Nightwish

  • 835 579
  • 3 771

MS

Jäsen
Suosikkijoukkue
Et-Po 72, EuPa, Veitsiluodon Vastus,Hoopi Hänninen
Ted Raikas kirjoitti:
No, syystä tai toisesta opinnot eivät edenneet tai valmistuneet riittävästi, kun oopperalavoilla ei neitokaista olla nähty.
Ei niin, koska Nightwish vei liikaa aikaa.

Ted Raikas kirjoitti:
Kova saavutus. Onko miehellä ennen tangoilua ollut klassisen musan puolelta mitään koulutusta?
Konservatorio pohjaa.

Ted Raikas kirjoitti:
NW:n aikoinahan usein taisi olla tulehdusta ja milloin mitäkin pihinätautia.
Kiertuelämä on rankkaa.
 

eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
MS kirjoitti:
Missä vaiheessa olisi ehtinyt, kun piti vielä opiskella? Nightwishin menestyi alkoi vuonna 1998 julkaistusta Oceanborn levystä. Jo vuonna 1999 oli +60 esiintymistä Suomessa ja Euroopassa. Vuonna 2000 olikin vuorossa ensimmäinen maailmankiertue.

Olihan Nightwishillä taukoja ja sen lisäksi Tarja ei ollut bändiin muuten kuin keikkojen&levyjen muodossa sitoutunut. Kun esim. Holopainen on kerennyt hääräämään vaikka kuinka monessa bändissä samaan aikaan kun kaveri on tehnyt suurimman osan bändin musiikista ja hoitanut vaikka mitä muita bändin asioita, niin ei se nyt mitenkään siitä ole voinut olla kiinni ettei olisi vain ollut aikaa.
 

MS

Jäsen
Suosikkijoukkue
Et-Po 72, EuPa, Veitsiluodon Vastus,Hoopi Hänninen
eagle kirjoitti:
Turunenhan oli mukana Savonlinnan Oopperajuhlilla jo noina vuosina kun aloitit Nightwishissä. Joten kyllä siinä ~10-vuoden aikana olisi varmasti tullut kunnon roolejakin, jos olisi niin loistava laulaja kuin koitat saada hänet näkymään.
Varmaan olisi tullut pieniä rooleja oopperoista, jos olisi ehtinyt kunnolla paneutua opiskeluun Sibelius-Akatemiassa ja myöhemmin muualla. Nightwish vei liikaa aikaa opiskeluilta.
 

Alamummo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool FC, Heiskanen, Lundell, Rantanen
MS kirjoitti:
Vuoden 1992 tangokuningas Mika Pohjonen laulaa nykyään oopperalavoilla.

Mika Pohjonen on ilmeisesti pystynyt uransa ohella jatkuvasti opiskelemaan. Hän sai ensin kiinnityksen Kansallisoopperan kuoron tenorien äänenjohtajaksi ja sen jälkeen tenorirooleja, joista kaksi on tainnut olla pääosia. Hän on menestynyt aika mukavasti laulukilpailuissa. Mikalla on etunaan se, että hän edustaa Suomessa aika harvinaista tenorifakkia eli voimakasäänistä ns. sankaritenoria. Hyvin kehittyneestä urastaan huolimatta hänelläkin on vielä puutteita tekniikassaan. Ääntä lähtee, mutta ylä-äänistä tulee vielä toisinaan prässäämisen takia huutamista kun pitäisi olla forte.
 

Alamummo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool FC, Heiskanen, Lundell, Rantanen
MS kirjoitti:
Nightwish vei liikaa aikaa opiskeluilta.

Tässä olet oikeassa. Oopperalaulajaksi kehittyminen vaatii jatkuvaa koulutusta ja treeniä. Olisi oikeastaan mielenkiintoista nähdä, olisiko Turusella kunnon koulutuksella rahkeita tälle uralle. Epäilen, että ei olisi huipuksi vaan lähinnä pikkurooleihin. Opiskeleekohan hän vielä vai onko keskittynyt vain uraansa viihdelaulajana ja ällöargentiinalaisen vaimona?

Ensimmäinen asia, mikä hänen pitäisi kyllä tehdä on antaa Marcelolle monoa managerin hommista ja hankkia oikea manageri. Äijä voisi hoitaa aviomiehen hommansa ja pysyä erossa vaimonsa urasta.

Turusen kannattaisi mielestäni tähdätä jonkinlaiseen Sarah Brightman-tyyliseen uraan. Toki Sarah on laulajana upea ja karismaltaan valovuoden edellä, mutta tässä genressä on Tarjalle ehkä se otollisin maaperä. Niin hyvä kuin Brightmankin on laulajana, haukkaa hän pikkuisen liian kunnianhimoisen palan laulaessaan "La Luna" -levyllään Rusalkan aarian (Ó Měsíčku, tosin levyllä italiankielisenä).
 

laredo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sipoon Wolf, Malaga, Barcelona, työväen ampujat
Imago on puoli ruokaa

Nyt odotan Nightwishiin kansainväliset mitat (missin mitat) hyvin täyttävää uutta laulusolistia. Veikkaan ulkomusiikillisten avujen olevan tärkeitä valintaprosessissa. Kyllähän Tarja pestinsä hoiti mutta vaikealta tuntuu käsittää ettei samantasoista olisi löytynyt noista tuhansista hakijoista. Eiköhän seuraava laulaja tule olemaan
a) nuorempi
b) seksikäs blondi
c) kyvyiltään suurin piirtein samaa kaliiberia, rahtusen parempi englanti tosin
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
laredo kirjoitti:
Kyllähän Tarja pestinsä hoiti mutta vaikealta tuntuu käsittää ettei samantasoista olisi löytynyt noista tuhansista hakijoista. Eiköhän seuraava laulaja tule olemaan
a) nuorempi
b) seksikäs blondi
c) kyvyiltään suurin piirtein samaa kaliiberia, rahtusen parempi englanti tosin

Ei kai sitä muilla kriteereillä odotakaan valintaa tehtävän, toivottavasti ulkomusikaaliset seikat ei kuitenkaan täysin ole jyränneet laulutaitoja. Toki samalla tapaa toivottavaa on että ihan sitä oopperan kamalinta sotanorsua ei ole tuonne kärryillä laulamaan raahattu.
 
Viimeksi muokattu:

MS

Jäsen
Suosikkijoukkue
Et-Po 72, EuPa, Veitsiluodon Vastus,Hoopi Hänninen
laredo kirjoitti:
Veikkaan ulkomusiikillisten avujen olevan tärkeitä valintaprosessissa.
Veikkaat kyllä ihan väärin. Tärkeinpänä kriteerinä on lauluääni ja persoonallisuus.

laredo kirjoitti:
Kyllähän Tarja pestinsä hoiti mutta vaikealta tuntuu käsittää ettei samantasoista olisi löytynyt noista tuhansista hakijoista.
Kun ei edes haeta samantasoista laulajaa vaan ihan erilaista.
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
MS kirjoitti:
Kun ei edes haeta samantasoista laulajaa vaan ihan erilaista.

Joku käheä ääninen hormoonikuurin ottanut mörisijä?
 

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
flintstone kirjoitti:
Joku käheä ääninen hormoonikuurin ottanut mörisijä?
Helvetisti parempi vaihtoehto kuin Tarja Turunen, joka oli suurin syy siihen, ettei Nightwishia jaksanut allekirjoittanut montaa sekuntia putkeen kuunnella. Toivottavasti Hietala saa laulajana isompaa roolia, niin saa tämäkin bändi edes vähän enemmän munaa musiikkiin.
 

MS

Jäsen
Suosikkijoukkue
Et-Po 72, EuPa, Veitsiluodon Vastus,Hoopi Hänninen
Blackie kirjoitti:
Toivottavasti Hietala saa laulajana isompaa roolia, niin saa tämäkin bändi edes vähän enemmän munaa musiikkiin.
Turhaan toivot, koska Nightwishin musiikki pohjautuu naislauluun.
 

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Blackie kirjoitti:
Toivottavasti Hietala saa laulajana isompaa roolia, niin saa tämäkin bändi edes vähän enemmän munaa musiikkiin.

Hietala tulee laulamaan tulevalla levyllä kokonaan yhden biisin ja ilmeisesti muutenkin vokaaliosuudet ovat lisääntymässä. Tuo jäi mieleen myös siitä kyseisestä jutusta, missä Holopaista haastateltiin.
 

Carlos

Jäsen
Ted Raikas kirjoitti:
Tiedä sitten, tekikö NW projektina hallaa Turusen todellisille musiikkipyrkimyksille, osin tuo bändistä irroittautumisen halu voi viitata, että hän koki polkevansa paikallaan ja ei kai muutenkaan ole koskaan ollut mikään hevin suuren suuri ystävä?

Eiköhän se niin mennyt että se IHQ marcello kapuli (nimi muutettu) tunki riittävästi kapuloita rattaisiin/mekkoon, sai Tarjan uskomaan että on mieletön lahjakkuus jonka ansiota Nightiwishin menestys on yksinomaan. Siitä lähtien kun tämä gigolo tuli kuviin vaikutti ainakin ulospäin että Tarjalla oli varsin vähän annettavaa itse musiikille. Tiedä sitten mille antoi. Tyyli ennen mar-selloa oli enemmän intohimoinen, sen jälkeen lähinnä virkamiestyyppinen "okei, mä vedän ton biisin, mut korkeista nuoteista mä haluun tuplapalkan".
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Köpi kirjoitti:
Hietala tulee laulamaan tulevalla levyllä kokonaan yhden biisin ja ilmeisesti muutenkin vokaaliosuudet ovat lisääntymässä. Tuo jäi mieleen myös siitä kyseisestä jutusta, missä Holopaista haastateltiin.
Hemmetin hyvä juttu. Hietala on noin valovuoden edellä Turusta laulajana ja mieheltä löytyy lisäksi räyhää lavakarismaa ja hyvää huumoria aimo annos. Turuselta ei kumpaakaan.
 

MS

Jäsen
Suosikkijoukkue
Et-Po 72, EuPa, Veitsiluodon Vastus,Hoopi Hänninen
Alamummo kirjoitti:
Ketkä muuten mahtavat ovat "noita asiantuntijoita", jotka hänen laulustaan pitävät? Kiteeläiset?
Mainitaan nyt esim. Marco Hietala, mutta on asunut jo pitkään Helsingissä.
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Blackie kirjoitti:
Helvetisti parempi vaihtoehto kuin Tarja Turunen, joka oli suurin syy siihen, ettei Nightwishia jaksanut allekirjoittanut montaa sekuntia putkeen kuunnella. Toivottavasti Hietala saa laulajana isompaa roolia, niin saa tämäkin bändi edes vähän enemmän munaa musiikkiin.

Nigtwish eroaa tai siis erosi miljoonasta muusta metallimusiikki bändistä nimenomaan Tarja Turusen äänellä. Kaikki kunnia Holopaisen biiseille mutta klassisen laulutaustan omaava Tarja Turunen oli aikanaan se mikä teki Nightwishistä poikkeuksellisen metallibändin.

Odotan jännityksellä millainen korvaaja tuohon Tarjan isoihin saappaisiin saadaan, toivottavasti ei tarvitse pettyä. Onneksi ainakin ilmeisen vaikealle hakuprosessille on annettu aikaa.

Ted Raikas kirjoitti:
Hemmetin hyvä juttu. Hietala on noin valovuoden edellä Turusta laulajana ja mieheltä löytyy lisäksi räyhää lavakarismaa ja hyvää huumoria aimo annos. Turuselta ei kumpaakaan.

Ja saadaan samalla Nightwishistä ns Tarot 2
 

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
flintstone kirjoitti:
Nigtwish eroaa tai siis erosi miljoonasta muusta metallimusiikki bändistä nimenomaan Tarja Turusen äänellä. Kaikki kunnia Holopaisen biiseille mutta klassisen laulutaustan omaava Tarja Turunen oli aikanaan se mikä teki Nightwishistä poikkeuksellisen metallibändin.
Nykyään tuntuu, että todella monella melodisella pilluhevibändillä on naisvokalisti, joten eipä tuo enää hirveästi muista eronnut. Taitaa paremmin erottua massasta tuon tyyliset bändit mieslaulajalla nykyään.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
flintstone kirjoitti:
Ja saadaan samalla Nightwishistä ns Tarot 2
No, kyllähän Nightwish on etupäässä silti yhä ja edelleen Tuomas Holopaisen tuotos, kappaleet hänen ja sanoitukset myös. Näin ollen se näkyy ja kuuluu myös. Ei Hietalan laulu bändistä tee Tarotia, nekin kappaleet Once:lla, missä Hietala on välillä äänessä, eivät kyllä muistuttaneet Tarotia juurikaan. Enkä usko, että näin on jatkossakaan.

Siinä missä Tarot on ehkä kohtuullisen haastavaa kuulijalleen kaikkine progressiivisen venyttelyineen, on Nightwish jatkossakin suuremman kuulijakunnan musiikkia sankarillisene fantasiateemoineen (enkä väitä, etteikö Tarotissa fantasiaa löydy, se on vaan hieman erilaista).

Jos olen yhtään ymmärtänyt ja haistanut oikein, niin Holopaisella on varmasti selkeä näkemys, miten kehittää bändiä eteenpäin ja luoda taas jotain uutta, millä ehkä erottua massasta. Eikä se, että Hietala saa lisäroolia, ole välttämättä paha juttu ollenkaan.
 

laredo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sipoon Wolf, Malaga, Barcelona, työväen ampujat
MS kirjoitti:
Veikkaat kyllä ihan väärin. Tärkeinpänä kriteerinä on lauluääni ja persoonallisuus.


Kun ei edes haeta samantasoista laulajaa vaan ihan erilaista.



Kyllä nyt kannattaisi kuitenkin vähintään samanTASOINEN valita. Ikävää jos valitaan erilainen ja huomattavasti tasottomampi....=)

Lyön pullon hyvää viiniä vetoa että valittu on
a) nuorempi kuin Tarja
b) seksikkäämpi

Makuasioitahan nämä ovat mutta annetaanpa ns. yleisen mielipiteen toimia tuomarina ok.
 
Viimeksi muokattu:

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Blackie kirjoitti:
Nykyään tuntuu, että todella monella melodisella pilluhevibändillä on naisvokalisti, joten eipä tuo enää hirveästi muista eronnut. Taitaa paremmin erottua massasta tuon tyyliset bändit mieslaulajalla nykyään.

Eikö pilluhevissä, mitä se sitten ikinä onkaan, pidä noin niin kuin nimellisesti jo ollakin naislaulaja?

Jos tosissaan puhutaan niin minusta tuossa genressä edelleen naisvokalistit ovat häviävän pieni otos miljoonien äijien joukossa. Ja edelleen minusta Nightwish oli Tarja Turusen mukana ollessa raikas poikkeus tuonne testosteronin täyttämän raskaamman musiikin saralle. Siksipä edelleen toivon että sinne uudeksi vokalistiksi löydetään joku osaava naissolisti, sillä ainakin minusta tuo on ollut oleellinen osa Nightwishiä, vaikka Holopainen se "pääpiru" musiikin takana onkin.
 

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Onko Vibeke uusi Nightwishin laulaja?

Kauanpa sitä saatiin odottaa, että eka potentiaalinen nimi putkahti esiin. Itselle tämän tyttösen ex-bändi (mikäli hän uusi NW-solisti on) on hieman tuttu, pitääpä siis tutustua lisää.
 

Pressiboxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Palloseura
Köpi kirjoitti:
Onko Vibeke uusi Nightwishin laulaja?

Kauanpa sitä saatiin odottaa, että eka potentiaalinen nimi putkahti esiin. Itselle tämän tyttösen ex-bändi (mikäli hän uusi NW-solisti on) on hieman tuttu, pitääpä siis tutustua lisää.

Oh boy... Turusen nykyiseen Kepu-lookiin verrattuna tuo viikinkikissa on melkoinen misukka noin ulkonäöksellisesti. Löytyykö JuuTuubista hänen lauluaan vanhan bändin kanssa, voisi hiukan tsekata tulisiko tästä marriage made in heaven (hell?).


EDIT: Norjalaisbändi näyttää ja kuulostaa Kummeli-sketsiltä mutta kahden minuutin kohdalla alkavat naisvokaalit ovat kuin Nightwishille tehtyjä (ml. eleet stagella): http://www.youtube.com/watch?v=-92HX5XAB8E&mode=related&search=
 
Viimeksi muokattu:

Animal

Jäsen
Pressiboxi kirjoitti:
Oh boy... Turusen nykyiseen Kepu-lookiin verrattuna tuo viikinkikissa on melkoinen misukka noin ulkonäöksellisesti.

Aijaa?

http://www.azheavymetal.com/mujeres/images/tristania/e.jpg

http://www.vibekestene.com/

Löytyykö JuuTuubista hänen lauluaan vanhan bändin kanssa, voisi hiukan tsekata tulisiko tästä marriage made in heaven (hell?).

http://www.youtube.com/watch?v=xLswpKyhk4c

http://www.youtube.com/watch?v=JwQjvEtoJH0

Parempi laulaja kuin Tarja Turunen. Piste. Nyt kun noita tuli kuunneltua, niin itse olen melko saletti että mimmi joikaa Nightwishin tulevilla albumeilla.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös