Aika huvittavaa, mikäli Aarno Loka Laitisen kolumneja pitäisi lähteä sisällöllisesti arvioimaan, niitä ei ole tarkoitettu sisäisesti arvioitaviksi, sen verran voidaan antaa Laitisellekin siimaa.
Se, että mies keksii puheenaiheita silloin, kun demaripuolue ei kykene esiintymään enää asioiden osaamiseen tai hallitsemiseen liittyvillä teemoilla, on yksi asia. Se, että jos vertaa miehen aiempaa kolumnia toveri Tarja Halosesta, missä syy työpaikkakiusaamiseen on vain se, etteivät maalaiset ymmärrä kiroilevaa stadin friidua, Tarjaa, kertoo enemmästä kuin intertekstuaalisesta ristiriidasta, se kertoo amerikkalaistyylisestä negatiivisesta kampanjoinnista, Aarno ei edes yritä.
Jos taas kekkostutkija Juhani Suomi arvioi jotain tahoa, ja nimi ei satu olemaan Urho Kaleva Kekkonen, niin siitä ei yleensä tarvitse mielenrauhaansa menettää. Harvemmin niissä on historiallista substanssia, eikä juuri kukaan Keijo Korhosta lukuun ottamatta niitä sellaisena pidä, ellei nyt aleta pelkästään etsimään matalimpia tiedollisia yhteisiä nimittäjiä.
Stubbilla on muuten huomattavasti korkeammat akateemiset näytöt ja mitä ilmeisemmin älykkyysosamääräkin kun tohtori Juhani Suomella. Että sellainen pintaliitäjä, ei mikään havukka-ahon häiriintynyt. Juhani Suomea ilmeisesti korpeaa, että hänen saloseutujen palvonnan kohteensa, suuri valkoinen ylkä ja ugri, Urho Kaleva, tapasi myös profiloitua liikunnan parissa.
Kumpikaan näistä ei muuten ole mielipidekysymyksiä. Mikäli Aarno Loka Laitiseen ja Juhani Suomeen aikoo vedota, aivan kuin he esittäisivät vakavasti otettavia puheenvuoroja, niin ei olla rehellisellä agendalla liikkeellä. Toki Juhani Suomen laajassa työssä on kohtia, joita voi siteerata, sikäli mikäli niille löytää kaksi vahvistavaa lähdettä, erityisesti demarien toimista 1970-luvulta on paljonkin mielenkiintoista sanottavaa Suomella.