Niilo Halonen, Helsingin IFK

  • 125 845
  • 905

Laiskiainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tähän hätään en valitettavasti löytänyt kyseistä artikkelia linkitettäväksi, mutta eilen luin muistaakseni Ilta-Sanomien jutun, jossa Jalonen sanoi, että Halonen oltiin otettu jo lähtökohtaisesti varamieheksi mukaan, koska johtuen Venäjän viisumi, ja koronarajaoituksista uutta varamaalivahtia ei saisi mukaan tarvittaessa. Lisäksi Jalonen sanoi myös tuossa jutussa, että asia olisi ollut sovittuna Halosen kanssa jo etukäteen.
 
Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
Mikä tässä siis oli sairasta, kyykytystä tai ihmeellistä? Jalonen sanoi että lähet kolmanneksi veskaksi ja tuskin pelaat, Halonen sanoi kyllä.
Perkele korona-aikana raahataan johonkin Venäjälle varamiehen varamieheksi kesken kautta koronaa hankkimaan. Ja tämä muka millään muotoa järkevä? Kyllä tuo on ihan täyttä ajattelemattomuutta maajoukkueen johdolta. Ihan sama mikä viisumitilanne ja mitä on pelaajan kanssa sovittu.
 
hemmo_1973

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kyllä Niilo tiesi, ettei pääse pelaamaan tuolla. Se oli nuorelle veskalle varmaan kuitenkin jo kunnia ja kokemus tulevaisuutta varten. Saman koronan pystyy saamaan kyllä Töölön siwastakin..
Väärin - tämä siksi, että Töölössä ei ole Siwa-kauppaa. Mutta joo, nykyisessä tilanteessa asioiden puntarointi on hieman mutkikasta - seurajoukkue on pelaajan työnantaja ja kaikki mielekkäät keinot terveysturvallisuuden edistämiseksi on käytettävä. Toivotaan, että Halonen pääsee jossain vaiheessa pelaamaan sellaisia maaotteluita, joilla on pelillistä merkitystä.
 
Kuten itsekin totesit, asioiden puntarointi on hieman mutkikasta. Toisaalta voisi ajatella, että Nippe lähti reissuun aivan turhaan, mutta toisaalta on syytä muistaa, että Unkarin Porakone oli IFK:n edellisen mestaruuden takuumies, ja aivan samalla tavoin ilman Nippeä olisi voitot Moskovan turnauksessa jääneet haaveeksi.

Vakavasti puhuen keikka oli varmasti hyödyllinen, vaikka Halonen ei pelannut minuuttiakaan. On taatusti eri asia seurata kansainvälisiä matseja kaukalon laidalta kuin kotisohvalta puhumattakaan siitä, että pääsee tsiigaamaan, miten kokeneet kollegat treenaavat ja valmistautuvat näinkin isoihin matseihin. Varmasti reissusta kertyi hyvää oppia, jota voi hyödyntää Liigassa.
 
Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Mitä toi Mertaranta höpisi matsin alussa, että Garteig on edelleen meidän ykkösvekari? Kyllähän Nippe on ykkönen selkeästi tällä hetkellä ja Garteig tuuraa sitten välillä.
 
Bromse

Jäsen
Kyllä alkoi snadisti vituttamaan miten surkeaa kiekon siivoamista omalta alueelta IFK:lta nähtiin kun Pelsut pelasi ilman veskaria, Niilolta meni niin ansaittu nollapeli siinä.

Ei toki poista mitään siitä miten upeasti Halonen jälleen pelasi. IFK:n ja Lunkan seuraava tuote änärin parrasvaloihin.
 
Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
EHT-Halonen ei edelleenkään suostu häviämään
 
Warrington

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kiitos Niilo pisteistä! Nää puolivillaiset pelit hävittäisiin 9/10 jos ei ole veskaa, joka pystyy peittoamaan vastustajan veskan. Erityismaininta menee vastustajan Hemil Larmille tms, ihan ok-lupaavalta vaikuttaa hänkin.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: WPK

Sp#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK aina välillä, EPS jalkapallo
Kiitos Niilo pisteistä! Nää puolivillaiset pelit hävittäisiin 9/10 jos ei ole veskaa, joka pystyy peittoamaan vastustajan veskan. Erityismaininta menee vastustajan Hemil Larmille tms, ihan ok-lupaavalta vaikuttaa hänkin.
Jotain rajaa.

IFK tuhlasi jo ekassa erässä muutaman sellaisen tontin, jonka larmi hoiti varmuudella. Niistä olisi vaan pitänyt laittaa sisään. Ja viimeistään tokassa peli pakettiin.

Niilo oli tänään hyvä ja voitti vastustajan maalivahdin, mutta kyllä niistä paikoista edelleen saa laittaa sisään, vaikka Sveitsi hoki ei aina toimikaan.

Btw eiköhän tää Hemil ole näyttänyt jo tasonsa, etten nyt puhuisi lupaavasta enää 25v kundin jo näyttönsä antaneen maalivahdin kohdalla. Toki eri jos näit ekaa kertaa kundin jäällä tänään.
 
Viimeksi muokattu:
(1)
  • Tykkää
Reactions: BOL

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Jotain rajaa.

IFK tuhlasi jo ekassa erässä muutaman sellaisen tontin, jonka larmi hoiti varmuudella. Niistä olisi vaan pitänyt laittaa sisään. Ja viimeistään tokassa peli pakettiin.

Niilo oli tänään hyvä ja voitti vastustajan maalivahdin, mutta kyllä niistä paikoista edelleen saa laittaa sisään, vaikka Sveitsi hoki ei aina toimikaan.

Btw eiköhän tää Hemil ole näyttänyt jo tasonsa, etten nyt puhuisi lupauksesta enää 25v kundin kohdalla. Toki eri jos näit ekaa kertaa kundin jäällä tänään.

Innala vähän tuhlaili tänään. 4-5 ihan huippupaikkaa. Noh, huomenna sit :)
 
Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Voittava maalivahti. Piste.

Piti meitä taas pystyssä vaikeina hetkinä, kuten ykkösmaalivahdin kuuluukin. Minulle tulee isosti Lankinen Halosesta mieleen. Samanlainen teknisesti hiottu paketti, eikä tarvitse sätkiä ja räpiköidä torjunnoissa.
 
Metukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Nyt pitäisi lopettaa se SDP-henkinen maalivahtien peluutus ja tehdä Halosesta selkeä ykkönen. Turha antaa pisteitä pois Garteigin muodossa. Hänelle voi sitten ottelusumissa antaa pelejä silloin tällöin.
 
Kake74

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Junior-Pelicans, Tamin Tribuuttiketju
Nyt pitäisi lopettaa se SDP-henkinen maalivahtien peluutus ja tehdä Halosesta selkeä ykkönen. Turha antaa pisteitä pois Garteigin muodossa. Hänelle voi sitten ottelusumissa antaa pelejä silloin tällöin.
Se on just näin.
Toki jos voit olla SDP:n jatkossa kirjoittaa jollain kiertoilmaisulla, ni olis kiva.
Tuli oksennus suuhun :)
 
F#21

Jäsen
Voittava maalivahti. Piste.

Piti meitä taas pystyssä vaikeina hetkinä, kuten ykkösmaalivahdin kuuluukin. Minulle tulee isosti Lankinen Halosesta mieleen. Samanlainen teknisesti hiottu paketti, eikä tarvitse sätkiä ja räpiköidä torjunnoissa.
Sama rauhallisuus Halosesta välittyy kuten Lankisestakin. Vielä on pari-kolme porrasta kurottavaa tuohon Lankisen 17-18 tasoon, mutta toivotaan Halosen siihen yltävän ja vielä HIFK:ssa. Tuohon kun alkaa tulemaan niitä samanlaisia venytyksiä ja liukuja kuten Lankinen teki, niin huima isommat areenat kutsuu.
 
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers
Se on just näin.
Toki jos voit olla SDP:n jatkossa kirjoittaa jollain kiertoilmaisulla, ni olis kiva.
Tuli oksennus suuhun :)
NuSKaP (eli Nuori Suomi kaikki pelaa) -peluutus, voisi olla vähemmän poliittinen termi
 
Metukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tuossa Garteig-ketjussa kerrottiin hänen laittaneen someen, että sai kuulla pelaavansa eilen vasta 5 tuntia ennen ottelun alkua eli jotain tapahtunut Haloselle.
Onko tietoa mitä?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös