Mainos

Niklas Bäckström – paluu Nordikselle

  • 205 696
  • 936

Tpip

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, L'equip blaugrana, La Albiceleste, Raiders
Tämä on erittäin hyvä tieto ja tekee koko keissistä vielä kummallisemman. En vain kykene uskomaan, että useamman maalivahdin käyttäminen liigaringissä ja harjoitusvahvuudessa olisi mikään ongelma, jos asiaan vain olisi halua paneutua.

Salmelaisen haastattelusta:

"Kyllä, valmentaja on tehnyt ratkaisun siitä, ketkä ovat kaksi maalivahtia tällä hetkellä rankingissa. Kaikki maalivahdit ja valmennus olivat yhtä mieltä siitä, ettei joukkueen harjoitusta pystytä vetämään läpi kolmella. Silloin tähän ratkaisuun myös päädyttiin."

Eli tämän mukaan päätös kahden maalivahdin käyttämisestä harjoituksissa on ollut kaikkien maalivahtien (mä luen tämän niin, että mukan myös Bäckström) sekä valmennuksen yhteinen mielipide.
 

Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat
Mä väitän, että Nikellä on ton jengin isoimmat ballssit, joita ei ole tarve turhaan heilutella. Ei kuitenkaan ole sen tyyppinen persoona, etteikö tarpeen vaatiessa näin tekisi. Huolimatta nykykunnosta, Nikke on joukkueen aivan ylivoimaisesti kokenein ammattilainen, jolla on paljon annettavaa edelleen ja tätä pitäisi hyödyntää mahdollisimman paljon. Kun se pelaajan arki on ihsn muuta kuin pelit ja luukun availut.
Juuri näin.

Niklas Bäckström on HIFK:n oma kasvatti, jonka ei tarvitse enää rahan takia puhua tai tehdä yhtään mitään. Bäckströmillä on kokemusta enemmän kuin koko muulla joukkueella yhteensä. Bäckström haluaa HIFK:n parasta ja on nähnyt viimeisen 1,5 vuoden aikana kuinka päin helvettiä asioita HIFK:ssa on hoidettu.

HIFK:n pitäisi olla ennemmin äärimmäisen tyytyväinen, että jengissä on tuollainen legenda, jolla on paljon annettavaa. Jostain täysin käsittämättömästä syystä nähtävästi juuri mitään ei haluta ottaa vastaan.

Olisiko Ilves tehnyt näin Vesa Toskalalle tai vaikka TPS Miikka Kiprusoffille? Ei todellakaan, koska niissä seuroissa on nykyään osaamista.
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Olen edelleen sitä mieltä, että veskarien hierarkiajärjestys ja Engrenin sopimuksen pituus ovat aivan sivujuonteita tässä tarinassa. Ja tottakai ammattilaisurheilija haluaa pelata, mutta kuunnelkaa nyt se Ruudun livehaastattelu. Kyllä Nikke on sinut sen kanssa, että on 3. veska ja sekin on ihan jees, ettei se häntä tyydytä. Ei pidäkään. Jos joku tyytyy liigajengin 3. veskan statukseen, hän ei ole ammattilainen.

Tässä on paljon isommista asioista kysymys. Sen nyt tajuaa vähänkään fiksummat ihmiset.
 

Dragan Dabic

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tässä on paljon isommista asioista kysymys. Sen nyt tajuaa vähänkään fiksummat ihmiset.

Ja mitäs ne isommat asiat ovat. Esim. Nybondaksen asemaan tai toimintaan ei oteta (muuten kuin väitetyn valehtelun osalta) mitään kantaa. Seuralegendoja pitäisi kohdella paremmin ja ennen pidettiin huolta ja oli arvoja, siinä se haastattelun sanoma. Jos meinaa sanoa jotain, niin pitäisi sitten kanssa sanoa eikä länkyttää ympäripyöreitä.
 

Itäpuu

Jäsen
Eikö se isompi asia ollut, että HIFK:n pitäisi päästä resurssiensa edellyttämälle tasolle? Jotain muutosta toimintakulttuurissa pitäisi tapahtua ilmeisesti, jotta niin kävisi. Esimerkiksi niin, että asiat tuodaan julkisuuteen eikä istuta hiljaiseksi leveillä perseillä...
 

Jan_Peter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Chicago blackhawks
@Mazaa En ymmärrä mitä asioita tässä pitäisi tehdä toisin jos on pahoittanut mielensä Engrenin sopimuksesta. Bäckström ei ole näiden kahden maailivahdin tasolla, se on nähty täällä ja viime kaudella. Pitäisikö jompi kumpi näis huippuveskoista siirtää muualle, että saadaan legendalle tilaa?

Voi olla, että Bäckströn patonut tätä paskaa sisällään koko syksyn ja nyt sitten ulosti sen. Salmelainen omasta mielestä ottaa homman nätisti haltuun haastattelussaan Maikkarin sivuilla. Sanon, että mennään eteenpäin..
 

Warrington

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
En mä mitään väitä, mutta ilmiselvästi valmennus mv-valmennus mukaan lukien ei halua vetää veskatreenejä Bäckström mukana. Toisin sanoen haitat ovat heidän mielestään isommat kuin hyödyt.

Totean tässä vaiheessa vielä, että tuo kolmosveskan poissaolo joukkueen treeneistä on ihan normaali käytäntö Liigassa. Aika omituista olisi kierrättää kolmea veskaa siellä treeneissä pidemmän päälle, liekkö 1-2.veskat tuollaisesta hirveästi tykkäisikään kun oma treeniaika vähenisi (pelitilanne harjoitukset yms.). Tässä ketjussa on nyt ehditty sitäkin ehdottaa, että Atun olisi pitänyt tehdä jotain poikkeusjärjestelyjä jotta myös Nikke saa treenata joukkueen mukana. No joo luulisi kyllä että Nikke edes samoihin treeneihin mahtuu, mutta säälistäkö hänet olisi pitänyt vielä päästää treenaamaan kahden muun maalivahdin tielle, koska edelleen, niissä pelitilanne harjoituksissa on aina vain 1-2.veskat. Kolmannesta en ole missään seurassa kuullut tai nähnyt, ja siihen on varmaan painavat syynsä.

Toivotaan että nämä lausunnot auttaisi Nybarin lopullisessa ulostamisessa organisaatiosta. Pahoin pelkään ettei Dinot käännä selkäänsä lajitoverilleen, ja Nikke on se joka saa lähteä. Aika vahvaa oman seuran päälle kusemistahan tuo Nikeltä sinänsä on, eikö noita lausuntoja olisi voinut antaa kauden jälkeen? Toisaalta joukkue varmaan osaa erotella nuo lausunnot kontekstien kera. Urheilupuoli ja sieltäkin Kusettaja-Nybarihan sen varsinaisen kritiikin saa, ja epäilemättä täysin aiheesta. Hakekaa nyt saatana joku se sieltä officen pöydän alta kameroiden eteen. Siellä se vapisee ja kavahtelee puhelinten piristessä.
 
Viimeksi muokattu:

Dragan Dabic

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eikö se isompi asia ollut, että HIFK:n pitäisi päästä resurssiensa edellyttämälle tasolle? Jotain muutosta toimintakulttuurissa pitäisi tapahtua ilmeisesti, jotta niin kävisi. Esimerkiksi niin, että asiat tuodaan julkisuuteen eikä istuta hiljaiseksi leveillä perseillä...

Tämä on itsestään selvä asia ja kaikkien tiedossa ilman kenenkään ulostuloja ja eikö sinne juuri palkattu uusi UTJ tätä hommaa muuttamaan? Eikö Bäckströmillä ole luottoa Salmelaiseen? Mahtoikohan Tobias ilahtua tästä sopasta? Joutuu selittelemään kuinka valmennuksella on hänen tuki eikä Nybondas ohjaile häntä jne.
 

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Omasta mielestäni tässä koko HIFK:n prosessissa on hienoa, että joku seuran sisältä sanoo ääneen asian, jonka kaikki ovat tienneet. Faija on alkoholisti = HIFK:ssa on urheilupuoli vedetty vihkoon Kekäläisen jälkeen huolella ja Nybondas ei tähän ole tuonut muutosta pitkässä juoksussa. Ammattimaisuus toiminnasta on loistanut poissaolollaan ja HIFK ei ole saanut resursseistaan revittyä irti sitä kilpailuetua, joka siitä pitäisi saada. Bäckströmin ulostulo ei varmasti helpota tämän kauden joukkueen taivalta, mutta pitkällä tähtäimellä uskon tästä olevan hyötyä. Lisäksi tämä kausi on HIFK:lle muutenkin sellainen eräänlainen välikausi matkalla kohti tulevaa... ja ainakin itse haluan uskoa, että tulevina kausina HIFK:ssa osataan repiä kilpailuetua resursseista ja sitä kautta menestytään tasaisesti. Mielipiteeni varmasti johtuu siitä, että varmasti itse pelaajana herkästi tekisin saman ulostulon mikäli läheltä näkisin, kun oma seura pyörii tyhjäkäynnillä.
 

Vpiiroi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs,
Mun mielestä on hyvä kun joku uskaltaa IFK:n sisältä sanoa, kuinka mätä ilmapiiri seurassa on. Ja tämä on jo toinen ulostulo lyhyellä ajalla. Törmänen kritisoi myös toimintaa aikaisemmin. IFK on ollut vuosikymmeniä käsittämättömän huonosti hoidettu joukkue resursseihin nähden ja on hyvä että Niklas uskaltaa vähän ravistella mätiä omenoita puusta.
 

Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat
@Mazaa En ymmärrä mitä asioita tässä pitäisi tehdä toisin jos on pahoittanut mielensä Engrenin sopimuksesta. Bäckström ei ole näiden kahden maailivahdin tasolla, se on nähty täällä ja viime kaudella. Pitäisikö jompi kumpi näis huippuveskoista siirtää muualle, että saadaan legendalle tilaa?
Se ei nyt vaan ole noin kuin kirjoitit.

En nyt sano muuta, mutta lue ne molemmat Iltasanomien uutiset läpi ja katso se Bäckströmin haastattelu Ruudusta.

Kysymys ei ole Engrenin sopimuksesta. En haluaisi lähteä tätä nyt kuitenkaan rautalangasta vääntämään. Monet ovat ymmärtäneet tämän keissin aivan oikealla tavalla.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Toisaalta IFK:ssa on viltissä istuneet oman aikansa kaikki Hakista ja Calounista lähtien. Tietenkin ikävä tilanne Niken kannalta, mutta tuskin parantaa asemaansa tulemalla julkisuuteen lähes vedet silmissä asiansa kanssa joka lienee vain hänen ja karavaanarin välinen, miksi vetää koko seuraa siihen? Ainoa mitä häneltä voi odottaa -ja sitä tuskin kannattaa edes epäillä- on harjoittelu ja tehdä sen mitä varamaalivahdilta vaaditaan eli oltava vain valmiina mikäli kutsu "ylös" tulee.
 

Dragan Dabic

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kysymys ei ole Engrenin sopimuksesta. En haluaisi lähteä tätä nyt kuitenkaan rautalangasta vääntämään. Monet ovat ymmärtäneet tämän keissin aivan oikealla tavalla.

Kysymys on ainakin osaltaan, etten sanoisi suurimmalta osin Engrenin sopparista ja veskatilanteesta. Bäckström sanoo ruudun haastattelussa ensitöikseen, kuinka hänen mielestään veskatilannetta on ollut aikaa ratkaista elokuusta saakka ja vieläkään ei ole ratkaistu. Miten tämä on tulkittavissa muuten kuin kritiikiksi Salmelaista (joka on ollut hommissa jo hyvän aikaa) ja/tai Seliniä kohtaan? Itkut tuntuu myös suurelta osin perustuvan sille, että on valehdeltu Nybondasin toimesta. Paska homma jos näin on, mutta hei c'mon, kannattais nyt jo päästä yli siitä. Nikella taisi olla omat suunnitelmat sille, että Lankinen on paluunsa jälkeen ykkösenä ja hän kakkosena tällä ja ens kaudella tsemppaa Lankisen NHL:ään, mutta Engren piru sotki hyvät pläänit.
 

MJ64

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Eiköhän täällä ole jo kaikki sanottu mitä asiasta voi sanoa, ja loput on vaan asioiden toistamista. Jokainen näkee, lukee ja varsinkin ymmärtää luetun omalta näkökantiltaan, ja niinhän sen kuuluu mennäkin. Ja kaiken tämän jälkeen toivon vain Lankiselle ja Engrenille tervettä loppukautta. En usko että tämä tandemi pelaa ensi kaudella meillä, joten muutoksia luultavasti tulossa. Mutta mennään tämä kausi loppuun näin.

Bäckströmille toivotan hyviä jatkoja ja kiitos kaikesta. Eiköhän se IFKn ura ollut tässä. Harmi että näin loppuu.
 

Wiltord

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tämä on erittäin hyvä tieto ja tekee koko keissistä vielä kummallisemman. En vain kykene uskomaan, että useamman maalivahdin käyttäminen liigaringissä ja harjoitusvahvuudessa olisi mikään ongelma, jos asiaan vain olisi halua paneutua.

Kyllähän tuo Bäckström haastattelussa sanoi, että treeneissä on kaikkien kannalta paras kun on kaksi veskaria kolmen sijaan. Luulisin, että hän tietää aika hyvin mikä malivahdeille ja pelaajille on parasta jääharjoittelussa. Voi olla, että palstan kirjoittelijat tietävät paremmin, mutta en usko.

Bäckströmiä kismittää se, että tällaisessa tilanteessa ollaan, vaikka sille olisi jotain voinut tehdä ja se, että ilmeisesti ei ole ennakkoon kerrottu uutta maalivahtia hankittaessa, että hänestä tulee sitten todennäköisesti kolmosmaalivahti.

Kenenkään etuhan ei tuo ole, että vanha parhaat päivät nähnyt kehäraakki treenaa vikalla kaudellaan omalla ajalla vieden maalivahtivalmentajan aikaa ja energiaa. Jos asiat olisi käyty läpi rehdisti ja suoraan, niin olisi ehkä löytynyt jokin vuokrapaikka tms. Nyt on selvästi sen verran pahaa verta, että eiköhän tämä Niken tarina IFK:ssa ollut tässä.

Kehumme:
- Hyvä reagointi aikanaan Lankisen loukkaantumiseen.
- IFK:lla on loistava maalivahtikaksikko

Moitimme:
-Tilanne olisi pitänyt tehdä selväksi heti, että luottoa Bäckströmiin ei löydy ja on vain varamaalivahdin varamaalivahti.
-Valehtelu
 
Olin kuitenkin ymmärtäväni rivien välistä, että Nikke oli pohjimmiltaan pettynyt ettei hänen luotettu Lankisen loukkaannuttua. Varmaan olisi toivonut lisämaalivahdiksi mieluummin liigatason kakkosmaalivahtia kuin ykkösmaalivahtia.
 

Dragan Dabic

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Olin kuitenkin ymmärtäväni rivien välistä, että Nikke oli pohjimmiltaan pettynyt ettei hänen luotettu Lankisen loukkaannuttua. Varmaan olisi toivonut lisämaalivahdiksi mieluummin liigatason kakkosmaalivahtia kuin ykkösmaalivahtia.

Kirjoittelin alla olevan lausahduksen kun Engrenin soppari julkaistiin:

Joo kyllä tämä hankinta tarkoittaa sitä, että Bäckströmiin ei ole luottoa.

Bäckströn on varmaan alusta saakka kokenut homman juurikin niin, että häneen ei luoteta ja kun ei ole pystynyt Engreniä syyskauden peleissä haastamaan ja nyt kun homma loppuviimeksi konkretisoituu, niin pettymys purkautuu. Voi toki kysyä onko tässä taustalla aito huoli seurasta, vai itsekkäistä lähtökohdista syntynyt turhautuminen.

 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
- Kauteen on tarkoitus lähteä kolmikolla Lankinen-Bäckström-Halonen, Lankinen pelaa valtaosan peleistä ja Nikke sen mitä jäljelle jää ja Halonen saattaa päästä matsin tai pari pelaamaan.
- Lankinen loukkaantuu, Nybondas ilmoittaa Nikelle, että HIFK hankkii toisen maalivahdin Lankisen loukkaantumisen ajaksi Nikelle aisapariksi.
- HIFK hankkii Engrenin, mutta ei vain Lankisen loukkaantumisen ajaksi vaan koko kaudeksi, tässä kohdin Nikke tippuu kolmosmaalivahdiksi.
- Ensimmäinen särö on tapahtunut siis tässä kohdin, Nikelle puhuttiin paskaa sanomalla, että vain loukkaantumisen ajaksi tulee jokin toinen maalivahti mikä olisi tarkoittanut sitä, että Nikke on loppukaudesta ihan normaalisti kakkosmaalivahti kuten alkukaudesta oli suunniteltu.
- Lankisen paluu, Selin ilmoittaa Nikelle, että tämä ei ole enää tervetullut joukkueen jäille vaan joutuu vetämään treenit yksin Lundellin kanssa.

Ymmärrän Niken vitutuksen täysin. Kauteen oli tarkoitus lähteä Nikke kakkosena eikä Nikke ole edes huonosti pelannut. Keken loukkaannuttua sanotaan, että hankitaan täksi ajaksi toinen maalivahti, miksei tässä voitu olla rehellisiä ja sanottu, että tarkoitus on hankkia uusi maalivahti remmiin koko kaudeksi?! Sitten tämä, että potkitaan treeneistä pihalle, voi vittu morjes mikä päätös!! Järkyttävä pyllistys yhtä kaikkien aikojen parasta suomalaista maalivahtia kohtaan joka on tullut seuraan rakkaudesta tätä seuraa kohtaan! Tätä päätöstä en voi käsittää en sitten millään, noin ei vain voi toimia ei vain voi!

Jos olisin Salmelainen niin pyytäisin Nikkeä jäämään hänen avuksi hommassaan, siinä on kaveri jolla on erittäin paljon kokemusta ja tietoa ja puheista huokuu rakkaus HIFK:ta kohtaan ja olisi varmasti valmis tekemään kaikkensa seuran menestyksen eteen. Nikke tietäisi kokemuksesta miten pelaajia seurassa tulee kohdella ja miten taas ei.

Nybondas on kyllä niin mätä tapaus, että pitäisi olla pois palkkalistoilta kokonaan.
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Nikke puhuu asiaa Nybondaksesta, mutta kyllä tässä samalla vähän haisee henkilökohtainen katkeroituminen myös oman peliajan ja roolin suhteen. Itse en ainakaan usko, että tässä nyt pelkästään HIFK:n asialla ollaan. Minustakin tuntuu pahalta Bäckströmin puolesta, mutta toisaalta Engreniä tuskin olisi hankittu, jos Bäckström olisi ollut lähimainkaan sen tason vahti, mitä häneltä palatessaan odotettiin. Otteet ovat ailahdelleet, eikä kroppakaan ole oikein kestänyt, jotain oli pakko tehdä.

Kuitenkin valehtelu on anteeksiantamatonta, ja valitettavasti juuri Nybondasin tapaista. Ehkä tämän julkisen hyökkäyksen aika olisi ollut kuitenkin vasta kauden jälkeen? Nikke olisi voinut käyttää arvovaltaansa Nybondaksen ulostamiseen ja aloittaa ehkä itsekin työt organisaatiossa, jos intoa olisi piisannut. Olisi varmaan vienyt asioita tehokkaammin eteenpäin?
 

BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
@Mazaa En ymmärrä mitä asioita tässä pitäisi tehdä toisin jos on pahoittanut mielensä Engrenin sopimuksesta. Bäckström ei ole näiden kahden maailivahdin tasolla, se on nähty täällä ja viime kaudella. /QUOTE]
Tähän on pakko tarttua. Bäcks pelasi viime kauden selvästi paremmalla torjuntaprosentilla kun täällä ylihypetettykin Engren nyt (Atte torjuntaprosentissa sijalla 9 paljon pelanneista ja selvästi top-5:n ulkopuolella), joka kieltämättä on ollut hyvä. Kaksi pelaamaansa pleijarimatsia ja tämän kauden seitsemän peliä eivät ole sujuneet toivotulla tavalla, mutta kyllä tässä nyt hieman liioitellaankin tasoeroja.
 

Joukkeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, ja muu pohjoinen Suomi
Tuli vaan mieleen että minusta Bäcks oli ihan fine roolistaan tällä hetkellä. Mutta olisiko tämä vähän sivusta Lankisen puolesta puheenvuoro. Nytten Lankinen tippui käytännössä 2 veskariksi kun oli tarkoitus lähteä ykkösenä. Tuli tuossa haastattelussa esiin kun oli puhetta että tarvitsisi vähintään 50 peliä että pääsisi uralla eteenpäin. Vertasi myös omaa uraa tuossa sivulauseessa, että oli hyvä kun lähti sitten muualle josta aukeni ura sitten isommissa ympyröissä.
 

TO41

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Luulen, että Nikellä on ensin vähän kilahtanut, mistä koko ajatus avautumisesta on syntynyt. Vaikka olisi rauhoittunut välissä, niin miettinyt asian niinkin, että kaikesta täysim riippumattomana, mutta seuran fanina ja osakkaana voi uhrata itsensä, jos sillä saa paljastettua Nybondaksen suuren huijauksen.

Jollain tapaa kesken kauden joukkuehengen kannalta mauton, mutta omissa silmissäni Nikke tänään (väli)kuoli silmissäni marttyyrinä. Aina se ei ole vaikuttanut mihinkään, mutta joskus uhrautuminen on saanut aikaan muutosta.
 

Warrington

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Bäcks pelasi viime kauden selvästi paremmalla torjuntaprosentilla kun täällä ylihypetettykin Engren nyt (Atte torjuntaprosentissa sijalla 9 paljon pelanneista ja selvästi top-5:n ulkopuolella), joka kieltämättä on ollut hyvä. Kaksi pelaamaansa pleijarimatsia ja tämän kauden seitsemän peliä eivät ole sujuneet toivotulla tavalla, mutta kyllä tässä nyt hieman liioitellaankin tasoeroja.

Engrenin kuten kenenkään muunkaan veskan tasoa ei voi mitata pelkillä prosenteilla. Engrenillä oli koko syyskauden tapana torjua 3-4 todella vaarallista maalipaikkaa per/peli (ok ei ihan joka peli), ja noiden lisäksi helppoja ei mennyt kuin aivan pieni kourallinen. Nikellä oli viime kaudella ja ollut myös tällä kaudella tapana päästää jokaisessa pelissä 1-2 maalia jotka on selvemmin torjuttavissa. Myöskään huippuseivejä ei ihan järkyttävästi ole kertynyt. Talviklassikossa otti muutaman todella hyvän torjunnan, mutta jatkoajalla päästi maalin jota ei vaan saisi päästää. Nämä ei koko kuvaa kerro, mutta tiivistettynä mun näkemys, Engren antaa joukkueelle selkeästi paremman mahdollisuuden voittaa kuin Nikke on antanut. Lunkka on ilmeisesti nähnyt asian samoin, koska aika vähänhän Nikke on pelannut. Huono hän ei ole ollut, se on liioittelua. Ihan käypä 2.veska oli. Engrenistä adjektiivi hyvä taas on vähättelyä. Jatkoa ajatellen se on todettava että Engrenillä joulun jälkeen pientä ailahtelua, sikäli Lankinen tuli takaisin kreivin aikaan, ja haastaa Engrenin ihan tosissaan.
 

Stigu

Jäsen
Tässä on paljon isommista asioista kysymys. Sen nyt tajuaa vähänkään fiksummat ihmiset.
Kyllä.

Jos sulkee hetkeksi silmänsä ja unohtaa vaikkapa "riidan" aiheen ja katsoo isoa kuvaa, niin tässähän on kysymys siitä, että jälleen yksi henkilö on kyrpiintynyt seuran tapaan toimia. Vastakkain ovat

- pelaajien arvostama ammattilainen, IFK:n osaomistaja ja varmaan edelleen jonkinlaisen IFK-sydämen (osa)omistaja ja entinen huippupelaaja
- Karavaanari, joka edustaa ammattitaidottomuutta, hyvä veli-toimintaa ja kaikkea sitä paskaa, mitä IFK:n ei pitäisi olla

Lähitulevaisuuden toiminnat tämän asian suhteen ratkaisevat, onko seuralla oikeasti halua kehittyä. Todennäköisin skenaario on, että Karavaanari saa jatkaa seurassa ja Nikke sanotaan/sanoutuu irti. Tällöinhän mikään ei edelleenkään ole muuttunut.

Silti Tobiakselta ihan OK esiintulo asian suhteen.
 

avojääpommi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Täältä täysi tuki Nikelle!
Hienoa että joku sisäpuoleltakin puhuu suunsa puhtaaksi. Joko pikkuhiljaa viimeisetkin alkais tajuta mikä jarru niin monella tasolla Nybondas on ollut IFK:lle. Ei kiinnosta enää hevon vittua Salmelaisenkaan mutinat, siellä pitää tapahtua oikeasti kunnon muutos tekemiseen ja Tobbari nähtävästi ei ole se joka sen saa aikaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös