Nightwish - suomalaisen musiikin "Nokia"?
Pariin otteeseen on nyt tullut kuunneltua nyt tämä uusi Nightwish -sinkku ja edelleen kummastelen että mistä sikiää tämä mystinen Nightwish-kultti? Kyllä, Holopainen on onnistunut vuosien varrella kyhäämään kourallisen hyviä, rehellisiä sinkkubiisejä joita kelpaa kuunnella. Pari Nightwishin levyäkin nousee selkeästi genressään keskikastin yläpuolelle, sitä en kiistä. Voin tunnustaa että jossain määrin Nightwishiä fanitan ja useampi levy löytyy hyllystä, ihan alkuperäisinä kappaleina. Aikanaan Nightwish ratsasti vielä ihan musiikillisillakin ansioilla, mutta tätä uutta sinkkua kuunnellessa ei voi kuin kummastella mistä sikiää tämä hämmentävä palvonta kyseistä yhtyettä kohtaan. Yhtye on saavuttanut Suomessa samanlaisen aseman kuin Nokia; vaikka julkaistaisiin laatikollinen paskaa niin kansa katsoo ihaillen ja kumartaa. Kuunnelkaapa nyt OIKEASTI Storytime -biisiä ja ihailkaa maagista rumputyöskentelyä ja kitarariffejä. Huh. Yksi riffi, rummut paukuttaa 95 % biisistä suoraa komppia. Monotonian juhlaa.
Kiteellä on varmaan pohdittu, että "Tää idea ei oikein yksin kanna. Mitä jos tehtäis niin kuin Lauri Tähkä? Lisätään päälle vähän viuluja? Tai kokonainen orkesteri? Ja vähän poikakuoroa - joku Cantores ohne Cojones varmaan olis vapaana? Kansa olis varmaan IHAN pähkinöinä?"
Ja tuhansien murheellisten laulujen maassa katajainen kansa pohtii: "Kyllä se Windows Phone, se on kyllä se seuraava ISO JUTTU!".
Kyllä Nokia tietää, eikä Nightwish vaan voi pettää.