Nightwish

[haunted shores]

tai vaihtoehtoisesti Imaginaerum-outro pois jolloin levy olisi loppunut runonlausuntaosuuteen ja feidannut siihen.

Levy on tehty nyt niin pitkälti leffan ehdoilla, että Imaginaerum on olemassa leffan lopputekstejä varten.

 

[-OO-]

Rakastun koko ajan enemmän ja enemmän kaikkiin kappaleisiin ja ihan satavarmasti uskallan sanoa, että on todellakin kovin Nightwish-tekele ikinä.

Ensimmäisen kuuntelun jälkeen reaktio oli että "mitä vittua tämä nyt oikein on?", ei oikein tiennyt että miten suhtautua tähän levyyn. Mutta nyt kun on jokusen kerran kuunnellut läpi niin pikkuhiljaa alan minäkin kallistua tuolle kannalle. Onhan tämä kerta kaikkiaan komea levy ja biisit aukeaa joka kuuntelulla enemmän ja enemmän.

Hattua pitää kyllä nostaa ennakkoluulottomuudesta, ja myös kunnianhimosta. Ja täytyy sanoa että minä vaan koko ajan enemmän tykästyn tuohon Anetten lauluun, tuo monipuolisuus tuo vaan niin paljon lisää Nightwishin musiikkiin, varsinkin kun tuo naislaulajan monipuolisuus ympätään yhteen Hietalan lisääntyneiden lauluosuuksien kanssa.

 

[asyouwere]

-Instrumentaalien määrää olisi voinut vähän karsia, esimerkiksi Arabesque tuntuu vähän turhalta välisoitolta.

Tuonhan Tuomas oli myöntänytkin, että Arabesque laitettiin albumille, koska elokuva tarvitsi sitä. Ja vaikka Imaginaerum onkin oma albuminsa niin samalla se on myös soundtrack tulevalle samannimiselle elokuvalle.

 

[Wellman]

Levyä kuunneltu nyt lähemmäs 10 kertaa ja kyllähän tätä kelpaa kuunnella lisää kokoajan. Tein sen virheen, että kuuntelin noita sampleja ennen koko levyn kuuntelemista ja se pilasi osaksi yllätyksen. Nytkin olin yllättynyt biiseistä ensi kuuntelulla ja voin vain kuvitella miten suu auki olisin ollut, jos en olisi kuullut edes Storytimea kertaakaan ennen koko levyn kuuntelua putkeen.

Suosikeiksi on noussut Song Of Myself, Last Ride Of The Day, Scaretale, Ghost River, Rest Calm ja Turn Loose The Mermaids.
Hieman näiden perässä tulevat sitten The Crow, The Owl And The Dove, I Want My Tears Back, Taikatalvi, Storytime ja Imaginaerum.

Slow, Love, Slow ja Arabesque kaipaavat lisäkuunteluita, että voisivat iskeä enemmän, nyt tuntuvat poikkeavan liikaa muista biiseistä.

Anette kuulostaa mielestäni paljon paremmalta kuin DPP:llä. Last Ride Of The Dayn ja Storytimen kertseissä kuulostaa olevan rajoilla äänen kanssa. Turn Loose The Mermaids on taas upea veto Anettelta. Edellinen laulaja loisti oopperalaulannallaan, mutta matalalta laulaminen ei onnistunut. Anette pystyy mielestäni aika monipuoliseen laulamiseen tällä levyllä.

Lapsikuoron käyttö Ghost Riverissä ja Rest Calmissa miellyttää todella paljon ja oikeastaan tekevät biiseistä täydelliset.

Song Of Myselfin loppuosan on hieman liian pitkä, jotta sen jaksaisi joka kerta kuunnella kokonaan. Mukava melodiahan siinä taustalla kuitenkin on, mutta puolet pois ja olisi parempi
Moni tuntuu osaksi vieroksuvan tuota orkesterin suurta osaa, mutta näin leffamusan (mm. Zimmer) ystävänä nuo kelpaavat erinomaisesti. Unelmana olisi päästä tuolle joskus tulevaisuudessa tapahtuvalle keikalle, missä myös orkesteri ja kuoro ovat mukana. Samantyylinen kuin Within Temptationin Black Symphony.


Kevään keikalle lippu jo hankittuna ja kai tuo leffakin pitää katsastaa vielä.

 

[Infernal]

Levy on tehty nyt niin pitkälti leffan ehdoilla, että Imaginaerum on olemassa leffan lopputekstejä varten.

Itse en oikeastaan miellä tuota nimikkokappaletta osaksi levyä. Se kun on vain levyn orkestraatioista koostuva potpuri, ja vaikuttaa ennemminkin bonuskappaleelta. Siinähän se joukon jatkeena menee, mutta omasta mielestäni albumi päättyy jo tuohon Song of Myself -kappaleeseen. Ja tuosta kappaleesta pitääkin mainita, että se on kasvanut isommaksi ja isommaksi, mitä enemmän sitä olen kuunnellut. Kunnon junttariffit siinä Piano Black osuudessa saavat pään nykimään, eivätkä kuuden minuutin loppulausunnat ole minulle millään tavalla puuduttavia, päinvastoin. Joka kuuntelukerralla ne tekstit ovat saaneet joitain tuntemuksia aikaan.

Albumi on hyvä kuten aiemmin jo totesin, ja yhä useampi kappale on alkanut kuulostamaan paremmalta. Sitten on pari kappaletta, jotka jollain tavalla tökkivät. Ghost Riveristä en ole oikein saanut otetta. Ihan mukavat kitarat biisissä kyllä on, mutta kertsi ei vain kolise jostain syystä. Ghost Riverin jälkeen tuleekin sitten hyviä kipaleita monta perätysten. Rest Calm on hieno myös, mutta pieni miinus liiasta pitkittämisestä. Sitävastoin olisin mielelläni kuullut lisää edellisen kappaleen päättänyttä viulunsoittoa. Last Ride of the Day on musiikillisesti levyn hienoimpia kappaleita, mutta jälleen toi kertsi vähän tökkii. Menee vähän lian korkealta ja liian nopeasti. Muuten ei hirveästi olekaan nurisemista. Aika näyttää miten tämä levy tulee kestämään aikaa, ja tuleeko sen pariin palattua usein. DPP:n kohdalla alkuhuuma oli kova, mutta sen jälkeen ei jäänyt paljon mitään käteen.

 

[Taitopelaaja]

Yllättävän hyvältä kuulostaa tuo "Imagenaerum" näin ensimmäisellä kuuntelukerralla. Anetten ääni kuulostaa paljon paremmalta kuin muutama vuosi sitten ja täytyy sanoa, että positiivinen yllätys levy on ollut. Storytime oli kuitenkin tasapaksu radiorenkutus, jonka perusteella pelkäsin että albumista tulee floppi. Täytyy kuitenkin sanoa, että kyseinen biisi on levyn heikoimmasta päästä.

Täytyy kuunnella levyä lisää ja veikkaan, että biisit aukeavat entistä paremmin jokaisella kuuntelukerralla.

 

[Girardi #5]

En tiedä mitä odotin kun otin kuunteluun tämän Nightwish - Imaginaerum -levyn mutta yllättävän hyvä se on! Nyt kun levy on kuunneltu 2x läpi niin suosikkeja ovat biisit: Storytime, I Want My Tears Back, Scaretale ja Ghost River. Kyllä tästä levystä huomaa että sitä on työstetty se 4 vuotta, laadukas paketti kyseessä!

 

[opelix]

Itse olisin hieman kriittisempi ja allekirjoittaisin Petja Savoilan Keskisuomalaisessa olevan arvion,eli lyhyesti: 75 minuutin keskivertolevystä olisi saanut 40 minuutin erinomaisen levyn. Turhia täytteitä ja jammailuja liikaa,elokuvan ehdoilla tehty liikaa. Toki ne muutamat helmet ovat täyttä timanttia..

 

[Musta Nuoli]

Kyllä tästä levystä huomaa että sitä on työstetty se 4 vuotta, laadukas paketti kyseessä!

Koska muuta nussimista ei ole minulle tällä erää tarjolla kuin pilkunnussimista, niin sen verran tarkennusta, että levyä työstettiin "vain" noin kaksi vuotta. Holopainen aloitteli uuden levyn biisien tekemisen keväällä 2009, ja biisit olivat kutakuinkin paketissa vuoden 2010 kesään mennessä. 2010 lokakuussa alkoivat ensimmäiset nauhoitukset ja koko levy oli täysin valmis tämän vuoden kesäkuun alussa. Sen jälkeen levyn päällä onkin istuskeltu puolisen vuotta. Toki samalla on tehty kansia, suunniteltu kiertueita ja muita asioita - varmaan sitä elokuvaakin. Tosin ihan normikäytäntöhän se alalla on, että levyn valmistumisen jälkeen kestää useita kuukausia ennen kuin se myyntiin asti pääsee. Hitaat ovat rattaat, ja mitä isompi bändi, sitä isommat rattaat.

Laadukas paketti tosiaan on kyseessä, onhan tuohon uhrattu paljon aikaa, rahaa, vaivaa ja hikeä.

Toisin kuin monet ovat täällä sanoneet, niin levyä ei muuten ole tehty nimenomaan elokuvan ehdoilla. Holopainen itse sanoi jossain haastattelussa, että levystä haluttiin itsenäinen taideteos, joka toimisi sellaisenaankin ilman mitään elokuvia tai muutakaan. Tosin Holopainen on myöntänyt, että Arabesque on levyllä vain koska se on elokuvassakin, joten hieman ristiriitaisia lausunnot ovat. Olisin edelleen Arabesquen jättänyt tiehensä, ja tarvittaessa Imaginaerum-outronkin. Ne olisivat voineet olla vain elokuvassa ja/tai jonkun sinkun bonuksina. Eihän tuleva elokuva kuitenkaan ole tasan tarkkaan albumin mittainen (75 min) ja noudata täsmälleen albumin rakennetta, joten miksipä levynkään tarvitsisi toimia alisteisena elokuvalle Arabesque-täytebiisin myötä?

 

[marston]

Enpä olisi uskonut että tämä levy toimisi näin hyvin itselläni. Olen kyllä aina pitänyt Nightwishistä mutta en ole kuitenkaan mikään megafani ollut. Tuli kuunnneltua levy Rockin ensisoitossa ja vaikutti silloin ihan ok:lta, joten päätin sitten ostaa levyn. Nyt tullut ehkä kolme kertaa kuunneltua kokonaisuudessaan ja kerran instrumenaaliversio, ja jumalauta että kuulostaa mahtavalta. Enempi tulee kuunneltua raskaampaa musiikkia, joten siksi tämä yllätti aika tavalla. Ehdottomasti henkilökohtaisesti yksi parhaita levyjä vähään aikaan. Täytyy vain toivoa ettei tule levyä kulutettua liian nopeasti loppuun, siksi olen yrittänyt vähän säästeliäästi kuunnella.

Suosikkeja on vaikea listata, koska niitä on monta. Ennakkoon mietin että mitähän tuosta jazz-biisistä tulee, mutta uskomattoman siisti on tuo Slow, Love, Slow. Mukavia Twin Peaks -fiboja tulee, sarja oli ainakin joskus nuorempana lähellä sydäntä. Muut tämän hetkiset top-biisit ovat ehkä Ghost River, I Want My Tears Back ja Turn Loose The Mermaids. Mutta tosiaan heti kannassa tulee kyllä muutkin kipaleet. Rest Calm on kanssa mielenkiintoinen tuon kertsin takia, jossa biisi tuntuu katkeavan kuin kanan lento. Aluksi tuli tosiaan sellainen fiilis kuin olisi erektio lässähtänyt kesken kaiken, mutta parin kuuntelukerran jälkeen täytyy sanoa että tuo toimii äärimmäisen hyvin.

Pahaa sanottavaa on vaikea keksiä, ehkä Song of Myself voisi olla hitusen lyhyempi, samoin en ole ihan varma sopiiko tuo Marcon oma tekele välttämättä kokonaisuuteen, vaikkei huono biisi ole sekään. Jotenkin vain sellainen fiilis ainakin toistaiseksi, mutta pitää jatkaa kuuntelua. Harmittaa myös vähän että Storytimea tuli kuultua ennen koko albumia, olisi varmasti ollut parempi jos sen olisi kuullut ensi kertaa yhdessä koko levyn kanssa. Joka tapauksessa väitteet siitä, että tämä levy olisi vain rahastusta, on melkoinen loukkaus Holopaista ja kumppaneita kohtaan.

 

[#71]

Pari päivää myöhemmin...

Taikatalvi on kyllä jumalattoman upea teos, suosikki tällä hetkellä! Siihen Rest Calm, Turn Loose the Mermaids, Ghost River ja Scaretale, niin kyllä on timanttinen viisikko. Eipä ihan hetkeen ole tullut näin innostuttua mistään uutuuslevystä, tykkään!

Muutama ei-niin-iskevä biisikin tosiaan on joukossa, mutta eipä haittaa. Vieroksun muutenkin levyjen arvioimista sen kummemmin kokonaisuuksina. Jos yhdeltä lätyltä löytyy näin monta timanttia, on levy helvetin hyvä vaikka sinne olisi muumilaakson tarinoita -theme lyöty sekaan.

edit. costi, ai perkele niinpä näkyy! :D

 

[costi]

Jos yhdeltä lätyltä löytyy näin monta timanttia, on levy helvetin hyvä vaikka sinne olisi muumilaakson tarinoita -theme lyöty sekaan.

No kyllähän sieltä eräänlainen Muumi-theme löytyykin.

No hakamussuttelut sikseen. Levy on pyörähtänyt soittimessa vajaat 10 kertaa ja kokonaisuus alkaa pikkuhiljaa avautua. Monista kappaleista on myös useampien kuuntelujen jälkeen alkanut löytyä paljon mielenkiintoisia yksityiskohtia. Jos jotain negatiivista pitäisi sanoa, niin muutamia huomattavan suoria lainauksia levyltä löytyy. Etenkin laulumelodioiden puolelta.

Odotan innolla ensi keväänä(?) ilmestyvää elokuvaa ja sitä missä valossa levy näyttäytyy leffan näkemisen jälkeen.

Linkki vie wikipediaan.

 

[Musta Nuoli]

Vieroksun muutenkin levyjen arvioimista sen kummemmin kokonaisuuksina. Jos yhdeltä lätyltä löytyy näin monta timanttia, on levy helvetin hyvä vaikka sinne olisi muumilaakson tarinoita -theme lyöty sekaan.

Studioalbumit eli ns. kokopitkät nimenomaan pitää arvioida yhtenäisinä kokonaisuuksina, jotka on rakennettu harkitusti ja huolella. Biisien järjestys on erityisen tärkeää. Hyvä kokonaisuus on sitä alusta loppuun asti. Toki jotkut biisit ovat aina parempia kuin toiset, mutta harkitussa levykokonaisuudessa ne erottuvat entistäkin kirkkaammin. Jos levykokonaisuus on hyvä, niin levykin on yhtenäinen ja vahva levy, vaikkei siinä olisikaan kuin muutama yksittäinen kova biisi. Jos taas levyn helmet on haudattu tasapaksun, mitäänsanomattoman moskan sekaan niin levykokonaisuus on huono, vaikka yksittäinen biisi olisi minkälainen hitti tahansa.

Nightwishin uutuus on hyvä kokonaisuus. Paljon hyviä biisejä ja tarkkaan harkitussa järjestyksessä. Vaikka pari yksittäistä biisiä eivät kenties olisi olleet tarpeellisia eivätkä toimi irrallaan levystä (esim. Arabesque) niin se ei haittaa kokonaisuutta.

Joka tapauksessa väitteet siitä, että tämä levy olisi vain rahastusta, on melkoinen loukkaus Holopaista ja kumppaneita kohtaan.

Loukkaavaahan moinen on, ja ennen kaikkea typerää väittää levyä rahastukseksi. Jos olisin itse ison bändin biisintekijä ja haluaisin "rahastaa", niin upottaisinko ensin omia rahojani puoli miljoonaa euroa levyntekoon ja sitten miljoonia levyn yhteydessä tehtävään elokuvaan? Ja pitäisinkö levyjen välillä neljän vuoden väliä? Ja nauhoittaisinko levyä toista vuotta ja värväisin kalliita vahvistuksia kuten Lontoon filharmonista orkesteria, joka on lajissaan maailman tunnetuimpia ja parhaimpia? Mitä rahastusta tämmöinen olisi?

Jos Holopainen olisi halunnut rahastaa eli tehdä mahdollisimman nopeasti ja halvalla levyn, hän olisi
a) jättänyt leffahankkeet muut omat kunnianhimoiset toiveet väliin
b) jättänyt levyltä Song Of Myselfit ja Slow, Love, Slowit ynnä muut ns. riskivedot pois ja tehnyt peruskaavalla nopeasti Storytime-tyyppisiä biisejä (tai kaivanut jotain vanhoja demonauhoja, joita ei ole käytetty)
c) jättänyt Lontoon filharmonikot sikseen ja ottanut jonkun suomalaisen musiikkilukion oppilaita palkattomiksi harjoittelijoiksi sekä tilutellut itse syntikoilla vähän päälle "sinfonisuutta"
d) korvannut ulkomaisen lapsikuoron Kiteen alakoulun oppilaiden kevätjuhlaesityksellä (joka on varmasti sinänsä ihan tasokas esitys)
e) ilmoittanut, että tulevan levyn lyriikat ovatkin sitten silkkaa vampyyriseksiä ja popahtavia pikkutuhmuuksia, koska sellainen myy paremmin kuin mitkään muumilaaksoilut ja satufantasiat. Samalla levyn kuvitus olisi vaihdettu puolipornahtavaksi.
f) Walt Whitman -runonlausunnat olisi korvattu Erä-Koiralla, joka räppäisi kaljapalkalla jotain paskaa levyn loppuun, jotta Nightwish myisi myös rap-fanien parissa.

Vain murto-osan maksanutta levyä olisi tehty vasemmalla kädellä jo edellisen kiertueen aikana ja julkaistu välittömästi sen päätyttyä vuonna 2009, jotta kiertuetta ja sitäpaljon puhuttua rahastusta olisi voitu jatkaa saman tien. Samalla julkaistaisiin lyhyen ajan sisällä kokoelma, livelevy, remix-levy sekä Aneten kuvalla varustettuja Nightwish-kondomeita. Toki myös Kiteen Kirkas tekisi sponsorisopimuksen bändin kanssa, ja uuden levyn nimeksi tulisi "The Strongest Spirit is The Brightest".

 

[Infernal]

Nightwishin uutuus on hyvä kokonaisuus. Paljon hyviä biisejä ja tarkkaan harkitussa järjestyksessä. Vaikka pari yksittäistä biisiä eivät kenties olisi olleet tarpeellisia eivätkä toimi irrallaan levystä (esim. Arabesque) niin se ei haittaa kokonaisuutta.

Imaginaerum on todellakin hyvä kokonaisuus. Kuitenkin sen massiiviseen pituuteen (~75min) mahtuu ehkä hieman täytettä, joten pienellä typistyksellä levy voisi olla jopa loistava. En kuitenkaan voi sanoa että Nightwishilla olisi varsinaisesti huonoja kappaleita. Jotkut vaan kolahtavat enemmän kuin toiset. Tälläkin levyllä ne muutamat vähemmän innostavat kappaleet alkavat jo kuulostamaan ihan kohtalaisilta.

Minkäänlaisia kompromisseja Nightwish ei ole lähtenyt tekemään musiikkinsa suhteen, vaan Tuomaksen vision mukaan on menty. Levyltä kyllä kuuluisi, jos sitä oltaisiin tehty rahankiilto silmissä, eikä täydestä sydämestä. Porukka tulee kyllä ostamaan tätä levyä, vaikka rahaa paloi levyn tekemiseen tolkuttomasti.

Nightwishin entinen solisti pysyy myös ihan hyvin leivän syrjässä kiinni, kun perinteinen joulukiertue starttaa jälleen, ja uutta joululevyä pusketaan ulos joka toinen vuosi. Eri asia sitten on kuinka suurella aitoudella tuota hommaa tehdään. Tarjan soololevyistä on ainakin jäänyt todella sieluton kuva.

 

[Brent Sapergia]

Täytyy kyllä sanoa viikon jälkeen että on loistava levy kyseessä. Harvoin lähes kaikki biisit jää soimaan päähän.

1. Taikatalvi
Toimii hyvin ja aluksi vähän hämmentyneenä kyselin että kuka laulaa mutta Hietalahan se. Hyvä lyhyt aloitus. 4/5

2. Storytime
Tämä soi jo radiossa niin paljon ettei ole paljoa tullut kuunneltua mutta hyvin massaan uppoava biisi. 3/5

3. Ghost River
Aivan mahtava! Marco vetää ihan örinän rajoilla. Synkät sanat tarttuvassa kertsissä. Lapsikuoron (jos se nyt on lapsikuoro) osuus toimii myös hyvin, paradoksi että joki vie ainoan lapsesi ja lapset vielä laulaa sitä :) 4/5

4. Slow, Love, Slow
Tämä jazzahtava biisi on ainut biisi, jossa laulua, joka ei meinaa aueta millään. 1/5

5. I Want My Tears Back
Eka kuuntelulla tämä biisi lähinnä huvitti irkku hengessään, mutta parin kerran jälkeen tästäkin tuli ihan suosikki-revitys. Anetten korkeat osuudet toimii saatanan hyvin. 5/5

6. Scaretale
Tästä taas tulee mieleen Painajainen Elm Streetillä, Anetta kuulostaa ihan noita-akalle mutta se kai tarkoituskin. Pitkä alku-intro, lähes 3 minsaa. Toimii! 4/5

7. Arabasque
Levynjakaja, ei mielipidettä. En yleensä kuuntele. Taitaa olla leffan takia. Tämän biisin jälkeen tulee monta hitaampaa biisiä. -

8. Turn Loose The Mermaids
Kaunis balladin omainen. Jossain vaiheessa vedetään spagetti-western tunnelmissa. Kertsi soi päässä yöt päivät. 4/5

9. Rest Calm
Yksi suosikeistani. Lopun kertsin loppumaton kertaus ihmetytti aluksi mutta toimii, välillä Anette, välillä Marco, kuoro, sekaisin jne. Tätä varmaan paukutetaan keikoilla yleisölle. 5/5

10. The Crow, The Owl and The Dove
Jos kuitenkin pitää valita levyn se biisi, menee ääni tälle Hietalan tekemälle (?) duetolle. Kaunis perkele. 5/5

11. Last Ride of The Day
Perinteistä Nightwishiä, mahtipontista koikotusta alussa. Tarttuva ralli tämäkin. 4/5

12. Song of Myself
Vähän ristiriitainen tämän biisin, varsinkin niiden runo-osuuksien suhteen mutta muuten hieno biisi ja hyvä lopetus. 3/5

13. Imaginaerum
Potpuri-tyyppinen outro, ok. -


Muita huomioita levyltä. Marcon osuus kasvaa levy levyltä mikä on hienoa. Monien eri tyylien yhdistäminen toimii saumattomasti. Muutamat sanat toistuvat biisistä toiseen, esim. Awe, Calm jne.

Holopainen on musa-genren Tarantino! Eikä todellakaan ole ikävä Tarjaa, aika on mennyt eteenpäin, samoin Nightwish.

 

[Musta Nuoli]

Imaginaerum on todellakin hyvä kokonaisuus. Kuitenkin sen massiiviseen pituuteen (~75min) mahtuu ehkä hieman täytettä, joten pienellä typistyksellä levy voisi olla jopa loistava. En kuitenkaan voi sanoa että Nightwishilla olisi varsinaisesti huonoja kappaleita. Jotkut vaan kolahtavat enemmän kuin toiset. Tälläkin levyllä ne muutamat vähemmän innostavat kappaleet alkavat jo kuulostamaan ihan kohtalaisilta.

Nightwishin uutuuden kohdalla suvaitsen helpommin massiivista pituutta ja hieman ylimääräisiäkin biisejä, sillä elokuva-soundtrackiksi kaavailtu levy saa sisältää vähän suvantokohtiakin. Olisin siitä huolimatta tuon Arabesquen napannut pois, mutta ei se siellä haittaa liikaa, koska on tiedossa, että biisi on elokuvaa varten sinne laitettu.

Ihan näin yleisenä mielipiteenäni olen sitä mieltä, että lähes jokainen nykypäivänä julkaistu joutaisi tulla typistetyksi. 12-14 biisin sijasta levyillä voisi ihan hyvin olla 8-10 biisiä, mieluummin lähempänä tuota kahdeksaa. Levyt pysyisivät jäntevämpinä ja joka biisiä pitäisi miettiä tarkemmin sen sijaan, että kippaisi levylle ns. täytebiisejäkin. Levyjen pituudetkin saisivat olla mieluiten 35-45 minuutin tuntumassa kuin missään tunnin kieppeillä. Toki tähän vaikuttaa musiikkityylikin. Grind-levylle alle puoli tuntia on ihan passeli mitta, sen sijaan tunti vastaavaa täristelyä tuottaa harvoin hyvän levyn.

Se ei ole kauhean yleisessä tiedossa, että monen isonkin bändin levysopimuksissa on pykälä biisien minimimäärästä. Esimerkiksi Megadethin uuden levyn kohdalla levy-yhtiö Roadrunner vaati vähintään 12 biisiä levylle. Mutta mitä jos uutta hyvää materiaalia onkin vain 8-9 biisiä? Sitten vain täytebiisejä kyhäämään tai kuten Megadethin tapauksessa kävi eli nauhoittamaan uudestaan vuosien takaisia harvinaisuuksia ja bonusbiisejä, jotta tinki tulee täyteen. Eipä tuossakaan mitään järkeä ole (vaikka Megadethin uusiobiisit sinänsä erinomaisia olivatkin).

Nightwishin entinen solisti pysyy myös ihan hyvin leivän syrjässä kiinni, kun perinteinen joulukiertue starttaa jälleen, ja uutta joululevyä pusketaan ulos joka toinen vuosi. Eri asia sitten on kuinka suurella aitoudella tuota hommaa tehdään. Tarjan soololevyistä on ainakin jäänyt todella sieluton kuva.

Tarjan joulukonsertissa olleena sanoisin, että joululaulukonserteissa on aitoutta mukana, varsinkin suomenkieliset joululaulut tuntuvat olevan Tarjan sydäntä lähellä. Toki joululevyjen julkaiseminen liian tiheään tahtiin on turhuuden huippu artistilla kuin artistilla (esim. Twisted Sisterin joululevyn julkaisu oli lähinnä rikos ihmiskuntaa kohtaan).

Varsinaiset soololevyt ovat olleet vähän muovisia, niissä Tarjasta on yritetty prosessoida soolotähti vähän turhan tiukalla muotilla. Tiedä sitten, mitä levy-yhtiön sopimus hänen osaltaan kattaa.

 

[Laitapuolen Hyökkääjä]

Varsinaiset soololevyt ovat olleet vähän muovisia, niissä Tarjasta on yritetty prosessoida soolotähti vähän turhan tiukalla muotilla. Tiedä sitten, mitä levy-yhtiön sopimus hänen osaltaan kattaa.

Kyllähän soololevyt tuppaavat monasti olemaan muovisia, ja dollarin kuvat silmissä tuotettuja, vaikkakin poikkeuksiakin on. Tarjalla tuskin on itse sävellystyön kanssa mitään tekemistä, vaan erinäiset palkkasoturit käyttävät niihin jämäriffinsä (jotka ei muusikoiden omalle bändille kelpaa), ja Tarja käy jossain välissä holottamassa laulut biisien päälle ja pimputtamassa hieman pianoa siinä sivussa. Ei tuosta vaan voi mitään järin tunteellista tai suurta ja mahtavaa tulla. En silti tiedä, sillä en ole juurikaan ko. yhtyeen musiikkiin tutustunut.

Uusin Nightwish toimii yllättävän hyvin, ja on paljon parempi kuin DPP, jota täällä ei saa näemmä haukkua, ettei fanipojille tule paha olo. Mutta ei tämä nyt kuitenkaan mikään vuosisadan levytys ole. Ihan mukiinmenevää, joskin balladeja on liikaa, ja niistä toimii itselle ainoastaan Slow, Love Slow, tosin sekin olisi saanut olla paljon hämympi tapaus, mitä lopulta oli.

 

[ms.qvist]

Enhän minä osaa enää kirjoittaa tähän ketjuun mitään kun alan ammattilaiset ovat ruotineet levyn kokonaisuutena niin hyvin - paikoin jopa loisteliaasti.

No pakko tunnustaa, että mitä useamman kerran levyä kuuntelen sitä paremmalta se alkaa kuulostamaan ja sitä paremmin pääsen sisään sen äänimaailmaan ja sielunmaisemaan. Hyvä niin... Ja pidän sitä hyvänä kokonaisuutena, en edes jättäisi Arabesqueta pois - silläkin on oma sijansa levyllä.

Joskus ammoin mietin, että kuinka Tarja onnistutaan korvaamaan ja kyllä Anette Olzon on hyvä korvaaja ja minusta äänialataan monipuolisempi verrattuna Tarja Turuseen, jonka ääniala vaikutti paikoin kapealta, joskin biiseihin hyvin sopivalta. Mutta tämän vain omana kuulohavaintonani, musikaalisesti en ymmärrä asiasta tippaakaan - viitosen numerolla ei pääse kikkailemaan asiantuntijaa.

vlad.

 

[Infernal]

Ihan näin yleisenä mielipiteenäni olen sitä mieltä, että lähes jokainen nykypäivänä julkaistu joutaisi tulla typistetyksi. 12-14 biisin sijasta levyillä voisi ihan hyvin olla 8-10 biisiä, mieluummin lähempänä tuota kahdeksaa. Levyt pysyisivät jäntevämpinä ja joka biisiä pitäisi miettiä tarkemmin sen sijaan, että kippaisi levylle ns. täytebiisejäkin. Levyjen pituudetkin saisivat olla mieluiten 35-45 minuutin tuntumassa kuin missään tunnin kieppeillä. Toki tähän vaikuttaa musiikkityylikin. Grind-levylle alle puoli tuntia on ihan passeli mitta, sen sijaan tunti vastaavaa täristelyä tuottaa harvoin hyvän levyn.

Määrä ei korvaa laatua, niinhän se menee. Ja musiikkityyli tosiaan vaikuttaa levyjen pituuteen melko paljon. Joillakin bändeillä on melko taiteellinen tapa ilmaista itseään, ja näille yhtyeille pitempi albumi on itsensä toteuttamisen kannalta aivan suotavaa ja tarpeellista. Puoleen tuntiin tai kolmeen varttiin voi olla vaikeaa mahduttaa kaikkea haluamaansa, kun taas juuri grind-levyn kuuluukin olla lyhyt rykäisy. Jos tarkastelen omaa levyhyllyäni, niin parhaimpien albumien kappalemäärät pysyttelevät melko maltillisissa lukemissa, juuri siinä kahdeksan paikkeilla. Kappaleiden pituudet sen sijaan saattavat heitellä viidestä kymmeneen minuttiin ja ylikin, joten levyjen kokonaispituudetkin ovat helposti tunnin luokkaa. Pitkäkestoinenkin albumi voi tuntua yllättävän lyhyeltä, jos se on äärimmäisen hyvä. Kun musiikki soljuu hyvin eteenpäin, niin aika menettää merkityksensä.

Jos bändin jokainen kappale on suurinpiirtein samasta muotista valettu, niin 12-14 kappaletta on aivan liikaa yhdelle levylle. Maailma on pullollaan samaa kaavaa toistavia bändejä, mutta onneksi jokainen saa valikoida kuunneltavan musiikkinsa itse. Olen kyllä samaa mieltä siitä, että levyjen keskipituuksia saisi hilata alaspäin, jos sillä tavoin saataisiin aikaan tiiviimpiä albumikokonaisuuksia. Itse kuulun näet myös siihen koulukuntaan, jonka mielestä levy pitää kuunnella alusta loppuun, ja sitä pitää arvioida kokonaisuutena.

Tarjan joulukonsertissa olleena sanoisin, että joululaulukonserteissa on aitoutta mukana, varsinkin suomenkieliset joululaulut tuntuvat olevan Tarjan sydäntä lähellä.

Hyvä jos näin on. Olen kuullut sellaista huhua maailmalta, että Tarja on esiintyessään erittäin sydämellinen ja lämpimän oloinen, mutta lavan ulkopuolella hän saattaa välillä olla todella väliinpitämätön faneja kohtaan. Toisin sanoen, asettaa itsensä fanien yläpuolelle. Tiedä häntä.

 

[Carlos]

Täälläkin tuli ostettua tuo uusi pitkäsoitto, ja kuunneltua läpi pariin kertaan. Jotenkin siitä tuli mieleen NW:n ensimmäinen tuotos, Angels fall first. Samantyyppistä eri tyylien kokeilua ja yhdistelyä, ikäänkuin paluu juurille.

Monta hyvää biisiä, ja sitten puolet levystä tosiaan leffasoundträkkiä, mutta kaikenkaikkiaan jees fiilis jäi. Yksi mikä pisti "korvaan" oli biisien tarttuvuus, eli ne oppi ulkoa jo melkein ensimmäisellä kuuntelukerralla, en tiedä onko tämä hyvä vai huono asia, mutta erikoinen ainakin. En muista ennen vastaavaa kokeneeni.

Arvostan sitä että Tuomas pistää haisemaan sielunsa syövereistä kaikkea mahdollista, levy ei todellakaan ole kaupallinen millään mittarilla, vaan aito musiikkiteos.

Taatusti hänen muistonsa jää sitten joskus elämään vahvana, väittäisin että kautta aikojen yksi parhaista säveltäjistä, ainakin Suomessa, eikä maailmallakaan tarvitse hävetä!

 

[Ted Raikas]

Voisin kai itsekin nyt muutaman sanasen sanoa tästä uudesta Nightwishin tuotannosta, kun tuo on muutaman kerran kuunneltu ja sulatettu, alkaa ehkä kokonaisuus hahmottua.

Ensimmäisellä kuuntelukerralla jäi lähinnä mieleen sellainen pikkusievä teos, jossa oli omat hienot hetkensä. Ei oikein kuitenkaan sykähdyttänyt ja se soundtrackmaisuus jotenkin hiersi, kokonaisuus meni toisesta korvakäytävästä sisään ja toisesta ulos. Lisäkuunteluilla tuo pikkusievyys on hiukan sieltä haihtunut ja melodiat ja koko tyylitaju päässyt paremmin esiin.

Onhan Holopainen toki taikonut tähän uusia piirteitä, jazzahtavista jutuista lähtien, mutta myös paljon mennään silti siellä mukavuusalueella lähtien keltteilyistä ja tietyistä mahtipontisisista töräyttelyistä jotka kaikki tuntuu siltä, että ne on Nightwishinkin kohdalla kuultu jo aiemmin, monesta muusta yhteydestä puhumattakaan. En pääse millään irti niistä liian ilmeisistä vaikutteista jotka Holopainen on tähän tyrkännyt. Disney-henki nyt leijuu toki, mikä ei yllätä, mutta myös Danny Elfman haiskahtaa vähän turhankin paljon paikka paikoin. Etenkin Scaratalessa, joka ei oikein kolahda vieläkään, vaikka moni muu siitä tuntuu pitävän. Se vaan on liian Elfman, mikä ei ole välttämättä positiivista koska Elfman on itsessään jo erittäin väsynyt ja itseääntoistava. Toki vokalisoinnit ja tietyt hulluttelut tuota raitaa pelastaa, mutta se on nyt yksi liian selkeä copypaste esimerkki. Koen itse näin.

Kelttiläisyydet on kyllä viehättäviä, kuten lähes aina, mutta nekin on sellaisia melodialurituksia joita on kuultu ennenkin, joten omaperäisyydestä ei voida puhua. No, toimii ne kuitenkin, kun ei noilla mitään copyrightia ole. Kelttiläistyylisten melodioiden kanssa kun on aika vaikea löytää sitä liikkumavaraa.

Orkesteroinnit on vähän kaksiteräinen miekka. Tietysti ne kuulostaa upealta kun ammattilaisorkesteri kuoroineen hoitaa ne ja saa sävellykset syttymään loistoonsa, mutta niiden hienous on lähes yhtä lailla sovittajan kuin säveltäjän ansio. Tuollaiset voi helposti hämätä mieltämään jonkun muusikon täydeksi neroksi, vaikka on saanut runsaasti vetoapua ammattilaisilta.

Eli itse en ihan mielettömästi arvosta loppupeleissä viihteellisen populäärimusiikin muokkaamista sinfoniamuotoon, vaikka sellaisesta kuuntelukokemuksena nautinkin. Se ei kuitenkaan itsessään todista säveltäjästä erityisesti mitään.

Menee nyt haukun kuuloiseksi tarinoinniksi, mutta määrätyllä tavalla odotukset oli aika hemmetin korkeat, koska edellinen levy oli mitä suurin yllätys itselleni. En ole aiemmin ollut erityisen suuri NW-fani (jos nyt olen vieläkään) jopa inhonnut yhtyettä aika ajoin ja Turusen habitus ei oikein koskaan miellyttänyt. Anette oli parannus juttuun ja tosiaan Dark Passion Play oli oman vuotensa suurimpia yllättäjiä.

Ei tämä nyt ihan tajuntaa siis räjäyttänyt, mutta joka kuunteluilla alkanut silti kuulostamaan paremmalta ja onhan Holopainen kumppaneineen luonut tässä ihan toimivan kokonaisuuden. Monien muiden mielipiteistä poiketen nuo instrumentaalibiisit puolustavat paikkaansa, esim. Arabesquesta pidän kovasti, kun olen muutenkin itämaistyyppisen musiikin ystävä (edellisellä lätyllä Sahara iski myös itämaisuudellaan). Sopii hienoksi jatkeeksi Scaretalelle ja sinänsä enemmän kuin kohdillaan tuossa välissä. Myös lopun instrumentaalibiisi kauniisti kierrättää melodioita ja jättää hyvän maun suuhun.

Monen soimaama Storytime myös iskee minuun. Koukuttava melodia ja bändi pääsee tuossa juuri kunnolla esiin, eikä orkesteri vie huomiota. Popimpi NW kolahtaa minuun ja tuo on oikeasti hyvä biisi ja toimii varmasti hyvin irrallaan myös keikalla, mitä osa näistä kappaleista ei kyllä tee, vaikka ihan hyviä ovatkin.

Tuntuisi siis siltä, että Dark Passion Play säilyy edelleen sinä parhaana Nightwish-levynä minulle, mutta tämä tulee perässä ja voi vielä kasvaa. Jos jotain Imaginaerumin eduksi voidaan sanoa, niin se on Anetten laulu. Huomattavasti kypsempää hyvällä tavalla, monipuolisempaa ja taidokkaampaa. Toki tässä auttaa tosiaan se, että on ollut alusta saakka levyssä mukana. Paikoin siis todella upeita suorituksia, joihin en usko että Tarja Turunen venyisi koskaan ja tuo hienoinen ruotsalaissävy äänessä on pelkästään viehkoa. Pahaa sanottavaa ei myöskään Hietalasta, joka myös pääsee käyttämään ääntään monipuolisesti ja Taikatalvi on todella kaunis tulkinta ja sopii vaikkapa näin joulun ajalle soitettavaksi.

Näin. Loppujen lopuksi kuitenkin hieno levy jossa on ehdottomasti enemmän hyvää kuin huonoa, mutta mitään superlatiiveja en osaa vuodattaa vaikka kuinka tahtoisinkin. Lähellekään kärkipäätä tämän vuoden kovatasoisessa levysadossa tämä ei pääse. Ei siis mitään elämää suurempaa ja omasta mielestäni monikin bändi ja säveltäjä luo paljon huimempia kokonaisuuksia sekä konsepteja musiikkinsa ympärille ja Holopainen on siellä porukassa aika pieni tekijä loppujen lopuksi. Tätä mitenkään Tuomasta vähättelemättä, hieno säveltäjä toki ja omaa erittäin hyvän melodiatajun.

Tässä tälläinen minun mietiskelmäni tästä levystä. Varaan oikeudet mielipiteiden muuttumiseen!

P.S. Pientä tiivistämistäkin olisi ehkä voinut suorittaa paikka paikoin. Koen aavistuksen ylipitkäksi. Elokuvan yhteydessä tämä varmasti saa ihan lisää voimaa varteensa ja ehkä elokuvan näkeminen voi avata myös levyä osaltaan, mutta puhtaasti albumina tiiviimpikin paketti olisi voinut toimia?

 

[Toni85]

Olikos kukaan muu Jatkoaikalainen Nightwishin keikalla Helsingissä 10.3.? Itse olin siis paikalla ja keikka oli todella hyvä. Odotin hiukan enemmän vanhoja kipaleita, ja toisaalta myös uusvanhoja eli varsinkin poet and the pendulum olisi kruunannut illan päätösbiisinä, mutta se jäi puuttumaan. Jokatapauksessa show oli mitä mainioin, pyroja oli saatu mukaan oikein reippaasti ja skriiniä käytettiin hyvin.

Lämppärinä oli onneksi vain yksi bändi, eli Poisonblack. Itse en jaksa kovin montaa lämppäriä kuunnella, eli silloin vaihtoehdoksi jäisi myöhemmin saapuminen, mutta sitten permannolla hyvän paikan hakeminen menee änkemiseksi. Poisonblack veti ihan hyvin, bändi ei ollut entuudestaan yhtään tuttu, joten hirveästi en osaa sanoa heidän suorituksestaan.

Kuvasin vajaan tunnin verran biisejä, joista YouTubeen on päätynyt toistaiseksi viisi.

Taikatalvi + Storytime
Wish I Had An Angel
Scaretale
The Islander

 

[penkinlämmittäjä]

Perjantaina tsekkasin vireen Jyväskylässä. Muuten hyvä, mutta yleisö oli totaalisen anuksesta, eikä bändi liikaa tehnyt töitäkään yleisön syttymisen eteen. Soitannallisesti vireessähän bändi on, siitä ei epäilystäkään. Erikoistehosteet toimivat paremmin kuin reilu neljä vuotta sitten. Johtunee bändin vaurastumisesta. Anette hakkaa sata-muna Tarjan myös monissa vanhoissa kappaleissa.

The Poet And The Pendulum kyllä soitettiin ainakin Jyväskylässä. Erinomaisen hieno kappale ja kenties hienoin musiikkiteos, jonka olen ikinä kuullut. Holopainen on modernin musiikin Sibelius. Slovareita soitettiin pikkuisen liikaa ja esimerkiksi Nemo olisi ollut parempi jättää pois kokonaan. Finlandia-hymni olisi ollut mahtavaa nähdä Marco Hietalan laulamana.

Edit. Poisonblackia en ehtinyt näkemään saavuttuani kaupunkiin vasta kahdeksan aikaan. Toni85 voisi kertoa, että oliko vokalisti Ville Laihiala Sentenced-aikojen iskussa?

 

[Anselm Raato]

Joo olihan naitvissi ihan kovassa iskussa. Okei, Anette lauloi ihan päin honkia muutamassa kappaleessa muttä tälle selvisi syykin myöhemmin: monitori pätki ja se vaihdettiinkin jossain vaiheessa.

Holopainen näytti keikan alussa ihan haudankaivajalta silinterissään. Tälle naureskeltiin kavereiden kesken.

Pyrot olivat kivat ja keikkapaikkakin ihan ok. Perus ok, yleisö oli todella eri-ikäistä. Eläkeläisiä oli iso läjä ympärillä.

Poisonblack oli helvetin kova. Laihiala veti kuin nuorena poikana Sentencedissä ja Rushin soittaminen oli todellinen "onnelliset housuun" -osastoa.

 

[Toni85]

Edit. Poisonblackia en ehtinyt näkemään saavuttuani kaupunkiin vasta kahdeksan aikaan. Toni85 voisi kertoa, että oliko vokalisti Ville Laihiala Sentenced-aikojen iskussa?

Kyllähän tuo hyvin heti, kuten koko bändi, mutta kun tuotanto on kovin vierasta, suorituksesta ei voi sanoa kovin paljoa. Spiikit olivat ihan hauskoja ja musa menevää. Hyvä lämppäri.

Nemo oli tosiaan akustisena vähän heikompi teos, jos sen tilalle olisi saanut esim. juuri poet and the pendulumin, olisin maksanut vaikka 20 € enemmän *hymiö* Hyvä tehoste oli myös tämä verho, joka poksahti alas Storytimen alussa. Kyllä siinä innostui eläkeläinenkin, tai näin olettaisin, kun itse kuulun vielä tähän nuori aikuinen-osastoon.