Nimimerkien äänet/ ulkomuoto?

  • 36 006
  • 244
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
veinikretski kirjoitti:
Kuulostaa komealta kaverilta, enää ei puuttunut kuin että työskentelen lehdessä ja minulla on siellä tyttöystävä, olisikin ollut Larry Kent valmiina.

En omasta mielestäni ole varsinaisesti komea, mutta olen joskus kuullut olevani sitä. Pitkä, raamikas ja urheilullinen kuitenkin ehdottomasti olen. Mitäpä sitä kieltämäänkään, sen verran työtä olen asian eteen tehnyt. Yläasteella ja lukiossa olin vielä vähän kuikelo, mutta punttisalin ja muun liikunnan aloittaminen muutti ulkomuotoani vuoden parin sisällä melko paljon.

Työskentelen IT-alan yrityksessä, ja teen siellä hommia laidasta laitaan. Eniten koodausta, mutta myös suunnittelua ja testausta sekä asiakaspalavereja.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
veinikretski näyttää seuraavalta:

Pienikokoinen mies, ehkä n. 165 cm ja hoikka, pieni killimaha löytyy runsaan juomisen seurauksena. Hiekanvärinen hiuspehko, päältä pystyssä ja takana sellainen liehuva 80-luvun takatukka. Kovaa muotia Virossa nykyään! Isot TV-ruutumalliset silmälasit, viikset, pieni terävä leuka ja vinkuva ääni suoraan kurkusta. Vaalea kivipesty farkkutakki ja teräväkärkiset bootsit sekä kireät tummat farkut tai jamekset jotta perse pököttää sopivasti. Tsiigailee pimuja (nuoria ja vähän vanhempiakin) joka paikassa ja vislaa niiden perään. Baarien avausbileissä heittää humalapäissään ronskia ja ehdottelevaa läppää isopovisille neitokaisille ja muka vahingossa horjahtaa niin että pää painuu suoraan rintojen väliin. Saa yleensä nekkuunsa naisilta, mutta ei lannistu ja yrittää aina uudelleen. Käyttää voimakkaita partavesiä.

On julkkis Tallinnassa ja nauttii kyseenalaista kunniaa "Rauman puristajana".

Tälläinen on veini ja lisää paljastuksia jatkoaikalaisista seuraa lähipäivinä...
 
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko. /HC Tallinna !
sampio kirjoitti:
Eikös se ollut Clark? Vai ollaanko samassa hemmossa, siis Teriksessä?

Aivan, Larry oli hänen kaksoisveljensä. Olipa upea kuvaus Tediltä ja sanoisinko kuulosti hyvältä. Tulehan Ted Tallinnan turnaukseen niin annan myös valokuvan.
 

Tinde

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Bajen, NY Rangers, Arsenal
JHag kirjoitti:
Tant gredulin; kuvittelin punapääksi ennenkuin tapasin, paljastui blondiksi.

Tinde; kuvittelin blondiksi ennenkuin tapasin, paljastui punapääksi.

(ovatko nämä daamit vaihtaneet päitään ?)
You never know;) -Tähän vähän Twilight Zone musaa-

Onko muuten kenellekään muulle käynyt niin että täällä Jatkoajassa oppii ensin tuntemaan jonkun tyypin, ja sitten kun ekan kerran näkee livenä, niin tulee "ei voi olla totta, sinäkö se oot" -ilmiö. Minulle kävi niin Korakin kohdalla, joka olikin vanha tuttu hallilta kun sitten viimein tavattiin.

Niin ja tietty kaikkien naisten tuntema pitkä ja komea adonis Cairns!
 

Käkätin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hämeen Parasta Kiekkoa
Täytyy kyllä myöntää että tulee aika monesti mietittyä miltä jotkut kirjoittajat näyttää ja kuulostaa.

Joskus on hallilla tullut mietittyä onko kenties se ja se JA:n kirjoittaja ja kuka niistä.
Parin kirjoittajan tiedänkin kun on tullut leikittyä salapoliisia ja loppujen lopuksi on tullut sellanen olo että hemmetti toiko sekin oli todellisuudessa.

Ja minähän olen se kiltti pieni "tyttö" sieltä päätykatsomosta joka ei ikinä avase suutaan ilmaisemaan omaa mielipidettään asioista (tai sitten avasenkin toisten pahaksi onneksi).
 
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko. /HC Tallinna !
Uskoisin että Koo on upea ilmestys tumma pitkä tukka ja solakka vartalo, siniset silmät noin 172 cm pitkä ja sopusuhtainen, välittömästi hänen takanaan seisoo mies putkihaalarit päällä tarkana kuin porkkana, miehen Ifk lätsän alla on tarkat silmät jotka kuuntelevat ja tarkkailevat joka risahdusta, lievä paskan haju ja tippuilevat sokeritoukat peittävät alleen tämän ihanan naisen tuoksun.
 

finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
"Neuvostovalmisteiset alushousut ja pyjamat ovat kyllä aika kestäviä. Reikiä ei ole vieläkään tullut."

Kuka omistaa tai käyttää 15 vuotta vanhoja kalsareita? Käsi pystyyn.

Pakko myöntää, että mulla on oikeasti kolmet tai neljät neuvostovalmisteiset kalsarit, ruudulliset, bokseri-malliset. Ostettu vuosina 1985-1988 ja pelittävät erinomaisesti; ei juuri mitään kulumisen merkkejä. On mulla kyllä muitakin kalsareita jotta en toki päivittäin noita neukkupöksyjä käytä. Mutta muut, pläkhorset ja nansot tulee ja menee, ryssän laatukalsarit vaan pysyy ja paranoo.
 

Black Adder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, The Original Six
The Original Jags taitaa nyt perinteiseen tapaansa vedättää JA:n profiloijia. Vaateostosten teko Prismasta vain taitaa olla hämäystä. Tosi-uskovainenhan ostaa kledjut Helluntaiseurakunnan kirppikseltä parin kotidemonin kera. Varakkaammat Halpa-Hallista, mutta Jags ei usko mammonan voimaan.

Jags: pitkä, laiha, huonoryhtinen rasvatukka (musta liasta), jolta ei saa helpoimpaankaan kysymykseen selkeää vastausta. Pukeutuu mustaan anorakkiin, sinisiin hai-saappaisiin, sarkapussihousuihin ja greenpeace-tyyliseen olkalaukkuun. Anorakilla ostopäivästä alkaen kertynyttä kuonaa, mm. ruoan tähteitä, räkää ja ehtoolliskynttilöiden vahaa. Kotona kaveri pukeutuu Robin Hood -asuun ja istuu koneella näpyttelemässä erinäisille forumeille. Menttaliteettinä "vapautan ihmispolot pahan vallasta". Bonus: silmälasit teipattu kasaan maalarinteipillä.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Ketjun avaaja:
Kari Hietalahden esittämä jumppaohjaaja tvsarja vintiöistä. En voi mitään sille mielikuvalle. Liikuttakee käsiä.
 

Svante

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, FC Bayern
Tinde kirjoitti:
Onko muuten kenellekään muulle käynyt niin että täällä Jatkoajassa oppii ensin tuntemaan jonkun tyypin, ja sitten kun ekan kerran näkee livenä, niin tulee "ei voi olla totta, sinäkö se oot" -ilmiö.

Jep. Kun tapasin "Jorma Hagelbergin" ekaa kertaa tuli juuri tuo ilmiö. Kaveri olikin istunut hallissa pari riviä edessäni aikaisempina kausina.
Tatska olikin mies, eikä nainen niin kuin olin kuvitellut (josta aikaisemmin mainintaa). Eikä Senior ollutkaan mun lapsuudenkaveri C-katsomosta.

Edit: Rallia olisi ollut mukavaa tavata ihan livenä. Pääs lähtemään liian aikaisin.
 

PeteX

Jäsen
Suosikkijoukkue
Töölön Vesa/Jokerit, Leeds Utd, Only Oranje
Pave oli ihan samanlainen kuin odotinkin. Hullu nahkahanskainen maalari, joka vaan huutaa vitusti. Oikeasti ei.
JHag oli ihan samanalainen kuin odotinkin. Diggaa Hurriganesia ja Sladea, mutta puhuu Suomea hieman murtaen ja nappailee valkoviiniä pikkurilli pystyssä. Oikeasti ei.
Ikijokeri oli ihan samanlainen kuin odotinkin. Kannattaa Jokereita henkeen ja vereen, mutta pelkää aina pahinta. Oikeasti?
 

bisnesman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
JHag kirjoitti:
Senior; bisnesmän sanoi mua ja Seneä samannäköisiksi Jatkis-risteilyllä pari v. sitten. Tähän ei ole paljon lisättävää, halleluja.
Ai sanoin vai? :)
Eikös se mennyt niin että sekoilin vaan teidän henkilöllisyyksissä, juovuspäissään kun olin?

Ikäluokka meni pieleen nimimerkin JHag osalta noin kymmenellä vuodella, siis nuoremmaksi luulin. Mutta olemus oli suht samanlainen kuin mielikuva.
Senioria kuvittelin taas 15 vuotta vanhemmaksi kuin todellisuudessa. Herrasmies jokatapauksessa.

Muutamista tapaamistani jatkislaisista oli hyvin vähän ennakkokuvaa, mutta ainakin Kopo oli paljon hillitymmän oloinen kuin KEP-harrastuksen osalta olisin odottanut.
Mielikuvia:


Tatzka: Kalju partasuinen prätkäjätkä. Väärin meni, sporttinen ja ehkä jopa komeahkokin.

Predator: Pitkä ja hieman hontelo, kaljuuntunut. Väärin meni ainakin honteluuden osalta, ja hiustakin taisi olla kohtuullisesti (muistaakseni).

Korak: 180cm ja yli 100 kiloa. Ruskea poninhäntä ja havajipaita. Metsään meni tämäkin vauhdilla.

En ole tavannut, joten en osaa sanoa meneekö pieleen:

Veinikretski: N. 175 cm pitkä, periaatteessa hoikahko ruumiinrakenne mutta hieman keppanan ja kossuvissyn muovaama vartalo. 85-90 kiloa. Hiukset kammattu taaksepäin ja päässä silmälasit. Jalassa mustat farkut ja päällä lyhythihainen kauluspaita joka ei ole tungettu housuihin.

Herättää naisissa hieman hoivausviettiä ja scorettaa halutessaan vaikka minkälaisen beiben koska tietää elämänkokemuksen ansioista mitä kannattaa minkäkinlaiselle kottaraiselle lirkutella. Pystyy heittämään minkälaista legendaa tahansa täysin pokerinaamalla.

Evenuel:
n. 170cm ja hieman keskivertoa parikymppistä naista nätimpi. Brunetti?
Ei elä työlleen vaan elää työllään. Ei ole katsonut tarpeelliseksi opiskella peruskoulun jälkeen vuosikymmentä vaan hankkinut käytännönläheisen ammatin ja pystyy elättämään sillä itsensä. Maanläheinen ja huumorintajuinen.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Black Adder kirjoitti:
Tosi-uskovainenhan ostaa kledjut Helluntaiseurakunnan kirppikseltä parin kotidemonin kera. Varakkaammat Halpa-Hallista, mutta Jags ei usko mammonan voimaan.
Höh. Eksää tiärä, että länsirannikon parinkymmennen Halpa-Hallin ketju on baptistin omistuksessa, joten ei sieltä kukaan helluntailainen vaatteitaan osta, ellei sitten ole pahasti maallistunut. Kyllä ne ainoat paikat vaateostoksille taitavat olla niitä Fidan kirppareita. Tosin muistini mukaan Jagr on adventisti, joten ehkä hän saisi ostaa vaatteensa peräti Halpa-Hallista. Aika liberaalia touhua, jos näin todellakin on. Itsehän en ole hellari, lesta enkä adventisti, ja puhdasoppisuudessani ompelen vaatteeni itse.
 

Käkätin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hämeen Parasta Kiekkoa
Golden AWe kirjoitti:
Näin Hämeenlinnassa asuvana ja Ervatsalon hyvin tuntemattomana antaisin selkeän vihjeen kaikille hänen ulkonäköään arvuutteleville: Ei tämä Hlinna niin iso kaupunki ole, joitain kymmeniä tuhansia asukkaita. Tulette ensi vloppuna tuohon keskustan kapakoihin bishelle, juotte itsenne hauskoiksi ja kysytte kaikilta vastaan tulevilta silmälasipäisiltä kundeilta "Ookko nää Erva?"

Joko nää olet löytänyt Ervan terasseilta/sieltä sisätiloista?
Ehkä itekin sitten lähden "mettästämään" Ervaa baareista. Olisi meinaan pirun hauskaa nähä Ervatsalo livenä. Eikä millään jaksais odottaa hallikauden alkua että pääsis siellä kyseleen kaikilta vastaan tulevilta herrasmiehiltä "Ookko nää Erva?".
 

Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Käkätin kirjoitti:
Joko nää olet löytänyt Ervan terasseilta/sieltä sisätiloista?
Ehkä itekin sitten lähden "mettästämään" Ervaa baareista. Olisi meinaan pirun hauskaa nähä Ervatsalo livenä. Eikä millään jaksais odottaa hallikauden alkua että pääsis siellä kyseleen kaikilta vastaan tulevilta herrasmiehiltä "Ookko nää Erva?".

Ei Erva taida enää käydä edes baareissa. Tapetti- ja metrilakuostoksilla Mrs. Ervan kanssa, tai mitäpä minä mistään oikeasti tiedän, paitsi Anthraxista.

Juonut olen kyllä. Ehkä ko. mies oli sitten juuri sen liikkeellä sen viimeisen vuoden ainoan selvänä olleen vloppuni aikana? Niin ja olenhan minä toki reissanutkin mutta doksuilu ei jäänyt väliin, eikä lerssi oven.

Onnea etsintöihin!!!
 

Koala

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, ManU, TPS - HIFK 16.03.1999
Tämähän on täysin totta, että mielikuvia syntyy, kun vuodesta toiseen juttelee jonkun kanssa, mutta pärstä on täysin vieras. Tästä syystä minulle on ilmestynyt pään sisälle joitain hahmoja näistä virtuaalisista Esko Ahoista, jotka joskus ovat jopa uskaltaneet häiritä minun märkiä unia. Tai siis..

Senior : Aivan selkeä tapaus. Jos miehellä ei ole puku päällä, konjakkilasia vasurissa ja sikaria oikeassa, kun/jos joskus näen, vedän nokkaan samantien. Niin törkeästi olisi minun pääkoppaani kusettanut.

JHag : Reijo Mäen näköinen pitkähkö älykkö, jolla vasurin sormissa lukee "äiti" muistutuksena hurjista nuoruusvuosista. Ajaa Audia, jonka takaikkunassa on HIFK - tarra.

Grainger : Kaikesta innostunut poika, joka viittaa tunnilla, mutta vastaa väärin. Tuoksuu Dove - shampoolta.
 
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko. /HC Tallinna !
bisnesman kirjoitti:
.
Veinikretski: N. 175 cm pitkä, periaatteessa hoikahko ruumiinrakenne mutta hieman keppanan ja kossuvissyn muovaama vartalo. 85-90 kiloa. Hiukset kammattu taaksepäin ja päässä silmälasit. Jalassa mustat farkut ja päällä lyhythihainen kauluspaita joka ei ole tungettu housuihin.

Herättää naisissa hieman hoivausviettiä ja scorettaa halutessaan vaikka minkälaisen beiben koska tietää elämänkokemuksen ansioista mitä kannattaa minkäkinlaiselle kottaraiselle lirkutella. Pystyy heittämään minkälaista legendaa tahansa täysin pokerinaamalla.

.

No joo, pituus meni hieman metsään seitsemän senttiä lisää, ei juo kirkasta viinaa ollenkaan ainoastaan konjakkia ja olutta (ei keppana), muutenkin alkoholin nauttiminen on aika satunnaista, (sitten kun ottaa niin ottaa, ei räpistellä). Paino siellä 90-100kg välissä, lukulasit on mutta kokoajan hukassa, ei koskaan päässä.Läppää pystyy heittämään kyllä, mutta itse ravintoloissa hmm, todella satunnaista(siis asiakkaana). Naiset, ei niin kovaa tarvetta enää esiintyä, oma muru olemassa. Uskollinen jätkä. Vaatteet farkut, teepaita tarvittaessa puku. Tukka tumma, kauniit siniset silmät (pistävät). Sanoisin että hieman komeampi jätkä kuin TOJ, siinä se. Loistava rakastelija.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Ted Raikas kirjoitti:
No Everton on sellainen n. 175 cm pitkä hoikkarakenteinen kaveri, ei mitenkään bodattu mutta kuitenkin hauista riittävästi että fyysinenkin työ onnistuu tarvittaessa. Rauhallinen analysoiva katse, pitkät vaaleanruskeat hiukset, jotka on kammattu taaksepäin. Korvakoru ja hivenen intiaanimaiset kasvonpiirteet. Partaa ei ole, ellei satunnaisesti huulipartaa pidä. Nojailee rennosti rööki suunpielessä Kouvolan asemankahvilassa ja kahvikuppi toisessa kädessä lukien musiikkilehteä. Pukeutuu kulahtaneeseen nahkatakkiin tietysti, jossa on selkäpuolella joku punkkariajan iskulause.

Oho, täällähän on visualisoitu virtuaaliminääni. Täytyy myöntää, että Ted sai ainakin neljä ja lisänumeron oikein, mutta aivan nappiin ei mennyt. Pituutta aika selvästi lisää, korvis pois, enkä nahkatakkiakaan ole vähään aikaan pidellyt. Toki kaapissa Gestapo-mallinen rotsi odottelee tarvettaan.

Asema-kohtakin meni sikäli pieleen, että kaffeeta en ole koskaan juonut kupillistakaan. En kyllä siellä juuri muutenkaan hengaile. Sanat hauis ja fyysinen työ aiheuttivat kyllä spontaaninen repeämisen. Viddu, mä en pärjäisi kädenväännössä viisivuotiaalle poliopotilaallekaan.


Mahdan kaiken lisäksi olla tylsäkin, sillä itse en näe spontaanisti ketään JA-kirjoittajaa mielessäni. Ehkä ikiä tulee joskus mietittyä (Ted Raikas, 22-23 vuotta?), mutta muuten menisi pakkomiettimiseksi. Sen verran täytyy kuitenkin sanoa, että olen erittäin pettynyt, jos HN:llä ei ole HN-partaa. Kirjainparilla ei viitata Hockey Nightiin.
 

Paitselo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK & Carl Brewer Forever & Karjakunnan nakit
bisnesman kirjoitti:
Ai sanoin vai? :)


Predator: Pitkä ja hieman hontelo, kaljuuntunut. Väärin meni ainakin honteluuden osalta, ja hiustakin taisi olla kohtuullisesti (muistaakseni).

.

Ai sinä muistat niistä kahdesta tapaamisesta jotakin? Sama vika. Minäkin muistan vain "jotakin" samaisista "kokouksista". Mutta kyllä minä sinut, bisnesman, hyvin muistan. Minulla oli sinusta sellainen virtuaalikäsitys, että olet tukevanpuoleinen, liivipukuun pukeutuva tyypillinen piirimyyjä. Noh, metsään meni ja pahasti, kuten sitten omin silmin sain todeta.
 

Senior

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Koala kirjoitti:
Senior : Aivan selkeä tapaus. Jos miehellä ei ole puku päällä, konjakkilasia vasurissa ja sikaria oikeassa, kun/jos joskus näen, vedän nokkaan samantien. Niin törkeästi olisi minun pääkoppaani kusettanut.

Pukua (lue: pikkutakki/asuyhdistelmä) joutuu töissä käyttämään, joten siitä piste. Konjakkia on kaapissa, mutta ei juuri tule latkittua. Sikarikin on väärin, röökimiehiä. Kun näet joskus, et vedä nokkaan.

Koala kirjoitti:
JHag : Reijo Mäen näköinen pitkähkö älykkö, jolla vasurin sormissa lukee "äiti" muistutuksena hurjista nuoruusvuosista. Ajaa Audia, jonka takaikkunassa on HIFK - tarra.

Se millään Audin-paskalla aja. Sillä on Auto. Se tarrakin on takasivulasissa.
 

Koala

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, ManU, TPS - HIFK 16.03.1999
Senior kirjoitti:
Pukua (lue: pikkutakki/asuyhdistelmä) joutuu töissä käyttämään, joten siitä piste. Konjakkia on kaapissa, mutta ei juuri tule latkittua. Sikarikin on väärin, röökimiehiä. Kun näet joskus, et vedä nokkaan.

Vahvistit vain entisestään mielikuvaa päässäni. Sikarin tilalla vain syöpäkääryle.

Senior kirjoitti:
Se millään Audin-paskalla aja. Sillä on Auto. Se tarrakin on takasivulasissa.

Mutta muuten meni nappiin :)
 

bisnesman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Predator kirjoitti:
Ai sinä muistat niistä kahdesta tapaamisesta jotakin? Sama vika. Minäkin muistan vain "jotakin" samaisista "kokouksista". Mutta kyllä minä sinut, bisnesman, hyvin muistan. Minulla oli sinusta sellainen virtuaalikäsitys, että olet tukevanpuoleinen, liivipukuun pukeutuva tyypillinen piirimyyjä. Noh, metsään meni ja pahasti, kuten sitten omin silmin sain todeta.

Ei me olla kyllä tietääkseni tavattu kuin kerran?

Minä melkein veikkaisin että mikäli kadulla kävelen vastaan, aika harva salaseuralainen tunnistaisi. Sen verran olen muuttunut viimeisen vuoden aikana. Sekä ulkonäöllisesti että ..no toimintatavallisesti.
Ääni sen sijaan on yhtä kantava kuin ennenkin. Se käräyttäisi.

Ervatsaloa olen myös usein pohtinut. Jotenkin on päässä aika ristiriitainen kuva miehestä joka näyttää asialliselta mutta pään sisässä liikkuu habituksen kanssa voimakkaasti ristiriidassa olevia ajatuksia.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
bisnesman kirjoitti:
Ääni sen sijaan on yhtä kantava kuin ennenkin. Se käräyttäisi.

Tai hoiperteleva kävelytyyli.
 

Paitselo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK & Carl Brewer Forever & Karjakunnan nakit
bisnesman kirjoitti:
Ei me olla kyllä tietääkseni tavattu kuin kerran?
Kyllä me on tavattu kaksi kertaa. Se toinen kerta oli Helsingin jäähallissa, siis ei suinkaan Hartwallilla. Voi kyllä olla niinkin, että tuossa jäähallitapaamisessa lähinnä minä "tapasin", sinä et niinkään "tavannut" ...
 

Twite

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hämeenlinnan Pallokerho
bisnesman kirjoitti:
Ervatsaloa olen myös usein pohtinut. Jotenkin on päässä aika ristiriitainen kuva miehestä joka näyttää asialliselta mutta pään sisässä liikkuu habituksen kanssa voimakkaasti ristiriidassa olevia ajatuksia.
Annan ilmaisen vinkin kaikille jatkoaikalaisille: Jos tapaatte jatkislaisia ja tiedätte kuka/mikä ervatsalo on, älkää tunnustako. Se 'millainen se sitten on' kysymystulva ei lopu koskaan. Tee vaikuts ja naurata siinä sitten tindejä ja tanteja kun eivät muusta puhu kuin ervan rilleistä ja Hondasta. Perkele.

Nimim. Virheen tehnyt

PS. Suurin yllättäjä tähän mennessä kasvot saaneista jatkislaisista on Hull16. Senior oli just tasan sellainen kuin pitikin, JHag ei ollut.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös