisi tuosta niin varma kuin sinä.

Kaikki on toki mahdollista, mutta Norjan kaltaisessa maassa se on aika epätodennäköistä vaikka kyse on näinkin poikkeuksellisesta tapauksesta. Siellä on varmasti vartijatkin katottu sen mukaan, että eivät provosoidu mistään vaan hoitavat vain duuninsa. Kaikista paras rangaistus Brejvikille on antaa hänen kärsiä loppuikänsä vankilassa ilman minkäänlaisia provosointeja. Näin norjalainen järjestelmä osoittaa toimivuutensa myös Brejvikille eikä sitä voi horjuttaa edes tällaisilla teoilla.
 

Palstalegenda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina, Eveliina Määttänen
Dystopia - tapahtumapaikkana 2030-luvun Norja

Norjan Työväenpuolueen nykyinen puheenjohtaja, Hilde Marit Böö, tuo entinen hiihtäjämestari kaukaa 2000-luvun alkupuolelta, hiihti pilkkopimeässä jossain päin Norjaa. Böö yritti unohtaa nykyhetken edes hetkeksi ja hiihtäessään muisteli sitä aikaa, kun hän oli hiihtäjäuransa suurimman menestyksen aikoina saanut kätellä ja jutella nyt jo edesmenneen Gro Harlem Brundlandtin kanssa. Valoisaa muistoa tummensi se, että äskettäin vankilasta vapautettu Anders Behring Breivik oli nykyisen Norjan hallituksen virallinen neuvonantaja ja monien arvostama kulttihahmo, jonka kasvojen kuvalla maalatut paidat olivat Euroopassa jo kauan sitten ohittaneet Che Guevaran kasvokuvalla maalatun paidan myynnin.

Böön hiihtäessä, suurin vaara ei ollut huippuhiihtovuosien tapaan enää astmakohtaus vaan köydellä aiheutettu hengityksen lopullinen loppuminen. Euroopassa viime vuosina tapahtuneet rajut mellakat ja äärioikeiston nousu olivat tehneet Böön julkisen elämän mahdottomaksi. Tappouhka leijui Böön yläpuolella Damokleen miekan lailla, Työväenpuolue oli kiellettyjen puolueiden listalla, kuolemanrangaistus kaipasi Böö'tä. Tunne ei ollut molemminpuolinen.

****

Mistäpä me tiedämme mitä tulevaisuudessa tapahtuu, etenkin kun maailman muutostahti on nykyisin niin nopea. Ehkä Breivik on joskus armahdettu. Älkäämme koskaan aliarvioiko ihmisten kykeneväisyyttä äärimmäiseen typeryyteen, oli sitten äärioikealla tai äärivasemmalla. Saati sitten äärikonsensuksessa.
 

Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Minusta Norjan malli on paljon parempi kuin Suomen malli. Suomessa on muodollisesti "elinkautinen" eli yleensä siis 12-14 vuotta, joskus 18 vuottakin, joka on siis lyhyempi kuin Norjan ns. määrämittainen tuomio. Norjassa , johon ei sisälly mitään automaattista tuomion puolittamista hyvän käytöksen takia kuten Suomessa. Toki Norjassakin voi päästä ehdonalaiseen murhasta, mutta esim. Burzum-yhtyeen Varg Vikernes (joka puukotti bändikaverinsa Euronymouksen) istui 21 vuoden kakustaan 16 vuotta.

Eikös Vikernes saanut myös niistä kirkkojen poltteluista kakkua? Sakkoa saatana tuli ainakin sen verran, että kertoi jossain musalehdessä olevansa velkaa Norjan valtiolle muistaakseeni 46 miljoonaa kruunua.
 

The_Trooper

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Breivik tuntuu niin sairaalta ihmiseltä, että oli rangaistus mikä tahansa, tulee hän puolustamaan ja seisomaan ylpeänä tekojensa takana.

Asialla ei saa leikkiä, mutta H. Ylppö esitti joskus radiossa mieleenpainuvan rangaistuksen: Norjassa pitäisi alkaa vuosien vieriessä korostaa, kuinka Breivikin hirmuteot ja niiden aiheuttama suru ovat yhdistäneet Norjan kansaa ja sen eri kulttuureja. Tämä olisi ollut suuri askel kohti yhtenäisempää Norjaa (miksei koko maailmaa). Tästä johtuen löysätään maahanmuuton kriteerejä ja Norjasta tulisi entistä värikkäämpi ja monikulttuurisempi maa, jossa eri kulttuurit elävät yhtenäisesti, toimivasti ja sulassa sovussa. Norjasta muodostuisi toimiva esimerkki kaikille muille länsimaille. Esimerkki jollainen se ei olisi ikinä ollut ilman Breivikiä.

Voisihan se olla, että tätä saagaa sellissä seuratessaan ABB alkaisi etsimään köyttä kaulaan.
 

Corkscrew

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Ei Breivik Suomessakaan alle 20 vuoden vapautuisi. Mies ei ole osoittanut minkäänlaista katumusta teostaan ja vaikea nähdä että osoittaa tulevaisuudessakaan. Ei tällaiseen henkilöön tätä elinkautisen yleistä 12-14 vuoden kestoa sovellettaisi, vaikka turhan löysien rangaistusten maassa eletäänkin.
 
Sä meinaat ettei kenties tulisi julkisuudessa suhteellisen kova haloo tuollaisesta!? Ja voit olla ihan varma näiden juttujen tulevan ilmi asianajajan tms. välityksellä.

Mitä kukaan ihminen hyötyy siitä, että lähtee huutamaan Breivikin oikeuksien perään? Edistääkö sellainen esim. asianajajan uraa jotenkin? Vai olisiko sittenkin fiksumpaa painaa vain villaisella mahdolliset muilutukset?
 

Puscutractori

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Harri Olli, rahaton ManC, NP#32, DEFC #62
Mitä kukaan ihminen hyötyy siitä, että lähtee huutamaan Breivikin oikeuksien perään? Edistääkö sellainen esim. asianajajan uraa jotenkin? Vai olisiko sittenkin fiksumpaa painaa vain villaisella mahdolliset muilutukset?

Hyödyllisyydestä jokainen voi olla mitä mieltä haluaa. Oikeusvaltiossa ei kuitenkaan koskaan voida painaa villaisella minkäänlaisia muilutuksia. Ei, vaikka Breivik ehkä olisikin ne tuhatkertaisesti ansainnut.
 

Stevie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Breivikillä taisi olla käytössään tietokonekin, toki ilman nettiä mutta kuitenkin.
Jotenkin tässä tapauksessa olisi jenkkityylinen 23 h omassa pikku kopissa ja tunti kahlittuna vankilan pihalla ulkoilemassa systeemi paikallaan. Jossain taisi olla uutistakin että norjalaisia vituttaa Breivikin vankilaolosuhteet.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Ei Breivik Suomessakaan alle 20 vuoden vapautuisi. Mies ei ole osoittanut minkäänlaista katumusta teostaan ja vaikea nähdä että osoittaa tulevaisuudessakaan. Ei tällaiseen henkilöön tätä elinkautisen yleistä 12-14 vuoden kestoa sovellettaisi, vaikka turhan löysien rangaistusten maassa eletäänkin.

Mitä luultavimmin olisi Breivik Suomessa vapaa 20 vuodessa. Kolmoismurhaaja Valjakkalakin päästettiin 19 vuoden jälkeen vapaaksi, vaikka mies pakeni 6-7 kertaa vankilasta ottaen välillä mm. panttivankeja ja heiluen aseistautuneena. Minkään sortin katumusta hän ei osoittanut, eikä Suomessa katumusta millään tavalla mitatakaan vankilatuomioissa, sillä paatuneita sosiopaattejakin on päästetty nopeasti vapaalle jalalle tekemään yhä uusia rikoksia. Sopii vaikka googlata Simo Ruumensaaren, Tommi Nakarin ja Michael Maria Pentholmin tapauksia ja ihmetellä, miten sarjaraiskaajat ja moninkertaiset tappajat pääsevät aina etuajassa linnasta ulos. Tuomion puolittaminen normaaleissa tuomiossa on yleensä käytännössä automaatio, vaikka minkälainen paska olisi kyseessä.

Ei Suomessa ylipäätään taida 20 vuoden rajan ylittäneitä elinkautisvankeja edes olla, ei ainakaan nykyisin. Mika Muranen on istunut 18 vuotta, hän taitaa olla pitkäaikaisimpia vankeja tällä hetkellä. Toki Muranenkin on ollut tästä ajasta suuren osan jo avovankilassa, ainakin vuodesta 2006 alkaen ellei aikaisemminkin.

Avovankiloista puheen ollen, jos Breivik olisi Suomessa tuomiolla, niin hänetkin siirrettäisiin viimeistään n. 10 vuoden istumisen jälkeen avovankilaan, josta hän pääsisi lomille suht mukavasti. Vaikka "Suomen Breivik" istuisikin 20 vuotta, niin tuomion jälkipuoliskon aikana hän olisi avovankilassa, yhä pidemmillä lomilla ja kenties jossain lähipuistossa haravoimassa.Siinä olisikin monelle yllätys, kun tuttu mies heiluisi pensaita tasoittamassa.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Eikös Vikernes saanut myös niistä kirkkojen poltteluista kakkua? Sakkoa saatana tuli ainakin sen verran, että kertoi jossain musalehdessä olevansa velkaa Norjan valtiolle muistaakseeni 46 miljoonaa kruunua.

Tuli varmaan niistäkin lisäkakkua. Sehän on hyvä vuosituomiossa, että siihen voi aina lisätä vuosia toisin kuin elinkautisessa, joka Suomessa estää tuomion pidentymisen uusien rikoksien osalta.

Siinä on kyllä Vikernesillä makseltavaa, eivät taida Burzumin levyjen rojaltit ihan kattaa tuota. No, mitäs poltti kirkot - vaikken kristityksi itseäni mielläkään, niin historiallisten kohteiden suojelun kannattaja minä olen. Jokainen, joka tuhoaa äärimmäisen arvokkaita vanhoja paanukirkkoja saakoon sitten maksaa äärimmäisen kalliisti ja eläköön loppuikänsä velkavankeudessa. Sinänsä ei olisi koko Vikernesin vapauttamisella ollut niin väliäkään, olisivatpa ainakin surkeat Burzumin paluulevyt jääneet julkaisematta.
 

ipaz

Jäsen
Mitä kukaan ihminen hyötyy siitä, että lähtee huutamaan Breivikin oikeuksien perään? Edistääkö sellainen esim. asianajajan uraa jotenkin? Vai olisiko sittenkin fiksumpaa painaa vain villaisella mahdolliset muilutukset?

Sinä haet selvästi noilla jutuillasi sanaa kosto. Sivistyneessä yhteiskunnassa kosto on kuitenkin ratkaisu, josta kuuluu rangaista sen suorittajaa. Kun kerta oikeus on tuomion antanut, niin tarvitaanko enää erillistä fyysistä muilutusta. Silmä silmästä ei vaan toimi, tai siis joo toimii, mutta mitä siitä on hyötyä kellekään? Paras rangaistus Breivikille todellakin on se Hra Ylpön esittämä Norjan valtion monikulttuurisuuden lisääntyminen ja vielä siten että maahantulijat integroituvat yhteiskuntaan ja elävät veljellisesti rinta rinnan viikinkien jälkeläisten kanssa. Se, jos joku, pistää Andreasia vituttamaan.

Ja myös se, että hän ei tule tapaamaan elämässään enää ketään muita ihmisiä, kuin hänelle varta vasten valitut vartijat, psykologit ja lääkärit. Kuten edellä monesti mainittu, niin Breivik tullaan pitämään eristettynä muista vangeista. Jossain vaiheessa oli tosin juttua, että hänelle etsitään palkattua juttuseuraa, joiden ainoa työ on jutustella niitä näitä ja pitää edes hieman mielen vireyttä yllä.
 

Puscutractori

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Harri Olli, rahaton ManC, NP#32, DEFC #62
Yleensä lastentappajia, pedofiilejä eikä raiskaajia ole katsottu hirveän suopeasti kiven sisällä. Tosin tästä asiasta minulla on vain toisen käden tietoa koska en ole itse istunut koskaan vankilassa.

En minäkään, joten toisen käden tiedon varassa olemme itse kukin. Tuntuu tosin siltä, että tarina näiden pedofiilien yms. muiluttamisesta vankilassa ovat pitkälti viihdeteollisuuden luomia mielikuvia. Mikä saisi vankilassa itsekin istuvan ryhtyvän moisiin oikaisutoimiin? Korkea moraaliko? Tuskin. Korkean moraalin ihmiset harvemmin istuvat linnassa. Pikemminkin epäilen, että suhtautuminen näihin pedofiileihin ja muihin on "ei kiinnosta".
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
En minäkään, joten toisen käden tiedon varassa olemme itse kukin. Tuntuu tosin siltä, että tarina näiden pedofiilien yms. muiluttamisesta vankilassa ovat pitkälti viihdeteollisuuden luomia mielikuvia. Mikä saisi vankilassa itsekin istuvan ryhtyvän moisiin oikaisutoimiin? Korkea moraaliko? Tuskin. Korkean moraalin ihmiset harvemmin istuvat linnassa. Pikemminkin epäilen, että suhtautuminen näihin pedofiileihin ja muihin on "ei kiinnosta".

Jokaisessa yhteiskunnan osa-alueessa on aina ns. pohjasakka, eli ryhmä ihmisiä, joita muut ihmiset kohtelevat kaltoin, halveksuvat tai joiden yläpuolella he katsovat olevansa. Vankila ei ole mitenkään poikkeus. Kyse ei ole "korkeasta moraalista" vaan sosiologisesta ilmiöstä. Ns. normaaleista rikoksista istuvat pitkän linjan taparikolliset mieltävät, että heillä on jonkin sortin käytöskoodi ja "rikollisen moraali", ja että he ovat ammattilaisia siinä missä vaikkapa pedofiilit ja raiskaajat ovat friikkejä.

Toki etäämpää eli vankilan ulkopuolelta katsottuna tämä ajattelu voi näyttää erikoiselta, koska ns. siviilin mielestä konniahan ne kaikki ovat, eikä esim. törkeän pahoinpitelyn tai ryöstön tehnyt kaveri ole todellisuudessa sen moraalisempi kuin raiskaajakaan. Vankilan sisällä todellisuus on kuitenkin toinen, ja Suomessakin raiskaajat, pedot ja muut istuvat usein tuomionsa ns. lisko-osastolla eli pelkääjien osastolla, jossa istuvat myös vasikat ja muut. Tämä osasto on eristetty muista vangeista siitä syystä, että väkivallan uhka on niin raju ja todellinen.

Jotkut vangit tekevät kaikkensa päästäkseen pois normaalilta osastolta, nielevät jopa ruokailuvälineitä päästäkseen sairaalaan leikkaukseen. Ylläoleva ei ole mistään jenkkilän tv-draaman synopsiksesta tai nettifoorumien huhuista revitty, vaan MTV3:n muutaman vuoden takaisesta artikkelista Pelkääjät vankiloissa. Lukaisepa tuo juttu, se on varsin kiinnostava.

Tässä pari katkelmaa jutusta:
Tutkija Mika Junnisen tekemän "Suomalaisten vankiloiden turvallisuus" -raportin mukaan jokaisessa vankilassa on useita tai useita kymmeniä pelkääjiä, jotka eivät uskalla asua vankilan normaalilla osastolla esimerkiksi maksamattomien velkojen, vasikoimisen tai tekemänsä rikoksen luonteen takia.

Rikoksen luonteella tarkoitetaan tässä tapauksessa mm. raiskaajia, pedofiileja, lasten tappajia ynnä muita. Esimerkiksi vanha kunnon Jammu-setä koki useasti väkivaltaa vankilassa, vaikka oli eristyksissä pakkolaitoksessa suuren osan aikaa. Kerran toinen vanki jopa tunkeutui tämän selliin. Niuvanniemen mielisairaalassakin Jammu yritettiin tappaa, ja tämän seurauksena hän joutui loppuiäkseen pyörätuoliin. Jos Jammu-setä olisi pistetty normaalien vankien osastolle, hänet olisi tapettu vankilan sisällä ripeästi. Samoin Breivikin kaltainen kaveri tapettaisiin, jos hän olisi normaalien vankien joukossa.

Näin se vain menee. Tietyt tyypit vain ovat hyväksyttyjen tekojen asteikon niin loppupäässä, että taparikollisetkin katsovat olevansa oikeutettuja toteuttamaan oman käden oikeutta ja hakkaamaan, jopa tappamaan nämä tapaukset. Ja aika harva suuresta yleisöstäkään valtavasti surisi, jos näin joskus kävisi.

Tutkimuksessa haastateltujen vankien mielestä hyljeksityn vangin pahoinpitelyllä on helppo osoittaa omaa rohkeuttaan ja kovuuttaan.

Tässä on myös yksi selitys. Kovan jätkän imagon saa, kun pätkii hylkiötä turpaan. Näin se toimii koulujen pihallakin, miksei vankilassa?

Yhden haastatellun vangin mukaan vankihierarkiassa ylempänä olevat vangit keräävät suojelurahoja osastoilla asumisesta, perivät sellivuokria ja päättävät vankityöpaikkojen työntekijöistä heikompien vankien osalta. Maksamisen vaihtoehto on ilmoittautua pelkääjäksi ja mennä häpeälliselle pelkäävien matelijoiden osastolle eli ”liskolle”.

Jatkoaikaan kirjoittaa toki linnakundejakin, he voivat tietysti omalta osaltaan valottaa tilannetta siitä, miten esim. pedofiilit ja raiskaajat sijoittuvat vankihierarkiassa ja miten kanssavangit heihin suhtautuvat. Olettaisin ylläolevan suojelurahojen keräilyn koskevan ennen kaikkea ammattikonnien ja liivijengiläisten touhua: tuskin ns. normaali, rikollisten kuvioiden ulkopuolelta linnaan jostain syystä joutunut ihminen joutuu kovin uhanalaiseksi.

Linnassa en toki itse ole ollut, kunhan olen vanha Alibin lukija. Ja tähän hymiö.
 

Puscutractori

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Harri Olli, rahaton ManC, NP#32, DEFC #62
Jokaisessa yhteiskunnan osa-alueessa on aina ns. pohjasakka, eli ryhmä ihmisiä, joita muut ihmiset kohtelevat kaltoin, halveksuvat tai joiden yläpuolella he katsovat olevansa. Vankila ei ole mitenkään poikkeus. Kyse ei ole "korkeasta moraalista" vaan sosiologisesta ilmiöstä. Ns. normaaleista rikoksista istuvat pitkän linjan taparikolliset mieltävät, että heillä on jonkin sortin käytöskoodi ja "rikollisen moraali", ja että he ovat ammattilaisia siinä missä vaikkapa pedofiilit ja raiskaajat ovat friikkejä. ...

Kiitos seikkaperäisestä vastauksestasi. Se selitti varsin paljon tätä hyvin omituista ilmiötä. Kirjoitin jo tekstiisi pitkän vastineen, mutta se katosi lähetysvaiheessa...
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ei Breivik Suomessakaan alle 20 vuoden vapautuisi. Mies ei ole osoittanut minkäänlaista katumusta teostaan ja vaikea nähdä että osoittaa tulevaisuudessakaan. Ei tällaiseen henkilöön tätä elinkautisen yleistä 12-14 vuoden kestoa sovellettaisi, vaikka turhan löysien rangaistusten maassa eletäänkin.

Suomessa mies olisi varmaan päässyt 10 vuoden sisällä avovankilaan ja kaikenmaailman lomia vankilasta ym... saanut tuhat mahdollisuutta paeta vankilasta ja vaikka karkaisi sieltä niin saa sen verran lisää tuomiota kuin kuinka monta päivää karkuteillä on, siinä samalla saa vaikka tappaa ja raiskata ihmisiä ja tuomio ei juurikaan muutu siitä mihinkään.
 

ipaz

Jäsen
Breivik oli sanonut oikeudessa tänään, että hänen tuomionsa on laiton. Olisi mielenkiintoista tietää, että mitä lakia ABB noudattaa ja millä hän perustelee tuon. Tuomari oli keskeyttänyt puheen tuossa kohtaa.
 

steepler

Jäsen
Suosikkijoukkue
chelsea, The Ohio State Buckeyes
Mitä kukaan ihminen hyötyy siitä, että lähtee huutamaan Breivikin oikeuksien perään? Edistääkö sellainen esim. asianajajan uraa jotenkin?

Tässä pitäisi varmaan määritellä tarkemmin millaista hyötyä tarkoitat, mutta joillekin esimerkiksi työn hoitaminen ammattimaisesti voi olla arvo joka estää muilutuksiin osallistumisen tai niiden painamisen villaisella.

Tietenkin voi myös kysyä että mitä hyötyä esimerkiksi vartijoille, asinajajille tai muille viranomaisille olisi osallistua muilutuksiin tai niiden peittelyyn?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös