1994 presidentinvaalit olivat poikkeuksellisia siinä mielessä, koska silloin vasta oikeastaan se vanha kaarti väistyi. Vanhojen starbojen lisäksi Väyrynenkin sai kuonoonsa. Niissä vaaleissa oli etu, että oli todellakin politiikan ulkopuolelta. Tuntematon kansakoulun opettaja valittiin presidentiksi ulkonäöllä ja karismalla, millaista löytyy joka Esson baarista. Sen jälkeen tilanne on muuttunut siihen suuntaan, että arvostetaan poliittista kokemusta taas vähän enemmän. Ja jos olet presidentti tai pääministeri niin julkisuusasemasi on ehdottomasti parempi kuin Luxemburgissa työskentelevällä miehellä. Varsinkin, kun nyt ei ole lama kuten oli 90-luvun alussa, jolloin aktiivipolitiikkoja lyötiin senkin vuoksi. Eli itse ainakin näen Niinistöllä siinä altavastaajan aseman.
Mutta hyvällä kampanjalla saadaan aikaiseksi hyvä julkisuus ja väittelyt yms. tilanteet ratkeavat siten, että päätetään, mistä puhutaan. Jos kyse on ulkopolitiikasta niin en usko, että suomalaisia kiinnostaa hirveästi EU:n laajentumiskysymykset vaikkapa Turkin suuntaan tai edes terrorismi, vaan kyllä se NATO taas nousee sieltä pintaan. Ja vaikka presidentin virka onkin ensisijaisesti ulkopoliittinen niin sisäpoliittisia kysymyksiä tullaan käsittelemään. On aivan sama, onko kyseessä kunnallis-, eduskunta- vai presidentin vaalit, tietyt sisäpoliittiset teemat nousevat kuitenkin esiin. Näissä vaaleissa varmaankin työllisyys ja siihen liittyvä Kiina-ilmiö sekä peruspalveluiden turvaaminen väestön ikääntyessä.
Kysymys kuuluu nyt, että kuka määrää tahdin. Eduskuntavaaleissa tuli kepun ja demareiden välinen pääministerimittelö, kunnallisvaaleissa katainen haastoi demarit ja nyt pitäisi toimia samoin, Saulin pitäisi haastaa Halonen ja esittää, mitä voidaan parantaa.